Festival delle Sagre - rustiikkiset ruokajuhlat Astissa

Tämä postaus tarjoaa ainakin valokuvaa kerrakseen! Oli kyllä sellainen yltäkylläisyyksien lauantai että pois alta! Männeenä viikonloppuna naapurikaupunki Astissa koottiin koko maakunnan kylät piazzalle hämmentämään kilpaa soppakauhojaan Sagre-maalaisjuhlien merkeissä, samalla kun parin korttelin päässä vietettiin kansallisia "valittujen viinien" messuja, Douja d'Or. Täällä Italiassa matkaillessa kannattaa pitää silmällä pro loco -tilaisuuksia, sillä yleensä niissä paitsi syödään ja juodaan hyvin, myös kansanmusiikkia ja kaikenlaista kulturellia on tarjolla yllin kyllin!

Aamupäivä vietettiin appilassa, jonne rautatieasemalta tepastellessa nähtiin myös illan juhlapaikka. Taustalla häämöttää myyntikojuja, keskellä valtaisaa piazzaa on pystytetty ruokailukatoksia. (Ihan kuin joistain sorkkaeläimistä puhuisin, hih!).

Iltapäivällä teimme sen, mikä piti kokea jo edellisvuoden juhlahumussa: varasimme paikat troijalaiseen torniin, jonka huipulla pääsimme nauttimaan viininmaistajaisista!

Kääk mikä paljastus! Minusta on kivempaa lukea blogeja, joissa näkee myös itse bloggaajan. Siispä ajattelin olla reilu itsekin. ♥ Ei laskettu askelia, mutta nettisivuiltaan luin että 44 metrin korkeudelle mahtuu 199 askelmaa. Oli totisesti kieli vyön alla, vaikka naamat loistikin kuin kaksi Naantalin aurinkoa - oli ihanaa päästä kerrankin vähän hippaamaan!

199 askelta huipulle

Kolmen euron hintaan kuului lasinen ihkaoikea viinilasi, kahden erilaisen viinin maistiainen, suolapalalautanen sekä puolen tunnin (oppaan pitämä) esittely tornin ympärillä siintävistä kohteista.

Suolapalat sormissa - makkara uhkaavasti roikkuu cocktailtikun varassa. Oli lipaistava se superäkkiä huuleen heti kuvan otettuani! (Kamerani on varmaan miehen suunnittelema, kun kerran ihan itsestään on tarkentanut noihin edessäoleviin upeisiin sääriin!).

Komiat oli maisemat. Kiva nähdä kaupunki tästäkin perspektiivistä!

Näetkö kuvan keskellä kauniin parvekkeen? Siltä on suora näkymä edellisessä kuvassa pilkistävälle piazzalle - varmaan mukavaa vietellä siellä raukeita kesäiltoja, ehkäpä mansikkamargherita huulella..!

Mukavannäköisiä terasseja vähän joka kulmalla

Torilla myytiin kaikenlaisia herkkuja hunajasta juustoihin. Maistiaisia oli tarjolla ja viinien päälle tuli vahingossa vedettyä sokeriähkyt, kun oli ihan pakko jokaista pikkuleipää maistaa.

Upea portti ja sisäpiha

Suuntasimme sitten viinimessuille.

Matkan varrella ohitimme pienen sokerileipomon, jonka näyteikkunassa oli niin mehevän näköisiä leipomuksia, että niitä oli pysähdyttävä hämmästelemään. Juuri yllä olevan kuvan otettuani liikkeen leipuri, ehkä seitsenkymppinen rouvashenkilö, taapersi kadulle tuomaan meille maistiaisia. Sai onneksi houkuteltua vieressämme kävelleen ohikulkijan ostoksille - sillä välin me jatkoimme matkaa. Päätin tosin palata apajille juuri ennen seuraavaa Suomen-reissua (ettäs tiedätte, sukulaiset!), sillä kuvan pikkuleivät todella olivat aivan us-ko-mattomia laadultaan!

Tornissa maistoimme Castagnole Monferraton Ruchè-viiniä, johon molemmat ihastuimme täysin. Kävimme oitis tsekkaamassa saatavuuden (ja mahdollisen hintavuuden) viinimessujen hyllyiltä. Vaikutti olevan suosittua laatua - oli pokannut Oscarinkin!

Näin se homma hoituu: lasit kädessä tepastellaan ostoksilla ja kaikkea hyllyiltä löytyvää on maistettavissa viinibaarin puolella. Viinit, joiden pullohinta keikkuu 20 euron tuntumissa, maksavat 2,50 euroa per lasi. Loput viinit (niitä on satamäärin) maksavat 1,50 euroa per lasi.

Ostimme yhteensä kaksi lasillista viinejä, joita harvoin tarjoutuu tilaisuutta maistaa: Piemonten todelliset helmet Barolo ja Barbaresco, molemmat tietysti messujen Oscar Douja-voittajia.

Molemmat käsittämättömän hyviä, mutta erityisesti Barolo vei kielen mennessään. Maalaisleipä kuuluu ilman muuta asiaan, tyhjään vatsaan on ikävää juoda.

Poikkesimme piazzalle, jolle oli katettu 8 euron maistelusettejä tarjoileva ravintolakatos. Se sisälsi neljä erilaista Barbera-viiniä sekä "paikallisia herkkuja".

Ensi vuonna voisi kokeilla vaikka sellaista.

Sisäänkäyntiä oli ripustettu koristamaan menneiden aikojen plakaatteja esittelevä näyttely.

Ennen oli ennen. (Enkö kuulostakin ihan M. Nykäseltä!)

Söpöistä Astin keskustaa. Tuokin terassi kuuluu viinibaarille, joka tosin on auki ihan vuoden ympäri.

Mässäily alkakoon!

Karttaan olin ympyröinyt kojut, joilta etukäteen suunnittelimme ostaa herkkuja. Suunnitelmia sotki hieman miehen pikkuveli, joka oli paikan päällä auttelemassa ja siten kantoi meille ilmaisia annoksia yksi toisensa jälkeen. Hän aloitti jälkiruoista.

...See what I mean? Sortimenttia löytyy joka lähtöön.

Ylläolevat alkupalat olivat jumalaisia! Carne cruda eli raaka liha oli vasikkaa, joka perinteisesti maustetaan suolalla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä, sekä ehkä ripauksella pippuria. Mmm... Oikealla nököttää sardelli eli anjovis vihreässä persiljaisessa kastikkeessa. Niin hyvää että taju pois!

Tässä vaiheessa kuvaan astui siis pikkuveli, joka alkupalojen rinnalla lahjoitti ystävällisesti "omenamunkkeja". "Ne on tosi hyviä, syökää syökää!". Koska rasvaista pussia ei voinut laukkuunkaan tunkea ja käsille oli siinä tungoksessa tarvetta, ne oli oikeasti pakko syödä saman tien. Oikealla pasta alla norma, jonka valmistamisesta eräs Sisiliasta kutsuttu vierailijakylä sai varmasti pelkkiä risuja. Ylikeitettyä supermarkettipastaa laihassa tomaattikastikkeessa, soo soo!

Kojut olivat upeita, niistä näet lisää kuvia vuodentakaisessa postauksessa.

Robiola-juusto ja rypälehilloke oli kolmas alkupalani! Sama koju myi juustoa myös kotiin vietäväksi.

Puhelimessa pikkuveli: "Tulkaa hakemaan un dolce!". Jälkiruoka? Eihän me oltu edes päästy vielä alkuruokiin asti! Noudin herkun, jonka nimeä veli-kulta ei tiennyt. Seuraavaan kojuun jonottaessani kakkuviipaleen kulmasta oli ihan pakko maistaa pieni pala. Juku että oli herkullista! Minulla ei ole aavistukstakaan, mistä kakku oli tehty, mutta roimasti alkoholia siinä oli, sekä tuollaista makeaa kreemiä välissä. Itse veikkaan kaakun olleen Dolce dell'Abbazia eli Luostarin herkku. Mitä ikinä ikinä sitten olikin. Ah, olin jo unohtaa mainita, että jokaisen lämpimän annoksen kylkiäisinä saa tietenkin ilmaiseksi lasillisen herkullista Barbera-viiniä. Lasi kulkee kätevästi kaulapussukassa kojulta toiselle!

Mies sai veljeltään myös lautasellisen tagliatelleja villisikakastikkeessa, mutten ehtinyt ikuistaa annosta kamerallani. Sen sijaan yllä voit ihailla omaa alkuruokaani: Piemonten perinnepastaa Ravioli con il "plin", eli Raviolit "plin"illä. Se plin on sellainen nipsaus joka sormilla tehdään. Muistaakseni Hullu kokki Piemontessa esitteli yhdessä jaksossa näitä. Herkullisia, mutta kuten suurille pastamäärille helposti käy, ylikypsiä.

Bunèt on niinikään perinteikäs paikallisherkku, vanukas, johon pannaan amaretti-keksejä, Marsala-viiniä, suklaata, munia, maitoa.. mmm.. Kokeilin kerran valmistaa sitä itsekin.

Pääruoille ei kerta kaikkiaan ollut enää tilaa piripintaan pinkeissä vatsoissamme. Sammakonreidet jäivät ensi vuoteen, samoin bollito misto, eli keitetty lihapata. Päivä oli ollut aamusta asti epätavallisen sokeripainotteinen, joten tässä vaiheessa iltaa olo ei ollut mitä parhain. Hain baarista kylmän kokiksen, joka ainakin tuntui edistävän ruoansulatusta ja junaa odotellessamme palasimme messualueelle shoppaamaan kotiinviemisiksi sitä tornissa tarjoiltua voittajaviiniä. Matkan varrella vastaan tuli misu ja toinenkin - eikö olekin suuuuuloinen!

Toivottavasti viihdyit virtuaalimatkalla kanssani, vaikka jutut alkavatkin olla väsyneen höpinää tähän aikaan illasta. Huomenna blogissani odottaa spesiaalipostaus - muista tulla kurkkaamaan!

Edit. Anteeksi mutta eipäs sitten ollutkaan! :D Tuli mutkia matkaan, toisen kerran sitten.

Chiantia ja vihreää kieltä - Douja d'Or -viinimessut ja paikallisruokamarkkinat Astissa

Joka syyskuun toinen sunnuntai on humupäivä Astissa, samannimisen maakunnan pääkaupungissa Torinosta itään. Ollaksemme korrekteja juhlallisuudet ottavat maukkaan varaslähdön jo päivää ennen: tämän vuoden osalta sunnuntainen maalaisparaati jäi meiltä väliin, kun kiirehdimme herkuttelemaan markkinoille jo eilen, lauantaina. Männeinä vuosina on tullut ikuistettua paraatin parhaita paloja, joista pari näytettä alla:

Jokaisella kylällä on vaununsa, joka kulkee kuinkas muuten kuin traktorivoimin.

Ukot nauttivat rypälemehua.

Rypäleet matkaavat kohti mehumaijaa.

Pyykit kuivuvat isäntäväen huiliessa.

Paraatissa edustetut kylät ottavat illalla hoitaakseen koko Italian suurimman ulkoilmaravintolan tarjoilun: viitisenkymmentä toinen toistaan koreampaa herkkukojua tarjoaa edustamansa kylän perinneherkkuja - kyläläisten valmistamana, kuinkas muuten. Öisiä murkinamarkkinoita ennen ehtii monenlaista, esimerkiksi...

...kävellä ihan tosi vahingossa sellaisen jäätelöbaarin ohi, jonka ovessa lukee: meillä myydään brachetto-jädeä. Uskomaton sattuma! Brachetto on paikallinen punkku ja muutenkin oli tarkoitus mennä tutustumaan Douja d'Or -viinifestareiden antiin, niin olkoon menneeksi! Kas kun pienimpään kokoon on valittava kaksi makua, oli toki maistettava moscato-viinistä valmistettua jäätelötä myös. Oooohh, aijai, nyt vetoomus valiolle, nam!

Pehmeästi aloitettu seikkailu viinin ihmeelliseen maailmaan sai jatkoa viinimessuilla. Kuvassa kohoavaan roomalaistorniin olisi päässyt etukäteen ilmoittautumalla maistelemaan ja olisihan sinne muuten vaikka voinutkin, mutta pisti miettimään että miten hemmetissä sieltä pääsee ehjänä alas?

Niinpä tuli pysyteltyä maan kamaralla. Astin historialliseen keskustaan on kyhätty moinen rakennelma, jonne ei ole sisäänpääsymaksua, vaikkei ryystely nyt ihan ilmaista olekaan. Edullisemmat vaihtoehdot kustantavat 1,50€, ne arvokkaammat 2,50€/lasi, eli 12cl. Tarjolla on toki asiaankuuluvasti myös rapeakuorista leipää sekä grissini-leipätikkuja. 

Setä pelästyi paparazzia.

Ruljanssi alkaa jonottamalla viinilippua kassalla. Maksettuaan mieluisen määrän lippusia vierailija voi suoria tiskille, jossa sommelier kautta baarimikko täyttää lasin lippusta vastaan. Vaan missä lasi? Ou nou. Eh.. Vierailija palaa kassalle, jossa myydään niitä laseja myös, huomaten jonon kasvaneen kolminkertaiseksi. 

Upouusi viinilasini käärittynä kivaan kaulapussukkaan, jossa sitä voi kanniskella viinin juotuaan. Kataloogiin on listattu kaikki messuille päässeet ilojuomat, joista voi valita maisteltavansa.

Olin utelias maistamaan Oscarin pokannutta Chianti Classico Riservaa (josta 2,50€ on naurettava hinta verrattuna ravitsemusliikkeiden normitaksaan tai kokonaisen pullon hintalappuun). Mieleeni on painunut takavuosina lukemassani dekkarissa kuvailtu toscanalainen maajussi lämmittelemässä takkatulen ääressä nauttien maalaisleipää ilmakuivatulla kinkulla, huuhtoen särpimen alas tottakai lasillisella chiantia. Kinkun se hyväkäs olisi tarvinnut, suuta kuivasi niin penteleesti.

Myöhempänä illalla täällä nautitaan jazzista ynnä muista herkuista. Pöydät varataan kuulemma useita kuukausia etukäteen.

Täällä on kotoisa olo: tulee ihan Alko mieleen!

Olisikohan tämä hyvää, kun on kerran oskunkin pokannut? Olimme mainoksen uhreja ja kannoimme kotiin Alto Adige Cabernet Lagreinin. Hieman epäilyttää, sillä viinihän kuuluu valita etiketin mukaan: mitä kauniimpi, sen parempi. Ja ko. ei ole mitenkään häävi. Asiantuntevat makunystyrämme toki selvittävät jatkossa, onko palkinto mennyt oikeaan osoitteeseen vai ei.

Hämärtää. Jokohan pian pääsee syömään?

Ovi

Pyhä ylensyöntijuhla alkakoon! Tarjonnan runsautta tosin tasapainoittaa mukavasti jonojen pituus, jonka ansiosta ähky ei pääse hevin yllättämään. Seilasimme väenpaljoudessa kuin päättömät kanat, kunnes lykästi ja maasta löytyi alueen kartta. Siansorkkaa? Paistettuja sammakoita? Tryffelitagliatelleja? Nääh.. Kieltä vihreässä kastikkeessa! 

Lingua in salsa verde, eli keitettyä lehmänkieltä persilja-valkosipuli-kastikkeessa. Liekö soosin alla yhtään mitään?

Kieli keskellä suuta haarukoin kieltä kohti suuta. (Anteeksi mauttomuus mutta oli ihan pakko!)

Se mikä siisteydessä hävitään, maussa voitetaan - ja moninkertaisesti! Voi juku, täällä taidetaan ruoanlaiton salat!

Juhlinta tapahtui Mussolinin pippelitornin silmäin alla. Ettei se vaan historia toistaisi itseään, mitä Italian perverssijohtajiin tulee!

Jono Italian malliin

San Damianon kyläläiset tarjoavat meille...

Barbera-viinillä maustettua tuoremakkaraa, sekä vanhan muodin mukaista omenatorttua. Kuva osoittaa, että ravintola-annoksen kokoisia herkkulautasia kaupataan suorastaan polkuhintaan. Paikallisten tuottama tuhti viini sisältyy ilman muuta ateriaan, tosin kaulassa kanniskeltavasta viinilasista on maksettava 50 senttiä (ei mitään muovimukeja, nääs).

Kelmeä kuva ei paljasta makkaran makua - kuinka hyvältä se maistuikaan! Ikinä koskaan en ole saanut maistaa moista, sekä aromeja että rakennetta myöten kaikki kohdallaan. Täyden kympin suoritus! Italialaiset tuoremakkarat maustetaan yleensä sekä viinillä, että yrteillä kuten fenkolilla, muskottipähkinällä, valkosipulilla, chilipippurilla, korianterilla, pippurilla ja suolalla.

"Omenatorttu kuin ennen vanhaan" piti sisällään pähkinänpaloja ja karvasmantelin makua.

Lautasmeressä kahlaten (täällä me kaikki kunnioitamme ympäristöä sekä toisiamme) jatkoimme karttapaperin tutkimista: aasinliharavioleja? Villisikasalamia? Viinitarhurin jänistä sienten kera? Tattirisottoa? Eijei, jo riittää suolaruoka, mutta neidille kelpaisi vielä sokeripala suuhun. Bunèt? Kastanjatorttu? Suklaa-amarettitäytteiset uunipersikat? 

Kylä nimeltä San Caterina di Rocca d'Arazzo tarjosi Savoian kuningashuoneen antiikkivanukasta. Jonottamisen jäljiltä mieskin alkoi olla jo ihan nälkiintynyt ja päätti maistaa vielä (!) herkullisen näköisiä agnolotteja lihakastikkeessa.

Kuva ei tee oikeutta parhaalle, mutta parhaalle, koskaan ikinä ennen maistamalleni täytepastalle. Epäilen mausteina olleen kaikkien liharuokien peruspilarit: porkkana, sipuli ja varsiselleri. Valkoviinilläkin saatoi olla osuutensa tässä yksinkertaisessa elämyksessä.

Suklainen mannaryynin tapaisia sisältävä vanukas oli myös erittäin maukasta. 

Viimein vatsat olivat piri pintaan täynnä ja kellon viisarikin osoitti jo kohti juna-asemaa. Siellä matkaajia kohtasi karvas pettymys, sillä yhdentoista juna oli poistettu listalta! Seuraavaan on tunti aikaa, mikä siis neuvoksi? Katuja pitkin tallustamaan, askeleita mittailemaan? Ruoansulatuksen kannalta terveellinen vaihtoehto, juu, mutta illan teemana ei ole liikunta, vaan...

...viini! Pienellä piazzalla nököttää "3 bicchieri" (kolme lasia) -niminen viinibaari, jonka terassilla on oikein mukavaa odotella junan lähtöä. Lokaalin nimestä ja houkuttelevista hinnoista huolimatta kolmanteen lasiin emme sentään yltäneet.

Näkymä terassilta

Vähän tuli naureskeltua sillipurkkibussille, kunnes oli taas huomattava vahingonilon olevan HUONO ilo: pilkka napsahtaa aina... minnes muuallekaan!

Näkymä kahden laiturin välissä, yhtä ja samaa junaa odottavista juhlijoista. Arvatkaa, mahduimmeko kyytiin?