tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kesä!




Vaikka opinnot ja ryminällä startannut tenttikausi ovatkin hiljattain laittaneet bloggailun jäihin, halusin kuitenkin muistaa mahdollisia lukijoita toivottamalla kaikille oikein iloista ja rentouttavaa kesää! Uusia reseptejä ei ole tässä postauksessa tarjota, myöskään syystä, että "valokuvatietokoneen" verkkovirtalaite on sanonut itsensä irti ja varaosa on saatu vasta tänään tilattua, sekä toisesta, siitä että täällä on kuuma! Siten meillä puputetaan niitä samoja salaatteja päivästä toiseen, kenties välillä pastaakin, vaikka tuoreilla tomaateilla, tai kylmää riisisalaattia tonnikalalla, kapriksilla, kevätsipulilla, jne. Siis kaikkia ihania kesäherkkuja, mutta niin vaatimattomia, ettei niistä taida kehdata juurikaan bloggailla.



Olen varma siitä, että itse kullakin on tähän vuodenaikaan monta rautaa tulessa, eikä blogien lukeminenkaan varmasti maistu niinkuin talvella. Kesällä on mukavaa vaihtaa rytmiä, tutkia uusia polkuja ja huomata uusia asioita, joita muulloin ei tule edes huomattua. Löysin tältä "ei-valokuvakoneelta" ihania vanhoja Helsinki-aiheisia kesäkuvia, jotka on otettu Suomenlinnassa ja Katajanokalla.



Mitä enemmän aikaa muutosta kuluu, sen enemmän koti-ikävä kasvaa. Ei haikeassa mielessä, mutta nostalgisessa kylläkin. Ja hauskaa on, että myös italialaisella miehelläni on kova ikävä Suomea! Me olemme nähneet tämän maan kaikki kurjat puolet ja nyt muistelemme hyviä asioita pohjoisessa. Puhtaus! Rehellisyys! Sivistyneisyys! Lupsakkuus! Ja lisäksi yhtä monta muuta ihanaa asiaa kuin Suomessa on järviä! Aika kultaa muistot, tiedän. Mutta todellako voisin joskus yllättää itseni ikävöimästä Italiaa?



Onhan täälläkin hyviä asioita, ihanan lämpimän ilmanalan ohella kertakaikkisen maukkaat ja tuoreet raaka-aineet, johon päälle vielä roppakaupalla hekumallisia reseptejä. En ole hylännyt liesiä (tai siis juuri ne olenkin hylännyt, helteiden ajaksi nimittäin!) enkä bloggaamista, mutta saattaa olla, että paluu bloggeriin on tehtävä jonkin verran syksympänä. Toivotan siis todella ihanaa kesää kaikille!




8 kommenttia:

  1. Blogiasi on ollut todella ihana lukea, kirjoitat niin eläväisesti. Ja todellakin kaikki lukuisat suussasulavat reseptit, joita jaat täällä, ovat toimineet useasti innoituksena omille kokkailuille (vaikka täällä SUomessa ei nyt saakaan samalla tavalla tuoreita raaka-aineita ehkä kesää lukuun ottamatta). Kesä se kai on täälläkin alkanut, tosin melko kylmänä.. Toivottavasti palailet viimeistään syksyllä bloggailemaan! Enkä pahastuisi ihanista kesäisistä kuvapostauksistakaan!

    VastaaPoista
  2. :) Tulin aurinkoiselle tuulelle kommentistasi, kiitos! No ainakin siellä vilpoisassa Suomessa saa olla omassa rauhassa kun siltä tuntuu, eikä tarvitse hengittää yötä päivää pakokaasuja (ne tunkeutuvat myös koko asuntoomme, myös sisäpihan puoleiseen makuuhuoneeseen!). Ehkä jotain kivaa tulee kokattua kesälläkin, toivotaan että riittäisi aikaa vähän bloggaamisellekin - se on niin kivaa!

    VastaaPoista
  3. Ciao! Olen kaivannut postauksiasi, ihan kielinystyràt vàristen. Minà tulin Suomeen kesàksi, mutta aion opetella tekemààn tuorepastaa. Ostin oikein ison kaulimenkin mukaan! Saas nàhdà. Oikein mukavaa kesàà ja jos olet tulossa kesàllà keskelle Suomea, olisi mukava tavat.

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla susta taas,blogiasi onkin kaivattu.Täälläkin on kamalan kuumaa eikä ihan kauheasti huvita keittiössä puuhailla. Kohta lähdenkin Suomeen viileämpien säiden toivossa,sillä Suomi-ikävä vaivaa täälläkin,aina kesäisin muttei talvisin.Oikein mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  5. Hei! Olipa hauska kuulla sinusta! Löysin blogisi vasta kevättalvella ennen Italianmatkaamme ja nyt olen harmitellut, että loppuiko se tähän! Blogiasi on ollut mukava lukea, ihania ruokaohjeita ja mukavaa tarinointia. Olemme saaneet aivan uusia makuelämyksiä kokkailuistasi. Sienimetsän kaunotar on yksi suosikeistamme ja antipsti- ja sormisuokareseptisi ovat tuoneet myös uusia makuyhdistelmiä. Hyvää kesää sinulle ja onnea myös opinnoillesi. Mukava olisi kuulla sinusta vielä - ehkä syksyllä? terveisin Marjut (sateisesta koti-Suomesta)

    VastaaPoista
  6. Heh, teinkin tässä tenttien välissä ennenaikaisen paluun bloggeriin. :) Kiitos ihanista viesteistä, on upeaa huomata että täällähän oikeasti joku käy lukemassa!!

    Lissu: nautiskele ihanasta Suomen suvesta! Sulla varmaan on etelän lämpöä varastossa niin ettei alkukesän viileyskään haittaa! Olen varmaankin lyhyellä lomallani tulossa myös keski-Suomeen isoäitiä ja sukulaisia tapaamaan, mutta vain päiväksi. :( Olisi ollut huippua tavata!

    Yaelian: mukavaa reissua pohjoiseen! Israelissa varmaan lämpöä pukkaa - täällä vasta "lämmitellään" keskikesän koitosta varten. :)

    Marjut: Oli tosi hauskaa kuulla että reseptitkin ovat löytäneet lisää kiinnostuneita kokkaajia! Makumatkat ovat ihania - edullisia ja aina toteutettavissa. On mukavaa jos ruokaideat, joita täällä tulee vastaan päivittäisessä elämässä ja joita paikallisten blogeista aina toisinaan tongin, voivat olla hyödyksi koti-Suomessakin!

    VastaaPoista
  7. Salve! Tervetuloa takaisin, olen käynyt usein katsomassa, eikö jatkoa seuraa... kiva, tietää että reseptejä on tulossa! Ihanaa kesää sinne naapurimaahan!

    VastaaPoista
  8. Kiitos samoin, Edith! En tajunnut vastata aiemmin, mutta täällä sitä taas ollaan! :) Mukavaa kesää Pariisiin!

    VastaaPoista