lauantai 25. huhtikuuta 2009

Idiootin munakas





Vuosia sitten olen kopioinut reseptikansiooni ohjeen toffeen valmistamiseen, jonka nimi oli ytimekkäästi 'idiootin toffee'. Ohje oli sen verran yksinkertainen, että päättelin nimen viittaavan reseptin helppouteen. Tässä idioottivarmat ohjeet onnistuneen ja herkullisen munakkaan valmistamiseen. Ehkä kummallekin lukijalleni munakkaan paistaminen on ihan itsestäänselvyys, mutta vannon, että vielä muutama kuukausi sitten minulta se ei vaan onnistunut! Lopulta meni oppi perille. :)

Aloita paistamalla pannulla valitsemasi täyte - eli pilkottuja kasviksia mielesi mukaan. Esimerkiksi herneet ja pekonisilppu on todella hyvä yhdistelmä. Porkkanat, pavut, paprika.. mikä vain käy! Myös eilinen makaroni! Itse kuullotin oliiviöljyssä sipulisuikaleita, lisäsin kuutioitua munakoisoa, sekä pakasteherneitä. 

Riko sitten kananmunat syvälle lautaselle. Lisää sopivasti suolaa ja pippuria, sekä esim. persiljasilppua. Lätkyttele haarukalla munien rakenne rikki, lisää paistamasi kasvikset ja sekoittele. Lisää pannulle tilkka öljyä ja kaada sinne munaseos paistumaan. Paista erittäin matalalla lämmöllä!





Kun munakas on täysin hyytynyt (pannua kallistaessasi nesteet eivät juoksentele pinnalla), voi munakkaan kääntää ja jatkaa kypsentämistä vielä noin minuutin verran. Itse käytän apuna kääntämiseen suurta paistinlastaa, kuva alla:




Tässä vielä kuva pippurimyllystämme: :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti