Aamupäivä vietettiin appilassa, jonne rautatieasemalta tepastellessa nähtiin myös illan juhlapaikka. Taustalla häämöttää myyntikojuja, keskellä valtaisaa piazzaa on pystytetty ruokailukatoksia. (Ihan kuin joistain sorkkaeläimistä puhuisin, hih!).
Iltapäivällä teimme sen, mikä piti kokea jo edellisvuoden juhlahumussa: varasimme paikat troijalaiseen torniin, jonka huipulla pääsimme nauttimaan viininmaistajaisista!
Kääk mikä paljastus! Minusta on kivempaa lukea blogeja, joissa näkee myös itse bloggaajan. Siispä ajattelin olla reilu itsekin. ♥ Ei laskettu askelia, mutta nettisivuiltaan luin että 44 metrin korkeudelle mahtuu 199 askelmaa. Oli totisesti kieli vyön alla, vaikka naamat loistikin kuin kaksi Naantalin aurinkoa - oli ihanaa päästä kerrankin vähän hippaamaan!
199 askelta huipulle
Kolmen euron hintaan kuului lasinen ihkaoikea viinilasi, kahden erilaisen viinin maistiainen, suolapalalautanen sekä puolen tunnin (oppaan pitämä) esittely tornin ympärillä siintävistä kohteista.
Suolapalat sormissa - makkara uhkaavasti roikkuu cocktailtikun varassa. Oli lipaistava se superäkkiä huuleen heti kuvan otettuani! (Kamerani on varmaan miehen suunnittelema, kun kerran ihan itsestään on tarkentanut noihin edessäoleviin upeisiin sääriin!).
Komiat oli maisemat. Kiva nähdä kaupunki tästäkin perspektiivistä!
Näetkö kuvan keskellä kauniin parvekkeen? Siltä on suora näkymä edellisessä kuvassa pilkistävälle piazzalle - varmaan mukavaa vietellä siellä raukeita kesäiltoja, ehkäpä mansikkamargherita huulella..!
Mukavannäköisiä terasseja vähän joka kulmalla
Torilla myytiin kaikenlaisia herkkuja hunajasta juustoihin. Maistiaisia oli tarjolla ja viinien päälle tuli vahingossa vedettyä sokeriähkyt, kun oli ihan pakko jokaista pikkuleipää maistaa.
Upea portti ja sisäpiha
Suuntasimme sitten viinimessuille.
Matkan varrella ohitimme pienen sokerileipomon, jonka näyteikkunassa oli niin mehevän näköisiä leipomuksia, että niitä oli pysähdyttävä hämmästelemään. Juuri yllä olevan kuvan otettuani liikkeen leipuri, ehkä seitsenkymppinen rouvashenkilö, taapersi kadulle tuomaan meille maistiaisia. Sai onneksi houkuteltua vieressämme kävelleen ohikulkijan ostoksille - sillä välin me jatkoimme matkaa. Päätin tosin palata apajille juuri ennen seuraavaa Suomen-reissua (ettäs tiedätte, sukulaiset!), sillä kuvan pikkuleivät todella olivat aivan us-ko-mattomia laadultaan!
Tornissa maistoimme Castagnole Monferraton Ruchè-viiniä, johon molemmat ihastuimme täysin. Kävimme oitis tsekkaamassa saatavuuden (ja mahdollisen hintavuuden) viinimessujen hyllyiltä. Vaikutti olevan suosittua laatua - oli pokannut Oscarinkin!
Näin se homma hoituu: lasit kädessä tepastellaan ostoksilla ja kaikkea hyllyiltä löytyvää on maistettavissa viinibaarin puolella. Viinit, joiden pullohinta keikkuu 20 euron tuntumissa, maksavat 2,50 euroa per lasi. Loput viinit (niitä on satamäärin) maksavat 1,50 euroa per lasi.
Ostimme yhteensä kaksi lasillista viinejä, joita harvoin tarjoutuu tilaisuutta maistaa: Piemonten todelliset helmet Barolo ja Barbaresco, molemmat tietysti messujen Oscar Douja-voittajia.
Molemmat käsittämättömän hyviä, mutta erityisesti Barolo vei kielen mennessään. Maalaisleipä kuuluu ilman muuta asiaan, tyhjään vatsaan on ikävää juoda.
Poikkesimme piazzalle, jolle oli katettu 8 euron maistelusettejä tarjoileva ravintolakatos. Se sisälsi neljä erilaista Barbera-viiniä sekä "paikallisia herkkuja".
Ensi vuonna voisi kokeilla vaikka sellaista.
Sisäänkäyntiä oli ripustettu koristamaan menneiden aikojen plakaatteja esittelevä näyttely.
Ennen oli ennen. (Enkö kuulostakin ihan M. Nykäseltä!)
Söpöistä Astin keskustaa. Tuokin terassi kuuluu viinibaarille, joka tosin on auki ihan vuoden ympäri.
Mässäily alkakoon!
Karttaan olin ympyröinyt kojut, joilta etukäteen suunnittelimme ostaa herkkuja. Suunnitelmia sotki hieman miehen pikkuveli, joka oli paikan päällä auttelemassa ja siten kantoi meille ilmaisia annoksia yksi toisensa jälkeen. Hän aloitti jälkiruoista.
...See what I mean? Sortimenttia löytyy joka lähtöön.
Ylläolevat alkupalat olivat jumalaisia! Carne cruda eli raaka liha oli vasikkaa, joka perinteisesti maustetaan suolalla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä, sekä ehkä ripauksella pippuria. Mmm... Oikealla nököttää sardelli eli anjovis vihreässä persiljaisessa kastikkeessa. Niin hyvää että taju pois!
Tässä vaiheessa kuvaan astui siis pikkuveli, joka alkupalojen rinnalla lahjoitti ystävällisesti "omenamunkkeja". "Ne on tosi hyviä, syökää syökää!". Koska rasvaista pussia ei voinut laukkuunkaan tunkea ja käsille oli siinä tungoksessa tarvetta, ne oli oikeasti pakko syödä saman tien. Oikealla pasta alla norma, jonka valmistamisesta eräs Sisiliasta kutsuttu vierailijakylä sai varmasti pelkkiä risuja. Ylikeitettyä supermarkettipastaa laihassa tomaattikastikkeessa, soo soo!
Robiola-juusto ja rypälehilloke oli kolmas alkupalani! Sama koju myi juustoa myös kotiin vietäväksi.
Puhelimessa pikkuveli: "Tulkaa hakemaan un dolce!". Jälkiruoka? Eihän me oltu edes päästy vielä alkuruokiin asti! Noudin herkun, jonka nimeä veli-kulta ei tiennyt. Seuraavaan kojuun jonottaessani kakkuviipaleen kulmasta oli ihan pakko maistaa pieni pala. Juku että oli herkullista! Minulla ei ole aavistukstakaan, mistä kakku oli tehty, mutta roimasti alkoholia siinä oli, sekä tuollaista makeaa kreemiä välissä. Itse veikkaan kaakun olleen Dolce dell'Abbazia eli Luostarin herkku. Mitä ikinä ikinä sitten olikin. Ah, olin jo unohtaa mainita, että jokaisen lämpimän annoksen kylkiäisinä saa tietenkin ilmaiseksi lasillisen herkullista Barbera-viiniä. Lasi kulkee kätevästi kaulapussukassa kojulta toiselle!
Mies sai veljeltään myös lautasellisen tagliatelleja villisikakastikkeessa, mutten ehtinyt ikuistaa annosta kamerallani. Sen sijaan yllä voit ihailla omaa alkuruokaani: Piemonten perinnepastaa Ravioli con il "plin", eli Raviolit "plin"illä. Se plin on sellainen nipsaus joka sormilla tehdään. Muistaakseni Hullu kokki Piemontessa esitteli yhdessä jaksossa näitä. Herkullisia, mutta kuten suurille pastamäärille helposti käy, ylikypsiä.
Bunèt on niinikään perinteikäs paikallisherkku, vanukas, johon pannaan amaretti-keksejä, Marsala-viiniä, suklaata, munia, maitoa.. mmm.. Kokeilin kerran valmistaa sitä itsekin.
Pääruoille ei kerta kaikkiaan ollut enää tilaa piripintaan pinkeissä vatsoissamme. Sammakonreidet jäivät ensi vuoteen, samoin bollito misto, eli keitetty lihapata. Päivä oli ollut aamusta asti epätavallisen sokeripainotteinen, joten tässä vaiheessa iltaa olo ei ollut mitä parhain. Hain baarista kylmän kokiksen, joka ainakin tuntui edistävän ruoansulatusta ja junaa odotellessamme palasimme messualueelle shoppaamaan kotiinviemisiksi sitä tornissa tarjoiltua voittajaviiniä. Matkan varrella vastaan tuli misu ja toinenkin - eikö olekin suuuuuloinen!Toivottavasti viihdyit virtuaalimatkalla kanssani, vaikka jutut alkavatkin olla väsyneen höpinää tähän aikaan illasta. Huomenna blogissani odottaa spesiaalipostaus - muista tulla kurkkaamaan!
Edit. Anteeksi mutta eipäs sitten ollutkaan! :D Tuli mutkia matkaan, toisen kerran sitten.
