Kurpitsatortellit, broileria granaattiomenalla ja mustikkakukko

Keittiö Piemonten sydämessä heräilee talviuniltaan ja hieraisee sikkuraisia silmiään. Kesä on korvilla ja on aika päivitellä kuulumisia. Blogini toimii paitsi reseptipankkina, myös Italiassa vietettyjen vuosien päiväkirjana ja olisi kurjaa jättää peräti puolen vuoden aukko viimeksimainittuun - puhumattakaan siitä että jättäisin useiden reseptien viemää koloa ruokaohjearkistoon! Aion kiriä vinhaa vauhtia tulevat päivitykseni ajankohtaisiksi, mutta sitä ennen haluaisin tallettaa vähän vanhempiakin muistoja - resepteineen päivineen. Nämä valokuvat on ladattu blogiin jo - köh - 27. joulukuuta 2010 ja ajattelin nyt ne helteisestä säästä huolimatta julkaista, ainakin kolmesta eri (herkullisesta) syystä:

1. kurpitsatortellit
2. kananpojan rinta granaattiomenakastikkeella
3. piirasmainen mustikkakukko
   

Ja onhan se toki mukavaa tallettaa myös näitä jouluisia muistoja, olkoonkin, että ajankohta on hiukan erikoinen.

Kuvat on otettu eräällä illallisella, jota nautittiin Joulun korvilla. Alkupaloiksi Proseccon kyydittäminä naposteltiin paahdettuja patonkisiivuja herkkusienipaistoksella ja pekonisiivulla.

Karjalanpiirakkataikinaa oli jäänyt sen verran yli, että minipiirakoillakin herkuteltiin, täytteinä lämminsavulohi-taateli sekä punajuuri-aurajuusto. Ei hassumpaa!

Varsinainen illan helmi oli kylläkin tämä alkuruokana nautittu pasta, joka on perinteinen mantovalainen jouluherkku.

TORTELLI DI ZUCCA - KURPITSATORTELLIT

Tarvitset:

• 600 g tuorepastaa (katso ohje) (eli 400 g durum-vehnäjauhoa + 4 munaa + 4 lusikallista e.v. oliiviöljyä + ripaus suolaa)
  
• 1 kg tuoretta kurpitsaa
  
• 100 g grana padano- tai parmesaanijuustoa
• 100 g amarettikeksejä
• 100 g sinappisiirapissa säilöttyä hedelmää raastettuna (mieluiten päärynä tai kvitteni (mela cotogna), mutta luonnollisesti herkun ollessa lähinnä paikallinen, voi sinappihedelmän korvata mainiosti millä tahansa sinapinsiementä tms. sisältävällä tuotteella)
• suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Lisäksi tarjoiluun joko/tai:

1. 200 g voisulaa + raastettua grana padano -juustoa, tai:
2. tomaattista kastiketta muutamalla kikkareella jauhettuja lihoja

Kurpitsa pilkotaan ja kypsennetään uunissa 180 asteessa 30-60 minuuttia. Kypsä vihannes soseutetaan.

Silputaan sinappihedelmä, jos sellaista on käsillä. Se yhdistetään kurpitsan kanssa ja seokseen lisätään jauhetut amaretit, raastettu grana padano, muskottipähkinä ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Mielestäni täytteiden makeus vaatii suolaisuutta lisäkseen, jottei lopputulos muistuttaisi jälkiruokaa! Seoksen annetaan levätä yön yli jääkaapissa, jotta maut tasoittuisivat. Seuraavana päivänä vaivataan pasta, heilutellaan kaulinta ja piperrellään tortelleja tai muita ravioleja. Itse halusin kokeilla muotoa jota en ole ennen kokeillut.. ei ehkä ole ihan oikeaoppinen, mutta järisyttävän hyvää oli, eli ei makua haitannut!

On kyllä hauskaa kokeilla uusia reseptejä, sitä voi joskus itsensä yllättää monessa eri mielessä. Tämä kokeilu oli mieleenpainuva mukavalla tavalla (ne toisenlaiset yllärit jätetäänkin tietysti julkaisemati!). Ennen leikkiin ryhtymistä vertailin muutamia eri reseptejä keskenään ja tällä kertaa parhaalta kuulosti GialloZafferanon kurppatortelliversio. Pidän myös sivuston tarjoamista vaihekuvista ja usein sieltä onkin tullut kokeiltua erilaisia ruokaohjeita.

Valmistin täytteen (suolaista) makeutta kontrastoimaan tuollaisen hersyvän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustoin vielä herkkutateilla! Ai että! Yhdistelmä oli mielestäni loistava. Oikeaoppisesti raviolit ladotaan kastikkeen (tai voin+grana padanon) kanssa kerroksittain laakeaan vuokaan, josta ne tarjoillaan kuin lasagne. Mantovassa tämä herkku kuuluu Jouluaaton illallispöytään.


POMEGRANATE CHICKEN - GRANAATTIOMENA-KANANPOIKAA

Loistavasti onnistunut pääruoka tarjosi sekin meille uusia makusia. Granaattiomenaa ei ole aiemmin tullut maistettua ja täytyy sanoa että tähän reseptiin se sopi kuin nenä päähän. Koristeluun kannattaa säästää muutamia rubiininpunaisia siemeniä, sillä kypsyessään niiden kaunis väri haalistuu.

Tarvikkeet kahdelle tai neljälle... riippuu nälästä:

• kaksi kokonaista roilerin rintaa
• valkoviiniä tai proseccoa+brandya tai muuta vastaavaa lihan marinointiin
• yksi granaattiomena - tai voihan niitä enemmänkin olla jos haluaa
  
• puoli lasia brandya tai konjakkia, tms.
• tillkka vahvaa kanalientä
  
• salottisipuli
  
• suolaa ja pippuria
• timjaminoksa niin halutessaan
  

Täytyy myöntää että puolessa vuodessa ihan kaikki reseptin yksityiskohdat eivät ole pysyneet mielessä. Olen kirjoittanut reseptivihkooni kaksi eri reseptiä, joista olen muokannut jonkin sortin välimuodon. Pääasiat ovat kuitenkin muistissa, maustamisen voi jokainen hoitaa makunsa mukaan.

Laita rinnat marinadiin 24 tunnin ajaksi. Marinadi on siis viiniä maun mukaan, lisäksi tujaus brandya tms. antaa oivan vivahteen. Sekaan voi halutessaan laittaa muitakin mausteita: pippureita, sipuleita taikka yrttejä.

Ennen paistoa otetaan liha huoneenlämpöön, kuivataan sen pinta talouspaperilla ja paistetaan kevyesti kultaiseksi ylt'ympäriinsä. Lisätään pannulle luraus sitä brandya, jonka annetaan haihtua. Siirretään broilerit uunivuokaan, suolataan ja pippuroidaan, sekä paistetaan kypsäksi 175 asteessa noin 15 minuutin ajan. Kuullotetaan sillä välin pannulla silputut sipulit, lisätään tilkka brandya tai marinointilientä, jonka voi keittää kasaan kastikkeeksi, tilkka vahvaa kanalientä sekä yli puolet granaattiomenoiden sisuksista missä tahansa muodossa: mehuina, siemeninä, miten vain. Jos lisäät ainakin osan mehuksi puserrettuna niin hedelmä ehkä antaa enemmän makua soppaan. Timjami voi olla myös hyvä lisä kastikkeeseen. Broileri siivutetaan ennen tarjoilua ja kruunataan liemellä, jonka sekaan loput granaattiomenan siemenistä voidaan sekoittaa.

Mahtava pääruoka tarjoiltiin sarset/valeriana -salaatin kera.

ERÄÄNLAINEN MUSTIKKAKUKKO, JOKA OLI JOKA TAPAUKSESSA HYVIN HERKULLINEN

Luulen etten ollut tätä tehdessäni vielä ymmärtänyt kukkouden syvintä olemusta, jonka mukaan kukon ei oikeastaan kuuluisikaan olla viipaloitava, vaan lusikoitava. Luulen että mustikkakukkoa ei tosiaan tulisi paistaa kakkuvuoassa, eikä ainakaan pitää aivan näin kauan aikaa uunissa. Joulun jälkeen Suomessa lomaillessani herkuttelinkin sitten kummitädin kukolla ja ymmärsin vihdoin millainen oikean mustikkakukon kuuluu olla. Aijai, seuraavalla kerralla minäkin paistan kukkoni keraamisessa vuoassa ja nautin kupista ihanan vaniljavaahdon tai -jäätelön kanssa.

Yritin kyllä vaniljaista kastiketta keitellä, mutta olin hätäinen sekoittaessani yhä lämpimään kastikkeeseen kermavaahtoa kuohkeutta tuomaan. Ja itse kukko.. ainakin se oli kivasti rapsakkaa! Tämä onkin sellainen herkku joka on parasta pistellä napaansa saman päivän aikana, sillä yön aikana rukiin rapeus tuppaa pahan kerran katoamaan jääkaapin kosteudessa.

Resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta, linkki riittänee, eikö vaan?

Sinä iltana käytiin oikein elokuvissa, katsomassa Woody Allenin uusin filmi. Ei ehkä ollut ihan Woodya parhaimmillaan, mutta mukavaa oli silti!

Kotimatkalla piazzan laidalla kävelijöitä kohtasi ikävällä tavalla tuttu näky. Tällä kertaa mukana on ironiaa ja voin sanoa etten itse olisi "parempaa nukkumapaikkaa" osannut valita. Intesa San Paolo on suuri italialainen pankki ja kuvassa on heidän korean pääkonttorinsa sisäänkäynti. Tällä kuvalla halusin kai muistuttaa siitä kuinka onnekkaita me olemme, niin bloggaajat kuin lukijatkin. Bloggaamme ruoasta: meillä on millä ravita itsemme, vaikkemme rikkaita olekaan. Toisinaan sitä ajattelee, että mikä oikeus juuri minulla on "leikkiä ruoalla"? Toisaalta ruoasta bloggaaminen ei kuitenkaan tarkoita ruoan tuhlaamista - kaikki ainekset kierrätetään mielikuvitusta käyttäen. Opiskelijan keittiöhän perinteiseti muutenkin kiinnittää huomiota taloudellisuuteen. Olisi vaan kiva voida auttaa enemmän kaikkia heitä jotka apua tarvitsevat. Yritetään muistaa antaa hyvän kiertää (muuallakin kuin suolistossa)!

Me onnekkaat saimme seuraavanakin aamuna herätä lämpimästä sängystämme ja nauttia jouluisen riisipuuroaamiaisen kynttilän pehmeässä valossa.

Seuraava postaus tulee jatkamaan Joulu-teemaa ja siitä sitten pikkuhiljaa yritän kiriä kohti kesäisempiä kokkailuja!

Pollo alla Marengo - Marengon polloa

Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui tarjouslaarista niin kilo muhkeaa broilerinrintaa ja toinen pulleita herkkusieniä...

...kuin myös mehukkaita Sorrenton sitruunoita! Nämä viimeksimainitut ovat ainoaa laatuaan, sitruunoiden aatelia. Paksu, muhkea kuori kätkee sisäänsä vaaleankeltaisen, makealta tuoksuvan, mehevän (muttei kovin nestepitoisen) hedelmälihan, josta ei varmaankaan voi saada aikaan mitään mauttomaksi luonnehdittavaa. Olen pienestä asti tykännyt maistella sitruunaa raakana ja pakkohan ne hampaat oli upottaa myös tähän hedelmään. Maku oli - kyllä kyllä - hapan, mutta samaan aikaan erittäin makea ja kukkainen. Kesän maku.

Jaa millaisen illallisen ostoskoriin poimituista aineksista sitten saikaan loihdittua? Muutaman google-haun ehdin jo naputella, kunnes mieleeni muistui aikaa sitten kummastelemani resepti kananpojasta, johon legendan mukaan itse Napoléon Bonaparte hurmaantui voitokkaassa Marengon taistelussa. Spinetta Marengo on pieni piemontelainen kyläntapainen, joka sijaitsee Alessandrian maakunnassa, vähän Torinosta etelään. Siellä reilu kaksisataa vuotta sitten Napoleonin palveluksessa ollut kokki kehitteli taistelun päätteeksi vähistä saatavilla olleista raaka-aineista tämän erikoisen makuyhdistelmän, joka sittemmin on vakiintunut alessandrialaiseksi perinneherkuksi. 

Kuten perinneruokien laita yleensä on, sitä yhtä ainoaa ja alkuperäistä valmistustapaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Joka mamma keittää kasaan omanlaisensa version ja siispä naputtelen minäkin kaksi reseptiä, joista toinen on netissä laajemmin esiintyvä versio - toinen taas oma tekeleeni.

Giallozafferano neuvoo etenemään tällä tavoin (ainekset neljälle):

1 kokonainen kana

vähän vehnäjauhoja

4 herkkutattia (herkkusienet sopivat myös korvikkeeksi)

1 sitruuna

4 jokirapua (katkaravuilla voi korvata puuttuvat jokiravut)

lasillinen oliiviöljyä

4 siivua maalaisleipää

4 kananmunaa

500g tomaatteja

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja pippuria

persiljaa
puoli litraa valkoviiniä

Tämä resepti sisältää omaani verrattuna paljon enemmän aineksia. Omasta keittiökaapistani ei löytynyt leipää, ei munia, eikä liioin jokirapuja tai herkkutattejakaan. Jonakin päivänä kokeilisin mielelläni tätä runsaampaa ohjetta, niin erikoiselta se kuulostaa:

Kana leikataan kahdeksaan osaan, jotka kieritellään vehnäjauhoissa ja ruskistetaan öljyssä. Pannulle lisätään valkosipuli, kaltatut ja pilkotut tomaatit ilman siemeniään, sekä lasillinen valkoviiniä. Kun alkoholi on haihtunut, kansi suljetaan ja kanan annetaan kypsyä 20 minuuttia. Sillä välin puhdistetaan ja pilkotaan sienet, jotka lisätään pannulle. Koko soppa suolataan ja pippuroidaan ja keitetään vielä toisetkin 20 minuuttia. 

   Kuumennetaan 2,5 dl valkoviiniä pienessä kattilassa, jonne lisätään hieman suolaa ja kokonaiset jokiravut (toivon eläinten olevan jo henkensä heittäneitä, sillä noin pieni nestemäärä pääsee kyllä pahasti jäähtymään kun ravut sinne lisätään).

   Seuraavaksi otetaan kolmas ja neljäskin käsi taskusta ja paahdetaan yhdellä paistinpannulla öljyllä valeltu leipäsiivu  ja paistetaan toisella (laakealla) pannulla neljä munaa toisistaan erillään siten, että keltuaiset jäävät häränsilmiksi.

   Kun kana on kypsää, sille pöläytetään silputtu persilja ja puristetaan sitruunan mehu. Kansi suljetaan ja annetaan maustua vielä kolmen minuutin ajan. 

   Kana kananen asetellaan sitten vadille, jonka reunoille levitetään paistetulla munalla päällystetyt leipäsiivut. Kananpalojen päälle pannaan vielä jokiravut - et voilà! 

Itse leikkasin broilerin muhkeat rinnat pitkittäin paksuiksi puikoiksi, jotka kieritin jauhoissa. Ruskistin ne pannulla ja roiskin valkoviinillä. Lisäsin pataan jo valmiiksi kypsennetyn suikaloidun sipulin, sekä sipulin kanssa paistetut, siivutetut herkkusienet, nokareen kanaliemikuutiota, pippuria ja yhden suuren pieneksi pilkotun tomaatin. Suljin kannen, alensin liekin pienenpienelle ja varttitunnin verran odoteltuani padasta puuttui enää puserrus ihanaa sitruunaa ja pölläys silputtua persiljaa. Maista ja nauti!

Jauhoissa kierittely takaa mehukkaan ja murean lopputuloksen, edes Sitruunainen ei voi epäonnistua!

Erbaluce di Caluso, paikallista raikasta valkoviiniä nautittiin Marengon kanan kumppanina. Tässä kyökissä on kuukausikaupalla ruokailtu ilman viinejä ja täytyy sanoa, ettei erityisemmin ole tehnyt edes mieli. Tämä pullo tarttui kuitenkin matkaan naapurin irtoviinimyymälästä, josta kävimme kyselemässä sekä viini- että pakkausvaihtoehtoja tulevaa Suomen-lomaa varten. Tottakai matkalaukku on täytettävä paikallisilla rypälemehuilla, kuinkas muutenkaan! Viiden litran tyhjiöpakattu viinipönikkä maksaa, viinistä riippuen, 20-30 euroa. Kyseiset viinit ovat muuten laadukkaita. Ensi viikolla menemme maistelemaan loputkin laadut läpi ja ehkäpä voisin ottaa paikan päällä muutaman valokuvankin. Sitten kun minä olen vanha niin haluan juuri samanlaisen putiikin jossa puuhastella!

Sienimetsän kaunotar (kananpoikaa herkkutateilla ja parmankinkulla)

Marsala-viinillä maustettu broilerinrinta herkkutateilla, emmental-juustolla ja parmankinkulla on takuuvarma napakymppi yltäkylläisistä aromeista pitäville kananpojanystäville. Toteutus on simppeli. Rakenne täydellinen. Maku hurmaava. Mikä tärkeintä, olo ruokailun jälkeen on mitä parhain (kokeiltu on, sillä sattuman kaupalla on tullut nautittua kyseistä ruokalajia peräti neljästi muutaman viikon sisällä!). Käykäämme oitis käsiksi tähän oivalliseen reseptiin!

Sienimetsän kaunotar kahdelle

kaksi broilerin ohuehkoa rintafileetä

ripaus vehnäjauhoja

yksi salottisipuli tai tavallinen sipuli

oliiviöljyä

tilkkanen Marsala-viiniä (luulen että Madeira, portviini tms. käy myös hyvin. Brandy tai sherry paremman puutteessa ajanee myös asian)

10-15 g kuivattuja herkkutatteja 15 minuutin ajan liotettuina vedessä (yksi tuore sieni riittää)

2-4 siivua ilmakuivattua kinkkua

2-4 siivua emmental-juustoa

kanaliemikuutio

pippuria

silputtua tuoretta persiljaa

Hernelisuke kahdelle

kaksi kourallista hyviä pakasteherneitä (tuoreet ovat ilman muuta sitäkin parempia)

2-3 suikaletta ilmakuivattua kinkkua tai pekonia

puolikas pieni sipuli

tilkka valkoviiniä

pippuria

liemikuutio tai suolaa

Broilerinfileet kieritellään jauhoissa. Kuullotetaan salottisipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä ja lisätään kananpojat pannulle kypsymään. Paistetaan ne molemmin puolin minuutin tai parin verran. Yleensä olen yrittänyt ruskistaa paistamani lihan kunnolla, eli korkealla liekillä. Tällä kertaa halusin kokeilla samaa miedolla lämmöllä ja täytyy sanoa, että kypsentäminen onnistui paremmin kuin koskaan aiemmin! Jos kuitenkin mielit käristää pinnan kuumalla pannulla, sipulit kannattaa ehkä siirtää syrjään, sillä ne kärähtävät helposti. Kun fileet on molemmin puolin kevyesti paistettu, pannulle lisätään liotetut sienet, sekä tilkka Marsala-viiniä. Viimeksimainittu on aromiltaan voimakkaan rusinainen tai kypsän luumuinen, alkoholipitoisuutensa noin 20% ja sen voi hyvinkin korvata jollakin vastaavalla viinillä.

Kun viini on menettänyt alkoholinsa parin minuutin aikana, lisätään kanoille mukillinen kuumaa kanalientä (pieni kulma liemikuutiosta on riittävästi kahdelle leikkeelle, sillä juusto ja kinkku ovat runsassuolaisia molemmat). Peitetään komeus kannella ja jätetään noin 10 minuutiksi hiljaa porisemaan. Kannattaa huolehtia siitä ettei kana pääse kuivumaan - lisää tarvittaessa nestettä - eli vettä. Pannulle syntyvä liemi on myös hyvää tarjoiltaessa.

Herneitä varten kuullotetaan pienen kattilan pohjalla suikaloitua sipulia, (jos käytät pekonia, lisää se nyt), lisätään herneet jäisinä ja kuullotetaan toinen tovi. Lisätään tilkka valkoviiniä ja annetaan alkoholin haihtua. Kaadetaan sekaan sopivasti kuumaa lientä ja peitetään kannella. Muutaman minuutin kuluttua herneet lienevät kypsiä - silloin ne maustetaan vielä pippurilla, suikaloiduilla parmankinkuilla ja mahdollisesti pöläyksellä silputtua persiljaa.

Kuvan broileri on kypsynyt kymmenen minuuttia kannen alla. Jauhetaan pippuria pintaan.

Broilereille levitetään siivu emmentalia, toinen parmankinkkua, nostetaan sienet koko komeuden päälle ja ripsaistaan persiljaa pintaan. Peitetään pannu kannella, muttei kuumenneta enää, vaan annetaan pelkästään juuston sulaa.

Nami hörskis! Herneet tarjoiltiin punasikurin kuppimaisista lehdistä. Lusikoi broiskujen päälle tilkka lientä aseteltuasi ne lautasille.

Herkkua on nautittu myös oliiviöljyssä paistettujen pitkien papujen ja porkkanatikkujen kera.

Oikein hyvää pääsiäistä!

Lemmikit on jo bongattu kukassaan!

Valentinon puistossa puutkin kukkivat...

...ja ankkalammessa kuhisee!

Kanoottikisat Po-joella

Junan ikkunasta tiirailtua Asti-Torino-akselilla

Villanova d'Asti

Torino

Artisokalla ja pistaasilla täytettyä broilerinrintaa kirsikkatomaatti-artisokkakastikkeessa

Kevät tekee hiljaa tuloaan, vaikka viimeiset kolme päivää taivas on ollut hiirenharmaa ja tunnelma kaikkea muuta kuin keväinen. Mitäs pienistä (tiedän että Suomessakin on lunta vielä metrikaupalla) - vihdoin koitti viikonloppu ja artisokatkin olivat tänään tarjouksessa! Kymmenen kappaleen loota hyppäsi päivällä ostoskassiin reilulla kahdella eurolla - siitä voikin päätellä lähiaikoina tulossa olevan herkullisen artisokkapitoista postailua. Kasviksiin oli tietysti päästävä käymään käsiksi heti ostokset purettuamme ja käsillä olevista aineksista käärittiin kasaan maistuvia broiskurullia.

Ainekset kahdelle:

kaksi pulleaa broilerinrintaa

kolme artisokkaa

vähän sitruunamehua

pieni salottisipuli (tai valkosipulinkynsi)

suolaa tai liemikuutiota ja pippuria

lasillinen valkoviiniä

hyppysellinen pistaasipähkinöitä (ilmankin pärjää)

runsas hyppysellinen parmesaania tai grana padanoa raasteena

kourallinen kirsikkatomaatteja

oliiviöljyä

persiljaa tuoreena tai pakasteena

Artisokat puhdistetaan: kuoritaan kovia ulommaisia lehdyköitä, kunnes alta paljastuu hieman vaaleampia ja pehmeämpiä lehtiä. Leikataan muutama sentti latvoista pois, siten, ettei yhtään piikkiä jää jäljelle. Leikataan varsi melkein kokonaan pois, mutta pari senttiä voi jättää tyngäksi. Sitä voi vähän kuoria. Artisokka halkaistaan ja poistetaan mahdollisesti piiloon jääneet loputkin piikit. Sisimpien lehtien tyvessä näkyy pientä höytyväistä karvoitusta, jotka rapsitaan pois. Puhdistetut puoliskot pannaan viileään veteen, joka on maustettu sitruunamehulla - toimenpide joka ehkäisee artisokan tummumisen.

Kuullotetaan viipaloitua salottisipulia oliiviöljyssä ja lisätään pannulle sopiviksi viipaloidut artisokat. Parasta voisi olla pilkkoa ne neljäksi lohkoksi - itse innostuin hienontamaan niitä vähän liikaakin..! Lisätään tilkka valkoviiniä, puolisen desilitraa, jonka jälkeen maustetaan suolalla/liemikuutiolla ja pippurilla. Lisätään puolisen desiä vettä ja annetaan kypsyä kannen alla joitain minuutteja. Kuvassa yllä näkyy kypsät kasvikset. 

Broiskunrintoihin leikataan viilto (ne halkaistaan sämpylän tavoin, mutta siten että toiseen laitaan jätetään sarana), rinnat avataan kirjan kansien tavoin ja niille ladotaan osa juuri paistetuista artisokista, sekä raastettu juusto ja murskatut pistaasit. Ken on erityisen keväisellä tuulella, voi ripsaista sekaan piraran, pari sitruunaa - tai hedelmän kuorta. Liha rullataan piukaksi ja kiinnitetään puuvillanarulla tai cocktailtikuilla. 

Rinnat ruskistetaan oliiviöljyssä molemmin puolin, kastellaan lopulla valkoviinillä ja annetaan vielä pannun porista kuumana. Kun alkomahooli on haihtunut ilmaan, sekaan nakataan pari nokaretta liemikuutiosta (neljännes) ja hulautetaan puolisen lasillista vettä niskaan. Alennetaan lämpöä ja pannaan kansi päälle, kypsentäen vielä kymmenisen minuuttia tai vähän yli. Viimeisten minuuttien aikana lisätään lohkotut kirsikkatomaatit pataan. Kun kana vaikuttaa kypsältä, nostetaan kansi pois ja jos lientä on turhan paljon, annetaan sen tiivistyä hetken ajan (nostaen taas lämpöä). Maustetaan silputulla persiljalla. Lämmitetään artisokanlohkot joko erillään tai yhdessä broiskun kanssa pannulla ja annostellaan lautasille.

Päivän annos paitsi sopii vuodenaikaan kuin nakutettu, on myös maultaan mitä parhainta! Tällä tavoin kypsennettynä kananrinnasta tuli erityisen mehevää - olen joskus yrittänyt toteuttaa broilerirullia ilman riittävää määrää lientä (tai mahdollisesti ilman kasarin kantta - en edes muista enää) ja tuloksena on tietysti ollut natisevan kuiva kääryle. Enää en erehdy! (Kop kop..!).

Puna-ahventa veriappelsiini-punasipulikastikkeessa

Jääkaapissa nököttävä veriappelsiini kutkutteli mielikuvitusta tuodessani paketin puna-ahventa kotiin. Oikeastaan en edes tiennyt appelsiinin olevan sisältä punaista ennen kuin halkaisin hedelmän, joten alkuperäinen, Cookaroundista bongattu reseptikin on ihan normaalia, keltaista jahvaa varten räätälöity. En ollut aiemmin kokeillut kalan ja aplarin liittoa, mutta näin jälkikäteen on sanottava, että se ylitti ronskisti kaikki odotukseni. Suosittelen lämpimästi yhdistelmän kokeilemista, sillä hedelmä hyvin kypsennettynä ja sopivasti suolattuna on kaikkea muuta kuin kirpeä. Maku on pikemminkin... mehukas!

Ainekset kahdelle hengelle:

pari fileetä ahventa tai mitä tahansa muutakin kalaa

vähän vehnäjauhoja

yksi mehukas appelsiini

puolikas (puna)sipuli

(oliivi)öljyä paistamiseen

tilkka valkoviiniä

suolaa ja pippuria

Kourallinen hyvin pestyn appelsiinin suikaloituja kuoria kuullotetaan pannulla öljytilkassa yhdessä puolikkaan suikaloidun (puna)sipulin kera. Lisätään tilkka tai kaksi valkoviiniä, sekä ripaus suolaa ja jatketaan kypsentämistä vielä tovin verran, ehkä kymmenisen minuuttia. Liekki kannattaa pitää matalana.

Reseptin voi toteuttaa toki muustakin kalasta - vaikka mökinrannasta kalastetusta hauesta. Siirretään kypsät sipulit ja appelsiininkuoret syrjään ja nostetaan liekkiä vähän suuremmaksi. Lisätään tilkka öljyä ja vehnäjauhoissa kieritellyt kalafileet pannulle ja annetaan niiden hieman ruskistua molemmin puolin. Suolataan ja pippuroidaan. Lusikoidaan kasvikset kaloille ja kaadetaan appelsiinista puristettu mehu komeuden päälle. Koko hommeli kypsennetään, kunnes liemi on kohtalaisesti tiivistynyt kasaan ja kala on kypsää (lisää tarvittaessa tilkka vettä jos mehu kuivuu liian nopeasti).

Nautimme mehukkaan herkun keitettyjen vihreiden papujen kera, jotka oli hempeästi maustettu vain ohuella nauhalla oliiviöljyä.

Kalafileiden ihannepaksuus voisi olla puolet kuvan fileiden koosta, sillä nämä palat jäivät sisältä hieman mauttomiksi. Paksujen fileiden tapauksessa kannattaa valmistaa paljon herkullista appelsiinikastiketta. Jos pitää täyteläisemmistä mauista, niin luraus kermaa kastikkeessa voi olla kokeilemisen arvoinen idea.

Loppuun taas pari maisemakuvaa. On täällä sitten kaunista.

Torinon turismivirasto varmaankin kuvaajaa ruusuin kiittäisi... jos tietäisi!