keskiviikko 26. elokuuta 2009

Ratatouille ja museomaratonin etappi n:o 2




Ranskalaiset ovat osallisina tässä tarinassa ja senpä kunniaksi kaivoin kuva-arkistoistani pöytään ruukullisen ratatouillea, tuota periranskalaista - alkujaan nizzalaista - kasvispataa, joka lienee suomalaisille tuhannesti tutumpi kuin täkäläiselle fransmannien naapurikansalle! Kirjaanpa tänne ohjeen ylös siitä huolimatta - kuka ties, ehkä se jotakuta ilahduttaa!




Alun perin kasvikset, esimerkiksi puoli kiloa kaltattuja tomaatteja, kaksi munakoisoa, kaksi kesäkurpitsaa, punainen ja vihreä paprika, kaksi sipulia ja pari-kolme valkosipulinkynttä keitettiin kuulemma kukin omassa padassaan, jonka jälkeen eri aromit yhdistettiin vasta lautasella, ikäänkuin ne olisi koottu palapeliksi. Yrteissä ei säästelty, eikä tarvitse säästellä tänäkään päivänä, mutta kallisarvoista kaasua (ja vielä kallisarvoisempaa luontoa) säästelevä kokki hoitaa homman kahta pataa käyttäen: 

Toiseen pataan viipaloidaan sipulit ja niitä paistetaan oliiviöljyssä. Lisätään suikaloidut paprikat ja annetaan hieman kypsyä. Lisätään vielä lohkotut tomaatit sekä mukavasti yrttejä: silputut valkosipulit, pari oksaa timjamia, pari laakerinlehteä, ehkä myös hieman oreganoa, kynteliä ja rosmariinia. Suolataan ja pippuroidaan, sitten jätetään hiljalleen porisemaan 40 minuutin ajaksi.

Toisella pannulla paistetaan niinikään oliiviöljyssä pilkotut munakoisot. Niitä kypsennetään varttitunnin verran, kunnes lisätään joukkoon viipaloidut kesäkurpitsat. Suolataan ja pippuroidaan, kypsentäen vain sen verran, että eivät enää rousku hampaissa - lörppä kesäkurpitsa on sitten vallan kauheaa suussa! Lopuksi kaikki kasvikset yhdistetään ja maustetaan tuoreella basilikalla.

Nämä herrkulliset talviseen tapaan valmistetut kesäiset kasvikset voi tarjoilla niin riisin, couscousin tai rapean maalaisleivän kera. Alla kasvisten kyljessä komeilee valkosipulibroileri:



Ratatouillesta johdatan aasinsillan taannoisen museorundin toiseen etappiin, Pietro Miccan museoon, joka on rakennettu Torinon alla kiemurtelevien tunneleiden suulle. Parasta paikassa on se, että maan alle on oikeasti mentävä opastetun kiertokäynnin aikana. Kyseiset käynnit järjestetään tilauksesta myös englanniksi. Aivan, hienoa, mutta miten tämä pappardella liittyy ranskalaisiin? Museolle on lainannut nimensä 1700-luvulla henkensä uhrannut sotilas, joka taistelussa ratatouillemaalaisia vastaan räjäytti tunnelin umpeen hyyyyvin lyhyttä sytytyslankaa käyttäen. Hänen sotilastoverinsa oli rakentanut pommin ensimmäistä kertaa elämässään, tuhlaten työhön hurjasti aikaa. Ranskalaiset olivat jo ovella, joten oli toimittava nopeasti. Pietro Micca katkaisi pitkän sytytyslangan, raapaisi liekin tyngän päähän ja sanoi: "Hasta la vista, beibi!".


Urhea Pietro Micca


Hieno pienoismalli


Yksityiskohta


Tämä vasta olikin hieno: etualalla Torinon kaupunkia, takana levittäytyy muinainen linnoitus, jonka alla risteilevät tunnelit.


Vastakkaisesta suunnasta katsottuna linnoitusta ei näe, kun polvistuu pienoismallin edessä ruohonjuuritasolle. Samalla tavoin vihollinenkaan ei muinoin aavistanut rakennelman olemassaolosta, ennen kuin oli myöhäistä.


Yksityiskohta pienoismallista kutsuu kurkistamaan maan alle.


Enimmäkseen kuljimme pimeässä, taskulampun valossa, mutta paikoin onnistui myös kuvien räpsiminen.


Tunneleita on kahdessa syvyydessä, jotka kulkevat päällekkäin - vai sanoisinko allekkain. Paikoin tuntui hieman ahdistavaltakin, sillä pisimmät meistä vierailijoista joutuivat kulkemaan pää kenossa: pätkiä olivat sotamiehet kolme vuosisataa takaperin. Kaiken kaikkiaan varsin jännittävä vierailukohde, suosittelen!! Museomaratonin kolmatta ja viimeistä osaa odottaen: arrivederci!



tiistai 25. elokuuta 2009

Basilikanraikas pastamalja & matkailuvinkkejä, osa1.






































Vaatimaton pastasalaatti, joka vie sydämen:

'Al denteksi' keitettyä täysjyväpastaa,
oliiviöljyssä paistettuja porkkanalastuja,
vihreitä papuja, kesäkurpitsakiekkoja,
paprikakuutioita. Kaikki kasvikset
valkoviinillä huumattuina,
riittävästi suolattuina, basilikaan
kietoutuneina, tajunnan räjäyttävinä.

Ylistys yksinkertaisuudelle!






Ferragosto

Joka elokuun 15. päivänä Italia viettää vapaata. Ei sillä, etteikö elokuussa muutenkin elo kaupungeissa hiljenisi. Kauppiaat liimaavat lapun liikkeensä ikkunoita verhoaviin kaihtimiin, lapun, jossa asiakas toivotetaan tervetulleeksi takaisin syyskuussa. Elokuussa pöly laskeutuu kaikkialle. Kukin pakenee sinne, minne parhaakseen katsoo: merituulen hyväiltäväksi, vuorten viilentämäksi, kenties jopa muille maille. Mutta elokuun 15. päivänä kaupunki on oikeasti kuollut - museoita lukuunottamatta. Hienoa ferragostossa on se, että museot tarjoavat yleensä ilmaisen sisäänpääsyn niille harvoille, jotka ovat jääneet laumasta jälkeen, unohtuneet tomuiseen kaupunkiin. Suosittelen lämpimästi Italiassa kyseisenä päivänä oleileville - kokemus on rauhoittava ja samalla innostava, kuin huvipuisto ilman härveleitä! Me olimme liikkeellä polkupyörin - viiletimme museosta toiseen tukka putkella ja kerrankin kaikki kadut olivat meidän! Esittelen kolme museota Torinon sydämessä ja matkan ensimmäisenä etappina odottaa...


...Borgo Medievale, eli keskiaikainen linna Valentinon puistossa, Po-joen rannalla. Linna on rakennettu vasta 1882 jonkinlaiseen mini-maailmannäyttelyyn esittämään 'oikeita' keskiaikaisia linnoja. Käyntikohteena mielenkiintoinen ja erittäin suloinen!


Sisäpihalta löytyy käsityöläispuoteja ja kirjakauppoja, jotka kaupittelevat keskiaikaisjuttuja.


Puutarhaan pääsee tutustumaan opastetun kiertokäynnin jälkeen.


Linnoituksen sisäpiha


Ihan kuin Taru sormusten herrasta, The Prancing Pony Inn!


Ruokavarasto oli keskiajalla tietenkin vankasti lukittu.


Miltäköhän tuntuisi kokkailla moisissa puitteissa?


Keskiajalla se ei kuulemma ollut kovin mukavaa: opas kertoi kokkien olleen yleensä nälkäisiä lapsia ja siitä syystä työpöydän yllä (oikealla) näkyy hylly, jolle nostettiin juustot, ym herkut. Lapsille hylly oli liian korkealla, täten he eivät päässeet varastamaan paremman väen apetta.


Se parempi väki juhli tämänkaltaisissa puitteissa.


Ja nukkui MINUN SÄNGYSSÄNI!


Alttari


Puutarhavaja


Käytävä linnan puutarhassa, jossa on kohtalaisesti nähtävää: siihen kuuluu myös kasvimaa oikeine istutuksineen, päivineen. The end of part one - museorundin seuraava etappi nähdään osassa 2. 


maanantai 24. elokuuta 2009

Mustikkarisotto Grignolino d'Astilla





Elokuun ruokahaaste aiheellaan "luonnon antimet" innoitti kokeilemaan erikoista, uutta ja erittäin näyttävää ruokalajia, jota on viime aikoina esitelty tiheään italialaisten aikakauslehtien sivuilla. Onneksi tuli möyrittyä Valkealan metsissä Italiaan paluutani edeltävänä iltana, sillä marjaan meno oli helppoa kuin.. noh, sanotaan vaikka, että pakastimen oven avaaminen! Lämpötilakin sopivasti laski kymmenellä asteella ja kokkailu 26 asteessa oli huomattavasti miellyttävämpää - puhumattakaan kuuman risoton maistelemisesta! Mustikka sukeltaa riisin sekaan yhdessä ruohosipulin ja punaviinin kanssa - parmesaanikaan ei juustonystävän lautaselta jää puuttumaan, sillä se sointuu yhteen muiden ainesosien kanssa mitä mainioimmin. Useilla tahoilla suositellaan käytettäväksi joko Astin Grignolinoa tai Trentinon Lagreinia, mutta mikä tahansa viini sopii, sen ei tarvitse välttämättä olla punaistakaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan metsiemme ylpeyttä muutenkin, kuin piirakantäytteenä. Viva la Finlandia!




Makuretki alkaa ainesten hankinnalla. Määrät ovat kahdelle hengelle: 

parisataa grammaa arborio-, roma-, tai carnaroliriisiä
noin 50-100g mustikoita
pari lusikallista silputtua ruohosipulia
pari lusikallista voita
oliiviöljyä
lasillinen viiniä
0,5-1 l hyvää (kasvis)lientä
mukavasti parmesaania/grana padanoa


Kasarin pohjalle lurautetaan mukavasti oliiviöljyä, jossa käristetään puolet ruohosipulista. Sekaan heitetään mustikat, mutta osa niistä säästetään koristelua varten.


Seuraavaksi pannulle kaadetaan riisi. Sitä pyöritellään hetki.


Sitten lasillinen viiniä joukkoon. Alkoholi haihdutetaan suurella liekillä.


Liemi pysyy kuumana pikku kattilassa. Sitä kauhotaan kauhallinen kerrallaan riisin sekaan, aina kun tarve vaatii. Keitellään pienellä tulella.


Kauhallisten välissä sekoitetaan hyvin puulusikalla, jotta tärkkelys irtoaa ja koostumuksesta tulee puuromaista.


Riisin kypsymisaika voi hieman vaihdella, mutta se on kuitenkin jätettävä hieman napakaksi. Kun riisi on valmista ja liekki sammutettu, lisätään voi ja pyöräytetään sekaisin.


Annostellaan lautasille ja koristellaan komeus jäljelle jääneillä ruohosipulilla ja mustikoilla. Halutessaan voi myös lisätä parmesaania pintaan. 


Jaa jälkiruoaksi vai? Höm... Williams-päärynä ja tummasuklaa extra!



perjantai 21. elokuuta 2009

Pappardelleja sydämellä - kirjaimellisesti!




Uhmasin tänään keskipäivän varjossa väijyvää 37,4 asteen lämpötilaa sytyttämällä vienon sinisen liekin padan alle, liedelle. Uuh... Sen siitä saa, kun sortuu ostamaan kaiken maailman tarjousherkkuja, ajatellen, että kyllähän niistä nyt jotakin tulee kokattua! Useat hyvät jutut syntyvät vahingossa ja myönnettävä on, että makuelämys korvasi joka ikisen vuodattamani hikipisaran! Kyseessä on kaksi eri pastaa, joiden pääraaka-aineina komeilevat kanan maksat ja sydämet. Toisesta pastakastikkeesta valmistin tomaattisen ja rosmariinin tuoksuisen, toisen mausteina taas toimi lyömätön parivaljakko voi ja salvia. 


Torin anteja, joista pulitin yhteensä 1€. Teelusikka osoittaa rosmariini- ja salviakimpun koon. Tämä on ainoa hyvä syy uskaltautua kojun ääreen mummeleiden armoille - tökkivät kyynärpäillään poloista suomineitoa polviin. Joka kerralla vannon, etten koskaan enää palaa.


Kanan sydämiä ja maksoja, sekä hyvin kypsiä tomaatteja.


Vasemmalla pannulla silputtu sipuli, voinokare, liraus oliiviöljyä, sekä rosmariininoksa.
Oikealla pannulla 25g voita, 2 lusikallista oliiviöljyä, sekä 10 lehdykkää salviaa.



Salviainen versio: Ruskistetaan yllä mainitut ainekset, lisätään pannulle 8 kanan sydäntä ja yhtä monta maksaa, molemmat viipaloituina melko ohuiksi siivuiksi. Maustetaan merisuolalla ja mustapippurilla. Kun neste uhkaa haihtua, lisätään 2 dl kuivaa valkoviiniä. Itse lisäilin viinin osissa sitä mukaa, kun homma kutistui kasaan, mutta "kastiketta" ei ollut vielä syntynyt riittävästi. Keitellään yhteensä noin 5-10 minuuttia, jonka jälkeen siirretään sivuun odottelemaan pastan valmistumista.

Rosmariininen versio: Aloitetaan käristämällä ylempänä mainitut ainekset (kuvateksti). Lisätään pannulle 6 viipaloitua kanan maksaa, ruskistetaan ja kastellaan liha- tai kanaliemellä. Heitetään sekaan 4 silputtua, hyvin kypsää tomaattia (tai tölkillinen kuorittuja tai murskattuja). Keitellään keskilämmöllä, kunnes soosi vaikuttaa sopivalta. Noin 10 minuuttia menee tähänkin.


Kuvassa valmiit kastikkeet.

Sopivin pasta on munasta valmistettu nauhapasta: tajarin, tagliatelle, fettuccine, pappardelle, jne. Keitetään al dente, eli himpun verran ennen pakkauksessa mainittua valmistusaikaa. Mahdollisesti jäähtynyt kastike lämmitetään nopeasti tässä välissä. Pasta valutetaan ja heitetään pannulle soosin kaveriksi. Annostellaan lautasille, pöläytetään pintaan hienonnettua lehtipersiljaa ja hörkitään napaan.

Jaa että kumpi sitten oli parempaa? Emme päässeet minkäänlaiseen ratkaisuun, sillä molemmat veivät kielen mennessään. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia!


Rosmariininen ihanuus


Salviainen jumaluus


Illan loppukevennys on äsken kadulta kuultua. Asuntomme sijaitsee Tanskan konsulaattia vastapäätä ja italiaanolla konsulilla riittää vähän ymmärrystä kansalaisten tarpeelle parkkeerata autonsa konsulaatin ruutuun. Oli taas kutsunut poliisit paikalle. Syyllinen löytyi naapurissamme sijaitsevasta bridge-kerhosta: vanhempi mies, joka 10 minuuttia parvekkeella hoettuaan, että "konsuli on lomalla, se on lomalla, ei ne sitä ruutua tarvitse kun ovat lomalla", tuli hän viimein kadulle hokemaan: "konsuli on mun kaveri, hyvä kaveri, tunnetaan toisemme hyvin, ollaan kavereita". Poliisi tähän: "Hyvä herra, olen kovin pahoillani, mutta meidät on kutsuttu varta vasten paikalle. Luuletteko että meitä muuten huvittaisi tulla tänne asti perjantai-iltana tähän aikaan, vain parkkisakkoja kirjoittaaksemme?". Parinkymmenen metrin säteellä oli viisi autoa parkkeerattu kaksoisriviin (samaan malliin kuin tuo poliisiauto ylläolevassa kuvassa - otin sen Genovassa, itse poliisit olivat kahvilassa). Ehkä kuitenkin kannattaisi sakotella, vai mitä?



torstai 20. elokuuta 2009

Lasagne alla ligure




Tänään esittelen kesäisen uunipastan, jota tuli valmistettua lomallani Suomessa. Täällä päin tarkenee sen verran mukavasti, ettei uunia juuri tee mieli lämmittää: tänäänkin lämpötila hipoi 37 astetta varjossa ja olo on kuin poloisilla parvekekukillamme konsanaan! Veltoin ranneliikkein salaatin saa juuri ja juuri pilkottua ja purkista tonnikalat päälle kaavittua. Sunnuntaiksi ovat näköjään luvanneet vihdoin vettä! Vaan onneksi kesän kuluessa kuvamateriaalia on kertynyt muistikortille jopa enemmän kuin tarve vaatii - aloitan siis kuorimalla kermat päältä tämän basilikanhuuruisen ja makunystyröitä hellivän herkun merkeissä. Ligurialaista lasagnea varten tarvitset:

  • reilut 10 levyä kuivaa lasagnepastaa - tai tuorepastaa, katso ohje!
  • puoli litraa maitoa
  • 50g voita, sekä nokare vuoan voitelemiseen
  • 50g (vajaa 1dl) vehnäjauhoja
  • pienehkö purkillinen vihreää pestoa - haluatko valmistaa sen itse? Murskaa marmorimorttelissa valkosipulinkynsi, lisää hyppysellinen merisuolaa ja ruukullinen basilikanlehtiä (nuoret ja pienet ovat parempia). Pyörittele puista survinta hellävaroin reunoja pitkin. Lisätään lusikallinen pinjansiemeniä, jatketaan hiertämistä. Lopuksi lisätään nelisen lusikallista raastettua parmesaania ja yksi pecorinoa, sekä viitisen lusikallista oliiviöljyä, tai vajaa desilitra. Tadaa!
  • muskottipähkinää
  • suolaa ja pippuria
  • 100g vihreitä papuja
  • 200g kiinteää perunaa
  • 50g raastettua parmesaania
Aloita keittämällä perunat ja pavut suolatussa vedessä siten, että niistä tulee al dente, eli lähes kypsiä, muttei ihan. Valmista sillä välin besciamella, eli valkokastike: sulata voi kattilassa, ota kattila sitten pois liedeltä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää maito pienissä erissä samalla sekoittaen. Kun kaikki maito on lisätty ja seos on tasaista, siirrä kattila takaisin liedelle ja kuumenna koko ajan sekoittaen keskilämmöllä, kunnes soosi sakenee. Saa pulpahtaa. Lopuksi lisätään maun mukaan raastettua muskottipähkinää, suolaa ja pippuria. Sekoitetaan yhteen peston kanssa. 



Voitele parin litran uunivuoka ja levitä pohjalle valmistamaasi soosia. Isonälkäiset voivat tehdä tuplana, öhöm. Lado lasagnelevyt kastikkeen päälle, sitten taas kerros kastiketta, jonka päälle papuja ja viipaloitua perunaa. Niiden ylle ripaus parmesaania, sitten lasagnelevyt, soosi, kasvikset, parmesaani, jne. Ylimmäksi tulee jäädä parmesaani.



Paistetaan 180-200 asteessa noin 20-30 minuuttia, uunin ominaisuuksista ja makumieltymyksistä riippuen.



Lasagnelevyistä vielä sen verran, että jotkut (kaiken maailman isoäidit) tykkäävät kiehauttaa ne vedessä ennen vuokaan latomista. Ketä kiinnostaa, niin operaatio menee näin: kiehuvaan veteen heitetään noin kolme levyä kerrallaan, niiden annetaan kiehua minuutin-parin ajan, jonka jälkeen ne valutetaan, kuivataan kevyesti ja ladotaan vuokaan, pilkkoen reunalevyt sopivan kokoisiksi. Mielestäni hyvää voi tulla muutenkin, vaikka helpottaahan se levyjen pilkkomista, kun eivät ole rutikuivia ja kivikovia. 


Mm-mm-mm..!


Suomi