torstai 24. syyskuuta 2009

Marsala-broileria kesäkurpitsakakkusen ja kurpitsa-inkiväärisoseen kera




Kurpitsakausi on lähtenyt iloisesti käyntiin niin myymälöiden vihannestiskeillä kuin appiukon kasvimaallakin. Sadonkorjuu on otettu riemulla vastaan myös muuan kyökkipahassa Piemonten sydämessä, jossa kullankeltainen valtaa aterian toisensa perään, päivästä toiseen. Sitä ei voi vastustaa, nyt kun sitä saa. Kurpitsa, syksyn lempilapsi.



Eilen Valentinon puistossakin oli nähtävissä merkkejä lempivuodenaikani saapumisesta. Tänään tosin lämpömittari osoitti 27 asteen lukemia, mutta viis siitä, sillä täällä ollaan jo ihan kyllästytty helteisiin. Kansa kulkee villapaidoissa ja turkissaappaissa (molemmat on nähty jo), sillä syyskuun 21. päivänä alkaa virallisesti syksy.



Kesäkurpitsakakkuset syntyvät verrattain vähällä vaivalla suhteessa niiden metkaan ulkonäköön. Samalla idealla voisi loihtia niin pinaattitorneja kuin munakoisokaakkujakin, porkkanaa ja kurpitsaa unohtamatta. Valmistin neljä suuren muffinin kokoista kakkusta kahdesta pitkästä kesäkurpitsasta. Suikaloin ne ohuesti ja pehmitin siivuja pannulla. Ladoin ne sitten öljyttyihin muotteihin kuvan osoittamalla tavalla:



Jäljelle jääneen kesäkurpitsanlihan hakkasin pieneksi ja kypsensin yhdessä silputun sipulin kera. Kippasin kypsät kasvikset tehosekoittimeen, jonne lisäsin myös mukavasti parmesaania, suolaa, pippuria, yhden kananmunan ja persiljasilppua. Lopuksi kiinteytin massaa korppujauhoilla, kunnes seos oli lusikoitavaa, eikä siis enää juotavaa.



Lusikoin massan muotteihin ja taitoin kesäkurpitsansiivujen päät hatuksi täytteen ylle:



Kipot asetellaan varovasti jo kuumaan vesihauteeseen, joka on lämmennyt 190-asteisessa uunissa. Oikeastaan asteet liikkuvat 180-200 välimaastossa, uunin äreydestä riippuen. Omassa uunissani kypsyivät 180 asteen lämmössä puolen tunnin ajan



Ai mitkä tahrat? Missä? Jaa, miespuolinen niitä vastikään jynssäsi hullun lailla, mutta kiinni ovat ja pysyvät. Niin, itseni ei ole vielä tullut kokeiltua.. ööh, Hasta la tasa-arvo siempre!



Marsala-broileri on hekumallisen hyvää ja yksinkertaista. Samaan tapaan valmistetaan yleensä vasikanleike, joka tunnetaan nimellä "Scaloppine al Marsala". Se on hienostuneempana pidetty variantti samaan tapaan, mutta valkoviinin ja persiljan kera, paistetuille scaloppineille, joka edustaa puolestaan Milanolaista pyhäkeittiötä. Meillä ei hienostella, vaan yksinkertaisesti otetaan ilo irti taannoin hankitusta Marsalasta (litran leka 2 eurolla ei viittaa ylellisyyteen, päinvastoin).
   Se vasikasta, syödään me kanaa! Kyseinen valmistustapa takaa mehevän maun vähällä vaivalla: otetaan broiskufileet, nuijitaan hieman ja hieraistaan vähän suolaa ja pippuria pintaan. Kieritellään ne sitten vehnäjauhoissa ja lätkäistään kuumalle rasvatulle pannulle ruskistumaan. Molemmin puolin nopeasti, jonka jälkeen pullonsuusta (Marsala-viiniä) pannua kohti, kas noin. Kun liemi on kiehunut kasaan, liha todennäköisesti on juuri sopivan kypsää. 



Kurpitsainen kastike tulee valmistaa muita ennen, mutta tehdään nyt italialaisittain kaikki vaikeeks! Kurpitsa-inkiväärisose valmistuu kuullottamalla silputtua sipulia ja kurpitsaa pannulla voissa, yhdessä inkivääriraasteen tai -jauheen kera siten, että pehmenevät täysin. Määrät oman maun mukaan, kimpale kurpitsaa ja puolikas sipuli on ihan hyvä. Punasipuli tuo vähän lisäväriä, jos kurpitsa sattuu olemaan kalpea. Sauvasekoitin on kätevä apu kasvisten soseuttamisessa, mukaan lisätään vain suolaa, pippuria, sekä ripaus raastettua muskottipähkinää. Kermaakin voi halutessaan lurauttaa sekaan, tai raastettua kypsytettyä juustoa.



Otetaan pullat uunista ulos, kumotaan lautasille kera kanan ja kastikkeen. Nautitaan hedelmäisen viinirypälejuoman kera, nam!



Jälkiruoaksi tarjoan koosteen puistonäkymistä:











2 kommenttia:

  1. Onpas nätit nuo kurpitsakakkuset;olenkin joskus tehnyt samantapaisia munakoisoista. Syksy on täälläkin vaikka lämpömittari lähentelee 30 astetta, mutta ONNEKSI kosteus on laskenut vihdoinkin ja öisin on jopa hieman viileää. Kauniita puistonäkymiä!

    VastaaPoista
  2. Tarkenee siis teilläkin! Ilmankosteus saa tosiaan kuuman tuntumaan kuumemmalta ja kylmän kylmemmältä. Täällä Po-joen laaksossa talvisin saa palella enemmän kuin Suomen ratiritirallaa-paukkupakkasessa, kun kylmä hyhmä leijuu usvana kaikkialle, tunkeutuen luihin asti. Täytynee nauttia lämmöstä, kun sitä vielä piisaa!

    VastaaPoista