Synttäri-illallisella paahtopaistia ja schwarzwaldinkakkua

Jatketaanpa sitten vuoden 2010 joulukuusta. Yllä kuva Torinon Piazza Castellosta, jonka ohi pyöräilin useana aamuna matkalla kouluun. Hopeisen kuun ja kultaisen auringon tapaaminen oli niin häikäisevä, että aivan oli pakko yrittää vangita se kuvaan.

Meillä vietettiin joulukuussa myös synttäreitä, jolloin juhlakalu saa sänkyyn aamiaisen, johon kuuluu perinteisesti tuore aprikoosimarmeladitäytteinen voisarvi, lasillinen vasta puristettua appelsiinimehua sekä kuppi kermakahveeta. Tällä kertaa kokeilin vääntää sarvia omatekoisesta joulutorttutaikinasta, mikä ei ihan täydellisesti sopinutkaan tähän tarkoitukseen. Paistoin sarvia liian vähän eikä niissä luonnollisesti ollut sitä voisarvien (tai kuten täällä niitä kutsutaan, brioche) ihanaa sitkoa. Ensi kerralla joko turvaudun naapurileipomon taattuun valikoimaan tai valmistan ihan aidot croissantit ilman oikopolkuja. Joulutortut sen sijaan olivat herkullisia, niistä ohje pian!

Juhlimiset jäi hyvin vähälle, edes elokuvissa ei käyty, mutta yritin silti jonkinlaista yllätystä juhlakalulle järjestää. Illallisella alkupaloiksi siitä samaisesta tähtitorttutaikinasta paistoin uunissa nappuloita, jotka leikkasin kahtia ja täytin jollakin "kaviaarin" tapaisella. Ei ehkä täyden kympin yhtälö tämäkään tuulesta temmattu "herkku", mutta eivät ne hassummalta maistuneet. Vaikkei taikinaan tulekaan sokeria, se jää silti lehtitaikinaa makeammaksi. Nyt muistan: johtuu kermavaahdosta, jota laitoin taikinaan. Kultainen sääntö, jonka mukaan kala ja maitotuote eivät kulje käsi kädessä, pääsi vallan unohtumaan näitä tehdessä. No sitten yritin marinoida kuivattuja aprikooseja brandyssa, mutta kai niitä olisi voinut hieman lämmittää, jotta maku olisi edes jollain lailla tarttunut hedelmään. Jotakin levitettävää juustoa sivelin halkaistuihin aprikooseihin, olisiko hapanta vuohenmaitojuustoa ollut. Ne vielä kruunattiin paahdetuilla pinjansiemenillä ennen tarjoilua.

Alkuruoka jäi välistä tällä illallisella, mutta pääruoka olikin sitten tavallista mahtavampi... tai pikemminkin yritti olla. Yleensä italialainen taitaa ostaa lihansa lihakauppiaalta, mutta minä löysin paistin tuplasti edullisemmin supermarketin hyllystä. Jo kuvassa näkyvä normaalihinta on varmasti paljon edullisempi kuin pikku "teurastamot" vastaavasta pyytävät, puhumattakaan kassalla lyödystä lisäalennuksesta. Toivon että jonakin päivänä voisin itse kasvattaa nk. onnellisen vasikkani, tai ainakin ostaa lihani tutulta tilalta, mutta sitä ihmettä odotellessa opiskelija suuntaa supermarkettiin. Olisi muuten kiva tietää käännökset ruhonosien nimille, sillä niitä toisinaan tulee pähkäiltyä - mutta eipä minulla toisaalta ole tietoa tämän palan nimestä italiaksikaan. Tällä kertaa nimi oli kirjoitettu italiaksi "Roast-beef-liha". Vähän niinkuin "Plum cake" joka täällä Italiassa tarkoittaa mitä tahansa pitkulaista kuivakakkua (oli se sitten luumuilla tai ilman), eli pound cakea, oletan. Tuota liha-asiaa vaikeuttaa vielä se, että eri murteissa (jotka eroavat valtavasti toisistaan!) käytetään eri sanoja samaa ruhonosaa tarkoittamaan. Tässä kohtaa olisi parempi syventyä eläimen analogiaan, mutta minäpä jatkan reseptissä eteenpäin.

Paahtopaistia varten valitaan mahdollisimman tasapaksu pala lihaa. Se otetaan tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön ja sitten ruskistetaan joka sivultaan rasvatulla paistinpannulla. Siten lihasneste pysyy lihan sisällä. Pintaan hierotaan merisuolaa ja pippuria, sekä halutessaan esim. voimakasta sinappia. Liha asetetaan uunivuokaan, jonka pohjalle on ladottu siivutettuja sipuleita sun muita mausteita, kuten salviaa ja rosmariinia. Paistetaan maun mukaan. Paistomittari on loistava apu tässä puuhassa, mutta täällä Italiassa kun niitä ei myydä, minä yritin löytämilläni ohjeilla osua enemmän tai vähemmän oikeaan, muistaakseni Voisilmäpeliä-blogin ohjeella eli 160 asteessa 1 tunti per 1 kilo, valellen paistoliemellä pariin kertaan paistamisen aikana. Lopputulokseen vaikuttaa luonnollisesti myös paistin paksuus. (Täällä ihmiset yleensä ostavat lihansa luottolihakauppiaalta, joka valitsee asiakkaalleen sopivan palan ja käärii sen paperiin samalla selittäen kuinka kyseinen paisti tulee valmistaa. Tunnen rouvia jotka vuosikymmenestä toiseen valmistavat herkullisia sunnuntaipaisteja lihakauppiaan ohjeilla, pohtimatta itse koskaan "paistamisen jaloa taitoa". Suomalaisiin verrattuna täällä ihminen taitaakin olla varsinainen laumaeläin).

Jahka paisti on kypsä, se otetaan uunista ja kääritään voipaperiin sekä sanomalehtiin/folioon. Annetaan vetäytyä 30-60 minuuttia ennen siivuttamista. Sillä välin paistoliemestä ja sipuleista voi valmistaa mieleisensä kastikkeen. Itse yritin saada siitä aikaan punaviinikastiketta, mutta jokin tuotoksessa ei mennyt ihan nappiin, sillä "kastikkeesta" jäi hyvin valju sekä väriltään että maultaan.

Lisukkeeksi yritin mukailla naapurilla kerran maistamaani paahdettua/paistettua punasikuria maustettuna mintulla ja punaviinillä, joka vei kielen mennessään. Minun sikurini jäi kyllä vetisen ja karvaan makuiseksi, eikä minttuakaan paljon maistanut. Hyväähän se kaikki oli, muttei kyllä mitenkään hekumallista. Ensi kerralla kokeilen paistia paljon kehutussa suolakuoressa, apunani Suomesta tuotu mainio paistomittari!

Kynttilät puhallettiin maukkaan schwarzwälder kirschtorten päältä, jota kokeilin leipoa ihan simppelillä tavalla: maustoin perinteisen täytekakkupohjan kaakaojauheella ja täytteeksi murskasin tummasuklaakonvehteja, joissa oli täytteenään liköörissä killuva kirsikka. Kermavaahtoa levitin ohuelti joka kerrokseen ja kakun koristelin kermavaahtopursotuksilla, suklaarouheella ja kirsikoilla. Ex temporein kakku ikinä ja siihen nähden loistavasti onnistunut!

Alpit kiiluvat horisontissa kuvassa, jonka nappasin samana kullankeltaisena aamuna koulutieni varrelta.

Omaksi muistoksi joulunalustunnelmaa Torinon keskustasta. Oltiin tässä kaupunkioppaina kun appiukolle etsittiin talvitakkia.

Tagliatelleja miekkakalan ja kirsikkatomaattien kera

Olipa mainio juttu, että tuli käveltyä sen kalatiskin ohi juuri sinä päivänä, kun miekkakala oli tarjouksessa. Hintaa sillä toki oli edelleen aivan riittävästi (16€/kg), mutta pastaa varten raaka-aineita ei suuria määriä tarvitakaan. Italiassa makaroonit nautitaan mahdollisimman makaroonipitoisina, syödäänhän itse kala tai liha yleensä erikseen pääruokana. Kuten paikallisen kokkisodan mainio gastronomi Beppe Bigazzi vakuuttaa: "Kun pasta on hyvää, nautitaan se ilman mitään. Kuinka? Eieiei, ilman öljyä tai voitakaan. Ilman mitään!". Me harvoin noudatamme käytäntöä ja mieluummin tyydymme yhden ruokalajin valmistamiseen ateriaa kohden - tosin pastaa tulee valmistettua melko harvoin. Kyseisellä reseptillä tyydytettiin kaksi nälkiintynyttä napaa vallan mainiosti, eikä tilaa pääruoalle olisi ollutkaan. 

2 henkeä kohden tarvitaan:

n. 200g pastaa, esimerkiksi tagliatelleja (ihanaa on tuorepasta, jonka voi valmistaa kotonakin: ohje täällä ja toinen täällä)

n. 150 g miekkakalaa (muunkinlainen kala kelpaa varsin hyvin)

kourallinen tai kaksi kirsikkatomaatteja

tuoretta tai pakastettua basilikaa

pari lusikallista pinjansiemeniä (ei mitenkään välttämätöntä)

1 dl valkoviiniä

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

Miekkakalapastan toteuttamista tarkkailin linssin takaa, mutta panin merkille toimenpiteet: kala pilkotaan pienehköiksi kuutioiksi, kirsikkatomaatit neljäksi lohkoksi. Kuumennetaan pannulla oliiviöljyä, jossa paistetaan ensin kalat, sitten myös tomaatit.

Kaadetaan valkoviini joukkoon ja pidetään pannu yhä kuumana. Suolataan, pippuroidaan, sekä lisätään pinjansiemenet ja basilika, siirretään pannu syrjään ja odotellaan pastan kypsymistä.

Sekoitetaan kaikki yhteen, lisätään ohut nauha tuoretta (siis ei paistettua) oliiviöljyä - et voilà! Se on siinä! Pasta nautitaan kaikessa herkullisessa simppeliydessään kerana lasillisen kokkaamiseen käytettyä valkoviiniä. 

Suositellaan lämpimästi kaikille merenherkkujen ystäville! Variantteja voi toki viritellä monella lailla, jotkut lisäävät pastaan kuutioitua monakoisoa, joka paistetaan kalan lailla pannulla. Savustettua scamorza-juustoakin olen nähnyt kuutioina nautittavan miekkakalapastan kerana - tosin yleensä täälläpäin vältetään yhdistämästä maitotuotteita (siis juustoja) merenelävien kanssa samalle lautaselle - tai aterialle.

Alpit, Torino ja Po-joki

Meren herkuilla täytetyt raviolit tuoretomaatti-pinjansiemenkastikkeessa

Pastan tekeminen ilman pastakonetta ei ole niin rankkaa kuin voisi kuvitella. Jätän kuitenkin kertomatta, että joka kerran kaulinta heilutellessani vannon etten koskaan enää! Riippuu kuitenkin paljon siitä, kuinka pehmeää taikinaa valmistaa. Kahden hengen annos syntyi tunnissa, eli aikaa ei hommaan uppoa pullanpaistoa enempää. 

Kuten kaiken hyvän a ja o, lähdetään liikkeelle laadukkaista raaka-aineista: durum-ryynejä (Suomessa myytäneen ainakin Myllyn Parhaan jauhoja, mutten osaa sanoa liekö tuotteella suuria eroja esimerkiksi kuvan jauhojen kanssa), tuoreita kananmunia, joiden keltuaisten tulisi olla mahdollisimman voimakkaan värisiä, ripaus suolaa ja tilkka neitsytoliiviöljyä.

Tehdään jauhokeko pöydälle, tai kaltaisteni tumppukäsien malliin kulhon pohjalle. Syöjää kohden jauhoja mitataan 100g (kun kyseessä on alkuruoka, 50g riittää hyvin). Jokaista hehtogrammaa kohden jauhokeon keskelle rikotaan yksi kananmuna. 55g munalla taikinasta tuli todella pehmeää, 40g muna ei taas riittänyt alkuunkaan. 50g voisi olla ideaalimäärä. Sen lisäksi ripotellaan hieman suolaa, sekä lusikallinen öljyä syöjää kohden. Lätkytellään ensin haarukalla jutska sekaisin, sitten vaivataan käsin, kunnes taikina on kimmoisaa ja sileää. Pyöritellään palloksi ja jätetään kostean liinan alle tunniksi lepäämään huoneenlämpöön. Sitten läpi koneen tai kaulinkäsittelyn. Apuna voi käyttää vehnäjauhoja ja niitä voi myös lisätä pastaan niin halutessaan. Kaulitun levyn ideaalinen paksuus - tai pikemminkin ohuus - on ehkäpä 1 mm verran. Siten, että levy on hieman läpikuultava. Kokeilemalla sekin selviää, sillä makujahan on monia.

Täyte syntyi puna-ahvenen lihasta (jonka tilalla yleensä ravioleihin käytetään turskaa, seitiä tai vastaavaa), jota 150 pastagrammaa (100g jauhoja+1 muna) kohden tarvitaan 100g. Sitä vastaan puolestaan tarvitaan yksi kananmuna, sekä esimerkiksi seuraavia mausteita: valkosipulia, chilipippuria, persiljaa, sekä halutessasi esim. osterikastiketta lisämakua tuomaan. Viimeksimainittua rahtaamme tänne Italiaan aina Suomessa käydessämme, enkä rajoita sen käyttöä vain itämaisiin ruokiin, vaan aina muistaessani tuikin sitä vähän joka pataan. Pyöritin kalaa oliiviöljyssä kuumalla pannulla yhdessä silputun valkosipulin ja chilin kanssa. Kun kala alkoi olla kypsähköä, maustoin sen vielä osterikastikkeella ja ruokalusikallisella persiljasilppua. Hieman viilenneeseen täytteeseen sekoitin yhden kananmunan.

Mikäli käytössäsi ei ole raviolimuottia, ei hätiä mitiä. Leikkaa pasta mieluisen levyisiksi suikaleiksi, kostuta ne vedellä pullasudin avulla, jaa pastasuikaleille täyte nokareina jättäen niiden väliin muutama sentti tilaa. Siirrä toinen suikale hatuksi tämän täyttämäsi päälle, sulje reunat täytteiden ympärillä sormilla painellen ja leikkaa lopuksi raviolit irti toisistaan. Siksak-taikinapyörä on oiva väline tässä tapauksessa.

Kuvan muotin takapuolella sai otettua taikinalevystä pyöreitä pastaläpysköjä, jotka sai kätevästi täytettyä ja suljettua muotin toisella puolella. Pastan reunat on yksitellen kostutettava, jotta ne saisi hyvin suljettua.

Ravioli on valmis.

Siirrä raviolit välittömästi hyvin (vehnä)jauhotetulle leivinpaperille, toisistaan erilleen, ripotellen jauhoja runsaasti niiden ylle myös. Yleensä tuorepastan on kuivattava parin tunnin ajan ennen keittämistä, mutta täytepastan suhteen asiassa on olemassa pieniä erimielisyyksiä. Joidenkin mielestä kostea täyte saattaa rikkoa pastakuoren, jos raviolit jättää pitkäksi aikaa pöydälle lepäämään. Itse tein, kuten monet perheenmammat täällä päin, jotka koko sunnuntain pyhittävät keittiössä häärimiselle ja tulevan viikon ruokien valmistamiselle. (Okei jossain raja kulkee!). Heitin raviolit siis pakastimeen. Mikäli mahdollista, ne kannattaa pakastaa tarjottimen päällä ja siirtää sitten muovipusseihin, siten säilyvät kauniimpina, mutta itse lähes sulloin ne liian ahtaaseen pakastimeemme ja lopputulos oli ihan kaunis kuitenkin. Jääkaapissa niitä ei voi säilyttää hetkeäkään, sillä ne todellakin lötkistyvät siellä, homehtuen äärimmäisen herkästi.

Kastike valmistui paahtamalla ensin kuivalla pannulla lusikallista pinjansiemeniä. Ne siirretään lautaselle osottamaan ja edetään kuullottamalla oliiviöljyssä samalla pannulla litistettyä valkosipulinkynttä sekä puolikasta chilipippuria. Lisäsin joukkoon muutaman sardellifileen sekä mustekalan silputtuja lonkeroita ja paistelin hieman. Lonkeroiden sijaan mikä tahansa kala, esim. kampela sopii hyvin, mutta ei ole välttämätön sekään. Lisäsin vähän valkoviiniä, haihdutin nesteen ja siirsin fisut lautaselle odottamaan ja poistin kynnen sekä pippurin. Annoin pannulla kypsyä sitten kourallisen verran pieneksi pilkottuja kirsikkatomaatteja. Ensi kerralla kokeilen ehkä pitkulaisia kastiketomaatteja (San Marzano -nimisiä täälläpäin), sillä kirsikkatomaateissa luonnollisesti on melko makea vivahde, josta mies piti, vaan itse en. Suomen talvitomaattien hinnat (ja maun) tuntien kehotan turvautumaan hyväksihavaitsemaasi tölkkituotteeseen. Kastike on valmis noin 10 minuutissa, jolloin sen voi maustaa silputulla lehtipersiljalla ja öhömm... oyster saucella, ken tykkää! Säästä muutama pinjansiemen koristelua varten, mutta yhdistä loput siemenet sekä lonkerot tomaatin sekaan odottamaan pastan kypsymistä.

Kun iso kattilallinen vettä iloisesti jo kiehuu, se suolataan pienellä kourallisella merisuolaa, valutetaan nauha oliiviöljyä ja (jäätyneet) raviolit kipataan sekaan. Keittoaikaa ei voi kuin itse tarkkailla: joskus pastan ollessa hyvin ohutta, riittää että raviolit pulpahtavat pintaan. Meidän suurehkot möllimme vaativat noin 10 minuutin keittoajan. Testaa minuutti minuutilta, tuntuuko lohkaisemasi raviolin kulma (pienenpieni reunanökäre riittää) hyvältä suussa, vai onko keittämistä jatkettava. Valmis pasta siivilöidään ja kaadetaan juuri kuumennetun kastikkeen sekaan. Koristellaan pinjansiemenillä ja hörkitään iloiseen napaan. 

Esittelen myös kokeilemamme raviolivariantin, jonka sisälle sekoitin pehmeää gorgonzola-sinihomejuustoa, ricottaa ja kananmunaa 1:3 mittasuhteessa. Kastikkeen valmistin kuumentamalla kastikekattilan pohjalla tilkan maitoa, jonka sekaan liuotin köntin brie-juustoa. Yhdistin kastikkeeseen voissa paistamani päärynäsiivut ja koristelin annoksen rosee-pippurilla.

Kananmunaa, ricottaa ja gorgonzolaa

Annos oli jäänyt mieleeni eräästä Oulxilaisesta trattoriasta, jossa pari vuotta sitten vierailimme isäni kanssa vuorilla ajellessamme. Muistan pastan parhaana koskaan maistamanani, en vaan saanut mieleeni, oliko alkuperäisessä brie raviolin sisällä ja sinihome kastikkeessa, vaiko toisinpäin. Mielestäni annos oli aivan taivaallinen, kiitos päärynöiden tuoman kontrastin, mutta mieheni piti enemmän seuraavana päivänä virittämästäni kevyemmästä kastikkeesta:

Varsiselleri, sipuli ja porkkana pilkotaan hakkelukseksi ja kuullotetaan hetki oliiviöljyssä salvian ja rosmariininoksan kanssa. Lisätään kasvislientä ja annetaan tekeytyä kastikkeeksi. Selleriä yhdistetään usein gorgonzolan kanssa esim. alkupaloja valmistettaessa, siitä syntyi tämä vaatimaton, mutta kieltämättä varsin maukas ja toimiva kastikeidea.

Aperitiivi proseccon voimin kustansi 5 euroa kulmabaarissa. Oikein nätti paikka, hyvät ja runsaat valikoimat ja mikä mukavinta, lautasen saa täyttää niin monesti kuin mieli tekee. Arvata saattaa, ettei kuvan osoittaman Tallink-tyylisen varustelun jälkeen santsille ollut enää tarvetta. Tämän käytännön toisin täältä mielelläni Suomeen, jossa iltaviiden ja -kahdeksan välillä kansa saisi pikkurahaa vastaan herätellä ruokahaluaan notkuvien baaritiskien äärellä.

Sisustuskankaita kaupan

Torino, città magica. Torinossa on taikaa, sanovat.

Via Romaa koristavat hauskat jouluvalot tänä vuonna.

Täydellinen kurpitsapasta

Kaikista tärkein ensin: Virtuaalirutistusten kera hurjasti onnea pikkusiskolle, joka tänään täyttää 12 vuotta!!! 

Sitten päivän reseptiin: kurpitsapasta. Tällaista meillä on nyt muutamaan kertaan väännetty ja maku on aina yhtä ihana. Viime syksyinen hitti oli kurpitsa-sinihomejuustorisotto, tänä vuonna kurpitsa jyrää pastan kumppanina. Makuyhdistelmä on aivan loistava, sillä siinä yhdistyy kurpitsan hedelmällisen runsas aromi ja savukinkun suolaisuus, sekä lisäksi oman säväyksensä mukaan tuovat makunystyröitä kutkuttava salvia ja paahdetut pinjansiemenet. Koko komeuden voi hyvinkin maustaa pisaralla balsamiviinietikkaa ja kunnon rouhaisulla mustapippuria, mieleistään kypsytettyä juustoraastetta unohtamatta.

Ainekset kahdelle nälkäiselle:

400g kurpitsaa

200-250g pastaa: rigatoni, penne, fusilli, caserecce, tms. 

puoli lasia valkkaria

pieni sipuli

rosmariinia tai salviaa maun mukaan, sekä timjamia jos tykkää

50g savupekonia, ilmakuivattua kinkkua tai muuta voimakasmakuista lihaa niin halutessaan

suolaa ja pippuria (tai kasvislientä)

oliiviöljyä ja nokare voita

hyppysellinen paahdettuja pinjansiemeniä

voimakasaromista juustoa raasteeksi, esim parmesaani

Silputaan sipuli ja kuullotetaan sitä pannulla oliiviöljyssä, jossa halutessaan voi aluksi hetken ajan lämmittää rosmariinia tai salviaa makua tuomaan. Poista sitten yrtti. Puolet kurpitsasta kuutioidaan ja vipataan samalle pannulle sipulin kanssa. Kaadetaan ylle puolisen lasillista valkoviiniä, jonka annetaan haihtua kuumassa lämmössä. Alennetaan lämpötilaa ja lisätään lasillinen vettä (sekä suolaa ja pippuria) tai kasvislientä. Keitetään vajaa varttitunnin verran, jotta kurpitsa kypsyy. Rullataan sitten tehosekoittimessa soosiksi. Jos lopputulos on liian paksu, lisätään vielä hieman vettä. Aika paksu saa ollakin, mutta notkea.

Loput kurpitsasta silpaistaan lastuiksi tai tikuiksi, joita sitten ruskistetaan pannulla nokareessa voita ja tilkassa oliiviöljyä, kanssa rosmariinin tai salvian. Hetken päästä lisätään kuutioitu pekoni tai vastaava, halutessaan myös tuoretta timjamia ja maun mukaan suolaa. Keitetään pasta, sekoitetaan kaikki keskenään, lastataan lautasille, koristellaan paahdetuilla pinjansiemenillä, maustetaan aromikkaalla juustoraasteella ja nautitaan! Resepti on poimittu Chefblogista.

Ja sitten illan viihdeuutisiin. Kuka haluaa kuulla kolmannen osan edellisen postauksen kommenttilaatikossa aletusta jatkokertomuksesta siitä, kun eräänä kauniina aamuna kaasulla toimiva vedenlämmitin meni rikki? Niin jotta viikonlopun yli ollaan ilman lämmintä vettä, ikävä kyllä hyinen loppusyksy se on saapunut tännekin ja lämmitykselle olisi käyttöä myös. Äsken luennolta kotiuduttuani kävin kokemassa avantouintia eli -kastautumista muistuttavan puhdistautumiselämyksen jäisen suihkun alla kylmässä kämpässä. Sisulla siitä selviää! Vaan eilen oli kyllä oikeasti superhauskaa, kun piti tukka pestä ja vähän muutenkin puhdistautua. Haluatteko nähdä kuvia? Ihan totta olen niin hullu, että talletan moisiakin muistoja valokuviksi ja samalla lataamisella ajattelin ne tänne liittää:

Vesi kattiloissa lämpenee. Onneksi oli kolme isoa, joskus on tullut mietittyä että mitä näilläkin oikein tekee..

Tadaa: kivikauden suihku! Mieheni muisti tarkkaavaisesti Kivisissä ja Sorasissa esiintyneen elefanttisuihkun, vaan missä meidän ronsu? Oli ihan hillittömän hauskaa, kun jääkylmässä kylppärissä tuli tuutin täydeltä höyryävän kuumaa vettä niskaan: toimimme toisillemme suihkuina suihkuverhon kuivalla puolella tuolilla seisten ja suihkuverhon yli vettä loiskien. Ihan kuin saunassa olisi ollut, mahtavaa!!! Tänä iltana revisio, lähdenkin tästä vettä keittämään, tsau!

Uusi ihana keltainen suihku!