Kurpitsatortellit, broileria granaattiomenalla ja mustikkakukko

Keittiö Piemonten sydämessä heräilee talviuniltaan ja hieraisee sikkuraisia silmiään. Kesä on korvilla ja on aika päivitellä kuulumisia. Blogini toimii paitsi reseptipankkina, myös Italiassa vietettyjen vuosien päiväkirjana ja olisi kurjaa jättää peräti puolen vuoden aukko viimeksimainittuun - puhumattakaan siitä että jättäisin useiden reseptien viemää koloa ruokaohjearkistoon! Aion kiriä vinhaa vauhtia tulevat päivitykseni ajankohtaisiksi, mutta sitä ennen haluaisin tallettaa vähän vanhempiakin muistoja - resepteineen päivineen. Nämä valokuvat on ladattu blogiin jo - köh - 27. joulukuuta 2010 ja ajattelin nyt ne helteisestä säästä huolimatta julkaista, ainakin kolmesta eri (herkullisesta) syystä:

1. kurpitsatortellit
2. kananpojan rinta granaattiomenakastikkeella
3. piirasmainen mustikkakukko
   

Ja onhan se toki mukavaa tallettaa myös näitä jouluisia muistoja, olkoonkin, että ajankohta on hiukan erikoinen.

Kuvat on otettu eräällä illallisella, jota nautittiin Joulun korvilla. Alkupaloiksi Proseccon kyydittäminä naposteltiin paahdettuja patonkisiivuja herkkusienipaistoksella ja pekonisiivulla.

Karjalanpiirakkataikinaa oli jäänyt sen verran yli, että minipiirakoillakin herkuteltiin, täytteinä lämminsavulohi-taateli sekä punajuuri-aurajuusto. Ei hassumpaa!

Varsinainen illan helmi oli kylläkin tämä alkuruokana nautittu pasta, joka on perinteinen mantovalainen jouluherkku.

TORTELLI DI ZUCCA - KURPITSATORTELLIT

Tarvitset:

• 600 g tuorepastaa (katso ohje) (eli 400 g durum-vehnäjauhoa + 4 munaa + 4 lusikallista e.v. oliiviöljyä + ripaus suolaa)
  
• 1 kg tuoretta kurpitsaa
  
• 100 g grana padano- tai parmesaanijuustoa
• 100 g amarettikeksejä
• 100 g sinappisiirapissa säilöttyä hedelmää raastettuna (mieluiten päärynä tai kvitteni (mela cotogna), mutta luonnollisesti herkun ollessa lähinnä paikallinen, voi sinappihedelmän korvata mainiosti millä tahansa sinapinsiementä tms. sisältävällä tuotteella)
• suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Lisäksi tarjoiluun joko/tai:

1. 200 g voisulaa + raastettua grana padano -juustoa, tai:
2. tomaattista kastiketta muutamalla kikkareella jauhettuja lihoja

Kurpitsa pilkotaan ja kypsennetään uunissa 180 asteessa 30-60 minuuttia. Kypsä vihannes soseutetaan.

Silputaan sinappihedelmä, jos sellaista on käsillä. Se yhdistetään kurpitsan kanssa ja seokseen lisätään jauhetut amaretit, raastettu grana padano, muskottipähkinä ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Mielestäni täytteiden makeus vaatii suolaisuutta lisäkseen, jottei lopputulos muistuttaisi jälkiruokaa! Seoksen annetaan levätä yön yli jääkaapissa, jotta maut tasoittuisivat. Seuraavana päivänä vaivataan pasta, heilutellaan kaulinta ja piperrellään tortelleja tai muita ravioleja. Itse halusin kokeilla muotoa jota en ole ennen kokeillut.. ei ehkä ole ihan oikeaoppinen, mutta järisyttävän hyvää oli, eli ei makua haitannut!

On kyllä hauskaa kokeilla uusia reseptejä, sitä voi joskus itsensä yllättää monessa eri mielessä. Tämä kokeilu oli mieleenpainuva mukavalla tavalla (ne toisenlaiset yllärit jätetäänkin tietysti julkaisemati!). Ennen leikkiin ryhtymistä vertailin muutamia eri reseptejä keskenään ja tällä kertaa parhaalta kuulosti GialloZafferanon kurppatortelliversio. Pidän myös sivuston tarjoamista vaihekuvista ja usein sieltä onkin tullut kokeiltua erilaisia ruokaohjeita.

Valmistin täytteen (suolaista) makeutta kontrastoimaan tuollaisen hersyvän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustoin vielä herkkutateilla! Ai että! Yhdistelmä oli mielestäni loistava. Oikeaoppisesti raviolit ladotaan kastikkeen (tai voin+grana padanon) kanssa kerroksittain laakeaan vuokaan, josta ne tarjoillaan kuin lasagne. Mantovassa tämä herkku kuuluu Jouluaaton illallispöytään.


POMEGRANATE CHICKEN - GRANAATTIOMENA-KANANPOIKAA

Loistavasti onnistunut pääruoka tarjosi sekin meille uusia makusia. Granaattiomenaa ei ole aiemmin tullut maistettua ja täytyy sanoa että tähän reseptiin se sopi kuin nenä päähän. Koristeluun kannattaa säästää muutamia rubiininpunaisia siemeniä, sillä kypsyessään niiden kaunis väri haalistuu.

Tarvikkeet kahdelle tai neljälle... riippuu nälästä:

• kaksi kokonaista roilerin rintaa
• valkoviiniä tai proseccoa+brandya tai muuta vastaavaa lihan marinointiin
• yksi granaattiomena - tai voihan niitä enemmänkin olla jos haluaa
  
• puoli lasia brandya tai konjakkia, tms.
• tillkka vahvaa kanalientä
  
• salottisipuli
  
• suolaa ja pippuria
• timjaminoksa niin halutessaan
  

Täytyy myöntää että puolessa vuodessa ihan kaikki reseptin yksityiskohdat eivät ole pysyneet mielessä. Olen kirjoittanut reseptivihkooni kaksi eri reseptiä, joista olen muokannut jonkin sortin välimuodon. Pääasiat ovat kuitenkin muistissa, maustamisen voi jokainen hoitaa makunsa mukaan.

Laita rinnat marinadiin 24 tunnin ajaksi. Marinadi on siis viiniä maun mukaan, lisäksi tujaus brandya tms. antaa oivan vivahteen. Sekaan voi halutessaan laittaa muitakin mausteita: pippureita, sipuleita taikka yrttejä.

Ennen paistoa otetaan liha huoneenlämpöön, kuivataan sen pinta talouspaperilla ja paistetaan kevyesti kultaiseksi ylt'ympäriinsä. Lisätään pannulle luraus sitä brandya, jonka annetaan haihtua. Siirretään broilerit uunivuokaan, suolataan ja pippuroidaan, sekä paistetaan kypsäksi 175 asteessa noin 15 minuutin ajan. Kuullotetaan sillä välin pannulla silputut sipulit, lisätään tilkka brandya tai marinointilientä, jonka voi keittää kasaan kastikkeeksi, tilkka vahvaa kanalientä sekä yli puolet granaattiomenoiden sisuksista missä tahansa muodossa: mehuina, siemeninä, miten vain. Jos lisäät ainakin osan mehuksi puserrettuna niin hedelmä ehkä antaa enemmän makua soppaan. Timjami voi olla myös hyvä lisä kastikkeeseen. Broileri siivutetaan ennen tarjoilua ja kruunataan liemellä, jonka sekaan loput granaattiomenan siemenistä voidaan sekoittaa.

Mahtava pääruoka tarjoiltiin sarset/valeriana -salaatin kera.

ERÄÄNLAINEN MUSTIKKAKUKKO, JOKA OLI JOKA TAPAUKSESSA HYVIN HERKULLINEN

Luulen etten ollut tätä tehdessäni vielä ymmärtänyt kukkouden syvintä olemusta, jonka mukaan kukon ei oikeastaan kuuluisikaan olla viipaloitava, vaan lusikoitava. Luulen että mustikkakukkoa ei tosiaan tulisi paistaa kakkuvuoassa, eikä ainakaan pitää aivan näin kauan aikaa uunissa. Joulun jälkeen Suomessa lomaillessani herkuttelinkin sitten kummitädin kukolla ja ymmärsin vihdoin millainen oikean mustikkakukon kuuluu olla. Aijai, seuraavalla kerralla minäkin paistan kukkoni keraamisessa vuoassa ja nautin kupista ihanan vaniljavaahdon tai -jäätelön kanssa.

Yritin kyllä vaniljaista kastiketta keitellä, mutta olin hätäinen sekoittaessani yhä lämpimään kastikkeeseen kermavaahtoa kuohkeutta tuomaan. Ja itse kukko.. ainakin se oli kivasti rapsakkaa! Tämä onkin sellainen herkku joka on parasta pistellä napaansa saman päivän aikana, sillä yön aikana rukiin rapeus tuppaa pahan kerran katoamaan jääkaapin kosteudessa.

Resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta, linkki riittänee, eikö vaan?

Sinä iltana käytiin oikein elokuvissa, katsomassa Woody Allenin uusin filmi. Ei ehkä ollut ihan Woodya parhaimmillaan, mutta mukavaa oli silti!

Kotimatkalla piazzan laidalla kävelijöitä kohtasi ikävällä tavalla tuttu näky. Tällä kertaa mukana on ironiaa ja voin sanoa etten itse olisi "parempaa nukkumapaikkaa" osannut valita. Intesa San Paolo on suuri italialainen pankki ja kuvassa on heidän korean pääkonttorinsa sisäänkäynti. Tällä kuvalla halusin kai muistuttaa siitä kuinka onnekkaita me olemme, niin bloggaajat kuin lukijatkin. Bloggaamme ruoasta: meillä on millä ravita itsemme, vaikkemme rikkaita olekaan. Toisinaan sitä ajattelee, että mikä oikeus juuri minulla on "leikkiä ruoalla"? Toisaalta ruoasta bloggaaminen ei kuitenkaan tarkoita ruoan tuhlaamista - kaikki ainekset kierrätetään mielikuvitusta käyttäen. Opiskelijan keittiöhän perinteiseti muutenkin kiinnittää huomiota taloudellisuuteen. Olisi vaan kiva voida auttaa enemmän kaikkia heitä jotka apua tarvitsevat. Yritetään muistaa antaa hyvän kiertää (muuallakin kuin suolistossa)!

Me onnekkaat saimme seuraavanakin aamuna herätä lämpimästä sängystämme ja nauttia jouluisen riisipuuroaamiaisen kynttilän pehmeässä valossa.

Seuraava postaus tulee jatkamaan Joulu-teemaa ja siitä sitten pikkuhiljaa yritän kiriä kohti kesäisempiä kokkailuja!

Tortiglionit höysteenään rucola ja sahrami-parmesaanikreemi

Kolmisen vuotta sitten olen leikannut Barilla-paketin kyljestä talteen sen verran herkullisen ja simppelin reseptin, että nyt on jo korkea aika naputella se tänne esille teidänkin iloksenne. Tämä on nimittäin yksi suosikeistani läpi aikojen, vaikkei sitä kovin usein tulekaan kokattua. Ehkä se sahrami vähän kirpaisee kukkaroa, vaikkei 1,50 euroa kolmesta pienestä pussukasta ihan niin kauhea hinta olekaan... ennen kuin miettii mitä muuta ja paljon hyödyllisempää samalla rahalla saisi. Kolme litraa maitoa, 300 grammaa rucolaa, puolitoista kiloa pastaa tai mitä tahansa kasviksia ja niin edelleen. Joka tapauksessa menin ja ostin sahramia. Pitkästä aikaa. Kyllä oli herkkua!

Tästä riittää 4:lle alkuruoaksi, tai 3:lle pieniruokaiselle / 2:lle tosinälkäiselle pääruoaksi:

350g tortiglioneja (tai pennejä, fusilleja tai vastaavaa)
200g rucolaa (puoletkin tuosta riittää mainiosti)
100g parmesaania raastettuna
25g voita
25g vehnäjauhoja
1 pussukka sahramia
0,5 litraa maitoa
suolaa ja pippuria

Sulata voi, lisää siihen jauhot, sekoita hyvin ja lisää sitten erissä kuuma maito. Keitä seosta viisi minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää sitten parmesaani ja kylmään maitotilkkaan liuotettu sahrami. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää pilkottu rucola, sekä mahdollisesti suolaa ja pippuria. Keitä pasta "al dente" suolatussa vedessä, valuta ja yhdistä kastikkeeseen. Nau-ti!

Sahramikastike on yhtä aikaa raikasta, täyteläistä ja aromikasta. Aika mehevä paketti, sanoisin!

Näissä merkeissä päivät toisensa perään kuluvat. Välillä fillaroin ruokaostoksille, kokkaan lunssia, pesen astioita, sitten istutan pyllyn taas penkkiin. Välillä käydään lenkkeilemässä. Ja taas kokataan, syödään, tiskataan... Sunnuntaina oli tarkoitus matkustaa pienen vuoristokylän polentajuhlille, ikäänkuin juhlistamaan tenttikauden päättymistä. Viime vuonna yritys meni mönkään ja nyt olimme siis päättäneet sinne vihdoin päästä reissaamaan. Voi miten olenkaan odottanut sunnuntaita! Kunnes tänä aamuna alkoi näyttää siltä, että kohtaloni on totisesti jättää polenta syömättä: miehen ryökäle heräsi hirvittävän lenssun kourissa! Nyt peukut pystyyn, että ihmeparantuminen tapahtuisi huomisen aikana! Toisaalta onhan niitä juhlia muitakin, jos nyt välttämättä jossain on päästävä käymään. Jos taas ei, niin ylläolevan kuvan merkeissä jatketaan.

Muutama viikko sitten, eräänä lauantaisena aamupäivänä, kipaisimme läheiseen supermarkettiin jotakin tarjoustuotetta ostamaan. Oli niin mukava ja aurinkoinen tunnelma kadulla, että jalat ihan itsestään kulkivatkin kaupan ohi, aina keskustaan asti!

Vähän tuli näyteikkunaostoksia tehtyä! Mitä noista mieluiten maistaisit? Itse kallistuisin ehkä tuon marjapäällysteisen suuntaan. Täällä Italiassa marjat maksavat niin paljon, ettei noin hienoja kakkuja voi oikein kotona leipoa. Sääli.

Pysähdyttiin vielä naatiskelemaan mukavasta aamupäivästä kirjakahvilan terassille. Hyllyillä nököttäviä kirjoja saa vapaasti lueskella kahveeta siemaillessaan. Luulisi olevan vaikeaa jättää jotain oikein jännittävää romaania kesken, siinä vaiheessa kun muki on viimeistä tippaa myöten tyhjä. Nappasin käteeni opuksen nimeltään "101 asiaa jotka tehdä Torinossa ainakin kerran elämänsä aikana". Luulen että tässä kaupungissa ei oikeasti ole kyllä mitään ihmeellistä ajanvietettä, sillä minut ainakin kirja jätti aivan kylmäksi! Turistit, suunnatkaa toisaalle!

Tuttu kuosi näyteikkunassa!

Puisto rautatieaseman edessä

Tuoretomaattipasta

Ei olla laskettu kuinka monta kertaa ollaan kyseistä pastaa nautittu lounaaksi, mutta vakuutan, että monta! Tämä on todellakin se yleisin pastakastike meidän keittiössämme, etenkin näin "kesäaikaan". Mikä siinä sitten on niin hyvää? Jos tomaatit ovat maukkaita, basilika tuoretta ja pasta laadukasta (tuorepasta on tottakai parasta, mutta ihan perus-Barillakin maistuu hyvin), tämä on makuyhdistelmä, joka paitsi sointuu suloisesti yhteen, myös antaa tilaa komponenteilleen. Vehnä oikeasti maistuu tomaatin ja basilikan rinnalla! Ennen muuttoa Italiaan kuvittelin pastan olevan höystettävissä vain joko jauhelihakastikkeella tai vaihtoehtoisesti paksulla kermapohjaisella kana- tai lohikastikkeella. Tai en edes kuvitellut - mielsin asian niin, sen enempiä miettimättä. En ollut pasta-ihmisiä, vaikkei maussaan mitään vikaa ollutkaan - siitä vain jäi aina niin raskas olo. Täällä Italiassa taas pasta tyypillisimmillään nautitaan ilman proteiineja. Lounaaksi, vaikka. Tai alkuruoaksi. Ja ah, miten hyvä ja raikas olo jää masuunkin sellaisen aterian jälkeen, jolla pysytellään ainoastaan joko hiilareiden tai protskujen seurassa. (Paitsi anopin sunnuntailounailla, jolloin pastaa edeltää voitaikina-alkupala ja joka päättyy tiramisuun, uh..). Epäilen useissa paikallisten uskomuksissa olevan vinhaa perää: appelsiinimehua ei voi nauttia samalla aterialla maidon kanssa, eikä cappuccinoa juoda jälkiruoaksi. Sen vuoksi pastaakin odottaa sama kohtalo: let's keep it simple!

Sitäpaitsi, kuten paikallisen kokkisodan dinosaurus Beppe Bigazzi totesi, ei se ole pasta mikä lihottaa: kaikki riippuu tavasta, jolla pastan maustaa. Atkins on niin passé!

Hienonnettua valkosipulia kuullotetaan oliiviöljyssä. Lisätään pieniksi kuutioiksi silputut tomaatit. Kuvan luumutomaatit ovat pomodori da sugo, eli kastiketomaatteja. Niissä on superpaksu kuori, jonka sain vinkeästi kuorimaveitsellä irti - niin oli kiinteää hedelmäliha! Normaalisti tomskut kaltataan kiehuvassa vedessä, mutta erään trattoria-kokin kikka oli pilkkoa vihannes niin pieneksi, ettei kuoria edes huomaa seassa. Suosittelen viimeksimainittua - suomalaisissa tomskuissa on niin ohuet kuoretkin, ettei niitä mielestäni tarvitse poistaa.

tärähtänyt kuin kuvaajansakin

Annan kastikkeen kiehua noin kymmenisen minuuttia. Sillä välin pastavesi lämpenee kiehuvaksi. Lopuksi maustan kastikkeen merisuolalla ja tuoreella, silputulla basilikalla. Kahta en säästele: valkosipulia ja basilikaa! Rouhaus mustapippuria ja vot!

Annoksen ylle voi raastaa pikkuisen parmesaania. Kokeile ja ihastu! Suosittelen erityisesti lounaaksi, sillä hiilihydraatit antavat energiaa iltaan asti. Huomaan esimerkiksi eron salaattilounaan ja pastalounaan jälkeen illansuussa, lenkille lähdettyäni: viimeksimainitun vaikutuksen alaisena olen ihan kone! Lenkin jälkeen taas raikas, mutta runsas ja ruokaisa salaatti takaa hyvän olon ja kunnon yöunet! Katsotaan sitten, kun syys saapuu: väistyvätköhän salaatit kuumien soppien tieltä - ja tomaattikastikkeet vaihtuvat carbonaraan?

Huomenna suuntaamme Astiin! Lupailin postausta viinimessuilta ja maalaisruokamarkkinoilta - vaikka niihin jo vuosi sitten tutustuimmekin - mutta tiedossa onkin muutamia uusia tuulia. Kameran akku on jo latauksessa ja seuraavien Asti-aiheisten kuvien myötä toivotan mukavaa viikonloppua - ja painun pehkuihin, laittamaan omankin akkuni lataukseen!

Makuina fragolino-rypäle ja viikuna.

Astissakin taidetaan parkkeeraamisen jalo taito.

Torino näyttää Astin jälkeen iiisolta!

Herneraviolit valkopapukreemissä

Onkin vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi tuli otettua osaa kuukauden ruokahaasteeseen. Elokuussa Pumpkin Jam aka Kurpitsamoska heitti peliin niin houkuttelevan aiheen, että pakkohan siihen oli osallistua. Herneestä saa aikaan vaikka mitä! Eniten meidän kyökissämme siitä kokataan lisukkeita, keittoja tai munakkaita, mutta tällä kertaa halusin valmistaa jotakin hieman.. hmm.. haastavampaa. Semola eli durumvehnäjauho odotti pastanvääntäjää keittiökaapin pölyyntyneellä hyllyllä ja kutkutteli mielikuvitustani siinä määrin, että päätin kokeilla jotakin aivan uutta. Tuorepastaa hernetäytteellä! Olisi ollut aivan mahtavaa päästä käsiksi tuoreisiin herneisiin, mutta täällä Po-joen laaksossa kokin on tyydyttävä pakastettuun tavaraan.

Lauantainen aamupäivä osoittautui epätavallisen äänekkääksi kadulla tapahtuneen putkivuodon vuoksi. Melua eivät tuottaneet yksinomaan porakoneet, pumput ja moottorit, vaan myös calabrialaiset työmiehet, joiden suureen ääneen oli ilmoitettava kulmakunnalle läsnäolostaan. Kuvassa näkyy ikkuna, jonka ääressä yleensä pakerran ja lienee sanomatta selvää, etteivät edes kuulosuojaimet olisi antaneet tarvittavaa opiskelurauhaa... joten... onko viikonlopun askartelu-paskartelu nyt perusteltua, häh?

RAVIOLIT

Valmista pastataikina tämän ohjeen mukaan. Suosittelen käyttämään 55 grammaa kananmunaa ja ruokalusikallisen e.v. oliiviöljyä 100 grammaa jauhoja kohden. Tee taikinasta pehmeää, etenkin, jos työskentelet kaulin kädessä. Pastakone on turha keksintö! ;)

TÄYTE

Kuullotin puolikasta sipulia voissa (ripottelin suolaa päälle ja annoin muhia kannen alla, kunnes olivat läpikuultavia), lisäsin pannulle kourallisen pekonisuikaleita ja vartin verran liotettuja herkkutatteja. Kun pekoni oli kypsän näköistä, kaadoin pussista pakasteherneitä muutaman kourallisen verran. Annoin niiden sulaa, jonka jälkeen nostin liekkiä ja lirautin sekaan valkoviiniä. Annoin sen haihtua, lisäsin vettä ja panin taas kannen kiinni, kunnes herneet olivat kypsiä. Maustoin persiljahakkeluksella ja mustapippurilla. Soseutin. Lisäsin tahnaan pari lusikallista ricotta-juustoa ja yhden munankeltuaisen. Tarkistin suolan.

Kaulin pastan niin ohueksi, että siitä näki läpi. Otin muotilla kiekkoja, jotka täytin ja joiden reunat kostutin, että tarttuivat hyvin kiinni. Panin ne paksulle vehnäjauhopedille lepäämään ja pakastin raviolit pussissa heti kun viimeisetkin olivat valmiita. Täytepastaa ei oikein voi kuivattaa huoneenlämmössä, kuten nauhapastalle on tehtävä. Jääkaapissakaan en suosittele säilyttämään, vaan pakkasessa. Täytteen kosteus saa nimittäin tuhoja aikaan. Täytepastaa perinteisesti valmistetaan myös ilman muottia, havainnekuvia löytyy täältä. Entä mitä tehdä rippeille? Itse leikkasin ne kahteen eri kasaan: vasemmalla suurimmat retaleet eli maltagliati, "huonosti leikatut". Niitä voi pakastimesta ottaa kiehumaan ja sekoittaa minkä tahansa pastakastikkeen sekaan. Oikeanpuolimmainen kasa koostuu pienimmästä silpusta, jonka niinikään pakastin. Sen aion keittää viileänä syksyisenä iltana ja nauttia kirkasliemisen kasviskeiton seassa. Ei ole olemassa ruokaa, jota ei voisi kierrättää!

VALKOPAPUKREEMI

Yön yli liotettuja valkoisia papuja keitetään painekattilassa noin 40 minuuttia. Keitin ne yhdessä porkkanan, sellerinvarren, puolikkaan sipulin, valkosipulinkynnen ja merisuolan kanssa. Rosmariininoksan voi sujauttaa myös kattilaan, ken muistaa. Jahka pavut ovat kypsiä ja ihania, pannaan paistinpannu liedelle, matalalle liekille ja nakellaan sille siivutettu valkosipulinkynsi, riivitty rosmariininoksa (tai kaksi tai kolme) ja hieman raastettua sitruunankuorta. Kun valkosipuli on kypsä, lisätään pavut ja oikeastaan kaikki muu, paitsi porkkana ja selleri. Valkoviiniä voi tällekin pannulle roiskia ja taisinpa itse lisätä sekaan vielä nokareen liemikuutiotakin. Ihan vaan hetken verran pyöritellään seosta pannulla, sitten se soseutetaan millä tahansa tavalla. Lisätään niin paljon kasvislientä, kermaa tai muuta, että koostumus on hyvä: riittävän notkea, pehmeä ja samettinen. Siivilöidään kastike, maustetaan tarvittaessa vielä suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, silputulla rosmariinilla, paitetulla pekonisilpulla, tms. Lisäsin nokareen voita valmiin kastikkeen sekaan. Idea: kastike tällaisenaan olisi aivan mahtavaa sosekeittoa, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Raviolit heitetään jäisinä iloisesti kiehuvaan suureen vesikattilaan (jossa paljon vettä, sekä riittävästi merisuolaa ja tilkka oliiviöljyä). Lorautin valmiin annoksen päälle vielä nauhan sitruunamehulla kirpakaksi maustettua neitsytoliiviöljyä. Mustapippuria ja silputtua tuoretta rosmariinia pintaan - ja ei kun kauhomaan!

Ilmakuva ja poikkileikkaus. Paketti, jonka maut sopivat todella hyvin yhteen.
Ja kokeilkaakin sitten sitä valkopapusosetta!

Loppuun lomakuvia Suomenlinnan lautalta. Kaunis, kauniimpi, Suomi!

Tagliatelleja miekkakalan ja kirsikkatomaattien kera

Olipa mainio juttu, että tuli käveltyä sen kalatiskin ohi juuri sinä päivänä, kun miekkakala oli tarjouksessa. Hintaa sillä toki oli edelleen aivan riittävästi (16€/kg), mutta pastaa varten raaka-aineita ei suuria määriä tarvitakaan. Italiassa makaroonit nautitaan mahdollisimman makaroonipitoisina, syödäänhän itse kala tai liha yleensä erikseen pääruokana. Kuten paikallisen kokkisodan mainio gastronomi Beppe Bigazzi vakuuttaa: "Kun pasta on hyvää, nautitaan se ilman mitään. Kuinka? Eieiei, ilman öljyä tai voitakaan. Ilman mitään!". Me harvoin noudatamme käytäntöä ja mieluummin tyydymme yhden ruokalajin valmistamiseen ateriaa kohden - tosin pastaa tulee valmistettua melko harvoin. Kyseisellä reseptillä tyydytettiin kaksi nälkiintynyttä napaa vallan mainiosti, eikä tilaa pääruoalle olisi ollutkaan. 

2 henkeä kohden tarvitaan:

n. 200g pastaa, esimerkiksi tagliatelleja (ihanaa on tuorepasta, jonka voi valmistaa kotonakin: ohje täällä ja toinen täällä)

n. 150 g miekkakalaa (muunkinlainen kala kelpaa varsin hyvin)

kourallinen tai kaksi kirsikkatomaatteja

tuoretta tai pakastettua basilikaa

pari lusikallista pinjansiemeniä (ei mitenkään välttämätöntä)

1 dl valkoviiniä

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

Miekkakalapastan toteuttamista tarkkailin linssin takaa, mutta panin merkille toimenpiteet: kala pilkotaan pienehköiksi kuutioiksi, kirsikkatomaatit neljäksi lohkoksi. Kuumennetaan pannulla oliiviöljyä, jossa paistetaan ensin kalat, sitten myös tomaatit.

Kaadetaan valkoviini joukkoon ja pidetään pannu yhä kuumana. Suolataan, pippuroidaan, sekä lisätään pinjansiemenet ja basilika, siirretään pannu syrjään ja odotellaan pastan kypsymistä.

Sekoitetaan kaikki yhteen, lisätään ohut nauha tuoretta (siis ei paistettua) oliiviöljyä - et voilà! Se on siinä! Pasta nautitaan kaikessa herkullisessa simppeliydessään kerana lasillisen kokkaamiseen käytettyä valkoviiniä. 

Suositellaan lämpimästi kaikille merenherkkujen ystäville! Variantteja voi toki viritellä monella lailla, jotkut lisäävät pastaan kuutioitua monakoisoa, joka paistetaan kalan lailla pannulla. Savustettua scamorza-juustoakin olen nähnyt kuutioina nautittavan miekkakalapastan kerana - tosin yleensä täälläpäin vältetään yhdistämästä maitotuotteita (siis juustoja) merenelävien kanssa samalle lautaselle - tai aterialle.

Alpit, Torino ja Po-joki