Sarjassa "joulumuistelot ja postauskiri". Bonuksena jouluhalko!

Jouluaattoa täällä ei niin hienosti juhlita kuin Suomessa, mutta jotakin (hyvin) pientä luksuksen tynkää yritimme vuoden 2010 aattoillalliselle keksiä. Perheemme kun asustavat Euroopan eri päissä, olemme ajatelleet reiluimmaksi viettää joka toisen Joulupäivän täällä Italiassa, vaikka molemmat olemme sitä mieltä, ettei se vedä missään mielessä vertoja suomalaiselle Joululle (tai suomalaiselle jouluseuralle). Kohtalonamme taitaa olla ikuisesti lennellä kahden maan väliä, missä ikinä itse asummekin.

Aattoiltaa vietettiin ihan kahteen pekkaan täällä kotona, pari lahjaa vaihdettiin ja nautiskeltiin illallisherkuista. Alkupaloiksi keksin paistaa jonkun rehuja (olisko ollut pinaattia vai rucolaa ehkä?) sisältävän munakkaan uunissa, leivinpaperilla vuoratuissa pienissä metallisissa leivosvuoissa. Niistä tuli oikein maukkaita makupaloja, jotka sivelin Philadelfialla ja koristelin Parmankinkulla.

Tuollainen alkupala voisi kenties käydä myös vhh-ruokavalioisille. En tosin tuosta tuorejuustosta tiedä, paljonko siinä sitten lie niitä hiilihydraatteja. Vaikka itse olemme tällaisia keskitien tallaajia, niin lisään silti kategorian VHH muuan karppaavan perheenjäsenen innoitamana. (Terkkujaa!) Toisaalta, mikä sitten on vähän ja mikä paljon - en mene takuuseen siitä liekö käsittämäni vhh sitä myös dieettiä noudattavien mielestä.

Taas alkuruoka (keitto, pasta tai riisi) jäi välistä (niistä tulee helposti turhan raskas olo), mutta pääruoaksi sitten broilerin fileet paistettiin tuoreiden herkkusienien, sipulin, pekonin ja rosmariinin kera pannulla. Vähän taisin valkoviinilläkin kastella keitosta. Hyvää tuli.

Talvisin tulee syötyä paljon tämän tyyppisiä kasviksia liharuoan lisukkeena. Kuvassa ruusukaaleja ja porkkanoita erittäin kuumalla pannulla käytettyinä ja valkoviinissä kypsennettyinä.

Jälkkäriksi maistelimme minikokoista (kämmentä pienempää) panettone-pullaa, jota kyllä söisi oikeastaan vuoden ympäri, niin hyvää se on. Joulun jälkeen suuntasimme Suomeen viettämään Joulun jälkilöylyjä ja matkalaukku senkun pullisteli panettoneista. Niitä vietiin pohjolaan tänä (eli sinä) Jouluna peräti kuusi kappaletta!

Ja illan bonuksena oli erilaisia konvehteja, italialaisia ja sveitsiläisiä. Voiko kesäkuussa tulla Joulua ikävä? No voi, slurps!

JOULUHALKO

Kyllä onkin tehnyt jo monta monituista Joulua mieli kokeilla tätä klassikkoherkkua - tehdä siis. Alkuperäisten ranskalaisten reseptien mukainen satsi voita ja sokeria tuo kylmän hien otsalle jo ajatuksen tasolla, mutta perinteenä halko on varsin mielenkiintoinen. Tykkään askarrella tällaisia mielikuvitusta kutkuttelevia juttuja ja pienillä muutoksilla päätin kokeilla reseptiä.

POHJA:

4 munaa (valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi)
100 g tomusokeria
100g jauhoja
1 pussi leivinjauhetta (täällä se myydään pusseissa, olisiko se noin 2 tl)
30 g voita

Keltuaiset ja sokeri vaahdotetaan. Lisätään jauhot siivilöiden ja nuolijalla käännellen. Lisätään sulatettu voi ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaadetaan taikina leivinpaperoidulle pellille ja paistetaan 200 asteessa. Kumotaan paistettu levy kahden kostean liinan väliin.

TÄYTE

No en muista enää. Olen raapustanut kyllä merkintöjä reseptivihkooni, mutta joka merkinnän perässä on kysymysmerkki! Pääroolissa olivat hasselpähkinät, jotka paahdoin pannulla ja hienonsin mikserissä. (Ne mössöytyivät siellä, eli niistä ei tullutkaan jauhetta, kuten kuvittelin). Pähkinöiden, manteleiden, sun muiden kevyt paahtaminen kuivalla paksupohjaisella pannulla saa niistä huumaavan aromin esiin, joten sitä ainakin suosittelen kaikille pähkinöistä kokkaileville. Lisäksi täytevaahto sisälsi mascarponea ja ehkä myös vaahdotettua kananmunaa, sekä ehdottomasti sulatettua suklaata, jonka kuvittelin kiinteyttevän massan, mutta toisin kävi. Muistaakseni menin viimeiseksi lisäämään Marsalaa seokseen ja sen seurauksena vaahdosta tuli ikävän juoksevaa. Jääkaapissa täyte jonkin verran kiinteytyi, mutta Joulupäivän lunssipöydässä rakenne taas notkistui hujauksessa. Ensi kerralla pyyhin kylmän hien otsaltani ja väännän tortun samasta tavarasta, jolla ranskalaisetkin sen täyttävät.

Täyte siis olisi voinut olla paljon kiinteämpi, mutta kokonaisuudessaan torttu miellytti maistajia - leipojaa ehkä lukuunottamatta. Tykkään lisätä makeisiin leipomuksiin pikkuriikkisen suolaa, sillä se tuo sokerin paremmin esiin. Tällä kertaa halusin välttämättä lisätä sitä myös täytteeseen, jonka seurauksena halossa oli melko lailla Snickersiä muistuttava maku, heh. Luulen että muu pöytäseurueeni ei ole koskaan kyseistä patukkaa tullut maistaneeksi (täällä makeisteollisuus ei yllä edes kymmenekseen siitä ylenpalttisuudesta, josta se Suomessa nauttii), joten minä olin sitten mielleyhtymineni ainoa jolle kakku ei oikein uponnut. Käärispohja oli maultaan ja rakenteeltaan mitä mainioin, mutta se kohosi turhan paksuksi paiston aikana, joten käärimisestä tuli varsinainen koitos.

Pohjalle levitin syksyllä keittämääni kirpsakkaa luumu-Marsala-hilloa (tuolla niitä olisi yhä ainakin neljä purkillista jäljellä, huoh). Silloin syksyllä hillonkeittelyaikaan täällä oli sesongissa luumujen lisäksi myös persikka-aprikoosit (percocca), jotka olivat paitsi älyttömän edullisia, myös uskomattoman maukkaita. Niiden hedelmäliha on persikkaa kiinteämpi, aprikoosin kaltainen, mutta koonsa puolesta ne muistuttavat persikkaa. Maku on ihana sekoitus molempia - niin ihana, että joka kauppareissulla ostin niitä valtavan säkillisen hillon keittämistä varten, mutta alta aikayksikön säkin sisältö olikin jo imaistu parempiin suihin! Jälkeenpäin tuli sitten todettua, että johan siinä luumuhillossakin olisi tarpeeksi tuhoamista. Jouluhalkoon palaten, sotkin hillon sekaan vähän kaakaojauhetta, jotta halon raidoista tulisi tarpeeksi tummia. Päälle reilu sivallus hasselpähkinätäytettä, sitten rullaus. Rullaa säilytin jääkaapissa leivinpaperiin hyvin käärittynä muutaman tunnin ajan, kunnes leikkasin molemmat päät oksantyngiksi ja kuorrutin halon suklaaganachella.

SUKLAAGANACHE

200 g suklaata
200 g kuohukermaa

Kiehauta kerma ja lisää kulhoon, jonka pohjalla odottelee pilkottu suklaa. Sekoittele hitaasti sekaisin. Jäähdytä. Vatkaa vaahdoksi. Sivele saman tien halon pinnalle.

Yön yli halko asusti jääkaapissa ilman hiostavaa kupua tai vastaavaa yllään. Öö, ainakin muistaakseni, siis. Olisinko noita leikkauskohtia suojannut jotenkin kuivumiselta? Kyllä taisin nyt kantapään kautta oppia postaamaan kokkailut oitis, kun ovat vielä tuoreessa muistissa!

Joulupäivänä junailimme miehen perheen luo lounastamaan ja veimme jouluhalon sinne. Aamulla ennen lähtöä porasin veitsenkärjellä koloja jähmettyneeseen ganacheen, joihin tuikin noita söpösiä marenkisieniä. Sienet olivat oikeasti paljon hienompia ja aidomman näköisiä, mutta menin sitten peittämään niiden kauniit ruskeat pilkut "lumisateella", eli siivilöidyllä tomusokerilla.

MARENKISIENET

3 isoa valkuaista
105 g sokeria
40 g tomusokeria
ripaus suolaa

Vaahdota kiiltäväksi marenkivaahdoksi. Jaa vaahto kahteen pursotuspussiin. Leikkaa toiseen pienempi reikä ja toiseen suurempi. Pienemmällä reiällä pursotetaan leivinpaperiarkille sienien varsia, jotka ovat noin 2 cm pitkiä, tyvestä reilu 1 cm leveitä ja kärjestä kapeampia. Suuremmalla reiällä pursotetaan sienen lakkeja, noin 3 cm leveitä ja 2 cm korkeita. Kostutetulla sormella voidaan kevyesti painaa niiden korkeita huippuja matalammaksi. Siivilöidään kaakaojauhetta lakkien ylle. Paistetaan vajaa tunnin verran reilu 100-asteisessa uunissa. Tarkoitus on jättää esim. siihen pienempireikäiseen pussiin marenkia myöhempää käyttöä varten. Säilytä pussi jääkaapissa, sillä aikaa kun sienet paistuvat uunissa.

Kun vajaa tunti on kulunut, ota pelti uunista ja ota terävä pieni veitsi käteen. Sillä porataan jokaisen lakin pohjaan pieni reikä, johon varret voidaan tuikata. Ne kiinnitetään lakkiin pursotuspussiin jäljelle jääneen marengin avulla (turauta sitä reikään ja tuikkaa jalan kapeampi pää perään). Aseta sienet takaisin pellille ja laita pelti uuniin vielä noin varttitunnin ajaksi. Muistaakseni useat sieneni vähän vääntyivät uunissa tuon viimeisen paiston aikana. Laitoin ne kyljelleen makaamaan. Kannattaa siis tehdä vähän ylimääräisiä sieniä, vaikka toisaalta eihän ne luonnossakaan aina ihan muotovalioita ole! Täällä Po-joen laaksossa on vuoden ympäri kosteaa, joten minä säilytin sieniäni ilmatiiviissä rasiassa. Suomen talvi-ilma ei taas varmaankaan marenkia tuhoa, luulen.

Vilkaisin äsken tuota yllä olevaa kuvaa ja jopa näin kesäkuussa siitä jotenkin tulvahti oikein suloinen jouluinen tunnelma! Johtunee tuosta tomusokeroidusta lumisateesta. Taidan olla varsinainen jouluhöperö!

Joulupäivällinen tai -lounas, niinkuin itse sitä nimitän (se nautittiin klassiseen tapaan kello 14), koostui vallan "arkisista" ruokalajeista. Alkupaloina nautimme vitivalkoisia paahtamattomia kolmioleipä(mössö)viipaleita, joiden ylle oli levitetty mascarponeen sotkettua kylmäsavulohihakkelusta. Alkuruoaksi söimme peruslasagnen, jota seurasi tavalliseen tapaan kasarissa haudutettu vasikanpaisti. Jälkiruoaksi tiramisù (ja jouluhalko) ja kaffet päälle. Lahjojen jako ruokapöydän ääressä istuen (italialaiset eivät vaikuta olevan sohvakansaa: olen jopa nähnyt suuria koteja ilman olohuonetta!), jonka jälkeen kukin katosi perinteiseen sunnuntaityyliin omille teilleen. Iltasella ennen junamme lähtöä perheenjäsenet palaavat kotiin, katsovat tv:tä, ratkovat sanaristikoita keittiön tuolilla istuen, tai katsovat parhaakseen käyttää ylimääräisen ajan kaivamalla oppikirjat esiin ja valmistautuen seuraaviin tentteihin. Kynttilöitä täällä poltetaan vain hautausmaalla (ja leikkokukkia koskee muuten sama sääntö). Sisätiloissa joulukoristeista ei näy vilaustakaan (appiukkoni tosin koristelee parvekkeelle suljettujen ovien taa sekä Vegas-tyylisen joulukuusen, että megalomaanisen jouluseimen, eli pöydän kokoisen sammalkentän, jolle hän asettelee miniatyyriukkoja, plus pienen tallin seimineen päivineen). Olisi kiva kuulla millaisia jouluperinteitä muilla täällä (ja muuallakin!) päin asuvilla on, tarkoitan, että onko minun tuntemani "italialainen joulunvietto" ihan vaan poikkeus, vai onko muuallakin pyhä yhtä arkinen? Suomalaista Joulua ei voi edes verrata tähän tuntemaani italialaiseen!

Joulupäivänä Astissa satoi vettä. Ei mitenkään romanttinen tunnelma, mutta siitä huolimatta kävimme keskustan kauniissa, roomalaisten rakentamassa kirkossa seuraamassa joulumessua. Kovin virallinen ja tavallaan "kolkko" tunnelma näissä synkissä mutta kauniissa kivikirkoissa. Itse tykkään enemmän puukirkkojen kotoisasta tunnelmasta, mutta se nyt onkin ihan luonnollista, että jokaista miellyttää usein asiat, joihin on tottunut. Toisaalta tällaisessa pimeän synkässä kirkossa on hyvin mystinen tunnelma. Mutta ei jouluinen, siinä mielessä kuin me pohjoisessa Joulun tunnemme. Ei pehmeässä kynttilänvalossa hehkuvia pakkasen punertamia poskia, ei pastorin päiväkotimaisen lempeää äänensävyä, eikä yhteisiä virsiä tai joululauluja. (Joululauluja Italiassa ei ilmeisesti ole muuten olemassakaan! Muutama englannista käännetty versio ehkä löytyy, mutta ei niitä kukaan tunne tai kuuntele. Ihmeen epäromanttinen kansa!). Täällä kirkossa kuuluu näyttää hartaalta, kärsivältä ja kunnioittavalta. En ole todellakaan asiantuntija kummankaan maan kirkollisten toimitusten suhteen, mutta kerran messussa käydessämme kuulin papin lausuvan sanat: "Syvällä sydämessään Italiassa kaikki ihmiset ovat hartaita katolisia" - siitä lähtien olen suhtautunut ikävän ennakkoluuloisesti kaikkeen siihen, mikä liittyy katoliseen kirkkoon. Okei, pedofiliakohusta nyt puhumattakaan, mutta kuitenkin...

Tämä on yksi Astin kauneimmista piazzoista.

Valaisu lisää dramatiikkaa.

Seimi taitaa olla yleisempi joulukoriste kuin kuusi, vaikka niitäkin joskus näkee. Seimen ideana on, että Joulua lähestyessä siihen lisätään hahmoja - viimeisenä Jeesus-lapsi ilmestyy seimeensä. Lisää joulukuvia edellisvuodelta löydät täältä.

Kattomaalaukset ovat kauniita, samoin jylhät kaaret ja pylväät.

Kurpitsatortellit, broileria granaattiomenalla ja mustikkakukko

Keittiö Piemonten sydämessä heräilee talviuniltaan ja hieraisee sikkuraisia silmiään. Kesä on korvilla ja on aika päivitellä kuulumisia. Blogini toimii paitsi reseptipankkina, myös Italiassa vietettyjen vuosien päiväkirjana ja olisi kurjaa jättää peräti puolen vuoden aukko viimeksimainittuun - puhumattakaan siitä että jättäisin useiden reseptien viemää koloa ruokaohjearkistoon! Aion kiriä vinhaa vauhtia tulevat päivitykseni ajankohtaisiksi, mutta sitä ennen haluaisin tallettaa vähän vanhempiakin muistoja - resepteineen päivineen. Nämä valokuvat on ladattu blogiin jo - köh - 27. joulukuuta 2010 ja ajattelin nyt ne helteisestä säästä huolimatta julkaista, ainakin kolmesta eri (herkullisesta) syystä:

1. kurpitsatortellit
2. kananpojan rinta granaattiomenakastikkeella
3. piirasmainen mustikkakukko
   

Ja onhan se toki mukavaa tallettaa myös näitä jouluisia muistoja, olkoonkin, että ajankohta on hiukan erikoinen.

Kuvat on otettu eräällä illallisella, jota nautittiin Joulun korvilla. Alkupaloiksi Proseccon kyydittäminä naposteltiin paahdettuja patonkisiivuja herkkusienipaistoksella ja pekonisiivulla.

Karjalanpiirakkataikinaa oli jäänyt sen verran yli, että minipiirakoillakin herkuteltiin, täytteinä lämminsavulohi-taateli sekä punajuuri-aurajuusto. Ei hassumpaa!

Varsinainen illan helmi oli kylläkin tämä alkuruokana nautittu pasta, joka on perinteinen mantovalainen jouluherkku.

TORTELLI DI ZUCCA - KURPITSATORTELLIT

Tarvitset:

• 600 g tuorepastaa (katso ohje) (eli 400 g durum-vehnäjauhoa + 4 munaa + 4 lusikallista e.v. oliiviöljyä + ripaus suolaa)
  
• 1 kg tuoretta kurpitsaa
  
• 100 g grana padano- tai parmesaanijuustoa
• 100 g amarettikeksejä
• 100 g sinappisiirapissa säilöttyä hedelmää raastettuna (mieluiten päärynä tai kvitteni (mela cotogna), mutta luonnollisesti herkun ollessa lähinnä paikallinen, voi sinappihedelmän korvata mainiosti millä tahansa sinapinsiementä tms. sisältävällä tuotteella)
• suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Lisäksi tarjoiluun joko/tai:

1. 200 g voisulaa + raastettua grana padano -juustoa, tai:
2. tomaattista kastiketta muutamalla kikkareella jauhettuja lihoja

Kurpitsa pilkotaan ja kypsennetään uunissa 180 asteessa 30-60 minuuttia. Kypsä vihannes soseutetaan.

Silputaan sinappihedelmä, jos sellaista on käsillä. Se yhdistetään kurpitsan kanssa ja seokseen lisätään jauhetut amaretit, raastettu grana padano, muskottipähkinä ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Mielestäni täytteiden makeus vaatii suolaisuutta lisäkseen, jottei lopputulos muistuttaisi jälkiruokaa! Seoksen annetaan levätä yön yli jääkaapissa, jotta maut tasoittuisivat. Seuraavana päivänä vaivataan pasta, heilutellaan kaulinta ja piperrellään tortelleja tai muita ravioleja. Itse halusin kokeilla muotoa jota en ole ennen kokeillut.. ei ehkä ole ihan oikeaoppinen, mutta järisyttävän hyvää oli, eli ei makua haitannut!

On kyllä hauskaa kokeilla uusia reseptejä, sitä voi joskus itsensä yllättää monessa eri mielessä. Tämä kokeilu oli mieleenpainuva mukavalla tavalla (ne toisenlaiset yllärit jätetäänkin tietysti julkaisemati!). Ennen leikkiin ryhtymistä vertailin muutamia eri reseptejä keskenään ja tällä kertaa parhaalta kuulosti GialloZafferanon kurppatortelliversio. Pidän myös sivuston tarjoamista vaihekuvista ja usein sieltä onkin tullut kokeiltua erilaisia ruokaohjeita.

Valmistin täytteen (suolaista) makeutta kontrastoimaan tuollaisen hersyvän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustoin vielä herkkutateilla! Ai että! Yhdistelmä oli mielestäni loistava. Oikeaoppisesti raviolit ladotaan kastikkeen (tai voin+grana padanon) kanssa kerroksittain laakeaan vuokaan, josta ne tarjoillaan kuin lasagne. Mantovassa tämä herkku kuuluu Jouluaaton illallispöytään.


POMEGRANATE CHICKEN - GRANAATTIOMENA-KANANPOIKAA

Loistavasti onnistunut pääruoka tarjosi sekin meille uusia makusia. Granaattiomenaa ei ole aiemmin tullut maistettua ja täytyy sanoa että tähän reseptiin se sopi kuin nenä päähän. Koristeluun kannattaa säästää muutamia rubiininpunaisia siemeniä, sillä kypsyessään niiden kaunis väri haalistuu.

Tarvikkeet kahdelle tai neljälle... riippuu nälästä:

• kaksi kokonaista roilerin rintaa
• valkoviiniä tai proseccoa+brandya tai muuta vastaavaa lihan marinointiin
• yksi granaattiomena - tai voihan niitä enemmänkin olla jos haluaa
  
• puoli lasia brandya tai konjakkia, tms.
• tillkka vahvaa kanalientä
  
• salottisipuli
  
• suolaa ja pippuria
• timjaminoksa niin halutessaan
  

Täytyy myöntää että puolessa vuodessa ihan kaikki reseptin yksityiskohdat eivät ole pysyneet mielessä. Olen kirjoittanut reseptivihkooni kaksi eri reseptiä, joista olen muokannut jonkin sortin välimuodon. Pääasiat ovat kuitenkin muistissa, maustamisen voi jokainen hoitaa makunsa mukaan.

Laita rinnat marinadiin 24 tunnin ajaksi. Marinadi on siis viiniä maun mukaan, lisäksi tujaus brandya tms. antaa oivan vivahteen. Sekaan voi halutessaan laittaa muitakin mausteita: pippureita, sipuleita taikka yrttejä.

Ennen paistoa otetaan liha huoneenlämpöön, kuivataan sen pinta talouspaperilla ja paistetaan kevyesti kultaiseksi ylt'ympäriinsä. Lisätään pannulle luraus sitä brandya, jonka annetaan haihtua. Siirretään broilerit uunivuokaan, suolataan ja pippuroidaan, sekä paistetaan kypsäksi 175 asteessa noin 15 minuutin ajan. Kuullotetaan sillä välin pannulla silputut sipulit, lisätään tilkka brandya tai marinointilientä, jonka voi keittää kasaan kastikkeeksi, tilkka vahvaa kanalientä sekä yli puolet granaattiomenoiden sisuksista missä tahansa muodossa: mehuina, siemeninä, miten vain. Jos lisäät ainakin osan mehuksi puserrettuna niin hedelmä ehkä antaa enemmän makua soppaan. Timjami voi olla myös hyvä lisä kastikkeeseen. Broileri siivutetaan ennen tarjoilua ja kruunataan liemellä, jonka sekaan loput granaattiomenan siemenistä voidaan sekoittaa.

Mahtava pääruoka tarjoiltiin sarset/valeriana -salaatin kera.

ERÄÄNLAINEN MUSTIKKAKUKKO, JOKA OLI JOKA TAPAUKSESSA HYVIN HERKULLINEN

Luulen etten ollut tätä tehdessäni vielä ymmärtänyt kukkouden syvintä olemusta, jonka mukaan kukon ei oikeastaan kuuluisikaan olla viipaloitava, vaan lusikoitava. Luulen että mustikkakukkoa ei tosiaan tulisi paistaa kakkuvuoassa, eikä ainakaan pitää aivan näin kauan aikaa uunissa. Joulun jälkeen Suomessa lomaillessani herkuttelinkin sitten kummitädin kukolla ja ymmärsin vihdoin millainen oikean mustikkakukon kuuluu olla. Aijai, seuraavalla kerralla minäkin paistan kukkoni keraamisessa vuoassa ja nautin kupista ihanan vaniljavaahdon tai -jäätelön kanssa.

Yritin kyllä vaniljaista kastiketta keitellä, mutta olin hätäinen sekoittaessani yhä lämpimään kastikkeeseen kermavaahtoa kuohkeutta tuomaan. Ja itse kukko.. ainakin se oli kivasti rapsakkaa! Tämä onkin sellainen herkku joka on parasta pistellä napaansa saman päivän aikana, sillä yön aikana rukiin rapeus tuppaa pahan kerran katoamaan jääkaapin kosteudessa.

Resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta, linkki riittänee, eikö vaan?

Sinä iltana käytiin oikein elokuvissa, katsomassa Woody Allenin uusin filmi. Ei ehkä ollut ihan Woodya parhaimmillaan, mutta mukavaa oli silti!

Kotimatkalla piazzan laidalla kävelijöitä kohtasi ikävällä tavalla tuttu näky. Tällä kertaa mukana on ironiaa ja voin sanoa etten itse olisi "parempaa nukkumapaikkaa" osannut valita. Intesa San Paolo on suuri italialainen pankki ja kuvassa on heidän korean pääkonttorinsa sisäänkäynti. Tällä kuvalla halusin kai muistuttaa siitä kuinka onnekkaita me olemme, niin bloggaajat kuin lukijatkin. Bloggaamme ruoasta: meillä on millä ravita itsemme, vaikkemme rikkaita olekaan. Toisinaan sitä ajattelee, että mikä oikeus juuri minulla on "leikkiä ruoalla"? Toisaalta ruoasta bloggaaminen ei kuitenkaan tarkoita ruoan tuhlaamista - kaikki ainekset kierrätetään mielikuvitusta käyttäen. Opiskelijan keittiöhän perinteiseti muutenkin kiinnittää huomiota taloudellisuuteen. Olisi vaan kiva voida auttaa enemmän kaikkia heitä jotka apua tarvitsevat. Yritetään muistaa antaa hyvän kiertää (muuallakin kuin suolistossa)!

Me onnekkaat saimme seuraavanakin aamuna herätä lämpimästä sängystämme ja nauttia jouluisen riisipuuroaamiaisen kynttilän pehmeässä valossa.

Seuraava postaus tulee jatkamaan Joulu-teemaa ja siitä sitten pikkuhiljaa yritän kiriä kohti kesäisempiä kokkailuja!

Joulukuvia Italiasta

Toisinaan tulee tallennettua tänne blogiin valokuvia, reseptejä, sekä muita muistiinpanoja myöhemmin julkaistavaksi. Tutkaillessani juuri vanhoja postauksia sekä niiden joukossa lymyileviä luonnoksia löysin - hou hou vaan - nämä jouluiset valokuvat. Ajattelin julkaista ne joka tapauksessa, kenties ne jotakuta täällä voivat ilahduttaa. Maaliskuussa. 

Cattedrale di Santa Maria Assunta Astin kaupungissa on mielestäni oikein hieno. Kirkko on peräisin 1200-luvulta ja siellä on jotenkin erikoinen tunnelma. Jänskää.

No tässä on appiukon jouluseimi, johon lisäillään hahmoja sitä mukaa kun Joulu lähestyy. Sen paikka on ehdottomasti parvekkeella, josta käsin se ei voi roskata koko asuntoa. Sammal on näillä leveys(ja ilmansaaste)asteilla harvinainen herkku, mutta appi huolehtii kyllä siitä etteivät ne harvat tupsut pääse vallan leviämään ympäri maata.

Ehdoton kirsikka kakun päällä on appiukon Vegas-henkinen hengentuote nimeltä joulukuusi. Huomaa väripallovalosarja, jonka lamput ovat palaneet. Valitettavasti minulla ei ole näyttää itse parveketta kadulta käsin kuvattuna, mutta uskokaa pois, se on mykistävä.

Seuraavaa Joulua odotellessa,

Hou hou!