Tortiglionit höysteenään rucola ja sahrami-parmesaanikreemi

Kolmisen vuotta sitten olen leikannut Barilla-paketin kyljestä talteen sen verran herkullisen ja simppelin reseptin, että nyt on jo korkea aika naputella se tänne esille teidänkin iloksenne. Tämä on nimittäin yksi suosikeistani läpi aikojen, vaikkei sitä kovin usein tulekaan kokattua. Ehkä se sahrami vähän kirpaisee kukkaroa, vaikkei 1,50 euroa kolmesta pienestä pussukasta ihan niin kauhea hinta olekaan... ennen kuin miettii mitä muuta ja paljon hyödyllisempää samalla rahalla saisi. Kolme litraa maitoa, 300 grammaa rucolaa, puolitoista kiloa pastaa tai mitä tahansa kasviksia ja niin edelleen. Joka tapauksessa menin ja ostin sahramia. Pitkästä aikaa. Kyllä oli herkkua!

Tästä riittää 4:lle alkuruoaksi, tai 3:lle pieniruokaiselle / 2:lle tosinälkäiselle pääruoaksi:

350g tortiglioneja (tai pennejä, fusilleja tai vastaavaa)
200g rucolaa (puoletkin tuosta riittää mainiosti)
100g parmesaania raastettuna
25g voita
25g vehnäjauhoja
1 pussukka sahramia
0,5 litraa maitoa
suolaa ja pippuria

Sulata voi, lisää siihen jauhot, sekoita hyvin ja lisää sitten erissä kuuma maito. Keitä seosta viisi minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää sitten parmesaani ja kylmään maitotilkkaan liuotettu sahrami. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää pilkottu rucola, sekä mahdollisesti suolaa ja pippuria. Keitä pasta "al dente" suolatussa vedessä, valuta ja yhdistä kastikkeeseen. Nau-ti!

Sahramikastike on yhtä aikaa raikasta, täyteläistä ja aromikasta. Aika mehevä paketti, sanoisin!

Näissä merkeissä päivät toisensa perään kuluvat. Välillä fillaroin ruokaostoksille, kokkaan lunssia, pesen astioita, sitten istutan pyllyn taas penkkiin. Välillä käydään lenkkeilemässä. Ja taas kokataan, syödään, tiskataan... Sunnuntaina oli tarkoitus matkustaa pienen vuoristokylän polentajuhlille, ikäänkuin juhlistamaan tenttikauden päättymistä. Viime vuonna yritys meni mönkään ja nyt olimme siis päättäneet sinne vihdoin päästä reissaamaan. Voi miten olenkaan odottanut sunnuntaita! Kunnes tänä aamuna alkoi näyttää siltä, että kohtaloni on totisesti jättää polenta syömättä: miehen ryökäle heräsi hirvittävän lenssun kourissa! Nyt peukut pystyyn, että ihmeparantuminen tapahtuisi huomisen aikana! Toisaalta onhan niitä juhlia muitakin, jos nyt välttämättä jossain on päästävä käymään. Jos taas ei, niin ylläolevan kuvan merkeissä jatketaan.

Muutama viikko sitten, eräänä lauantaisena aamupäivänä, kipaisimme läheiseen supermarkettiin jotakin tarjoustuotetta ostamaan. Oli niin mukava ja aurinkoinen tunnelma kadulla, että jalat ihan itsestään kulkivatkin kaupan ohi, aina keskustaan asti!

Vähän tuli näyteikkunaostoksia tehtyä! Mitä noista mieluiten maistaisit? Itse kallistuisin ehkä tuon marjapäällysteisen suuntaan. Täällä Italiassa marjat maksavat niin paljon, ettei noin hienoja kakkuja voi oikein kotona leipoa. Sääli.

Pysähdyttiin vielä naatiskelemaan mukavasta aamupäivästä kirjakahvilan terassille. Hyllyillä nököttäviä kirjoja saa vapaasti lueskella kahveeta siemaillessaan. Luulisi olevan vaikeaa jättää jotain oikein jännittävää romaania kesken, siinä vaiheessa kun muki on viimeistä tippaa myöten tyhjä. Nappasin käteeni opuksen nimeltään "101 asiaa jotka tehdä Torinossa ainakin kerran elämänsä aikana". Luulen että tässä kaupungissa ei oikeasti ole kyllä mitään ihmeellistä ajanvietettä, sillä minut ainakin kirja jätti aivan kylmäksi! Turistit, suunnatkaa toisaalle!

Tuttu kuosi näyteikkunassa!

Puisto rautatieaseman edessä

Festival delle Sagre - rustiikkiset ruokajuhlat Astissa

Tämä postaus tarjoaa ainakin valokuvaa kerrakseen! Oli kyllä sellainen yltäkylläisyyksien lauantai että pois alta! Männeenä viikonloppuna naapurikaupunki Astissa koottiin koko maakunnan kylät piazzalle hämmentämään kilpaa soppakauhojaan Sagre-maalaisjuhlien merkeissä, samalla kun parin korttelin päässä vietettiin kansallisia "valittujen viinien" messuja, Douja d'Or. Täällä Italiassa matkaillessa kannattaa pitää silmällä pro loco -tilaisuuksia, sillä yleensä niissä paitsi syödään ja juodaan hyvin, myös kansanmusiikkia ja kaikenlaista kulturellia on tarjolla yllin kyllin!

Aamupäivä vietettiin appilassa, jonne rautatieasemalta tepastellessa nähtiin myös illan juhlapaikka. Taustalla häämöttää myyntikojuja, keskellä valtaisaa piazzaa on pystytetty ruokailukatoksia. (Ihan kuin joistain sorkkaeläimistä puhuisin, hih!).

Iltapäivällä teimme sen, mikä piti kokea jo edellisvuoden juhlahumussa: varasimme paikat troijalaiseen torniin, jonka huipulla pääsimme nauttimaan viininmaistajaisista!

Kääk mikä paljastus! Minusta on kivempaa lukea blogeja, joissa näkee myös itse bloggaajan. Siispä ajattelin olla reilu itsekin. ♥ Ei laskettu askelia, mutta nettisivuiltaan luin että 44 metrin korkeudelle mahtuu 199 askelmaa. Oli totisesti kieli vyön alla, vaikka naamat loistikin kuin kaksi Naantalin aurinkoa - oli ihanaa päästä kerrankin vähän hippaamaan!

199 askelta huipulle

Kolmen euron hintaan kuului lasinen ihkaoikea viinilasi, kahden erilaisen viinin maistiainen, suolapalalautanen sekä puolen tunnin (oppaan pitämä) esittely tornin ympärillä siintävistä kohteista.

Suolapalat sormissa - makkara uhkaavasti roikkuu cocktailtikun varassa. Oli lipaistava se superäkkiä huuleen heti kuvan otettuani! (Kamerani on varmaan miehen suunnittelema, kun kerran ihan itsestään on tarkentanut noihin edessäoleviin upeisiin sääriin!).

Komiat oli maisemat. Kiva nähdä kaupunki tästäkin perspektiivistä!

Näetkö kuvan keskellä kauniin parvekkeen? Siltä on suora näkymä edellisessä kuvassa pilkistävälle piazzalle - varmaan mukavaa vietellä siellä raukeita kesäiltoja, ehkäpä mansikkamargherita huulella..!

Mukavannäköisiä terasseja vähän joka kulmalla

Torilla myytiin kaikenlaisia herkkuja hunajasta juustoihin. Maistiaisia oli tarjolla ja viinien päälle tuli vahingossa vedettyä sokeriähkyt, kun oli ihan pakko jokaista pikkuleipää maistaa.

Upea portti ja sisäpiha

Suuntasimme sitten viinimessuille.

Matkan varrella ohitimme pienen sokerileipomon, jonka näyteikkunassa oli niin mehevän näköisiä leipomuksia, että niitä oli pysähdyttävä hämmästelemään. Juuri yllä olevan kuvan otettuani liikkeen leipuri, ehkä seitsenkymppinen rouvashenkilö, taapersi kadulle tuomaan meille maistiaisia. Sai onneksi houkuteltua vieressämme kävelleen ohikulkijan ostoksille - sillä välin me jatkoimme matkaa. Päätin tosin palata apajille juuri ennen seuraavaa Suomen-reissua (ettäs tiedätte, sukulaiset!), sillä kuvan pikkuleivät todella olivat aivan us-ko-mattomia laadultaan!

Tornissa maistoimme Castagnole Monferraton Ruchè-viiniä, johon molemmat ihastuimme täysin. Kävimme oitis tsekkaamassa saatavuuden (ja mahdollisen hintavuuden) viinimessujen hyllyiltä. Vaikutti olevan suosittua laatua - oli pokannut Oscarinkin!

Näin se homma hoituu: lasit kädessä tepastellaan ostoksilla ja kaikkea hyllyiltä löytyvää on maistettavissa viinibaarin puolella. Viinit, joiden pullohinta keikkuu 20 euron tuntumissa, maksavat 2,50 euroa per lasi. Loput viinit (niitä on satamäärin) maksavat 1,50 euroa per lasi.

Ostimme yhteensä kaksi lasillista viinejä, joita harvoin tarjoutuu tilaisuutta maistaa: Piemonten todelliset helmet Barolo ja Barbaresco, molemmat tietysti messujen Oscar Douja-voittajia.

Molemmat käsittämättömän hyviä, mutta erityisesti Barolo vei kielen mennessään. Maalaisleipä kuuluu ilman muuta asiaan, tyhjään vatsaan on ikävää juoda.

Poikkesimme piazzalle, jolle oli katettu 8 euron maistelusettejä tarjoileva ravintolakatos. Se sisälsi neljä erilaista Barbera-viiniä sekä "paikallisia herkkuja".

Ensi vuonna voisi kokeilla vaikka sellaista.

Sisäänkäyntiä oli ripustettu koristamaan menneiden aikojen plakaatteja esittelevä näyttely.

Ennen oli ennen. (Enkö kuulostakin ihan M. Nykäseltä!)

Söpöistä Astin keskustaa. Tuokin terassi kuuluu viinibaarille, joka tosin on auki ihan vuoden ympäri.

Mässäily alkakoon!

Karttaan olin ympyröinyt kojut, joilta etukäteen suunnittelimme ostaa herkkuja. Suunnitelmia sotki hieman miehen pikkuveli, joka oli paikan päällä auttelemassa ja siten kantoi meille ilmaisia annoksia yksi toisensa jälkeen. Hän aloitti jälkiruoista.

...See what I mean? Sortimenttia löytyy joka lähtöön.

Ylläolevat alkupalat olivat jumalaisia! Carne cruda eli raaka liha oli vasikkaa, joka perinteisesti maustetaan suolalla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä, sekä ehkä ripauksella pippuria. Mmm... Oikealla nököttää sardelli eli anjovis vihreässä persiljaisessa kastikkeessa. Niin hyvää että taju pois!

Tässä vaiheessa kuvaan astui siis pikkuveli, joka alkupalojen rinnalla lahjoitti ystävällisesti "omenamunkkeja". "Ne on tosi hyviä, syökää syökää!". Koska rasvaista pussia ei voinut laukkuunkaan tunkea ja käsille oli siinä tungoksessa tarvetta, ne oli oikeasti pakko syödä saman tien. Oikealla pasta alla norma, jonka valmistamisesta eräs Sisiliasta kutsuttu vierailijakylä sai varmasti pelkkiä risuja. Ylikeitettyä supermarkettipastaa laihassa tomaattikastikkeessa, soo soo!

Kojut olivat upeita, niistä näet lisää kuvia vuodentakaisessa postauksessa.

Robiola-juusto ja rypälehilloke oli kolmas alkupalani! Sama koju myi juustoa myös kotiin vietäväksi.

Puhelimessa pikkuveli: "Tulkaa hakemaan un dolce!". Jälkiruoka? Eihän me oltu edes päästy vielä alkuruokiin asti! Noudin herkun, jonka nimeä veli-kulta ei tiennyt. Seuraavaan kojuun jonottaessani kakkuviipaleen kulmasta oli ihan pakko maistaa pieni pala. Juku että oli herkullista! Minulla ei ole aavistukstakaan, mistä kakku oli tehty, mutta roimasti alkoholia siinä oli, sekä tuollaista makeaa kreemiä välissä. Itse veikkaan kaakun olleen Dolce dell'Abbazia eli Luostarin herkku. Mitä ikinä ikinä sitten olikin. Ah, olin jo unohtaa mainita, että jokaisen lämpimän annoksen kylkiäisinä saa tietenkin ilmaiseksi lasillisen herkullista Barbera-viiniä. Lasi kulkee kätevästi kaulapussukassa kojulta toiselle!

Mies sai veljeltään myös lautasellisen tagliatelleja villisikakastikkeessa, mutten ehtinyt ikuistaa annosta kamerallani. Sen sijaan yllä voit ihailla omaa alkuruokaani: Piemonten perinnepastaa Ravioli con il "plin", eli Raviolit "plin"illä. Se plin on sellainen nipsaus joka sormilla tehdään. Muistaakseni Hullu kokki Piemontessa esitteli yhdessä jaksossa näitä. Herkullisia, mutta kuten suurille pastamäärille helposti käy, ylikypsiä.

Bunèt on niinikään perinteikäs paikallisherkku, vanukas, johon pannaan amaretti-keksejä, Marsala-viiniä, suklaata, munia, maitoa.. mmm.. Kokeilin kerran valmistaa sitä itsekin.

Pääruoille ei kerta kaikkiaan ollut enää tilaa piripintaan pinkeissä vatsoissamme. Sammakonreidet jäivät ensi vuoteen, samoin bollito misto, eli keitetty lihapata. Päivä oli ollut aamusta asti epätavallisen sokeripainotteinen, joten tässä vaiheessa iltaa olo ei ollut mitä parhain. Hain baarista kylmän kokiksen, joka ainakin tuntui edistävän ruoansulatusta ja junaa odotellessamme palasimme messualueelle shoppaamaan kotiinviemisiksi sitä tornissa tarjoiltua voittajaviiniä. Matkan varrella vastaan tuli misu ja toinenkin - eikö olekin suuuuuloinen!

Toivottavasti viihdyit virtuaalimatkalla kanssani, vaikka jutut alkavatkin olla väsyneen höpinää tähän aikaan illasta. Huomenna blogissani odottaa spesiaalipostaus - muista tulla kurkkaamaan!

Edit. Anteeksi mutta eipäs sitten ollutkaan! :D Tuli mutkia matkaan, toisen kerran sitten.

Tuoretomaattipasta

Ei olla laskettu kuinka monta kertaa ollaan kyseistä pastaa nautittu lounaaksi, mutta vakuutan, että monta! Tämä on todellakin se yleisin pastakastike meidän keittiössämme, etenkin näin "kesäaikaan". Mikä siinä sitten on niin hyvää? Jos tomaatit ovat maukkaita, basilika tuoretta ja pasta laadukasta (tuorepasta on tottakai parasta, mutta ihan perus-Barillakin maistuu hyvin), tämä on makuyhdistelmä, joka paitsi sointuu suloisesti yhteen, myös antaa tilaa komponenteilleen. Vehnä oikeasti maistuu tomaatin ja basilikan rinnalla! Ennen muuttoa Italiaan kuvittelin pastan olevan höystettävissä vain joko jauhelihakastikkeella tai vaihtoehtoisesti paksulla kermapohjaisella kana- tai lohikastikkeella. Tai en edes kuvitellut - mielsin asian niin, sen enempiä miettimättä. En ollut pasta-ihmisiä, vaikkei maussaan mitään vikaa ollutkaan - siitä vain jäi aina niin raskas olo. Täällä Italiassa taas pasta tyypillisimmillään nautitaan ilman proteiineja. Lounaaksi, vaikka. Tai alkuruoaksi. Ja ah, miten hyvä ja raikas olo jää masuunkin sellaisen aterian jälkeen, jolla pysytellään ainoastaan joko hiilareiden tai protskujen seurassa. (Paitsi anopin sunnuntailounailla, jolloin pastaa edeltää voitaikina-alkupala ja joka päättyy tiramisuun, uh..). Epäilen useissa paikallisten uskomuksissa olevan vinhaa perää: appelsiinimehua ei voi nauttia samalla aterialla maidon kanssa, eikä cappuccinoa juoda jälkiruoaksi. Sen vuoksi pastaakin odottaa sama kohtalo: let's keep it simple!

Sitäpaitsi, kuten paikallisen kokkisodan dinosaurus Beppe Bigazzi totesi, ei se ole pasta mikä lihottaa: kaikki riippuu tavasta, jolla pastan maustaa. Atkins on niin passé!

Hienonnettua valkosipulia kuullotetaan oliiviöljyssä. Lisätään pieniksi kuutioiksi silputut tomaatit. Kuvan luumutomaatit ovat pomodori da sugo, eli kastiketomaatteja. Niissä on superpaksu kuori, jonka sain vinkeästi kuorimaveitsellä irti - niin oli kiinteää hedelmäliha! Normaalisti tomskut kaltataan kiehuvassa vedessä, mutta erään trattoria-kokin kikka oli pilkkoa vihannes niin pieneksi, ettei kuoria edes huomaa seassa. Suosittelen viimeksimainittua - suomalaisissa tomskuissa on niin ohuet kuoretkin, ettei niitä mielestäni tarvitse poistaa.

tärähtänyt kuin kuvaajansakin

Annan kastikkeen kiehua noin kymmenisen minuuttia. Sillä välin pastavesi lämpenee kiehuvaksi. Lopuksi maustan kastikkeen merisuolalla ja tuoreella, silputulla basilikalla. Kahta en säästele: valkosipulia ja basilikaa! Rouhaus mustapippuria ja vot!

Annoksen ylle voi raastaa pikkuisen parmesaania. Kokeile ja ihastu! Suosittelen erityisesti lounaaksi, sillä hiilihydraatit antavat energiaa iltaan asti. Huomaan esimerkiksi eron salaattilounaan ja pastalounaan jälkeen illansuussa, lenkille lähdettyäni: viimeksimainitun vaikutuksen alaisena olen ihan kone! Lenkin jälkeen taas raikas, mutta runsas ja ruokaisa salaatti takaa hyvän olon ja kunnon yöunet! Katsotaan sitten, kun syys saapuu: väistyvätköhän salaatit kuumien soppien tieltä - ja tomaattikastikkeet vaihtuvat carbonaraan?

Huomenna suuntaamme Astiin! Lupailin postausta viinimessuilta ja maalaisruokamarkkinoilta - vaikka niihin jo vuosi sitten tutustuimmekin - mutta tiedossa onkin muutamia uusia tuulia. Kameran akku on jo latauksessa ja seuraavien Asti-aiheisten kuvien myötä toivotan mukavaa viikonloppua - ja painun pehkuihin, laittamaan omankin akkuni lataukseen!

Makuina fragolino-rypäle ja viikuna.

Astissakin taidetaan parkkeeraamisen jalo taito.

Torino näyttää Astin jälkeen iiisolta!