Kotikutoinen luonnonjogurtti

Edit. Kotona valmistetun jogurtin (ainakin jos se valmistetaan kreikkalaisittain valuttamalla) pitäisi olla luontaisesti vähälaktoosinen. En ole vielä syventynyt asiaan perusteellisemmin, mutta aiheesta lisää ainakin täällä ja täällä.

Jogurtti ei ehkä taivu illalliseksi, mutta oivalliseksi jälkiruoaksi tai erinomaiseksi aamu- väli- tai iltapalaksi kylläkin. Kenenpä elimistö ei tykkäisi vatsaa hellivistä bakteereista säännöllisesti nautittuina? Tällä ohjeella syntyy niin samettista ja miellyttävän makuista jogurttia, että kaupan tehdasvalmisteiset vastaavat kalpenevat pahan kerran rinnallaan! Resepti ei vaadi minkäänlaista erikoisvälineistöä, sillä upea, paksuhko jogurtti syntyy vain kattilaa ja hellaa apuna käyttäen.

Kaikki sai alkunsa viikonloppuna, jolloin olimme puistossa pikku-piknikillä, kesän ensimmäistä kertaa!

Olin pakannut reppuuni Mireille Guilianon kirjan Ranskattaret eivät liho, yksi play.comista parilla eurolla tilaamistani käytetyistä kesäkirjoista. Kirjassa Mireille paitsi suosittelee lämpimin sydämin samppanjaan, kaviaariin ja ostereihin pohjautuvaa (!) ruokavaliota, myös tolkuttaa, kuinka tärkeää on huolehtia vatsan hyvinvoinnista. Ruoansulatus, digestione, on täällä Italiassakin usein kuultu sana, johon itse vasta näillä leveysasteilla olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota. Pohjoisessa taas puhutaan paljon kuiduista, proteiineista, vitamiineista ja hivenaineista. Täällä etelässä kysymykseen "Saatko riittävästi kalsiumia?" törmää huomattavasti harvemmin. Vitamiinien saannista on hyvä pitää huolta, mutta mielestäni yhtä tärkeää on terveellinen ruokailurytmi, säännölliset elämäntavat ja ennen kaikkea taju yhdistää ruoka-aineita toisiinsa. Sille, että cappuccino nautitaan yksinomaan aamulla, eikä missään nimessä lounaan jälkeen, on varmaankin olemassa omat järkiperäiset syynsä. Mireillen samppanja-ruokavaliota kokeilisin myös suurella mielenkiinnolla (ja luultavimmin suuren euforian vallassa), mutta opiskelijakeittiöstä käsin ylläpidetty blogi tarjoaa tällä erää reseptin, joka ei rasita kukkaroa nimeksikään.

Tähän väliin mahtunee myös pikakatsaus viikonlopun eväsleivistä.

Mozzarella, tomaatti ja rucola maistuivat, maustettuina ripauksella hienoa merisuolaa.

Jogurttipaja: Paksupohjainen kattila, litra maitoa, pari-kolme ruokalusikallista luonnonjogurttia, suuri kulho ja pieni kulho. Lusikka. Niillä mennään.

Maitoa kuumennetaan kattilassa matalalla liekillä. Sekoitetaan välillä, jottei pala pohjaan. Muista, että palaneen makua ei saa sitten millään pois jälkeenpäin! Kun maidon pinnasta nousee höyryä ja kattilan reunoille muodostuu pieniä kuplia, otetaan kattila levyltä ja maito kaadetaan suureen kulhoon jäähtymään. Kun maito on 45-asteista, eli kun pystyt pitämään puhdasta keskisormeasi upotettuna nesteeseen 20 sekunnin ajan, kaadetaan osa maidosta pieneen kulhoon, jossa jo odottelee se pari lusikallista jogurttia. Maito ja jogurtti sekoitetaan hyvin yhteen. Hyvin! Sitten seos kaadetaan kolmessa osassa takaisin isoon kulhoon, lopun maidon sekaan. Joka kerralla sekoitetaan huolella, jottei jogurttiin jäisi kovin paljon mykyjä ja jotta siitä tulisi paksua kauttaaltaan.

Lopuksi suuri kulho peitetään raskaalla pyyhkeellä (laitoin kaksi keittiöliinaa päällekkäin) ja kulho siirretään uuniin (tai muuhun lämpimään/vedottomaan paikkaan). Uuni lämpenee juuri sopivasti sekä myös pysyy lämpimänä laittamalla sinne kattilallinen kuumaa vettä. Tätä olen jo kokeillut kahdesti (kyllä vain, jogurtti katosi nopeasti parempiin suihin) ja hyvää on tullut! Annetaan jogurtin tekeytyä 6-8 tuntia (eilisen satsin annoin tekeytyä yli 9 tuntia ja mielestäni siitä tuli vieläkin paksumpaa). Tämän jälkeen jogurtti siirretään jääkaappiin hyytymään noin 8 tunniksi. Superpaksua jogurttia syntyy valuttamalla valmis tuote harsolla vuoratun siivilän läpi.

Edit. Uunia en kytkenyt lainkaan päälle, vaan vesikattila riitti pitämään sen mukavan lämpimänä koko 9 tunnin ajan!

Lopputulos on oikein samettinen, eikä läheskään yhtä hapan kuin kaupan jogurtit - ainakaan ne mitä täältä Italiasta löytää. Täällä ei olla jogurtti-ihmisiä, tai ainakaan niitä ei osata tehdä. Sinänsä mielenkiintoista, sillä Kreikka, jogurtin mekka, sijaitsee aivan tuossa naapurustossa. Tätä reseptiä kuitenkin suosittelen kaikille jogurtin ystäville! Ensi kerralla taidankin kokeilla kotijuuston tekoa.

Pollo alla Marengo - Marengon polloa

Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui tarjouslaarista niin kilo muhkeaa broilerinrintaa ja toinen pulleita herkkusieniä...

...kuin myös mehukkaita Sorrenton sitruunoita! Nämä viimeksimainitut ovat ainoaa laatuaan, sitruunoiden aatelia. Paksu, muhkea kuori kätkee sisäänsä vaaleankeltaisen, makealta tuoksuvan, mehevän (muttei kovin nestepitoisen) hedelmälihan, josta ei varmaankaan voi saada aikaan mitään mauttomaksi luonnehdittavaa. Olen pienestä asti tykännyt maistella sitruunaa raakana ja pakkohan ne hampaat oli upottaa myös tähän hedelmään. Maku oli - kyllä kyllä - hapan, mutta samaan aikaan erittäin makea ja kukkainen. Kesän maku.

Jaa millaisen illallisen ostoskoriin poimituista aineksista sitten saikaan loihdittua? Muutaman google-haun ehdin jo naputella, kunnes mieleeni muistui aikaa sitten kummastelemani resepti kananpojasta, johon legendan mukaan itse Napoléon Bonaparte hurmaantui voitokkaassa Marengon taistelussa. Spinetta Marengo on pieni piemontelainen kyläntapainen, joka sijaitsee Alessandrian maakunnassa, vähän Torinosta etelään. Siellä reilu kaksisataa vuotta sitten Napoleonin palveluksessa ollut kokki kehitteli taistelun päätteeksi vähistä saatavilla olleista raaka-aineista tämän erikoisen makuyhdistelmän, joka sittemmin on vakiintunut alessandrialaiseksi perinneherkuksi. 

Kuten perinneruokien laita yleensä on, sitä yhtä ainoaa ja alkuperäistä valmistustapaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Joka mamma keittää kasaan omanlaisensa version ja siispä naputtelen minäkin kaksi reseptiä, joista toinen on netissä laajemmin esiintyvä versio - toinen taas oma tekeleeni.

Giallozafferano neuvoo etenemään tällä tavoin (ainekset neljälle):

1 kokonainen kana

vähän vehnäjauhoja

4 herkkutattia (herkkusienet sopivat myös korvikkeeksi)

1 sitruuna

4 jokirapua (katkaravuilla voi korvata puuttuvat jokiravut)

lasillinen oliiviöljyä

4 siivua maalaisleipää

4 kananmunaa

500g tomaatteja

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja pippuria

persiljaa
puoli litraa valkoviiniä

Tämä resepti sisältää omaani verrattuna paljon enemmän aineksia. Omasta keittiökaapistani ei löytynyt leipää, ei munia, eikä liioin jokirapuja tai herkkutattejakaan. Jonakin päivänä kokeilisin mielelläni tätä runsaampaa ohjetta, niin erikoiselta se kuulostaa:

Kana leikataan kahdeksaan osaan, jotka kieritellään vehnäjauhoissa ja ruskistetaan öljyssä. Pannulle lisätään valkosipuli, kaltatut ja pilkotut tomaatit ilman siemeniään, sekä lasillinen valkoviiniä. Kun alkoholi on haihtunut, kansi suljetaan ja kanan annetaan kypsyä 20 minuuttia. Sillä välin puhdistetaan ja pilkotaan sienet, jotka lisätään pannulle. Koko soppa suolataan ja pippuroidaan ja keitetään vielä toisetkin 20 minuuttia. 

   Kuumennetaan 2,5 dl valkoviiniä pienessä kattilassa, jonne lisätään hieman suolaa ja kokonaiset jokiravut (toivon eläinten olevan jo henkensä heittäneitä, sillä noin pieni nestemäärä pääsee kyllä pahasti jäähtymään kun ravut sinne lisätään).

   Seuraavaksi otetaan kolmas ja neljäskin käsi taskusta ja paahdetaan yhdellä paistinpannulla öljyllä valeltu leipäsiivu  ja paistetaan toisella (laakealla) pannulla neljä munaa toisistaan erillään siten, että keltuaiset jäävät häränsilmiksi.

   Kun kana on kypsää, sille pöläytetään silputtu persilja ja puristetaan sitruunan mehu. Kansi suljetaan ja annetaan maustua vielä kolmen minuutin ajan. 

   Kana kananen asetellaan sitten vadille, jonka reunoille levitetään paistetulla munalla päällystetyt leipäsiivut. Kananpalojen päälle pannaan vielä jokiravut - et voilà! 

Itse leikkasin broilerin muhkeat rinnat pitkittäin paksuiksi puikoiksi, jotka kieritin jauhoissa. Ruskistin ne pannulla ja roiskin valkoviinillä. Lisäsin pataan jo valmiiksi kypsennetyn suikaloidun sipulin, sekä sipulin kanssa paistetut, siivutetut herkkusienet, nokareen kanaliemikuutiota, pippuria ja yhden suuren pieneksi pilkotun tomaatin. Suljin kannen, alensin liekin pienenpienelle ja varttitunnin verran odoteltuani padasta puuttui enää puserrus ihanaa sitruunaa ja pölläys silputtua persiljaa. Maista ja nauti!

Jauhoissa kierittely takaa mehukkaan ja murean lopputuloksen, edes Sitruunainen ei voi epäonnistua!

Erbaluce di Caluso, paikallista raikasta valkoviiniä nautittiin Marengon kanan kumppanina. Tässä kyökissä on kuukausikaupalla ruokailtu ilman viinejä ja täytyy sanoa, ettei erityisemmin ole tehnyt edes mieli. Tämä pullo tarttui kuitenkin matkaan naapurin irtoviinimyymälästä, josta kävimme kyselemässä sekä viini- että pakkausvaihtoehtoja tulevaa Suomen-lomaa varten. Tottakai matkalaukku on täytettävä paikallisilla rypälemehuilla, kuinkas muutenkaan! Viiden litran tyhjiöpakattu viinipönikkä maksaa, viinistä riippuen, 20-30 euroa. Kyseiset viinit ovat muuten laadukkaita. Ensi viikolla menemme maistelemaan loputkin laadut läpi ja ehkäpä voisin ottaa paikan päällä muutaman valokuvankin. Sitten kun minä olen vanha niin haluan juuri samanlaisen putiikin jossa puuhastella!

Välimerelliset paprikatöttöröt

Tautisen hyviä! Palkitsin itsemme (miehen siitä että on kärsivällisesti kestänyt ei-niin-miellyttävää seuraani viime aikoina - itseni siitä että jaksoin kuin jaksoinkin pusertaa kesän kahdeksan tenttiä kunnialla ja erittäin hyvällä menestyksellä läpi) ja tietysti lukijakuntani (toivottavasti tänne joku vielä eksyy toistuvista taukoiluistani huolimatta) uuden ja herkullisen reseptikokeilun merkeissä! 

Löysin ohjeen ihanasta Giallozafferanosta, jossa on muuten mainiot vaihekuvat, kannattaa vilkaista! Jos muuten joku sattuu löytämään sieltä (tai muualtakin) kivannäköisiä reseptejä ja olisi kiinnostunut suomennoksista, voin yrittää toteuttaa toiveita uusien postailujen muodossa. 

Takaisin kääröihin: 

paprikoiden sisältä löytyy: 

sardellifileitä (ne voi mainiosti korvata vaikka tonnikalalla tai jättää kokonaan pois), 

basilikaa, 

valkosipulia, 

lehtipersiljaa, 

mozzarellaa, 

kapriksia, 

pippuria, 

sekä niin halutessaan myös korppujauhoja. 

Juuston ja merenelävien liitto ei yleensä ole ihan paras mahdollinen idea, joten tätä todella hyvältä näyttävää ohjetta kokeiltiinkin suuren mielenkiinnon ja jännityksen vallitessa. Mozzarellan ja sardellin kimppa oli kuitenkin suuri positiivinen yllätys! Voin lämpimästi suositella reseptiä kaikille, jotka pitävät aromikkaista välimerellisistä mauista!

Alkuperäinen resepti neuvoo valmistamaan herkun uunissa. Meillä on lämpöasteita jo muutenkin aivan riittämiin (puhumattakaan sähkön korkeammasta hinnasta ennen iltaseitsemää - syömme yleensä ennen sitä) joten kokeilin valmistaa kääryleet pannulla. Hyvin meni silläkin lailla. Näin grillikaudella kannattaa myös ehdottomasti hyödyntää ulkosalla kokkailun suloja!

Uunissa: paista kokonaisia paprikoita 250 asteessa 20-25 minuutin ajan, käännellen niitä joka kyljelle. Tarkoitus on saada niiden pinta täyteen mustia laikkuja. Ota kasvikset uunista ja sulje muovipussiin muutamaksi minuutiksi, kunnes niiden kuori lähtee helposti vetämällä irti. Poista kanta sekä sisus, leikkaa muutamaan lohkoon pituussuunnassa.

Pannulla: öljyä lämmin pannu, pane jo lohkotut paprikat pannulle. Ripottele merisuolaa pintaan ja sulje kannen alle reiluksi toviksi: puoli tuntia menee ihan kevyesti siihen, että paprikat muuttuvat pehmeiksi ja kuoretkin osittain lähtevät irti. Muista heittää vettä pannulle silloin tällöin, etteivät vallan pala pohjaan.

Sekoita täytteen ainekset yhteen. Jos raaka valkosipuli tuntuu liian rankalta, tee niinkuin Sitruunainen: keitä kokonaista kynttä vedessä parin minuutin ajan, silppua se sitten. Antaa makua, muttei vatsanpuruja. Kokeilin täyttää puolet paprikoista muuten samalla massalla, mutta johon oli lisätty korppujauhoja. Oma suosikkini oli ilman, sillä korppujauhojen kanssa massasta tuli hieman liian mössöä. Kannattaa itse kokeilla! Täytteen määrät ovat ihan silmämääräisiä, sitähän voi maistella ennen paprikoiden täyttämistä. Yrttien kanssa ei kannata säästellä!! Kokonainen ruukku kumpaakin kolmea kokonaista paprikaa kohden on ihan hyvä.

Korppujauhottu täyte lepää paprikafileillä. Pinnalle ripotellaan mozzarellaa pieninä kuutioina ja homma rullataan kasaan. Jos ne paistetaan pannulla, kannattaa kiinnittää cocktailtikulla. Uunivuoassa ei ole pelkoa siitä että tötterö aukeaisi.

Hetkeksi pannulle, jotta ape lämpiää ja juusto sulaa. Uunissa rullia voi lämmittää 200 asteessa 10 minuutin ajan, esimerkiksi pienissä annosvuoissa. Ennen tarjoilua töttöröt valellaan nauhalla extra vergine oliiviöljyä.

Kyllä oli hyviä, on tehtävä toistekin. Mieskin oli ihan tyytyväinen, sekä herkuista, että siitä, että Sitruunainen oli vihdoin tullut takaisin. "Viikon transsista", kuulemma.

Voiko yhteen ainoaan tenttiin joutua lukemaan näin paljon eli 2000 sivua? Kyllä voi.

Parvekkeelle on kasvanut itsestään rehevä köynnöskasvi, edellisvuoden multaan pudonneesta siemenestä. Ensimmäinen kukka tervehti iloisesti ensimmäisen "lomapäiväni" kunniaksi! Ei tosin auta muu kuin alkaa valmistautua saman tien syyskuun tentteihin (täällä tenttikausia on kolme vuodessa), mutta onhan se mukavaa, että suraavaan kahteen kuukauteen ei ole muita päivämääriä kalenterissa kuin kahden viikon kauan odotettu reissu Suomeen! Ihanaa! Oikein ihanaa kesän jatkoa itse kullekin!