Sarjassa "joulumuistelot ja postauskiri". Bonuksena jouluhalko!

Jouluaattoa täällä ei niin hienosti juhlita kuin Suomessa, mutta jotakin (hyvin) pientä luksuksen tynkää yritimme vuoden 2010 aattoillalliselle keksiä. Perheemme kun asustavat Euroopan eri päissä, olemme ajatelleet reiluimmaksi viettää joka toisen Joulupäivän täällä Italiassa, vaikka molemmat olemme sitä mieltä, ettei se vedä missään mielessä vertoja suomalaiselle Joululle (tai suomalaiselle jouluseuralle). Kohtalonamme taitaa olla ikuisesti lennellä kahden maan väliä, missä ikinä itse asummekin.

Aattoiltaa vietettiin ihan kahteen pekkaan täällä kotona, pari lahjaa vaihdettiin ja nautiskeltiin illallisherkuista. Alkupaloiksi keksin paistaa jonkun rehuja (olisko ollut pinaattia vai rucolaa ehkä?) sisältävän munakkaan uunissa, leivinpaperilla vuoratuissa pienissä metallisissa leivosvuoissa. Niistä tuli oikein maukkaita makupaloja, jotka sivelin Philadelfialla ja koristelin Parmankinkulla.

Tuollainen alkupala voisi kenties käydä myös vhh-ruokavalioisille. En tosin tuosta tuorejuustosta tiedä, paljonko siinä sitten lie niitä hiilihydraatteja. Vaikka itse olemme tällaisia keskitien tallaajia, niin lisään silti kategorian VHH muuan karppaavan perheenjäsenen innoitamana. (Terkkujaa!) Toisaalta, mikä sitten on vähän ja mikä paljon - en mene takuuseen siitä liekö käsittämäni vhh sitä myös dieettiä noudattavien mielestä.

Taas alkuruoka (keitto, pasta tai riisi) jäi välistä (niistä tulee helposti turhan raskas olo), mutta pääruoaksi sitten broilerin fileet paistettiin tuoreiden herkkusienien, sipulin, pekonin ja rosmariinin kera pannulla. Vähän taisin valkoviinilläkin kastella keitosta. Hyvää tuli.

Talvisin tulee syötyä paljon tämän tyyppisiä kasviksia liharuoan lisukkeena. Kuvassa ruusukaaleja ja porkkanoita erittäin kuumalla pannulla käytettyinä ja valkoviinissä kypsennettyinä.

Jälkkäriksi maistelimme minikokoista (kämmentä pienempää) panettone-pullaa, jota kyllä söisi oikeastaan vuoden ympäri, niin hyvää se on. Joulun jälkeen suuntasimme Suomeen viettämään Joulun jälkilöylyjä ja matkalaukku senkun pullisteli panettoneista. Niitä vietiin pohjolaan tänä (eli sinä) Jouluna peräti kuusi kappaletta!

Ja illan bonuksena oli erilaisia konvehteja, italialaisia ja sveitsiläisiä. Voiko kesäkuussa tulla Joulua ikävä? No voi, slurps!

JOULUHALKO

Kyllä onkin tehnyt jo monta monituista Joulua mieli kokeilla tätä klassikkoherkkua - tehdä siis. Alkuperäisten ranskalaisten reseptien mukainen satsi voita ja sokeria tuo kylmän hien otsalle jo ajatuksen tasolla, mutta perinteenä halko on varsin mielenkiintoinen. Tykkään askarrella tällaisia mielikuvitusta kutkuttelevia juttuja ja pienillä muutoksilla päätin kokeilla reseptiä.

POHJA:

4 munaa (valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi)
100 g tomusokeria
100g jauhoja
1 pussi leivinjauhetta (täällä se myydään pusseissa, olisiko se noin 2 tl)
30 g voita

Keltuaiset ja sokeri vaahdotetaan. Lisätään jauhot siivilöiden ja nuolijalla käännellen. Lisätään sulatettu voi ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaadetaan taikina leivinpaperoidulle pellille ja paistetaan 200 asteessa. Kumotaan paistettu levy kahden kostean liinan väliin.

TÄYTE

No en muista enää. Olen raapustanut kyllä merkintöjä reseptivihkooni, mutta joka merkinnän perässä on kysymysmerkki! Pääroolissa olivat hasselpähkinät, jotka paahdoin pannulla ja hienonsin mikserissä. (Ne mössöytyivät siellä, eli niistä ei tullutkaan jauhetta, kuten kuvittelin). Pähkinöiden, manteleiden, sun muiden kevyt paahtaminen kuivalla paksupohjaisella pannulla saa niistä huumaavan aromin esiin, joten sitä ainakin suosittelen kaikille pähkinöistä kokkaileville. Lisäksi täytevaahto sisälsi mascarponea ja ehkä myös vaahdotettua kananmunaa, sekä ehdottomasti sulatettua suklaata, jonka kuvittelin kiinteyttevän massan, mutta toisin kävi. Muistaakseni menin viimeiseksi lisäämään Marsalaa seokseen ja sen seurauksena vaahdosta tuli ikävän juoksevaa. Jääkaapissa täyte jonkin verran kiinteytyi, mutta Joulupäivän lunssipöydässä rakenne taas notkistui hujauksessa. Ensi kerralla pyyhin kylmän hien otsaltani ja väännän tortun samasta tavarasta, jolla ranskalaisetkin sen täyttävät.

Täyte siis olisi voinut olla paljon kiinteämpi, mutta kokonaisuudessaan torttu miellytti maistajia - leipojaa ehkä lukuunottamatta. Tykkään lisätä makeisiin leipomuksiin pikkuriikkisen suolaa, sillä se tuo sokerin paremmin esiin. Tällä kertaa halusin välttämättä lisätä sitä myös täytteeseen, jonka seurauksena halossa oli melko lailla Snickersiä muistuttava maku, heh. Luulen että muu pöytäseurueeni ei ole koskaan kyseistä patukkaa tullut maistaneeksi (täällä makeisteollisuus ei yllä edes kymmenekseen siitä ylenpalttisuudesta, josta se Suomessa nauttii), joten minä olin sitten mielleyhtymineni ainoa jolle kakku ei oikein uponnut. Käärispohja oli maultaan ja rakenteeltaan mitä mainioin, mutta se kohosi turhan paksuksi paiston aikana, joten käärimisestä tuli varsinainen koitos.

Pohjalle levitin syksyllä keittämääni kirpsakkaa luumu-Marsala-hilloa (tuolla niitä olisi yhä ainakin neljä purkillista jäljellä, huoh). Silloin syksyllä hillonkeittelyaikaan täällä oli sesongissa luumujen lisäksi myös persikka-aprikoosit (percocca), jotka olivat paitsi älyttömän edullisia, myös uskomattoman maukkaita. Niiden hedelmäliha on persikkaa kiinteämpi, aprikoosin kaltainen, mutta koonsa puolesta ne muistuttavat persikkaa. Maku on ihana sekoitus molempia - niin ihana, että joka kauppareissulla ostin niitä valtavan säkillisen hillon keittämistä varten, mutta alta aikayksikön säkin sisältö olikin jo imaistu parempiin suihin! Jälkeenpäin tuli sitten todettua, että johan siinä luumuhillossakin olisi tarpeeksi tuhoamista. Jouluhalkoon palaten, sotkin hillon sekaan vähän kaakaojauhetta, jotta halon raidoista tulisi tarpeeksi tummia. Päälle reilu sivallus hasselpähkinätäytettä, sitten rullaus. Rullaa säilytin jääkaapissa leivinpaperiin hyvin käärittynä muutaman tunnin ajan, kunnes leikkasin molemmat päät oksantyngiksi ja kuorrutin halon suklaaganachella.

SUKLAAGANACHE

200 g suklaata
200 g kuohukermaa

Kiehauta kerma ja lisää kulhoon, jonka pohjalla odottelee pilkottu suklaa. Sekoittele hitaasti sekaisin. Jäähdytä. Vatkaa vaahdoksi. Sivele saman tien halon pinnalle.

Yön yli halko asusti jääkaapissa ilman hiostavaa kupua tai vastaavaa yllään. Öö, ainakin muistaakseni, siis. Olisinko noita leikkauskohtia suojannut jotenkin kuivumiselta? Kyllä taisin nyt kantapään kautta oppia postaamaan kokkailut oitis, kun ovat vielä tuoreessa muistissa!

Joulupäivänä junailimme miehen perheen luo lounastamaan ja veimme jouluhalon sinne. Aamulla ennen lähtöä porasin veitsenkärjellä koloja jähmettyneeseen ganacheen, joihin tuikin noita söpösiä marenkisieniä. Sienet olivat oikeasti paljon hienompia ja aidomman näköisiä, mutta menin sitten peittämään niiden kauniit ruskeat pilkut "lumisateella", eli siivilöidyllä tomusokerilla.

MARENKISIENET

3 isoa valkuaista
105 g sokeria
40 g tomusokeria
ripaus suolaa

Vaahdota kiiltäväksi marenkivaahdoksi. Jaa vaahto kahteen pursotuspussiin. Leikkaa toiseen pienempi reikä ja toiseen suurempi. Pienemmällä reiällä pursotetaan leivinpaperiarkille sienien varsia, jotka ovat noin 2 cm pitkiä, tyvestä reilu 1 cm leveitä ja kärjestä kapeampia. Suuremmalla reiällä pursotetaan sienen lakkeja, noin 3 cm leveitä ja 2 cm korkeita. Kostutetulla sormella voidaan kevyesti painaa niiden korkeita huippuja matalammaksi. Siivilöidään kaakaojauhetta lakkien ylle. Paistetaan vajaa tunnin verran reilu 100-asteisessa uunissa. Tarkoitus on jättää esim. siihen pienempireikäiseen pussiin marenkia myöhempää käyttöä varten. Säilytä pussi jääkaapissa, sillä aikaa kun sienet paistuvat uunissa.

Kun vajaa tunti on kulunut, ota pelti uunista ja ota terävä pieni veitsi käteen. Sillä porataan jokaisen lakin pohjaan pieni reikä, johon varret voidaan tuikata. Ne kiinnitetään lakkiin pursotuspussiin jäljelle jääneen marengin avulla (turauta sitä reikään ja tuikkaa jalan kapeampi pää perään). Aseta sienet takaisin pellille ja laita pelti uuniin vielä noin varttitunnin ajaksi. Muistaakseni useat sieneni vähän vääntyivät uunissa tuon viimeisen paiston aikana. Laitoin ne kyljelleen makaamaan. Kannattaa siis tehdä vähän ylimääräisiä sieniä, vaikka toisaalta eihän ne luonnossakaan aina ihan muotovalioita ole! Täällä Po-joen laaksossa on vuoden ympäri kosteaa, joten minä säilytin sieniäni ilmatiiviissä rasiassa. Suomen talvi-ilma ei taas varmaankaan marenkia tuhoa, luulen.

Vilkaisin äsken tuota yllä olevaa kuvaa ja jopa näin kesäkuussa siitä jotenkin tulvahti oikein suloinen jouluinen tunnelma! Johtunee tuosta tomusokeroidusta lumisateesta. Taidan olla varsinainen jouluhöperö!

Joulupäivällinen tai -lounas, niinkuin itse sitä nimitän (se nautittiin klassiseen tapaan kello 14), koostui vallan "arkisista" ruokalajeista. Alkupaloina nautimme vitivalkoisia paahtamattomia kolmioleipä(mössö)viipaleita, joiden ylle oli levitetty mascarponeen sotkettua kylmäsavulohihakkelusta. Alkuruoaksi söimme peruslasagnen, jota seurasi tavalliseen tapaan kasarissa haudutettu vasikanpaisti. Jälkiruoaksi tiramisù (ja jouluhalko) ja kaffet päälle. Lahjojen jako ruokapöydän ääressä istuen (italialaiset eivät vaikuta olevan sohvakansaa: olen jopa nähnyt suuria koteja ilman olohuonetta!), jonka jälkeen kukin katosi perinteiseen sunnuntaityyliin omille teilleen. Iltasella ennen junamme lähtöä perheenjäsenet palaavat kotiin, katsovat tv:tä, ratkovat sanaristikoita keittiön tuolilla istuen, tai katsovat parhaakseen käyttää ylimääräisen ajan kaivamalla oppikirjat esiin ja valmistautuen seuraaviin tentteihin. Kynttilöitä täällä poltetaan vain hautausmaalla (ja leikkokukkia koskee muuten sama sääntö). Sisätiloissa joulukoristeista ei näy vilaustakaan (appiukkoni tosin koristelee parvekkeelle suljettujen ovien taa sekä Vegas-tyylisen joulukuusen, että megalomaanisen jouluseimen, eli pöydän kokoisen sammalkentän, jolle hän asettelee miniatyyriukkoja, plus pienen tallin seimineen päivineen). Olisi kiva kuulla millaisia jouluperinteitä muilla täällä (ja muuallakin!) päin asuvilla on, tarkoitan, että onko minun tuntemani "italialainen joulunvietto" ihan vaan poikkeus, vai onko muuallakin pyhä yhtä arkinen? Suomalaista Joulua ei voi edes verrata tähän tuntemaani italialaiseen!

Joulupäivänä Astissa satoi vettä. Ei mitenkään romanttinen tunnelma, mutta siitä huolimatta kävimme keskustan kauniissa, roomalaisten rakentamassa kirkossa seuraamassa joulumessua. Kovin virallinen ja tavallaan "kolkko" tunnelma näissä synkissä mutta kauniissa kivikirkoissa. Itse tykkään enemmän puukirkkojen kotoisasta tunnelmasta, mutta se nyt onkin ihan luonnollista, että jokaista miellyttää usein asiat, joihin on tottunut. Toisaalta tällaisessa pimeän synkässä kirkossa on hyvin mystinen tunnelma. Mutta ei jouluinen, siinä mielessä kuin me pohjoisessa Joulun tunnemme. Ei pehmeässä kynttilänvalossa hehkuvia pakkasen punertamia poskia, ei pastorin päiväkotimaisen lempeää äänensävyä, eikä yhteisiä virsiä tai joululauluja. (Joululauluja Italiassa ei ilmeisesti ole muuten olemassakaan! Muutama englannista käännetty versio ehkä löytyy, mutta ei niitä kukaan tunne tai kuuntele. Ihmeen epäromanttinen kansa!). Täällä kirkossa kuuluu näyttää hartaalta, kärsivältä ja kunnioittavalta. En ole todellakaan asiantuntija kummankaan maan kirkollisten toimitusten suhteen, mutta kerran messussa käydessämme kuulin papin lausuvan sanat: "Syvällä sydämessään Italiassa kaikki ihmiset ovat hartaita katolisia" - siitä lähtien olen suhtautunut ikävän ennakkoluuloisesti kaikkeen siihen, mikä liittyy katoliseen kirkkoon. Okei, pedofiliakohusta nyt puhumattakaan, mutta kuitenkin...

Tämä on yksi Astin kauneimmista piazzoista.

Valaisu lisää dramatiikkaa.

Seimi taitaa olla yleisempi joulukoriste kuin kuusi, vaikka niitäkin joskus näkee. Seimen ideana on, että Joulua lähestyessä siihen lisätään hahmoja - viimeisenä Jeesus-lapsi ilmestyy seimeensä. Lisää joulukuvia edellisvuodelta löydät täältä.

Kattomaalaukset ovat kauniita, samoin jylhät kaaret ja pylväät.

Synttäri-illallisella paahtopaistia ja schwarzwaldinkakkua

Jatketaanpa sitten vuoden 2010 joulukuusta. Yllä kuva Torinon Piazza Castellosta, jonka ohi pyöräilin useana aamuna matkalla kouluun. Hopeisen kuun ja kultaisen auringon tapaaminen oli niin häikäisevä, että aivan oli pakko yrittää vangita se kuvaan.

Meillä vietettiin joulukuussa myös synttäreitä, jolloin juhlakalu saa sänkyyn aamiaisen, johon kuuluu perinteisesti tuore aprikoosimarmeladitäytteinen voisarvi, lasillinen vasta puristettua appelsiinimehua sekä kuppi kermakahveeta. Tällä kertaa kokeilin vääntää sarvia omatekoisesta joulutorttutaikinasta, mikä ei ihan täydellisesti sopinutkaan tähän tarkoitukseen. Paistoin sarvia liian vähän eikä niissä luonnollisesti ollut sitä voisarvien (tai kuten täällä niitä kutsutaan, brioche) ihanaa sitkoa. Ensi kerralla joko turvaudun naapurileipomon taattuun valikoimaan tai valmistan ihan aidot croissantit ilman oikopolkuja. Joulutortut sen sijaan olivat herkullisia, niistä ohje pian!

Juhlimiset jäi hyvin vähälle, edes elokuvissa ei käyty, mutta yritin silti jonkinlaista yllätystä juhlakalulle järjestää. Illallisella alkupaloiksi siitä samaisesta tähtitorttutaikinasta paistoin uunissa nappuloita, jotka leikkasin kahtia ja täytin jollakin "kaviaarin" tapaisella. Ei ehkä täyden kympin yhtälö tämäkään tuulesta temmattu "herkku", mutta eivät ne hassummalta maistuneet. Vaikkei taikinaan tulekaan sokeria, se jää silti lehtitaikinaa makeammaksi. Nyt muistan: johtuu kermavaahdosta, jota laitoin taikinaan. Kultainen sääntö, jonka mukaan kala ja maitotuote eivät kulje käsi kädessä, pääsi vallan unohtumaan näitä tehdessä. No sitten yritin marinoida kuivattuja aprikooseja brandyssa, mutta kai niitä olisi voinut hieman lämmittää, jotta maku olisi edes jollain lailla tarttunut hedelmään. Jotakin levitettävää juustoa sivelin halkaistuihin aprikooseihin, olisiko hapanta vuohenmaitojuustoa ollut. Ne vielä kruunattiin paahdetuilla pinjansiemenillä ennen tarjoilua.

Alkuruoka jäi välistä tällä illallisella, mutta pääruoka olikin sitten tavallista mahtavampi... tai pikemminkin yritti olla. Yleensä italialainen taitaa ostaa lihansa lihakauppiaalta, mutta minä löysin paistin tuplasti edullisemmin supermarketin hyllystä. Jo kuvassa näkyvä normaalihinta on varmasti paljon edullisempi kuin pikku "teurastamot" vastaavasta pyytävät, puhumattakaan kassalla lyödystä lisäalennuksesta. Toivon että jonakin päivänä voisin itse kasvattaa nk. onnellisen vasikkani, tai ainakin ostaa lihani tutulta tilalta, mutta sitä ihmettä odotellessa opiskelija suuntaa supermarkettiin. Olisi muuten kiva tietää käännökset ruhonosien nimille, sillä niitä toisinaan tulee pähkäiltyä - mutta eipä minulla toisaalta ole tietoa tämän palan nimestä italiaksikaan. Tällä kertaa nimi oli kirjoitettu italiaksi "Roast-beef-liha". Vähän niinkuin "Plum cake" joka täällä Italiassa tarkoittaa mitä tahansa pitkulaista kuivakakkua (oli se sitten luumuilla tai ilman), eli pound cakea, oletan. Tuota liha-asiaa vaikeuttaa vielä se, että eri murteissa (jotka eroavat valtavasti toisistaan!) käytetään eri sanoja samaa ruhonosaa tarkoittamaan. Tässä kohtaa olisi parempi syventyä eläimen analogiaan, mutta minäpä jatkan reseptissä eteenpäin.

Paahtopaistia varten valitaan mahdollisimman tasapaksu pala lihaa. Se otetaan tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön ja sitten ruskistetaan joka sivultaan rasvatulla paistinpannulla. Siten lihasneste pysyy lihan sisällä. Pintaan hierotaan merisuolaa ja pippuria, sekä halutessaan esim. voimakasta sinappia. Liha asetetaan uunivuokaan, jonka pohjalle on ladottu siivutettuja sipuleita sun muita mausteita, kuten salviaa ja rosmariinia. Paistetaan maun mukaan. Paistomittari on loistava apu tässä puuhassa, mutta täällä Italiassa kun niitä ei myydä, minä yritin löytämilläni ohjeilla osua enemmän tai vähemmän oikeaan, muistaakseni Voisilmäpeliä-blogin ohjeella eli 160 asteessa 1 tunti per 1 kilo, valellen paistoliemellä pariin kertaan paistamisen aikana. Lopputulokseen vaikuttaa luonnollisesti myös paistin paksuus. (Täällä ihmiset yleensä ostavat lihansa luottolihakauppiaalta, joka valitsee asiakkaalleen sopivan palan ja käärii sen paperiin samalla selittäen kuinka kyseinen paisti tulee valmistaa. Tunnen rouvia jotka vuosikymmenestä toiseen valmistavat herkullisia sunnuntaipaisteja lihakauppiaan ohjeilla, pohtimatta itse koskaan "paistamisen jaloa taitoa". Suomalaisiin verrattuna täällä ihminen taitaakin olla varsinainen laumaeläin).

Jahka paisti on kypsä, se otetaan uunista ja kääritään voipaperiin sekä sanomalehtiin/folioon. Annetaan vetäytyä 30-60 minuuttia ennen siivuttamista. Sillä välin paistoliemestä ja sipuleista voi valmistaa mieleisensä kastikkeen. Itse yritin saada siitä aikaan punaviinikastiketta, mutta jokin tuotoksessa ei mennyt ihan nappiin, sillä "kastikkeesta" jäi hyvin valju sekä väriltään että maultaan.

Lisukkeeksi yritin mukailla naapurilla kerran maistamaani paahdettua/paistettua punasikuria maustettuna mintulla ja punaviinillä, joka vei kielen mennessään. Minun sikurini jäi kyllä vetisen ja karvaan makuiseksi, eikä minttuakaan paljon maistanut. Hyväähän se kaikki oli, muttei kyllä mitenkään hekumallista. Ensi kerralla kokeilen paistia paljon kehutussa suolakuoressa, apunani Suomesta tuotu mainio paistomittari!

Kynttilät puhallettiin maukkaan schwarzwälder kirschtorten päältä, jota kokeilin leipoa ihan simppelillä tavalla: maustoin perinteisen täytekakkupohjan kaakaojauheella ja täytteeksi murskasin tummasuklaakonvehteja, joissa oli täytteenään liköörissä killuva kirsikka. Kermavaahtoa levitin ohuelti joka kerrokseen ja kakun koristelin kermavaahtopursotuksilla, suklaarouheella ja kirsikoilla. Ex temporein kakku ikinä ja siihen nähden loistavasti onnistunut!

Alpit kiiluvat horisontissa kuvassa, jonka nappasin samana kullankeltaisena aamuna koulutieni varrelta.

Omaksi muistoksi joulunalustunnelmaa Torinon keskustasta. Oltiin tässä kaupunkioppaina kun appiukolle etsittiin talvitakkia.

Kurpitsatortellit, broileria granaattiomenalla ja mustikkakukko

Keittiö Piemonten sydämessä heräilee talviuniltaan ja hieraisee sikkuraisia silmiään. Kesä on korvilla ja on aika päivitellä kuulumisia. Blogini toimii paitsi reseptipankkina, myös Italiassa vietettyjen vuosien päiväkirjana ja olisi kurjaa jättää peräti puolen vuoden aukko viimeksimainittuun - puhumattakaan siitä että jättäisin useiden reseptien viemää koloa ruokaohjearkistoon! Aion kiriä vinhaa vauhtia tulevat päivitykseni ajankohtaisiksi, mutta sitä ennen haluaisin tallettaa vähän vanhempiakin muistoja - resepteineen päivineen. Nämä valokuvat on ladattu blogiin jo - köh - 27. joulukuuta 2010 ja ajattelin nyt ne helteisestä säästä huolimatta julkaista, ainakin kolmesta eri (herkullisesta) syystä:

1. kurpitsatortellit
2. kananpojan rinta granaattiomenakastikkeella
3. piirasmainen mustikkakukko
   

Ja onhan se toki mukavaa tallettaa myös näitä jouluisia muistoja, olkoonkin, että ajankohta on hiukan erikoinen.

Kuvat on otettu eräällä illallisella, jota nautittiin Joulun korvilla. Alkupaloiksi Proseccon kyydittäminä naposteltiin paahdettuja patonkisiivuja herkkusienipaistoksella ja pekonisiivulla.

Karjalanpiirakkataikinaa oli jäänyt sen verran yli, että minipiirakoillakin herkuteltiin, täytteinä lämminsavulohi-taateli sekä punajuuri-aurajuusto. Ei hassumpaa!

Varsinainen illan helmi oli kylläkin tämä alkuruokana nautittu pasta, joka on perinteinen mantovalainen jouluherkku.

TORTELLI DI ZUCCA - KURPITSATORTELLIT

Tarvitset:

• 600 g tuorepastaa (katso ohje) (eli 400 g durum-vehnäjauhoa + 4 munaa + 4 lusikallista e.v. oliiviöljyä + ripaus suolaa)
  
• 1 kg tuoretta kurpitsaa
  
• 100 g grana padano- tai parmesaanijuustoa
• 100 g amarettikeksejä
• 100 g sinappisiirapissa säilöttyä hedelmää raastettuna (mieluiten päärynä tai kvitteni (mela cotogna), mutta luonnollisesti herkun ollessa lähinnä paikallinen, voi sinappihedelmän korvata mainiosti millä tahansa sinapinsiementä tms. sisältävällä tuotteella)
• suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Lisäksi tarjoiluun joko/tai:

1. 200 g voisulaa + raastettua grana padano -juustoa, tai:
2. tomaattista kastiketta muutamalla kikkareella jauhettuja lihoja

Kurpitsa pilkotaan ja kypsennetään uunissa 180 asteessa 30-60 minuuttia. Kypsä vihannes soseutetaan.

Silputaan sinappihedelmä, jos sellaista on käsillä. Se yhdistetään kurpitsan kanssa ja seokseen lisätään jauhetut amaretit, raastettu grana padano, muskottipähkinä ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Mielestäni täytteiden makeus vaatii suolaisuutta lisäkseen, jottei lopputulos muistuttaisi jälkiruokaa! Seoksen annetaan levätä yön yli jääkaapissa, jotta maut tasoittuisivat. Seuraavana päivänä vaivataan pasta, heilutellaan kaulinta ja piperrellään tortelleja tai muita ravioleja. Itse halusin kokeilla muotoa jota en ole ennen kokeillut.. ei ehkä ole ihan oikeaoppinen, mutta järisyttävän hyvää oli, eli ei makua haitannut!

On kyllä hauskaa kokeilla uusia reseptejä, sitä voi joskus itsensä yllättää monessa eri mielessä. Tämä kokeilu oli mieleenpainuva mukavalla tavalla (ne toisenlaiset yllärit jätetäänkin tietysti julkaisemati!). Ennen leikkiin ryhtymistä vertailin muutamia eri reseptejä keskenään ja tällä kertaa parhaalta kuulosti GialloZafferanon kurppatortelliversio. Pidän myös sivuston tarjoamista vaihekuvista ja usein sieltä onkin tullut kokeiltua erilaisia ruokaohjeita.

Valmistin täytteen (suolaista) makeutta kontrastoimaan tuollaisen hersyvän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustoin vielä herkkutateilla! Ai että! Yhdistelmä oli mielestäni loistava. Oikeaoppisesti raviolit ladotaan kastikkeen (tai voin+grana padanon) kanssa kerroksittain laakeaan vuokaan, josta ne tarjoillaan kuin lasagne. Mantovassa tämä herkku kuuluu Jouluaaton illallispöytään.


POMEGRANATE CHICKEN - GRANAATTIOMENA-KANANPOIKAA

Loistavasti onnistunut pääruoka tarjosi sekin meille uusia makusia. Granaattiomenaa ei ole aiemmin tullut maistettua ja täytyy sanoa että tähän reseptiin se sopi kuin nenä päähän. Koristeluun kannattaa säästää muutamia rubiininpunaisia siemeniä, sillä kypsyessään niiden kaunis väri haalistuu.

Tarvikkeet kahdelle tai neljälle... riippuu nälästä:

• kaksi kokonaista roilerin rintaa
• valkoviiniä tai proseccoa+brandya tai muuta vastaavaa lihan marinointiin
• yksi granaattiomena - tai voihan niitä enemmänkin olla jos haluaa
  
• puoli lasia brandya tai konjakkia, tms.
• tillkka vahvaa kanalientä
  
• salottisipuli
  
• suolaa ja pippuria
• timjaminoksa niin halutessaan
  

Täytyy myöntää että puolessa vuodessa ihan kaikki reseptin yksityiskohdat eivät ole pysyneet mielessä. Olen kirjoittanut reseptivihkooni kaksi eri reseptiä, joista olen muokannut jonkin sortin välimuodon. Pääasiat ovat kuitenkin muistissa, maustamisen voi jokainen hoitaa makunsa mukaan.

Laita rinnat marinadiin 24 tunnin ajaksi. Marinadi on siis viiniä maun mukaan, lisäksi tujaus brandya tms. antaa oivan vivahteen. Sekaan voi halutessaan laittaa muitakin mausteita: pippureita, sipuleita taikka yrttejä.

Ennen paistoa otetaan liha huoneenlämpöön, kuivataan sen pinta talouspaperilla ja paistetaan kevyesti kultaiseksi ylt'ympäriinsä. Lisätään pannulle luraus sitä brandya, jonka annetaan haihtua. Siirretään broilerit uunivuokaan, suolataan ja pippuroidaan, sekä paistetaan kypsäksi 175 asteessa noin 15 minuutin ajan. Kuullotetaan sillä välin pannulla silputut sipulit, lisätään tilkka brandya tai marinointilientä, jonka voi keittää kasaan kastikkeeksi, tilkka vahvaa kanalientä sekä yli puolet granaattiomenoiden sisuksista missä tahansa muodossa: mehuina, siemeninä, miten vain. Jos lisäät ainakin osan mehuksi puserrettuna niin hedelmä ehkä antaa enemmän makua soppaan. Timjami voi olla myös hyvä lisä kastikkeeseen. Broileri siivutetaan ennen tarjoilua ja kruunataan liemellä, jonka sekaan loput granaattiomenan siemenistä voidaan sekoittaa.

Mahtava pääruoka tarjoiltiin sarset/valeriana -salaatin kera.

ERÄÄNLAINEN MUSTIKKAKUKKO, JOKA OLI JOKA TAPAUKSESSA HYVIN HERKULLINEN

Luulen etten ollut tätä tehdessäni vielä ymmärtänyt kukkouden syvintä olemusta, jonka mukaan kukon ei oikeastaan kuuluisikaan olla viipaloitava, vaan lusikoitava. Luulen että mustikkakukkoa ei tosiaan tulisi paistaa kakkuvuoassa, eikä ainakaan pitää aivan näin kauan aikaa uunissa. Joulun jälkeen Suomessa lomaillessani herkuttelinkin sitten kummitädin kukolla ja ymmärsin vihdoin millainen oikean mustikkakukon kuuluu olla. Aijai, seuraavalla kerralla minäkin paistan kukkoni keraamisessa vuoassa ja nautin kupista ihanan vaniljavaahdon tai -jäätelön kanssa.

Yritin kyllä vaniljaista kastiketta keitellä, mutta olin hätäinen sekoittaessani yhä lämpimään kastikkeeseen kermavaahtoa kuohkeutta tuomaan. Ja itse kukko.. ainakin se oli kivasti rapsakkaa! Tämä onkin sellainen herkku joka on parasta pistellä napaansa saman päivän aikana, sillä yön aikana rukiin rapeus tuppaa pahan kerran katoamaan jääkaapin kosteudessa.

Resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta, linkki riittänee, eikö vaan?

Sinä iltana käytiin oikein elokuvissa, katsomassa Woody Allenin uusin filmi. Ei ehkä ollut ihan Woodya parhaimmillaan, mutta mukavaa oli silti!

Kotimatkalla piazzan laidalla kävelijöitä kohtasi ikävällä tavalla tuttu näky. Tällä kertaa mukana on ironiaa ja voin sanoa etten itse olisi "parempaa nukkumapaikkaa" osannut valita. Intesa San Paolo on suuri italialainen pankki ja kuvassa on heidän korean pääkonttorinsa sisäänkäynti. Tällä kuvalla halusin kai muistuttaa siitä kuinka onnekkaita me olemme, niin bloggaajat kuin lukijatkin. Bloggaamme ruoasta: meillä on millä ravita itsemme, vaikkemme rikkaita olekaan. Toisinaan sitä ajattelee, että mikä oikeus juuri minulla on "leikkiä ruoalla"? Toisaalta ruoasta bloggaaminen ei kuitenkaan tarkoita ruoan tuhlaamista - kaikki ainekset kierrätetään mielikuvitusta käyttäen. Opiskelijan keittiöhän perinteiseti muutenkin kiinnittää huomiota taloudellisuuteen. Olisi vaan kiva voida auttaa enemmän kaikkia heitä jotka apua tarvitsevat. Yritetään muistaa antaa hyvän kiertää (muuallakin kuin suolistossa)!

Me onnekkaat saimme seuraavanakin aamuna herätä lämpimästä sängystämme ja nauttia jouluisen riisipuuroaamiaisen kynttilän pehmeässä valossa.

Seuraava postaus tulee jatkamaan Joulu-teemaa ja siitä sitten pikkuhiljaa yritän kiriä kohti kesäisempiä kokkailuja!

Karjalanpiirakoita & illallinen naapurilla

Lämpöä, hyvyyttä ja rakkautta huokuvan juhlan kynnyksellä kiireisenkin bloggaajan on toki muistettava pientä blogi-poloista läsnäolollaan. En ole kehdannut aikoihin edes etusivua avata... mutta nytpä ajattelin rykäistä oikein herkullisen juhlavan postauksen! Tämän pitkäksi venähtäneen poissaolon aikana on kuitenkin syöty hyvin, luonnollisesti, eikä ainuttakaan ateriaa kameratta ole nautittu! En oikein edes tiedä mistä aloittaa, mutta pitäen silmällä lähestyvää aattoaamua riisipuuroineen, ajattelin ehdottaa näppärää reseptiä puuronjämien jatkojalostamiseksi.

Minikokoiset karjalanpiirakat onnistuivat ensikertalaisen käsistä yllättävän hyvin ja näppärästi! Rypyttäminen ei myöskään ole probleema eikä mikään, riittää että tajuaa mistä aloittaa. Ainekset pakkasin Suomessa vietetyllä kesälomalla matkalaukkuun ja niistä loihdittiin näitä ihaania herkkuja viemisiksi naapurin pykäämälle mahtavan herkulliselle illalliselle (kuvia alla). Ai että miten italialainen pöytäseurue ylistikään meidän kansallisherkkujamme! Piirakat munavoineen päivineen kahmittiin parempiin suihin alta aikayksikön. Jaa olinko rinta röyheänä! Kyllä meillä Suomessa osataan nämä perinneruoat!

Idea lähti liikkeelle maikkarin Chez Jounia katsellessa, ohjelmassa piirakat väännettiin tuossa länsirajan takana, Nizzassa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että karjisten räpeltäminen voisi olla noinkin mutkatonta, oikeastaan simppelimpää kuin pizzan leipominen! Mitä makuunsa tulee, ne kyllä hakkaavat jälkimmäisen kuus-nolla! Muistaakseni en myöskään ole koskaan tullut maistaneeksi kotikutoisia piirakoita - jos siellä ruudun toisella puolen on muita kaltaisiani, niin käykääpä oitis tuumasta toimeen: näin herkullista pakettia ei Fazer eikä Vaasa pusseihinsa pakkaa! Täydellisen rapeaa, pehmeän täyteläistä, tuoksuvan tuoretta...

...karjalanpiirakkaa:

TAIKINA

1dl vehnäjauhoja
1-1,5 dl vettä
2 dl (karkeita) ruisjauhoja
suolaa
voisulaa voiteluun
(munia ja voita)

PUUROTÄYTE

2,5 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
50 g voita
1 tl suolaa

Puurotäytteestä riittää myös parille nälkäiselle lautaselliset puuroa tarjottavaksi. Taikinan määrä ei ole kovin suuri, mutta siitä syntyy noin 20 isoa tai 40 pientä piirakkaa. Riippuu tietysti leipojasta.

Valmista ensin puuro: Ota paksupohjainen kattila ja kiehauta siinä vesi, lisää riisit ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito, hauduttele kypsäksi noin 1 tunnin ajan. Välillä voi sekoittaa pohjan kautta, mutta koska lämpötila pidetään erityisen matalana (meillä on kaasuliesi ja sen pienin liekki oli minimiasennossa), puuron ei pitäisi palaa pohjaan, vaikkei sitä jatkuvasti olisikaan sekoittamassa. Lopuksi lisätään voi ja suola.

Sitten tehdään taikina. Tämä on nopea ja helppo toimenpide, ainakin hiivaisiin taikinoihin verrattuna. Sekoita vehnäjauho tilkkaan vettä, muodosta taikina jota voi vaivata sitkon saamiseksi. Vaivaa jonkin aikaa. Lisää sitten ruisjauhot, loppu vesi ja suola, vaivaa tasaiseksi ja lisää tarpeen tullen jauhoja (itse lisäsin ainakin desin-parin verran, arvioisin, sillä taikinasta on tultava melkoisen tiukkaa, jotta rypyttäminen onnistuu ja piirakoista tulee rapsakoita).

Muotoile taikina pötköksi, ota siitä veitsellä kiekkoja ja jauhoja apuna käyttäen pyörittele pulikalla lätyiksi. Itse vielä menin ja siistin lättysistä rengasmuotin avulla rumat reunat pois. Sitten ei muuta kuin levitetään jokaisen keskelle jollakin voiveitsen tapaisella välineellä kerros puuroa, taitetaan sivureunat täytteen ylle, siten että reunojen väliin jää pieni rako josta kivasti puuro kiiluu. Tehdään peukulla ja etusormella ensimmäiset rypyt piirakan keskelle, edeten siitä ensin yhtä ja sitten toista suippoa päätyä kohti.

Paistetaan mahdollisimman kuumassa uunissa, vaikkapa 230 asteessa (oman uunini maksimi) noin 10-15 minuuttia, tai kunnes pinta saa kultaisen värin ylleen ja puuroon muodostuu ruskeita laikkuja. Voidellaan voisulalla heti uunista ottamisen jälkeen.

Munavoi sai myöskin paljon kehuja osakseen, sitä syötiin ihan sellaisenaan, lusikalla kauhoen, niin hyvää se oli!

Illallisen järjestäjä pyysi jopa reseptiä karjalaisesta herkustamme. Berlusconi, kuinka väärässä olitkaan!

Itse illallinen oli muilta osin naapurimme Antoniettan järjestämä. Hän on eläkkeelle siirtynyt opettaja ja mestarillinen kokki ynnä viherpeukalo. Illallisseurueeseen kuului myös miehensä, sekä yläkerran eläkeläispariskunta, joka toi paikalle myös tyttärensä, kumppaninsa kera. Otin valokuvan menun jokaisesta komponentista, jotta voisin kaikille kiinnostuneille näyttää mitä täällä Italiassa oikeasti syödään! Teemana oli kokin synnyinseutu, eli Piemonten eteläinen alue.

Yllä kuva uskomattoman herkullisesta alkupalasta, joka koostui hillotusta viikunasta (mausteenaan ainakin hillottua sitruunankuorta, na-mi!) sekä paahdetuissa ja rouhituissa Piemonten hasselpähkinöissä kieritellystä Robiola-juustopallerosta. Juusto on levitettävää ja hapahkoa, rasvaa 30%. Kuvailisin sitä "rahkamaiseksi ranskankermaksi". Sellaisenaan juusto on hyvin mietoa, joten Antonietta oli lisännyt massaan suolaa ja pippuria. Idea voisi toimia myös vuohenjuuston ja alkoholissa yön yli liotettujen kuivattujen hedelmien kanssa, vai mitä sanotte? Onko joku jo kokeillutkin?

Juustopalloja seurasi tuoreen ananaspalan ympärille kääritty pekonisiivu ja maalaisleivän päälle viipaloitu rosmariinilla maustettu ja hyvin suolattu laardi. Kaikki käytetty kuumassa uunissa. Ei hullumpaa, vaikken yleensä silavan ylin ystävä olekaan.

Primo eli alkuruoka on yleensä pastaa tai riisiä. Vaikka täällä pohjoisessa risotot ja riisikeitot ovat perinteisempää ruokaa kuin eteläisestä Italiasta tuttu pasta, illan alkuruoka oli Novi-Liguren jänislasagne. Illan emännän mukaan kotiseudullaan lasagne ei käy uunissa ollenkaan, vaan puolikkaat (tuore)pastalevyt keitetään vedessä ja maustetaan ragùlla eli lihaisella kastikkeella. Tämä ragù ei muistaakseni sisältänyt lainkaan tomaattia. Pöläys parmesaania pintaan - nam!

Secondo eli pääruoka oli Piemonten alueen kenties herkullisin liha-ateria, eli brasato al Barolo. Kyseessä on Barolo-viinissä ensin marinoitu ja sitten hitaasti haudutettu iso pala nautaa (älä kysy mikä osa eläimestä, jokainen kokki täällä antaa kuitenkin erilaisen vastauksen!), mausteinaan porkkana, varsiselleri ja sipuli. Menetelmä näkyypi täällä. Ai että, ai että.. höyrytetyt perunat oliiviöljyllä, paahdetuilla pinjansiemenillä, oliiveilla ja basilikalla höystettynä olivat myös vastustamattomia.

Naapurilla sattui olemaan tyttärensä misu hoidossa, enkä tiennyt kumpi meistä kehräsi enemmän saadessani kunnian rapsutella hänen eleganttia korkeuttaan!

Kenties kuitenkin mieleenpainuvinta koko illallisessa oli jälkiruoka, eli 88% suklaasta sekä "dieteettisistä kekseistä" valmistettu, tähtianiksella maustettu lähes sokeriton suklaasalami, joka tarjoiltuna yhdessä grappalla maustetun kurpitsahillon kera oli jotakin aivan uskomatonta! Uskomatonta! Tähtianista parempaa maustetta herkku ei olisi voinut osakseen saada! Jahka saamme aikaiseksi vaihtaa reseptejä, naputtelen teillekin herkun tarkan ohjeen.

Toivottavasti saan taas pian palattua blogin ääreen kertomaan kaikesta muusta mahtavasta, mitä viime aikoina on tullut kokkailtua! On ollut syntymäpäivää ja pikkujoulua, jotta kerrankin on tullut värkättyä kaikenlaista ihanaa. Vihjeenä mainittakoon "granaattiomena", "brandy", "mustikka", "kurpitsa", "amaretti"... niistä lisää piakkoin! Mukavaa joulunodotusta itse kullekin! Levätkää ja pitäkää lähimmäisiänne hyvänä!

Välimerelliset paprikatöttöröt

Tautisen hyviä! Palkitsin itsemme (miehen siitä että on kärsivällisesti kestänyt ei-niin-miellyttävää seuraani viime aikoina - itseni siitä että jaksoin kuin jaksoinkin pusertaa kesän kahdeksan tenttiä kunnialla ja erittäin hyvällä menestyksellä läpi) ja tietysti lukijakuntani (toivottavasti tänne joku vielä eksyy toistuvista taukoiluistani huolimatta) uuden ja herkullisen reseptikokeilun merkeissä! 

Löysin ohjeen ihanasta Giallozafferanosta, jossa on muuten mainiot vaihekuvat, kannattaa vilkaista! Jos muuten joku sattuu löytämään sieltä (tai muualtakin) kivannäköisiä reseptejä ja olisi kiinnostunut suomennoksista, voin yrittää toteuttaa toiveita uusien postailujen muodossa. 

Takaisin kääröihin: 

paprikoiden sisältä löytyy: 

sardellifileitä (ne voi mainiosti korvata vaikka tonnikalalla tai jättää kokonaan pois), 

basilikaa, 

valkosipulia, 

lehtipersiljaa, 

mozzarellaa, 

kapriksia, 

pippuria, 

sekä niin halutessaan myös korppujauhoja. 

Juuston ja merenelävien liitto ei yleensä ole ihan paras mahdollinen idea, joten tätä todella hyvältä näyttävää ohjetta kokeiltiinkin suuren mielenkiinnon ja jännityksen vallitessa. Mozzarellan ja sardellin kimppa oli kuitenkin suuri positiivinen yllätys! Voin lämpimästi suositella reseptiä kaikille, jotka pitävät aromikkaista välimerellisistä mauista!

Alkuperäinen resepti neuvoo valmistamaan herkun uunissa. Meillä on lämpöasteita jo muutenkin aivan riittämiin (puhumattakaan sähkön korkeammasta hinnasta ennen iltaseitsemää - syömme yleensä ennen sitä) joten kokeilin valmistaa kääryleet pannulla. Hyvin meni silläkin lailla. Näin grillikaudella kannattaa myös ehdottomasti hyödyntää ulkosalla kokkailun suloja!

Uunissa: paista kokonaisia paprikoita 250 asteessa 20-25 minuutin ajan, käännellen niitä joka kyljelle. Tarkoitus on saada niiden pinta täyteen mustia laikkuja. Ota kasvikset uunista ja sulje muovipussiin muutamaksi minuutiksi, kunnes niiden kuori lähtee helposti vetämällä irti. Poista kanta sekä sisus, leikkaa muutamaan lohkoon pituussuunnassa.

Pannulla: öljyä lämmin pannu, pane jo lohkotut paprikat pannulle. Ripottele merisuolaa pintaan ja sulje kannen alle reiluksi toviksi: puoli tuntia menee ihan kevyesti siihen, että paprikat muuttuvat pehmeiksi ja kuoretkin osittain lähtevät irti. Muista heittää vettä pannulle silloin tällöin, etteivät vallan pala pohjaan.

Sekoita täytteen ainekset yhteen. Jos raaka valkosipuli tuntuu liian rankalta, tee niinkuin Sitruunainen: keitä kokonaista kynttä vedessä parin minuutin ajan, silppua se sitten. Antaa makua, muttei vatsanpuruja. Kokeilin täyttää puolet paprikoista muuten samalla massalla, mutta johon oli lisätty korppujauhoja. Oma suosikkini oli ilman, sillä korppujauhojen kanssa massasta tuli hieman liian mössöä. Kannattaa itse kokeilla! Täytteen määrät ovat ihan silmämääräisiä, sitähän voi maistella ennen paprikoiden täyttämistä. Yrttien kanssa ei kannata säästellä!! Kokonainen ruukku kumpaakin kolmea kokonaista paprikaa kohden on ihan hyvä.

Korppujauhottu täyte lepää paprikafileillä. Pinnalle ripotellaan mozzarellaa pieninä kuutioina ja homma rullataan kasaan. Jos ne paistetaan pannulla, kannattaa kiinnittää cocktailtikulla. Uunivuoassa ei ole pelkoa siitä että tötterö aukeaisi.

Hetkeksi pannulle, jotta ape lämpiää ja juusto sulaa. Uunissa rullia voi lämmittää 200 asteessa 10 minuutin ajan, esimerkiksi pienissä annosvuoissa. Ennen tarjoilua töttöröt valellaan nauhalla extra vergine oliiviöljyä.

Kyllä oli hyviä, on tehtävä toistekin. Mieskin oli ihan tyytyväinen, sekä herkuista, että siitä, että Sitruunainen oli vihdoin tullut takaisin. "Viikon transsista", kuulemma.

Voiko yhteen ainoaan tenttiin joutua lukemaan näin paljon eli 2000 sivua? Kyllä voi.

Parvekkeelle on kasvanut itsestään rehevä köynnöskasvi, edellisvuoden multaan pudonneesta siemenestä. Ensimmäinen kukka tervehti iloisesti ensimmäisen "lomapäiväni" kunniaksi! Ei tosin auta muu kuin alkaa valmistautua saman tien syyskuun tentteihin (täällä tenttikausia on kolme vuodessa), mutta onhan se mukavaa, että suraavaan kahteen kuukauteen ei ole muita päivämääriä kalenterissa kuin kahden viikon kauan odotettu reissu Suomeen! Ihanaa! Oikein ihanaa kesän jatkoa itse kullekin!