torstai 29. lokakuuta 2009

Seitsemän ja puoli salaisuutta!




Johan tunnustusta pukkaa! 7 paljastusta -haaste tuli blogiini yhteensä kolmelta eri suunnalta: kiitos kuuluu Kirjeitä keittiöstä -blogin Pinealle, Italian Ihmeitä -blogin Marille, sekä Hannan soppa -blogin Hannalle, joista viimeksimainitun ideana oli kertoa keittiöpaljastuksia tavallisten sijaan. Keittiökomerossani minulla ei juurikaan ole luurankoja paljastettavaksi: meillä kokataan yleensä perimätiedon, omien mieltymysten tai internetistä löytyvien reseptien ja vinkkien mukaan. Keittokirjoja löytyy kaksi kappaletta kirjahyllystä, thai ja sushi. Kumpaankaan tällä hetkellä ei ole aineksia saatavilla, mutta kenties joskus tulee aika jolloin niitäkin voi alkaa harrastamaan. Ja jos ei, niin mitäs sitten!

Sain kuin sainkin "puristettua kasaan" seitsemän totuutta/paljastusta/mielipidettä, kuten loppupään numeroissa pääsi käymään. Olen aivan mahdoton, kun pääsen vauhtiin: jos jokin yhteiskunnallinen asia ei ihan miellytä, niin jaksan höyrytä ja vaahdota siitä loputtomiin. Jatkan vielä pitkään muiden jo kyllästyttyä vatvomaan asiaa, jolle ei voi tehdä mitään. Inhoan peri-italialaista tapaa nostaa hartioita ja pudistella leukaperiä päästäessään samalla lammasmaisen äännähdyksen "eeh-eh-ee-ee" ilmaistaessaan ettei ongelmalle voi tehdä mitään (tapahtuu liian usein etenkin kaiken maailman virastoissa, %&#@!). Minun mielestäni kaikelle voi tehdä jotakin, jos oikein haluaa. Kirjoitin kaiken omasta tämänhetkisestä vinkkelistäni ja on ymmärrettävää, jos kaikki näillä main asustavat maanmieheni eivät allekirjoita sanomaani. Mukavia lukuhetkiä, tai ainakin onnea urakalle! Aloitan kyökkiaiheisilla jutuilla, jatkan hassuilla jutuilla ja vien kilometripostaukseni päätökseen lukijoiden kysymillä jutuilla:



1. Meillä on sellainen hassu tapa, että syödään pelkillä hopeahaarukoilla ja -veitsillä! Olen saanut ne lahjaksi sukulaisiltani ja päätin tuoda mukanani tänne Italiaan. Asuntomme oli kyllä valmiiksi kalustettu ja sattumalta täällä olikin IKEAlaiset ruokailuvälineet valmiina, mutta ne ovat niin ikävät suussa. Syömme paljon salaatteja ja tylpät haarukanpäät eivät kertakaikkiaan toimi. "Anopilta" saimme myös toisenlaisen sarjan lahjaksi, mutta lähes kaikkien varret ovat napsahtaneet käytössä poikki! Onneksi meillä on nämä hopeiset sentään. Olin ensin pahoillani, jos vaikka pilaamme hienot aterimet (muu ei hienoa olekaan: vähän kuin jos joisi kristallilaseista ja söisi muovikipoista) mutta kaikki ovat kotipuolesta vakuutelleet että mikäs siinä! Jokaisesta päivästä on nautittava eikä kaapissa lojuvista aterimista nauti kukaan. Maistuuhan viinikin erilaisista laseista eriltä, sama pätenee myös ruokaan.

2. Yleensä kasvissyöjistä tulee kasvissyöjiä vanhemmiten, eettisistä tai terveydellisistä syistä, mutta minun tarinani kulkee käänteisessä järjestyksessä. Lapsena söin muutenkin kuin pikkulintu, mutta armaan päiväkotini annostelemien läskisoosien jäljiltä sanoin pysyvästi nou punaiselle lihalle. Nuo pahimpien painajaisteni jänteiset kumilihanpalat tarttuivat kurkkuuni kiinni, tiedättekö tunteen kun suussa on jauhettava jotakin niljakasta ja sieraimet leviävät yökötyksestä? Joku meistä ipanoista keksi piilotella läskipaloja pöydän alle ja siitähän oli tiedossa häpeällistä arestinurkassa kyyhöttämistä, itkua tuhertaen. Perheeni yritti kunniakkaasti palauttaa tytärtään kaikkiruokaiselle polulle ja kyllähän minulle herkullinen broileri kelpasikin. Isäni tarjoili "per*ettähörkkivää" hunajabroilerikastiketta riisin kera ja syötti minulle rasvattomia kalkkunaleikkeitä. Ne maistuivat hyvältä. Kävi sitten myöhemmin niin, että eräissä työpaikan juhlissa meidät vietiin syömään muistaakseni johonkin töölöläiseen ravintolaan, jossa kaikille oli tilattu sama ruoka: sisäfilepihvi tai jotakin sen tapaista. Lehmärotuista lihaa se kuitenkin oli. Ajattelin että voi kurjuus, olisi pitänyt ilmoittaa olevani kasvissyöjä. Oikea kätenikin oli silloin kipsissä ja työkaverini oli leikattava minulle pieni pala maistiaisiksi. Maistoin ja koin suorastaan valaistuksen! Sinä iltana työkaverini sai sahata mehevää lehmää kahden edestä, enkä koskaan enää ole kieltäytynyt lihasta.

3. Olen kerran turmellut joulupöydän pääherkun ilmanraikastimella! Tapahtui hamassa lapsuudessani tämäkin, kun äitini oli kinkun sijasta paistanut kokonaisen broilerin, nirson lapsukaisensa vuoksi. Se oli hurjan hyvää ja syötyämme napamme killilleen, jäljelle jäänyt kana koo oli jätetty hetkeksi työpöydälle jäähtymään. Olin aika pieni ja minusta kana löyhkäsi (kun napa on täynnä, ruoan haju voi kuvottaa, kuten pikkuveljeni usein toteaa). Oletin syödyn ruoan olevan jo syöty, en ymmärtänyt, että sitä todella saattoi syödä vielä seuraavanakin päivänä. Nyt moinen haaskaus rikkoo sydämeni, niin kuin rikkoi äidiltäni myös, tullessani hihkumaan hänen eteensä: "Nyt se ei haise!". Äitini kysyi minulta: "mikä niin?", johon vastasin ylpeän vitsikkäänä: "Se kana: suihkutin siihen ilmanraikastinta!". Äidille terveisiä, että olen vieläkin pahoillani!!!




Tein siis diplomaattiseksi väitetyn luonteeni mukaisen kompromissin ja jatkankin tästä muunlaisilla tunnustuksilla sun muilla:

4. Itselläni on sellainen hassu tapa, että yksin kotiin tullessani on tarkistettava ovien taakse ja ainakin kurkistettava joka huoneeseen, ettei siellä lymyile kukaan. Ja joka kerran toiletissa käydessäni suihkuverhon taakse on ehdottomasti kurkattava. Lukeekohan isäpuoli tätä, kun syvä huokaus kuuluu tänne asti! :D Nimimerkillä "Mielikuvitusko laukkaa?"

5. En osaa nukkua ilman korvatulppia, paitsi Suomen hiljaisella maaseudulla kylläkin. Korvatulppien käyttö alkoi vuosia sitten tekemäni aamuyötyön myötä: en halunnut nukkua päikkäreitä, joten yöpuulle oli mentävä iltakuuden aikaan! Tykkäsin työrytmistä valtavasti, oli hienoa tarpoa talvella aamuyöllä läpi tuiskun ja tuiverruksen, yöunia nukkuvan kaupungin laidalta toiselle, toppatakkiin kääriytyneenä ja prodigya tai basement jaxxia kuunnellen! Niissä oli taikaa, ne antoivat hurjasti energiaa. Kesäisin oli mahtavaa liidellä fillarin selässä tyhjiä teitä pitkin auringon värittäessä Helsingin kasvoja aamuyön ensimmäisillä säteillään.


Poika pellavapäät Helsingin kesässä, ratapölkkyjen päällä tasapainoilemassa 


Ja viimein lukijoiden tiedustelemiin jutskiin:

6. Suomesta kaipaan eniten suomalaisia, joihin kuuluu tottakai kaikki rakkaat: perhe, suku, ystävät ja lemmikit. Kakkosena tulee sauna, sekä vesistöt joissa voi uida, mutta myös puhdas ilma, pimeä talvi ja valoisa kesä, rauha, yleinen moraalin läsnäolo ja ihmisten keskinäinen kunnioitus, hiljaisuus, arjen mutkattomuus, rajattomalta tuntuva kaunis maaseutu, sekä ihana Helsinki: valkoinen, puhtoinen, vihreä, viihtyisä ja siisti, lähes autoton, kivasti kansainvälinen, sopivan kokoinen ja tunnelmallinen lempikaupunkini Helsinki (yhtään adjektiivia en olisi osannut mainita siellä asuessani, nyt ymmärrän tai pikemminkin olen ymmärtävinäni). Mutta paljon kaipaan myös tietynlaista sivistystä ympärilleni, kansaa jolla on jalat maassa ja joka suurimmaksi osaksi on luottamuksen väärti. Kansaa, joka huomattavasti pienemmällä todennäköisyydellä yrittää viilata linssiin ja jonka ymmärrys ja maailmankatsomus ulottuvat omaa napaansa pidemmälle. Täällä Italiassa vallitsee hyvin pitkälti kliseinen riikinkukkokulttuuri, vaikka se nyt onkin osa kokonaisuutta vain. Stereotyypit eivät synny ilmasta kuitenkaan. Katso tämän ruokablogin oikeaa reunaa, niin ymmärrät. Ei ole sääntö, muttei poikkeuskaan. Tämä kansa on niin wannabe!
   Sitä itselleni oikeanlaista sosiaalista kanssakäymistä on myös ikävä - onhan meillä täällä toisemme ja joitain hyviä kavereita myös, mutta kuilu on liian suuri meidän ja muiden ikäistemme välillä. Löydän enemmän yhteisiä puheenaiheita nuorekkaan 6-kymppisen naapurini kanssa kuin yhdenkään opiskelukaverini kanssa (lukuunottamatta 4-kymppistä togolaista pappia). Erojen takana on elämäntilanne ja sen synnyttämät arvot, joihin luonnollisesti kulttuuri vaikuttaa suurimmalta osalta. Täällä on niin totta, että suomalaisittain jopa 3-kymppinen mies ja nainen ovat vasta ragazzi, nuoria, jotka asuvat suurella todennäköisyydellä mamman hoivissa. Kiinnostuksen kohteet ja arvot usein ovat sen mukaisia. Ei aina! Mut silti... Esimerkkinä vielä autoilu: ihan sama kaikille mitä seurauksia ylettömästä kaasuttelusta aiheutuu, tärkeää on yleisesti näyttää hyvältä ja menestyvältä. Ei aina! Mut silti... Pitäisi alkaa miettiä jotain hengityssuojia, pää on aina kipeä kun liikenteen lomassa fillaroi. Eikä tämä mikään miljoonakaupunki ole, minun vinkkelistäni vaan porukalla on arvot pikkuisen vinksallaan.. Mitään järkeä. Ja maaseudun kapoisilla teillä trafiikki on muuten ihan samanlaista, tauotonta. "Anoppikin" totesi elämänsä olevan on nyt nousussa kun vuosikymmenien bussityömatkojen jälkeen hänellä on oma pieni nätti kärrynsä, jolla taittaa kahden kilometrin työmatka. Hoooohhhoijaa! (Mutta miten sillä voi olla niin ihana poika?).
   Tänne tullessani kuvittelin tulevani lähelle Euroopan sydäntä ja maantieteellisesti tulinkin, mutta tunnelma on ihan eri. Täällä kuulee ulkomaista häpeällisen vähän, elämä on tiiviisti juurtunut sen piiriin, joka on silmin nähtävissä. Eikä siinä mitään, luonnollista toki, mutta hän joka nykyään sulkee silmänsä muulta maailmalta, sulkee silmänsä myös omaltaan. Ja aina vaahtoan, että ollaanhan me samassa EU:ssa ja vaikka mitä. Ymmärrän myös eläväni täällä sivistyksen kehdossa, jos verrataan 90%:iin maapallon paikoista... monimutkaista.

7. Päädyin tänne (tänne ei kukaan päädy sattumalta:) kun Suomessa opiskellut ja siellä tapaamani "my maccherone" oli palaamassa kotikonnuilleen ja vähän lonkalta heitti et tuuks mukaan. Vastasin juu ja sitten vasta aloimme miettiä että mitäs ny. No tähän asti ollaan kuitenkin selvitty. Maailma on avartunut jne. Kasvattava kokemus, sanoisko. Kummallakaan ei ollut töitä tänne muutettaessa, ei tiedetty siis mitä todella tapahtuu eli ei tapahdu Italian työmarkkinoilla. Voi Pyhä Sylvi. Ei ollut hajua palkkatasosta myöskään (ensimmäisen palkkasekin saadessani minulta pääsi itku - pomo luuli minun itkevän onnesta ja kiitollisuudesta, olenhan sentään straniera, ulkomaalainen), ei elinkustannuksista eikä muustakaan. Sitä vain ajatteli että hurlumhei, tai ainakin osittain.. Minun ainoa todellisuuteni oli Suomi, joka kuului nyt samaan perheeseen Italian kanssa, Euroopan Unioniin. Elämmehän 2000-lukua, ajattelin, eiväthän erot voi olla kovin suuret kahden länsimaan välillä. Eiväthän? Olemme tasapainoilujen kautta tällä hetkellä onnellisesti opiskelemassa molemmat, mies jo keväällä yhdeksi maisteriksi valmistuikin ja uutta tutkintoa alkoi vääntää syksyllä. Nuorilla opintojaan valitsevilla on harvoin riittävästi tietoa tulevaisuuden työmarkkinoista, vai mitä? "Kitkutellen", kuten eloaan eräs täällä tapaamani suomalaisnainen kuvaili. :) Ollaan vahvoja! Ja nautitaan jokaisesta päivästä joka kohdata saadaan - ei se ole niin justiinsa! Jos perhe ja suku lukee niin terveiseni: Jättimäinen kiitos mittaamattoman arvokkaasta tuestanne!

7½. Asustan Oiroopan tällä laidalla nyt kolmatta vuotta ja jo riittää! No ei, onhan tässä kolkassa myös puolensa. Aluksi opettelin kieltä, parin ilmaisen kielikurssin kävin (semmoisia yksityisiä instituutteja jotka "imevät" EU:lta tukia, rahoittavat niillä ilmaisia opintoja maahanmuuttajille ja käärivät loput taskuunsa) sekä tuskailin päivät pitkät kodin seinien sisällä kielioppia päntäten ja italialaisia reseptejä kääntäen! Loistometodi muuten. Muutaman kuukauden päästä osasin vihdoin sanoa hyvää päivää jne. (sekä leipoa crostatan) ja löysin duunin lounaskahvilasta, jota kaiketi yhä johtaa sympaattinen (kuin sormi per***ssä) sisarkaksikko, legendaariset Torinon Hyeenat. Niistä vanhempi sanoi minulle viimeisenä työpäivänäni (sitä seuraavana alkoivat luennot) että "Sä oot onnettomin tapaus koskaan nähty mut en olis halunnut et lähdet" ja minä vein niille kukkia. Herkkää. No sitten opiskelen, politiikkaa, kansainvälisiä jutskia, ihan huippua! Se vaan jostain tuli mieleen, napakymppi minulle, sattuman kauppaa. Alku oli aivan hemmetin vaikeata, minun oli käännettävä suunnilleen joka ikinen kirjojen sivuille painettu sana ja täällä yliopistoa opiskellaan lukemalla kirjaVUORIA ja tenttimällä suullisesti isoissa auloissa, openpöydän ääressä niin, että loput opiskelijat seuraavat penkeiltään. Tekee tosi gutaa suomalaiselle hissukalle. Jännä tilanne. Siinä unohtaa kaiken muun, kaikki kasvot. Onkohan esiintymislavalla samanlaista? Ensi kuussa päästään Torinossa sijaitsevaan YK:n koulutuskeskukseen leikkimään turvallisuusneuvostoa. Käsitellään Iranin ydinjuttuja, huippua! On niin totta että mitä enemmän lukee sen enemmän asiasta kiinnostuu. Ja nälkä kasvaa syödessä, heh!

Kiitän seurastanne, toivottavasti piditte romaaniksi ryöpsähtäneistä paljastuksistani. Oli hauskaa miettiä, mitä kaikesta tuosta kertoa, mutta on myönnettävä, että kyseinen postaus oli koko henkilökohtaisen blogaushistoriani haasteellisin! Minun kuuluisi jakaa tunnustusta eteenpäin, mutta huomaan kutakuinkin "kaikkien" sen jo saaneen, joten annan olla. Täältä sen saa blogiinsa poimia niin halutessaan!


8 kommenttia:

  1. Vau! Loistopostaus, haluaisin kuulla jokaisesta kohdasta lisää :D Opiskeluista, ruokakulttuurista, arjesta ja sen kiemuroista, kaikesta. Kirjoitathan niistä muutenkin siellä täällä, mutta jatka, ihmeessä! Varsinainen aarreaitta, tämä blogisi :)
    Ja haha, se linkki oli kyllä aika mainio ;)

    VastaaPoista
  2. Lisàà tàtà!

    Aika osuvaa tekstià, maasta ja sen asukkaista.

    VastaaPoista
  3. Mahtavan kiinnostava paljastuskirjoitus! Blogisi on aivan ihana!

    VastaaPoista
  4. Kyllä pidin tästä romaanista, kiitoksia vain :) Ja hitsi että naurattikin, kun kurkistin siihen linkkaamaasi ns. ruokablogiin :D Tuollaisia kuvia ei tosiaankaan näy suomalaisissa blogeissa - ei edes muotiblogeissa! Minun on varmaan pakko näyttää se miehekkeelle ja kysyä, mitä mieltä hän on, kannattaisiko minunkin muuttaa blogini tyyliä vähän siihen suuntaan.

    VastaaPoista
  5. Bonsoir kaikille! Kävin vähän ranskaa oppimassa, on se rankkaa.. Tosi kiva että piditte "paljastuksistani", vähän arvelutti jo.

    Kävimme äsken kiertämässä aasialaisia kauppoja, jos vaikka kardemummaa olis löytynyt. Ja löytyihän sitä, tosin kokonaisina palkoina. Voi ankka, italiaanoni saa itse kuoria ja jauhaa ne morttelissa kun huomenna tuhoan pizzataikinasta ylijääneet hiivat ja väännän kultani kauan kinuamia korvapuusteja!

    Hyvää viikonloppua kaikille!

    ps. Pannaan korvan taa, että enemmän kertoilen arjen ilmiöistä täällä. Pitää vaan hakea neutraalimpaa lähestymistapaa asioihin, jotka yhtenä hetkenä saa raivon valtaan ja seuraavana jo naurattaa. Joo se "ruoka"blogi oli ihan löytö. Näyttää kyllä kokkaavan ihan taidokkaasti. Luitteko sivun oikean laidan kuvatekstejä? Niitä tyyliin "Into the sweetness" ja "Landscape". Hattua nostan että tuollainenkin pariskunta hallitsee lontoon kieltä noinkin hyvin!

    VastaaPoista
  6. Voe ettà miten osuvaa tekstià tàstà maasta suomalaisten silmùlasien takaa katsottuna. Mistàs olet aikonut tehdà erààn murkkuvanhuksen syrjàyttàmiseksi. Olisin heti mukana asiassa! Minulla on onneksi se etu, ettà voin pakata matkalaukun aina silloin, kun alkaa olla liian ikàvà Suomeen ja sen korkeaan elintasoon, mistà la Repubblica viikolla uutisoi, siis maailman korkeimman elintason maahan! Olen blogisi ehdoton ihailija, sekà sanallisen, kuvallisen ettà kulinnarisen annin vuoksi. Buona settimana!

    VastaaPoista
  7. Kääk tännekin! Kuten aiemman postaukseni kommenttilootan kanssa kävi, en ole tajunnut tännekään vastata! Vähän ollut hektistä aikaa tämä loppusyksy, mutta yritän tästä lähin muistaa paremmin! ;)

    En tiennytkään, Lissu, moisista uutisista! Täytynee silmäillä arkistoja. Voi kiitos, meikäläinen ihan punastuu! :) Olet muuten kyllä onnenpekka, tuollainen elämä sopisi mullekin!

    VastaaPoista
  8. UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    NEWNEWS.FI - OPEN TO THE WORLD
    Aina ilmainen uutisportaali.
    Kaikki tuoreimmat uutiset aina ensimmäisenä kellonympäri.
    Minuutti minuutilta, hetki hetkeltä, se nopein uutisvirta ympäri maailmaa.
    Uudenlainen tapa seurata uutisia internetissä 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuodessa.
    Eri medioiden uutislinkkejä kokoava sivusto on yksi suosituimmista.

    http://www.newnews.fi/

    UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    VastaaPoista