Meren herkuilla täytetyt raviolit tuoretomaatti-pinjansiemenkastikkeessa

Pastan tekeminen ilman pastakonetta ei ole niin rankkaa kuin voisi kuvitella. Jätän kuitenkin kertomatta, että joka kerran kaulinta heilutellessani vannon etten koskaan enää! Riippuu kuitenkin paljon siitä, kuinka pehmeää taikinaa valmistaa. Kahden hengen annos syntyi tunnissa, eli aikaa ei hommaan uppoa pullanpaistoa enempää. 

Kuten kaiken hyvän a ja o, lähdetään liikkeelle laadukkaista raaka-aineista: durum-ryynejä (Suomessa myytäneen ainakin Myllyn Parhaan jauhoja, mutten osaa sanoa liekö tuotteella suuria eroja esimerkiksi kuvan jauhojen kanssa), tuoreita kananmunia, joiden keltuaisten tulisi olla mahdollisimman voimakkaan värisiä, ripaus suolaa ja tilkka neitsytoliiviöljyä.

Tehdään jauhokeko pöydälle, tai kaltaisteni tumppukäsien malliin kulhon pohjalle. Syöjää kohden jauhoja mitataan 100g (kun kyseessä on alkuruoka, 50g riittää hyvin). Jokaista hehtogrammaa kohden jauhokeon keskelle rikotaan yksi kananmuna. 55g munalla taikinasta tuli todella pehmeää, 40g muna ei taas riittänyt alkuunkaan. 50g voisi olla ideaalimäärä. Sen lisäksi ripotellaan hieman suolaa, sekä lusikallinen öljyä syöjää kohden. Lätkytellään ensin haarukalla jutska sekaisin, sitten vaivataan käsin, kunnes taikina on kimmoisaa ja sileää. Pyöritellään palloksi ja jätetään kostean liinan alle tunniksi lepäämään huoneenlämpöön. Sitten läpi koneen tai kaulinkäsittelyn. Apuna voi käyttää vehnäjauhoja ja niitä voi myös lisätä pastaan niin halutessaan. Kaulitun levyn ideaalinen paksuus - tai pikemminkin ohuus - on ehkäpä 1 mm verran. Siten, että levy on hieman läpikuultava. Kokeilemalla sekin selviää, sillä makujahan on monia.

Täyte syntyi puna-ahvenen lihasta (jonka tilalla yleensä ravioleihin käytetään turskaa, seitiä tai vastaavaa), jota 150 pastagrammaa (100g jauhoja+1 muna) kohden tarvitaan 100g. Sitä vastaan puolestaan tarvitaan yksi kananmuna, sekä esimerkiksi seuraavia mausteita: valkosipulia, chilipippuria, persiljaa, sekä halutessasi esim. osterikastiketta lisämakua tuomaan. Viimeksimainittua rahtaamme tänne Italiaan aina Suomessa käydessämme, enkä rajoita sen käyttöä vain itämaisiin ruokiin, vaan aina muistaessani tuikin sitä vähän joka pataan. Pyöritin kalaa oliiviöljyssä kuumalla pannulla yhdessä silputun valkosipulin ja chilin kanssa. Kun kala alkoi olla kypsähköä, maustoin sen vielä osterikastikkeella ja ruokalusikallisella persiljasilppua. Hieman viilenneeseen täytteeseen sekoitin yhden kananmunan.

Mikäli käytössäsi ei ole raviolimuottia, ei hätiä mitiä. Leikkaa pasta mieluisen levyisiksi suikaleiksi, kostuta ne vedellä pullasudin avulla, jaa pastasuikaleille täyte nokareina jättäen niiden väliin muutama sentti tilaa. Siirrä toinen suikale hatuksi tämän täyttämäsi päälle, sulje reunat täytteiden ympärillä sormilla painellen ja leikkaa lopuksi raviolit irti toisistaan. Siksak-taikinapyörä on oiva väline tässä tapauksessa.

Kuvan muotin takapuolella sai otettua taikinalevystä pyöreitä pastaläpysköjä, jotka sai kätevästi täytettyä ja suljettua muotin toisella puolella. Pastan reunat on yksitellen kostutettava, jotta ne saisi hyvin suljettua.

Ravioli on valmis.

Siirrä raviolit välittömästi hyvin (vehnä)jauhotetulle leivinpaperille, toisistaan erilleen, ripotellen jauhoja runsaasti niiden ylle myös. Yleensä tuorepastan on kuivattava parin tunnin ajan ennen keittämistä, mutta täytepastan suhteen asiassa on olemassa pieniä erimielisyyksiä. Joidenkin mielestä kostea täyte saattaa rikkoa pastakuoren, jos raviolit jättää pitkäksi aikaa pöydälle lepäämään. Itse tein, kuten monet perheenmammat täällä päin, jotka koko sunnuntain pyhittävät keittiössä häärimiselle ja tulevan viikon ruokien valmistamiselle. (Okei jossain raja kulkee!). Heitin raviolit siis pakastimeen. Mikäli mahdollista, ne kannattaa pakastaa tarjottimen päällä ja siirtää sitten muovipusseihin, siten säilyvät kauniimpina, mutta itse lähes sulloin ne liian ahtaaseen pakastimeemme ja lopputulos oli ihan kaunis kuitenkin. Jääkaapissa niitä ei voi säilyttää hetkeäkään, sillä ne todellakin lötkistyvät siellä, homehtuen äärimmäisen herkästi.

Kastike valmistui paahtamalla ensin kuivalla pannulla lusikallista pinjansiemeniä. Ne siirretään lautaselle osottamaan ja edetään kuullottamalla oliiviöljyssä samalla pannulla litistettyä valkosipulinkynttä sekä puolikasta chilipippuria. Lisäsin joukkoon muutaman sardellifileen sekä mustekalan silputtuja lonkeroita ja paistelin hieman. Lonkeroiden sijaan mikä tahansa kala, esim. kampela sopii hyvin, mutta ei ole välttämätön sekään. Lisäsin vähän valkoviiniä, haihdutin nesteen ja siirsin fisut lautaselle odottamaan ja poistin kynnen sekä pippurin. Annoin pannulla kypsyä sitten kourallisen verran pieneksi pilkottuja kirsikkatomaatteja. Ensi kerralla kokeilen ehkä pitkulaisia kastiketomaatteja (San Marzano -nimisiä täälläpäin), sillä kirsikkatomaateissa luonnollisesti on melko makea vivahde, josta mies piti, vaan itse en. Suomen talvitomaattien hinnat (ja maun) tuntien kehotan turvautumaan hyväksihavaitsemaasi tölkkituotteeseen. Kastike on valmis noin 10 minuutissa, jolloin sen voi maustaa silputulla lehtipersiljalla ja öhömm... oyster saucella, ken tykkää! Säästä muutama pinjansiemen koristelua varten, mutta yhdistä loput siemenet sekä lonkerot tomaatin sekaan odottamaan pastan kypsymistä.

Kun iso kattilallinen vettä iloisesti jo kiehuu, se suolataan pienellä kourallisella merisuolaa, valutetaan nauha oliiviöljyä ja (jäätyneet) raviolit kipataan sekaan. Keittoaikaa ei voi kuin itse tarkkailla: joskus pastan ollessa hyvin ohutta, riittää että raviolit pulpahtavat pintaan. Meidän suurehkot möllimme vaativat noin 10 minuutin keittoajan. Testaa minuutti minuutilta, tuntuuko lohkaisemasi raviolin kulma (pienenpieni reunanökäre riittää) hyvältä suussa, vai onko keittämistä jatkettava. Valmis pasta siivilöidään ja kaadetaan juuri kuumennetun kastikkeen sekaan. Koristellaan pinjansiemenillä ja hörkitään iloiseen napaan. 

Esittelen myös kokeilemamme raviolivariantin, jonka sisälle sekoitin pehmeää gorgonzola-sinihomejuustoa, ricottaa ja kananmunaa 1:3 mittasuhteessa. Kastikkeen valmistin kuumentamalla kastikekattilan pohjalla tilkan maitoa, jonka sekaan liuotin köntin brie-juustoa. Yhdistin kastikkeeseen voissa paistamani päärynäsiivut ja koristelin annoksen rosee-pippurilla.

Kananmunaa, ricottaa ja gorgonzolaa

Annos oli jäänyt mieleeni eräästä Oulxilaisesta trattoriasta, jossa pari vuotta sitten vierailimme isäni kanssa vuorilla ajellessamme. Muistan pastan parhaana koskaan maistamanani, en vaan saanut mieleeni, oliko alkuperäisessä brie raviolin sisällä ja sinihome kastikkeessa, vaiko toisinpäin. Mielestäni annos oli aivan taivaallinen, kiitos päärynöiden tuoman kontrastin, mutta mieheni piti enemmän seuraavana päivänä virittämästäni kevyemmästä kastikkeesta:

Varsiselleri, sipuli ja porkkana pilkotaan hakkelukseksi ja kuullotetaan hetki oliiviöljyssä salvian ja rosmariininoksan kanssa. Lisätään kasvislientä ja annetaan tekeytyä kastikkeeksi. Selleriä yhdistetään usein gorgonzolan kanssa esim. alkupaloja valmistettaessa, siitä syntyi tämä vaatimaton, mutta kieltämättä varsin maukas ja toimiva kastikeidea.

Aperitiivi proseccon voimin kustansi 5 euroa kulmabaarissa. Oikein nätti paikka, hyvät ja runsaat valikoimat ja mikä mukavinta, lautasen saa täyttää niin monesti kuin mieli tekee. Arvata saattaa, ettei kuvan osoittaman Tallink-tyylisen varustelun jälkeen santsille ollut enää tarvetta. Tämän käytännön toisin täältä mielelläni Suomeen, jossa iltaviiden ja -kahdeksan välillä kansa saisi pikkurahaa vastaan herätellä ruokahaluaan notkuvien baaritiskien äärellä.

Sisustuskankaita kaupan

Torino, città magica. Torinossa on taikaa, sanovat.

Via Romaa koristavat hauskat jouluvalot tänä vuonna.

Risotto kanssa Gorgonzolan, punasikurin ja Lagreinin. Vähän kuvia traffikista myös.

Yhtenä iltana kuluneella viikolla mies heitti essun kaulaansa ja valloitti hetkeksi takaisin jo aikaa sitten omimani paikan lieden ääressä. Hän minut alun perin tutustutti italokeittiön saloihin, kenties oveluuttaan, sillä innostuin touhusta niin, että nykyään minun tulee usein omittua kyökkitanner kuin itsestäänselvyytenä. Mikäs siipalle sen mukavampaa kuin saada lämmin ape parran alle, hyväntuulisen kokin padasta. Kokkaamisesta on tullut minulle tärkeä osa päivääni: saan luvan kanssa touhuta ja antaa aatosten lentää. Joskus pääsee unohtumaan, etten ehkä olekaan ainoa, joka mielellään soppakauhaa heiluttaa. Tämän risoton hörkittyäni tuumasin, että osia on sittenkin vaihdettava hieman aktiivisemmin - ruoka oli ihanaa!

Punasikuri tunnetaan Italiassa nimellä radicchio. Tämän risoton tavoin siinä maistuu eniten Koillis-Italian keittiö. Punasikuri tai punasalaatti on muuten myös ihanaa salaateissa, sekoitettuna vihreään salaattiin, rucolaan ja esimerkiksi ohueksi suikaloituun fenkoliin, kuorimaveitsellä suikaloituun porkkanaan, maissinjyviin, tomaatinlohkoihin ja tonnikalaan, maustettuina ripauksella suolaa, balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä. Nami! Mutta palatkaamme risottoon - ainekset kahdelle:

200-250 g risottoriisiä

1 punasikuri

pieni punasipuli

lasillinen punaviiniä (Lagrein on etelätirolilainen punkku)

0,5-1 litraa kasvislientä

mukavä klöntti Gorgonzola-sinihomejuustoa

tilkka oliiviöljyä

kukkuralusikallinen voita

laakerinlehti ja roseepippuria siipan versiossa, valinnainen

Kuullota kasarissa oliiviöljyssä silputtua sipulia ja punasikuria. Lisää hetken kuluttua riisi ja kuullota jonkin aikaa. Kaada viini sekaan ja nosta lämpötilaa. Sekoittele rivakasti ja lisäile kauhallinen kuumaa kasvislientä aina tarvittaessa, jatkaen keittelyä matalahkolla lämmöllä. Halutessaan mukaan voi laittaa laakerinlehdykän tai kaksi, sopi mielestäni hyvin. Kun riisi on kypsää, muttei vielä muhjua, ota kasari levyltä ja sekoita joukkoon homejuusto ja voi, sekä pippuria maun mukaan. Anna huilata kannen alla minuutin verran ja tarjoile. Tarjoa ruokajuomaksi samaa viiniä, jota käytit risoton valmistamiseen.

Buon appetito!

Loppukevennyksenä liikennetiedotus parvekenäkymän puitteissa:

Tanskan konsulaatin edustalla kärryt ovat vähän... epäjärjestyksessä. Allekirjoittaneen on ollut vaikeaa käsittää, miksi virkavalta ei ikinä puutu asiaan - ohi ajelee poliisia jos jonkinlaista, vaan miksi ne eivät sakota? Ekaksikin paikalliset sinivuokot on jaettu miljoonaan eri laitokseen, joista jokainen pitää huolen vain ja ainoastaan omista asioistaan. Metsäpoliisi, katupoliisi, valtionpoliisi, armeijan poliisi, rahapoliisi, santarmipoliisi, vankilapoliisi, lääninpoliisi, jnejne. Hätänumeroitakin on vaikka millä mitalla, ambulanssille, palomiehille, sekä tälle ja tolle poliisille omansa - kiva niitä sitten päivitellä hädän hetkellä. Parkkimaksujen puutteesta sakottavat kaupungin liikennelaitoksen smurffit. Eivät siis sakota autoja, joita ei ole parkkeerattu oikein ruutuun. Mutta kenen vastuulla tuo sekamelska sitten on? Polizia municipalen, eli kaupunkipoliisien, tottakai. Mikseivät ne sitten jumatsuka voi tehdä jotain? Sakkojen megalomaanisella tuotolla kustantaisi monelle sakottajalle työpaikan. Kysymykseeni hymähdellään, miten en voi tajuta? No vaalien takia, tietenkin! Jos kaupungin johto alkaisi ykskaks puuhata tehokkaampaa liikennevalvontaa, kuka niitä enää äänestäisi? Tämänhetkisestä järjestelystä kun hyötyvät kaikki.

Tuplariviä kerrakseen. Lukuunottamatta pinkillä korostettua autoa, kuvan kaikki muut kulkuneuvot pääsevät omin avuin loukosta pois.

Sama täällä

Vielä yksi maisemakuva Torinon povesta. Tuon kolossaalisen terveydenhoitoviraston tilalla oli vielä jokunen aika sitten puisto viemässä tuikitarpeellista tilaa aivan suotta. Onneksi keksivät ottaa tuikiturhan viheralueen hyötykäyttöön, tuoden modernia arkkitehtuuria muuten esihistorialliseen ja auttamattoman vanhanaikaiseen maisemaan. Torino kiittää seurastanne ja toivottaa rauhaisaa viikonloppua! Nauttikaa raikkaasta syksystä, värikkäistä vaahteranlehdistä, sytyttäkää paljon kynttilöitä, kääriytykää vilttiin ja uppoutukaa mieleisenne romaanin maailmaan!