Tortiglionit höysteenään rucola ja sahrami-parmesaanikreemi

Kolmisen vuotta sitten olen leikannut Barilla-paketin kyljestä talteen sen verran herkullisen ja simppelin reseptin, että nyt on jo korkea aika naputella se tänne esille teidänkin iloksenne. Tämä on nimittäin yksi suosikeistani läpi aikojen, vaikkei sitä kovin usein tulekaan kokattua. Ehkä se sahrami vähän kirpaisee kukkaroa, vaikkei 1,50 euroa kolmesta pienestä pussukasta ihan niin kauhea hinta olekaan... ennen kuin miettii mitä muuta ja paljon hyödyllisempää samalla rahalla saisi. Kolme litraa maitoa, 300 grammaa rucolaa, puolitoista kiloa pastaa tai mitä tahansa kasviksia ja niin edelleen. Joka tapauksessa menin ja ostin sahramia. Pitkästä aikaa. Kyllä oli herkkua!

Tästä riittää 4:lle alkuruoaksi, tai 3:lle pieniruokaiselle / 2:lle tosinälkäiselle pääruoaksi:

350g tortiglioneja (tai pennejä, fusilleja tai vastaavaa)
200g rucolaa (puoletkin tuosta riittää mainiosti)
100g parmesaania raastettuna
25g voita
25g vehnäjauhoja
1 pussukka sahramia
0,5 litraa maitoa
suolaa ja pippuria

Sulata voi, lisää siihen jauhot, sekoita hyvin ja lisää sitten erissä kuuma maito. Keitä seosta viisi minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää sitten parmesaani ja kylmään maitotilkkaan liuotettu sahrami. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää pilkottu rucola, sekä mahdollisesti suolaa ja pippuria. Keitä pasta "al dente" suolatussa vedessä, valuta ja yhdistä kastikkeeseen. Nau-ti!

Sahramikastike on yhtä aikaa raikasta, täyteläistä ja aromikasta. Aika mehevä paketti, sanoisin!

Näissä merkeissä päivät toisensa perään kuluvat. Välillä fillaroin ruokaostoksille, kokkaan lunssia, pesen astioita, sitten istutan pyllyn taas penkkiin. Välillä käydään lenkkeilemässä. Ja taas kokataan, syödään, tiskataan... Sunnuntaina oli tarkoitus matkustaa pienen vuoristokylän polentajuhlille, ikäänkuin juhlistamaan tenttikauden päättymistä. Viime vuonna yritys meni mönkään ja nyt olimme siis päättäneet sinne vihdoin päästä reissaamaan. Voi miten olenkaan odottanut sunnuntaita! Kunnes tänä aamuna alkoi näyttää siltä, että kohtaloni on totisesti jättää polenta syömättä: miehen ryökäle heräsi hirvittävän lenssun kourissa! Nyt peukut pystyyn, että ihmeparantuminen tapahtuisi huomisen aikana! Toisaalta onhan niitä juhlia muitakin, jos nyt välttämättä jossain on päästävä käymään. Jos taas ei, niin ylläolevan kuvan merkeissä jatketaan.

Muutama viikko sitten, eräänä lauantaisena aamupäivänä, kipaisimme läheiseen supermarkettiin jotakin tarjoustuotetta ostamaan. Oli niin mukava ja aurinkoinen tunnelma kadulla, että jalat ihan itsestään kulkivatkin kaupan ohi, aina keskustaan asti!

Vähän tuli näyteikkunaostoksia tehtyä! Mitä noista mieluiten maistaisit? Itse kallistuisin ehkä tuon marjapäällysteisen suuntaan. Täällä Italiassa marjat maksavat niin paljon, ettei noin hienoja kakkuja voi oikein kotona leipoa. Sääli.

Pysähdyttiin vielä naatiskelemaan mukavasta aamupäivästä kirjakahvilan terassille. Hyllyillä nököttäviä kirjoja saa vapaasti lueskella kahveeta siemaillessaan. Luulisi olevan vaikeaa jättää jotain oikein jännittävää romaania kesken, siinä vaiheessa kun muki on viimeistä tippaa myöten tyhjä. Nappasin käteeni opuksen nimeltään "101 asiaa jotka tehdä Torinossa ainakin kerran elämänsä aikana". Luulen että tässä kaupungissa ei oikeasti ole kyllä mitään ihmeellistä ajanvietettä, sillä minut ainakin kirja jätti aivan kylmäksi! Turistit, suunnatkaa toisaalle!

Tuttu kuosi näyteikkunassa!

Puisto rautatieaseman edessä

Meren herkuilla täytetyt raviolit tuoretomaatti-pinjansiemenkastikkeessa

Pastan tekeminen ilman pastakonetta ei ole niin rankkaa kuin voisi kuvitella. Jätän kuitenkin kertomatta, että joka kerran kaulinta heilutellessani vannon etten koskaan enää! Riippuu kuitenkin paljon siitä, kuinka pehmeää taikinaa valmistaa. Kahden hengen annos syntyi tunnissa, eli aikaa ei hommaan uppoa pullanpaistoa enempää. 

Kuten kaiken hyvän a ja o, lähdetään liikkeelle laadukkaista raaka-aineista: durum-ryynejä (Suomessa myytäneen ainakin Myllyn Parhaan jauhoja, mutten osaa sanoa liekö tuotteella suuria eroja esimerkiksi kuvan jauhojen kanssa), tuoreita kananmunia, joiden keltuaisten tulisi olla mahdollisimman voimakkaan värisiä, ripaus suolaa ja tilkka neitsytoliiviöljyä.

Tehdään jauhokeko pöydälle, tai kaltaisteni tumppukäsien malliin kulhon pohjalle. Syöjää kohden jauhoja mitataan 100g (kun kyseessä on alkuruoka, 50g riittää hyvin). Jokaista hehtogrammaa kohden jauhokeon keskelle rikotaan yksi kananmuna. 55g munalla taikinasta tuli todella pehmeää, 40g muna ei taas riittänyt alkuunkaan. 50g voisi olla ideaalimäärä. Sen lisäksi ripotellaan hieman suolaa, sekä lusikallinen öljyä syöjää kohden. Lätkytellään ensin haarukalla jutska sekaisin, sitten vaivataan käsin, kunnes taikina on kimmoisaa ja sileää. Pyöritellään palloksi ja jätetään kostean liinan alle tunniksi lepäämään huoneenlämpöön. Sitten läpi koneen tai kaulinkäsittelyn. Apuna voi käyttää vehnäjauhoja ja niitä voi myös lisätä pastaan niin halutessaan. Kaulitun levyn ideaalinen paksuus - tai pikemminkin ohuus - on ehkäpä 1 mm verran. Siten, että levy on hieman läpikuultava. Kokeilemalla sekin selviää, sillä makujahan on monia.

Täyte syntyi puna-ahvenen lihasta (jonka tilalla yleensä ravioleihin käytetään turskaa, seitiä tai vastaavaa), jota 150 pastagrammaa (100g jauhoja+1 muna) kohden tarvitaan 100g. Sitä vastaan puolestaan tarvitaan yksi kananmuna, sekä esimerkiksi seuraavia mausteita: valkosipulia, chilipippuria, persiljaa, sekä halutessasi esim. osterikastiketta lisämakua tuomaan. Viimeksimainittua rahtaamme tänne Italiaan aina Suomessa käydessämme, enkä rajoita sen käyttöä vain itämaisiin ruokiin, vaan aina muistaessani tuikin sitä vähän joka pataan. Pyöritin kalaa oliiviöljyssä kuumalla pannulla yhdessä silputun valkosipulin ja chilin kanssa. Kun kala alkoi olla kypsähköä, maustoin sen vielä osterikastikkeella ja ruokalusikallisella persiljasilppua. Hieman viilenneeseen täytteeseen sekoitin yhden kananmunan.

Mikäli käytössäsi ei ole raviolimuottia, ei hätiä mitiä. Leikkaa pasta mieluisen levyisiksi suikaleiksi, kostuta ne vedellä pullasudin avulla, jaa pastasuikaleille täyte nokareina jättäen niiden väliin muutama sentti tilaa. Siirrä toinen suikale hatuksi tämän täyttämäsi päälle, sulje reunat täytteiden ympärillä sormilla painellen ja leikkaa lopuksi raviolit irti toisistaan. Siksak-taikinapyörä on oiva väline tässä tapauksessa.

Kuvan muotin takapuolella sai otettua taikinalevystä pyöreitä pastaläpysköjä, jotka sai kätevästi täytettyä ja suljettua muotin toisella puolella. Pastan reunat on yksitellen kostutettava, jotta ne saisi hyvin suljettua.

Ravioli on valmis.

Siirrä raviolit välittömästi hyvin (vehnä)jauhotetulle leivinpaperille, toisistaan erilleen, ripotellen jauhoja runsaasti niiden ylle myös. Yleensä tuorepastan on kuivattava parin tunnin ajan ennen keittämistä, mutta täytepastan suhteen asiassa on olemassa pieniä erimielisyyksiä. Joidenkin mielestä kostea täyte saattaa rikkoa pastakuoren, jos raviolit jättää pitkäksi aikaa pöydälle lepäämään. Itse tein, kuten monet perheenmammat täällä päin, jotka koko sunnuntain pyhittävät keittiössä häärimiselle ja tulevan viikon ruokien valmistamiselle. (Okei jossain raja kulkee!). Heitin raviolit siis pakastimeen. Mikäli mahdollista, ne kannattaa pakastaa tarjottimen päällä ja siirtää sitten muovipusseihin, siten säilyvät kauniimpina, mutta itse lähes sulloin ne liian ahtaaseen pakastimeemme ja lopputulos oli ihan kaunis kuitenkin. Jääkaapissa niitä ei voi säilyttää hetkeäkään, sillä ne todellakin lötkistyvät siellä, homehtuen äärimmäisen herkästi.

Kastike valmistui paahtamalla ensin kuivalla pannulla lusikallista pinjansiemeniä. Ne siirretään lautaselle osottamaan ja edetään kuullottamalla oliiviöljyssä samalla pannulla litistettyä valkosipulinkynttä sekä puolikasta chilipippuria. Lisäsin joukkoon muutaman sardellifileen sekä mustekalan silputtuja lonkeroita ja paistelin hieman. Lonkeroiden sijaan mikä tahansa kala, esim. kampela sopii hyvin, mutta ei ole välttämätön sekään. Lisäsin vähän valkoviiniä, haihdutin nesteen ja siirsin fisut lautaselle odottamaan ja poistin kynnen sekä pippurin. Annoin pannulla kypsyä sitten kourallisen verran pieneksi pilkottuja kirsikkatomaatteja. Ensi kerralla kokeilen ehkä pitkulaisia kastiketomaatteja (San Marzano -nimisiä täälläpäin), sillä kirsikkatomaateissa luonnollisesti on melko makea vivahde, josta mies piti, vaan itse en. Suomen talvitomaattien hinnat (ja maun) tuntien kehotan turvautumaan hyväksihavaitsemaasi tölkkituotteeseen. Kastike on valmis noin 10 minuutissa, jolloin sen voi maustaa silputulla lehtipersiljalla ja öhömm... oyster saucella, ken tykkää! Säästä muutama pinjansiemen koristelua varten, mutta yhdistä loput siemenet sekä lonkerot tomaatin sekaan odottamaan pastan kypsymistä.

Kun iso kattilallinen vettä iloisesti jo kiehuu, se suolataan pienellä kourallisella merisuolaa, valutetaan nauha oliiviöljyä ja (jäätyneet) raviolit kipataan sekaan. Keittoaikaa ei voi kuin itse tarkkailla: joskus pastan ollessa hyvin ohutta, riittää että raviolit pulpahtavat pintaan. Meidän suurehkot möllimme vaativat noin 10 minuutin keittoajan. Testaa minuutti minuutilta, tuntuuko lohkaisemasi raviolin kulma (pienenpieni reunanökäre riittää) hyvältä suussa, vai onko keittämistä jatkettava. Valmis pasta siivilöidään ja kaadetaan juuri kuumennetun kastikkeen sekaan. Koristellaan pinjansiemenillä ja hörkitään iloiseen napaan. 

Esittelen myös kokeilemamme raviolivariantin, jonka sisälle sekoitin pehmeää gorgonzola-sinihomejuustoa, ricottaa ja kananmunaa 1:3 mittasuhteessa. Kastikkeen valmistin kuumentamalla kastikekattilan pohjalla tilkan maitoa, jonka sekaan liuotin köntin brie-juustoa. Yhdistin kastikkeeseen voissa paistamani päärynäsiivut ja koristelin annoksen rosee-pippurilla.

Kananmunaa, ricottaa ja gorgonzolaa

Annos oli jäänyt mieleeni eräästä Oulxilaisesta trattoriasta, jossa pari vuotta sitten vierailimme isäni kanssa vuorilla ajellessamme. Muistan pastan parhaana koskaan maistamanani, en vaan saanut mieleeni, oliko alkuperäisessä brie raviolin sisällä ja sinihome kastikkeessa, vaiko toisinpäin. Mielestäni annos oli aivan taivaallinen, kiitos päärynöiden tuoman kontrastin, mutta mieheni piti enemmän seuraavana päivänä virittämästäni kevyemmästä kastikkeesta:

Varsiselleri, sipuli ja porkkana pilkotaan hakkelukseksi ja kuullotetaan hetki oliiviöljyssä salvian ja rosmariininoksan kanssa. Lisätään kasvislientä ja annetaan tekeytyä kastikkeeksi. Selleriä yhdistetään usein gorgonzolan kanssa esim. alkupaloja valmistettaessa, siitä syntyi tämä vaatimaton, mutta kieltämättä varsin maukas ja toimiva kastikeidea.

Aperitiivi proseccon voimin kustansi 5 euroa kulmabaarissa. Oikein nätti paikka, hyvät ja runsaat valikoimat ja mikä mukavinta, lautasen saa täyttää niin monesti kuin mieli tekee. Arvata saattaa, ettei kuvan osoittaman Tallink-tyylisen varustelun jälkeen santsille ollut enää tarvetta. Tämän käytännön toisin täältä mielelläni Suomeen, jossa iltaviiden ja -kahdeksan välillä kansa saisi pikkurahaa vastaan herätellä ruokahaluaan notkuvien baaritiskien äärellä.

Sisustuskankaita kaupan

Torino, città magica. Torinossa on taikaa, sanovat.

Via Romaa koristavat hauskat jouluvalot tänä vuonna.

Marsala-broileria kesäkurpitsakakkusen ja kurpitsa-inkiväärisoseen kera

Kurpitsakausi on lähtenyt iloisesti käyntiin niin myymälöiden vihannestiskeillä kuin appiukon kasvimaallakin. Sadonkorjuu on otettu riemulla vastaan myös muuan kyökkipahassa Piemonten sydämessä, jossa kullankeltainen valtaa aterian toisensa perään, päivästä toiseen. Sitä ei voi vastustaa, nyt kun sitä saa. Kurpitsa, syksyn lempilapsi.

Eilen Valentinon puistossakin oli nähtävissä merkkejä lempivuodenaikani saapumisesta. Tänään tosin lämpömittari osoitti 27 asteen lukemia, mutta viis siitä, sillä täällä ollaan jo ihan kyllästytty helteisiin. Kansa kulkee villapaidoissa ja turkissaappaissa (molemmat on nähty jo), sillä syyskuun 21. päivänä alkaa virallisesti syksy.

Kesäkurpitsakakkuset syntyvät verrattain vähällä vaivalla suhteessa niiden metkaan ulkonäköön. Samalla idealla voisi loihtia niin pinaattitorneja kuin munakoisokaakkujakin, porkkanaa ja kurpitsaa unohtamatta. Valmistin neljä suuren muffinin kokoista kakkusta kahdesta pitkästä kesäkurpitsasta. Suikaloin ne ohuesti ja pehmitin siivuja pannulla. Ladoin ne sitten öljyttyihin muotteihin kuvan osoittamalla tavalla:

Jäljelle jääneen kesäkurpitsanlihan hakkasin pieneksi ja kypsensin yhdessä silputun sipulin kera. Kippasin kypsät kasvikset tehosekoittimeen, jonne lisäsin myös mukavasti parmesaania, suolaa, pippuria, yhden kananmunan ja persiljasilppua. Lopuksi kiinteytin massaa korppujauhoilla, kunnes seos oli lusikoitavaa, eikä siis enää juotavaa.

Lusikoin massan muotteihin ja taitoin kesäkurpitsansiivujen päät hatuksi täytteen ylle:

Kipot asetellaan varovasti jo kuumaan vesihauteeseen, joka on lämmennyt 190-asteisessa uunissa. Oikeastaan asteet liikkuvat 180-200 välimaastossa, uunin äreydestä riippuen. Omassa uunissani kypsyivät 180 asteen lämmössä puolen tunnin ajan. 

Ai mitkä tahrat? Missä? Jaa, miespuolinen niitä vastikään jynssäsi hullun lailla, mutta kiinni ovat ja pysyvät. Niin, itseni ei ole vielä tullut kokeiltua.. ööh, Hasta la tasa-arvo siempre!

Marsala-broileri on hekumallisen hyvää ja yksinkertaista. Samaan tapaan valmistetaan yleensä vasikanleike, joka tunnetaan nimellä "Scaloppine al Marsala". Se on hienostuneempana pidetty variantti samaan tapaan, mutta valkoviinin ja persiljan kera, paistetuille scaloppineille, joka edustaa puolestaan Milanolaista pyhäkeittiötä. Meillä ei hienostella, vaan yksinkertaisesti otetaan ilo irti taannoin hankitusta Marsalasta (litran leka 2 eurolla ei viittaa ylellisyyteen, päinvastoin).

   Se vasikasta, syödään me kanaa! Kyseinen valmistustapa takaa mehevän maun vähällä vaivalla: otetaan broiskufileet, nuijitaan hieman ja hieraistaan vähän suolaa ja pippuria pintaan. Kieritellään ne sitten vehnäjauhoissa ja lätkäistään kuumalle rasvatulle pannulle ruskistumaan. Molemmin puolin nopeasti, jonka jälkeen pullonsuusta (Marsala-viiniä) pannua kohti, kas noin. Kun liemi on kiehunut kasaan, liha todennäköisesti on juuri sopivan kypsää. 

Kurpitsainen kastike tulee valmistaa muita ennen, mutta tehdään nyt italialaisittain kaikki vaikeeks! Kurpitsa-inkiväärisose valmistuu kuullottamalla silputtua sipulia ja kurpitsaa pannulla voissa, yhdessä inkivääriraasteen tai -jauheen kera siten, että pehmenevät täysin. Määrät oman maun mukaan, kimpale kurpitsaa ja puolikas sipuli on ihan hyvä. Punasipuli tuo vähän lisäväriä, jos kurpitsa sattuu olemaan kalpea. Sauvasekoitin on kätevä apu kasvisten soseuttamisessa, mukaan lisätään vain suolaa, pippuria, sekä ripaus raastettua muskottipähkinää. Kermaakin voi halutessaan lurauttaa sekaan, tai raastettua kypsytettyä juustoa.

Otetaan pullat uunista ulos, kumotaan lautasille kera kanan ja kastikkeen. Nautitaan hedelmäisen viinirypälejuoman kera, nam!

Jälkiruoaksi tarjoan koosteen puistonäkymistä:

Maxaboxi & Co.

Maxaboxi on osiin purettu vanha kunnon maksalaatikko, joskin mukaan on jujutettu muutamia uusia aromeja myös: rosmariini antaa aivan uuden ulottuvuuden riisille, joka yhdessä kurpitsan ja taleggio-juuston kanssa on veistetty neliskanttiseksi kakuksi. Marsala-viinissä kypsennetty naudanmaksa on muotoiltu niinikään kulmikkaaksi, laatikon hengessä, kuinkas muuten. Rusina ei voi maksiksesta puuttua: se onkin löytänyt paikkansa tornin huipulta, kastikkeen muodossa pinjansiemenien, marsala-viinin ja balsamiviinietikan kera.

   Pyrin sisällyttämään maxaboxiini alkuperäisen maksiksen perinteiset ainesosat, joita maksan ohella niin riisi kuin rusinatkin. Maksalaatikko maistuu suussani lapsuudelta, jolloin tein unohtumattoman maratonin syömällä vain ja ainoastaan kyseistä ruokalajia huimat 14 päivää putkeen. Viidentenätoista päivänä taisi olla maksalaatikkovitamiinit varastossa, kun oli alkanut kelvata vähän muunkinlainen ape. Oi äiti-parkaa! 

   Siispä osallistuisin boxillani mielelläni Tuulestatemmattua-blogin järjestämään syyskuun ruokahaasteeseen, mikäli tekemääni uudistusta ei katsota liian radikaaliksi. Onhan haasteen aiheena sentään lapsuuden paras kotiruoka. Haluan kuitenkin korostaa, että lapsuuteni kotiruokien ehdottomat ykköset olivat kaikki vanhempieni, isovanhempieni ja tätieni taikomat herkut: papan punaiset pavut (ärrävikaisen nelivuotiaan jokiravut), mamman makia makaroonilaatikko, lihapullat, rieskat, pullat ja piirakat, Emppa-mummun aamupirtelöt (jotka hän kantoi minulle tarjottimella sänkyyn), ihana perulaatikko, mannapuuro ja hedelmäkiisseli, Paapon noukkimat lakat, sekä mansikat suoraan penkistä, isin ihana hunajabroilerikastike ja pannukakku, sekä äidin valmistamat "Ellun einekset" (ainekset pyrex-vuokaan ja vuoka uuniin - luulin nappulana eineksen tarkoittavan samaa kuin elintarvike), unohtamatta tätsyjen ihania korvapuusteja, schnitzeleitä, paistettuja kaloja... kyllä lista voisi olla pitkä! Vaan palatkaamme illan aiheeseen ja käykäämme pöytään:

Syksyinen illallinen avattiin grillatulla polenta-viipaleella, joka oli kruunattu marsala-viinissä haudutetulla sipulilla ja rapealla rosmariinin makuisella laardilla. Huomaa laardin kauniin vaaleanpunainen sävy, joka kuultaa läpi valoa kristallin tavoin. Ruusukvatrsilaardi!

Illallisen päätti kauan mielessäni siintänyt bonèt, joka piemonteksi tarkoittaa hattua - aterian lakkia, eli päätöstä. Bonèt on amaretin ja rommin makuinen vanukas, joka useille paikallisille tuo mieleen lapsuuden päivälliset isoäidin luona. Siirtykäämme resepteihin, loogisessa järjestyksessä alkupalasta aloittaen.

Polenta valmistui pakkauksen ohjeen mukaan. 70 grammaa maissijauhoja on annos yhdelle hengelle, määrästä syntyi kymmenen alkupalaa (söimme ne kahteen pekkaan, suhteessa 7:3). Jauhojen sekaan raaputin muskottipähkinää, suolan liuotin puolestaan kiehuvaan veteen, ennen kuin ripottelin maissijauhot perään, samalla hyvin vispaten.

Pikapolenta kypsyi kolmessa minuutissa, jonka jälkeen kauhoin massan kahden leivinpaperin väliin. Kaulimen avulla muovasin puuron litteäksi levyksi.

Kas näin.

Hieman jäähdyttyään leivinpaperi irtoaa vaivattomasti ja polenta on helposti leikattavissa joko veitsen tai vaikka piparkakkumuottien avulla. Palat paistetaan parilalla rapeahkoiksi, kruunataan valikoiduilla täytteillä ja lämmitetään uunissa grillivastuksen alla.

Illan syksyiseen teemaan sopi mielestäni hyvin laardi, joka raakana näytti hieman niljakkaalta, mutta osoittautui kypsänä mahdottoman herkulliseksi, ollen reilusti suolattu ja rosmariinilla maustettu.

Polentacrostineja varten paistoin myös sipulirenkaita voissa, jotka kylvetin marsala-viinissä tummanpunaisiksi. Niiden ylle laskostin joko ohuen siivun laardia tai taleggio-juustoa.

Ta-daa!

Riisikuutiot valmistin suurilta osin jo etukäteen. Oikeastaan kyseessä on kurpitsarisotto, jonka annetaan jähmettyä jääkaapissa leikattavaan muotoon. Lopuksi tornit grillataan niinikään uunivastusten alla. Määrät ovat neljälle hengelle:

-200g risottoriisiä

-puoli lasillista marsala- tai valkoviiniä

-noin 50-100g haisevaa juustoa (taleggio-niminen pehmyt haisujuusto sopii oikein hyvin, samoin esimerkiksi sinihomejuusto, jne.)

-aimo keko parmesaania

-reiluhkosti voita (muutama lusikallinen)

-puolikas sipuli tai salottisipuli

-rosmariinin oksa

-litra kasvislientä, jossa on keitetty hetken verran 200g tuoretta kurpitsaa

Paistetaan nokareessa voita ja lurauksessa öljyä puolikas hakattu sipuli tai salottisipuli. Mukaan silputaan rosmariinia, itse laitoin myös kokonaisen oksan hetkeksi makua antamaan.

Lisätään 200g risottoriisiä, jonka annetaan kuullottua hetken verran. Lisätään lasillinen marsala-viiniä (valkkarikin sopii hyvin). Haihdutetaan alkoholi. Jatketaan kypsentämistä puulusikalla sekoittaen, lisäillen kuumaa kasvislientä aina tarvittaessa. Loppuvaiheessa mukaan lisätään kasvisliemessä keitetyt, soseutetut kurpitsat.

Riisin ei anneta täysin kypsyä, vaan jätetään "kypsentämisvaraa" myös uunissa paistamista varten. Kun riisi on pureskeltavaa, mutta vielä hyvin napakkaa hampaissa, otetaan kasari levyltä ja sekoitetaan riisin joukkoon juustot ja jäljelle jäänyt voi.

Risotto lastataan joko pieniin annosvuokiin tai yhteen suureen, joka pannaan jääkaappiin hyhmettymään. Leikataan varovasti kuutioiksi (tai kumotaan annosvuoista) ja nostetaan uunipellille pariksi minuutiksi paistumaan korkeassa lämpötilassa. 

Maksa puolestaan paistetaan kuumalla pannulla (voissa ja öljyssä) nopeasti molemmin puolin, lopuksi pannulle lisätään aimo tilkka marsala-viiniä. Annetaan kiehua kasaan ja nostetaan maksa lautaselle. Koristellaan nopeasti ja tarjoillaan välittömästi. Huomaa, että ylimmässä kuvassa esiintyvä maksa oli päässyt kypsymään liikaa - rakenne on parhaimmillaan lihan ollessa sisältä roosan vivahteista.

Kastike syntyi etukäteen liottamalla parin hetken ajan kourallista rusinoita lasillisessa marsala-viiniä. Sillä välin paahdetaan pannulla kourallinen pinjansiemeniä ja nostetaan ne syrjään odottamaan. Seuraavaksi rusinat lusikoidaan kuumalle pannulle yhdessä voinokareen kera. Lisäsin joukkoon myös ripauksen vehnäjauhoja, joiden annoin hieman ruskistua, kunnes kaadoin joukkoon viinin (jossa rusinat liotettiin). Keitellään kasaan ja lisätään ruilaus balsamiviinietikkaa sekä paahdetut pinjansiemenet.

Voilà! Tuo keltainen heltta on viipale pariloitua kurpitsanlihaa. Tässä vaiheessa mies meinasi jo kuukahtaa pöydän alle, eli hyvää kai oli! 

Oli muuten oscar-viini testissä ja myönnetään, että joskus voi rumankin etiketin takana lymyillä varsin mainio juoma. (Olen edelleen vakuuttunut, että normaaliolosuhteissa viini on valittava kauniin etiketin mukaan, vähän niinkuin raveissa on lyötävä vetoa sellaisen humman puolesta, jonka nimi on esimerkiksi Tähtituuli tai Auringonsäde, ei missään nimessä Jorkan koni tai Rillumarei). Martini&Sohnin Lagrein Cabernet vuodelta 2007 on todella hyvää, hedelmäistä ja miellyttävää suussa. 

Jälkiruokaan: Bonèt valmistuu seuraavista aineksista:

-100g amaretti-keksejä hienoksi jauhettuina

-15g tummaa kaakaojauhetta

-kolme kokonaista munaa ja kaksi keltuaista

-puoli litraa maitoa

-maun mukaan rommia tai vastaavaa, tosin meillä jatkettiin marsala-linjalla (0,5-1 dl)

-150g sokeria

Sain taannoin äidiltäni näin hienot leivosmuotit lahjaksi. Niitä oli päästävä kokeilemaan senkin uhalla, että sokerisiirappi ei ottanut millään tarttuakseen vuoan seinämiin. Ihan ensiksi pannaan uuni päälle, 160-180 asteeseen, riippuen uunin ärhäkkyydestä. Nostetaan ritilälle vedellä puoleenväliin täytetty suurempi uunivuoka, sellainen, mihin itse leivosvuoka mahtuu - tämä herkku on nimittäin valmistettava vesihauteessa. 

Puolet sokerista eli noin 75g sulatetaan kattilassa, mukaan voidaan lisätä tilkka vettä. Annetaan rieman ruskistua ja vuorataan siirapilla kakkuvuoka. Perinteisesti bonèt valmistetaan vuokaleipävuoassa, eli siinä pitkulaisessa pound cake (tai italialaisittain plum cake) -vuoassa. Pannaan karamellilla vuorattu vuoka sivuun ja valmistetaan täyte. Tämä on helppoa:

Ensin kuumennetaan omassa kattilassaan maito. Sillä välin isketään kananmunia vispilällä toisessa kulhossa ja lisätään sekaan jäljelle jäänyt sokeri, kaakao ja amarettijauhe. Sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja lisätään rommi/muu. Lopuksi sekaan kaadetaan kuuma maito, sekoitetaan hyvin ja kaadetaan seos vuokaan. Vuoka nostetaan varovasti kuumaan vesihauteeseen ja kypsennetään herkkua noin tunnin ajan, jonka jälkeen se jäähdytetään hyvin ja kumotaan tarjolle. Pitkulainen leivos leikataan siivuiksi. 

Niin herkullista, ettei sanotuksi saa. Bonèt on ihanaa seuraavana päivänä, joten sen voi huolella valmistaa edellisenä iltana. Me jatkoimme illanviettoa naapurilta saatujen teatterilippujen osoittamassa suunnassa. Näytöksen nimi oli... arvatkaa... IDEAALIVAIMO!