perjantai 17. kesäkuuta 2011

Sarjassa "joulumuistelot ja postauskiri". Bonuksena jouluhalko!

Jouluaattoa täällä ei niin hienosti juhlita kuin Suomessa, mutta jotakin (hyvin) pientä luksuksen tynkää yritimme vuoden 2010 aattoillalliselle keksiä. Perheemme kun asustavat Euroopan eri päissä, olemme ajatelleet reiluimmaksi viettää joka toisen Joulupäivän täällä Italiassa, vaikka molemmat olemme sitä mieltä, ettei se vedä missään mielessä vertoja suomalaiselle Joululle (tai suomalaiselle jouluseuralle). Kohtalonamme taitaa olla ikuisesti lennellä kahden maan väliä, missä ikinä itse asummekin.

Aattoiltaa vietettiin ihan kahteen pekkaan täällä kotona, pari lahjaa vaihdettiin ja nautiskeltiin illallisherkuista. Alkupaloiksi keksin paistaa jonkun rehuja (olisko ollut pinaattia vai rucolaa ehkä?) sisältävän munakkaan uunissa, leivinpaperilla vuoratuissa pienissä metallisissa leivosvuoissa. Niistä tuli oikein maukkaita makupaloja, jotka sivelin Philadelfialla ja koristelin Parmankinkulla.

Tuollainen alkupala voisi kenties käydä myös vhh-ruokavalioisille. En tosin tuosta tuorejuustosta tiedä, paljonko siinä sitten lie niitä hiilihydraatteja. Vaikka itse olemme tällaisia keskitien tallaajia, niin lisään silti kategorian VHH muuan karppaavan perheenjäsenen innoitamana. (Terkkujaa!) Toisaalta, mikä sitten on vähän ja mikä paljon - en mene takuuseen siitä liekö käsittämäni vhh sitä myös dieettiä noudattavien mielestä.

Taas alkuruoka (keitto, pasta tai riisi) jäi välistä (niistä tulee helposti turhan raskas olo), mutta pääruoaksi sitten broilerin fileet paistettiin tuoreiden herkkusienien, sipulin, pekonin ja rosmariinin kera pannulla. Vähän taisin valkoviinilläkin kastella keitosta. Hyvää tuli.

Talvisin tulee syötyä paljon tämän tyyppisiä kasviksia liharuoan lisukkeena. Kuvassa ruusukaaleja ja porkkanoita erittäin kuumalla pannulla käytettyinä ja valkoviinissä kypsennettyinä.

Jälkkäriksi maistelimme minikokoista (kämmentä pienempää) panettone-pullaa, jota kyllä söisi oikeastaan vuoden ympäri, niin hyvää se on. Joulun jälkeen suuntasimme Suomeen viettämään Joulun jälkilöylyjä ja matkalaukku senkun pullisteli panettoneista. Niitä vietiin pohjolaan tänä (eli sinä) Jouluna peräti kuusi kappaletta!

Ja illan bonuksena oli erilaisia konvehteja, italialaisia ja sveitsiläisiä. Voiko kesäkuussa tulla Joulua ikävä? No voi, slurps!

JOULUHALKO

Kyllä onkin tehnyt jo monta monituista Joulua mieli kokeilla tätä klassikkoherkkua - tehdä siis. Alkuperäisten ranskalaisten reseptien mukainen satsi voita ja sokeria tuo kylmän hien otsalle jo ajatuksen tasolla, mutta perinteenä halko on varsin mielenkiintoinen. Tykkään askarrella tällaisia mielikuvitusta kutkuttelevia juttuja ja pienillä muutoksilla päätin kokeilla reseptiä.

POHJA:

4 munaa (valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi)
100 g tomusokeria
100g jauhoja
1 pussi leivinjauhetta (täällä se myydään pusseissa, olisiko se noin 2 tl)
30 g voita

Keltuaiset ja sokeri vaahdotetaan. Lisätään jauhot siivilöiden ja nuolijalla käännellen. Lisätään sulatettu voi ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaadetaan taikina leivinpaperoidulle pellille ja paistetaan 200 asteessa. Kumotaan paistettu levy kahden kostean liinan väliin.

TÄYTE

No en muista enää. Olen raapustanut kyllä merkintöjä reseptivihkooni, mutta joka merkinnän perässä on kysymysmerkki! Pääroolissa olivat hasselpähkinät, jotka paahdoin pannulla ja hienonsin mikserissä. (Ne mössöytyivät siellä, eli niistä ei tullutkaan jauhetta, kuten kuvittelin). Pähkinöiden, manteleiden, sun muiden kevyt paahtaminen kuivalla paksupohjaisella pannulla saa niistä huumaavan aromin esiin, joten sitä ainakin suosittelen kaikille pähkinöistä kokkaileville. Lisäksi täytevaahto sisälsi mascarponea ja ehkä myös vaahdotettua kananmunaa, sekä ehdottomasti sulatettua suklaata, jonka kuvittelin kiinteyttevän massan, mutta toisin kävi. Muistaakseni menin viimeiseksi lisäämään Marsalaa seokseen ja sen seurauksena vaahdosta tuli ikävän juoksevaa. Jääkaapissa täyte jonkin verran kiinteytyi, mutta Joulupäivän lunssipöydässä rakenne taas notkistui hujauksessa. Ensi kerralla pyyhin kylmän hien otsaltani ja väännän tortun samasta tavarasta, jolla ranskalaisetkin sen täyttävät.

Täyte siis olisi voinut olla paljon kiinteämpi, mutta kokonaisuudessaan torttu miellytti maistajia - leipojaa ehkä lukuunottamatta. Tykkään lisätä makeisiin leipomuksiin pikkuriikkisen suolaa, sillä se tuo sokerin paremmin esiin. Tällä kertaa halusin välttämättä lisätä sitä myös täytteeseen, jonka seurauksena halossa oli melko lailla Snickersiä muistuttava maku, heh. Luulen että muu pöytäseurueeni ei ole koskaan kyseistä patukkaa tullut maistaneeksi (täällä makeisteollisuus ei yllä edes kymmenekseen siitä ylenpalttisuudesta, josta se Suomessa nauttii), joten minä olin sitten mielleyhtymineni ainoa jolle kakku ei oikein uponnut. Käärispohja oli maultaan ja rakenteeltaan mitä mainioin, mutta se kohosi turhan paksuksi paiston aikana, joten käärimisestä tuli varsinainen koitos.

Pohjalle levitin syksyllä keittämääni kirpsakkaa luumu-Marsala-hilloa (tuolla niitä olisi yhä ainakin neljä purkillista jäljellä, huoh). Silloin syksyllä hillonkeittelyaikaan täällä oli sesongissa luumujen lisäksi myös persikka-aprikoosit (percocca), jotka olivat paitsi älyttömän edullisia, myös uskomattoman maukkaita. Niiden hedelmäliha on persikkaa kiinteämpi, aprikoosin kaltainen, mutta koonsa puolesta ne muistuttavat persikkaa. Maku on ihana sekoitus molempia - niin ihana, että joka kauppareissulla ostin niitä valtavan säkillisen hillon keittämistä varten, mutta alta aikayksikön säkin sisältö olikin jo imaistu parempiin suihin! Jälkeenpäin tuli sitten todettua, että johan siinä luumuhillossakin olisi tarpeeksi tuhoamista. Jouluhalkoon palaten, sotkin hillon sekaan vähän kaakaojauhetta, jotta halon raidoista tulisi tarpeeksi tummia. Päälle reilu sivallus hasselpähkinätäytettä, sitten rullaus. Rullaa säilytin jääkaapissa leivinpaperiin hyvin käärittynä muutaman tunnin ajan, kunnes leikkasin molemmat päät oksantyngiksi ja kuorrutin halon suklaaganachella.

SUKLAAGANACHE

200 g suklaata
200 g kuohukermaa

Kiehauta kerma ja lisää kulhoon, jonka pohjalla odottelee pilkottu suklaa. Sekoittele hitaasti sekaisin. Jäähdytä. Vatkaa vaahdoksi. Sivele saman tien halon pinnalle.

Yön yli halko asusti jääkaapissa ilman hiostavaa kupua tai vastaavaa yllään. Öö, ainakin muistaakseni, siis. Olisinko noita leikkauskohtia suojannut jotenkin kuivumiselta? Kyllä taisin nyt kantapään kautta oppia postaamaan kokkailut oitis, kun ovat vielä tuoreessa muistissa!

Joulupäivänä junailimme miehen perheen luo lounastamaan ja veimme jouluhalon sinne. Aamulla ennen lähtöä porasin veitsenkärjellä koloja jähmettyneeseen ganacheen, joihin tuikin noita söpösiä marenkisieniä. Sienet olivat oikeasti paljon hienompia ja aidomman näköisiä, mutta menin sitten peittämään niiden kauniit ruskeat pilkut "lumisateella", eli siivilöidyllä tomusokerilla.


MARENKISIENET

3 isoa valkuaista
105 g sokeria
40 g tomusokeria
ripaus suolaa

Vaahdota kiiltäväksi marenkivaahdoksi. Jaa vaahto kahteen pursotuspussiin. Leikkaa toiseen pienempi reikä ja toiseen suurempi. Pienemmällä reiällä pursotetaan leivinpaperiarkille sienien varsia, jotka ovat noin 2 cm pitkiä, tyvestä reilu 1 cm leveitä ja kärjestä kapeampia. Suuremmalla reiällä pursotetaan sienen lakkeja, noin 3 cm leveitä ja 2 cm korkeita. Kostutetulla sormella voidaan kevyesti painaa niiden korkeita huippuja matalammaksi. Siivilöidään kaakaojauhetta lakkien ylle. Paistetaan vajaa tunnin verran reilu 100-asteisessa uunissa. Tarkoitus on jättää esim. siihen pienempireikäiseen pussiin marenkia myöhempää käyttöä varten. Säilytä pussi jääkaapissa, sillä aikaa kun sienet paistuvat uunissa.

Kun vajaa tunti on kulunut, ota pelti uunista ja ota terävä pieni veitsi käteen. Sillä porataan jokaisen lakin pohjaan pieni reikä, johon varret voidaan tuikata. Ne kiinnitetään lakkiin pursotuspussiin jäljelle jääneen marengin avulla (turauta sitä reikään ja tuikkaa jalan kapeampi pää perään). Aseta sienet takaisin pellille ja laita pelti uuniin vielä noin varttitunnin ajaksi. Muistaakseni useat sieneni vähän vääntyivät uunissa tuon viimeisen paiston aikana. Laitoin ne kyljelleen makaamaan. Kannattaa siis tehdä vähän ylimääräisiä sieniä, vaikka toisaalta eihän ne luonnossakaan aina ihan muotovalioita ole! Täällä Po-joen laaksossa on vuoden ympäri kosteaa, joten minä säilytin sieniäni ilmatiiviissä rasiassa. Suomen talvi-ilma ei taas varmaankaan marenkia tuhoa, luulen.

Vilkaisin äsken tuota yllä olevaa kuvaa ja jopa näin kesäkuussa siitä jotenkin tulvahti oikein suloinen jouluinen tunnelma! Johtunee tuosta tomusokeroidusta lumisateesta. Taidan olla varsinainen jouluhöperö!

Joulupäivällinen tai -lounas, niinkuin itse sitä nimitän (se nautittiin klassiseen tapaan kello 14), koostui vallan "arkisista" ruokalajeista. Alkupaloina nautimme vitivalkoisia paahtamattomia kolmioleipä(mössö)viipaleita, joiden ylle oli levitetty mascarponeen sotkettua kylmäsavulohihakkelusta. Alkuruoaksi söimme peruslasagnen, jota seurasi tavalliseen tapaan kasarissa haudutettu vasikanpaisti. Jälkiruoaksi tiramisù (ja jouluhalko) ja kaffet päälle. Lahjojen jako ruokapöydän ääressä istuen (italialaiset eivät vaikuta olevan sohvakansaa: olen jopa nähnyt suuria koteja ilman olohuonetta!), jonka jälkeen kukin katosi perinteiseen sunnuntaityyliin omille teilleen. Iltasella ennen junamme lähtöä perheenjäsenet palaavat kotiin, katsovat tv:tä, ratkovat sanaristikoita keittiön tuolilla istuen, tai katsovat parhaakseen käyttää ylimääräisen ajan kaivamalla oppikirjat esiin ja valmistautuen seuraaviin tentteihin. Kynttilöitä täällä poltetaan vain hautausmaalla (ja leikkokukkia koskee muuten sama sääntö). Sisätiloissa joulukoristeista ei näy vilaustakaan (appiukkoni tosin koristelee parvekkeelle suljettujen ovien taa sekä Vegas-tyylisen joulukuusen, että megalomaanisen jouluseimen, eli pöydän kokoisen sammalkentän, jolle hän asettelee miniatyyriukkoja, plus pienen tallin seimineen päivineen). Olisi kiva kuulla millaisia jouluperinteitä muilla täällä (ja muuallakin!) päin asuvilla on, tarkoitan, että onko minun tuntemani "italialainen joulunvietto" ihan vaan poikkeus, vai onko muuallakin pyhä yhtä arkinen? Suomalaista Joulua ei voi edes verrata tähän tuntemaani italialaiseen!

Joulupäivänä Astissa satoi vettä. Ei mitenkään romanttinen tunnelma, mutta siitä huolimatta kävimme keskustan kauniissa, roomalaisten rakentamassa kirkossa seuraamassa joulumessua. Kovin virallinen ja tavallaan "kolkko" tunnelma näissä synkissä mutta kauniissa kivikirkoissa. Itse tykkään enemmän puukirkkojen kotoisasta tunnelmasta, mutta se nyt onkin ihan luonnollista, että jokaista miellyttää usein asiat, joihin on tottunut. Toisaalta tällaisessa pimeän synkässä kirkossa on hyvin mystinen tunnelma. Mutta ei jouluinen, siinä mielessä kuin me pohjoisessa Joulun tunnemme. Ei pehmeässä kynttilänvalossa hehkuvia pakkasen punertamia poskia, ei pastorin päiväkotimaisen lempeää äänensävyä, eikä yhteisiä virsiä tai joululauluja. (Joululauluja Italiassa ei ilmeisesti ole muuten olemassakaan! Muutama englannista käännetty versio ehkä löytyy, mutta ei niitä kukaan tunne tai kuuntele. Ihmeen epäromanttinen kansa!). Täällä kirkossa kuuluu näyttää hartaalta, kärsivältä ja kunnioittavalta. En ole todellakaan asiantuntija kummankaan maan kirkollisten toimitusten suhteen, mutta kerran messussa käydessämme kuulin papin lausuvan sanat: "Syvällä sydämessään Italiassa kaikki ihmiset ovat hartaita katolisia" - siitä lähtien olen suhtautunut ikävän ennakkoluuloisesti kaikkeen siihen, mikä liittyy katoliseen kirkkoon. Okei, pedofiliakohusta nyt puhumattakaan, mutta kuitenkin...

Tämä on yksi Astin kauneimmista piazzoista.

Valaisu lisää dramatiikkaa.

Seimi taitaa olla yleisempi joulukoriste kuin kuusi, vaikka niitäkin joskus näkee. Seimen ideana on, että Joulua lähestyessä siihen lisätään hahmoja - viimeisenä Jeesus-lapsi ilmestyy seimeensä. Lisää joulukuvia edellisvuodelta löydät täältä.

Kattomaalaukset ovat kauniita, samoin jylhät kaaret ja pylväät.

2 kommenttia:

  1. Hei kaikki!
    Salasanansa ikiajoiksi kadottanut Sitruunainen täällä heittää kommentilla monen vuoden blogitauon jälkeen. Kolmen uuden kaupungin ja kahden maan jälkeen uusi into kokkailuun löytyi Barcelonasta, jossa päätin avata uuden kappaleen bloggailuhistoriassani. :) Jos tätä joku sattuisi lukemaan, niin toivotan sinut oikein lämpimästi tervetulleeksi uuteen blogiini, Tyyne's Kitcheniin: http://tyyneskitchen.blogspot.com Juuri selailin vanhoja Torinon-postauksia ja mietin, että nuo ajat olivat aika kultaisia ja ihana lisämauste niissä oli bloggaus. Toivottavasti Blogger ei ikinä poista tätä blogia, johon monet muistot on tallennettu. Piemonte todella on ruokakulttuuria palvovalle ihana paikka ja sen olen vasta jälkeenpäin ymmärtänyt. Slow food on syntynyt siellä ja ensiluokkaista ruokaa sekä sen viljelyä ja kasvatusta ymmärretään ja arvostetaan siellä ihan omalla tavallaan. Samoja arvoja koitan vaalia uudessa keittiössäni Katalonian kapitaalissa! :)
    tv. Tyyne

    VastaaPoista
  2. Ps. Siirryinkin tästä Wordpressiin, joten uuden blogini uusi osoite on https://tyyneskitchen.wordpress.com

    Tervetulloo! :-)

    tv. entinen Sitruunainen, uusi Tyyne

    VastaaPoista