Costigliole d'Asti
Lämpimiä kevätterveisiä Torinosta, jossa tänään lenkkeiltiin mukavissa 22 asteen lämpötiloissa! Marchettin jäätelöputiikkiin oli tullut uusia makuja (appelsiinikerma, kiivi, sitruuna, veriappelsiini) ja tokihan siellä oli poikettava kotimatkalla. Appelsiinikerma oli aivan älyttömän hyvää - jos jonain päivänä avaan jäätelöbaarin, niin SITÄ aion valmistaa myyntiin. Päivän postauksen aiheena on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin jäätelö, nimittäin tänään aion vihdoin julkaista kirjoituksen, jota on tullut jo varsin pitkään pähkäiltyä.
Viime syksynä totuushaasteisiin vastatessani kävi ilmi, että lukijoiden joukosta toivottiin enemmän tosielämän tarinoita tänne keittiöjuttujen keskelle. Panin vinkin korvan taa ja joulun alla naputtelin seuraavanlaisen kirjoituksen, jota ei vaan ole tullut aiemmin julkaistua.
Etsiessäni tietoa luomuappelsiineista (jouluherkkuja niistä oli tarkoitus vääntää) ruudulleni aukesi ruoanlaittokeskustelu, jonka ajattelin täällä esitellä. Otos kuvaa välimerellistä yhteiskuntaa ja sen arvoja vallan mainiosti. Tarinan päähenkilö, Linda, on nimimerkistään päätellen ollut iältään 35-vuotias tapahtumahetkellä. Luetaanpas:
Linda70: Pyydän anteeksi jos tämä ei liity millään lailla keittiökeskusteluihin, mutta olen niin onnellinen että halusin jakaa kanssanne tämän hetken! Eilen illalla olen saanut mahtavan LAHJAN vanhemmiltani, he ovat ostaneet minulle uuden auton! Olen niin onnellinen!
Moka: Wow...wow...wow.....mikä lahja! Olet siis ollut kiltti! Minkä auton he antoivat sinulle?
roby66: Sinulla on upeat vanhemmat. Ja sinä olet hyvä tytär, muuten he eivät olisi antaneet sinulle tällaista lahjaa.
Cindy: Minkä auton olet saanut? Onneksi olkoon! Minä olisin pillahtanut itkuun onnesta. Sinulla on kaksi mahtavaa vanhempaa, Linda, onnea!
lallina: Olen iloinen puolestasi, Linda. Täytyy nauttia elämän pienistä iloista! Mutta mikä auto se on?
Linda70: Olen valinnut Yariksen! Laitan teille sitten pikku kuvasen tänne.
raffy: Miten ihanaa, Linda! Vietkö meidät sitten ajelulle ympäri Cataniaa?
Uccio: Viimeksi käydessäni Cataniassa yksi Viisisatanen (Fiat) ohitti minut. Itse kuljin tiellä, hän (Fiat) jalkakäytävällä.
Linda70: Raffy, mutta tottakai vien sinut ajelulle. Katsohan, kuinka kaunis! (näyttää kuvan autostaan).
Carmel@: Onnea uudesta autosta, Linda!
[...]
(Psst. Seuraavan liitteen alapuolelta löytyy Torino-katsaus!)
|
Tällaista täällä. Italiassa auto tekee miehen. Sillehän onkin tarvetta maassa, jonka pinta-ala on Suomea pienempi ja väestö 12 kertaa suurempi. Tässä myös pieni katsaus Torinosta. Olen napannut idean Elegian, Itkupillin ja muistaakseni myös Susan Kulttuureja sekoitellen -blogista, mutta osan otsikoista olen itse lisännyt.
Torino
Alle miljoonan asukkaan kaupunki Luoteis-Italiassa lähellä Ranskan rajaa. Italialaisten kesken tunnettu FIATin synnyinkaupunkina ja Italian tasavallan ensimmäisenä pääkaupunkina. Ulkomaalaisten kesken tunnettu... ei oikein kai mistään. No onhan täällä Juventus - ketä palloilu kiinnostaa. Lisäksi Torinosta voi löytää Jeesuksen käärinliinat, Euroopan suurimman egyptiläismuseon, sekä Euroopan suurimman piazzan. Mykistävää, juu. Itse koen kaupungin Euroopan Kainalona, eli syrjäisenä onkalona, joka kuitenkin maantieteellisesti on sydäntä lähellä.
Syviä huokauksia ja palaneiden pinnojen käryä kantautuu postitoimiston kroonisesta kilometrijonosta, viikonpäivästä ja kellonajasta huolimatta. Laskujen maksamisen, antiikinaikaisin menetelmin suoritettavien lähetysten leimaamisen, sekä lukuisten ongelmien edessä olkapäiden kohauttelemisen lomassa odottavan aika on luvattoman piiiitkä. Muuten on sanottava, että Kusti polkee verrattain hyvin. Kerran minulle osoitettu kirje oli tosin avattu ja varovaisesti takaisin kiinni liimattu. Ei ollut Kusti löytänyt hynää kuoren lovesta, ei.
Asunnot
Talvella kylmempi kuin Suomessa (paitsi ehkä tänä vuonna) ja kesällä ehdottomasti kuumempi. Meidän asunnossamme ovien alla on n. 1,5 cm raot, joita parhaamme mukaan yritämme tilkitä. Ilmaston lämpeneminen on puolellamme, njäh. Yksilasiset ikkunat edellisen vuosisadan alkupuolelta (ellei suoraan 1850-luvulta, jolloin talo on rakennettu) kostuvat talvisin - lämmityksestä ja tuulettamisesta huolimatta. Vesi valuu noroina. Lattia on kiveä, joka kesällä pitää varpaat mukavasti vilpoisina. Kuten talvellakin. Asuntomme paksut kiviseinät ovat kylppäriä lukuunottamatta 3-4 metriä korkeita, joten on siinä mitä lämmittää pikku lämpöpattereilla, jotka puolestaan lämpenevät "kaasulämppärin" avuin. Viimeksimainittu sijaitsee pesukoneen yllä sisäpihan puoleisella parvekkeella, jonne niitä varten (?) on kyhätty hieman vaatekomeroa suurempi koppero. Mielenkiintoista, eikö?
Lämmitys voi olla myös taloyhtiön keskittämä. Asukkaat siis yhdessä päättävät milloin syksyllä hanat avataan ja milloin keväällä suljetaan. Siten lämmityslasku on aina vakio. Anoppilassa on näin ja vaikka heidän pattereissaan on normaalit hanat joilla voi lämmityksen ruuvata kiinni, mitä he tekevätkään kun asunto lämpenee liikaa? No avaavat tietysti ikkunat! "Ne patterit menee rikki jos niitä hanoja aletaan ruuvailemaan!".
Omassa asunnossani plussaa on kookas kaasuliesi. Ja keskeinen sijainti keskustan tuntumassa, täsmälleen opinahjojemme puolimatkassa. Ja ennen kaikkea mukavat naapurit, onneksi. Esimerkiksi ylimmässä kerroksessa asuva calabrialais-sisilialainen vanhahko pariskunta, jonka miespuolinen, nimeltään Enzo, aloittaa toisinaan aamunsa huutamalla "huoooranpojat!" parvekkeeltaan. Ja seinän takana on bridge-kerho, jossa välillä remutaan ja toisinaan tapellaan myöhäisille pikkutunneille asti. Onneksi korvatulpat on keksitty!
Mitä tulee sisustamiseen noin niinkuin perinteisessä mielessä, niin jokseenkin tyypillistä on hankkia hienot huonekalut ja verhota joka ikinen joko vahakankaalla (keittiön pöytä), kangassuojuksella (keittiön tuolit) tai mikä pahinta, joskus jopa läpinäkyvällä muovilla (olohuoneen sohva!). Muutaman vuosikymmenen kuluttua kukaan ei enää muista miltä ne hienot huonekalut oikeasti näyttävät.
Vuokra-asuntojen vuokraamisesta kerron sen verran, että ensinnäkin on haasteellista löytää vuokranantaja, joka vastuuntuntoisesti tekee sopimuksen kirjallisena, virallisena ja kaikkien sääntöjen mukaisena. Välitystoimiston kautta sellaisia kunnollisia vuokranantajia löytyy, mutta kaikkihan tuntevat välitystoimistojen nelinumeroiset palkkiot, eikö vain? Vaan ilman henkilökohtaisia suhteita se onkin ainoa vaihtoehto. Vuokrasopimuksen uusiminen ei ole ilmaista myöskään, vaan maksaa tilanteesta riippuen satasen tai pari molemmille osapuolille: niin vuokralaiselle kuin vuokranantajallekin.
1900-luvulle tultaessa rakentamisen sekä esteettinen että käytännöllinen puoli on laskenut täällä kuin lehmänhäntä. Mikä tahansa "nykyaikainen" rakennus on aika karua katseltavaa (vetää hyvinkin vertoja makkaratalolle). Usein valtion/kunnan/kaupungin rakennushankkeet "kilpailutetaan", rakentaminen aloitetaan ja puolivälissä urakkaa pannaan pillit pussiin, lähetetään työmiehet kotiin ja otetaan ensimmäinen lento Karibialle. Vaan minne katoavat miljoonat?
Täällä on myös torakkaongelma, which is nice. Kerran (juuri taloon asetuttuamme) löysinkin yhden pikkusormen kokoisen housuistani, jotka olivat juuri sillä hetkellä ylläni. Very nice.
Liikenne
Tämä aihe on varsinainen piikki lihassani ja tuskan minimoidakseni kirjoitan siitä mahdollisimman vähän. :D Julkiset kulkevat melko hyvin, käytössä on myös luontoystävällisiä busseja. Liikaa ekologisuutta tasapainottavat onneksi ne vanhemmat linjurit, joiden ansiosta ilmansaastepitoisuudet eivät pääse liikaa laskemaan. Torinon metro on oikein siisti ja hieno, linjan koko on Helsingin kaliiberia. Erona on se ettei metro jostakin käsittämättömästä syystä ulotu keskustaan asti, vaan päättyy rautatieasemalle. Autoja on yksinkertaisesti liikaa. Polkupyöriä silloin tällöin näkyy liikenteessä myös. "Mitä lie kommunisteja ynnä muita nuhjuisia vasemmiston pieruja".
Jätteet
Täällä jätepöntöt sijaitsevat kaduilla. Sisäpihat ovat ahtaita ja taloja on niin paljon, että homma olisi muulla tavoin hyvin haasteellista. Lajittelupisteitä on hieman harvemmassa, meiltä lähin löytyy muutaman korttelinvälin päästä. Aiemmin mainitsemani naapurimme, se calabrialainen pappa, on mm. sanonut: "Eeh, minä vippaan kaikki roskat tuonne tavalliseen pönttöön, ei sitä kukaan huomaa, vien ne sinne nopeasti". Arvata saattaa, kuinka moni italialainen järkeilee hänen laillaan. Lajiteltujen jätteiden jatkokäsittelystä en ole kylläkään niin varma, mielessäni siintää epäilys niiden lopullisesta sijoituspaikasta. Eräässä tv-ohjelmassa näytettiin, kuinka muuan italialaisessa kaupungissa yksi ja sama jäteauto imaisi sisuksiinsa niin seka- kuin erikoisjätteetkin. Helpointa on löytää paperijäteastia, muoviroskalaari, sekä yhdistetty pönttö metallille ja lasille. Biojätteitä Torinon tässä osassa ei käsitellä lainkaan, mutta naapurikunnassa kylläkin. Appiväki esimerkiksi kerää kiltisti maatuvat omaan pussiinsa ja heittävät pussin sitten biolaariin. Pussi on muovia.
Tuoksut
Pyöräilen päivittäin vilkkaan liikenteen seassa ja joka kerran satulaan noustessani suunnittelen ostavani hengityssuojaimen seuraavaksi kerraksi. Lisäksi kaduilla haisee (ja näkyy) usein kakka ja pissa. Tiedän että Torino on puhtoinen ja "elegantti" muiden saapasmaan kaupunkien rinnalla, mutta ero on suuri Suomeen verrattuna. Pikkuveljeni oli pari vuotta sitten täällä vierailulla ja yhden ainoan päiväkävelyn aikana rassukka tallasi kolmesti kakkaan. (Kerroinkohan tämän jo aiemmin?). Ulkona on siis syytä pitää katse maassa. Pakokaasut jäävät kuvuksi kaupungin ylle (asian voi vahvistaa kukkulalle nousten ja sieltä tähyillen) ja nokeavat rakennusten seinät mustiksi. Elegia muistaakseni mainitsi parfyymit - niistä pidän kyllä! Lisäksi kesäaikaan täällä on oma erityinen tuoksunsa, nimittäin etenkin asuintaloni porttikongissa tuoksuu kivi.
Pubit ja ravintolat
Mielestäni täällä kahvilat ja baarit ovat varsin erilaisia kuin Suomessa, jossa kesäisin nautiskellaan sydämen kyllyydestä terasseilla ja talvisin ehkä pelastaudutaan pimeästä ja pakkasesta kuppilan lämpöön. Mielestäni Suomessa on enemmän tunnelmaa! Italiassa ulos mennään näyttäytymään, ei niinkään vapaasti rupattelemaan kenen tahansa kanssa tai musiikkia kuuntelemaan. Lisäksi on mainittava, että pikkiriikkiset kahvila-baarit eivät juuri kosiskele asiakasta viihtymään, sillä baaritiskin ääressä holautettu euron hintainen kahvi tuplaa arvonsa pöydän ääreen istahtavan asiakkaan huulilla. Pitkään kuppilassa majaileva asiakas saa myös pahaa silmää niskaansa, viehän hän tilaa muilta mahdollisilta asiakkailta ja roskaakin vielä.
Ravintolat, mitä ruokaan tulee, osaavat nylkeä turisteja. Turisti on siis ihminen, joka ei ole vakkariasiakas. Turisteja huijataan. Heille syötetään mitä sattuu ja he saavat myös maksaa vakkareita enemmän. Fiducia, eli luottamus, on päivän sana. Jokaisella täällä on YKSI ainut lihamyyjä, leipäkauppias tai barista, joka on luotettava, liittoutunut ja joka saa asiakkaan tuntemaan itsensä erityiseksi. Sisäpiiriin kuuluvaksi. Asiakas on tunnettava nimeltä. Turisteista ei tarvitse välittää.
Tähän on lisättävä, että mukaviakin paikkoja on ilman muuta olemassa. Oma kokemukseni on rajoittunut ulkoruokinnan saralla, mutta esimerkiksi maaseudun agriturismot ovat yleensä mukavia: ruoka on hyvää ja viini virtaa! :) Tottakai kaupungeissakin on mukavia paikkoja ja esimerkiksi käytäntö nimeltä "aperitivo" on kerrassaan nerokas: noin iltaviidestä kahdeksaan kaffilat ja baarit tarjoavat notkuvan buffetpöydän mitä erilaisimpia pikkusuolaisia yhden viini- tai Campari-lasillisen hinnalla. Täällä yleensä ei juoda muuten kuin ruoan yhteydessä (paitsi ehkä yöelämässä, muttei sielläkään paljon), joten onkin luultavaa, että tilatessasi lasin kuohuvaa saat kylkiäisenä lautasellisen pikkupurtavaa.
Koulut
En tunne tämänhetkistä tilannetta riittävän hyvin siitä kertoakseni, mutta vuoteen 2006 asti oppivelvollisuus loppui vielä 14 ikävuoden kohdalla. Sittemmin systeemiä on uudistettu vuosittain. Lukio on venytetty viiteen lukuvuoteen, joten Suomen lailla tuore ylioppilas on täälläkin iältään 19-vuotias. Peruskoulu ei sisällä (ainakaan vuosikymmen sitten) monipuolista liikuntaa, terveystietoa, käsitöitä, kotitaloutta, yhteiskuntatietoa, jne. Sen sijaan koulussa opitaan mm. paljon antiikin historiaa ja kirjallisuutta. Koulussa ei syödä, vaan ruokatunnilla mennään kotiin lounastamaan. Lauantai on koulupäivä siinä missä muutkin, myös yliopistossa.
Lukio ei ole yleissivistävä, kuten Suomessa, vaan on olemassa erilailla painotettuja lukioita: tieteellinen, klassinen, kielellinen, tekninen jne. Ammattikouluja on myös, nykyään niitä suositellaan oppilaille, jotka eivät halua suunnata yliopistoon. Muutama vuosi sitten useat 14-vuotiaat menivät peruskoulusta suoraan töihin (esim. apuriksi vanhempien baariin tai vihannespuotiin). Lukioissa, kuin myöskään yliopistoissa, ei juurikaan ole mahdollista räätälöidä omaa kurssitarjotinta, vaan koulutuslinjat ovat valmiita paketteja. Siitäpä syystä eräällä saattaa olla hyvä tuntemus kreikan ja latinan kielistä, mutta totaalinen aukko matematiikan saralla. Nuoria ei siis kannusteta itsenäisyyteen, päinvastoin.
Yliopiston luennoilla, erityisesti ensimmäisen vuoden aikana, professorien työhön kuuluu alinomaan mölyävien opiskelijoiden ruotiminen. Aika noloa. Esseitä ei tunneta lainkaan (ainakaan omalla kohdallani), metodi on kirjavuorien pänttääminen ja enimmäkseen luokan edessä suullisesti tenttiminen. Kaikilla ylioppilailla on oikeus astua ilman pääsykoetta yliopistoon. Oma moka, jos ei pysy tahdissa mukana. Tosin yliopisto on pikemminkin nuorisoparkki, minne muuallekaan heidät sijoittaisi "aikuisten" tieltä. Ai vieraskielistä opetustako? Siis ulkomaalaisille vai? Haha no way! Ja kielten opiskeluhan on muutenkin vähän retuperällä.
Pienet koululaiset
Kantavat reppuja, jotka ovat isompia kuin he itse! Toinen osuva otos täällä. Ne ovat aina täyteen ahdettuja ja vaikuttavat hyvin painavilta. Siinä missä Suomessa pienille koululaisille kaupataan pieniä koululaukkuja ja isoille isompia, täällä suuntaus kulkee vastakarvaan. Koululaisilla ei ilmeisesti ole pulpetteja, joihin jättää osan kirjoistaan, vaan ne on kaikki raahattava päivittäin edestakaisin. Väite on vapaasti paikallisten lapsiperheiden vahvistettavissa: Ciacionia ja muut...? Trolley-tyyppiset koululaukut ovatkin yleistymässä, mutta monesti näkee äitejä ja isiä jättimäiset barbie-reput olallaan, jälkikasvu rinnallaan tallustamassa. Ja millaisia reppuja! Italialaisten sanotaan olevan tunnistettavissa maailmalla siitä, että heillä on aina aurinkolasit päässään, tilanteessa kuin tilanteessa. Vaan sitäkin varmemmin heidät tunnistaa aataminaikaisista repuistaan, katso vaikka! Huvittavaa kyllä, kyseiset laatikkomallit maksavat aivan älyttömiä summia, normaalisti hinnat pyörivät 70-90 euron välillä. Tosin eastpak (90-lukuisen nuoruuteni hitti) se alkaa pikkuhiljaa rantautua tännekin.
Eläkkeellä
Useat harmaahapset kävelysauvaan nojaavat eläkeikäiset jatkavat töiden tekemistä, esimerkiksi puodissaan tiskin takana tai muuallakin. Osittain huvin tai tottumuksen vuoksi, luulen. Toisaalta maassa, jossa minimieläke on 500 euroa kuussa ja vuokrat pohjoismaiden luokkaa, ymmärtää hyvin lisäansiolle olevan tarvetta. Takavuosina täällä jaeltiin hövelillä kädellä eläkkeitä sun muitakin valtion anteja (Craxin hallituksen aikaan, esmes), mutta nyt onkin hätä housuissa. "Pitäiskö alkaa harkita tämän kananmunien laadunvalvontaviraston jokaiseen pikkukaupunkiin sijoittamien toimipisteiden lakkauttamista tai yksityistämistä?".
Toisaalta on jokseenkin omituista, että maa, joka makaa korviaan myöten veloissa (pelkästään Torinon kunnan velka on aamulehden lööppien mukaan 5 miljardia euroa) ja jossa asuu rapiat 60 miljoonaa ihmistä, ylläpitää mm. 45 asukkaan KUNTIA! (Esim. Ingria, pieni vuoristokylä, joka kuuluu Torinon maakuntaan). Kunnassahan on ilman muuta oltava myös kunnanvaltuustot sun muut mukavuudet johtajineen päivineen. Myös Ingriassa.
Työelämä
Tänä päivänä on rankkaa kaikkialla, mutta täällä työttömäksi ei lueta sitä onnetonta, joka koskaan ei ole saanut työsopimusta käteensä elämänsä aikana. Suuri osa tavallisesta työstä on pimeää, etenkin rakennus- ja elintarvikealalla. Siispä jos minä, Limonata, syntyperäinen italialainen, opinahjostani valmistunut ja siitä lähtien töitä etsinyt, en yrityksestäni huolimatta koskaan hommia löytänyt (n. 10% valmistuneista löytää töitä täällä), niin kuinka minun käy? Huonosti. "Et ole koskaan ollut töissä? Jaa sitten et voi olla työtön". Loogista? Eipä sillä, työttömyystuki ei tietenkään vastaa suomalaista käsitystä edes oikeasti työttömien kohdalla.
WC:t
Kaikki varmaankin tuntevat "turkkilaiset vessat" eli ne, joissa on reikä lattiassa. Täällä niitä pidetään pyttyä hygieenisempänä, eikä ihme, sillä italialainen bakteerikammoinen (tai omassa uskossaan elävä) nainen ei pissaa istualtaan julkisissa vessoissa! Vaikka vessa olisi kuinka siisti tahansa ja vaikka rengas olisi huolellisesti verhottu. WC-pytyn reunat ovat yleensä virtsalla kuorrutettuja ja muistanpa kerran nähneeni myös mustat kengänjäljet renkulalla! Ja täällähän on tapana kävellä kengät jalassa sisälläkin.
Meille suomalaisille opetetaan niin koulussa kuin kotonakin, kuinka toiletin rengas verhotaan paperilla ja sille voi huoletta istua. Eihän se arvokkain paikka mihinkään kosketa, on turvallisesti siellä ilmassa vaan. Italialainen nainen ei ole samaa mieltä kanssamme. Hänen jäljiltään WC on lattiaa myöten lainehtiva virtsalaari. "Hygieenistä".
Byrokratia
Just tällä hetkellä telkusta näytetään juttua konkurssiin menneestä lehmänkasvattajasta, jolla ei ole rahaa ruokkia 150 lehmäänsä. Eläimet on jo jokin aika sitten ilmiannettu (eli poliisi on tietoinen niiden olemassaolosta ja käynyt myös paikan päällä) mutta Italian hitaan byrokratian vuoksi jo kaksi lehmää ja kaksi vasikkaa ovat nääntyneet nälkään (ja niiden ruhot lojuvat paikallaan elossa olevien eläinten joukossa), loput niistä on järkyttävässä kunnossa, makaavat voimattomina ja sairaina omissa ulosteissaan ilman ruokaa ja juomaa! Uskomatonta... Poliisi seisoo kädet puuskassa ja sanoo että "valitettavasti meidän on odotettava virallista päätöstä ennen kuin voimme toimia".
Toisena esimerkkinä voisin mainita vaikka yliopiston kurssiarvosanojen rekisteröimisen. Jos tentti on suullinen, arvosana rekisteröidään välittömästi suorituksen jälkeen. Omaa tenttimisvuoroa saa toisinaan odotella kaksikin kokonaista päivää, jos opiskelijoita sattuu olemaan paljon - mutta siitä ei ollutkaan tarkoitus nyt puhua. Kun tentti on suoritettu kirjallisena, se on käytävä erikseen rekisteröimässä professorin byroossa. Tänään jonottelin vaivaiset kaksi tuntia saadakseni puumerkkinsä pikku arvosanakirjaseeni. Rohvessori puolestaan liimaa oppilaiden mukanaan tuomat tarralappuset kansioonsa, joka on oppilaan allekirjoitettava. Kansion hän kiikuttaa oppilaitoksen johtoportaan sihteeristöön ja kuka ties millaisia jatkotoimenpiteitä siellä vielä vaaditaan. Jonkun on tietysti naputeltava tarralappusilla oleva data tietokoneelle jne jne. Ihan kuin kivikaudella, nastaa!
Summa summarum
Nähty on. Next, please!
Loppukevennys
Mennään kaikki ostamaan fantastista pimppaa!!!
Edit.
Verot
Vuoden 2009 verotietojen mukaan 50% italialaisista on ilmoittanut vuoden veronalaisiksi tuloikseen alle 15 000 euroa. 1/3 on ilmoittanut tulonsa olevan alle 20 000 euroa. Nihkeät 13% italialaisista on ilmoittanut tulonsa ylittäneen ko. vuonna 35 000 euroa. Tämän takana on kaksi selitystä: a) to-del-la moni kiertää veroja b) täällä ollaan todellakin suossa!
Eilen telkusta tuli juttua lounasseteleistä, joilla Italiassa voi (vaikkei pitäisi) tehdä kodin ruokaostokset, hankkia uuden television tai vaikkapa shoppailla itselleen uudet jalkineet. Idea on, että lounassetelit myydään työnantajalle, joka antaa sen edelleen työntekijälle. Tämä tulee palkankorotusta edullisemmaksi, sillä setelin arvon ollessa alle 5,29€ seteli on työnantajalle veroton. Työntekijän tulisi sääntöjen mukaan kuluttaa yksi seteli kerrallaan, mennä vaikka kulmabaariin haukkaamaan sämpylä lounastauollaan. Mitä tekee Mario, baarinpitäjä, nippu lounareita kassassaan? Lähettää ne setelit painaneelle yhtiölle, joka panee setelit silppuriin ja maksaa Mariolle niiden arvon rahana - miinus ennalta sovittu prosenttiosuus, joka yleensä kieppuu 10-15% välillä (eli lounassetelibisnestä pyörittävän yrityksen tuotto)?
Ehei, sillä Mario onkin furbo, viekas kettu ja käyttää kassassaan nököttäviä lounasseteleitä rahan tavoin ruokakaupassa. Osa lounareista siis välttää silppurin ja jatkaa elämäänsä kädestä toiseen - kukaan ei halua sitä lunastaa rahaksi, sillä se merkitsisi yli 10% "tappiota".
Aika velikultia!
Tämä olikin mielenkiintoinen pläjäys!Mmm,sitruspohjaiset jädet,ihanaa!Täälläkin hyviä sellaisia:-)
VastaaPoistaJoitakin täältä tuttuja piirteitä löysin tuosta esittelystä,mutta joissakin tapauksissa oli teilläpäin aika takapajuista,kuten tuo vessakäyttäytyminen..
Hauskat nuo pimpat tuossa lopussa:D
Euroopan kainalo :D
VastaaPoistaHauska ja osuva kirjoitus :)
Kiva että jaksoitte lukea! :D Julkiset naistenhuoneet on aikamoisia lääviä, täytyy sanoa. En tiedä pahentaako asiaa heikko ylläpito (ainakin paperi on aina loppu) vai onko pelkästään käyttäjistään kiinni.
VastaaPoistaTämän aiheen olisi kyllä voinut sijoittaa jonnekin muualle kuin kokkiblogiin, mutta.. ei oteta tavaksi! :)
Ihan hauska lukea italialaisesta elämänmenosta kokkauksen ohessa. Erityisesti mieleen jäivät jätteet, kahvilat, koulut, torakat ja vessat. Melkoista menoa siellä! Mutta kaikkeen tottuu, eikö vain? (Torakoihin ehkä ei, olen asunut päiväntasaajalla nuoruudessani ja niihin en tottunut.)
VastaaPoistaLaitoin blogisi linkiksi sivupalkkiini, onko ok?
Hauskaa viikkoa sinne :)
Tietenkin on ok, olen ihan otettu! Kiitos samoin, Omenaminttu! Isäpuoleni sanoisi tähän että "kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon takapuolessa - juuri kun siihen alkaa tottua niin jo se se sulaa pois". :D Kaikesta päätellen jatkan yhä tätä vähemmän ruokahalua herättelevää linjaa!
VastaaPoistaTorakat pysyvät nyt poissa kun huolehditaan koko talon voimin sekä puhtaudesta että myrkytyksestä. Vanhat talot on kauniita, mutta ne kätkevät monia yllätyksiä.
Oletan vaihtavani jossain vaiheessa maisemaa, joten ei sillä niin paljon ole väliäkään, tuleeko kaikkeen totuttua vai ei! :D
Voi Euroopan kainalo sentaan! Hauska kirjoitus.
VastaaPoista:) Hauskaa että säkin jaksoit lukea! Poikkesin vähän aiheesta.. vaihtelu virkistää!
VastaaPoista