Joulun alla löysin netistä kivoja tähtitorttuohjeita, joiden avulla niitä sitten tuli leivottua. Luumumarmeladikin piti keittää itse (no siihenhän menee ihan vaan sekunti), sillä ainoa täällä myytävä luumuhillo valmistetaan tuoreista luumuista.

3dl kuohukermaa vaahdotettuna
6,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g pehmeää voita
1 rkl konjakkia
Kolme keskimmäistä ainesta nypitään keskenään sekaisin. Lisätään konjakki ja lopuksi nostellaan kermavaahto joukkoon. Sekoitetaan nopeasti taikinaksi ja annetaan levätä kylmässä pari tuntia. Taikinaa kehotetaan kaavimaan 3-4 kertaa lehtevyyden lisäämiseksi. Muistaakseni kaulin sitä jopa useammankin kerran, aina taittaen kaulitun levyn kolminkertaiseksi (siis kahdella taitoksella, kuten ylläoleva kuva osoittaa). Kaulimisen välissä taikinan annetaan levätä kylmässä.
Kaulitse sitten taikina vajaa 1 cm paksuiseksi. (Itse olisin voinut ohuemmaksikin kaulita, sillä olin taitellut taikinasta niin lehtevän, että pienikokoiset tähtitorttuni meinasivat kasvaa jopa liian korkeiksi kapeuteensa nähden). Leikkaa neliöiksi ja tee kulmiin viillot lähes tortun keskustaan asti. Taita joka toinen sakara tortun keskelle ja paina ne hyvin kiinni. Lisää luumuhilloa sinetiksi ja voitele halutessasi munalla. Paista 190 asteisessa kiertoilmauunissa tai n. 200 asteessa ilman kiertoilmaa, kunnes saavat väriä. Riippuu uunin ärhäkyydestä.
Maija Silvennoisen Luumuhillo
400 g kivettömiä luumuja
1 dl sokeria
2 dl omenamehua tai vettä
mausteita jos haluat: tähtianis/halkaistu vaniljatanko/kanelitanko - poistetaan ennen soseuttamista.
Keitä noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes luumut ovat pehmeitä. Poista mauste jos sellaisen olet kokonaisena keitokseen lisännyt. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää halutessasi 1/2 dl konjakkia! (Itse laitoin brandya ja oli niin hyvää että söin leipomista seuraavien päivien ajan jälkiruoaksi ylijääneet hillot - luonnollisesti lusikalla suoraan kulhosta!).
Monen mielestä (itseni mukaan lukien) tortut ovat parhaita silloin kun hillo laitetaan solmun alle, kuten alla vasemmalla näkyy kokeiltaneen:



Mietiskelin vähän sellaista kliseetä kuin rikas ruokakulttuuri. Elelen nyt maassa, jossa yleisesti kai ajatellaan olevan runsas ja monipuolinen kulttuuriperintö, mitä ravintoon tulee. Onhan täällä esimerkiksi myynnissä aivan valtava repertuaari tuoreita ja maukkaita kasvikunnan tuotteita, ainakin suomalaisin silmin katsottuna. Raaka-aineiden laatuun kiinnitetään hyvin paljon huomiota ja täällä minäkin suosin paikallista. (Kaiken muun hyvän lisäksi se on eettisestikin järkevämpi vaihtoehto kuin jossain kauempana tehotuotetut ja usein geenimuunnellut, laimealta maistuvat vihannekset). Muistan kerran nähneeni jakson Jamie Oliver Italiassa -ohjelmasta, jossa Jamie hämmästyneenä esitteli päiväkodissa ruokaileville pikkulapsille eri kasviksia ja kysyi heiltä niiden nimiä. Nelivuotiaat nappulat huusivat kuorossa "fenkolii!", "kesäkurpitsaa!", "munakoisoo!", "retiisii!", "varsisellerii!", "purjoo!", jne. Kuinka monessa muussa maassa voisi nähdä vastaavaa? Italiassa valmistetaan valtava määrä elintarvikkeita, jotka on suojattu EU:n alkuperänimityksellä sun muilla. Keittokirjoja painetaan vuosittain tolkuttomia määriä ja uusia syntyy kuin sieniä sateella. Jo yksin yhden maantieteellisen alueen ruokaperinteistä nitoo kilokaupalla reseptejä - alueita on kaikkiaan 20.
Todellisuus vaikuttaa kuitenkin olevan toisenlainen. En tiedä, onko tekemäni havainto sääntö vai poikkeus, mutta olen huomannut, että jokaisella emännällä vaikuttaa olevan muutama vakioresepti, joiden mukaan kotona vaihdellaan menua. Muutama tarkoittanee sitä, että kunakin viikonpäivänä nautitaan eri aterioita, mutta viikon ruokalista on yksi ja sama vuodesta toiseen. Juhlia varten hihassa on yhdet ässät kutakin ruokalajia kohden (omalta äiteeltä opittu lasagne/paisti/kakku), joita sitten syödään juhlista toiseen! Perinneruokia siis syödään täällä muulloinkin kuin Jouluna ja ne ovat vahvasti sidoksissa paikkaan. Joka kylällä on omansa. Tämä onkin ideana mm. mainiossa Astin jokasyksyisessä Sagre-ruokafestivaalissa, jossa maakunnan erinäiset kylät tarjoavat vuodesta toiseen kutakuinkin samaa menua.
Kun jokaisen pienen kylän perinneruoat kootaan yksiin kansiin (ja 60 miljoonan asukkaan maahan niitä kyliä kyllä mahtuu), on tuloksena varsinainen reseptirepertuaari. Onkin onni olla ulkomaalainen, joka puolueettomasti voi kokeilla reseptejä alueelta kuin alueelta!





Kalkkunankoipi




Luumuhillon torttuihin olen minäkin joutunut itse keittämään,ja tuota omenamehun lisäystä pitääkin sitten ensi kerralla kokeilla.Kiitos ohjeesta:)
VastaaPoistaEn muuten itsekään lisännyt omppumehua kun ei sitä sattunut kaapissa olemaan. Idea kuulostaa minunkin korviini herkulliselta ja ajattelin kokeilla sitä sitten seuraavalla kerralla! Muistaakseni keitin hillon sekaan huvin vuoksi kokonaisen omenan, mutten tiedä antoiko se kovinkaan paljon makua.
VastaaPoistaJoka tapauksessa tuosta hillosta tuli kaupassa myytäviä parempaa, sillä siitä puuttui se teollinen äitelyys/esanssin maku, joka yleensä valmismarmeladeissa maistuu.
Suosittelen kokeilemaan vaikka Suomessa asuisikin! Valmistuskin on nopeaa ja helppoa!