keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pidennetty aperitiivi










Aikainen ja pidennetty - tai ainakin laajennettu - lauantainen aperitiivi, joka ei ainoastaan herätellyt ruokahalua, vaan toimitti myös lounaan virkaa, nautittiin mainion Hercule Poirotin seurassa.

Tätä napostelulounasta varten valmistin kaksi ohutta yhden munan munakasta - rullautuvat helpommin kun ovat ohuita. Toisen niistä täytin salaatilla ja tomaateilla, toisen ladoin torniksi valkoisen vuokaleivän ja grillattujen kesäkurpitsasiivujen kanssa. Leikkasin rullat suupaloiksi ja kiinnitin cocktailtikuilla. Kesäkurpitsasiivuja myös grillattiin herkullista tonnikalatäytettä varten, joka koostuu hienonnetuista kapriksista, mustista oliiveista, sitruunamehusta, pippurista ja persiljasta, sekä halutessa myös sardellifileistä. Tarjolla oli myös punakaali-pekonikuutiot, joista lisää täällä.

Kirsikkana kakun päällä: Agatha Christien innoittamat lohikolmioleivät (joihin minun versiossani ei laiteta arsenikkia)

Sitruunaisen salmon spread:

lohta, esim. purkissa
sitruunamehua
dijon-sinappia
pippuria
suolaa
majoneesia
keitettyä kananmunaa hienonnettuna
persiljaa

Sekoita ja levitä leivälle, paina kansi kiinni ja leikkaa kolmioiksi. 

"Ruokajuomana" nautittiin camparia appelsiinisiivulla höystettynä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti