Kurpitsatortellit, broileria granaattiomenalla ja mustikkakukko

Keittiö Piemonten sydämessä heräilee talviuniltaan ja hieraisee sikkuraisia silmiään. Kesä on korvilla ja on aika päivitellä kuulumisia. Blogini toimii paitsi reseptipankkina, myös Italiassa vietettyjen vuosien päiväkirjana ja olisi kurjaa jättää peräti puolen vuoden aukko viimeksimainittuun - puhumattakaan siitä että jättäisin useiden reseptien viemää koloa ruokaohjearkistoon! Aion kiriä vinhaa vauhtia tulevat päivitykseni ajankohtaisiksi, mutta sitä ennen haluaisin tallettaa vähän vanhempiakin muistoja - resepteineen päivineen. Nämä valokuvat on ladattu blogiin jo - köh - 27. joulukuuta 2010 ja ajattelin nyt ne helteisestä säästä huolimatta julkaista, ainakin kolmesta eri (herkullisesta) syystä:

1. kurpitsatortellit
2. kananpojan rinta granaattiomenakastikkeella
3. piirasmainen mustikkakukko
   

Ja onhan se toki mukavaa tallettaa myös näitä jouluisia muistoja, olkoonkin, että ajankohta on hiukan erikoinen.

Kuvat on otettu eräällä illallisella, jota nautittiin Joulun korvilla. Alkupaloiksi Proseccon kyydittäminä naposteltiin paahdettuja patonkisiivuja herkkusienipaistoksella ja pekonisiivulla.

Karjalanpiirakkataikinaa oli jäänyt sen verran yli, että minipiirakoillakin herkuteltiin, täytteinä lämminsavulohi-taateli sekä punajuuri-aurajuusto. Ei hassumpaa!

Varsinainen illan helmi oli kylläkin tämä alkuruokana nautittu pasta, joka on perinteinen mantovalainen jouluherkku.

TORTELLI DI ZUCCA - KURPITSATORTELLIT

Tarvitset:

• 600 g tuorepastaa (katso ohje) (eli 400 g durum-vehnäjauhoa + 4 munaa + 4 lusikallista e.v. oliiviöljyä + ripaus suolaa)
  
• 1 kg tuoretta kurpitsaa
  
• 100 g grana padano- tai parmesaanijuustoa
• 100 g amarettikeksejä
• 100 g sinappisiirapissa säilöttyä hedelmää raastettuna (mieluiten päärynä tai kvitteni (mela cotogna), mutta luonnollisesti herkun ollessa lähinnä paikallinen, voi sinappihedelmän korvata mainiosti millä tahansa sinapinsiementä tms. sisältävällä tuotteella)
• suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Lisäksi tarjoiluun joko/tai:

1. 200 g voisulaa + raastettua grana padano -juustoa, tai:
2. tomaattista kastiketta muutamalla kikkareella jauhettuja lihoja

Kurpitsa pilkotaan ja kypsennetään uunissa 180 asteessa 30-60 minuuttia. Kypsä vihannes soseutetaan.

Silputaan sinappihedelmä, jos sellaista on käsillä. Se yhdistetään kurpitsan kanssa ja seokseen lisätään jauhetut amaretit, raastettu grana padano, muskottipähkinä ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Mielestäni täytteiden makeus vaatii suolaisuutta lisäkseen, jottei lopputulos muistuttaisi jälkiruokaa! Seoksen annetaan levätä yön yli jääkaapissa, jotta maut tasoittuisivat. Seuraavana päivänä vaivataan pasta, heilutellaan kaulinta ja piperrellään tortelleja tai muita ravioleja. Itse halusin kokeilla muotoa jota en ole ennen kokeillut.. ei ehkä ole ihan oikeaoppinen, mutta järisyttävän hyvää oli, eli ei makua haitannut!

On kyllä hauskaa kokeilla uusia reseptejä, sitä voi joskus itsensä yllättää monessa eri mielessä. Tämä kokeilu oli mieleenpainuva mukavalla tavalla (ne toisenlaiset yllärit jätetäänkin tietysti julkaisemati!). Ennen leikkiin ryhtymistä vertailin muutamia eri reseptejä keskenään ja tällä kertaa parhaalta kuulosti GialloZafferanon kurppatortelliversio. Pidän myös sivuston tarjoamista vaihekuvista ja usein sieltä onkin tullut kokeiltua erilaisia ruokaohjeita.

Valmistin täytteen (suolaista) makeutta kontrastoimaan tuollaisen hersyvän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustoin vielä herkkutateilla! Ai että! Yhdistelmä oli mielestäni loistava. Oikeaoppisesti raviolit ladotaan kastikkeen (tai voin+grana padanon) kanssa kerroksittain laakeaan vuokaan, josta ne tarjoillaan kuin lasagne. Mantovassa tämä herkku kuuluu Jouluaaton illallispöytään.


POMEGRANATE CHICKEN - GRANAATTIOMENA-KANANPOIKAA

Loistavasti onnistunut pääruoka tarjosi sekin meille uusia makusia. Granaattiomenaa ei ole aiemmin tullut maistettua ja täytyy sanoa että tähän reseptiin se sopi kuin nenä päähän. Koristeluun kannattaa säästää muutamia rubiininpunaisia siemeniä, sillä kypsyessään niiden kaunis väri haalistuu.

Tarvikkeet kahdelle tai neljälle... riippuu nälästä:

• kaksi kokonaista roilerin rintaa
• valkoviiniä tai proseccoa+brandya tai muuta vastaavaa lihan marinointiin
• yksi granaattiomena - tai voihan niitä enemmänkin olla jos haluaa
  
• puoli lasia brandya tai konjakkia, tms.
• tillkka vahvaa kanalientä
  
• salottisipuli
  
• suolaa ja pippuria
• timjaminoksa niin halutessaan
  

Täytyy myöntää että puolessa vuodessa ihan kaikki reseptin yksityiskohdat eivät ole pysyneet mielessä. Olen kirjoittanut reseptivihkooni kaksi eri reseptiä, joista olen muokannut jonkin sortin välimuodon. Pääasiat ovat kuitenkin muistissa, maustamisen voi jokainen hoitaa makunsa mukaan.

Laita rinnat marinadiin 24 tunnin ajaksi. Marinadi on siis viiniä maun mukaan, lisäksi tujaus brandya tms. antaa oivan vivahteen. Sekaan voi halutessaan laittaa muitakin mausteita: pippureita, sipuleita taikka yrttejä.

Ennen paistoa otetaan liha huoneenlämpöön, kuivataan sen pinta talouspaperilla ja paistetaan kevyesti kultaiseksi ylt'ympäriinsä. Lisätään pannulle luraus sitä brandya, jonka annetaan haihtua. Siirretään broilerit uunivuokaan, suolataan ja pippuroidaan, sekä paistetaan kypsäksi 175 asteessa noin 15 minuutin ajan. Kuullotetaan sillä välin pannulla silputut sipulit, lisätään tilkka brandya tai marinointilientä, jonka voi keittää kasaan kastikkeeksi, tilkka vahvaa kanalientä sekä yli puolet granaattiomenoiden sisuksista missä tahansa muodossa: mehuina, siemeninä, miten vain. Jos lisäät ainakin osan mehuksi puserrettuna niin hedelmä ehkä antaa enemmän makua soppaan. Timjami voi olla myös hyvä lisä kastikkeeseen. Broileri siivutetaan ennen tarjoilua ja kruunataan liemellä, jonka sekaan loput granaattiomenan siemenistä voidaan sekoittaa.

Mahtava pääruoka tarjoiltiin sarset/valeriana -salaatin kera.

ERÄÄNLAINEN MUSTIKKAKUKKO, JOKA OLI JOKA TAPAUKSESSA HYVIN HERKULLINEN

Luulen etten ollut tätä tehdessäni vielä ymmärtänyt kukkouden syvintä olemusta, jonka mukaan kukon ei oikeastaan kuuluisikaan olla viipaloitava, vaan lusikoitava. Luulen että mustikkakukkoa ei tosiaan tulisi paistaa kakkuvuoassa, eikä ainakaan pitää aivan näin kauan aikaa uunissa. Joulun jälkeen Suomessa lomaillessani herkuttelinkin sitten kummitädin kukolla ja ymmärsin vihdoin millainen oikean mustikkakukon kuuluu olla. Aijai, seuraavalla kerralla minäkin paistan kukkoni keraamisessa vuoassa ja nautin kupista ihanan vaniljavaahdon tai -jäätelön kanssa.

Yritin kyllä vaniljaista kastiketta keitellä, mutta olin hätäinen sekoittaessani yhä lämpimään kastikkeeseen kermavaahtoa kuohkeutta tuomaan. Ja itse kukko.. ainakin se oli kivasti rapsakkaa! Tämä onkin sellainen herkku joka on parasta pistellä napaansa saman päivän aikana, sillä yön aikana rukiin rapeus tuppaa pahan kerran katoamaan jääkaapin kosteudessa.

Resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta, linkki riittänee, eikö vaan?

Sinä iltana käytiin oikein elokuvissa, katsomassa Woody Allenin uusin filmi. Ei ehkä ollut ihan Woodya parhaimmillaan, mutta mukavaa oli silti!

Kotimatkalla piazzan laidalla kävelijöitä kohtasi ikävällä tavalla tuttu näky. Tällä kertaa mukana on ironiaa ja voin sanoa etten itse olisi "parempaa nukkumapaikkaa" osannut valita. Intesa San Paolo on suuri italialainen pankki ja kuvassa on heidän korean pääkonttorinsa sisäänkäynti. Tällä kuvalla halusin kai muistuttaa siitä kuinka onnekkaita me olemme, niin bloggaajat kuin lukijatkin. Bloggaamme ruoasta: meillä on millä ravita itsemme, vaikkemme rikkaita olekaan. Toisinaan sitä ajattelee, että mikä oikeus juuri minulla on "leikkiä ruoalla"? Toisaalta ruoasta bloggaaminen ei kuitenkaan tarkoita ruoan tuhlaamista - kaikki ainekset kierrätetään mielikuvitusta käyttäen. Opiskelijan keittiöhän perinteiseti muutenkin kiinnittää huomiota taloudellisuuteen. Olisi vaan kiva voida auttaa enemmän kaikkia heitä jotka apua tarvitsevat. Yritetään muistaa antaa hyvän kiertää (muuallakin kuin suolistossa)!

Me onnekkaat saimme seuraavanakin aamuna herätä lämpimästä sängystämme ja nauttia jouluisen riisipuuroaamiaisen kynttilän pehmeässä valossa.

Seuraava postaus tulee jatkamaan Joulu-teemaa ja siitä sitten pikkuhiljaa yritän kiriä kohti kesäisempiä kokkailuja!

Karjalanpiirakoita & illallinen naapurilla

Lämpöä, hyvyyttä ja rakkautta huokuvan juhlan kynnyksellä kiireisenkin bloggaajan on toki muistettava pientä blogi-poloista läsnäolollaan. En ole kehdannut aikoihin edes etusivua avata... mutta nytpä ajattelin rykäistä oikein herkullisen juhlavan postauksen! Tämän pitkäksi venähtäneen poissaolon aikana on kuitenkin syöty hyvin, luonnollisesti, eikä ainuttakaan ateriaa kameratta ole nautittu! En oikein edes tiedä mistä aloittaa, mutta pitäen silmällä lähestyvää aattoaamua riisipuuroineen, ajattelin ehdottaa näppärää reseptiä puuronjämien jatkojalostamiseksi.

Minikokoiset karjalanpiirakat onnistuivat ensikertalaisen käsistä yllättävän hyvin ja näppärästi! Rypyttäminen ei myöskään ole probleema eikä mikään, riittää että tajuaa mistä aloittaa. Ainekset pakkasin Suomessa vietetyllä kesälomalla matkalaukkuun ja niistä loihdittiin näitä ihaania herkkuja viemisiksi naapurin pykäämälle mahtavan herkulliselle illalliselle (kuvia alla). Ai että miten italialainen pöytäseurue ylistikään meidän kansallisherkkujamme! Piirakat munavoineen päivineen kahmittiin parempiin suihin alta aikayksikön. Jaa olinko rinta röyheänä! Kyllä meillä Suomessa osataan nämä perinneruoat!

Idea lähti liikkeelle maikkarin Chez Jounia katsellessa, ohjelmassa piirakat väännettiin tuossa länsirajan takana, Nizzassa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että karjisten räpeltäminen voisi olla noinkin mutkatonta, oikeastaan simppelimpää kuin pizzan leipominen! Mitä makuunsa tulee, ne kyllä hakkaavat jälkimmäisen kuus-nolla! Muistaakseni en myöskään ole koskaan tullut maistaneeksi kotikutoisia piirakoita - jos siellä ruudun toisella puolen on muita kaltaisiani, niin käykääpä oitis tuumasta toimeen: näin herkullista pakettia ei Fazer eikä Vaasa pusseihinsa pakkaa! Täydellisen rapeaa, pehmeän täyteläistä, tuoksuvan tuoretta...

...karjalanpiirakkaa:

TAIKINA

1dl vehnäjauhoja
1-1,5 dl vettä
2 dl (karkeita) ruisjauhoja
suolaa
voisulaa voiteluun
(munia ja voita)

PUUROTÄYTE

2,5 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
50 g voita
1 tl suolaa

Puurotäytteestä riittää myös parille nälkäiselle lautaselliset puuroa tarjottavaksi. Taikinan määrä ei ole kovin suuri, mutta siitä syntyy noin 20 isoa tai 40 pientä piirakkaa. Riippuu tietysti leipojasta.

Valmista ensin puuro: Ota paksupohjainen kattila ja kiehauta siinä vesi, lisää riisit ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito, hauduttele kypsäksi noin 1 tunnin ajan. Välillä voi sekoittaa pohjan kautta, mutta koska lämpötila pidetään erityisen matalana (meillä on kaasuliesi ja sen pienin liekki oli minimiasennossa), puuron ei pitäisi palaa pohjaan, vaikkei sitä jatkuvasti olisikaan sekoittamassa. Lopuksi lisätään voi ja suola.

Sitten tehdään taikina. Tämä on nopea ja helppo toimenpide, ainakin hiivaisiin taikinoihin verrattuna. Sekoita vehnäjauho tilkkaan vettä, muodosta taikina jota voi vaivata sitkon saamiseksi. Vaivaa jonkin aikaa. Lisää sitten ruisjauhot, loppu vesi ja suola, vaivaa tasaiseksi ja lisää tarpeen tullen jauhoja (itse lisäsin ainakin desin-parin verran, arvioisin, sillä taikinasta on tultava melkoisen tiukkaa, jotta rypyttäminen onnistuu ja piirakoista tulee rapsakoita).

Muotoile taikina pötköksi, ota siitä veitsellä kiekkoja ja jauhoja apuna käyttäen pyörittele pulikalla lätyiksi. Itse vielä menin ja siistin lättysistä rengasmuotin avulla rumat reunat pois. Sitten ei muuta kuin levitetään jokaisen keskelle jollakin voiveitsen tapaisella välineellä kerros puuroa, taitetaan sivureunat täytteen ylle, siten että reunojen väliin jää pieni rako josta kivasti puuro kiiluu. Tehdään peukulla ja etusormella ensimmäiset rypyt piirakan keskelle, edeten siitä ensin yhtä ja sitten toista suippoa päätyä kohti.

Paistetaan mahdollisimman kuumassa uunissa, vaikkapa 230 asteessa (oman uunini maksimi) noin 10-15 minuuttia, tai kunnes pinta saa kultaisen värin ylleen ja puuroon muodostuu ruskeita laikkuja. Voidellaan voisulalla heti uunista ottamisen jälkeen.

Munavoi sai myöskin paljon kehuja osakseen, sitä syötiin ihan sellaisenaan, lusikalla kauhoen, niin hyvää se oli!

Illallisen järjestäjä pyysi jopa reseptiä karjalaisesta herkustamme. Berlusconi, kuinka väärässä olitkaan!

Itse illallinen oli muilta osin naapurimme Antoniettan järjestämä. Hän on eläkkeelle siirtynyt opettaja ja mestarillinen kokki ynnä viherpeukalo. Illallisseurueeseen kuului myös miehensä, sekä yläkerran eläkeläispariskunta, joka toi paikalle myös tyttärensä, kumppaninsa kera. Otin valokuvan menun jokaisesta komponentista, jotta voisin kaikille kiinnostuneille näyttää mitä täällä Italiassa oikeasti syödään! Teemana oli kokin synnyinseutu, eli Piemonten eteläinen alue.

Yllä kuva uskomattoman herkullisesta alkupalasta, joka koostui hillotusta viikunasta (mausteenaan ainakin hillottua sitruunankuorta, na-mi!) sekä paahdetuissa ja rouhituissa Piemonten hasselpähkinöissä kieritellystä Robiola-juustopallerosta. Juusto on levitettävää ja hapahkoa, rasvaa 30%. Kuvailisin sitä "rahkamaiseksi ranskankermaksi". Sellaisenaan juusto on hyvin mietoa, joten Antonietta oli lisännyt massaan suolaa ja pippuria. Idea voisi toimia myös vuohenjuuston ja alkoholissa yön yli liotettujen kuivattujen hedelmien kanssa, vai mitä sanotte? Onko joku jo kokeillutkin?

Juustopalloja seurasi tuoreen ananaspalan ympärille kääritty pekonisiivu ja maalaisleivän päälle viipaloitu rosmariinilla maustettu ja hyvin suolattu laardi. Kaikki käytetty kuumassa uunissa. Ei hullumpaa, vaikken yleensä silavan ylin ystävä olekaan.

Primo eli alkuruoka on yleensä pastaa tai riisiä. Vaikka täällä pohjoisessa risotot ja riisikeitot ovat perinteisempää ruokaa kuin eteläisestä Italiasta tuttu pasta, illan alkuruoka oli Novi-Liguren jänislasagne. Illan emännän mukaan kotiseudullaan lasagne ei käy uunissa ollenkaan, vaan puolikkaat (tuore)pastalevyt keitetään vedessä ja maustetaan ragùlla eli lihaisella kastikkeella. Tämä ragù ei muistaakseni sisältänyt lainkaan tomaattia. Pöläys parmesaania pintaan - nam!

Secondo eli pääruoka oli Piemonten alueen kenties herkullisin liha-ateria, eli brasato al Barolo. Kyseessä on Barolo-viinissä ensin marinoitu ja sitten hitaasti haudutettu iso pala nautaa (älä kysy mikä osa eläimestä, jokainen kokki täällä antaa kuitenkin erilaisen vastauksen!), mausteinaan porkkana, varsiselleri ja sipuli. Menetelmä näkyypi täällä. Ai että, ai että.. höyrytetyt perunat oliiviöljyllä, paahdetuilla pinjansiemenillä, oliiveilla ja basilikalla höystettynä olivat myös vastustamattomia.

Naapurilla sattui olemaan tyttärensä misu hoidossa, enkä tiennyt kumpi meistä kehräsi enemmän saadessani kunnian rapsutella hänen eleganttia korkeuttaan!

Kenties kuitenkin mieleenpainuvinta koko illallisessa oli jälkiruoka, eli 88% suklaasta sekä "dieteettisistä kekseistä" valmistettu, tähtianiksella maustettu lähes sokeriton suklaasalami, joka tarjoiltuna yhdessä grappalla maustetun kurpitsahillon kera oli jotakin aivan uskomatonta! Uskomatonta! Tähtianista parempaa maustetta herkku ei olisi voinut osakseen saada! Jahka saamme aikaiseksi vaihtaa reseptejä, naputtelen teillekin herkun tarkan ohjeen.

Toivottavasti saan taas pian palattua blogin ääreen kertomaan kaikesta muusta mahtavasta, mitä viime aikoina on tullut kokkailtua! On ollut syntymäpäivää ja pikkujoulua, jotta kerrankin on tullut värkättyä kaikenlaista ihanaa. Vihjeenä mainittakoon "granaattiomena", "brandy", "mustikka", "kurpitsa", "amaretti"... niistä lisää piakkoin! Mukavaa joulunodotusta itse kullekin! Levätkää ja pitäkää lähimmäisiänne hyvänä!

Kuinka tehdään juustoinen kurpitsakohokas

Onpa ollut kiireistä Sitruunaisen elo viime aikoina. Keittiörintamallakin on tapahtunut vaikka mitä, kouluhommista nyt puhumattakaan. Johonkin se aika vaan juoksee, vaikka tuntuu siltä, ettei mitään saa valmiiksi. Tietokonekin on laiskistunut, mokoma. Kuvanlatausoperaatio vie tuhottoman paljon aikaa, eikä viimeksimainittua ole koskaan tarpeeksi! Ajattelin siis päivitellä, takautuvastikin, aina sopivan sauman sattuessa. Tämän postauksen tähtiroolissa komeileva kurpitsakohokas onkin valmistettu aiemmin syksyllä ja kokeilu oli sen verran herkullinen, että päätin kirjata ohjeen tänne virtuaalikeittokirjan kansien väliin. Häntäpään maisemakuvat eivät nekään kovin tuoreita ole, kun lehdetkin roikkuvat vielä oksissa, mutta muistuttakoon ne meitä harmaan hämärän keskellä eläviä auringon kultaisista säteistä, jotka vielä palaavat meitä lämmittämään. Resepti on poimittu Chefblogista.

Ainekset noin 4-6 kohokkaaseen:

200g kurpitsapuretta

100g puolikovaa tai pehmeää juustoa

50g parmesaania raasteena

5 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina

1/3 L besciamella- eli valkokastiketta: 3dl maitoa, 30g voita ja 30g jauhoja

suolaa ja pippuria

voita ja jauhoja vuokien voitelemiseen

Otetaan kaunis kurpitsa, leikataan siitä muistaakseni noin 400g pala, joka siivutetaan sentin paksuisiksi siivuiksi ja kypsennetään joko mikrossa tai uunissa noin 165 asteessa puolen tunnin ajan. Keittäen kurpitsa kostuu liikaa. Ideana on kypsentää kurpitsa pehmeäksi, muussata se vaikkapa haarukalla ja näin saada aikaan noin 200g kurpitsamössöä.

Muussasin kurpitsamössön yhteen 50g parmesaaniraasteen ja 100g taleggio-juustomöllin kanssa. Juusto voi olla mitä tahansa puolikovaa tavaraa, mitä haisevampaa, sen parempi. Sinihomejuusto on napakymppi myös. Sen voi leikata pieniksi kuutioiksi myös. Kun massa on viilennyt, sinne sekoitetaan 5 kananmunan keltuaista.

Valmistetaan 1/3 litraa valkokastiketta eli besciamellaa: sulatetaan noin 30g voita pienessä kattilassa. Otetaan kattila pois liedeltä ja lisätään hyvin sekoittaen noin 30g vehnäjauhoja. Lisätään sitten (aluksi tilkka kerrallaan) noin 300g maitoa, hyvin sekoittaen. Kuumennetaan seos uudelleen, jatkuvasti sekoitellen.

Kun kastike on saostunut, otetaan kattila levyltä ja maustetaan besciamella muskottipähkinällä ja suolalla. Annetaan massan jäähtyä ja...

...sekoitetaan se yhteen kurpitsaseoksen kanssa, joka maustetaan suolalla ja pippurilla.

Vatkataan sitten 5 valkuaista kovaksi vaahdoksi, joka varovasti nostellaan (kulhon pohjasta kattoa kohti) sekaisin kurpitsamassan kanssa.

Valmis kohokastaikina saa olla pikkuisen rakeistakin, ei kannata sekoittaa liikaa, jottei vaahto lässähdä. Se lastataan sitten voideltuihin ja jauhottuihin kohokasvuokiin, jättäen kolmanneksen vuoista tyhjäksi kohokkaiden kohoamista varten. Vuoat työnnetään saman tien 175-asteisen uunin lämpöön, jo kuumaan vesihauteeseen, noin 20 minuutin ajaksi. Tosin tämä riippuu sekä uunista, että kohokkaiden koosta. 160 asteen paistolämpötilaa pidetään ideaalina. Ei muuta kuin kokeilemaan!

Itse kokeilin paistaa myös ilman vesihaudetta, sillä viimeksimainitun toteutus ei ollut kovin yksinkertaista puutteellisilla keittiötyökaluillani. Hyvää tuli molemmissa tapauksessa. Paistoaika muistaakseni venyi jopa tuplaksi, uunini on ihan outo.

Kohokas on tarjoiltava saman tien, sillä se latistuu parissa minuutissa. Söimme puolet kohokkaistamme vasta seuraavana päivänä ja oli oikein maukasta siten myös. Halutessaan ne voidaan tarjoilla jonkin kastikkeen kera, esimerkiksi juustokastike on helppo valmistaa sulattamalla juustonokareita kuumaan maitotilkkaan. Olen jostakin lukenut, että kohokas sopisi parhaiten "välilautasen" rooliin, eli tarjoiltaessa alkukeiton ja pääruoan välissä. Pääruokana sen voi myös kumota lautaselle ja koristella kastikkeella, kuten herkullisen kesäkurpitsakohokkaan tapauksessa, *kurkista tänne*.

Me nautimme kohokkaan yhteydessä Marsala-viinissä paistettua kananrintaa, joka ennen paistamista kieritetään vehnäjauhoissa, sitten ruskistetaan ja suihkutetaan lopuksi kevyehkösti viinillä.

Lenkkipolun varrella

Ainoat Italiassa kohtaamani koivupuut

Syys

Täydellinen kurpitsapasta

Kaikista tärkein ensin: Virtuaalirutistusten kera hurjasti onnea pikkusiskolle, joka tänään täyttää 12 vuotta!!! 

Sitten päivän reseptiin: kurpitsapasta. Tällaista meillä on nyt muutamaan kertaan väännetty ja maku on aina yhtä ihana. Viime syksyinen hitti oli kurpitsa-sinihomejuustorisotto, tänä vuonna kurpitsa jyrää pastan kumppanina. Makuyhdistelmä on aivan loistava, sillä siinä yhdistyy kurpitsan hedelmällisen runsas aromi ja savukinkun suolaisuus, sekä lisäksi oman säväyksensä mukaan tuovat makunystyröitä kutkuttava salvia ja paahdetut pinjansiemenet. Koko komeuden voi hyvinkin maustaa pisaralla balsamiviinietikkaa ja kunnon rouhaisulla mustapippuria, mieleistään kypsytettyä juustoraastetta unohtamatta.

Ainekset kahdelle nälkäiselle:

400g kurpitsaa

200-250g pastaa: rigatoni, penne, fusilli, caserecce, tms. 

puoli lasia valkkaria

pieni sipuli

rosmariinia tai salviaa maun mukaan, sekä timjamia jos tykkää

50g savupekonia, ilmakuivattua kinkkua tai muuta voimakasmakuista lihaa niin halutessaan

suolaa ja pippuria (tai kasvislientä)

oliiviöljyä ja nokare voita

hyppysellinen paahdettuja pinjansiemeniä

voimakasaromista juustoa raasteeksi, esim parmesaani

Silputaan sipuli ja kuullotetaan sitä pannulla oliiviöljyssä, jossa halutessaan voi aluksi hetken ajan lämmittää rosmariinia tai salviaa makua tuomaan. Poista sitten yrtti. Puolet kurpitsasta kuutioidaan ja vipataan samalle pannulle sipulin kanssa. Kaadetaan ylle puolisen lasillista valkoviiniä, jonka annetaan haihtua kuumassa lämmössä. Alennetaan lämpötilaa ja lisätään lasillinen vettä (sekä suolaa ja pippuria) tai kasvislientä. Keitetään vajaa varttitunnin verran, jotta kurpitsa kypsyy. Rullataan sitten tehosekoittimessa soosiksi. Jos lopputulos on liian paksu, lisätään vielä hieman vettä. Aika paksu saa ollakin, mutta notkea.

Loput kurpitsasta silpaistaan lastuiksi tai tikuiksi, joita sitten ruskistetaan pannulla nokareessa voita ja tilkassa oliiviöljyä, kanssa rosmariinin tai salvian. Hetken päästä lisätään kuutioitu pekoni tai vastaava, halutessaan myös tuoretta timjamia ja maun mukaan suolaa. Keitetään pasta, sekoitetaan kaikki keskenään, lastataan lautasille, koristellaan paahdetuilla pinjansiemenillä, maustetaan aromikkaalla juustoraasteella ja nautitaan! Resepti on poimittu Chefblogista.

Ja sitten illan viihdeuutisiin. Kuka haluaa kuulla kolmannen osan edellisen postauksen kommenttilaatikossa aletusta jatkokertomuksesta siitä, kun eräänä kauniina aamuna kaasulla toimiva vedenlämmitin meni rikki? Niin jotta viikonlopun yli ollaan ilman lämmintä vettä, ikävä kyllä hyinen loppusyksy se on saapunut tännekin ja lämmitykselle olisi käyttöä myös. Äsken luennolta kotiuduttuani kävin kokemassa avantouintia eli -kastautumista muistuttavan puhdistautumiselämyksen jäisen suihkun alla kylmässä kämpässä. Sisulla siitä selviää! Vaan eilen oli kyllä oikeasti superhauskaa, kun piti tukka pestä ja vähän muutenkin puhdistautua. Haluatteko nähdä kuvia? Ihan totta olen niin hullu, että talletan moisiakin muistoja valokuviksi ja samalla lataamisella ajattelin ne tänne liittää:

Vesi kattiloissa lämpenee. Onneksi oli kolme isoa, joskus on tullut mietittyä että mitä näilläkin oikein tekee..

Tadaa: kivikauden suihku! Mieheni muisti tarkkaavaisesti Kivisissä ja Sorasissa esiintyneen elefanttisuihkun, vaan missä meidän ronsu? Oli ihan hillittömän hauskaa, kun jääkylmässä kylppärissä tuli tuutin täydeltä höyryävän kuumaa vettä niskaan: toimimme toisillemme suihkuina suihkuverhon kuivalla puolella tuolilla seisten ja suihkuverhon yli vettä loiskien. Ihan kuin saunassa olisi ollut, mahtavaa!!! Tänä iltana revisio, lähdenkin tästä vettä keittämään, tsau!

Uusi ihana keltainen suihku!

Kurpitsagnoccheja kolmella kastikkeella

Www.ilmainensanakirja.fi kertoo "gnocco"n olevan suomeksi yhtä kuin "myky". Kurpitsamykyjä siis nassutettiin tänään lounaaksi. Pitkään on tehnyt mieli kokeilla moisia ja mikäs sen mukavampaa askartelua raukeana sunnuntaipäivänä kuin mykyjen muovailu!

Kuvan gnocchit ovat saaneet ylleen taleggio-juustokastikkeen.

Aloitetaan suuntaamalla kasvimaalle, vihannestiskille tai kätevästi keittiön ruokakomeroon. Otetaan kurpitsa. Vihreä kurpitsa on kauniin oranssi sisältä, muttei lajilla niin väliä. Halkaistaan ja kaavitaan siemenet pois. Itse tuhrasin varmaan tunnin niiden puhdistamiseen, hinkkasin kuumassa vedessä lihoja irti voidakseni sitten paahtaa siemenet uunissa. Kivasti ne siellä poksui, olisiko lämpöä ollut 180 asteen verran. Aukeavat nimittäin kuumassa, ikävä kyllä eivät kaikki. Siinä vaiheessa kun olivat jo käristyneet syömäkelvottomiksi, ainoastaan murto-osa oli paljastanut herkullisen sisuksensa... neuvoja kaivataan.

Tässäpä ainekset sanoisin 4 hengelle, tosin mies miekkonen veteli yksin ainakin 2 ihmisen edestä. Ainekset siis:

350g kurpitsaa

350g perunaa (jos haluaa voimakkaamman kurpitsanmaun, niin 700g silkkaa kurppaa)

200g vehnäjauhoja

1 muna

keko raastettua parmesaania tai muuta

suolaa, pippuria ja muskottipähkinää

Kurpitsa viipaloidaan, poistetaan kuori ja kuutioidaan liha. Tai jos haluaa leikkiä ruoalla, niin voi varata tunnin sisälmyksen kovertamiselle tarkoitukseen sopimattomalla hedelmäveitsellä. Paistetaan kurpitsakuutiot sitten uunissa 180 asteessa noin 10-15 minuuttia, siten, että liha on pehmeää, muttei pinnalta vielä rapeaa. Mikroaaltouunikin käy, noin varttitunti täydellä teholla. Tarkoitus on saada liha kypsäksi ja samalla hieman kuivaksi. Samasta syystä perunat keitetään suolatussa vedessä kokonaisina, kuorineen, jonka jälkeen ne kuoritaan ja muussataan yhdessä kurpitsan kera. Tarkoitukseen sopiva apuväline, joka säästää hermoja, on vempele, jonka nimeä en saa päähän, perunapuserrin ehkä? Sekoitetaan sitten yhteen muiden ainesten kanssa, kuten alla oleva kuva osoittaa:

Vaivataan ja sadatellaan, että miten taikina voikaan olla näin tarttuvaa! 

Vaan kyllä voi! Jahka taikinaa on hieman maistettu (suola sun muut mausteet tasapainossa), käsienpesun ja niiden huolellisen kuivaamisen kautta suoritaan jauholaarille, josta ripsaistaan oiva kerros vehnäpulveria leivinalustalle...

Nostetaan esim. ruokaveitsen avulla kimpale tahmaista taikinaa jauhojen päälle, jauhotaan myöskin kätöset ja pyöritellään kimpaleesta hasselpähkinän (suomeksi sormen-) paksuinen pitko, joka pätkitään 2-3 cm suupaloiksi. Haarukalla saa gnoccheille ominaiset raidat kylkeen, niin halutessaan. Ne kannattaa kieritellä hyvin jauhoissa, nostella vaikka lautaselle (ei päälletysten vaan vieretysten) ja melko lailla saman tien keittää kiehuvassa, erittäin runsaassa vedessä. Eli tämä työvaihe vaatii ripeyttä. Gnocchit (vai sanoisinko mykyt) pulpahtavat sitten kiehuvan veden pinnalle killumaan, jotkut katsovat niiden olevan silloin kypsiä, mutta mielestäni niitä saa keittää vielä minuutin, pari. Ennen koko satsin keittämistä kannattaa keittää kolme palleroa koemielessä, jotta selviää, mikä on raakaa, mikä kypsää ja mikä puolestaan ylikypsää. Kokeilemalla se selviää! Kannattaa sitten keittää vain yhden annoksen verran kerrallaan.

Vaivattomin ja varsin herkullinen klassikkokastike on salvialla maustettu voisula. 

Edit. tämän ylle kuuluisi perinteisesti pöläyttää vielä raastettua savuricotta-juustoa, mutta muukin kypsytetty juusto käy mainiosti, tai vaikkapa raastettu muskottipähkinä! Kiitos vielä, Merituuli!

Raschera- ja gorgonzola(sinihome)juusto sopivat kurpitsan kanssa yhteen erinomaisesti. Kaikenkaikkiaan kaikki juustot käyvät, mutta etenkin suolaisen ja voimakkaan makuiset, jalkahien hajuiset. Sulata pikkukattilassa kökkäre juustoa ja kaada samalla sekaan hintsusti sitä vähemmän maitoa. Se on siinä!

Myös ilmakuivattu kinkku, Etelä-Tirolin Speck, sekä vaikka pekoni tuovat herkullisen vastapainon kurpitsan makeudelle, joka tosin ensisijaisesti tasapainotetaan suolaamalla itse taikina riittävästi. Kuullotetaan pannulla suikaloitu puolikas sipuli, lisätään sitten niinikään suikaloitu punasikuri. Ripotellaan vähän suolaa ja pippuria, kaadetaan desin verran punaviiniä, mielellään sellaista, jota tarjoillaan aterian kanssa...

...meillä "tarjoiltiin" kahden euron Bardolinoa, joka oli tosi hyvää, toim. huom. Keitetään kasviksia kasaan ja siirretään lautaselle odottamaan. Kärtsätään sitten pieneksi kuutioitua kinkkua, joka kypsänä sekoitetaan yhteen kasvien kera. Soosi on siinä!

Tyy in wan: Salviagnocchit punasikuripedillä, keranaan pekonikikkareita. No kerrotaanpas vielä, että oliko ne hyviä. No olihan ne. Aika tuhteja myös, ottaen huomioon voipainotteisen kastikesuuntauksen. Itse nauttisin moisia mieluiten alkuruokana, joita seuraisi vähärasvainen liharuoka raikkaan salaatin saattelemana. Niin no, noinhan ne on tarkoituskin syödä, eikä siis yhden ruokalajin lounaana.. mutta joka tapauksessa kerrassaan herkullista!