Tuoretomaattipasta

Ei olla laskettu kuinka monta kertaa ollaan kyseistä pastaa nautittu lounaaksi, mutta vakuutan, että monta! Tämä on todellakin se yleisin pastakastike meidän keittiössämme, etenkin näin "kesäaikaan". Mikä siinä sitten on niin hyvää? Jos tomaatit ovat maukkaita, basilika tuoretta ja pasta laadukasta (tuorepasta on tottakai parasta, mutta ihan perus-Barillakin maistuu hyvin), tämä on makuyhdistelmä, joka paitsi sointuu suloisesti yhteen, myös antaa tilaa komponenteilleen. Vehnä oikeasti maistuu tomaatin ja basilikan rinnalla! Ennen muuttoa Italiaan kuvittelin pastan olevan höystettävissä vain joko jauhelihakastikkeella tai vaihtoehtoisesti paksulla kermapohjaisella kana- tai lohikastikkeella. Tai en edes kuvitellut - mielsin asian niin, sen enempiä miettimättä. En ollut pasta-ihmisiä, vaikkei maussaan mitään vikaa ollutkaan - siitä vain jäi aina niin raskas olo. Täällä Italiassa taas pasta tyypillisimmillään nautitaan ilman proteiineja. Lounaaksi, vaikka. Tai alkuruoaksi. Ja ah, miten hyvä ja raikas olo jää masuunkin sellaisen aterian jälkeen, jolla pysytellään ainoastaan joko hiilareiden tai protskujen seurassa. (Paitsi anopin sunnuntailounailla, jolloin pastaa edeltää voitaikina-alkupala ja joka päättyy tiramisuun, uh..). Epäilen useissa paikallisten uskomuksissa olevan vinhaa perää: appelsiinimehua ei voi nauttia samalla aterialla maidon kanssa, eikä cappuccinoa juoda jälkiruoaksi. Sen vuoksi pastaakin odottaa sama kohtalo: let's keep it simple!

Sitäpaitsi, kuten paikallisen kokkisodan dinosaurus Beppe Bigazzi totesi, ei se ole pasta mikä lihottaa: kaikki riippuu tavasta, jolla pastan maustaa. Atkins on niin passé!

Hienonnettua valkosipulia kuullotetaan oliiviöljyssä. Lisätään pieniksi kuutioiksi silputut tomaatit. Kuvan luumutomaatit ovat pomodori da sugo, eli kastiketomaatteja. Niissä on superpaksu kuori, jonka sain vinkeästi kuorimaveitsellä irti - niin oli kiinteää hedelmäliha! Normaalisti tomskut kaltataan kiehuvassa vedessä, mutta erään trattoria-kokin kikka oli pilkkoa vihannes niin pieneksi, ettei kuoria edes huomaa seassa. Suosittelen viimeksimainittua - suomalaisissa tomskuissa on niin ohuet kuoretkin, ettei niitä mielestäni tarvitse poistaa.

tärähtänyt kuin kuvaajansakin

Annan kastikkeen kiehua noin kymmenisen minuuttia. Sillä välin pastavesi lämpenee kiehuvaksi. Lopuksi maustan kastikkeen merisuolalla ja tuoreella, silputulla basilikalla. Kahta en säästele: valkosipulia ja basilikaa! Rouhaus mustapippuria ja vot!

Annoksen ylle voi raastaa pikkuisen parmesaania. Kokeile ja ihastu! Suosittelen erityisesti lounaaksi, sillä hiilihydraatit antavat energiaa iltaan asti. Huomaan esimerkiksi eron salaattilounaan ja pastalounaan jälkeen illansuussa, lenkille lähdettyäni: viimeksimainitun vaikutuksen alaisena olen ihan kone! Lenkin jälkeen taas raikas, mutta runsas ja ruokaisa salaatti takaa hyvän olon ja kunnon yöunet! Katsotaan sitten, kun syys saapuu: väistyvätköhän salaatit kuumien soppien tieltä - ja tomaattikastikkeet vaihtuvat carbonaraan?

Huomenna suuntaamme Astiin! Lupailin postausta viinimessuilta ja maalaisruokamarkkinoilta - vaikka niihin jo vuosi sitten tutustuimmekin - mutta tiedossa onkin muutamia uusia tuulia. Kameran akku on jo latauksessa ja seuraavien Asti-aiheisten kuvien myötä toivotan mukavaa viikonloppua - ja painun pehkuihin, laittamaan omankin akkuni lataukseen!

Makuina fragolino-rypäle ja viikuna.

Astissakin taidetaan parkkeeraamisen jalo taito.

Torino näyttää Astin jälkeen iiisolta!

Pollo alla Marengo - Marengon polloa

Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui tarjouslaarista niin kilo muhkeaa broilerinrintaa ja toinen pulleita herkkusieniä...

...kuin myös mehukkaita Sorrenton sitruunoita! Nämä viimeksimainitut ovat ainoaa laatuaan, sitruunoiden aatelia. Paksu, muhkea kuori kätkee sisäänsä vaaleankeltaisen, makealta tuoksuvan, mehevän (muttei kovin nestepitoisen) hedelmälihan, josta ei varmaankaan voi saada aikaan mitään mauttomaksi luonnehdittavaa. Olen pienestä asti tykännyt maistella sitruunaa raakana ja pakkohan ne hampaat oli upottaa myös tähän hedelmään. Maku oli - kyllä kyllä - hapan, mutta samaan aikaan erittäin makea ja kukkainen. Kesän maku.

Jaa millaisen illallisen ostoskoriin poimituista aineksista sitten saikaan loihdittua? Muutaman google-haun ehdin jo naputella, kunnes mieleeni muistui aikaa sitten kummastelemani resepti kananpojasta, johon legendan mukaan itse Napoléon Bonaparte hurmaantui voitokkaassa Marengon taistelussa. Spinetta Marengo on pieni piemontelainen kyläntapainen, joka sijaitsee Alessandrian maakunnassa, vähän Torinosta etelään. Siellä reilu kaksisataa vuotta sitten Napoleonin palveluksessa ollut kokki kehitteli taistelun päätteeksi vähistä saatavilla olleista raaka-aineista tämän erikoisen makuyhdistelmän, joka sittemmin on vakiintunut alessandrialaiseksi perinneherkuksi. 

Kuten perinneruokien laita yleensä on, sitä yhtä ainoaa ja alkuperäistä valmistustapaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Joka mamma keittää kasaan omanlaisensa version ja siispä naputtelen minäkin kaksi reseptiä, joista toinen on netissä laajemmin esiintyvä versio - toinen taas oma tekeleeni.

Giallozafferano neuvoo etenemään tällä tavoin (ainekset neljälle):

1 kokonainen kana

vähän vehnäjauhoja

4 herkkutattia (herkkusienet sopivat myös korvikkeeksi)

1 sitruuna

4 jokirapua (katkaravuilla voi korvata puuttuvat jokiravut)

lasillinen oliiviöljyä

4 siivua maalaisleipää

4 kananmunaa

500g tomaatteja

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja pippuria

persiljaa
puoli litraa valkoviiniä

Tämä resepti sisältää omaani verrattuna paljon enemmän aineksia. Omasta keittiökaapistani ei löytynyt leipää, ei munia, eikä liioin jokirapuja tai herkkutattejakaan. Jonakin päivänä kokeilisin mielelläni tätä runsaampaa ohjetta, niin erikoiselta se kuulostaa:

Kana leikataan kahdeksaan osaan, jotka kieritellään vehnäjauhoissa ja ruskistetaan öljyssä. Pannulle lisätään valkosipuli, kaltatut ja pilkotut tomaatit ilman siemeniään, sekä lasillinen valkoviiniä. Kun alkoholi on haihtunut, kansi suljetaan ja kanan annetaan kypsyä 20 minuuttia. Sillä välin puhdistetaan ja pilkotaan sienet, jotka lisätään pannulle. Koko soppa suolataan ja pippuroidaan ja keitetään vielä toisetkin 20 minuuttia. 

   Kuumennetaan 2,5 dl valkoviiniä pienessä kattilassa, jonne lisätään hieman suolaa ja kokonaiset jokiravut (toivon eläinten olevan jo henkensä heittäneitä, sillä noin pieni nestemäärä pääsee kyllä pahasti jäähtymään kun ravut sinne lisätään).

   Seuraavaksi otetaan kolmas ja neljäskin käsi taskusta ja paahdetaan yhdellä paistinpannulla öljyllä valeltu leipäsiivu  ja paistetaan toisella (laakealla) pannulla neljä munaa toisistaan erillään siten, että keltuaiset jäävät häränsilmiksi.

   Kun kana on kypsää, sille pöläytetään silputtu persilja ja puristetaan sitruunan mehu. Kansi suljetaan ja annetaan maustua vielä kolmen minuutin ajan. 

   Kana kananen asetellaan sitten vadille, jonka reunoille levitetään paistetulla munalla päällystetyt leipäsiivut. Kananpalojen päälle pannaan vielä jokiravut - et voilà! 

Itse leikkasin broilerin muhkeat rinnat pitkittäin paksuiksi puikoiksi, jotka kieritin jauhoissa. Ruskistin ne pannulla ja roiskin valkoviinillä. Lisäsin pataan jo valmiiksi kypsennetyn suikaloidun sipulin, sekä sipulin kanssa paistetut, siivutetut herkkusienet, nokareen kanaliemikuutiota, pippuria ja yhden suuren pieneksi pilkotun tomaatin. Suljin kannen, alensin liekin pienenpienelle ja varttitunnin verran odoteltuani padasta puuttui enää puserrus ihanaa sitruunaa ja pölläys silputtua persiljaa. Maista ja nauti!

Jauhoissa kierittely takaa mehukkaan ja murean lopputuloksen, edes Sitruunainen ei voi epäonnistua!

Erbaluce di Caluso, paikallista raikasta valkoviiniä nautittiin Marengon kanan kumppanina. Tässä kyökissä on kuukausikaupalla ruokailtu ilman viinejä ja täytyy sanoa, ettei erityisemmin ole tehnyt edes mieli. Tämä pullo tarttui kuitenkin matkaan naapurin irtoviinimyymälästä, josta kävimme kyselemässä sekä viini- että pakkausvaihtoehtoja tulevaa Suomen-lomaa varten. Tottakai matkalaukku on täytettävä paikallisilla rypälemehuilla, kuinkas muutenkaan! Viiden litran tyhjiöpakattu viinipönikkä maksaa, viinistä riippuen, 20-30 euroa. Kyseiset viinit ovat muuten laadukkaita. Ensi viikolla menemme maistelemaan loputkin laadut läpi ja ehkäpä voisin ottaa paikan päällä muutaman valokuvankin. Sitten kun minä olen vanha niin haluan juuri samanlaisen putiikin jossa puuhastella!

Artisokalla ja pistaasilla täytettyä broilerinrintaa kirsikkatomaatti-artisokkakastikkeessa

Kevät tekee hiljaa tuloaan, vaikka viimeiset kolme päivää taivas on ollut hiirenharmaa ja tunnelma kaikkea muuta kuin keväinen. Mitäs pienistä (tiedän että Suomessakin on lunta vielä metrikaupalla) - vihdoin koitti viikonloppu ja artisokatkin olivat tänään tarjouksessa! Kymmenen kappaleen loota hyppäsi päivällä ostoskassiin reilulla kahdella eurolla - siitä voikin päätellä lähiaikoina tulossa olevan herkullisen artisokkapitoista postailua. Kasviksiin oli tietysti päästävä käymään käsiksi heti ostokset purettuamme ja käsillä olevista aineksista käärittiin kasaan maistuvia broiskurullia.

Ainekset kahdelle:

kaksi pulleaa broilerinrintaa

kolme artisokkaa

vähän sitruunamehua

pieni salottisipuli (tai valkosipulinkynsi)

suolaa tai liemikuutiota ja pippuria

lasillinen valkoviiniä

hyppysellinen pistaasipähkinöitä (ilmankin pärjää)

runsas hyppysellinen parmesaania tai grana padanoa raasteena

kourallinen kirsikkatomaatteja

oliiviöljyä

persiljaa tuoreena tai pakasteena

Artisokat puhdistetaan: kuoritaan kovia ulommaisia lehdyköitä, kunnes alta paljastuu hieman vaaleampia ja pehmeämpiä lehtiä. Leikataan muutama sentti latvoista pois, siten, ettei yhtään piikkiä jää jäljelle. Leikataan varsi melkein kokonaan pois, mutta pari senttiä voi jättää tyngäksi. Sitä voi vähän kuoria. Artisokka halkaistaan ja poistetaan mahdollisesti piiloon jääneet loputkin piikit. Sisimpien lehtien tyvessä näkyy pientä höytyväistä karvoitusta, jotka rapsitaan pois. Puhdistetut puoliskot pannaan viileään veteen, joka on maustettu sitruunamehulla - toimenpide joka ehkäisee artisokan tummumisen.

Kuullotetaan viipaloitua salottisipulia oliiviöljyssä ja lisätään pannulle sopiviksi viipaloidut artisokat. Parasta voisi olla pilkkoa ne neljäksi lohkoksi - itse innostuin hienontamaan niitä vähän liikaakin..! Lisätään tilkka valkoviiniä, puolisen desilitraa, jonka jälkeen maustetaan suolalla/liemikuutiolla ja pippurilla. Lisätään puolisen desiä vettä ja annetaan kypsyä kannen alla joitain minuutteja. Kuvassa yllä näkyy kypsät kasvikset. 

Broiskunrintoihin leikataan viilto (ne halkaistaan sämpylän tavoin, mutta siten että toiseen laitaan jätetään sarana), rinnat avataan kirjan kansien tavoin ja niille ladotaan osa juuri paistetuista artisokista, sekä raastettu juusto ja murskatut pistaasit. Ken on erityisen keväisellä tuulella, voi ripsaista sekaan piraran, pari sitruunaa - tai hedelmän kuorta. Liha rullataan piukaksi ja kiinnitetään puuvillanarulla tai cocktailtikuilla. 

Rinnat ruskistetaan oliiviöljyssä molemmin puolin, kastellaan lopulla valkoviinillä ja annetaan vielä pannun porista kuumana. Kun alkomahooli on haihtunut ilmaan, sekaan nakataan pari nokaretta liemikuutiosta (neljännes) ja hulautetaan puolisen lasillista vettä niskaan. Alennetaan lämpöä ja pannaan kansi päälle, kypsentäen vielä kymmenisen minuuttia tai vähän yli. Viimeisten minuuttien aikana lisätään lohkotut kirsikkatomaatit pataan. Kun kana vaikuttaa kypsältä, nostetaan kansi pois ja jos lientä on turhan paljon, annetaan sen tiivistyä hetken ajan (nostaen taas lämpöä). Maustetaan silputulla persiljalla. Lämmitetään artisokanlohkot joko erillään tai yhdessä broiskun kanssa pannulla ja annostellaan lautasille.

Päivän annos paitsi sopii vuodenaikaan kuin nakutettu, on myös maultaan mitä parhainta! Tällä tavoin kypsennettynä kananrinnasta tuli erityisen mehevää - olen joskus yrittänyt toteuttaa broilerirullia ilman riittävää määrää lientä (tai mahdollisesti ilman kasarin kantta - en edes muista enää) ja tuloksena on tietysti ollut natisevan kuiva kääryle. Enää en erehdy! (Kop kop..!).

Tagliatelleja miekkakalan ja kirsikkatomaattien kera

Olipa mainio juttu, että tuli käveltyä sen kalatiskin ohi juuri sinä päivänä, kun miekkakala oli tarjouksessa. Hintaa sillä toki oli edelleen aivan riittävästi (16€/kg), mutta pastaa varten raaka-aineita ei suuria määriä tarvitakaan. Italiassa makaroonit nautitaan mahdollisimman makaroonipitoisina, syödäänhän itse kala tai liha yleensä erikseen pääruokana. Kuten paikallisen kokkisodan mainio gastronomi Beppe Bigazzi vakuuttaa: "Kun pasta on hyvää, nautitaan se ilman mitään. Kuinka? Eieiei, ilman öljyä tai voitakaan. Ilman mitään!". Me harvoin noudatamme käytäntöä ja mieluummin tyydymme yhden ruokalajin valmistamiseen ateriaa kohden - tosin pastaa tulee valmistettua melko harvoin. Kyseisellä reseptillä tyydytettiin kaksi nälkiintynyttä napaa vallan mainiosti, eikä tilaa pääruoalle olisi ollutkaan. 

2 henkeä kohden tarvitaan:

n. 200g pastaa, esimerkiksi tagliatelleja (ihanaa on tuorepasta, jonka voi valmistaa kotonakin: ohje täällä ja toinen täällä)

n. 150 g miekkakalaa (muunkinlainen kala kelpaa varsin hyvin)

kourallinen tai kaksi kirsikkatomaatteja

tuoretta tai pakastettua basilikaa

pari lusikallista pinjansiemeniä (ei mitenkään välttämätöntä)

1 dl valkoviiniä

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

Miekkakalapastan toteuttamista tarkkailin linssin takaa, mutta panin merkille toimenpiteet: kala pilkotaan pienehköiksi kuutioiksi, kirsikkatomaatit neljäksi lohkoksi. Kuumennetaan pannulla oliiviöljyä, jossa paistetaan ensin kalat, sitten myös tomaatit.

Kaadetaan valkoviini joukkoon ja pidetään pannu yhä kuumana. Suolataan, pippuroidaan, sekä lisätään pinjansiemenet ja basilika, siirretään pannu syrjään ja odotellaan pastan kypsymistä.

Sekoitetaan kaikki yhteen, lisätään ohut nauha tuoretta (siis ei paistettua) oliiviöljyä - et voilà! Se on siinä! Pasta nautitaan kaikessa herkullisessa simppeliydessään kerana lasillisen kokkaamiseen käytettyä valkoviiniä. 

Suositellaan lämpimästi kaikille merenherkkujen ystäville! Variantteja voi toki viritellä monella lailla, jotkut lisäävät pastaan kuutioitua monakoisoa, joka paistetaan kalan lailla pannulla. Savustettua scamorza-juustoakin olen nähnyt kuutioina nautittavan miekkakalapastan kerana - tosin yleensä täälläpäin vältetään yhdistämästä maitotuotteita (siis juustoja) merenelävien kanssa samalle lautaselle - tai aterialle.

Alpit, Torino ja Po-joki

Munakoisopyörykät

Kauan odotettu (tai ainakin Martan odottama) resepti rantautui vihdoin blogiini, kriittisen kyökkiraadin testaamana ja hyväksymänä. Tarina sai alkunsa lokakuun 2009 ruokahaasteeseen "elokuvaruokaa" osallistuneen Kaunottaren ja Kulkurin lihapullaspaghetin myötä, josta tähän mennessä blogissani on esitelty ainoastaan lihansyöjäversio. Nyt toivotan kasvissyöjätkin kokeilemaan luikasta spaghettia pehmoisten pyöryköiden ja mehukkaan tomaattikastikkeen kerana. Nämä pullat meillä syötiin "in umido" eli "kosteina", ilman spaghettia tai muutakaan.

Varsinaista kasvisruokaa tämä versio ei kuitenkaan edusta, kuuluuhan siihen kananmuna ja parmesaanijuusto keskeisinä ainesosina. Jos jollakin lukijalla sattuu olemaan idea, millä niitä korvaamaan, niin ottaisin tiedon vastaan mielihyvin! Tässä ohje, jonka kasasin useiden löytämieni reseptien pohjalta:

Munakoisopyörykät

Ainekset:

• noin puoli kiloa munakoisoja
  
• 1 kananmuna
  
• parmesaania tai vastaavaa raasteena - aimo kasa! Oikeastaan, mitä enemmän, sen parempi.
  
• korppujauhoja (tai päivän vanhaa, maidossa liotettua ja sitten kuivaksi puristeltua leipää möyhennettynä)
  
• niin halutessaan mozzarellaa sormien välissä möyhennettynä
• mausteita maun mukaan, kuten basilikaa, valkosipulia, kapriksia, muskottipähkinää, mustapippuria, suolaa...
  
• muitakin aineksia niihin voi tunkea: kesäkurpitsaa, oliiveja, paprikaa, juustoja vaikka kuutioinakin...
  

Munakoiso kypsennetään mieleisellään tavalla. Useiden reseptien mukaan se keitetään kuutioina 8-10 minuuttia suolatussa vedessä (ja sitten puristellaan ylimääräinen vesi pois), mutta meikäläinen suoritti homman uunissa halkaistuna, tälleen. Niin eipähän tarvitse enää puristella. Pilkoin kypsän koison kuorineen päivineen lohkoiksi, jotka pyöräytin tehosekoittimessa. Ilman masiinaakin pärjää, jos antaa veitsen heilua! (Jos pyörykät paistaa pannulla tai uunissa, niin ei ole niin väliä, jos taikinasta tulee vähän pehmoistakin, eli munakoison voi keittää vedessä. Mutta jos haluaa kokeilla tomaattikastikkeessa kypsentämistä, niin palleroista kannattaa tehdä melko kompakteja jotteivät hajoa kypsyessään). 

Sitten muussattuun koisoon sekoitetaan muna, sekä muut ainekset. Jos raaka valkosipuli tuntuu liian rassaavalta vatsassa, hyvä kikka on keittää sitä vedessä parin minuutin ajan, jolloin se yhä maistuu itseltään, muttei pyri vatsasta takaisin suuhun. Jos taikina murenee käsissä, lisätään kananmunaa, sekä vastaavasti korppujauhoja, kunnes saavuttaa oikean koostumuksen. Tässä vaiheessa kannattaa maistaa raakaa taikinaa, jotta suolat sun muut ovat varmasti kohdallaan. Idea: kokeile kieritellä palleroita vatkatussa kananmunassa ja sitten esim. seesaminsiemenissä.

Valmistamisvaihtoehdot:

Uunissa: 200c noin 10-15 minuuttia 

Pannulla: Ensin kieritellään pallerot munassa ja sitten korppujauhoissa. Pannuun kaadetaan öljyä parin senttimetrin korkeudelle ja kuumennetaan hyvin. Paistetaan pallerot ja sitten pannaan talouspaperille lepäämään, jotta liika öljy imeytyisi pois ja siten pullat säilyisivät rapsakoina. 

Tomaattikastikkeessa (tai missä vain kastikkeessa): Tätä varten pyörykkätaikinan on siis oltava kiinteätä, kuin muovailuvahaa, joka ei murene, muttei myöskään pakene sormien välistä sitä pyöritellessä. Kuullotetaan litistettyä valkosipulia pannulla oliiviöljyssä, lisätään sitten muutama tölkillinen tomaattimurskaa. Kun soosi kiehuu hiljalleen, lisätään munakoisopullat varovasti yksi kerrallaan, jättäen niiden väliin hieman tilaa. Annetaan kypsyä hyvä tovi, ehkä puolisen tuntia, pienenpienellä liekillä. Ihan loppuvaiheessa lisätään kourallinen basilikanlehtiä. Jatka lukemista...

...itse tein pyörykkäni tällä lailla, eli uunissa. Taikinasta tuli äärimmäisen löysää, vaikka koisonlihan olin uunissa hyvin kypsentänyt - ja koska korppujauhoa löytyi pussin pohjalta vain muutama hassu lusikallinen. Paahdoin palleroita varttitunnin 200 asteessa, jonka jälkeen totesin niiden olevan hieman turhankin jämäköitä! Ne selvästi kaipasivat tomaattikastikkeen ympärilleen ja niinpä...

...lämmitin pannulla oliiviöljyä ja vippasin sinne liiskatun valkosipulinkynnen. Lisäsin joukkoon tomaattimurskaa purkin verran ja annoin soosin porista lähes tunnin verran kannen alla, aika ajoin lisäten lorauksen vettä, mikäli tomsku uhkasi kuihtua kasaan. Lopussa maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla, sekä aimo annoksella (pakastettua) basilikaa. 

Nakkelin pallerot kastikkeeseen ehkä 10 minuutin ajaksi ja ne pehmenivät aivan ihaniksi. Siksipä suosittelen paistamaan pyörykät ensin uunissa, valmistamaan sitten tomaattikastikkeen ja keittämään (jo kypsiä ja luultavasti liiankin kompakteja) pullia soosissa vain muutamien minuuttien ajan. 

Esittelen tässä samalla itselleni kohtalaisen uuden tuttavuuden, salaattilajikkeen, jota mm. valeriaksi kutsutaan. Onko se kenellekään tuttu? Se on maultaan kohtalaisen mietoa, aika pehmeää ja ehkä hieman pähkinäistä (vai johtuneeko se pakkauksen suojakaasuista!?). Täällä päin vihanneskaupoissa näkyy paljon erilaisia pienilehtisiä salaattitukkoja, joita ei ole toistaiseksi tullut tosin maistettua. Ulkonäkönsä (ja hintansa) perusteella ovat varsin herkullisia. Suosittelen kokeilemaan!

Meren herkuilla täytetyt raviolit tuoretomaatti-pinjansiemenkastikkeessa

Pastan tekeminen ilman pastakonetta ei ole niin rankkaa kuin voisi kuvitella. Jätän kuitenkin kertomatta, että joka kerran kaulinta heilutellessani vannon etten koskaan enää! Riippuu kuitenkin paljon siitä, kuinka pehmeää taikinaa valmistaa. Kahden hengen annos syntyi tunnissa, eli aikaa ei hommaan uppoa pullanpaistoa enempää. 

Kuten kaiken hyvän a ja o, lähdetään liikkeelle laadukkaista raaka-aineista: durum-ryynejä (Suomessa myytäneen ainakin Myllyn Parhaan jauhoja, mutten osaa sanoa liekö tuotteella suuria eroja esimerkiksi kuvan jauhojen kanssa), tuoreita kananmunia, joiden keltuaisten tulisi olla mahdollisimman voimakkaan värisiä, ripaus suolaa ja tilkka neitsytoliiviöljyä.

Tehdään jauhokeko pöydälle, tai kaltaisteni tumppukäsien malliin kulhon pohjalle. Syöjää kohden jauhoja mitataan 100g (kun kyseessä on alkuruoka, 50g riittää hyvin). Jokaista hehtogrammaa kohden jauhokeon keskelle rikotaan yksi kananmuna. 55g munalla taikinasta tuli todella pehmeää, 40g muna ei taas riittänyt alkuunkaan. 50g voisi olla ideaalimäärä. Sen lisäksi ripotellaan hieman suolaa, sekä lusikallinen öljyä syöjää kohden. Lätkytellään ensin haarukalla jutska sekaisin, sitten vaivataan käsin, kunnes taikina on kimmoisaa ja sileää. Pyöritellään palloksi ja jätetään kostean liinan alle tunniksi lepäämään huoneenlämpöön. Sitten läpi koneen tai kaulinkäsittelyn. Apuna voi käyttää vehnäjauhoja ja niitä voi myös lisätä pastaan niin halutessaan. Kaulitun levyn ideaalinen paksuus - tai pikemminkin ohuus - on ehkäpä 1 mm verran. Siten, että levy on hieman läpikuultava. Kokeilemalla sekin selviää, sillä makujahan on monia.

Täyte syntyi puna-ahvenen lihasta (jonka tilalla yleensä ravioleihin käytetään turskaa, seitiä tai vastaavaa), jota 150 pastagrammaa (100g jauhoja+1 muna) kohden tarvitaan 100g. Sitä vastaan puolestaan tarvitaan yksi kananmuna, sekä esimerkiksi seuraavia mausteita: valkosipulia, chilipippuria, persiljaa, sekä halutessasi esim. osterikastiketta lisämakua tuomaan. Viimeksimainittua rahtaamme tänne Italiaan aina Suomessa käydessämme, enkä rajoita sen käyttöä vain itämaisiin ruokiin, vaan aina muistaessani tuikin sitä vähän joka pataan. Pyöritin kalaa oliiviöljyssä kuumalla pannulla yhdessä silputun valkosipulin ja chilin kanssa. Kun kala alkoi olla kypsähköä, maustoin sen vielä osterikastikkeella ja ruokalusikallisella persiljasilppua. Hieman viilenneeseen täytteeseen sekoitin yhden kananmunan.

Mikäli käytössäsi ei ole raviolimuottia, ei hätiä mitiä. Leikkaa pasta mieluisen levyisiksi suikaleiksi, kostuta ne vedellä pullasudin avulla, jaa pastasuikaleille täyte nokareina jättäen niiden väliin muutama sentti tilaa. Siirrä toinen suikale hatuksi tämän täyttämäsi päälle, sulje reunat täytteiden ympärillä sormilla painellen ja leikkaa lopuksi raviolit irti toisistaan. Siksak-taikinapyörä on oiva väline tässä tapauksessa.

Kuvan muotin takapuolella sai otettua taikinalevystä pyöreitä pastaläpysköjä, jotka sai kätevästi täytettyä ja suljettua muotin toisella puolella. Pastan reunat on yksitellen kostutettava, jotta ne saisi hyvin suljettua.

Ravioli on valmis.

Siirrä raviolit välittömästi hyvin (vehnä)jauhotetulle leivinpaperille, toisistaan erilleen, ripotellen jauhoja runsaasti niiden ylle myös. Yleensä tuorepastan on kuivattava parin tunnin ajan ennen keittämistä, mutta täytepastan suhteen asiassa on olemassa pieniä erimielisyyksiä. Joidenkin mielestä kostea täyte saattaa rikkoa pastakuoren, jos raviolit jättää pitkäksi aikaa pöydälle lepäämään. Itse tein, kuten monet perheenmammat täällä päin, jotka koko sunnuntain pyhittävät keittiössä häärimiselle ja tulevan viikon ruokien valmistamiselle. (Okei jossain raja kulkee!). Heitin raviolit siis pakastimeen. Mikäli mahdollista, ne kannattaa pakastaa tarjottimen päällä ja siirtää sitten muovipusseihin, siten säilyvät kauniimpina, mutta itse lähes sulloin ne liian ahtaaseen pakastimeemme ja lopputulos oli ihan kaunis kuitenkin. Jääkaapissa niitä ei voi säilyttää hetkeäkään, sillä ne todellakin lötkistyvät siellä, homehtuen äärimmäisen herkästi.

Kastike valmistui paahtamalla ensin kuivalla pannulla lusikallista pinjansiemeniä. Ne siirretään lautaselle osottamaan ja edetään kuullottamalla oliiviöljyssä samalla pannulla litistettyä valkosipulinkynttä sekä puolikasta chilipippuria. Lisäsin joukkoon muutaman sardellifileen sekä mustekalan silputtuja lonkeroita ja paistelin hieman. Lonkeroiden sijaan mikä tahansa kala, esim. kampela sopii hyvin, mutta ei ole välttämätön sekään. Lisäsin vähän valkoviiniä, haihdutin nesteen ja siirsin fisut lautaselle odottamaan ja poistin kynnen sekä pippurin. Annoin pannulla kypsyä sitten kourallisen verran pieneksi pilkottuja kirsikkatomaatteja. Ensi kerralla kokeilen ehkä pitkulaisia kastiketomaatteja (San Marzano -nimisiä täälläpäin), sillä kirsikkatomaateissa luonnollisesti on melko makea vivahde, josta mies piti, vaan itse en. Suomen talvitomaattien hinnat (ja maun) tuntien kehotan turvautumaan hyväksihavaitsemaasi tölkkituotteeseen. Kastike on valmis noin 10 minuutissa, jolloin sen voi maustaa silputulla lehtipersiljalla ja öhömm... oyster saucella, ken tykkää! Säästä muutama pinjansiemen koristelua varten, mutta yhdistä loput siemenet sekä lonkerot tomaatin sekaan odottamaan pastan kypsymistä.

Kun iso kattilallinen vettä iloisesti jo kiehuu, se suolataan pienellä kourallisella merisuolaa, valutetaan nauha oliiviöljyä ja (jäätyneet) raviolit kipataan sekaan. Keittoaikaa ei voi kuin itse tarkkailla: joskus pastan ollessa hyvin ohutta, riittää että raviolit pulpahtavat pintaan. Meidän suurehkot möllimme vaativat noin 10 minuutin keittoajan. Testaa minuutti minuutilta, tuntuuko lohkaisemasi raviolin kulma (pienenpieni reunanökäre riittää) hyvältä suussa, vai onko keittämistä jatkettava. Valmis pasta siivilöidään ja kaadetaan juuri kuumennetun kastikkeen sekaan. Koristellaan pinjansiemenillä ja hörkitään iloiseen napaan. 

Esittelen myös kokeilemamme raviolivariantin, jonka sisälle sekoitin pehmeää gorgonzola-sinihomejuustoa, ricottaa ja kananmunaa 1:3 mittasuhteessa. Kastikkeen valmistin kuumentamalla kastikekattilan pohjalla tilkan maitoa, jonka sekaan liuotin köntin brie-juustoa. Yhdistin kastikkeeseen voissa paistamani päärynäsiivut ja koristelin annoksen rosee-pippurilla.

Kananmunaa, ricottaa ja gorgonzolaa

Annos oli jäänyt mieleeni eräästä Oulxilaisesta trattoriasta, jossa pari vuotta sitten vierailimme isäni kanssa vuorilla ajellessamme. Muistan pastan parhaana koskaan maistamanani, en vaan saanut mieleeni, oliko alkuperäisessä brie raviolin sisällä ja sinihome kastikkeessa, vaiko toisinpäin. Mielestäni annos oli aivan taivaallinen, kiitos päärynöiden tuoman kontrastin, mutta mieheni piti enemmän seuraavana päivänä virittämästäni kevyemmästä kastikkeesta:

Varsiselleri, sipuli ja porkkana pilkotaan hakkelukseksi ja kuullotetaan hetki oliiviöljyssä salvian ja rosmariininoksan kanssa. Lisätään kasvislientä ja annetaan tekeytyä kastikkeeksi. Selleriä yhdistetään usein gorgonzolan kanssa esim. alkupaloja valmistettaessa, siitä syntyi tämä vaatimaton, mutta kieltämättä varsin maukas ja toimiva kastikeidea.

Aperitiivi proseccon voimin kustansi 5 euroa kulmabaarissa. Oikein nätti paikka, hyvät ja runsaat valikoimat ja mikä mukavinta, lautasen saa täyttää niin monesti kuin mieli tekee. Arvata saattaa, ettei kuvan osoittaman Tallink-tyylisen varustelun jälkeen santsille ollut enää tarvetta. Tämän käytännön toisin täältä mielelläni Suomeen, jossa iltaviiden ja -kahdeksan välillä kansa saisi pikkurahaa vastaan herätellä ruokahaluaan notkuvien baaritiskien äärellä.

Sisustuskankaita kaupan

Torino, città magica. Torinossa on taikaa, sanovat.

Via Romaa koristavat hauskat jouluvalot tänä vuonna.