Pollo alla Marengo - Marengon polloa

Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui tarjouslaarista niin kilo muhkeaa broilerinrintaa ja toinen pulleita herkkusieniä...

...kuin myös mehukkaita Sorrenton sitruunoita! Nämä viimeksimainitut ovat ainoaa laatuaan, sitruunoiden aatelia. Paksu, muhkea kuori kätkee sisäänsä vaaleankeltaisen, makealta tuoksuvan, mehevän (muttei kovin nestepitoisen) hedelmälihan, josta ei varmaankaan voi saada aikaan mitään mauttomaksi luonnehdittavaa. Olen pienestä asti tykännyt maistella sitruunaa raakana ja pakkohan ne hampaat oli upottaa myös tähän hedelmään. Maku oli - kyllä kyllä - hapan, mutta samaan aikaan erittäin makea ja kukkainen. Kesän maku.

Jaa millaisen illallisen ostoskoriin poimituista aineksista sitten saikaan loihdittua? Muutaman google-haun ehdin jo naputella, kunnes mieleeni muistui aikaa sitten kummastelemani resepti kananpojasta, johon legendan mukaan itse Napoléon Bonaparte hurmaantui voitokkaassa Marengon taistelussa. Spinetta Marengo on pieni piemontelainen kyläntapainen, joka sijaitsee Alessandrian maakunnassa, vähän Torinosta etelään. Siellä reilu kaksisataa vuotta sitten Napoleonin palveluksessa ollut kokki kehitteli taistelun päätteeksi vähistä saatavilla olleista raaka-aineista tämän erikoisen makuyhdistelmän, joka sittemmin on vakiintunut alessandrialaiseksi perinneherkuksi. 

Kuten perinneruokien laita yleensä on, sitä yhtä ainoaa ja alkuperäistä valmistustapaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Joka mamma keittää kasaan omanlaisensa version ja siispä naputtelen minäkin kaksi reseptiä, joista toinen on netissä laajemmin esiintyvä versio - toinen taas oma tekeleeni.

Giallozafferano neuvoo etenemään tällä tavoin (ainekset neljälle):

1 kokonainen kana

vähän vehnäjauhoja

4 herkkutattia (herkkusienet sopivat myös korvikkeeksi)

1 sitruuna

4 jokirapua (katkaravuilla voi korvata puuttuvat jokiravut)

lasillinen oliiviöljyä

4 siivua maalaisleipää

4 kananmunaa

500g tomaatteja

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja pippuria

persiljaa
puoli litraa valkoviiniä

Tämä resepti sisältää omaani verrattuna paljon enemmän aineksia. Omasta keittiökaapistani ei löytynyt leipää, ei munia, eikä liioin jokirapuja tai herkkutattejakaan. Jonakin päivänä kokeilisin mielelläni tätä runsaampaa ohjetta, niin erikoiselta se kuulostaa:

Kana leikataan kahdeksaan osaan, jotka kieritellään vehnäjauhoissa ja ruskistetaan öljyssä. Pannulle lisätään valkosipuli, kaltatut ja pilkotut tomaatit ilman siemeniään, sekä lasillinen valkoviiniä. Kun alkoholi on haihtunut, kansi suljetaan ja kanan annetaan kypsyä 20 minuuttia. Sillä välin puhdistetaan ja pilkotaan sienet, jotka lisätään pannulle. Koko soppa suolataan ja pippuroidaan ja keitetään vielä toisetkin 20 minuuttia. 

   Kuumennetaan 2,5 dl valkoviiniä pienessä kattilassa, jonne lisätään hieman suolaa ja kokonaiset jokiravut (toivon eläinten olevan jo henkensä heittäneitä, sillä noin pieni nestemäärä pääsee kyllä pahasti jäähtymään kun ravut sinne lisätään).

   Seuraavaksi otetaan kolmas ja neljäskin käsi taskusta ja paahdetaan yhdellä paistinpannulla öljyllä valeltu leipäsiivu  ja paistetaan toisella (laakealla) pannulla neljä munaa toisistaan erillään siten, että keltuaiset jäävät häränsilmiksi.

   Kun kana on kypsää, sille pöläytetään silputtu persilja ja puristetaan sitruunan mehu. Kansi suljetaan ja annetaan maustua vielä kolmen minuutin ajan. 

   Kana kananen asetellaan sitten vadille, jonka reunoille levitetään paistetulla munalla päällystetyt leipäsiivut. Kananpalojen päälle pannaan vielä jokiravut - et voilà! 

Itse leikkasin broilerin muhkeat rinnat pitkittäin paksuiksi puikoiksi, jotka kieritin jauhoissa. Ruskistin ne pannulla ja roiskin valkoviinillä. Lisäsin pataan jo valmiiksi kypsennetyn suikaloidun sipulin, sekä sipulin kanssa paistetut, siivutetut herkkusienet, nokareen kanaliemikuutiota, pippuria ja yhden suuren pieneksi pilkotun tomaatin. Suljin kannen, alensin liekin pienenpienelle ja varttitunnin verran odoteltuani padasta puuttui enää puserrus ihanaa sitruunaa ja pölläys silputtua persiljaa. Maista ja nauti!

Jauhoissa kierittely takaa mehukkaan ja murean lopputuloksen, edes Sitruunainen ei voi epäonnistua!

Erbaluce di Caluso, paikallista raikasta valkoviiniä nautittiin Marengon kanan kumppanina. Tässä kyökissä on kuukausikaupalla ruokailtu ilman viinejä ja täytyy sanoa, ettei erityisemmin ole tehnyt edes mieli. Tämä pullo tarttui kuitenkin matkaan naapurin irtoviinimyymälästä, josta kävimme kyselemässä sekä viini- että pakkausvaihtoehtoja tulevaa Suomen-lomaa varten. Tottakai matkalaukku on täytettävä paikallisilla rypälemehuilla, kuinkas muutenkaan! Viiden litran tyhjiöpakattu viinipönikkä maksaa, viinistä riippuen, 20-30 euroa. Kyseiset viinit ovat muuten laadukkaita. Ensi viikolla menemme maistelemaan loputkin laadut läpi ja ehkäpä voisin ottaa paikan päällä muutaman valokuvankin. Sitten kun minä olen vanha niin haluan juuri samanlaisen putiikin jossa puuhastella!

Puna-ahventa veriappelsiini-punasipulikastikkeessa

Jääkaapissa nököttävä veriappelsiini kutkutteli mielikuvitusta tuodessani paketin puna-ahventa kotiin. Oikeastaan en edes tiennyt appelsiinin olevan sisältä punaista ennen kuin halkaisin hedelmän, joten alkuperäinen, Cookaroundista bongattu reseptikin on ihan normaalia, keltaista jahvaa varten räätälöity. En ollut aiemmin kokeillut kalan ja aplarin liittoa, mutta näin jälkikäteen on sanottava, että se ylitti ronskisti kaikki odotukseni. Suosittelen lämpimästi yhdistelmän kokeilemista, sillä hedelmä hyvin kypsennettynä ja sopivasti suolattuna on kaikkea muuta kuin kirpeä. Maku on pikemminkin... mehukas!

Ainekset kahdelle hengelle:

pari fileetä ahventa tai mitä tahansa muutakin kalaa

vähän vehnäjauhoja

yksi mehukas appelsiini

puolikas (puna)sipuli

(oliivi)öljyä paistamiseen

tilkka valkoviiniä

suolaa ja pippuria

Kourallinen hyvin pestyn appelsiinin suikaloituja kuoria kuullotetaan pannulla öljytilkassa yhdessä puolikkaan suikaloidun (puna)sipulin kera. Lisätään tilkka tai kaksi valkoviiniä, sekä ripaus suolaa ja jatketaan kypsentämistä vielä tovin verran, ehkä kymmenisen minuuttia. Liekki kannattaa pitää matalana.

Reseptin voi toteuttaa toki muustakin kalasta - vaikka mökinrannasta kalastetusta hauesta. Siirretään kypsät sipulit ja appelsiininkuoret syrjään ja nostetaan liekkiä vähän suuremmaksi. Lisätään tilkka öljyä ja vehnäjauhoissa kieritellyt kalafileet pannulle ja annetaan niiden hieman ruskistua molemmin puolin. Suolataan ja pippuroidaan. Lusikoidaan kasvikset kaloille ja kaadetaan appelsiinista puristettu mehu komeuden päälle. Koko hommeli kypsennetään, kunnes liemi on kohtalaisesti tiivistynyt kasaan ja kala on kypsää (lisää tarvittaessa tilkka vettä jos mehu kuivuu liian nopeasti).

Nautimme mehukkaan herkun keitettyjen vihreiden papujen kera, jotka oli hempeästi maustettu vain ohuella nauhalla oliiviöljyä.

Kalafileiden ihannepaksuus voisi olla puolet kuvan fileiden koosta, sillä nämä palat jäivät sisältä hieman mauttomiksi. Paksujen fileiden tapauksessa kannattaa valmistaa paljon herkullista appelsiinikastiketta. Jos pitää täyteläisemmistä mauista, niin luraus kermaa kastikkeessa voi olla kokeilemisen arvoinen idea.

Loppuun taas pari maisemakuvaa. On täällä sitten kaunista.

Torinon turismivirasto varmaankin kuvaajaa ruusuin kiittäisi... jos tietäisi!

Tagliatelleja miekkakalan ja kirsikkatomaattien kera

Olipa mainio juttu, että tuli käveltyä sen kalatiskin ohi juuri sinä päivänä, kun miekkakala oli tarjouksessa. Hintaa sillä toki oli edelleen aivan riittävästi (16€/kg), mutta pastaa varten raaka-aineita ei suuria määriä tarvitakaan. Italiassa makaroonit nautitaan mahdollisimman makaroonipitoisina, syödäänhän itse kala tai liha yleensä erikseen pääruokana. Kuten paikallisen kokkisodan mainio gastronomi Beppe Bigazzi vakuuttaa: "Kun pasta on hyvää, nautitaan se ilman mitään. Kuinka? Eieiei, ilman öljyä tai voitakaan. Ilman mitään!". Me harvoin noudatamme käytäntöä ja mieluummin tyydymme yhden ruokalajin valmistamiseen ateriaa kohden - tosin pastaa tulee valmistettua melko harvoin. Kyseisellä reseptillä tyydytettiin kaksi nälkiintynyttä napaa vallan mainiosti, eikä tilaa pääruoalle olisi ollutkaan. 

2 henkeä kohden tarvitaan:

n. 200g pastaa, esimerkiksi tagliatelleja (ihanaa on tuorepasta, jonka voi valmistaa kotonakin: ohje täällä ja toinen täällä)

n. 150 g miekkakalaa (muunkinlainen kala kelpaa varsin hyvin)

kourallinen tai kaksi kirsikkatomaatteja

tuoretta tai pakastettua basilikaa

pari lusikallista pinjansiemeniä (ei mitenkään välttämätöntä)

1 dl valkoviiniä

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

Miekkakalapastan toteuttamista tarkkailin linssin takaa, mutta panin merkille toimenpiteet: kala pilkotaan pienehköiksi kuutioiksi, kirsikkatomaatit neljäksi lohkoksi. Kuumennetaan pannulla oliiviöljyä, jossa paistetaan ensin kalat, sitten myös tomaatit.

Kaadetaan valkoviini joukkoon ja pidetään pannu yhä kuumana. Suolataan, pippuroidaan, sekä lisätään pinjansiemenet ja basilika, siirretään pannu syrjään ja odotellaan pastan kypsymistä.

Sekoitetaan kaikki yhteen, lisätään ohut nauha tuoretta (siis ei paistettua) oliiviöljyä - et voilà! Se on siinä! Pasta nautitaan kaikessa herkullisessa simppeliydessään kerana lasillisen kokkaamiseen käytettyä valkoviiniä. 

Suositellaan lämpimästi kaikille merenherkkujen ystäville! Variantteja voi toki viritellä monella lailla, jotkut lisäävät pastaan kuutioitua monakoisoa, joka paistetaan kalan lailla pannulla. Savustettua scamorza-juustoakin olen nähnyt kuutioina nautittavan miekkakalapastan kerana - tosin yleensä täälläpäin vältetään yhdistämästä maitotuotteita (siis juustoja) merenelävien kanssa samalle lautaselle - tai aterialle.

Alpit, Torino ja Po-joki

Takuumurea täytetty mustekala & pistaasikuorrutetut perunapatukat

Näin se uusi vuosi lähtee käyntiin bloggausrintamalla, täpärästi vielä helmikuun puolella! Rohkaisevat kommentit ja uudet lukijat houkuttelivat liikkeelle laiskistuneen bloggaajan, joka yrittää hyvittää viimeaikaisen poissaolonsa tällä jymyreseptillä, jolla aloittelevakin kalakokki saa ihmeitä aikaan. Resepti on peräisin maanmainion Giallozafferanon sivuilta. Leikkiin lähdetään kalastamalla ostoskärryyn kahta ruokailijaa kohden:

iso (n. 200g mielellään puhdistettu) "kalmari"mustekala - tai mitä tahansa lonkeroeläimiä, pienempiäkin, mutta riittävän suuria, jotta ne voidaan täyttää 

valkosipulia

persiljaa

pari sardellifileetä

parmesaania raasteena

1 kananmuna

kalafondia tai osterikastiketta

valkoviiniä

korppujauhoja tai kuivahkoa maalaisleipää

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

hammastikkuja tai puuvillalankaa

Pelin kulku: leikataan mustekalalta lonkerot, jotka pilkotaan pieniksi paloiksi. Irrotetaan pää ruumiista ja heitetään se veks. Kalamyyjä tosin vannoi kaiken muun olevan syötävää, paitsi pikkuinen musta nokka, joka löytyy lonkeroiden keskipisteestä. Vaan kun ne silmät alkoivat tursuilla sormieni välissä, sanoin jotta hiiteen koko kuuppa! Mustekalamme oli jo valmiiksi halkaistu pituussuuntaan ja luut oli poistettu, joten minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin täyttää otus.

Täyte oli uskomattoman herkullista. Se valmistetaan ruskistamalla pannulla lonkerohakkelusta yhdessä litistetyn valkosipulinkynnen kera. Roiskaistaan joukkoon valkoviiniä ja pari sardellifileetä, joiden annetaan ikäänkuin sulaa. Ei keitetä lonkeroita liikaa, jottei niistä tule sitkeitä. Yhdistetään ne persiljan, parmesaanin ja kananmunan kanssa, lisäten joukkoon sen verran korppujauhoja, että seos hieman kiinteytyy. Maustetaan täyte suolalla ja pippurilla. Ahdetaan mustekalan sisään ja suljetaan. Muistetaan jättää kuitenkin "kasvunvaraa" sillä kypsentäessä täyte paisuu ja uhkaa muuten räjäyttää kalaparan. Yksi idea on pistellä reikiä eläimen kylkeen ennen paistoa.

Kuullotetaan keskilämmöllä runsaassa oliiviöljyssä valkosipulinkynttä tai kahta, sekä täytettyä mustekalaa, jota aika ajoin käännellään. Roiskitaan valkoviiniä pintaan, kun kala on hieman ottanut väriä. Lisätään myös kalafondia tai osterikastiketta (me käytimme runsain mitoin jälkimmäistä - suurin menestyksin) ja annetaan mustekalan kypsyä 10-15 minuutin ajan kannen alla. Keittoaika riippuu eläimen koosta - 15 cm pituiset kypsyvät max 10 minuutissa, mutta meidän 200 gramman kolossikalmarimme vaati ainakin varttitunnin, jos ei jopa 20 minuutin kypsentämisen. Lopputulos oli pehmeänmureaa, eikä lainkaan sitkeää. Ah! Kun viimeisiä minuutteja viedään, pöläytetään kaloille vielä hyppysellinen silputtua persiljaa. 

Perunapatukat syntyivät keittämällä 5 lapsen nyrkin kokoista perunaa ja kuivaamalla ne talouspaperiin, jotta ylimääräisen nesteen saisi poistettua. Potut muussataan vaikka haarukalla, maustetaan suolalla, yhdellä kananmunan keltuaisella, silputulla persiljalla, muskottipähkinällä, mustapippurilla, sekä aimo annoksella parmesaaniraastetta ja ainakin yhtä aimolla möllillä voita. Lopuksi massa kiinteytetään korppujauhoilla.

Otetaan uunipellin kokoinen pala leivinpaperia, jolle sirotellaan reilulla kädellä persiljasilppua, parmesaaniraastetta, korppujauhoja ja rouhittua pistaasipähkinää. Lätkitään silpun päälle perunamassaa, jota kieritellään leivinpaperilla, kunnes ne ovat sopivasti kuorrutettuja. Siirretään pötkylät uunipellille ja paistetaan 200 asteessa keskitasolla noin 15 minuutin ajan. Kovin kuivaksi ei kannata paahtaa, muuten ovat aika jankkia syötävää.

Osterikastike ja valkoviini synnyttävät upean kastikkeen mustekalalle.

Herne-täytteinen versio mustekalasta, nautittuna leikkopapujen kera.

Riikka ja Ossi kiekaisevat terveiset Suomesta, jossa tuli vietettyä harvinaisen luminen joulu.

Hännänhuippu lähettää terveisensä myös.

Via Po:n jouluvalot on ilman muuta pakko esitellä - olkoonkin vähän jälkikäteen.

Meren herkuilla täytetyt raviolit tuoretomaatti-pinjansiemenkastikkeessa

Pastan tekeminen ilman pastakonetta ei ole niin rankkaa kuin voisi kuvitella. Jätän kuitenkin kertomatta, että joka kerran kaulinta heilutellessani vannon etten koskaan enää! Riippuu kuitenkin paljon siitä, kuinka pehmeää taikinaa valmistaa. Kahden hengen annos syntyi tunnissa, eli aikaa ei hommaan uppoa pullanpaistoa enempää. 

Kuten kaiken hyvän a ja o, lähdetään liikkeelle laadukkaista raaka-aineista: durum-ryynejä (Suomessa myytäneen ainakin Myllyn Parhaan jauhoja, mutten osaa sanoa liekö tuotteella suuria eroja esimerkiksi kuvan jauhojen kanssa), tuoreita kananmunia, joiden keltuaisten tulisi olla mahdollisimman voimakkaan värisiä, ripaus suolaa ja tilkka neitsytoliiviöljyä.

Tehdään jauhokeko pöydälle, tai kaltaisteni tumppukäsien malliin kulhon pohjalle. Syöjää kohden jauhoja mitataan 100g (kun kyseessä on alkuruoka, 50g riittää hyvin). Jokaista hehtogrammaa kohden jauhokeon keskelle rikotaan yksi kananmuna. 55g munalla taikinasta tuli todella pehmeää, 40g muna ei taas riittänyt alkuunkaan. 50g voisi olla ideaalimäärä. Sen lisäksi ripotellaan hieman suolaa, sekä lusikallinen öljyä syöjää kohden. Lätkytellään ensin haarukalla jutska sekaisin, sitten vaivataan käsin, kunnes taikina on kimmoisaa ja sileää. Pyöritellään palloksi ja jätetään kostean liinan alle tunniksi lepäämään huoneenlämpöön. Sitten läpi koneen tai kaulinkäsittelyn. Apuna voi käyttää vehnäjauhoja ja niitä voi myös lisätä pastaan niin halutessaan. Kaulitun levyn ideaalinen paksuus - tai pikemminkin ohuus - on ehkäpä 1 mm verran. Siten, että levy on hieman läpikuultava. Kokeilemalla sekin selviää, sillä makujahan on monia.

Täyte syntyi puna-ahvenen lihasta (jonka tilalla yleensä ravioleihin käytetään turskaa, seitiä tai vastaavaa), jota 150 pastagrammaa (100g jauhoja+1 muna) kohden tarvitaan 100g. Sitä vastaan puolestaan tarvitaan yksi kananmuna, sekä esimerkiksi seuraavia mausteita: valkosipulia, chilipippuria, persiljaa, sekä halutessasi esim. osterikastiketta lisämakua tuomaan. Viimeksimainittua rahtaamme tänne Italiaan aina Suomessa käydessämme, enkä rajoita sen käyttöä vain itämaisiin ruokiin, vaan aina muistaessani tuikin sitä vähän joka pataan. Pyöritin kalaa oliiviöljyssä kuumalla pannulla yhdessä silputun valkosipulin ja chilin kanssa. Kun kala alkoi olla kypsähköä, maustoin sen vielä osterikastikkeella ja ruokalusikallisella persiljasilppua. Hieman viilenneeseen täytteeseen sekoitin yhden kananmunan.

Mikäli käytössäsi ei ole raviolimuottia, ei hätiä mitiä. Leikkaa pasta mieluisen levyisiksi suikaleiksi, kostuta ne vedellä pullasudin avulla, jaa pastasuikaleille täyte nokareina jättäen niiden väliin muutama sentti tilaa. Siirrä toinen suikale hatuksi tämän täyttämäsi päälle, sulje reunat täytteiden ympärillä sormilla painellen ja leikkaa lopuksi raviolit irti toisistaan. Siksak-taikinapyörä on oiva väline tässä tapauksessa.

Kuvan muotin takapuolella sai otettua taikinalevystä pyöreitä pastaläpysköjä, jotka sai kätevästi täytettyä ja suljettua muotin toisella puolella. Pastan reunat on yksitellen kostutettava, jotta ne saisi hyvin suljettua.

Ravioli on valmis.

Siirrä raviolit välittömästi hyvin (vehnä)jauhotetulle leivinpaperille, toisistaan erilleen, ripotellen jauhoja runsaasti niiden ylle myös. Yleensä tuorepastan on kuivattava parin tunnin ajan ennen keittämistä, mutta täytepastan suhteen asiassa on olemassa pieniä erimielisyyksiä. Joidenkin mielestä kostea täyte saattaa rikkoa pastakuoren, jos raviolit jättää pitkäksi aikaa pöydälle lepäämään. Itse tein, kuten monet perheenmammat täällä päin, jotka koko sunnuntain pyhittävät keittiössä häärimiselle ja tulevan viikon ruokien valmistamiselle. (Okei jossain raja kulkee!). Heitin raviolit siis pakastimeen. Mikäli mahdollista, ne kannattaa pakastaa tarjottimen päällä ja siirtää sitten muovipusseihin, siten säilyvät kauniimpina, mutta itse lähes sulloin ne liian ahtaaseen pakastimeemme ja lopputulos oli ihan kaunis kuitenkin. Jääkaapissa niitä ei voi säilyttää hetkeäkään, sillä ne todellakin lötkistyvät siellä, homehtuen äärimmäisen herkästi.

Kastike valmistui paahtamalla ensin kuivalla pannulla lusikallista pinjansiemeniä. Ne siirretään lautaselle osottamaan ja edetään kuullottamalla oliiviöljyssä samalla pannulla litistettyä valkosipulinkynttä sekä puolikasta chilipippuria. Lisäsin joukkoon muutaman sardellifileen sekä mustekalan silputtuja lonkeroita ja paistelin hieman. Lonkeroiden sijaan mikä tahansa kala, esim. kampela sopii hyvin, mutta ei ole välttämätön sekään. Lisäsin vähän valkoviiniä, haihdutin nesteen ja siirsin fisut lautaselle odottamaan ja poistin kynnen sekä pippurin. Annoin pannulla kypsyä sitten kourallisen verran pieneksi pilkottuja kirsikkatomaatteja. Ensi kerralla kokeilen ehkä pitkulaisia kastiketomaatteja (San Marzano -nimisiä täälläpäin), sillä kirsikkatomaateissa luonnollisesti on melko makea vivahde, josta mies piti, vaan itse en. Suomen talvitomaattien hinnat (ja maun) tuntien kehotan turvautumaan hyväksihavaitsemaasi tölkkituotteeseen. Kastike on valmis noin 10 minuutissa, jolloin sen voi maustaa silputulla lehtipersiljalla ja öhömm... oyster saucella, ken tykkää! Säästä muutama pinjansiemen koristelua varten, mutta yhdistä loput siemenet sekä lonkerot tomaatin sekaan odottamaan pastan kypsymistä.

Kun iso kattilallinen vettä iloisesti jo kiehuu, se suolataan pienellä kourallisella merisuolaa, valutetaan nauha oliiviöljyä ja (jäätyneet) raviolit kipataan sekaan. Keittoaikaa ei voi kuin itse tarkkailla: joskus pastan ollessa hyvin ohutta, riittää että raviolit pulpahtavat pintaan. Meidän suurehkot möllimme vaativat noin 10 minuutin keittoajan. Testaa minuutti minuutilta, tuntuuko lohkaisemasi raviolin kulma (pienenpieni reunanökäre riittää) hyvältä suussa, vai onko keittämistä jatkettava. Valmis pasta siivilöidään ja kaadetaan juuri kuumennetun kastikkeen sekaan. Koristellaan pinjansiemenillä ja hörkitään iloiseen napaan. 

Esittelen myös kokeilemamme raviolivariantin, jonka sisälle sekoitin pehmeää gorgonzola-sinihomejuustoa, ricottaa ja kananmunaa 1:3 mittasuhteessa. Kastikkeen valmistin kuumentamalla kastikekattilan pohjalla tilkan maitoa, jonka sekaan liuotin köntin brie-juustoa. Yhdistin kastikkeeseen voissa paistamani päärynäsiivut ja koristelin annoksen rosee-pippurilla.

Kananmunaa, ricottaa ja gorgonzolaa

Annos oli jäänyt mieleeni eräästä Oulxilaisesta trattoriasta, jossa pari vuotta sitten vierailimme isäni kanssa vuorilla ajellessamme. Muistan pastan parhaana koskaan maistamanani, en vaan saanut mieleeni, oliko alkuperäisessä brie raviolin sisällä ja sinihome kastikkeessa, vaiko toisinpäin. Mielestäni annos oli aivan taivaallinen, kiitos päärynöiden tuoman kontrastin, mutta mieheni piti enemmän seuraavana päivänä virittämästäni kevyemmästä kastikkeesta:

Varsiselleri, sipuli ja porkkana pilkotaan hakkelukseksi ja kuullotetaan hetki oliiviöljyssä salvian ja rosmariininoksan kanssa. Lisätään kasvislientä ja annetaan tekeytyä kastikkeeksi. Selleriä yhdistetään usein gorgonzolan kanssa esim. alkupaloja valmistettaessa, siitä syntyi tämä vaatimaton, mutta kieltämättä varsin maukas ja toimiva kastikeidea.

Aperitiivi proseccon voimin kustansi 5 euroa kulmabaarissa. Oikein nätti paikka, hyvät ja runsaat valikoimat ja mikä mukavinta, lautasen saa täyttää niin monesti kuin mieli tekee. Arvata saattaa, ettei kuvan osoittaman Tallink-tyylisen varustelun jälkeen santsille ollut enää tarvetta. Tämän käytännön toisin täältä mielelläni Suomeen, jossa iltaviiden ja -kahdeksan välillä kansa saisi pikkurahaa vastaan herätellä ruokahaluaan notkuvien baaritiskien äärellä.

Sisustuskankaita kaupan

Torino, città magica. Torinossa on taikaa, sanovat.

Via Romaa koristavat hauskat jouluvalot tänä vuonna.

Sinisimpukkaspaghetti

Ei olla käyty kalassa eikä edes kalakaupassa (ne harvat Torinossa tulee kierrettyä kaukaa, sillä ohi kulkiessani löyhkä ulottuu aina kadulle asti), vaan Carrefourin tarjouslaarilla vaan. Kyseisessä ransumaalaisessa supermarketketjussa on sitä jotain, sellaista kotoisaa prisma-meininkiä: helppoa ja nopeaa, huokeaa ja aina tuoretta. Suomessa surraan kivijalkakauppojen katoamista, mutta täytyy sanoa että s-marketeissakin on puolensa. (Huom. seuraa yleistä valitusta - resepti löytyy alempaa!) On pidemmän päälle rassaavaa jos epäluotettavasta laadusta huolimatta hinnat ovat turkasen korkealla ja jokaisen elintarvikkeen eteen on jonotettava mummojen seassa hyvin pitkä tovi. Terveisiä kivikaudelta, täällä vielä kukoistavat leipä-, liha-, maito-, vihannes-, kala-, lammas-, jäätelö-, pasta-, hedelmä-, viini-, kana-, suklaa-, saippua-, ym. erikoiskaupat. Kotiäitien ja paappojen on sitten mukava sosialisoida aamuyhdeksästä aina lounasaikaan saakka erilaisten puotien jonoissa seisoskellessaan. Toinen asia mitä e-i  v-o-i käsittää, on laskujen maksu. Herranpieksut, että voi olla tuskaista mokoma touhu. Ymmärtäähän sen tietyissä olosuhteissa, mutta että kehittyneeksi katsotussa länsimaassa, Euroopan Unionissa.. Postissa voi maksaa, jos katsoo olevansa riittävän varoissaan tukeakseen Italian varastelevaa postilaitosta euron käsittelymaksuilla per lasku. Vähintään puolen tunnin jonotuksen jälkeen (kellonajasta tahi viikonpäivästä huolimatta) tiskillä kuluu toiset uskomattoman paljon aikaa lippulappusten leimailemisessa sunmuussa. Mutta on pidettävä kiirettä: posti sulkee ovensa kello 14. Vaihtoehtoisesti esimerkiksi sähkölaskun voi maksaa sähköyhtiön virastorakennuksensa yhteyteen sijoitetuilla sähkölaskunmaksuautomaateilla, ilman käsittelykuluja. Muutaman kilometrin sinne jaksaa euron vuoksi pyöräilläkin. Mitäs muuta vielä keksis valittaa? No niiden iki-ihanien kivijalkakauppojen aukioloajat on vielä mainittava, nyt kun pääsin vauhtiin. Eikö armaamme Euroopan Unioni voisi millään säätää myös niitä koskevaa direktiiviä, jonka ansiosta arjen pyörittäminen eri jäsenmaissa voisi olla yhtäläisen vaivatonta? Miltä kuulostaa maanantai, jolloin aamupäivän ajan 99% liikkeistä pysyy kiinni? Aamupäivää seuraa lounastauko, joka päättyy kello 15:30. Silloin kaupat avaavat ovensa 19:30 asti. Tiistaina kaikki toimii normaalisti, eli kello 12:30-15:30 lounastauon ajan puljut sulkevat ovensa. Paitsi naapurin kauppa, joka on tiistai-iltapäivän (12:30 eteenpäin) suljettu. Keskiviikkona on pikkulauantai, joten iltapäivän ajan ainakin puolet kaupungin puljuista panee lapun luukulle: alkaen 12:30. Joskus pikku päässäni päivät menevät vallan sekaisin (käynee itse kullekin) ja usein keskiviikkona suunnittelen ostavani vesipakin iltapäivällä... kunnes tajuan, että on keskiviikko! Lähikauppa rokottaa 50 senttiä litran vesipullosta, maksaisitko itse? Ja muut alueen kaupat ovat tietysti kiinni: kaikki viisi! Jokaisena viikonpäivänä joku putiikki sulkee ovensa joko aamu-tai iltapäivän ajaksi ja kun siihen lisää kolmen tunnin lounastauot ja sunnuntaisen kaupungin totaalisen sammumisen, ei jaksa enää tippaakaan harmittaa KUNNON markettien esteettiset ja kyltyraaliset muttapuolet. Jaksoikohan kukaan tänne asti? Riittää rutinat, lähdetään syömään!

SINISIMPUKKAPASTA kahdelle pääruoaksi (alkuruokana määrät voi puolittaa):

250g spaghetti- tai linguine-pastaa

1 kg kokonaisia sinisimpukoita

lasillinen valkkaria

valkosipulinkynsi

chilipaprikan pätkä 

oliiviöljyä

suolaa

Kuumenna pannulla tilkassa oliiviöljyä litistetty valkosipulinkynsi tai pari, lisää puhdistetut kokonaiset sinisimpukat, kunnon pöläys persiljasilppua ja lasillinen valkoviiniä. Voipi peittää kannella, jos sellaista ei ole (tai ei raaski ostaa, toim. huom.), vuoraa uunipelti ihanmillätahansa ja käytä kannen tapaan! Saisinkohan 50 markkaa niksipirkasta? Keittele sen verran, jotta simpukat avaavat kuorensa:

Siivilöi neste talteen ja rapsi lihat simpukoista toiseen talteen. Säästä pari kokonaista koristeluun! Kuumenna uudelleen pannulla oliiviöljyä, lisää pätkä punaista pientä chilipaprikaa ja heitä kuoritut simpukat mukaan. Nopean käristämisen jälkeen lisää pannulle myös talteen siivilöity liemi ja sammuta pian liekki. Jos keittää muutamaa minuuttia pidempään, ovat simpukat vaarassa sitkeytyä.

Keitä pasta suolatussa vedessä, al dente. Lisää se sitten pannulle ja sekoita.

Annostele ja nauti! 

Meriaiheinen kuva viinipullossa oli vielä ikuistettava. Olisi hieno rapukesteillä!

Oli hyvää ja yksinkertaista!

Matkalla luennolta kotiin, Piazza Castello. Illat ovat jo pimenneet, kuva on parin viikon takaa ja tänään iltakahdeksalta oli jo pilkkopimeää.