Herneraviolit valkopapukreemissä

Onkin vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi tuli otettua osaa kuukauden ruokahaasteeseen. Elokuussa Pumpkin Jam aka Kurpitsamoska heitti peliin niin houkuttelevan aiheen, että pakkohan siihen oli osallistua. Herneestä saa aikaan vaikka mitä! Eniten meidän kyökissämme siitä kokataan lisukkeita, keittoja tai munakkaita, mutta tällä kertaa halusin valmistaa jotakin hieman.. hmm.. haastavampaa. Semola eli durumvehnäjauho odotti pastanvääntäjää keittiökaapin pölyyntyneellä hyllyllä ja kutkutteli mielikuvitustani siinä määrin, että päätin kokeilla jotakin aivan uutta. Tuorepastaa hernetäytteellä! Olisi ollut aivan mahtavaa päästä käsiksi tuoreisiin herneisiin, mutta täällä Po-joen laaksossa kokin on tyydyttävä pakastettuun tavaraan.

Lauantainen aamupäivä osoittautui epätavallisen äänekkääksi kadulla tapahtuneen putkivuodon vuoksi. Melua eivät tuottaneet yksinomaan porakoneet, pumput ja moottorit, vaan myös calabrialaiset työmiehet, joiden suureen ääneen oli ilmoitettava kulmakunnalle läsnäolostaan. Kuvassa näkyy ikkuna, jonka ääressä yleensä pakerran ja lienee sanomatta selvää, etteivät edes kuulosuojaimet olisi antaneet tarvittavaa opiskelurauhaa... joten... onko viikonlopun askartelu-paskartelu nyt perusteltua, häh?

RAVIOLIT

Valmista pastataikina tämän ohjeen mukaan. Suosittelen käyttämään 55 grammaa kananmunaa ja ruokalusikallisen e.v. oliiviöljyä 100 grammaa jauhoja kohden. Tee taikinasta pehmeää, etenkin, jos työskentelet kaulin kädessä. Pastakone on turha keksintö! ;)

TÄYTE

Kuullotin puolikasta sipulia voissa (ripottelin suolaa päälle ja annoin muhia kannen alla, kunnes olivat läpikuultavia), lisäsin pannulle kourallisen pekonisuikaleita ja vartin verran liotettuja herkkutatteja. Kun pekoni oli kypsän näköistä, kaadoin pussista pakasteherneitä muutaman kourallisen verran. Annoin niiden sulaa, jonka jälkeen nostin liekkiä ja lirautin sekaan valkoviiniä. Annoin sen haihtua, lisäsin vettä ja panin taas kannen kiinni, kunnes herneet olivat kypsiä. Maustoin persiljahakkeluksella ja mustapippurilla. Soseutin. Lisäsin tahnaan pari lusikallista ricotta-juustoa ja yhden munankeltuaisen. Tarkistin suolan.

Kaulin pastan niin ohueksi, että siitä näki läpi. Otin muotilla kiekkoja, jotka täytin ja joiden reunat kostutin, että tarttuivat hyvin kiinni. Panin ne paksulle vehnäjauhopedille lepäämään ja pakastin raviolit pussissa heti kun viimeisetkin olivat valmiita. Täytepastaa ei oikein voi kuivattaa huoneenlämmössä, kuten nauhapastalle on tehtävä. Jääkaapissakaan en suosittele säilyttämään, vaan pakkasessa. Täytteen kosteus saa nimittäin tuhoja aikaan. Täytepastaa perinteisesti valmistetaan myös ilman muottia, havainnekuvia löytyy täältä. Entä mitä tehdä rippeille? Itse leikkasin ne kahteen eri kasaan: vasemmalla suurimmat retaleet eli maltagliati, "huonosti leikatut". Niitä voi pakastimesta ottaa kiehumaan ja sekoittaa minkä tahansa pastakastikkeen sekaan. Oikeanpuolimmainen kasa koostuu pienimmästä silpusta, jonka niinikään pakastin. Sen aion keittää viileänä syksyisenä iltana ja nauttia kirkasliemisen kasviskeiton seassa. Ei ole olemassa ruokaa, jota ei voisi kierrättää!

VALKOPAPUKREEMI

Yön yli liotettuja valkoisia papuja keitetään painekattilassa noin 40 minuuttia. Keitin ne yhdessä porkkanan, sellerinvarren, puolikkaan sipulin, valkosipulinkynnen ja merisuolan kanssa. Rosmariininoksan voi sujauttaa myös kattilaan, ken muistaa. Jahka pavut ovat kypsiä ja ihania, pannaan paistinpannu liedelle, matalalle liekille ja nakellaan sille siivutettu valkosipulinkynsi, riivitty rosmariininoksa (tai kaksi tai kolme) ja hieman raastettua sitruunankuorta. Kun valkosipuli on kypsä, lisätään pavut ja oikeastaan kaikki muu, paitsi porkkana ja selleri. Valkoviiniä voi tällekin pannulle roiskia ja taisinpa itse lisätä sekaan vielä nokareen liemikuutiotakin. Ihan vaan hetken verran pyöritellään seosta pannulla, sitten se soseutetaan millä tahansa tavalla. Lisätään niin paljon kasvislientä, kermaa tai muuta, että koostumus on hyvä: riittävän notkea, pehmeä ja samettinen. Siivilöidään kastike, maustetaan tarvittaessa vielä suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, silputulla rosmariinilla, paitetulla pekonisilpulla, tms. Lisäsin nokareen voita valmiin kastikkeen sekaan. Idea: kastike tällaisenaan olisi aivan mahtavaa sosekeittoa, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Raviolit heitetään jäisinä iloisesti kiehuvaan suureen vesikattilaan (jossa paljon vettä, sekä riittävästi merisuolaa ja tilkka oliiviöljyä). Lorautin valmiin annoksen päälle vielä nauhan sitruunamehulla kirpakaksi maustettua neitsytoliiviöljyä. Mustapippuria ja silputtua tuoretta rosmariinia pintaan - ja ei kun kauhomaan!

Ilmakuva ja poikkileikkaus. Paketti, jonka maut sopivat todella hyvin yhteen.
Ja kokeilkaakin sitten sitä valkopapusosetta!

Loppuun lomakuvia Suomenlinnan lautalta. Kaunis, kauniimpi, Suomi!

Tryffelöity palsternakka-parmesaanibruschetta

Kuukauden ruokahaaste on tällä erää haastavaakin haastavampi - etenkin maassa, jossa itse haastekasvista saa etsiä kiven ja kannon alta. Helmikuun voittaja, Kädenvääntöä-blogi, on pannut pahan ja valinnut maaliskuun aiheeksi kasviksen nimeltä palsternakka.

Palsternakka on itselleni tullut tutuksi lähinnä jauhelihakeitosta, mutta olen varsin kiinnostunut kokeilemaan uusia makuja. Löysin kuin löysinkin vihanneskaupasta palsternakkaa kohtalaisesti muistuttavan juureksen ja panin sen ostoskoriini. "Oletko varma että haluat ostaa sen?", minulta kysyttiin, "Se on väkevää, väkevää, tiedäthän, väkevää". "Luulen sen olevan palsternakkaa", vastasin, "pastinaca". Myyjä kertoi sanan "pastinaca" tarkoittavan napolin murteella sanaa "porkkana". Kerroin sanan löytyvän myös sanakirjasta, jonka mukaan juures on kaikkea muuta kuin porkkana. Olin kuulemma väärässä. "Okei okei, ehkä se ei ole palsternakkaa, ehkä palsternakka onkin oikeasti porkkanaa. Ostaisin sen kuitenkin, haluan kokeilla sitä", jatkoin. Siihen myyjä: "Oletko maistanut sitä ennen? Tiedätkö mitä siitä voi valmistaa?". Keskustelu jatkui tähän malliin, kunnes onnistuin vakuuttamaan oikeasti haluavani ostaa kasviksen. Kerran aiemmin samainen puoti kieltäytyi myymästä minulle päärynöitä, koska ne oli heidän mielestään nautittava vain keitettyinä. Vakuutin tekeväni niistä tortun ja siten sain hedelmät mukaani.

Oikeasti en ole aivan varma tästä palsternakka-asiasta. Näyttävätkö sinun mielestäsi kuvan juurekset palsternakalta? Aika väkeviä ne kyllä olivat, mutta niitä myytiin nimellä "väkevä juuri" ja internetissä väkevien juurten kerrotaan olevan joko palsternakkoja tai mustajuuria. Viimeksimainittujen oletan olevan mustia ja siten jäljelle pitäisi jäädä pelkkä palsternakka.

Löysin tämän herkullisen reseptin BBC Good Food -sivuilta ja ainesosien yhdistelmä vaikutti sen verran jännittävältä, että päätin testata reseptiä sellaisenaan.

PALSTERNAKKABRUSCHETTA

pätkä patonkia tai vastaavaa 1,5 cm siivuiksi leikattuna

1 valkosipulinkynsi halkaistuna

50 g voita

3 suurehkoa palsternakkaa pieneksi kuutioituina

50 g parmesaania tai vastaavaa lastuiksi vuoltuna

tryffeliöljyä

oliiviöljyä

kourallinen rucolaa

suolaa, pippuria

valkoviiniä

Paahdetaan leipäsiivuja kuivalla, kuumalla paistinpannulla/grillissä/parilalla. Hierotaan halkaistun valkosipulin leikkuupintaa leipäsiivua vasten. Paistetaan palsternakkakuutioita voissa (itse sain aikaan aika ruskettunutta juuresta - voi tuppaa aina tummumaan, joten sekaan kannattaa ehkä lurauttaa öljyä). Kypsennetään noin 15-20 minuuttia ja maustetaan maun mukaan. Itse ruikkasin vähän valkkaria sekaan, sekä pippuria ja suolaa. Siirretään pois levyltä ja soseutetaan tehosekoittimessa, sekä maustetaan parilla lusikallisella tryffelinmakuista öljyä ja samanlaisella määrällä oliiviöljyä. Kasataan massa leipäsiivuille, koristellaan rucolalla, parmesaanilla ja lurautetaan vielä öljyjä pintaan.

Tämä tavallisesta poikkeava bruschetta on todella herkullinen aperitiivi-cocktailpala, jonka seurana voi nauttia lasillisen viiniä tai muuta aperitiivi-drinksua, vaikkapa Camparia, Martinia...

Täällä muutama päivä sitten näytti tältä...

...ensimmäistä kertaa koko keväänä oli liikuttava ilman polku-jaguaaria yliopistolle.

Vaan eipä aikaakaan...

...ja jo saimme nauttia mukavista 15 asteen lämpimistä. Aurinkoista kevään odotusta sinullekin!

Rullattu saltimbocca kera perunakaakun ja hernemoussen

Kuukauden ruokahaasteen aiheena on niinkin kutkuttava aines kuin alkoholi. Viime aikoina kyökissämme on valmistunut paljon makean täyteläisellä Marsala-viinillä maustettuja herkkuja ja niinpä päätin heittää kilpaan reseptin rullatuista vasikanfileistä, jotka kätkevät sisäänsä viipaleen parmankinkkua ja salvialehdykän. Pistaasipähkinöillä maustettu perunatorni ja basilikantuoksuinen hernemousse ovat täydelliset kumppanit näille kääryleille.

Leikataan siivutettu vasikanfilee sopivan kokoisiksi kaistaleiksi. Niille ripotellaan suolaa ja pippuria maun mukaan, jonka päälle asetellaan suikale ilmakuivattua kinkkua ja lehdykkä tuoretta salviaa. Viipale parmesaania ei myöskään ole pahitteeksi, ken pitää runsaammasta mausta.

Fileet rullataan, kiinnitetään cocktailtikulla tai keittiönarulla ja kieritellään kevyesti vehnäjauhoissa. 

Kääryleet ruskistetaan pannulla, jossa nokare voita ja luraus oliiviöljyä. Mikäli mielit kypsentää lihan hyvin mureaksi (eikä siis paistaa kevyesti nopeasti), niin tässä vaiheessa sekaan lisätään jo valmiiksi silputut porkkana, varsiselleri ja sipuli, sekä mahdollisesti oksa tuoretta rosmariinia. Sitten desillinen punaviiniä - tosin valkoviinikin käy eräiden lähteiden mukaan. Mikäli haluat kypsentää kääryleet nopeasti, siirry suoraan seuraavaan vaiheeseen:

Lurautetaan maun mukaan Marsalaa, sanoisin puolisen lasillista. Annetaan alkoholin haihtua. Jos kokkaat lyhyen kaavan mukaan, soppa on valmis tarjoiltavaksi. Muussa tapauksessa lisää pataan lasillinen kuumaa lientä (kasvis-, liha-, mitä vain) ja keittele hiljalleen kannen alla. Tarvittaessa lisää lientä. Erilaiset lopputulokset keittoajan mukaan löytyy alempaa.

Hernemousse oli ihanaa! Lurautin pienen kattilan pohjalle oliiviöljyä, palasen sipulia ja pari kourallista pakasteherneitä. Keitin niitä hetken, lurautin valkoviiniä sekaan, suolasin ja pippuroin. Soseutin sauvasekoittimella, lisäten sekaan tilkan ruokakermaa ja toisen lihalientä (vasikanrullapadasta) ja tilkan oliiviöljyäkin vielä. En siis osannut päättää, millä massaa notkistaa! Lopputulos joka tapauksessa oli "om-nom-nom". Siivilöin soseen ja lusikoin lautasille.

Perunatorni syntyi latomalla (öljyttyyn ja) leivinpaperilla kauttaaltaan vuorattuun vuokaan kerros ohuesti siivutettuja pottuja, joiden ylle parmesaanijuustoa raasteena, suolaa, pippuria, muskottipähkinää ja murskattuja pistaasipähkinöitä. Seuraavaksi taas kerros pottuja, jne, kunnes vuoka on täysi. Lopuksi vuokaan lurautetaan ruokakermaa ja se lykätään uuniin 175 asteen lämpöön, foliolla peitettynä. Valmis torttu jäähdytetään (seuraavaan päivään), sitten kylmänä kumotaan ja leikataan sopiviksi annospaloiksi, jotka nopeasti gratinoidaan uunissa. Alkuperäinen resepti (johon lisäsin pistaasin) löytyy Hartwallin sivuilta, katso siis tarkempi ohje täältä. Kaakun kumoaminen heidän ohjeellaan oli todella haastavaa, itse vuoraisin vuoan kauttaaltaan leivinpaperilla.

Lihakäärö puolen tunnin kypsentämisen jälkeen. 

Tässä otos reilun tunnin keittämisen jälkeen. Myönnetään, oli taas muutama rauta liikaa tulessa samaan aikaan ja liha kypsyi melko överisti yli, kuten kuvasta käy ilmi. Oli joka tapauksessa todella hyvää.

Tässä esimerkki vastaavista rullista, kun niitä paistetaan vain hetken verran.

Sama kuin yllä: muutaman minuutin paiston jälkeen. Näyttävät kuvassa epäilyttävän limaisilta, mutta se johtuu yksinomaan vaaleasta maa-artisokkakastikkeesta, jolla rullat ovat päässeet verhoutumaan.

Herkullista.

Olimme viikonloppuna Astissa, jonne oli avattu EATALY-gourmetkauppa, syntyjään torinolainen yritelmä. Ideana on tuoda esille korkealaatuista slow food -tavaraa, joka tulee taloon suoraan tuottajilta. Torinossa sijaitsevaan keskukseen kuuluu italialaisittain valtava myymälä, josta on löydettävissä kaikkea aina pastasta lihaan ja juustoista suklaaseen, kastikkeita sun muita unohtamatta. Toinen kerros esittelee viinejä hyllyt notkuen, alimmassa kerroksessa taas oluita. Juusto- ja leikkelehyllyjen välissä on useita kaartuvia baaritiskejä, joiden ympärille aseteltuihin tuoleihin voi istuutua, tilata mieleisensä annoksen, haluamansa viinilasillisen kera (riippuu, millä teematiskillä istut - sen mukaan tilattavissasi on juustolautanen, leikkelelautanen, kalaruoka, pasta, liharuoka, tai kasvis). 

Liike on käsittääkseni juuri avattu myös Milanoon. Idea on mielestäni oikein kiva ja näyttää olevan suosittu. Hinnoissa on tietysti hieman tavallista kulmakauppaa enemmän hiivaa, ottaen huomioon, että usein samoja tuotteita myydään myös paikallisten supermarkettien hyllyillä. Turistille kauppa on taivas, siinä mielessä että sen seinien sisälle on koottu valtava valikoima varmasti hyviä tuotteita. Suosittelen vierailemaan jos sattuu kohdalle, ainakin mukaan tarttuu koko kourallinen inspiraatiota!

Asti

Mexican Chili Chocolate Cinnamon Cake

Marraskuun ruokahaasteen HOTHOTHOT kunniaksi, sekä juuri suoritetun tentin palkkioksi väänsin viikonloppuna pikku kakku kakkusen. Siihen ripottelin chiliä ja myöskin kanelia. Suklainen herkku nautittiin kevyesti vatkatun kermavaahdon ja vadelmakastikkeen kera. Chili antoi kivasti potkua ja maku muistuttikin paljon Fasun ihanaista maya-suklaata. Kaneli sopii suklaan kumppaniksi myös älyttömän hyvin, yleensä lisäänkin sitä esimerkiksi kuuman kaakaon sekaan.

Kakku on todella mehevää sisältä

Reseptin kakkuun nimeltä Mexican Chili Chocolate Cinnamon Cake olin kirjannut vuosia sitten jostakin naistenlehdestä kai, lähdettä en lappuun ollut rustannut tosin. Ihmettelin hieman merkitsemääni 0,9 gramman määrää kaakaojauhetta, sekä myöskin lapussa mainittua piimää yhtenä ainesosana. Olin aina halunnut kokeilla kyseistä reseptiä, mutta mitä ilmeisimmin en ollut koskaan perehtynyt tarkemmin sen ainesosiin.

Jos tämä kakku tulee Meksikosta ja lopputulos tulee olemaan suklainen, niin minulla kasvaa sekä häntä että parta.

Heitin reseptin roskalaariin ja päädyin aina yhtä mainioon paholaisen kakkuun, jonka toki maustoin chilipölyllä ja kanelijauholla. Paholaisen kakun ohje puolestaan on jostakin suklaaleivontakirjasta kopioitu, valitettavasti kirjan nimeä minulla ei ole tiedossa. Tässä ainekset käyttämääni 16cm kakkuvuokaan, sekä ainekset 20cm kakkuvuokaan:

140g / 180g tummaa suklaata

140g / 180g voita

1,5tl / 2tl vaniljasokeria

3 / 4 munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina

110g / 140g hienoa sokeria (jota itse laitoin reilusti enemmän eikä ollut yhtään liikaa!)

50g / 60g rouhittuja manteleita, muuta pähkinää tai vehnäjauhoja

20g / 30g siivilöityjä vehnäjauhoja

veitsenkärjellinen suolaa (jota laitoin kai kaksikin)

kanelia ja chilijauhetta, tai mitä vain maustetta niin halutessaan

Äiti mä söin yhden palan vain!

Näillä main voi myydään söpöissä eri muotoisissa ja -kokoisissa, myös pienenpienissä pakkauksissa, yleensä paperiin käärittynä.

Sulatetaan voi ja suklaa yhdessä, esimerkiksi mikrossa.

Suklaa sulaa lämpimään voihin hieman sekoitellen.

Vatkataan valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa. Lisätään hiljalleen vajaa puolet sokerista. Kun kulhoa kallistettaessa vaahto pysyy paikallaan, on se valmista.

Vatkataan toisessa kulhossa keltuaiset lopun sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaamiseen voi käyttää samoja vispaimia, joilla valkuaisetkin oli vatkattu. Keltuaisvaahtoon lisätään suklaa-voiseos varovasti sekoitellen.

Suklaa-keltuaismassaan sihdataan keskenään sekoitetut kuivat aineet, eli vehnäjauhot, vaniljasokeri, hienonnetut pähkinät, suola, chilijauhe ja kaneli. Halutessaan voi pöläyttää hieman leivinjauhetta mukaan myös.

Sekoitellaan jauhot varovasti käännellen. Leveä veitsi tai nuolija sopii työhön hyvin.

Lopuksi sekaan käännellään erittäin varovasti valkuaisvaahto. Työkalu eli veitsi tai muu ujutetaan kulhon reunoja pitkin massan alle, josta se kerta toisensa perään nostellaan ylös.

Tadaa, valmis taikina matkalla jauhottuun tai paperoituun kakkuvuokaan. Vuokani oli 16cm halkaisijaltaan ja tein kolmen munan taikinan. Tavalliseen 20cm vuokaan (tai sydänvuokaan) sopii hyvin 4 munan taikina. En pahemmin pidä korppujauhoisista kakuista, joten vuoraan vuoan leivinpaperilla, jonka liimaan voilla vuoan reunoille kiinni.

Paistoin pientä kakkua noin 165-170-asteisessa (luonteeltaan ärhäkässä) uunissa noin 45-60 minuuttia. Paisto on uunista kiinni, sillä ohjeen mukaan neljän munan kakkua on paistettava 40 minuuttia 190 asteessa. Minun uunissani kakusta tulisi musta kuin lakupekka. Tökkää tikulla kakun keskelle, kun epäilet sen olevan kypsä: jos siihen tarttuu kosteita murusia, se on valmis. Jos tikku on selvästi märkä, jatka paistamista. Mikäli pinta uhkaa tummua liikaa, voit peitellä sen leivinpaperilla tai foliolla, sekä ehkä alentaa lämpötilaa.

Valmis kakku ennen koristelua

Chilipalko ja kanelitanko antavat vihjeen kakun sisällöstä.

Chili on vielä hieman kohmeessa.

Kakku oli jumalaista.

Herkkua oli sulateltava. Suuntasimme kaupungille ihailemaan uusia jouluvaloja. Kuvassa piazza San Carlo. Tämän aukion erikoisuus on kuvassa väritetty kahtia jaettu kirkko, joka toisin kuin aukioiden kirkot yleensä, ei dominoi piazzaa. Nämä kirkonpuoliskot ovat samalla korkeudella muiden rakennusten kanssa. Jaa miksikö? Olen oppinut tämän poliittisen maantiedon luennolla, näin tärkeitä asioita täälläpäin funtsitaan: nämä kirkot katsovat kohti kuninkaanlinnaa, joka sijaitsee muutamansadan metrin päässä piazzalta eteenpäin. Eli majesteetti ennen pappisväkeä. Aika metkoja nämä makaroonit.

Sama piazza eri valoilla

Legendaaristen Torinon Hyeenojen kahvila pilkottaa oikealla, toisen keltaisen katulampun kohdalla. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin.

Taikuri Luttusta ei kylmä kylmää. Vaikka aika hyvinhän täällä vielä tarkenee. 

Paljon oli ihmisiä liikkeellä, sillä kauppojen oli ilmoitettu olevan sunnuntaina auki Torinossa ja sen maakunnassa. Meidän keskustan liepeillä sijaitseva katumme tosin uinui autiona, mutta päätimme suunnata keskustaan silmäilemään talvisaapastarjontaa. 30% keskustan liikkeistä olikin auki, eihän täällä mikään mene niinkuin pitäisi. Pällistelimme näyteikkunoita, auki olevissa kenkäkaupoissa kävimme sisällä asti, mutta... minä en löytänyt mitään. Harmistuneena sanoin miehelle: "Miksen ikinä löydä kenkiä täältä Italiasta?". Arvatkaa mitä hän vastasi? No arvatkaa! Hän vastasi näin: "Jaa, luulen ettei italialaiset niin välitä kenkien päälle". 

Oikeasti kansakunta sattuu jakautumaan vahvasti kahtia, joista toinen puoli kylpee mammonassa ja toinen ei. Ensimmäiset haaskaavat ylimääräisensä huoletta merkkiliikkeiden anteihin, täkäläisillä duunareilla taas on hyvin halpa maku. Olen vakuuttunut siitä että meillä Pohjoismaissa on oikeasti todella hyvä kenkätarjonta, jonka hinta ja laatu kohtaavat toisensa.

Paikallistuotteita kaupattiin sunnuntai-iltana.