sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Pieni ele


Edellisessä postauksessa oli puhetta kodittomista ja siinä toivoin voivani auttaa enemmän kaikkia apua tarvitsevia, vaikka kaikki me tiedämmekin, että köyhyys maailmassa on kuin pohjaton suo. Suosta voi yrittää vetää hukkuvan ylös yksi kerrallaan, mutta urakka on valtava silloin kun hukkuvia on lukematon määrä. Ainut kestävä ja laajalle kantava ratkaisu olisi suon kuivattaminen - tosin se vie aikaa, mutta muutos saattaisi olla kutakuinkin pysyvä.

Joka tapauksessa lauantaina sitten pyöräiltiin vähän naapurikauppoja suurempaan supermarkettiin (täällä kaikkia lähi-Siwaa pienempiäkin kauppoja kutsutaan tosin nimellä supermercato - suuret automarketit taas kantavat nimeä ipermercato), koska heidän tarjouslehtisensä välissä tuli alennuskuponki, jonka ajattelimme käyttää uusien vedensuodattimien ostamiseen. Ovella kauppareissulaisia tervehti pikku lippulappuja jakeleva miekkonen. Otin lapun vastaan ja huomasin edellispäiväisen toiveeni tavallaan toteutuneen: minulle tarjoutui oitis pieni tilaisuus kantaa korteni kekoon. Korteni on kovin pieni, mutta jos korsia kannetaan paljon, kyllä niistä keko syntyy.

Täällä Italiassa yksityiset pienet yhdistykset keräävät kohtalaisen usein tavaralahjoituksia ruokamarkettien ovella. He kertovat lapussa kenelle lahjoitus viedään ja millaisista tuotteista eniten on pulaa. Lauantaina kerättiin Sant'Egidion yhteisön toimesta kaupungin köyhille elin- sekä hygieniatarvikkeita. Pienissä pakkauksissa myytäviä keksejä, suklaalevitteitä, marmelaadeja, voisarvia, banaaneja, pillimehuja, maitoa ja valkoista leipää, mutta myös hammasharjoja, -tahnoja, sekä saippuaa oli toivottu. Lisäksi listaan oli merkitty tarvetta olevan myös tonnikalalle sekä omenoille, joita me sitten ostimme niin paljon kuin raaskimme. Eli ei kovinkaan paljon, ikävä kyllä. Se oli se pieni korsi, mutta kuitenkin.

Toisinaan ruokaa kerätään myös eläimille. Vapaaehtoisten pyörittämiä löytöeläintaloja voidaan tukea samalla tavoin kuin kaupunkien köyhiäkin. Täällä toimeentulo ei ole itsestäänselvyys kenellekään, vaikka onhan niitä onnettomiampiakin paikkoja syntyä.

Sitä vain pohdiskelin, että kurjuus ettei kyseisiä keräyksiä näy koskaan halpamarkettien ovilla. Samalla rahalla ostaisin ainakin tuplamäärän omenia ja tonnikalapurkkeja, jos saisin tehdä ostokseni Lidl:ssä tai muussa vastaavassa. Täällä on ainakin neljää eri sorttia noita halpamarketteja, joissa kuitenkin myydään mielestäni aivan kelpoja tuotteita. Onko se sitten niin, että keräykset suunnataan varakkaammalle väelle, joka tekee ostoksensa laadukkaimmissa marketeissa? Tulee vaan sellainen olo että "Odotas, käyn pikapikaa sijoittamassa nämä lahjoitusroposeni vähän paremmin, palaan pian kottikärryä työnnellen". Tällainen keräystapa on varmaan ihan paikallaan täällä Italiassa, jossa rahakeräysten todellisista kohteista ei voi koskaan olla varma. Julkkistenkin on paljastettu vetävän auttajia - sekä kärsiviä - nenästä hyväntekeväisyyskampanjoidensa takana. Ai-jai-jai..

Mitä mieltä olette muuten listaan kirjatuista elintarvikkeista? Aikalailla aamiaispöydän tarjoiluilta kuulostavat mielestäni. Ehkä niillä sitten kodittomia kahvitellaan..

Olen taas muuttanut blogin ulkoasua, etsin kai yhä itseäni. Nyt se huokuu ihanaa positiivista energiaa ja tekstikin taitaa olla paremmin luettavissa, vai onko lie? Otsikkoihin ihastuin täysin, vaikka suunnittelin muuttavani blogin ilmettä vähän raittiimmaksi. Tykkään koukeroista!

Ja ensi postauksessa sitten jatketaan siitä Joulusta!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kurpitsatortellit, broileria granaattiomenalla ja mustikkakukko

Keittiö Piemonten sydämessä heräilee talviuniltaan ja hieraisee sikkuraisia silmiään. Kesä on korvilla ja on aika päivitellä kuulumisia. Blogini toimii paitsi reseptipankkina, myös Italiassa vietettyjen vuosien päiväkirjana ja olisi kurjaa jättää peräti puolen vuoden aukko viimeksimainittuun - puhumattakaan siitä että jättäisin useiden reseptien viemää koloa ruokaohjearkistoon! Aion kiriä vinhaa vauhtia tulevat päivitykseni ajankohtaisiksi, mutta sitä ennen haluaisin tallettaa vähän vanhempiakin muistoja - resepteineen päivineen. Nämä valokuvat on ladattu blogiin jo - köh - 27. joulukuuta 2010 ja ajattelin nyt ne helteisestä säästä huolimatta julkaista, ainakin kolmesta eri (herkullisesta) syystä:
  1. kurpitsatortellit
  2. kananpojan rinta granaattiomenakastikkeella
  3. piirasmainen mustikkakukko

Ja onhan se toki mukavaa tallettaa myös näitä jouluisia muistoja, olkoonkin, että ajankohta on hiukan erikoinen.

Kuvat on otettu eräällä illallisella, jota nautittiin Joulun korvilla. Alkupaloiksi Proseccon kyydittäminä naposteltiin paahdettuja patonkisiivuja herkkusienipaistoksella ja pekonisiivulla.

Karjalanpiirakkataikinaa oli jäänyt sen verran yli, että minipiirakoillakin herkuteltiin, täytteinä lämminsavulohi-taateli sekä punajuuri-aurajuusto. Ei hassumpaa!

Varsinainen illan helmi oli kylläkin tämä alkuruokana nautittu pasta, joka on perinteinen mantovalainen jouluherkku.

TORTELLI DI ZUCCA - KURPITSATORTELLIT

Tarvitset:
  • 600 g tuorepastaa (katso ohje) (eli 400 g durum-vehnäjauhoa + 4 munaa + 4 lusikallista e.v. oliiviöljyä + ripaus suolaa)
  • 1 kg tuoretta kurpitsaa
  • 100 g grana padano- tai parmesaanijuustoa
  • 100 g amarettikeksejä
  • 100 g sinappisiirapissa säilöttyä hedelmää raastettuna (mieluiten päärynä tai kvitteni (mela cotogna), mutta luonnollisesti herkun ollessa lähinnä paikallinen, voi sinappihedelmän korvata mainiosti millä tahansa sinapinsiementä tms. sisältävällä tuotteella)
  • suolaa, pippuria, muskottipähkinää
Lisäksi tarjoiluun joko/tai:
  1. 200 g voisulaa + raastettua grana padano -juustoa, tai:
  2. tomaattista kastiketta muutamalla kikkareella jauhettuja lihoja
Kurpitsa pilkotaan ja kypsennetään uunissa 180 asteessa 30-60 minuuttia. Kypsä vihannes soseutetaan.

Silputaan sinappihedelmä, jos sellaista on käsillä. Se yhdistetään kurpitsan kanssa ja seokseen lisätään jauhetut amaretit, raastettu grana padano, muskottipähkinä ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Mielestäni täytteiden makeus vaatii suolaisuutta lisäkseen, jottei lopputulos muistuttaisi jälkiruokaa! Seoksen annetaan levätä yön yli jääkaapissa, jotta maut tasoittuisivat. Seuraavana päivänä vaivataan pasta, heilutellaan kaulinta ja piperrellään tortelleja tai muita ravioleja. Itse halusin kokeilla muotoa jota en ole ennen kokeillut.. ei ehkä ole ihan oikeaoppinen, mutta järisyttävän hyvää oli, eli ei makua haitannut!

On kyllä hauskaa kokeilla uusia reseptejä, sitä voi joskus itsensä yllättää monessa eri mielessä. Tämä kokeilu oli mieleenpainuva mukavalla tavalla (ne toisenlaiset yllärit jätetäänkin tietysti julkaisemati!). Ennen leikkiin ryhtymistä vertailin muutamia eri reseptejä keskenään ja tällä kertaa parhaalta kuulosti GialloZafferanon kurppatortelliversio. Pidän myös sivuston tarjoamista vaihekuvista ja usein sieltä onkin tullut kokeiltua erilaisia ruokaohjeita.

Valmistin täytteen (suolaista) makeutta kontrastoimaan tuollaisen hersyvän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustoin vielä herkkutateilla! Ai että! Yhdistelmä oli mielestäni loistava. Oikeaoppisesti raviolit ladotaan kastikkeen (tai voin+grana padanon) kanssa kerroksittain laakeaan vuokaan, josta ne tarjoillaan kuin lasagne. Mantovassa tämä herkku kuuluu Jouluaaton illallispöytään.


POMEGRANATE CHICKEN - GRANAATTIOMENA-KANANPOIKAA

Loistavasti onnistunut pääruoka tarjosi sekin meille uusia makusia. Granaattiomenaa ei ole aiemmin tullut maistettua ja täytyy sanoa että tähän reseptiin se sopi kuin nenä päähän. Koristeluun kannattaa säästää muutamia rubiininpunaisia siemeniä, sillä kypsyessään niiden kaunis väri haalistuu.

Tarvikkeet kahdelle tai neljälle... riippuu nälästä:

  • kaksi kokonaista roilerin rintaa
  • valkoviiniä tai proseccoa+brandya tai muuta vastaavaa lihan marinointiin
  • yksi granaattiomena - tai voihan niitä enemmänkin olla jos haluaa
  • puoli lasia brandya tai konjakkia, tms.
  • tillkka vahvaa kanalientä
  • salottisipuli
  • suolaa ja pippuria
  • timjaminoksa niin halutessaan
Täytyy myöntää että puolessa vuodessa ihan kaikki reseptin yksityiskohdat eivät ole pysyneet mielessä. Olen kirjoittanut reseptivihkooni kaksi eri reseptiä, joista olen muokannut jonkin sortin välimuodon. Pääasiat ovat kuitenkin muistissa, maustamisen voi jokainen hoitaa makunsa mukaan.

Laita rinnat marinadiin 24 tunnin ajaksi. Marinadi on siis viiniä maun mukaan, lisäksi tujaus brandya tms. antaa oivan vivahteen. Sekaan voi halutessaan laittaa muitakin mausteita: pippureita, sipuleita taikka yrttejä.

Ennen paistoa otetaan liha huoneenlämpöön, kuivataan sen pinta talouspaperilla ja paistetaan kevyesti kultaiseksi ylt'ympäriinsä. Lisätään pannulle luraus sitä brandya, jonka annetaan haihtua. Siirretään broilerit uunivuokaan, suolataan ja pippuroidaan, sekä paistetaan kypsäksi 175 asteessa noin 15 minuutin ajan. Kuullotetaan sillä välin pannulla silputut sipulit, lisätään tilkka brandya tai marinointilientä, jonka voi keittää kasaan kastikkeeksi, tilkka vahvaa kanalientä sekä yli puolet granaattiomenoiden sisuksista missä tahansa muodossa: mehuina, siemeninä, miten vain. Jos lisäät ainakin osan mehuksi puserrettuna niin hedelmä ehkä antaa enemmän makua soppaan. Timjami voi olla myös hyvä lisä kastikkeeseen. Broileri siivutetaan ennen tarjoilua ja kruunataan liemellä, jonka sekaan loput granaattiomenan siemenistä voidaan sekoittaa.

Mahtava pääruoka tarjoiltiin sarset/valeriana -salaatin kera.


ERÄÄNLAINEN MUSTIKKAKUKKO, JOKA OLI JOKA TAPAUKSESSA HYVIN HERKULLINEN

Luulen etten ollut tätä tehdessäni vielä ymmärtänyt kukkouden syvintä olemusta, jonka mukaan kukon ei oikeastaan kuuluisikaan olla viipaloitava, vaan lusikoitava. Luulen että mustikkakukkoa ei tosiaan tulisi paistaa kakkuvuoassa, eikä ainakaan pitää aivan näin kauan aikaa uunissa. Joulun jälkeen Suomessa lomaillessani herkuttelinkin sitten kummitädin kukolla ja ymmärsin vihdoin millainen oikean mustikkakukon kuuluu olla. Aijai, seuraavalla kerralla minäkin paistan kukkoni keraamisessa vuoassa ja nautin kupista ihanan vaniljavaahdon tai -jäätelön kanssa.

Yritin kyllä vaniljaista kastiketta keitellä, mutta olin hätäinen sekoittaessani yhä lämpimään kastikkeeseen kermavaahtoa kuohkeutta tuomaan. Ja itse kukko.. ainakin se oli kivasti rapsakkaa! Tämä onkin sellainen herkku joka on parasta pistellä napaansa saman päivän aikana, sillä yön aikana rukiin rapeus tuppaa pahan kerran katoamaan jääkaapin kosteudessa.

Resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta, linkki riittänee, eikö vaan?

Sinä iltana käytiin oikein elokuvissa, katsomassa Woody Allenin uusin filmi. Ei ehkä ollut ihan Woodya parhaimmillaan, mutta mukavaa oli silti!

Kotimatkalla piazzan laidalla kävelijöitä kohtasi ikävällä tavalla tuttu näky. Tällä kertaa mukana on ironiaa ja voin sanoa etten itse olisi "parempaa nukkumapaikkaa" osannut valita. Intesa San Paolo on suuri italialainen pankki ja kuvassa on heidän korean pääkonttorinsa sisäänkäynti. Tällä kuvalla halusin kai muistuttaa siitä kuinka onnekkaita me olemme, niin bloggaajat kuin lukijatkin. Bloggaamme ruoasta: meillä on millä ravita itsemme, vaikkemme rikkaita olekaan. Toisinaan sitä ajattelee, että mikä oikeus juuri minulla on "leikkiä ruoalla"? Toisaalta ruoasta bloggaaminen ei kuitenkaan tarkoita ruoan tuhlaamista - kaikki ainekset kierrätetään mielikuvitusta käyttäen. Opiskelijan keittiöhän perinteiseti muutenkin kiinnittää huomiota taloudellisuuteen. Olisi vaan kiva voida auttaa enemmän kaikkia heitä jotka apua tarvitsevat. Yritetään muistaa antaa hyvän kiertää (muuallakin kuin suolistossa)!

Me onnekkaat saimme seuraavanakin aamuna herätä lämpimästä sängystämme ja nauttia jouluisen riisipuuroaamiaisen kynttilän pehmeässä valossa.

Seuraava postaus tulee jatkamaan Joulu-teemaa ja siitä sitten pikkuhiljaa yritän kiriä kohti kesäisempiä kokkailuja!