Joulun alla tähtitorttuja sekä kalkkunankoipea - sekä vähän mietteitä ruokakulttuurista

Asti joulukuussa 2010

Joulun alla löysin netistä kivoja tähtitorttuohjeita, joiden avulla niitä sitten tuli leivottua. Luumumarmeladikin piti keittää itse (no siihenhän menee ihan vaan sekunti), sillä ainoa täällä myytävä luumuhillo valmistetaan tuoreista luumuista.

Vanhan ajan joulutortut olivat oikein maukkaita ja ne valmistuivat Confetin joulublogin ohjeella.

3dl kuohukermaa vaahdotettuna
6,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g pehmeää voita
1 rkl konjakkia

Kolme keskimmäistä ainesta nypitään keskenään sekaisin. Lisätään konjakki ja lopuksi nostellaan kermavaahto joukkoon. Sekoitetaan nopeasti taikinaksi ja annetaan levätä kylmässä pari tuntia. Taikinaa kehotetaan kaavimaan 3-4 kertaa lehtevyyden lisäämiseksi. Muistaakseni kaulin sitä jopa useammankin kerran, aina taittaen kaulitun levyn kolminkertaiseksi (siis kahdella taitoksella, kuten ylläoleva kuva osoittaa). Kaulimisen välissä taikinan annetaan levätä kylmässä.

Kaulitse sitten taikina vajaa 1 cm paksuiseksi. (Itse olisin voinut ohuemmaksikin kaulita, sillä olin taitellut taikinasta niin lehtevän, että pienikokoiset tähtitorttuni meinasivat kasvaa jopa liian korkeiksi kapeuteensa nähden). Leikkaa neliöiksi ja tee kulmiin viillot lähes tortun keskustaan asti. Taita joka toinen sakara tortun keskelle ja paina ne hyvin kiinni. Lisää luumuhilloa sinetiksi ja voitele halutessasi munalla. Paista 190 asteisessa kiertoilmauunissa tai n. 200 asteessa ilman kiertoilmaa, kunnes saavat väriä. Riippuu uunin ärhäkyydestä.

Maija Silvennoisen Luumuhillo

400 g kivettömiä luumuja
1 dl sokeria
2 dl omenamehua tai vettä
mausteita jos haluat: tähtianis/halkaistu vaniljatanko/kanelitanko - poistetaan ennen soseuttamista.

Keitä noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes luumut ovat pehmeitä. Poista mauste jos sellaisen olet kokonaisena keitokseen lisännyt. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää halutessasi 1/2 dl konjakkia! (Itse laitoin brandya ja oli niin hyvää että söin leipomista seuraavien päivien ajan jälkiruoaksi ylijääneet hillot - luonnollisesti lusikalla suoraan kulhosta!).

Monen mielestä (itseni mukaan lukien) tortut ovat parhaita silloin kun hillo laitetaan solmun alle, kuten alla vasemmalla näkyy kokeiltaneen:

Paiston jälkeen minulle kävi kuten kaikille heille, jotka ovat todenneet parhaaksi hillon lusikoimisen solmun päälle. Paistuessaan sakarat paukkuivat levälleen (meinasin kirjoittaa pakarat!) tuolla ensimmäisellä tavalla. Ehkä torttujen suurempi koko (tai ohuempi taikina) olisi voinut edesauttaa solmun pysymistä kiinni. En voidellut torttuja munalla, vaan ripottelin tomusokeria niiden ylle sitten kun olivat jäähtyneet.

Nämä tortut veivät suomalaista leivonnaiskulttuuria maailmalle (meillä suomalaisilla on muuten ihan mielettömästi yksi toistaan upeampia leivonnaisreseptejä hihassa, eikö olekin!). Kiikutimme tortut appilaan Astiin ja huolimatta siitä että sattumalta leivonnaisia oli aivan ennätyksellinen määrä jälkiruoaksi nautittavana, tortut olivat oikein pidettyjä! Muistaakseni anoppi pyysi niistä oikein reseptinkin.. mutta tiedän ettei hän niitä kuuna päivänä tule tekemään, monivaiheisia kun ovat.

Anopin bravuuri on tuo pehmeääkin pehmeämpi kaakaokakku, jonka väliin pannaan mansikkahilloa. Sen nimi on kuulemma Sacher (lausutaan täällä "sakker"). Nuo sienet ja vieressään olevat tuulihatun tapaiset olivat leipomosta tuotuja, eivätkä oikein maistuneet miltään muulta kuin voiksi vatkatulta maustamattomalta kermalta.

Mietiskelin vähän sellaista kliseetä kuin rikas ruokakulttuuri. Elelen nyt maassa, jossa yleisesti kai ajatellaan olevan runsas ja monipuolinen kulttuuriperintö, mitä ravintoon tulee. Onhan täällä esimerkiksi myynnissä aivan valtava repertuaari tuoreita ja maukkaita kasvikunnan tuotteita, ainakin suomalaisin silmin katsottuna. Raaka-aineiden laatuun kiinnitetään hyvin paljon huomiota ja täällä minäkin suosin paikallista. (Kaiken muun hyvän lisäksi se on eettisestikin järkevämpi vaihtoehto kuin jossain kauempana tehotuotetut ja usein geenimuunnellut, laimealta maistuvat vihannekset). Muistan kerran nähneeni jakson Jamie Oliver Italiassa -ohjelmasta, jossa Jamie hämmästyneenä esitteli päiväkodissa ruokaileville pikkulapsille eri kasviksia ja kysyi heiltä niiden nimiä. Nelivuotiaat nappulat huusivat kuorossa "fenkolii!", "kesäkurpitsaa!", "munakoisoo!", "retiisii!", "varsisellerii!", "purjoo!", jne. Kuinka monessa muussa maassa voisi nähdä vastaavaa? Italiassa valmistetaan valtava määrä elintarvikkeita, jotka on suojattu EU:n alkuperänimityksellä sun muilla. Keittokirjoja painetaan vuosittain tolkuttomia määriä ja uusia syntyy kuin sieniä sateella. Jo yksin yhden maantieteellisen alueen ruokaperinteistä nitoo kilokaupalla reseptejä - alueita on kaikkiaan 20.
Todellisuus vaikuttaa kuitenkin olevan toisenlainen. En tiedä, onko tekemäni havainto sääntö vai poikkeus, mutta olen huomannut, että jokaisella emännällä vaikuttaa olevan muutama vakioresepti, joiden mukaan kotona vaihdellaan menua. Muutama tarkoittanee sitä, että kunakin viikonpäivänä nautitaan eri aterioita, mutta viikon ruokalista on yksi ja sama vuodesta toiseen. Juhlia varten hihassa on yhdet ässät kutakin ruokalajia kohden (omalta äiteeltä opittu lasagne/paisti/kakku), joita sitten syödään juhlista toiseen! Perinneruokia siis syödään täällä muulloinkin kuin Jouluna ja ne ovat vahvasti sidoksissa paikkaan. Joka kylällä on omansa. Tämä onkin ideana mm. mainiossa Astin jokasyksyisessä Sagre-ruokafestivaalissa, jossa maakunnan erinäiset kylät tarjoavat vuodesta toiseen kutakuinkin samaa menua.
Kun jokaisen pienen kylän perinneruoat kootaan yksiin kansiin (ja 60 miljoonan asukkaan maahan niitä kyliä kyllä mahtuu), on tuloksena varsinainen reseptirepertuaari. Onkin onni olla ulkomaalainen, joka puolueettomasti voi kokeilla reseptejä alueelta kuin alueelta!

Jotta postaus ei vallan lipsuisi makean puolelle, lausun välillä pari sanaa kalkkunasta. Kalkkunavaarista. Appiukko on innokas viherpeukalo ja eläintenkasvattaja. Ei lemmikkien, vaan syötäväksi tarkoitettujen eläinten kasvattaja. Kuvan kalkkuna lahdattiin Joulun alla ja se oli ehtinyt varmasti ikään korkeaan, päätellen sen uskomattomasta koosta ja hm.. ei enää kovin pehmeästä lihasta. Tunnin hauduttamisen jälkeen noista fileistäkin tuli oikein mureita, mutta siitä lisää toisella kertaa. Postauksen häntäpäässä tarjoillaan sen sijaan oikein mehevää koipea.

Sunnuntailounaan jälkeen jaloittelu tekee poikaa ja esittelenpä tässä muutaman kuvan verran Astin kaunista keskustaa.

Kalkkunankoipi

Kätevä keino marinoida suurikokoista koipea on laittaa se muovipussiin. Marinadi oli valkoviiniä ja kulhoon laitettuna sitä olisi ollut tuhlattava pullokaupalla. Lisäksi maustoin liemen valkosipulilla, katajanmarjoilla ja rosmariinilla. Yön marinoimisen jälkeen liha on oikein mureaa.

Koipi käärittiin pekonisiivuihin ja pantiin pellille oliiviöljyssä, merisuolassa ja rosmariininoksissa pyöräytettyjen lohkoperunoiden, sekä vihreiden papujen kaveriksi.

Paistoin muistaakseni noin 180-200 asteessa, riippuu tietysti vähän uunista, mutta joka tapauksessa paistaminen vei odotettua kauemmin aikaa. Yli tunnin kypsymisen jälkeen liha oli vielä siinä määrin raakaa (tein viillon koipeen ja sieltä valuikin nestettä solkenaan - loppupaiston ajaksi koipi oli käärittävä leivinpaperiin ja folioon), että alakerran pizzeria ja jääkaapin antimista kyhätty salaatti tarjosivat apetta siksi illaksi.

Italialainen quattro stagioni koostuu yleensä kinkusta, artisokista, oliiveista ja sienistä. Kuvan pizza on paistettu egyptiläisten pizzeriassa sähköuunissa ja se oli siihen asti aivan mainiota maultaan, kunnes naapuriin avattiin puu-uunissa paistava pizzeria. Laitan vertailun vuoksi kuvan heidän pizzastaan myöhemmin.

Koiven kanssa tehtiin sitten niin, että seuraavana päivänä siivutin siitä parhaani mukaan lihoja irti. Lämmitin ne pannulla tuoreiden, siivutettujen ja jo kuullotettujen herkkusienien sekä kuohukerman kera ja hyvää oli!

Karjalanpiirakoita & illallinen naapurilla

Lämpöä, hyvyyttä ja rakkautta huokuvan juhlan kynnyksellä kiireisenkin bloggaajan on toki muistettava pientä blogi-poloista läsnäolollaan. En ole kehdannut aikoihin edes etusivua avata... mutta nytpä ajattelin rykäistä oikein herkullisen juhlavan postauksen! Tämän pitkäksi venähtäneen poissaolon aikana on kuitenkin syöty hyvin, luonnollisesti, eikä ainuttakaan ateriaa kameratta ole nautittu! En oikein edes tiedä mistä aloittaa, mutta pitäen silmällä lähestyvää aattoaamua riisipuuroineen, ajattelin ehdottaa näppärää reseptiä puuronjämien jatkojalostamiseksi.

Minikokoiset karjalanpiirakat onnistuivat ensikertalaisen käsistä yllättävän hyvin ja näppärästi! Rypyttäminen ei myöskään ole probleema eikä mikään, riittää että tajuaa mistä aloittaa. Ainekset pakkasin Suomessa vietetyllä kesälomalla matkalaukkuun ja niistä loihdittiin näitä ihaania herkkuja viemisiksi naapurin pykäämälle mahtavan herkulliselle illalliselle (kuvia alla). Ai että miten italialainen pöytäseurue ylistikään meidän kansallisherkkujamme! Piirakat munavoineen päivineen kahmittiin parempiin suihin alta aikayksikön. Jaa olinko rinta röyheänä! Kyllä meillä Suomessa osataan nämä perinneruoat!

Idea lähti liikkeelle maikkarin Chez Jounia katsellessa, ohjelmassa piirakat väännettiin tuossa länsirajan takana, Nizzassa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että karjisten räpeltäminen voisi olla noinkin mutkatonta, oikeastaan simppelimpää kuin pizzan leipominen! Mitä makuunsa tulee, ne kyllä hakkaavat jälkimmäisen kuus-nolla! Muistaakseni en myöskään ole koskaan tullut maistaneeksi kotikutoisia piirakoita - jos siellä ruudun toisella puolen on muita kaltaisiani, niin käykääpä oitis tuumasta toimeen: näin herkullista pakettia ei Fazer eikä Vaasa pusseihinsa pakkaa! Täydellisen rapeaa, pehmeän täyteläistä, tuoksuvan tuoretta...

...karjalanpiirakkaa:

TAIKINA

1dl vehnäjauhoja
1-1,5 dl vettä
2 dl (karkeita) ruisjauhoja
suolaa
voisulaa voiteluun
(munia ja voita)

PUUROTÄYTE

2,5 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
50 g voita
1 tl suolaa

Puurotäytteestä riittää myös parille nälkäiselle lautaselliset puuroa tarjottavaksi. Taikinan määrä ei ole kovin suuri, mutta siitä syntyy noin 20 isoa tai 40 pientä piirakkaa. Riippuu tietysti leipojasta.

Valmista ensin puuro: Ota paksupohjainen kattila ja kiehauta siinä vesi, lisää riisit ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito, hauduttele kypsäksi noin 1 tunnin ajan. Välillä voi sekoittaa pohjan kautta, mutta koska lämpötila pidetään erityisen matalana (meillä on kaasuliesi ja sen pienin liekki oli minimiasennossa), puuron ei pitäisi palaa pohjaan, vaikkei sitä jatkuvasti olisikaan sekoittamassa. Lopuksi lisätään voi ja suola.

Sitten tehdään taikina. Tämä on nopea ja helppo toimenpide, ainakin hiivaisiin taikinoihin verrattuna. Sekoita vehnäjauho tilkkaan vettä, muodosta taikina jota voi vaivata sitkon saamiseksi. Vaivaa jonkin aikaa. Lisää sitten ruisjauhot, loppu vesi ja suola, vaivaa tasaiseksi ja lisää tarpeen tullen jauhoja (itse lisäsin ainakin desin-parin verran, arvioisin, sillä taikinasta on tultava melkoisen tiukkaa, jotta rypyttäminen onnistuu ja piirakoista tulee rapsakoita).

Muotoile taikina pötköksi, ota siitä veitsellä kiekkoja ja jauhoja apuna käyttäen pyörittele pulikalla lätyiksi. Itse vielä menin ja siistin lättysistä rengasmuotin avulla rumat reunat pois. Sitten ei muuta kuin levitetään jokaisen keskelle jollakin voiveitsen tapaisella välineellä kerros puuroa, taitetaan sivureunat täytteen ylle, siten että reunojen väliin jää pieni rako josta kivasti puuro kiiluu. Tehdään peukulla ja etusormella ensimmäiset rypyt piirakan keskelle, edeten siitä ensin yhtä ja sitten toista suippoa päätyä kohti.

Paistetaan mahdollisimman kuumassa uunissa, vaikkapa 230 asteessa (oman uunini maksimi) noin 10-15 minuuttia, tai kunnes pinta saa kultaisen värin ylleen ja puuroon muodostuu ruskeita laikkuja. Voidellaan voisulalla heti uunista ottamisen jälkeen.

Munavoi sai myöskin paljon kehuja osakseen, sitä syötiin ihan sellaisenaan, lusikalla kauhoen, niin hyvää se oli!

Illallisen järjestäjä pyysi jopa reseptiä karjalaisesta herkustamme. Berlusconi, kuinka väärässä olitkaan!

Itse illallinen oli muilta osin naapurimme Antoniettan järjestämä. Hän on eläkkeelle siirtynyt opettaja ja mestarillinen kokki ynnä viherpeukalo. Illallisseurueeseen kuului myös miehensä, sekä yläkerran eläkeläispariskunta, joka toi paikalle myös tyttärensä, kumppaninsa kera. Otin valokuvan menun jokaisesta komponentista, jotta voisin kaikille kiinnostuneille näyttää mitä täällä Italiassa oikeasti syödään! Teemana oli kokin synnyinseutu, eli Piemonten eteläinen alue.

Yllä kuva uskomattoman herkullisesta alkupalasta, joka koostui hillotusta viikunasta (mausteenaan ainakin hillottua sitruunankuorta, na-mi!) sekä paahdetuissa ja rouhituissa Piemonten hasselpähkinöissä kieritellystä Robiola-juustopallerosta. Juusto on levitettävää ja hapahkoa, rasvaa 30%. Kuvailisin sitä "rahkamaiseksi ranskankermaksi". Sellaisenaan juusto on hyvin mietoa, joten Antonietta oli lisännyt massaan suolaa ja pippuria. Idea voisi toimia myös vuohenjuuston ja alkoholissa yön yli liotettujen kuivattujen hedelmien kanssa, vai mitä sanotte? Onko joku jo kokeillutkin?

Juustopalloja seurasi tuoreen ananaspalan ympärille kääritty pekonisiivu ja maalaisleivän päälle viipaloitu rosmariinilla maustettu ja hyvin suolattu laardi. Kaikki käytetty kuumassa uunissa. Ei hullumpaa, vaikken yleensä silavan ylin ystävä olekaan.

Primo eli alkuruoka on yleensä pastaa tai riisiä. Vaikka täällä pohjoisessa risotot ja riisikeitot ovat perinteisempää ruokaa kuin eteläisestä Italiasta tuttu pasta, illan alkuruoka oli Novi-Liguren jänislasagne. Illan emännän mukaan kotiseudullaan lasagne ei käy uunissa ollenkaan, vaan puolikkaat (tuore)pastalevyt keitetään vedessä ja maustetaan ragùlla eli lihaisella kastikkeella. Tämä ragù ei muistaakseni sisältänyt lainkaan tomaattia. Pöläys parmesaania pintaan - nam!

Secondo eli pääruoka oli Piemonten alueen kenties herkullisin liha-ateria, eli brasato al Barolo. Kyseessä on Barolo-viinissä ensin marinoitu ja sitten hitaasti haudutettu iso pala nautaa (älä kysy mikä osa eläimestä, jokainen kokki täällä antaa kuitenkin erilaisen vastauksen!), mausteinaan porkkana, varsiselleri ja sipuli. Menetelmä näkyypi täällä. Ai että, ai että.. höyrytetyt perunat oliiviöljyllä, paahdetuilla pinjansiemenillä, oliiveilla ja basilikalla höystettynä olivat myös vastustamattomia.

Naapurilla sattui olemaan tyttärensä misu hoidossa, enkä tiennyt kumpi meistä kehräsi enemmän saadessani kunnian rapsutella hänen eleganttia korkeuttaan!

Kenties kuitenkin mieleenpainuvinta koko illallisessa oli jälkiruoka, eli 88% suklaasta sekä "dieteettisistä kekseistä" valmistettu, tähtianiksella maustettu lähes sokeriton suklaasalami, joka tarjoiltuna yhdessä grappalla maustetun kurpitsahillon kera oli jotakin aivan uskomatonta! Uskomatonta! Tähtianista parempaa maustetta herkku ei olisi voinut osakseen saada! Jahka saamme aikaiseksi vaihtaa reseptejä, naputtelen teillekin herkun tarkan ohjeen.

Toivottavasti saan taas pian palattua blogin ääreen kertomaan kaikesta muusta mahtavasta, mitä viime aikoina on tullut kokkailtua! On ollut syntymäpäivää ja pikkujoulua, jotta kerrankin on tullut värkättyä kaikenlaista ihanaa. Vihjeenä mainittakoon "granaattiomena", "brandy", "mustikka", "kurpitsa", "amaretti"... niistä lisää piakkoin! Mukavaa joulunodotusta itse kullekin! Levätkää ja pitäkää lähimmäisiänne hyvänä!

Takuumurea täytetty mustekala & pistaasikuorrutetut perunapatukat

Näin se uusi vuosi lähtee käyntiin bloggausrintamalla, täpärästi vielä helmikuun puolella! Rohkaisevat kommentit ja uudet lukijat houkuttelivat liikkeelle laiskistuneen bloggaajan, joka yrittää hyvittää viimeaikaisen poissaolonsa tällä jymyreseptillä, jolla aloittelevakin kalakokki saa ihmeitä aikaan. Resepti on peräisin maanmainion Giallozafferanon sivuilta. Leikkiin lähdetään kalastamalla ostoskärryyn kahta ruokailijaa kohden:

iso (n. 200g mielellään puhdistettu) "kalmari"mustekala - tai mitä tahansa lonkeroeläimiä, pienempiäkin, mutta riittävän suuria, jotta ne voidaan täyttää 

valkosipulia

persiljaa

pari sardellifileetä

parmesaania raasteena

1 kananmuna

kalafondia tai osterikastiketta

valkoviiniä

korppujauhoja tai kuivahkoa maalaisleipää

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

hammastikkuja tai puuvillalankaa

Pelin kulku: leikataan mustekalalta lonkerot, jotka pilkotaan pieniksi paloiksi. Irrotetaan pää ruumiista ja heitetään se veks. Kalamyyjä tosin vannoi kaiken muun olevan syötävää, paitsi pikkuinen musta nokka, joka löytyy lonkeroiden keskipisteestä. Vaan kun ne silmät alkoivat tursuilla sormieni välissä, sanoin jotta hiiteen koko kuuppa! Mustekalamme oli jo valmiiksi halkaistu pituussuuntaan ja luut oli poistettu, joten minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin täyttää otus.

Täyte oli uskomattoman herkullista. Se valmistetaan ruskistamalla pannulla lonkerohakkelusta yhdessä litistetyn valkosipulinkynnen kera. Roiskaistaan joukkoon valkoviiniä ja pari sardellifileetä, joiden annetaan ikäänkuin sulaa. Ei keitetä lonkeroita liikaa, jottei niistä tule sitkeitä. Yhdistetään ne persiljan, parmesaanin ja kananmunan kanssa, lisäten joukkoon sen verran korppujauhoja, että seos hieman kiinteytyy. Maustetaan täyte suolalla ja pippurilla. Ahdetaan mustekalan sisään ja suljetaan. Muistetaan jättää kuitenkin "kasvunvaraa" sillä kypsentäessä täyte paisuu ja uhkaa muuten räjäyttää kalaparan. Yksi idea on pistellä reikiä eläimen kylkeen ennen paistoa.

Kuullotetaan keskilämmöllä runsaassa oliiviöljyssä valkosipulinkynttä tai kahta, sekä täytettyä mustekalaa, jota aika ajoin käännellään. Roiskitaan valkoviiniä pintaan, kun kala on hieman ottanut väriä. Lisätään myös kalafondia tai osterikastiketta (me käytimme runsain mitoin jälkimmäistä - suurin menestyksin) ja annetaan mustekalan kypsyä 10-15 minuutin ajan kannen alla. Keittoaika riippuu eläimen koosta - 15 cm pituiset kypsyvät max 10 minuutissa, mutta meidän 200 gramman kolossikalmarimme vaati ainakin varttitunnin, jos ei jopa 20 minuutin kypsentämisen. Lopputulos oli pehmeänmureaa, eikä lainkaan sitkeää. Ah! Kun viimeisiä minuutteja viedään, pöläytetään kaloille vielä hyppysellinen silputtua persiljaa. 

Perunapatukat syntyivät keittämällä 5 lapsen nyrkin kokoista perunaa ja kuivaamalla ne talouspaperiin, jotta ylimääräisen nesteen saisi poistettua. Potut muussataan vaikka haarukalla, maustetaan suolalla, yhdellä kananmunan keltuaisella, silputulla persiljalla, muskottipähkinällä, mustapippurilla, sekä aimo annoksella parmesaaniraastetta ja ainakin yhtä aimolla möllillä voita. Lopuksi massa kiinteytetään korppujauhoilla.

Otetaan uunipellin kokoinen pala leivinpaperia, jolle sirotellaan reilulla kädellä persiljasilppua, parmesaaniraastetta, korppujauhoja ja rouhittua pistaasipähkinää. Lätkitään silpun päälle perunamassaa, jota kieritellään leivinpaperilla, kunnes ne ovat sopivasti kuorrutettuja. Siirretään pötkylät uunipellille ja paistetaan 200 asteessa keskitasolla noin 15 minuutin ajan. Kovin kuivaksi ei kannata paahtaa, muuten ovat aika jankkia syötävää.

Osterikastike ja valkoviini synnyttävät upean kastikkeen mustekalalle.

Herne-täytteinen versio mustekalasta, nautittuna leikkopapujen kera.

Riikka ja Ossi kiekaisevat terveiset Suomesta, jossa tuli vietettyä harvinaisen luminen joulu.

Hännänhuippu lähettää terveisensä myös.

Via Po:n jouluvalot on ilman muuta pakko esitellä - olkoonkin vähän jälkikäteen.

Rullattu saltimbocca kera perunakaakun ja hernemoussen

Kuukauden ruokahaasteen aiheena on niinkin kutkuttava aines kuin alkoholi. Viime aikoina kyökissämme on valmistunut paljon makean täyteläisellä Marsala-viinillä maustettuja herkkuja ja niinpä päätin heittää kilpaan reseptin rullatuista vasikanfileistä, jotka kätkevät sisäänsä viipaleen parmankinkkua ja salvialehdykän. Pistaasipähkinöillä maustettu perunatorni ja basilikantuoksuinen hernemousse ovat täydelliset kumppanit näille kääryleille.

Leikataan siivutettu vasikanfilee sopivan kokoisiksi kaistaleiksi. Niille ripotellaan suolaa ja pippuria maun mukaan, jonka päälle asetellaan suikale ilmakuivattua kinkkua ja lehdykkä tuoretta salviaa. Viipale parmesaania ei myöskään ole pahitteeksi, ken pitää runsaammasta mausta.

Fileet rullataan, kiinnitetään cocktailtikulla tai keittiönarulla ja kieritellään kevyesti vehnäjauhoissa. 

Kääryleet ruskistetaan pannulla, jossa nokare voita ja luraus oliiviöljyä. Mikäli mielit kypsentää lihan hyvin mureaksi (eikä siis paistaa kevyesti nopeasti), niin tässä vaiheessa sekaan lisätään jo valmiiksi silputut porkkana, varsiselleri ja sipuli, sekä mahdollisesti oksa tuoretta rosmariinia. Sitten desillinen punaviiniä - tosin valkoviinikin käy eräiden lähteiden mukaan. Mikäli haluat kypsentää kääryleet nopeasti, siirry suoraan seuraavaan vaiheeseen:

Lurautetaan maun mukaan Marsalaa, sanoisin puolisen lasillista. Annetaan alkoholin haihtua. Jos kokkaat lyhyen kaavan mukaan, soppa on valmis tarjoiltavaksi. Muussa tapauksessa lisää pataan lasillinen kuumaa lientä (kasvis-, liha-, mitä vain) ja keittele hiljalleen kannen alla. Tarvittaessa lisää lientä. Erilaiset lopputulokset keittoajan mukaan löytyy alempaa.

Hernemousse oli ihanaa! Lurautin pienen kattilan pohjalle oliiviöljyä, palasen sipulia ja pari kourallista pakasteherneitä. Keitin niitä hetken, lurautin valkoviiniä sekaan, suolasin ja pippuroin. Soseutin sauvasekoittimella, lisäten sekaan tilkan ruokakermaa ja toisen lihalientä (vasikanrullapadasta) ja tilkan oliiviöljyäkin vielä. En siis osannut päättää, millä massaa notkistaa! Lopputulos joka tapauksessa oli "om-nom-nom". Siivilöin soseen ja lusikoin lautasille.

Perunatorni syntyi latomalla (öljyttyyn ja) leivinpaperilla kauttaaltaan vuorattuun vuokaan kerros ohuesti siivutettuja pottuja, joiden ylle parmesaanijuustoa raasteena, suolaa, pippuria, muskottipähkinää ja murskattuja pistaasipähkinöitä. Seuraavaksi taas kerros pottuja, jne, kunnes vuoka on täysi. Lopuksi vuokaan lurautetaan ruokakermaa ja se lykätään uuniin 175 asteen lämpöön, foliolla peitettynä. Valmis torttu jäähdytetään (seuraavaan päivään), sitten kylmänä kumotaan ja leikataan sopiviksi annospaloiksi, jotka nopeasti gratinoidaan uunissa. Alkuperäinen resepti (johon lisäsin pistaasin) löytyy Hartwallin sivuilta, katso siis tarkempi ohje täältä. Kaakun kumoaminen heidän ohjeellaan oli todella haastavaa, itse vuoraisin vuoan kauttaaltaan leivinpaperilla.

Lihakäärö puolen tunnin kypsentämisen jälkeen. 

Tässä otos reilun tunnin keittämisen jälkeen. Myönnetään, oli taas muutama rauta liikaa tulessa samaan aikaan ja liha kypsyi melko överisti yli, kuten kuvasta käy ilmi. Oli joka tapauksessa todella hyvää.

Tässä esimerkki vastaavista rullista, kun niitä paistetaan vain hetken verran.

Sama kuin yllä: muutaman minuutin paiston jälkeen. Näyttävät kuvassa epäilyttävän limaisilta, mutta se johtuu yksinomaan vaaleasta maa-artisokkakastikkeesta, jolla rullat ovat päässeet verhoutumaan.

Herkullista.

Olimme viikonloppuna Astissa, jonne oli avattu EATALY-gourmetkauppa, syntyjään torinolainen yritelmä. Ideana on tuoda esille korkealaatuista slow food -tavaraa, joka tulee taloon suoraan tuottajilta. Torinossa sijaitsevaan keskukseen kuuluu italialaisittain valtava myymälä, josta on löydettävissä kaikkea aina pastasta lihaan ja juustoista suklaaseen, kastikkeita sun muita unohtamatta. Toinen kerros esittelee viinejä hyllyt notkuen, alimmassa kerroksessa taas oluita. Juusto- ja leikkelehyllyjen välissä on useita kaartuvia baaritiskejä, joiden ympärille aseteltuihin tuoleihin voi istuutua, tilata mieleisensä annoksen, haluamansa viinilasillisen kera (riippuu, millä teematiskillä istut - sen mukaan tilattavissasi on juustolautanen, leikkelelautanen, kalaruoka, pasta, liharuoka, tai kasvis). 

Liike on käsittääkseni juuri avattu myös Milanoon. Idea on mielestäni oikein kiva ja näyttää olevan suosittu. Hinnoissa on tietysti hieman tavallista kulmakauppaa enemmän hiivaa, ottaen huomioon, että usein samoja tuotteita myydään myös paikallisten supermarkettien hyllyillä. Turistille kauppa on taivas, siinä mielessä että sen seinien sisälle on koottu valtava valikoima varmasti hyviä tuotteita. Suosittelen vierailemaan jos sattuu kohdalle, ainakin mukaan tarttuu koko kourallinen inspiraatiota!

Asti