Sitrushedelmäinen ahvenmenù Lago Maggioren malliin

Syys hiljaa hiipien tekee tuloaan, yhä jatkuvista helteistä huolimatta. Kuivat ja keltaiset lehdet varisevat salakavalasti puiden oksilta lenkkipolulle, muistuttaen harmaan arjen paluusta, eräpäivistä, velvoitteista.. Liikenne ruuhkautuu taas, kauppojen metallikaihtimet kirskuvat jälleen kuorossa läpi kaupungin - ja näyteikkunoita pestään. Lomat ovat peruuttamattomasti takanapäin. Eräänä syyskuisena iltana kahden koplamme intoutui muistelemaan elokuista Lago Maggioren polkupyöräretkeämme asiaankuuluvan illallisen merkeissä: polkaisimme muistelot käyntiin paprikaisella alkupalalla, josta jatkoimme eteenpäin sitruunaisen spaghetin voimin. Pääruoaksi nautimme maailman mehevimmän ahvenfileen verigreippikastikkeella hunnutettuna, hennon valkosipulisten leikkopapujen kera. Aterian kruunasi appelsiinitarteletti ja karamellisoidut kuorisuikaleet appelsiinisuklaakastikkeessa.

Maggiore-järvellä nököttää Isola Bella. Järvelle palataan postauksen häntäpäässä: matkaan on lähdettävä täysin vatsoin!

Piemontelainen alkupala käsittää grillattuja ja kuorittuja paprikoita, jotka marinoidaan seoksessa valkosipulia, persiljaa, oliiviöljyä ja sardellifileitä. Alkuperäinen resepti sisältää myös voita ja maitoa. Meidän riisuttu versiomme syntyi kiireessä, kuorineen päivineen ja ilman sardellia. Suosittelen kuorimista, joka onnistuu mukavasti käristämällä vaikka grillissä tai takassa neljään osaan halkaistujen paprikoiden kuoret lähes mustiksi. Tämän jälkeen ne suljetaan muutamaksi minuutiksi muovipussiin hikoilemaan ja vips, kuoret irtoavat kuin itsestään!

Alkuruokana tarjoiltavaa spaghettia tarvitaan n. 50 g henkeä kohden. Laitetaan vesikattila tulelle ja odotellessa kiehautetaan seuraavanlainen kastike:

Leikataan suikaleita luomusitruunan kuoresta, ilman valkoista osaa. Halutessaan ne voi kiehauttaa nopeasti vedessä. Silputaan sopivasti salottisipulia ja kuullotetaan oliiviöljyssä. Lisätään sitruunankuoret ja niin halutessaan myös suikaloitua ilmakuivattua kinkkua. Lisätään desin verran valkoviiniä ja puolen sitruunan mehu. Annetaan alkoholin haihtua. Maustetaan suolalla, pippurilla, silputulla persiljalla ja kenties vielä raastetulla sitruunankuorella. Lisätään napakoiksi keitetyt spaghetit liemen sekaan, annostellaan ja halutessa maustetaan pecorino-juustolla, joka mielestäni sopii hyvin sitruunan kumppaniksi. Tästä pastasta on olemassa useita variaatioita, joista mainittakoon pehmennetty versio, joka syntyy lisäämällä liemeen purkillinen kermaa.

Pääruoan pääroolissa näyttelee ilman muuta ahven: Suomen kansalliskala on myös Lago Maggioren symboli ja kyseisellä järvellä maistelemamme eväkäs tuotti sen verran karvaan pettymyksen, että ruokalajista oli suorastaan pakko ottaa revisio kotitantereella. Tarjouksesta ostin kuuden euron kilohintaan suurimman koskaan näkemäni ahvenfileen. Kuvan filee painaa puoli kiloa ja lihan väristä vedin ovelan johtopäätöksen: voisikohan kyseessä olla puna-ahven? Löysin internetin viidakosta harmillisen vähän tietoa moisesta - italiaksi ahven on aina ahven, eli pesce persico. 

Silpaisin fileen neljään osaan ja pakastin niistä kaksi myöhempää käyttöä varten. Kuvassa lötköttävät palat taputtelin kuiviksi ja hieraisin merisuolaa pintaan. Asiantuntijat hoi, teinkö oikein? Hurjan hyvää syntyi joka tapauksessa paistettuani mötkäleet pannulla voissa. Sitä ennen valmistin verigreippikastikkeen, joka oikeastaan oli Beaurre Pinkin, eli Nellen vaaleanpunaisen greippikastikkeen ja hollandaise-kastikkeen risteytys. Valmistin siis versioni ilman kermaa, käyttäen kananmunan keltuaista sen tilalla. Kas näin: Kuullotin silputtua puolikasta punasipulia nokareessa voita. Lisäsin 1 dl valkoviiniä. Keitin kasaan ja siivilöin. Vispasin vesihauteessa 1 keltuaisen, maustoin suolalla ja valkopippurilla ja lisäsin nokareina n. 70 g kylmää voita. Lopuksi lisäsin joukkoon siivilöidyn sipuliliemen ja puolikkaan verigreipin tuoreen mehun. Mielestäni greippimehu ei ollut lainkaan liian hapanta, mutta greipeissäkin on toki eronsa. Greippinen kastike sopi kalalle kuin nokka naamaan! Leikkopavut kiehautettiin ensin vedessä ja paistettiin sitten pannulla oliiviöljyssä chilipaprikanpätkän ja valkosipulikynnen kera.

Yksinkertaista ja hekumallista! Järkyttävän hyvää! Fisukin oli täysin ruodoton.

Jälkiruoka syntyi siitä, mitä kaapista löytyi. Appelsiinitarteletti ja karamellisoituja appelsiininkuoria appelsiinisuklaakastikkeessa. Johan oli sitrushetelmätä kerrakseen - jälkkäriä myöten kaikki oli taivaallista! Tästä ohje myöhemmin leivontablogiini.

Valokuvamatka alkaa. Stresa, Lago Maggiore.

Stresassa kaikki on koreaa, autiotalotkin.

Romanttinen notkelma

Isola dei pescatori, eli kalastajansaari. Ennen vanhaan kalastajat asustivat siellä - nykyisin sieltä löytyy 80-luvun turistirysän uinuvia rippeitä. Saarella voi myös yöpyä liplattavassa hiljaisuudessa.

Ravintoloita vieri vieressä. Hinta ja laatu eivät kohtaa toisiaan.

Kujat ovat ahtaita ja sieviä.

Madonna suojelee kalamiehiä.

Järvellä näkyy paljon joutsenia.

Matkamme Stresasta Aronaan taittui polkupyörin. Tie oli kaunis, mutta hirvittävä! Pientareiden puuttuessa tunnelma oli välistä kuin trapetsilla ainakin.

Tämä Taiteilija-Tani onnistui yhdistämään kaksi kuvaa, jotta lukija saisi paremman käsityksen tuloeroista Italian malliin. Onhan siinä toki silmälle iloa, mutta että...

Aronan kaupunkipaha järven rannalla

Aldon pizzeria - en suosittele.

Silmä lepää.