Välimerelliset paprikatöttöröt

Tautisen hyviä! Palkitsin itsemme (miehen siitä että on kärsivällisesti kestänyt ei-niin-miellyttävää seuraani viime aikoina - itseni siitä että jaksoin kuin jaksoinkin pusertaa kesän kahdeksan tenttiä kunnialla ja erittäin hyvällä menestyksellä läpi) ja tietysti lukijakuntani (toivottavasti tänne joku vielä eksyy toistuvista taukoiluistani huolimatta) uuden ja herkullisen reseptikokeilun merkeissä! 

Löysin ohjeen ihanasta Giallozafferanosta, jossa on muuten mainiot vaihekuvat, kannattaa vilkaista! Jos muuten joku sattuu löytämään sieltä (tai muualtakin) kivannäköisiä reseptejä ja olisi kiinnostunut suomennoksista, voin yrittää toteuttaa toiveita uusien postailujen muodossa. 

Takaisin kääröihin: 

paprikoiden sisältä löytyy: 

sardellifileitä (ne voi mainiosti korvata vaikka tonnikalalla tai jättää kokonaan pois), 

basilikaa, 

valkosipulia, 

lehtipersiljaa, 

mozzarellaa, 

kapriksia, 

pippuria, 

sekä niin halutessaan myös korppujauhoja. 

Juuston ja merenelävien liitto ei yleensä ole ihan paras mahdollinen idea, joten tätä todella hyvältä näyttävää ohjetta kokeiltiinkin suuren mielenkiinnon ja jännityksen vallitessa. Mozzarellan ja sardellin kimppa oli kuitenkin suuri positiivinen yllätys! Voin lämpimästi suositella reseptiä kaikille, jotka pitävät aromikkaista välimerellisistä mauista!

Alkuperäinen resepti neuvoo valmistamaan herkun uunissa. Meillä on lämpöasteita jo muutenkin aivan riittämiin (puhumattakaan sähkön korkeammasta hinnasta ennen iltaseitsemää - syömme yleensä ennen sitä) joten kokeilin valmistaa kääryleet pannulla. Hyvin meni silläkin lailla. Näin grillikaudella kannattaa myös ehdottomasti hyödyntää ulkosalla kokkailun suloja!

Uunissa: paista kokonaisia paprikoita 250 asteessa 20-25 minuutin ajan, käännellen niitä joka kyljelle. Tarkoitus on saada niiden pinta täyteen mustia laikkuja. Ota kasvikset uunista ja sulje muovipussiin muutamaksi minuutiksi, kunnes niiden kuori lähtee helposti vetämällä irti. Poista kanta sekä sisus, leikkaa muutamaan lohkoon pituussuunnassa.

Pannulla: öljyä lämmin pannu, pane jo lohkotut paprikat pannulle. Ripottele merisuolaa pintaan ja sulje kannen alle reiluksi toviksi: puoli tuntia menee ihan kevyesti siihen, että paprikat muuttuvat pehmeiksi ja kuoretkin osittain lähtevät irti. Muista heittää vettä pannulle silloin tällöin, etteivät vallan pala pohjaan.

Sekoita täytteen ainekset yhteen. Jos raaka valkosipuli tuntuu liian rankalta, tee niinkuin Sitruunainen: keitä kokonaista kynttä vedessä parin minuutin ajan, silppua se sitten. Antaa makua, muttei vatsanpuruja. Kokeilin täyttää puolet paprikoista muuten samalla massalla, mutta johon oli lisätty korppujauhoja. Oma suosikkini oli ilman, sillä korppujauhojen kanssa massasta tuli hieman liian mössöä. Kannattaa itse kokeilla! Täytteen määrät ovat ihan silmämääräisiä, sitähän voi maistella ennen paprikoiden täyttämistä. Yrttien kanssa ei kannata säästellä!! Kokonainen ruukku kumpaakin kolmea kokonaista paprikaa kohden on ihan hyvä.

Korppujauhottu täyte lepää paprikafileillä. Pinnalle ripotellaan mozzarellaa pieninä kuutioina ja homma rullataan kasaan. Jos ne paistetaan pannulla, kannattaa kiinnittää cocktailtikulla. Uunivuoassa ei ole pelkoa siitä että tötterö aukeaisi.

Hetkeksi pannulle, jotta ape lämpiää ja juusto sulaa. Uunissa rullia voi lämmittää 200 asteessa 10 minuutin ajan, esimerkiksi pienissä annosvuoissa. Ennen tarjoilua töttöröt valellaan nauhalla extra vergine oliiviöljyä.

Kyllä oli hyviä, on tehtävä toistekin. Mieskin oli ihan tyytyväinen, sekä herkuista, että siitä, että Sitruunainen oli vihdoin tullut takaisin. "Viikon transsista", kuulemma.

Voiko yhteen ainoaan tenttiin joutua lukemaan näin paljon eli 2000 sivua? Kyllä voi.

Parvekkeelle on kasvanut itsestään rehevä köynnöskasvi, edellisvuoden multaan pudonneesta siemenestä. Ensimmäinen kukka tervehti iloisesti ensimmäisen "lomapäiväni" kunniaksi! Ei tosin auta muu kuin alkaa valmistautua saman tien syyskuun tentteihin (täällä tenttikausia on kolme vuodessa), mutta onhan se mukavaa, että suraavaan kahteen kuukauteen ei ole muita päivämääriä kalenterissa kuin kahden viikon kauan odotettu reissu Suomeen! Ihanaa! Oikein ihanaa kesän jatkoa itse kullekin!

Savoian lintua & kurkistus kuninkaallisten rouvien palatsiin

Aatelinen lintuherkku kruunaa museotrilogian päätösjakson. Kyseessä on todellinen nami, joka tunnetaan nimellä "kanaa savoiankastikkeessa" (Pollo in salsa sabauda). Resepti kiertää italiaanoblogeissa, joissa reseptin kerrotaan olevan peräisin Slow Food -keittokirjasta, sellaisesta, jossa on julkaistu piemontelaisravintoloiden reseptejä. Alkuperä on siis näinkin tarkasti selvillä! Siitä viis, maku se tärkein! Ihanuus vaatii varsin erikoisen valmistustavan, jonka mukaan kuutioitu linnunliha (kanaa, kalkkunaa tai mitä vain) sukeltaa marinadiin koko yön ajaksi - mutta jo paistettuna. Ja huomio! Tarjoillaan ehdottoman viileänä.

Siipikarjan liha kuutioidaan ja kieritellään jauhoissa. Oletetaan lihaa olevan puoli kiloa. Siinä tapauksessa pienessä kasarissa lihojen paistuessa keiteltävien kastikeainesten määrät ovat seuraavat: lähes puoli litraa e.v. oliiviöljyä, 2 valkosipulinkynttä, kourallinen salvianlehtiä, mukavasti roseepippuria kokonaisena, 100g sardelli/anjovisfileitä, 1 sitruuna. Viimeistä eli sitruunaa lukuunottamatta muut ainekset siis keitetään muutaman minuutin ajan siten, että sardellifileet hienontuvat. Sillä välin paistetaan liha pannulla oliiviöljyssä, varoen paistamasta liikaa, ettei kuivu.

Sitruunan mehu lisätään hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen.

Kypsennetyt suupalat kipataan kulhoon ja päälle kaadetaan kuuma liemi.

Näyttää hyvältä, tuoksuu samoin. Söisin jo nyt, mutta ei! Kansi kiinni ja koko komeus jääkaappiin yön ajaksi. Suolaa ei lisätä lainkaan, sillä sardellifileistä sitä tulee roppakaupalla.

Makuhermot kiittävät malttavaa herkkusuuta: seuraavana päivänä kana oli niin hyvää, mm.. Utelias kun olen, oli kokeiltava muutamaa palaa myös lämpimänä. Ero oli kuin yöllä ja päivällä, sillä lämpimänä sitruuna pisti kaiken muun yli, eikä maku ollut lainkaan hyvä. Viileänä taas aromit tukivat toisiaan, kutkutellen kielen nystyröitä, mm.. Kuninkaallisen kanan kumppaniksi ajattelin sopivan herneet, jotka paistetaan pannulla yhdessä kinkku/pekonisuikaleiden ja viipaloidun sipulin kanssa. Kastellaan valkoviinillä, annetaan nesteen haihtua ja maustetaan persiljalla. Kaikki oli niin hyvää!

Internetistä löytyy kasapäin ikivanhoja ruokalistoja, jotka ovat peräisin niin kuninkaallisten kuin ravintoloidenkin pöydistä. Pikainen silmäys kertoo jälkiruoan olleen useimmiten "dessert", mutta kuka ties, vaikka karhunvatukkapiiraseni olisi kelvannut myös Savoian herttuattarille. Crostata eli muropiiras syntyy käden käänteessä, ohje löytyy tottakai leivontablogistani!

*Sitruunainen synkkänä* Sori vaan, kuva on nyt pieni ja sillä siisti. Löytyy picasa-albumistani isommassakin koossa, mutta kopioin tänne pelkän kuvakkeen *häpeä*. Tihrustakaa, tihrustakaa, jotta näette Palazzo Madaman julkisivun!

Torinon keskustan Piazza Castellolla kohoavan palatsin alakerrassa on tämän näköinen museo, joka harmiksemme oli jo suljettu ehtiessämme paikalle. Koko yläkerta oli kuitenkin iltaan asti auki, joten suuntasimme kulkumme sinne.

Mahtipontinen portaikko johtaa yläkerran krumeluureihin saleihin.

Katto

Toinen katto

Kolmas katto

Setä ja täti

Peilipöytä

Kultaa

Esillä on monia kuninkaallisia esineitä ja huonekaluja.

Monesko katto?

Enemmän tässä on seinää.

Jo hämärtää.

Ferragoston kunniaksi saleista suurimmassa järjestettiin fiini aperitivo, eli drinksu ja suolapalabuffet.

Vaan mepä suuntasimme kulkumme piazzan toiselle laidalle, jossa Fiorion jäätelöbaari häämötti niin kutsuvasti. Makuja en muista niin millään.

Fillaroidessa kotia kohti pysähdyimme vielä seuraamaan Piazza San Carlolla esiintyviä puglialaisnuoria, jotka esittivät kansanmusiikkia. 

Parsakaalipasta - pasta con i broccoletti

Psst. Revisio tästä pastojen kermasta vaihekuvineen löytyypi täältä!

Herkullinen ja keväinen pasta-annos syntyy näin:

Täytä suurehko kattila vedellä ja aseta kuumalle levylle. Irroita ja puhdista parsakaalin kukinnot. Kun vesi kiehuu, lisää reilu lusikallinen merisuolaa, sekä noin 200g lyhyttä pastaa, jonka keittoaika on noin 12 minuuttia. Lisää kiehuvaan veteen myös parsa.

Aseta kuumalle levylle suurehko kasari. Käristä tilkassa oliiviöljyä kymmenisen kappaletta anjovis/sardellifileitä, silputtu tai murskattu valkosipulinkynsi, sekä pätkä hienonnettua chilipaprikaa.

Siivilöi pasta ja parsa minuutin verran etuajassa, ota talteen tilkka keitinvettä. Siirrä parsa ja pasta kasariin ja pyörittele seosta hetki pannulla. Lisää sinne tarvittaessa tilkka keitinvettä, sekä loraus hyvää oliiviöljyä. 

Lusikoi lautaselle ja mausta halutessasi parmesaaniraasteella.