Paulan perunarieskaa ja lomamuisteloita Suomesta

Lomalainen kotiin saapui ja kaulin kädestä kirjaksi vaihtui! Arki Saapasmaan kamaralla on koittanut jo hyvän aikaa sitten, aika vaan on aina kortilla, oli loma tai ei. Euroopan tällä laidalla kesä ei vaan ota hiipuakseen ja lämpötilat ovatkin sen mukaiset - päivästä toiseen. Onhan toki kesästä nautittava, kun sitä kerrankin piisaa, mutta että 35 astetta lähes yötä päivää..! Sateita odotellessa muistelen saunantuoksuista kesälomaani Suomessa, kummitädin mainion perunarieskareseptin sävyttämänä.

Kokeilin moisien lättysten leipomista ensimmäistä kertaa elämässäni ja täytyy myöntää, ettei urakka ollut lainkaan niin simppeli kuin miltä vaikutti. Tämän ohjeen mukaan taikinaan ei laiteta lainkaan kananmunaa eikä välttämättä myöskään ohrajauhoja - toisin kuin monet reseptit neuvovat. Taikinan pohjana toimii vanha perunamuusi, jota notkistetaan maidolla, maustetaan reiluhkosti suolalla ja kiinteytetään vehnäjauhoilla. On kuulemma tärkeää käyttää vanhoista potuista väännettyä muusia, jottei taikinasta tulisi turhan venyvää. Meidän taloudestamme sattui leipomishetkellä löytymään yllin kyllin uutta perunaa, joten päätin valmistaa muusin niistä. Virhe! Alla oleva kuva osoittaa neuvon varsin hyödylliseksi:

Kuva esittää "muusiani", joka minun oli valmistattava sauvasekoittimen apuun turvautuen.. plääh. Lopputulos oli kuin tapettiliisteriä, vaan päätin siitä huolimatta valmistaa lettuja koko 10 litran taikinamäärästä! Noudatin ohjetta niin tunnollisesti, että lisäsin muusiin reippaasti maitoa - vähempi olisi riittänyt, sillä taikinasta tuli aivan liian löysää. Johtui kai uusien perunoiden erilaisesta koostumuksesta. Periaatteessa taikinan olisi kai oltava taputeltavaa. Itse käytin apuna muovikauhaa, jolla levitin massan pitkin peltiä. Päälle ripottelin aimo kasan vehnäjauhoja, taputtelin käsillä ja pistelin haarukalla. Uuni on lämmitettävä kuumaksi, mutta leipurin mieltymysten ja uunin ominaisuuksien mukaan: kaikki lämpötilat 200 ja 300 asteen väliltä käyvät mainiosti, kokeilemalla se selviää! Lopputulos oli mahdottoman maukas liisteritaikinasta huolimatta, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Rieskojen pyörittelyyn perehtyneet: neuvoja saa toki antaa! Alla kuvasarja rieskojen tehtailusta:

Voilá!

Sipaisu voita päälle ja ei kun nauttimaan, vaikka Pohjolan kaunista auringonlaskua ihaillen!

Ligurialainen sipulipiiras seikkailee kukkuloilla

Ihastuin näkemääni piiraaseen Artemisia Cominan blogissa. Aamulla vääntämääni versiota voisi kuvailla sanalla rustiikkinen, mutta myös herkullinen. Sipuli hyvin keitettynä ei rasita vatsaa, eikä liioin herkkiä makuhermoja. Valkoviiniin ja oliiviöljyyn valmistettu taikina on kevyttä ja rapeaa - mutta kuitenkin mehevää. Sopii niin piknikille kuin kahvipöytään!

Tällä reseptillä osallistun ensimmäistä kertaa Pastanjauhannan ja kumppanien ylläpitämään kuukauden ruokahaasteeseen. Toukokuun teemana on piknik! 

Taikina valmistetaan vaivaamalla yhteen 250 g hyvin hienoja, valkoisia vehnäjauhoja, nelisen lusikallista oliiviöljyä, hyppysellinen suolaa ja valkoviiniä niin paljon kuin tarve vaatii. Valkoviinin tilalle sopii myös vissyvesi - tai ihan tavallinenkin vesi. Kimmoisa taikina muovaillaan palloksi ja jätetään peiteltynä lepäämään siksi, kunnes täyte on valmista.

Täyte valmistetaan paistamalla kasarissa oliiviöljyssä 2 kg sipulia (mielestäni vähempikin riittää, itse laitoin puolet). Sipulin voi hyvinkin korvata jollakin muulla kasviksella, esimerkiksi kesäkurpitsalla tai pinaatilla. Mutta mitä kauemmin sipuleja kypsentää, sitä miedompia niistä tulee. Suosittelen lähes tunnin keittoaikaa. Kun sipulit ovat valmiin oloisia, niiden annetaan hieman jäähtyä ja ne sekoitetaan yhteen 2-3 kananmunan ja 50 g raastetun parmesaanin kanssa:

Taikina kaullitaan pari millimetriä ohueksi levyksi ja leikataan rumat reunat pois:

Taikina asetellaan (leivinpaperilla vuoratun) vuoan pohjalle ja reunoille. Reunojen on jäätävä pitkiksi. Täyte lusikoidaan taikinan päälle ja reunat nipistellään kasaan:

Pinta sivellään oliiviöljyllä ja sille ripotellaan karkeaa merisuolaa, focaccian tyyliin. Rosmariininoksa piiraan päällä ei myöskään ole pahitteeksi. Paistetaan 180-asteisessa uunissa puolesta tunnista jopa tuntiin. Riippuu piiraan ja taikinan paksuudesta.

Otetaan uunista ulos, kun tuoksuu hyvältä ja näyttää jotakuinkin tältä:

Piiras pakataan reppuun ja reppu heitetään selkään. Hypätään vaikka polkupyörän selkään ja poljetaan sinne, minne nenä näyttää. Meidän nenämme näytti tänne päin:

Lampaat laiduntavat puistossa - ilman aitausta!

Nousimme kukkulalle. Retkemme muuttuvat yksi toisensa jälkeen aina vaan hullummiksi.

Huutomerkki tiellä. Määränpäämme Supergan basilika häämöttää horisontissa.

Hmm..

Puinen rima kuvan alareunassa on turvakaide.

Nousimme pyörän selässä puuskuttaen niin ylös kuin taisimme. Neljän kilometrin jälkeen jatkoimme matkaamme jalan. Polku näytti tältä.

Mutta myös tältä. Äitienpäivän kunniaksi, oletan!

Pääsimme kuin pääsimmekin perille. Kuvassa Supergan basilika, jonka uumenista löytyy mm. Savoian kuninkaiden haudat.

Muistomerkki FC Torinon kohtaaman lentoturman johdosta. Vuonna 1949 jalkapallojoukkuetta kuljettava lentokone törmäsi kukkulaan ja lähes kaikki pelaajat saivat surmansa.

Juomavetemme hupeni nousun puolivälissä. Huipulla odottava lähde kannusti eteenpäin.

Ja vatsantäytettä tarjosi reppumme rupinen.

672 metrin korkeudessa sipulipiiras maistui NIIN hyvälle!

Supergalle voi myös nousta menneitä aikoja henkivällä hienolla hammasratasvaunulla. Huipulla juna-aseman kupeessa kehräsi tällainen misu, joka antoi silittääkin! Hieman helpotusta kissa-ikävään!

Päivän väri on...

...mikäs muukaan?

Vihreä valtaa joka paikan.

Maisemia laaksoon

Vihreyden keskellä kimaltaa talon katto. Miltähän tuntuisi asustaa täällä?

Tai täällä?

Tai täällä? Hökötys killui joenuomassa jo vuosi takaperin.

Marchetti kutsui tälläkin retkellä palatessamme kotiin.

Palkkio! Tuutti näyttää lähes samalta kuin edelliskerrallakin, mutta makuina tällä erää appelsiinisuklaa ja manteli.

Retkellä kerätyt aarteet. Tuo kirkkaansininen on ostettu vappuretkellämme. Kuvassa ei näy, kuinka ihania ja sileitä kivet ovat. Äidin sydäntä varmaan lämmittää nähdä tämä kuva. Sydän täynnä iloa.. tai kenties vahingoniloa! :)

Parsakaalipiiras - quiche ai broccoli

Parsapiiras - torta di asparagi

Brisé-taikina:

100 g vehnäjauhoja

50 g kylmää voita kuutioina

1/2 lusikallista kylmää vettä

suolaa

Täyte:

500 g tankoparsaa

25 g voita

1 lusikallinen jauhoja

3 kananmunaa

80 g gruyere-juustoa, tai muuta voimakasmakuista juustoa

1 dl maitoa 

 raastettua muskottipähkinää

suolaa ja pippuria

Valmista taikina laakeassa kulhossa nyppimällä tai hieromalla jauhot, suola ja voi sormien välissä (kuin seteleitä laskisi - ei sillä että itselläni olisi paljoa kokemusta seteleiden laskemisesta, heh..). Lisää joukkoon myös vesitilkka, taputtele palloksi ja laita muovikelmuun käärittynä jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi.

Puhdista parsatangot, leikkaa irti puumaiset kannat ja tarvittaessa kuori hieman varsia niiden tyvestä. Kiehauta niitä muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Itse myös suolasin keitinveden. Mikäli mahdollista, jätä parsannuput vedenpinnan yläpuolelle höyrystymään ja anna varsien kypsyä vedessä. Näin eräänä päivänä TV:ssä kokin myös vuoraavan parsakattilan kannen sisäpinnan leivinpaperilla - itse kyllä keitin tankoset kasarin pohjalla kyljellään. Valuta puoliraa’at parsat ja käristä niitä hetken ajan voissa.

Sekoita kulhossa munat suolan, pippurin, muskottipähkinän, raastetun juuston ja maidon kera.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja vuoraa sillä rasvattu ja jauhottu piirasvuoka - tai vaikka leivinpaperilla vuorattu irtopohjavuoka, harmaiden hiusten välttämiseksi! Oma vuokani on noin 25-senttinen ja tästä taikinamäärästä oli kaulittava todella ohut levy. Jos mielii koristella piirasta, kannattaa valmistaa hieman suurempi määrä taikinaa. Pistele pohja haarukalla, asettele pohjalle parsat ja kaada päälle muna-maitoseos.

Paista 170 asteessa 30 - 45 minuuttia. Pohjan kypsyyttä on tarkasteltava paiston aikana. Nauti lämpimänä vaikka raikkaan salaatin kera, nam! 

Kierrätysmunakoisot etc.

Kierrätys kunniaan! Yllä olevat tartaletit paistoin yhdessä alakerran munakoisojen kanssa. Niiden pohja on kesäkurpitsankukkapiiraasta ylijäänyttä brisee-taikinaa (ohje täällä), jonka kaulin muffinivuokaan ja täytin samoilla aineksilla kuin munakoisotkin.

Salaattikuppeina käytetyt munakoisonkuoret (katso edellinen postaus) jäivät minulta syömättä (raa'ahkoja ei ollut kiva narskutella), joten panin ne jääkaappiin ja seuraavana päivänä niistä taiottiin kivat alkupalat! 

Pilkoin puolikypsät kuoret suikaleiksi ja asettelin ne öljyttyyn uunivuokaan, läikyttelin niiden päälle tomaattisosetta, siivutin mozzarella-juustoa, ripottelin basilicaa ja nakkelin pari oliiviakin katolle keikkumaan. Suolaa voi tietysti hieman ripsaista pintaan.

Ne laitettiin sopivan kuumaan uuniin, johonkin 180 asteen tienoille ja otettiin pois, kun ilmassa leijaili ihana tuoksu ja uunissa näytti tältä:

Kesäkurpitsankukkapiiras

Tämän herkun nimi ei suinkaan ole suomen kielen pisin yhdyssana (vaan lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas), mutta hengästyttää jo tämä piiraskin. Oikeastaan on mukavaa, esimerkiksi tekstiviestejä kirjoittaessa, voida kirjoittaa oikein ja kuitenkin tiiviisti. Etenkin ensimmäisen Italian-vuoteni aikana minulle naurettiin usein puhuvani intiaani-italiaa. UGH! Ja minä ihmettelin, että miksi ihmeessä on nähtävä niin paljon vaivaa kaikkien ihan turhien artikkelien (ja prepositioiden) muistelemiseen ja oikein päin laittamiseen, jos me suomalaiset ollaan varsin mainiosti pärjätty ilmankin? Vertaa: Kesäkurpitsankukkapiiras - Torta con fiori di zucchine. Kyllä yhdyssanoissa on potkua!

Fragola&Limone esittelee blogissaan rustaamansa reseptin ja täytyy myöntää, että oman versioni ulkonäkö jää kauas jälkeen näistä alkuperäisistä. Fragola&Limone vertaa torttusiaan kiinalaisiin laatikoihin, jotka maatuska-nukkejen tapaan kätkevät sisälleen pienempiä laatikoita. Tässä tapauksessa kerma-maitotäytteisen piiraan sisältä löytyy kesäkurpitsankukkia, joiden täytteenä taas on ricotta-juusto kevätsipulilla maustettuna. Idea on hauska ja moneksi sovellettavissa!

Pohjan kaulin brisee-taikinasta, joka puolestaan valmistetaan sekoittamalla nyppien 120 g vehnäjauhoja, ripaus suolaa, sekä 60 g kylmää voita palasina. Lisätään pari lusikallista kylmää vettä (jotta taikinasta tulee tasaista), taputellaan palloksi ja laitetaan jääkaappiin puoleksi tunniksi lepäämään. Taikinan kaulitseminen kannattaa aloittaa vetämällä syvään henkeä - on vähän hikistä puuhaa. Asettele kaulittu levy leivinpaperilla vuorattuun (tai jauhottuun) vuokaan (tai pikkuvuokiin) ja pistele haarukalla. Kaada päälle seuraavanlainen täyte (ainekset simppelisti sekoitetaan keskenään):

20 g parmesaaniraastetta

2 dl kermaa

2 munankeltuaista

suolaa ja pippuria

ripaus dijon-sinappia (suosittelen)

Kukat "perataan" nyppimällä emit ja/tai heteet pois (biologia ei ole vahvin lajini, heh) ja pestään varovasti. Sekoitetaan keskenään:

200 g ricottaa

20 g raastettua parmesaania

yrttejä maun mukaan (ruoho-/kevätsipulia, persiljaa, basilikaa)

suolaa ja pippuria

dijon-sinappia tähänkin täytteeseen (suosittelen)

Seos taiteillaan kukkien sisälle (itse halkaisin kukat sivusta auki kun hermot meni) ja ne ladotaan täytettyinä piiraalle. Joka kukkasen päälle voi laittaa nokareen voita, jos muistaa. Paistetaan 170-180 asteessa 30-40 minuuttia. Paistolämpötila ja -aika riippuu hyvin paljon uunista. Mikäli tummuu liikaa (köh) pinnan voi peittää alumiinifoliolla.