Edit. Kotona valmistetun jogurtin (ainakin jos se valmistetaan kreikkalaisittain valuttamalla) pitäisi olla luontaisesti vähälaktoosinen. En ole vielä syventynyt asiaan perusteellisemmin, mutta aiheesta lisää ainakin täällä ja täällä. Jogurtti ei ehkä taivu illalliseksi, mutta oivalliseksi jälkiruoaksi tai erinomaiseksi aamu- väli- tai iltapalaksi kylläkin. Kenenpä elimistö ei tykkäisi vatsaa hellivistä bakteereista säännöllisesti nautittuina? Tällä ohjeella syntyy
niin samettista ja miellyttävän makuista jogurttia, että kaupan tehdasvalmisteiset vastaavat kalpenevat pahan kerran rinnallaan! Resepti ei vaadi minkäänlaista erikoisvälineistöä, sillä upea, paksuhko jogurtti syntyy vain kattilaa ja hellaa apuna käyttäen.
Kaikki sai alkunsa viikonloppuna, jolloin olimme puistossa pikku-piknikillä, kesän ensimmäistä kertaa!
Olin pakannut reppuuni Mireille Guilianon kirjan Ranskattaret eivät liho, yksi play.comista parilla eurolla tilaamistani käytetyistä kesäkirjoista. Kirjassa Mireille paitsi suosittelee lämpimin sydämin samppanjaan, kaviaariin ja ostereihin pohjautuvaa (!) ruokavaliota, myös tolkuttaa, kuinka tärkeää on huolehtia vatsan hyvinvoinnista. Ruoansulatus, digestione, on täällä Italiassakin usein kuultu sana, johon itse vasta näillä leveysasteilla olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota. Pohjoisessa taas puhutaan paljon kuiduista, proteiineista, vitamiineista ja hivenaineista. Täällä etelässä kysymykseen "Saatko riittävästi kalsiumia?" törmää huomattavasti harvemmin. Vitamiinien saannista on hyvä pitää huolta, mutta mielestäni yhtä tärkeää on terveellinen ruokailurytmi, säännölliset elämäntavat ja ennen kaikkea taju yhdistää ruoka-aineita toisiinsa. Sille, että cappuccino nautitaan yksinomaan aamulla, eikä missään nimessä lounaan jälkeen, on varmaankin olemassa omat järkiperäiset syynsä. Mireillen samppanja-ruokavaliota kokeilisin myös suurella mielenkiinnolla (ja luultavimmin suuren euforian vallassa), mutta opiskelijakeittiöstä käsin ylläpidetty blogi tarjoaa tällä erää reseptin, joka ei rasita kukkaroa nimeksikään.
Tähän väliin mahtunee myös pikakatsaus viikonlopun eväsleivistä.
Mozzarella, tomaatti ja rucola maistuivat, maustettuina ripauksella hienoa merisuolaa.
Jogurttipaja: Paksupohjainen kattila, litra maitoa, pari-kolme ruokalusikallista luonnonjogurttia, suuri kulho ja pieni kulho. Lusikka. Niillä mennään.
Maitoa kuumennetaan kattilassa matalalla liekillä. Sekoitetaan välillä, jottei pala pohjaan. Muista, että palaneen makua ei saa sitten millään pois jälkeenpäin! Kun maidon pinnasta nousee höyryä ja kattilan reunoille muodostuu pieniä kuplia, otetaan kattila levyltä ja maito kaadetaan suureen kulhoon jäähtymään. Kun maito on 45-asteista, eli kun pystyt pitämään puhdasta keskisormeasi upotettuna nesteeseen 20 sekunnin ajan, kaadetaan osa maidosta pieneen kulhoon, jossa jo odottelee se pari lusikallista jogurttia. Maito ja jogurtti sekoitetaan hyvin yhteen. Hyvin! Sitten seos kaadetaan kolmessa osassa takaisin isoon kulhoon, lopun maidon sekaan. Joka kerralla sekoitetaan huolella, jottei jogurttiin jäisi kovin paljon mykyjä ja jotta siitä tulisi paksua kauttaaltaan.
Lopuksi suuri kulho peitetään raskaalla pyyhkeellä (laitoin kaksi keittiöliinaa päällekkäin) ja kulho siirretään uuniin (tai muuhun lämpimään/vedottomaan paikkaan). Uuni lämpenee juuri sopivasti sekä myös pysyy lämpimänä laittamalla sinne kattilallinen kuumaa vettä. Tätä olen jo kokeillut kahdesti (kyllä vain, jogurtti katosi nopeasti parempiin suihin) ja hyvää on tullut! Annetaan jogurtin tekeytyä 6-8 tuntia (eilisen satsin annoin tekeytyä yli 9 tuntia ja mielestäni siitä tuli vieläkin paksumpaa). Tämän jälkeen jogurtti siirretään jääkaappiin hyytymään noin 8 tunniksi. Superpaksua jogurttia syntyy valuttamalla valmis tuote harsolla vuoratun siivilän läpi.
Edit. Uunia en kytkenyt lainkaan päälle, vaan vesikattila riitti pitämään sen mukavan lämpimänä koko 9 tunnin ajan!
Lopputulos on oikein samettinen, eikä läheskään yhtä hapan kuin kaupan jogurtit - ainakaan ne mitä täältä Italiasta löytää. Täällä ei olla jogurtti-ihmisiä, tai ainakaan niitä ei osata tehdä. Sinänsä mielenkiintoista, sillä Kreikka, jogurtin mekka, sijaitsee aivan tuossa naapurustossa. Tätä reseptiä kuitenkin suosittelen kaikille jogurtin ystäville! Ensi kerralla taidankin kokeilla kotijuuston tekoa.
Jatketaanpa sitten vuoden 2010 joulukuusta. Yllä kuva Torinon Piazza Castellosta, jonka ohi pyöräilin useana aamuna matkalla kouluun. Hopeisen kuun ja kultaisen auringon tapaaminen oli niin häikäisevä, että aivan oli pakko yrittää vangita se kuvaan.
Meillä vietettiin joulukuussa myös synttäreitä, jolloin juhlakalu saa sänkyyn aamiaisen, johon kuuluu perinteisesti tuore aprikoosimarmeladitäytteinen voisarvi, lasillinen vasta puristettua appelsiinimehua sekä kuppi kermakahveeta. Tällä kertaa kokeilin vääntää sarvia omatekoisesta joulutorttutaikinasta, mikä ei ihan täydellisesti sopinutkaan tähän tarkoitukseen. Paistoin sarvia liian vähän eikä niissä luonnollisesti ollut sitä voisarvien (tai kuten täällä niitä kutsutaan, brioche) ihanaa sitkoa. Ensi kerralla joko turvaudun naapurileipomon taattuun valikoimaan tai valmistan ihan aidot croissantit ilman oikopolkuja. Joulutortut sen sijaan olivat herkullisia, niistä ohje pian!
Juhlimiset jäi hyvin vähälle, edes elokuvissa ei käyty, mutta yritin silti jonkinlaista yllätystä juhlakalulle järjestää. Illallisella alkupaloiksi siitä samaisesta tähtitorttutaikinasta paistoin uunissa nappuloita, jotka leikkasin kahtia ja täytin jollakin "kaviaarin" tapaisella. Ei ehkä täyden kympin yhtälö tämäkään tuulesta temmattu "herkku", mutta eivät ne hassummalta maistuneet. Vaikkei taikinaan tulekaan sokeria, se jää silti lehtitaikinaa makeammaksi. Nyt muistan: johtuu kermavaahdosta, jota laitoin taikinaan. Kultainen sääntö, jonka mukaan kala ja maitotuote eivät kulje käsi kädessä, pääsi vallan unohtumaan näitä tehdessä. No sitten yritin marinoida kuivattuja aprikooseja brandyssa, mutta kai niitä olisi voinut hieman lämmittää, jotta maku olisi edes jollain lailla tarttunut hedelmään. Jotakin levitettävää juustoa sivelin halkaistuihin aprikooseihin, olisiko hapanta vuohenmaitojuustoa ollut. Ne vielä kruunattiin paahdetuilla pinjansiemenillä ennen tarjoilua.
Alkuruoka jäi välistä tällä illallisella, mutta pääruoka olikin sitten tavallista mahtavampi... tai pikemminkin yritti olla. Yleensä italialainen taitaa ostaa lihansa lihakauppiaalta, mutta minä löysin paistin tuplasti edullisemmin supermarketin hyllystä. Jo kuvassa näkyvä normaalihinta on varmasti paljon edullisempi kuin pikku "teurastamot" vastaavasta pyytävät, puhumattakaan kassalla lyödystä lisäalennuksesta. Toivon että jonakin päivänä voisin itse kasvattaa nk. onnellisen vasikkani, tai ainakin ostaa lihani tutulta tilalta, mutta sitä ihmettä odotellessa opiskelija suuntaa supermarkettiin. Olisi muuten kiva tietää käännökset ruhonosien nimille, sillä niitä toisinaan tulee pähkäiltyä - mutta eipä minulla toisaalta ole tietoa tämän palan nimestä italiaksikaan. Tällä kertaa nimi oli kirjoitettu italiaksi "Roast-beef-liha". Vähän niinkuin "Plum cake" joka täällä Italiassa tarkoittaa mitä tahansa pitkulaista kuivakakkua (oli se sitten luumuilla tai ilman), eli pound cakea, oletan. Tuota liha-asiaa vaikeuttaa vielä se, että eri murteissa (jotka eroavat valtavasti toisistaan!) käytetään eri sanoja samaa ruhonosaa tarkoittamaan. Tässä kohtaa olisi parempi syventyä eläimen analogiaan, mutta minäpä jatkan reseptissä eteenpäin.
Paahtopaistia varten valitaan mahdollisimman tasapaksu pala lihaa. Se otetaan tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön ja sitten ruskistetaan joka sivultaan rasvatulla paistinpannulla. Siten lihasneste pysyy lihan sisällä. Pintaan hierotaan merisuolaa ja pippuria, sekä halutessaan esim. voimakasta sinappia. Liha asetetaan uunivuokaan, jonka pohjalle on ladottu siivutettuja sipuleita sun muita mausteita, kuten salviaa ja rosmariinia. Paistetaan maun mukaan. Paistomittari on loistava apu tässä puuhassa, mutta täällä Italiassa kun niitä ei myydä, minä yritin löytämilläni ohjeilla osua enemmän tai vähemmän oikeaan, muistaakseni Voisilmäpeliä-blogin ohjeella eli 160 asteessa 1 tunti per 1 kilo, valellen paistoliemellä pariin kertaan paistamisen aikana. Lopputulokseen vaikuttaa luonnollisesti myös paistin paksuus. (Täällä ihmiset yleensä ostavat lihansa luottolihakauppiaalta, joka valitsee asiakkaalleen sopivan palan ja käärii sen paperiin samalla selittäen kuinka kyseinen paisti tulee valmistaa. Tunnen rouvia jotka vuosikymmenestä toiseen valmistavat herkullisia sunnuntaipaisteja lihakauppiaan ohjeilla, pohtimatta itse koskaan "paistamisen jaloa taitoa". Suomalaisiin verrattuna täällä ihminen taitaakin olla varsinainen laumaeläin).
Jahka paisti on kypsä, se otetaan uunista ja kääritään voipaperiin sekä sanomalehtiin/folioon. Annetaan vetäytyä 30-60 minuuttia ennen siivuttamista. Sillä välin paistoliemestä ja sipuleista voi valmistaa mieleisensä kastikkeen. Itse yritin saada siitä aikaan punaviinikastiketta, mutta jokin tuotoksessa ei mennyt ihan nappiin, sillä "kastikkeesta" jäi hyvin valju sekä väriltään että maultaan.
Lisukkeeksi yritin mukailla naapurilla kerran maistamaani paahdettua/paistettua punasikuria maustettuna mintulla ja punaviinillä, joka vei kielen mennessään. Minun sikurini jäi kyllä vetisen ja karvaan makuiseksi, eikä minttuakaan paljon maistanut. Hyväähän se kaikki oli, muttei kyllä mitenkään hekumallista. Ensi kerralla kokeilen paistia paljon kehutussa suolakuoressa, apunani Suomesta tuotu mainio paistomittari!
Kynttilät puhallettiin maukkaan schwarzwälder kirschtorten päältä, jota kokeilin leipoa ihan simppelillä tavalla: maustoin perinteisen täytekakkupohjan kaakaojauheella ja täytteeksi murskasin tummasuklaakonvehteja, joissa oli täytteenään liköörissä killuva kirsikka. Kermavaahtoa levitin ohuelti joka kerrokseen ja kakun koristelin kermavaahtopursotuksilla, suklaarouheella ja kirsikoilla. Ex temporein kakku ikinä ja siihen nähden loistavasti onnistunut!
Alpit kiiluvat horisontissa kuvassa, jonka nappasin samana kullankeltaisena aamuna koulutieni varrelta.
Omaksi muistoksi joulunalustunnelmaa Torinon keskustasta. Oltiin tässä kaupunkioppaina kun appiukolle etsittiin talvitakkia.
