Ratatouille ja museomaratonin etappi n:o 2

Ranskalaiset ovat osallisina tässä tarinassa ja senpä kunniaksi kaivoin kuva-arkistoistani pöytään ruukullisen ratatouillea, tuota periranskalaista - alkujaan nizzalaista - kasvispataa, joka lienee suomalaisille tuhannesti tutumpi kuin täkäläiselle fransmannien naapurikansalle! Kirjaanpa tänne ohjeen ylös siitä huolimatta - kuka ties, ehkä se jotakuta ilahduttaa!

Alun perin kasvikset, esimerkiksi puoli kiloa kaltattuja tomaatteja, kaksi munakoisoa, kaksi kesäkurpitsaa, punainen ja vihreä paprika, kaksi sipulia ja pari-kolme valkosipulinkynttä keitettiin kuulemma kukin omassa padassaan, jonka jälkeen eri aromit yhdistettiin vasta lautasella, ikäänkuin ne olisi koottu palapeliksi. Yrteissä ei säästelty, eikä tarvitse säästellä tänäkään päivänä, mutta kallisarvoista kaasua (ja vielä kallisarvoisempaa luontoa) säästelevä kokki hoitaa homman kahta pataa käyttäen: 

Toiseen pataan viipaloidaan sipulit ja niitä paistetaan oliiviöljyssä. Lisätään suikaloidut paprikat ja annetaan hieman kypsyä. Lisätään vielä lohkotut tomaatit sekä mukavasti yrttejä: silputut valkosipulit, pari oksaa timjamia, pari laakerinlehteä, ehkä myös hieman oreganoa, kynteliä ja rosmariinia. Suolataan ja pippuroidaan, sitten jätetään hiljalleen porisemaan 40 minuutin ajaksi.

Toisella pannulla paistetaan niinikään oliiviöljyssä pilkotut munakoisot. Niitä kypsennetään varttitunnin verran, kunnes lisätään joukkoon viipaloidut kesäkurpitsat. Suolataan ja pippuroidaan, kypsentäen vain sen verran, että eivät enää rousku hampaissa - lörppä kesäkurpitsa on sitten vallan kauheaa suussa! Lopuksi kaikki kasvikset yhdistetään ja maustetaan tuoreella basilikalla.

Nämä herrkulliset talviseen tapaan valmistetut kesäiset kasvikset voi tarjoilla niin riisin, couscousin tai rapean maalaisleivän kera. Alla kasvisten kyljessä komeilee valkosipulibroileri:

Ratatouillesta johdatan aasinsillan taannoisen museorundin toiseen etappiin, Pietro Miccan museoon, joka on rakennettu Torinon alla kiemurtelevien tunneleiden suulle. Parasta paikassa on se, että maan alle on oikeasti mentävä opastetun kiertokäynnin aikana. Kyseiset käynnit järjestetään tilauksesta myös englanniksi. Aivan, hienoa, mutta miten tämä pappardella liittyy ranskalaisiin? Museolle on lainannut nimensä 1700-luvulla henkensä uhrannut sotilas, joka taistelussa ratatouillemaalaisia vastaan räjäytti tunnelin umpeen hyyyyvin lyhyttä sytytyslankaa käyttäen. Hänen sotilastoverinsa oli rakentanut pommin ensimmäistä kertaa elämässään, tuhlaten työhön hurjasti aikaa. Ranskalaiset olivat jo ovella, joten oli toimittava nopeasti. Pietro Micca katkaisi pitkän sytytyslangan, raapaisi liekin tyngän päähän ja sanoi: "Hasta la vista, beibi!".

Urhea Pietro Micca

Hieno pienoismalli

Yksityiskohta

Tämä vasta olikin hieno: etualalla Torinon kaupunkia, takana levittäytyy muinainen linnoitus, jonka alla risteilevät tunnelit.

Vastakkaisesta suunnasta katsottuna linnoitusta ei näe, kun polvistuu pienoismallin edessä ruohonjuuritasolle. Samalla tavoin vihollinenkaan ei muinoin aavistanut rakennelman olemassaolosta, ennen kuin oli myöhäistä.

Yksityiskohta pienoismallista kutsuu kurkistamaan maan alle.

Enimmäkseen kuljimme pimeässä, taskulampun valossa, mutta paikoin onnistui myös kuvien räpsiminen.

Tunneleita on kahdessa syvyydessä, jotka kulkevat päällekkäin - vai sanoisinko allekkain. Paikoin tuntui hieman ahdistavaltakin, sillä pisimmät meistä vierailijoista joutuivat kulkemaan pää kenossa: pätkiä olivat sotamiehet kolme vuosisataa takaperin. Kaiken kaikkiaan varsin jännittävä vierailukohde, suosittelen!! Museomaratonin kolmatta ja viimeistä osaa odottaen: arrivederci!