Aatelinen lintuherkku kruunaa museotrilogian päätösjakson. Kyseessä on todellinen nami, joka tunnetaan nimellä "kanaa savoiankastikkeessa" (Pollo in salsa sabauda). Resepti kiertää italiaanoblogeissa, joissa reseptin kerrotaan olevan peräisin Slow Food -keittokirjasta, sellaisesta, jossa on julkaistu piemontelaisravintoloiden reseptejä. Alkuperä on siis näinkin tarkasti selvillä! Siitä viis, maku se tärkein! Ihanuus vaatii varsin erikoisen valmistustavan, jonka mukaan kuutioitu linnunliha (kanaa, kalkkunaa tai mitä vain) sukeltaa marinadiin koko yön ajaksi - mutta jo paistettuna. Ja huomio! Tarjoillaan ehdottoman viileänä.
Siipikarjan liha kuutioidaan ja kieritellään jauhoissa. Oletetaan lihaa olevan puoli kiloa. Siinä tapauksessa pienessä kasarissa lihojen paistuessa keiteltävien kastikeainesten määrät ovat seuraavat: lähes puoli litraa e.v. oliiviöljyä, 2 valkosipulinkynttä, kourallinen salvianlehtiä, mukavasti roseepippuria kokonaisena, 100g sardelli/anjovisfileitä, 1 sitruuna. Viimeistä eli sitruunaa lukuunottamatta muut ainekset siis keitetään muutaman minuutin ajan siten, että sardellifileet hienontuvat. Sillä välin paistetaan liha pannulla oliiviöljyssä, varoen paistamasta liikaa, ettei kuivu.
Sitruunan mehu lisätään hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen.
Kypsennetyt suupalat kipataan kulhoon ja päälle kaadetaan kuuma liemi.
Näyttää hyvältä, tuoksuu samoin. Söisin jo nyt, mutta ei! Kansi kiinni ja koko komeus jääkaappiin yön ajaksi. Suolaa ei lisätä lainkaan, sillä sardellifileistä sitä tulee roppakaupalla.
Makuhermot kiittävät malttavaa herkkusuuta: seuraavana päivänä kana oli niin hyvää, mm.. Utelias kun olen, oli kokeiltava muutamaa palaa myös lämpimänä. Ero oli kuin yöllä ja päivällä, sillä lämpimänä sitruuna pisti kaiken muun yli, eikä maku ollut lainkaan hyvä. Viileänä taas aromit tukivat toisiaan, kutkutellen kielen nystyröitä, mm.. Kuninkaallisen kanan kumppaniksi ajattelin sopivan herneet, jotka paistetaan pannulla yhdessä kinkku/pekonisuikaleiden ja viipaloidun sipulin kanssa. Kastellaan valkoviinillä, annetaan nesteen haihtua ja maustetaan persiljalla. Kaikki oli niin hyvää!
Internetistä löytyy kasapäin ikivanhoja ruokalistoja, jotka ovat peräisin niin kuninkaallisten kuin ravintoloidenkin pöydistä. Pikainen silmäys kertoo jälkiruoan olleen useimmiten "dessert", mutta kuka ties, vaikka karhunvatukkapiiraseni olisi kelvannut myös Savoian herttuattarille. Crostata eli muropiiras syntyy käden käänteessä, ohje löytyy tottakai leivontablogistani!
*Sitruunainen synkkänä* Sori vaan, kuva on nyt pieni ja sillä siisti. Löytyy picasa-albumistani isommassakin koossa, mutta kopioin tänne pelkän kuvakkeen *häpeä*. Tihrustakaa, tihrustakaa, jotta näette Palazzo Madaman julkisivun!
Torinon keskustan Piazza Castellolla kohoavan palatsin alakerrassa on tämän näköinen museo, joka harmiksemme oli jo suljettu ehtiessämme paikalle. Koko yläkerta oli kuitenkin iltaan asti auki, joten suuntasimme kulkumme sinne.
Mahtipontinen portaikko johtaa yläkerran krumeluureihin saleihin.
Katto
Toinen katto
Kolmas katto
Setä ja täti
Peilipöytä
Kultaa
Esillä on monia kuninkaallisia esineitä ja huonekaluja.
Monesko katto?
Enemmän tässä on seinää.
Jo hämärtää.
Ferragoston kunniaksi saleista suurimmassa järjestettiin fiini aperitivo, eli drinksu ja suolapalabuffet.
Vaan mepä suuntasimme kulkumme piazzan toiselle laidalle, jossa Fiorion jäätelöbaari häämötti niin kutsuvasti. Makuja en muista niin millään.
Fillaroidessa kotia kohti pysähdyimme vielä seuraamaan Piazza San Carlolla esiintyviä puglialaisnuoria, jotka esittivät kansanmusiikkia.
Oi elämä kun hyvän näköistä. Menee kyllä kana kokeiluun kun kerkeän :)
VastaaPoistaHienoa! Muista nauttia viileänä ja kerro sitten, mitä pidit!
VastaaPoistanoniin. Kokeiltu on, raporttia täällä. Hauskan erilainen ja raikas!
VastaaPoistaHuomasin vähän myöhässä kommenttisi, hupsis. Kiva että kommentoit kokeilusta! Itsekin melkein paistoin kanaa liikaa yrittäessäni saada paloja ruskistumaan. Kannattaakin silpoa aika suuriksi kuutioiksi ehkä. Ja ehkä kastikkeen voisi keittää pienemmässä määrässä öljyä, lisäten lopun öljyn "raakana", jolloin e.v. oliiviöljyn aromit ovat enemmän valloillaan.
VastaaPoistaMeidän kanoissa maistui enimmäkseen salvia ja sardelli, tosin niitä kananpaloja on vähän kieriteltävä sardellimuhjussa, joka painuu kulhon pohjalle. Sitruuna maistui etäisempänä, mutta mielestäni sopi hyvin siten, ettei peittänyt muista makuja alleen (toisin kuin lämmitettyinä).
Kylmä broisku sopiikin kenties paremmin hellekesän läkähdyttäville päiville, silloin se on herkullisimmillaan. Tosin elokuun 37 asteen lämmössä meillä ei koskettu minkäänlaiseen lihaan edes pitkällä tikulla: kun on oikein kuuma, mitään "painavaa" ei tee edes mieli. Se kesästä, näin syksyllä nenänpää jäässä mielessä siintää lähinnä tuliset keitot ja tuhti vuoristoruoka!