Festival delle Sagre - rustiikkiset ruokajuhlat Astissa

Tämä postaus tarjoaa ainakin valokuvaa kerrakseen! Oli kyllä sellainen yltäkylläisyyksien lauantai että pois alta! Männeenä viikonloppuna naapurikaupunki Astissa koottiin koko maakunnan kylät piazzalle hämmentämään kilpaa soppakauhojaan Sagre-maalaisjuhlien merkeissä, samalla kun parin korttelin päässä vietettiin kansallisia "valittujen viinien" messuja, Douja d'Or. Täällä Italiassa matkaillessa kannattaa pitää silmällä pro loco -tilaisuuksia, sillä yleensä niissä paitsi syödään ja juodaan hyvin, myös kansanmusiikkia ja kaikenlaista kulturellia on tarjolla yllin kyllin!

Aamupäivä vietettiin appilassa, jonne rautatieasemalta tepastellessa nähtiin myös illan juhlapaikka. Taustalla häämöttää myyntikojuja, keskellä valtaisaa piazzaa on pystytetty ruokailukatoksia. (Ihan kuin joistain sorkkaeläimistä puhuisin, hih!).

Iltapäivällä teimme sen, mikä piti kokea jo edellisvuoden juhlahumussa: varasimme paikat troijalaiseen torniin, jonka huipulla pääsimme nauttimaan viininmaistajaisista!

Kääk mikä paljastus! Minusta on kivempaa lukea blogeja, joissa näkee myös itse bloggaajan. Siispä ajattelin olla reilu itsekin. ♥ Ei laskettu askelia, mutta nettisivuiltaan luin että 44 metrin korkeudelle mahtuu 199 askelmaa. Oli totisesti kieli vyön alla, vaikka naamat loistikin kuin kaksi Naantalin aurinkoa - oli ihanaa päästä kerrankin vähän hippaamaan!

199 askelta huipulle

Kolmen euron hintaan kuului lasinen ihkaoikea viinilasi, kahden erilaisen viinin maistiainen, suolapalalautanen sekä puolen tunnin (oppaan pitämä) esittely tornin ympärillä siintävistä kohteista.

Suolapalat sormissa - makkara uhkaavasti roikkuu cocktailtikun varassa. Oli lipaistava se superäkkiä huuleen heti kuvan otettuani! (Kamerani on varmaan miehen suunnittelema, kun kerran ihan itsestään on tarkentanut noihin edessäoleviin upeisiin sääriin!).

Komiat oli maisemat. Kiva nähdä kaupunki tästäkin perspektiivistä!

Näetkö kuvan keskellä kauniin parvekkeen? Siltä on suora näkymä edellisessä kuvassa pilkistävälle piazzalle - varmaan mukavaa vietellä siellä raukeita kesäiltoja, ehkäpä mansikkamargherita huulella..!

Mukavannäköisiä terasseja vähän joka kulmalla

Torilla myytiin kaikenlaisia herkkuja hunajasta juustoihin. Maistiaisia oli tarjolla ja viinien päälle tuli vahingossa vedettyä sokeriähkyt, kun oli ihan pakko jokaista pikkuleipää maistaa.

Upea portti ja sisäpiha

Suuntasimme sitten viinimessuille.

Matkan varrella ohitimme pienen sokerileipomon, jonka näyteikkunassa oli niin mehevän näköisiä leipomuksia, että niitä oli pysähdyttävä hämmästelemään. Juuri yllä olevan kuvan otettuani liikkeen leipuri, ehkä seitsenkymppinen rouvashenkilö, taapersi kadulle tuomaan meille maistiaisia. Sai onneksi houkuteltua vieressämme kävelleen ohikulkijan ostoksille - sillä välin me jatkoimme matkaa. Päätin tosin palata apajille juuri ennen seuraavaa Suomen-reissua (ettäs tiedätte, sukulaiset!), sillä kuvan pikkuleivät todella olivat aivan us-ko-mattomia laadultaan!

Tornissa maistoimme Castagnole Monferraton Ruchè-viiniä, johon molemmat ihastuimme täysin. Kävimme oitis tsekkaamassa saatavuuden (ja mahdollisen hintavuuden) viinimessujen hyllyiltä. Vaikutti olevan suosittua laatua - oli pokannut Oscarinkin!

Näin se homma hoituu: lasit kädessä tepastellaan ostoksilla ja kaikkea hyllyiltä löytyvää on maistettavissa viinibaarin puolella. Viinit, joiden pullohinta keikkuu 20 euron tuntumissa, maksavat 2,50 euroa per lasi. Loput viinit (niitä on satamäärin) maksavat 1,50 euroa per lasi.

Ostimme yhteensä kaksi lasillista viinejä, joita harvoin tarjoutuu tilaisuutta maistaa: Piemonten todelliset helmet Barolo ja Barbaresco, molemmat tietysti messujen Oscar Douja-voittajia.

Molemmat käsittämättömän hyviä, mutta erityisesti Barolo vei kielen mennessään. Maalaisleipä kuuluu ilman muuta asiaan, tyhjään vatsaan on ikävää juoda.

Poikkesimme piazzalle, jolle oli katettu 8 euron maistelusettejä tarjoileva ravintolakatos. Se sisälsi neljä erilaista Barbera-viiniä sekä "paikallisia herkkuja".

Ensi vuonna voisi kokeilla vaikka sellaista.

Sisäänkäyntiä oli ripustettu koristamaan menneiden aikojen plakaatteja esittelevä näyttely.

Ennen oli ennen. (Enkö kuulostakin ihan M. Nykäseltä!)

Söpöistä Astin keskustaa. Tuokin terassi kuuluu viinibaarille, joka tosin on auki ihan vuoden ympäri.

Mässäily alkakoon!

Karttaan olin ympyröinyt kojut, joilta etukäteen suunnittelimme ostaa herkkuja. Suunnitelmia sotki hieman miehen pikkuveli, joka oli paikan päällä auttelemassa ja siten kantoi meille ilmaisia annoksia yksi toisensa jälkeen. Hän aloitti jälkiruoista.

...See what I mean? Sortimenttia löytyy joka lähtöön.

Ylläolevat alkupalat olivat jumalaisia! Carne cruda eli raaka liha oli vasikkaa, joka perinteisesti maustetaan suolalla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä, sekä ehkä ripauksella pippuria. Mmm... Oikealla nököttää sardelli eli anjovis vihreässä persiljaisessa kastikkeessa. Niin hyvää että taju pois!

Tässä vaiheessa kuvaan astui siis pikkuveli, joka alkupalojen rinnalla lahjoitti ystävällisesti "omenamunkkeja". "Ne on tosi hyviä, syökää syökää!". Koska rasvaista pussia ei voinut laukkuunkaan tunkea ja käsille oli siinä tungoksessa tarvetta, ne oli oikeasti pakko syödä saman tien. Oikealla pasta alla norma, jonka valmistamisesta eräs Sisiliasta kutsuttu vierailijakylä sai varmasti pelkkiä risuja. Ylikeitettyä supermarkettipastaa laihassa tomaattikastikkeessa, soo soo!

Kojut olivat upeita, niistä näet lisää kuvia vuodentakaisessa postauksessa.

Robiola-juusto ja rypälehilloke oli kolmas alkupalani! Sama koju myi juustoa myös kotiin vietäväksi.

Puhelimessa pikkuveli: "Tulkaa hakemaan un dolce!". Jälkiruoka? Eihän me oltu edes päästy vielä alkuruokiin asti! Noudin herkun, jonka nimeä veli-kulta ei tiennyt. Seuraavaan kojuun jonottaessani kakkuviipaleen kulmasta oli ihan pakko maistaa pieni pala. Juku että oli herkullista! Minulla ei ole aavistukstakaan, mistä kakku oli tehty, mutta roimasti alkoholia siinä oli, sekä tuollaista makeaa kreemiä välissä. Itse veikkaan kaakun olleen Dolce dell'Abbazia eli Luostarin herkku. Mitä ikinä ikinä sitten olikin. Ah, olin jo unohtaa mainita, että jokaisen lämpimän annoksen kylkiäisinä saa tietenkin ilmaiseksi lasillisen herkullista Barbera-viiniä. Lasi kulkee kätevästi kaulapussukassa kojulta toiselle!

Mies sai veljeltään myös lautasellisen tagliatelleja villisikakastikkeessa, mutten ehtinyt ikuistaa annosta kamerallani. Sen sijaan yllä voit ihailla omaa alkuruokaani: Piemonten perinnepastaa Ravioli con il "plin", eli Raviolit "plin"illä. Se plin on sellainen nipsaus joka sormilla tehdään. Muistaakseni Hullu kokki Piemontessa esitteli yhdessä jaksossa näitä. Herkullisia, mutta kuten suurille pastamäärille helposti käy, ylikypsiä.

Bunèt on niinikään perinteikäs paikallisherkku, vanukas, johon pannaan amaretti-keksejä, Marsala-viiniä, suklaata, munia, maitoa.. mmm.. Kokeilin kerran valmistaa sitä itsekin.

Pääruoille ei kerta kaikkiaan ollut enää tilaa piripintaan pinkeissä vatsoissamme. Sammakonreidet jäivät ensi vuoteen, samoin bollito misto, eli keitetty lihapata. Päivä oli ollut aamusta asti epätavallisen sokeripainotteinen, joten tässä vaiheessa iltaa olo ei ollut mitä parhain. Hain baarista kylmän kokiksen, joka ainakin tuntui edistävän ruoansulatusta ja junaa odotellessamme palasimme messualueelle shoppaamaan kotiinviemisiksi sitä tornissa tarjoiltua voittajaviiniä. Matkan varrella vastaan tuli misu ja toinenkin - eikö olekin suuuuuloinen!

Toivottavasti viihdyit virtuaalimatkalla kanssani, vaikka jutut alkavatkin olla väsyneen höpinää tähän aikaan illasta. Huomenna blogissani odottaa spesiaalipostaus - muista tulla kurkkaamaan!

Edit. Anteeksi mutta eipäs sitten ollutkaan! :D Tuli mutkia matkaan, toisen kerran sitten.

Isän Pekoninekut, Siskon Maukkaat Makupalat & puoli Suomea kuvina

Päätinkin laittaa kerralla kaikki lomakuvat bloggeriin. Lähden liikkeelle kulinaarisissa merkeissä, mutta vain vihjaillen: pekoninekku kätkee sisäänsä jotakin hyvin herkullista - vaan mitä? Arvoitus selviää puolen tusinan lomakuvan jälkeen...

Elokuun alussa saimme viettää Suomessa ihanan, vaikkakin lyhyen kesäloman, jonka aikana ehdittiin vaikka mitä! Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Kuopiossa, jonne suunnattiin koko perheen voimin ihmettelemään asuntomessujen antia.

Vanhat talot ovat omaa sydäntäni lähellä ja kenties siksi sain päähäni raahata koko porukan Kuopion korttelimuseoon. Hieno paikka, museo koostuu useasta tönöstä ja vanhanaikaisesta pihapiiristä, jonka syreenien varjoissa nautimme myös herkulliset museokahvilan tarjoamat mustikkakukot. Otin valokuvankin, mutten muistanut ladata sitä tänne. Pahus.

Illallisen nautimme Kuopion keskustassa niinikään sijaitsevassa ravintola Kummisedässä, jonka annokset olivat maukkaita, terassi viihtyisä ja palvelu erittäin ystävällistä.

Suosittelen ravintolaa erityisesti kuvan suklaamarkiisin vuoksi - appelsiiniin vivahtava täyteläinen jälkiruoka oli syntisen hyvää. Ehdottomasti paras koskaan maistamani jälkiruoka!

Ruokaa sulateltiin käpöttelemällä satamaa kohti. Sieltä löytyikin kaunis ravintola Wanha satama, jonka takapihalta löytyy lapsille hieno kiipeilyteline ja jonka terassilla on isompienkin mukava istua ja "nautiskella sulosävelistä"... köh.. karaoken muodossa.


Seuraavan päivän vietimme asuntomessuhuumassa, itse ensimmäistä kertaa elämässäni. Osa taloista oli kyllä henkeäsalpaavan komeita, eikä vähiten kauniin sijaintinsa vuoksi.

Matkaevääksi oli ehdottomasti poikettava noutamaan "Kuopijon parhaat muikut" muikkuravintola Samposta. Paikka vaikuttaa olevan hyvin suosittu ja myönnettävä on, että varttitunnin odottelu autonpenkillä kannatti, sillä kuvan ruisjauhossa kieritellyt ja kaiketi voissa paistetut muikut olivat aivan järjettömän herkullisia! Ensikertalainen tämänkin kokemuksen suhteen on aivan myyty!

Kauniissa Kotkassakin ehdimme pyörähtää. Sadetta pidellen meni päivämme siellä, mutta se ei tunnelmaa latistanut! Kotkasta löytyy kalamiehille koski jos toinenkin, kauniita paikkoja. Me jätimme tällä reissulla onget kotiin ja keskityimme nauttimaan sen sijaan Siikakoskella eväsleipiä kaivokatoksen suojissa sateen ropinaa kuunnellen. Oikeanpuolimmainen kuva edustaa Katariinan meripuistoa, jossa lapset nauttivat uudenuutukaisista härveleistä ja kiipeilytelineistä sydämensä kyllyydestä.

Keittiötä en hylännyt lomani aikana. Keittiö hylkäsi puolestaan minut. Olin pitkään pyöritellyt mielessäni cannellonien tekoa. Anoppini niitä toisinaan tarjoilee ja hänen tekeminään ne ovat olleet aina todella herkullisia, siksi häneltä olen reseptinkin pyytänyt. Lomalla sitten päätin käydä tuumasta toimeen ja paistoin pikkuruisella paistinpannulla rapiat 120 lättystä (jotka oli tarkoitus täyttää mozzarellalla ja tomaattisoseella, ennen niiden paistamista uunissa). Paketoin letut yöksi jääkaappiin ja seuraavana päivänä kauhukseni huomasin niiden olevan täynnä mustia pisteitä! Ne eivät näyttäneet homeelta, vaan pieniltä pallukoilta, jotka ajan myötä kasvoivat aina vaan suuremmiksi. Vehnäjauhon olisi pitänyt olla tuoretta, mutta toisaalta pussi oli jo avattu, joten oli kai mahdollista, että jauhojen sekaan olisi kehittynyt jonkin sortin kasvustoa. Jauhot sinänsä näyttivät aivan normaalilta. Onko kenellekään käynyt samoin?

12-vuotias pikkusiskoni puolestaan yllätti meidät iloisesti toteuttamalla (ja toteututtamalla) peräti viiden ruokalajin illallisen! Kokonaisuus oli huolella suunniteltu ja sitä oli hiottu aikaisesta keväästä lähtien. Olin niin otettu! Meidän "vieraiden" oli odotettava puutarhassa, kunnes saimme astua ovesta sisään, jumalaisen tuoksun kutsumina. Löysimme eteisestä kyltin, jonka mukaan oli odotettava pöytiinohjausta. Pikkusiskoni vastasi omalla reseptillään uskomattoman herkullisesta alkupalasta, nimeltään M:n Maukkaat Makupalat (kuva yllä). Loput ruokalajit siskoni oli itse ideoinut, mutta niiden toteutuksesta hän oli nakittanut vastaamaan äidin ja isän! Alkuruoaksi nautimme samettista mustatorvisienikeittoa (aaahh...), pääruoaksi herkullista poronkäristystä, jota en ollut koskaan ennen edes maistanut! Juustolautaset saateltiin pöytään marmelaadipäällysteisten leipäkrutonkien ja omenanlohkojen seurassa. Jälkiruokajäätelölle ei kertakaikkiaan ollut enää tilaa ja niinpä nautimme sen myöhemmin iltapalan muodossa. Ei voi muuta sanoa kuin wau! Kyllä sisko osaa!

Haminan elomarkkinat osuivat sopivasti lomamme ajaksi. Mamma, eli isoäitini, vei meidät lapsenlapset monena syksynä kyseisille markkinoille, joten monen vuoden jälkeen tuntui oikein mukavalta nähdä lapsuudesta tuttuja paikkoja - ja etenkin tunnelmia. Markkinoilta palattiin kotiin perinteiseen tyyliin Viipurinrinkelit ja metrilakut kainalossa.

Pääkaupungissakin ehdimme pyöriä parin päivän verran. Saimme kunnian osallistua kummeina ristiäisiin (terveisiä kummipojalle!) ja nautiskella muun muassa Suomenlinnan kauniista maisemista.

Todella söpöä.

Ravintola Raffaello tuli myös testattua. Rafla.fi:n lahjakortti oli tarkoitus käyttää alunperin Königiin, mutta olimme liikkeellä sunnuntaina, jolloin Helsingissäkin ravintolatarjonta on valitettavan suppea. Kaikenkaikkiaan maukasta, erityismaininta lähtenee kuvan porolle, jota italiaanoni muistelee yhä lämmöllä.

Q-parkin sisäänkäyntiä (turhaan) etsiessämme näin elämäni ufoimmat myrskypilvet! Ne lipuivat niin matalalla, että taivas muuttui silmänräpäyksessä seesteisen kauniista synkän mustaksi - enkä ollut ainoa joka kamera kädessä heilui, kuin avaruuslaivuetta niiden lomasta odottaen. Independence Day ensinnä tuli mieleen. Suuntasimme ensimmäisestä löytämästämme ajorampista alas parkkihallin uumeniin, puhuria pakoon.

Pääsimme onneksi ehjin nahoin kotiin (vaikka matka salamoiden saattelemana tuntuikin varsin hurjalta). Kuvassa kissimirrini, nimeltään Nappi, on salaa livahtanut sängyllemme kehräämään. Koska mummelilla on ikää jo rapiat 16 vuotta, en raaskinut kovin paljon torua, vaan keskityin sen sijaan napsimaan valokuvia. Sori, äiti. :) Eikö teekin mieli mennä kuvan sisään nuttaamaan unesta lämmintä misua?

Kaiken edellämainitun lisäksi suuntasimme myös Keski-Suomeen mummulaan, josta kuvamateriaalia jäi käsiini loppupeleissä yllättävän vähän. Oli niin paljon muuta tekemistä! Ollaan käyty tätilässä, uimassa, saunomassa ja ratsastamassa. Olen möyrinyt puutarhan marjapensailla ja etsinyt mustikoita metsästä. Ollaan syöty sekä Valion että Ingmanin jäätelöt (joista viimeksimainitun vanhanajan mansikka ei kyllä maistunut yhtään miltään!). Hulinaa siis riitti kerrakseen! Mutta loma ei kai tuntuisi lomalta, ellei sillä olisi alku - ja ikävä kyllä - loppu. Järjestimme järven rannalla mukavan lomanpäätösillallisen, yltäkylläisen, sanoisin. Alkuun olin näperrellyt tonnari-kapris-täytteisiä grillattuja kesäkurpitsarullia...

...samankaltaisella massalla täytettyjä kananmunanpuolikkaita...

...jo aiemminkin blogissani esiteltyjä Välimeren paprikakääryleitä (raadin suosikki)...

...sekä grillattuja kesäkurpitsasiivuja Emmentalin ja Parmankinkun ympärille rullattuina.

Syntisen hyviä pekonitikkareita rullasi meille isäni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan herkku kasataan taittelemalla (jalattoman) herkkusienen sisään siivu cheddaria ja kääräisemällä lakki pekoniin. Ilmeisesti vähän pienemmät sienet (nämä olivät jättimäisiä) olisivat olleet kätevämpiä grillata. Joka tapauksessa lopputulos oli todella herkullinen!

Äitini puolestaan on mestari grillaamaan lihaa. Omasta mielestään liikaa kypsyneet (minun mielestäni törkeän hyvät) naudan sisäfileet saivat seurakseen kasvismuhennoksen, joka ratatouille-periaatteella keitellään, vaikka mausteekseen saakin "vähän suolaa, vähän etikkaa ja vähän siirappia". Erinomaista!

Kaikkien vatsat olivat jo aivan pinkeinä, mutta pannukahvin seurana, lakkojen ja leipäjuuston jälkeen, illallisseuruetta odottivat kaksi herkullista torttua, joiden reseptit oli suoraan kopioitu ChezJounin sivuilta. Ohjeen taikina riittää kahteen torttuun. Suklaakakku on aivan käsittämättömän jumalaista, en voi muuta kuin suositella! Maultaan rikkaan suklaista, mutta samalla vain vähän makeaa. Juuri niinkuin kuuluukin olla. Aion ehdottomasti leipoa sitä toisenkin kerran. Sitruunakakku oli puolestaan hieman omituinen, vaikkakin ihan syötävää: täytettä onnistuin saamaan aikaiseksi varmaan kymmenenkertaisen määrän itse piirakkavuokaan nähden, eikä siitä kovin kaunista sitten tullut. Kaiken kukkuraksi neljä sitruunaa yhteen kakkuun vaikuttaa aika... kirpsakalta!

Summa summarum: IHANA LOMA! Kiitos kaikille rakkaille siellä Suomessa! Täällä jatketaan tavanomaisissa merkeissä ja muistetaan lukijoita maaseudun ruokajuhla-aiheisin postauksin! Lauantaina suuntaamme Astin Douja d'or -viinimessuille sekä Sagre-juhlaan, jossa maakunnan kylät tarjoavat piazzalla perinneruokiaan polkuhintaan. Tästä linkistä voi ihastella markkinoiden ruokalistaa, hintoineen päivineen. Viimevuotisesta juhlasta onkin postaus täällä. Se vihreä kieli muuten voitti parhaan antipaston eli alkupalan palkinnon! Tänä vuonna olemme alustavasti ajatelleet seuraavanlaista menua: mieheni: carne cruda (raaka liha, maustettuna sitruunanmehulla ja oliiviöljyllä, yms); tagliatelle con tartufo (tagliatellet tryffelisienellä); bollito misto (perinteinen lihapata, jota perinteisesti tarjotaan erilaisten kastikkeiden ja salsojen kera); torta di nocciole (saksanpähkinäkakku). Sitruunainen: acciughe con bagnetto (sardellit eli Välimeren anjovikset liemessä, uumoilen kastikkeen sisältävän ainakin persiljaa ja valkosipulia sekä oliiviöljyä); agnolotti con il plin (paikalliset kuuluisat raviolin tapaiset); rane fritte (friteerattuja sammakoita); bunèt (amarettikeksien ja kaakaon makuinen piemontelaisvanukas).

Tällaiset pro loco -tilaisuudet ovat ruokamatkailijan helmiä, sillä 100% todennäköisyydellä tapahtumista löytää ainoastaan rautaisella ammattitaidolla - tai pikemminkin perinnetiedolla - kokattuja herkkuja, jotka äideiltä tyttärille opetetaan. Näiden emäntien rinnalla ravintolakokit kalpenevat pahan kerran! Esimerkiksi Torinon maakunnan ruokajuhlat on listattu täällä. Italiassa on 110 maakuntaa, joten matkailijalle on missä herkutella!