Kurpitsatortellit, broileria granaattiomenalla ja mustikkakukko

Keittiö Piemonten sydämessä heräilee talviuniltaan ja hieraisee sikkuraisia silmiään. Kesä on korvilla ja on aika päivitellä kuulumisia. Blogini toimii paitsi reseptipankkina, myös Italiassa vietettyjen vuosien päiväkirjana ja olisi kurjaa jättää peräti puolen vuoden aukko viimeksimainittuun - puhumattakaan siitä että jättäisin useiden reseptien viemää koloa ruokaohjearkistoon! Aion kiriä vinhaa vauhtia tulevat päivitykseni ajankohtaisiksi, mutta sitä ennen haluaisin tallettaa vähän vanhempiakin muistoja - resepteineen päivineen. Nämä valokuvat on ladattu blogiin jo - köh - 27. joulukuuta 2010 ja ajattelin nyt ne helteisestä säästä huolimatta julkaista, ainakin kolmesta eri (herkullisesta) syystä:

1. kurpitsatortellit
2. kananpojan rinta granaattiomenakastikkeella
3. piirasmainen mustikkakukko
   

Ja onhan se toki mukavaa tallettaa myös näitä jouluisia muistoja, olkoonkin, että ajankohta on hiukan erikoinen.

Kuvat on otettu eräällä illallisella, jota nautittiin Joulun korvilla. Alkupaloiksi Proseccon kyydittäminä naposteltiin paahdettuja patonkisiivuja herkkusienipaistoksella ja pekonisiivulla.

Karjalanpiirakkataikinaa oli jäänyt sen verran yli, että minipiirakoillakin herkuteltiin, täytteinä lämminsavulohi-taateli sekä punajuuri-aurajuusto. Ei hassumpaa!

Varsinainen illan helmi oli kylläkin tämä alkuruokana nautittu pasta, joka on perinteinen mantovalainen jouluherkku.

TORTELLI DI ZUCCA - KURPITSATORTELLIT

Tarvitset:

• 600 g tuorepastaa (katso ohje) (eli 400 g durum-vehnäjauhoa + 4 munaa + 4 lusikallista e.v. oliiviöljyä + ripaus suolaa)
  
• 1 kg tuoretta kurpitsaa
  
• 100 g grana padano- tai parmesaanijuustoa
• 100 g amarettikeksejä
• 100 g sinappisiirapissa säilöttyä hedelmää raastettuna (mieluiten päärynä tai kvitteni (mela cotogna), mutta luonnollisesti herkun ollessa lähinnä paikallinen, voi sinappihedelmän korvata mainiosti millä tahansa sinapinsiementä tms. sisältävällä tuotteella)
• suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Lisäksi tarjoiluun joko/tai:

1. 200 g voisulaa + raastettua grana padano -juustoa, tai:
2. tomaattista kastiketta muutamalla kikkareella jauhettuja lihoja

Kurpitsa pilkotaan ja kypsennetään uunissa 180 asteessa 30-60 minuuttia. Kypsä vihannes soseutetaan.

Silputaan sinappihedelmä, jos sellaista on käsillä. Se yhdistetään kurpitsan kanssa ja seokseen lisätään jauhetut amaretit, raastettu grana padano, muskottipähkinä ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Mielestäni täytteiden makeus vaatii suolaisuutta lisäkseen, jottei lopputulos muistuttaisi jälkiruokaa! Seoksen annetaan levätä yön yli jääkaapissa, jotta maut tasoittuisivat. Seuraavana päivänä vaivataan pasta, heilutellaan kaulinta ja piperrellään tortelleja tai muita ravioleja. Itse halusin kokeilla muotoa jota en ole ennen kokeillut.. ei ehkä ole ihan oikeaoppinen, mutta järisyttävän hyvää oli, eli ei makua haitannut!

On kyllä hauskaa kokeilla uusia reseptejä, sitä voi joskus itsensä yllättää monessa eri mielessä. Tämä kokeilu oli mieleenpainuva mukavalla tavalla (ne toisenlaiset yllärit jätetäänkin tietysti julkaisemati!). Ennen leikkiin ryhtymistä vertailin muutamia eri reseptejä keskenään ja tällä kertaa parhaalta kuulosti GialloZafferanon kurppatortelliversio. Pidän myös sivuston tarjoamista vaihekuvista ja usein sieltä onkin tullut kokeiltua erilaisia ruokaohjeita.

Valmistin täytteen (suolaista) makeutta kontrastoimaan tuollaisen hersyvän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustoin vielä herkkutateilla! Ai että! Yhdistelmä oli mielestäni loistava. Oikeaoppisesti raviolit ladotaan kastikkeen (tai voin+grana padanon) kanssa kerroksittain laakeaan vuokaan, josta ne tarjoillaan kuin lasagne. Mantovassa tämä herkku kuuluu Jouluaaton illallispöytään.


POMEGRANATE CHICKEN - GRANAATTIOMENA-KANANPOIKAA

Loistavasti onnistunut pääruoka tarjosi sekin meille uusia makusia. Granaattiomenaa ei ole aiemmin tullut maistettua ja täytyy sanoa että tähän reseptiin se sopi kuin nenä päähän. Koristeluun kannattaa säästää muutamia rubiininpunaisia siemeniä, sillä kypsyessään niiden kaunis väri haalistuu.

Tarvikkeet kahdelle tai neljälle... riippuu nälästä:

• kaksi kokonaista roilerin rintaa
• valkoviiniä tai proseccoa+brandya tai muuta vastaavaa lihan marinointiin
• yksi granaattiomena - tai voihan niitä enemmänkin olla jos haluaa
  
• puoli lasia brandya tai konjakkia, tms.
• tillkka vahvaa kanalientä
  
• salottisipuli
  
• suolaa ja pippuria
• timjaminoksa niin halutessaan
  

Täytyy myöntää että puolessa vuodessa ihan kaikki reseptin yksityiskohdat eivät ole pysyneet mielessä. Olen kirjoittanut reseptivihkooni kaksi eri reseptiä, joista olen muokannut jonkin sortin välimuodon. Pääasiat ovat kuitenkin muistissa, maustamisen voi jokainen hoitaa makunsa mukaan.

Laita rinnat marinadiin 24 tunnin ajaksi. Marinadi on siis viiniä maun mukaan, lisäksi tujaus brandya tms. antaa oivan vivahteen. Sekaan voi halutessaan laittaa muitakin mausteita: pippureita, sipuleita taikka yrttejä.

Ennen paistoa otetaan liha huoneenlämpöön, kuivataan sen pinta talouspaperilla ja paistetaan kevyesti kultaiseksi ylt'ympäriinsä. Lisätään pannulle luraus sitä brandya, jonka annetaan haihtua. Siirretään broilerit uunivuokaan, suolataan ja pippuroidaan, sekä paistetaan kypsäksi 175 asteessa noin 15 minuutin ajan. Kuullotetaan sillä välin pannulla silputut sipulit, lisätään tilkka brandya tai marinointilientä, jonka voi keittää kasaan kastikkeeksi, tilkka vahvaa kanalientä sekä yli puolet granaattiomenoiden sisuksista missä tahansa muodossa: mehuina, siemeninä, miten vain. Jos lisäät ainakin osan mehuksi puserrettuna niin hedelmä ehkä antaa enemmän makua soppaan. Timjami voi olla myös hyvä lisä kastikkeeseen. Broileri siivutetaan ennen tarjoilua ja kruunataan liemellä, jonka sekaan loput granaattiomenan siemenistä voidaan sekoittaa.

Mahtava pääruoka tarjoiltiin sarset/valeriana -salaatin kera.

ERÄÄNLAINEN MUSTIKKAKUKKO, JOKA OLI JOKA TAPAUKSESSA HYVIN HERKULLINEN

Luulen etten ollut tätä tehdessäni vielä ymmärtänyt kukkouden syvintä olemusta, jonka mukaan kukon ei oikeastaan kuuluisikaan olla viipaloitava, vaan lusikoitava. Luulen että mustikkakukkoa ei tosiaan tulisi paistaa kakkuvuoassa, eikä ainakaan pitää aivan näin kauan aikaa uunissa. Joulun jälkeen Suomessa lomaillessani herkuttelinkin sitten kummitädin kukolla ja ymmärsin vihdoin millainen oikean mustikkakukon kuuluu olla. Aijai, seuraavalla kerralla minäkin paistan kukkoni keraamisessa vuoassa ja nautin kupista ihanan vaniljavaahdon tai -jäätelön kanssa.

Yritin kyllä vaniljaista kastiketta keitellä, mutta olin hätäinen sekoittaessani yhä lämpimään kastikkeeseen kermavaahtoa kuohkeutta tuomaan. Ja itse kukko.. ainakin se oli kivasti rapsakkaa! Tämä onkin sellainen herkku joka on parasta pistellä napaansa saman päivän aikana, sillä yön aikana rukiin rapeus tuppaa pahan kerran katoamaan jääkaapin kosteudessa.

Resepti löytyy Yhteishyvän sivuilta, linkki riittänee, eikö vaan?

Sinä iltana käytiin oikein elokuvissa, katsomassa Woody Allenin uusin filmi. Ei ehkä ollut ihan Woodya parhaimmillaan, mutta mukavaa oli silti!

Kotimatkalla piazzan laidalla kävelijöitä kohtasi ikävällä tavalla tuttu näky. Tällä kertaa mukana on ironiaa ja voin sanoa etten itse olisi "parempaa nukkumapaikkaa" osannut valita. Intesa San Paolo on suuri italialainen pankki ja kuvassa on heidän korean pääkonttorinsa sisäänkäynti. Tällä kuvalla halusin kai muistuttaa siitä kuinka onnekkaita me olemme, niin bloggaajat kuin lukijatkin. Bloggaamme ruoasta: meillä on millä ravita itsemme, vaikkemme rikkaita olekaan. Toisinaan sitä ajattelee, että mikä oikeus juuri minulla on "leikkiä ruoalla"? Toisaalta ruoasta bloggaaminen ei kuitenkaan tarkoita ruoan tuhlaamista - kaikki ainekset kierrätetään mielikuvitusta käyttäen. Opiskelijan keittiöhän perinteiseti muutenkin kiinnittää huomiota taloudellisuuteen. Olisi vaan kiva voida auttaa enemmän kaikkia heitä jotka apua tarvitsevat. Yritetään muistaa antaa hyvän kiertää (muuallakin kuin suolistossa)!

Me onnekkaat saimme seuraavanakin aamuna herätä lämpimästä sängystämme ja nauttia jouluisen riisipuuroaamiaisen kynttilän pehmeässä valossa.

Seuraava postaus tulee jatkamaan Joulu-teemaa ja siitä sitten pikkuhiljaa yritän kiriä kohti kesäisempiä kokkailuja!

Herneraviolit valkopapukreemissä

Onkin vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi tuli otettua osaa kuukauden ruokahaasteeseen. Elokuussa Pumpkin Jam aka Kurpitsamoska heitti peliin niin houkuttelevan aiheen, että pakkohan siihen oli osallistua. Herneestä saa aikaan vaikka mitä! Eniten meidän kyökissämme siitä kokataan lisukkeita, keittoja tai munakkaita, mutta tällä kertaa halusin valmistaa jotakin hieman.. hmm.. haastavampaa. Semola eli durumvehnäjauho odotti pastanvääntäjää keittiökaapin pölyyntyneellä hyllyllä ja kutkutteli mielikuvitustani siinä määrin, että päätin kokeilla jotakin aivan uutta. Tuorepastaa hernetäytteellä! Olisi ollut aivan mahtavaa päästä käsiksi tuoreisiin herneisiin, mutta täällä Po-joen laaksossa kokin on tyydyttävä pakastettuun tavaraan.

Lauantainen aamupäivä osoittautui epätavallisen äänekkääksi kadulla tapahtuneen putkivuodon vuoksi. Melua eivät tuottaneet yksinomaan porakoneet, pumput ja moottorit, vaan myös calabrialaiset työmiehet, joiden suureen ääneen oli ilmoitettava kulmakunnalle läsnäolostaan. Kuvassa näkyy ikkuna, jonka ääressä yleensä pakerran ja lienee sanomatta selvää, etteivät edes kuulosuojaimet olisi antaneet tarvittavaa opiskelurauhaa... joten... onko viikonlopun askartelu-paskartelu nyt perusteltua, häh?

RAVIOLIT

Valmista pastataikina tämän ohjeen mukaan. Suosittelen käyttämään 55 grammaa kananmunaa ja ruokalusikallisen e.v. oliiviöljyä 100 grammaa jauhoja kohden. Tee taikinasta pehmeää, etenkin, jos työskentelet kaulin kädessä. Pastakone on turha keksintö! ;)

TÄYTE

Kuullotin puolikasta sipulia voissa (ripottelin suolaa päälle ja annoin muhia kannen alla, kunnes olivat läpikuultavia), lisäsin pannulle kourallisen pekonisuikaleita ja vartin verran liotettuja herkkutatteja. Kun pekoni oli kypsän näköistä, kaadoin pussista pakasteherneitä muutaman kourallisen verran. Annoin niiden sulaa, jonka jälkeen nostin liekkiä ja lirautin sekaan valkoviiniä. Annoin sen haihtua, lisäsin vettä ja panin taas kannen kiinni, kunnes herneet olivat kypsiä. Maustoin persiljahakkeluksella ja mustapippurilla. Soseutin. Lisäsin tahnaan pari lusikallista ricotta-juustoa ja yhden munankeltuaisen. Tarkistin suolan.

Kaulin pastan niin ohueksi, että siitä näki läpi. Otin muotilla kiekkoja, jotka täytin ja joiden reunat kostutin, että tarttuivat hyvin kiinni. Panin ne paksulle vehnäjauhopedille lepäämään ja pakastin raviolit pussissa heti kun viimeisetkin olivat valmiita. Täytepastaa ei oikein voi kuivattaa huoneenlämmössä, kuten nauhapastalle on tehtävä. Jääkaapissakaan en suosittele säilyttämään, vaan pakkasessa. Täytteen kosteus saa nimittäin tuhoja aikaan. Täytepastaa perinteisesti valmistetaan myös ilman muottia, havainnekuvia löytyy täältä. Entä mitä tehdä rippeille? Itse leikkasin ne kahteen eri kasaan: vasemmalla suurimmat retaleet eli maltagliati, "huonosti leikatut". Niitä voi pakastimesta ottaa kiehumaan ja sekoittaa minkä tahansa pastakastikkeen sekaan. Oikeanpuolimmainen kasa koostuu pienimmästä silpusta, jonka niinikään pakastin. Sen aion keittää viileänä syksyisenä iltana ja nauttia kirkasliemisen kasviskeiton seassa. Ei ole olemassa ruokaa, jota ei voisi kierrättää!

VALKOPAPUKREEMI

Yön yli liotettuja valkoisia papuja keitetään painekattilassa noin 40 minuuttia. Keitin ne yhdessä porkkanan, sellerinvarren, puolikkaan sipulin, valkosipulinkynnen ja merisuolan kanssa. Rosmariininoksan voi sujauttaa myös kattilaan, ken muistaa. Jahka pavut ovat kypsiä ja ihania, pannaan paistinpannu liedelle, matalalle liekille ja nakellaan sille siivutettu valkosipulinkynsi, riivitty rosmariininoksa (tai kaksi tai kolme) ja hieman raastettua sitruunankuorta. Kun valkosipuli on kypsä, lisätään pavut ja oikeastaan kaikki muu, paitsi porkkana ja selleri. Valkoviiniä voi tällekin pannulle roiskia ja taisinpa itse lisätä sekaan vielä nokareen liemikuutiotakin. Ihan vaan hetken verran pyöritellään seosta pannulla, sitten se soseutetaan millä tahansa tavalla. Lisätään niin paljon kasvislientä, kermaa tai muuta, että koostumus on hyvä: riittävän notkea, pehmeä ja samettinen. Siivilöidään kastike, maustetaan tarvittaessa vielä suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, silputulla rosmariinilla, paitetulla pekonisilpulla, tms. Lisäsin nokareen voita valmiin kastikkeen sekaan. Idea: kastike tällaisenaan olisi aivan mahtavaa sosekeittoa, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Raviolit heitetään jäisinä iloisesti kiehuvaan suureen vesikattilaan (jossa paljon vettä, sekä riittävästi merisuolaa ja tilkka oliiviöljyä). Lorautin valmiin annoksen päälle vielä nauhan sitruunamehulla kirpakaksi maustettua neitsytoliiviöljyä. Mustapippuria ja silputtua tuoretta rosmariinia pintaan - ja ei kun kauhomaan!

Ilmakuva ja poikkileikkaus. Paketti, jonka maut sopivat todella hyvin yhteen.
Ja kokeilkaakin sitten sitä valkopapusosetta!

Loppuun lomakuvia Suomenlinnan lautalta. Kaunis, kauniimpi, Suomi!

Tagliatelleja miekkakalan ja kirsikkatomaattien kera

Olipa mainio juttu, että tuli käveltyä sen kalatiskin ohi juuri sinä päivänä, kun miekkakala oli tarjouksessa. Hintaa sillä toki oli edelleen aivan riittävästi (16€/kg), mutta pastaa varten raaka-aineita ei suuria määriä tarvitakaan. Italiassa makaroonit nautitaan mahdollisimman makaroonipitoisina, syödäänhän itse kala tai liha yleensä erikseen pääruokana. Kuten paikallisen kokkisodan mainio gastronomi Beppe Bigazzi vakuuttaa: "Kun pasta on hyvää, nautitaan se ilman mitään. Kuinka? Eieiei, ilman öljyä tai voitakaan. Ilman mitään!". Me harvoin noudatamme käytäntöä ja mieluummin tyydymme yhden ruokalajin valmistamiseen ateriaa kohden - tosin pastaa tulee valmistettua melko harvoin. Kyseisellä reseptillä tyydytettiin kaksi nälkiintynyttä napaa vallan mainiosti, eikä tilaa pääruoalle olisi ollutkaan. 

2 henkeä kohden tarvitaan:

n. 200g pastaa, esimerkiksi tagliatelleja (ihanaa on tuorepasta, jonka voi valmistaa kotonakin: ohje täällä ja toinen täällä)

n. 150 g miekkakalaa (muunkinlainen kala kelpaa varsin hyvin)

kourallinen tai kaksi kirsikkatomaatteja

tuoretta tai pakastettua basilikaa

pari lusikallista pinjansiemeniä (ei mitenkään välttämätöntä)

1 dl valkoviiniä

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

Miekkakalapastan toteuttamista tarkkailin linssin takaa, mutta panin merkille toimenpiteet: kala pilkotaan pienehköiksi kuutioiksi, kirsikkatomaatit neljäksi lohkoksi. Kuumennetaan pannulla oliiviöljyä, jossa paistetaan ensin kalat, sitten myös tomaatit.

Kaadetaan valkoviini joukkoon ja pidetään pannu yhä kuumana. Suolataan, pippuroidaan, sekä lisätään pinjansiemenet ja basilika, siirretään pannu syrjään ja odotellaan pastan kypsymistä.

Sekoitetaan kaikki yhteen, lisätään ohut nauha tuoretta (siis ei paistettua) oliiviöljyä - et voilà! Se on siinä! Pasta nautitaan kaikessa herkullisessa simppeliydessään kerana lasillisen kokkaamiseen käytettyä valkoviiniä. 

Suositellaan lämpimästi kaikille merenherkkujen ystäville! Variantteja voi toki viritellä monella lailla, jotkut lisäävät pastaan kuutioitua monakoisoa, joka paistetaan kalan lailla pannulla. Savustettua scamorza-juustoakin olen nähnyt kuutioina nautittavan miekkakalapastan kerana - tosin yleensä täälläpäin vältetään yhdistämästä maitotuotteita (siis juustoja) merenelävien kanssa samalle lautaselle - tai aterialle.

Alpit, Torino ja Po-joki

Meren herkuilla täytetyt raviolit tuoretomaatti-pinjansiemenkastikkeessa

Pastan tekeminen ilman pastakonetta ei ole niin rankkaa kuin voisi kuvitella. Jätän kuitenkin kertomatta, että joka kerran kaulinta heilutellessani vannon etten koskaan enää! Riippuu kuitenkin paljon siitä, kuinka pehmeää taikinaa valmistaa. Kahden hengen annos syntyi tunnissa, eli aikaa ei hommaan uppoa pullanpaistoa enempää. 

Kuten kaiken hyvän a ja o, lähdetään liikkeelle laadukkaista raaka-aineista: durum-ryynejä (Suomessa myytäneen ainakin Myllyn Parhaan jauhoja, mutten osaa sanoa liekö tuotteella suuria eroja esimerkiksi kuvan jauhojen kanssa), tuoreita kananmunia, joiden keltuaisten tulisi olla mahdollisimman voimakkaan värisiä, ripaus suolaa ja tilkka neitsytoliiviöljyä.

Tehdään jauhokeko pöydälle, tai kaltaisteni tumppukäsien malliin kulhon pohjalle. Syöjää kohden jauhoja mitataan 100g (kun kyseessä on alkuruoka, 50g riittää hyvin). Jokaista hehtogrammaa kohden jauhokeon keskelle rikotaan yksi kananmuna. 55g munalla taikinasta tuli todella pehmeää, 40g muna ei taas riittänyt alkuunkaan. 50g voisi olla ideaalimäärä. Sen lisäksi ripotellaan hieman suolaa, sekä lusikallinen öljyä syöjää kohden. Lätkytellään ensin haarukalla jutska sekaisin, sitten vaivataan käsin, kunnes taikina on kimmoisaa ja sileää. Pyöritellään palloksi ja jätetään kostean liinan alle tunniksi lepäämään huoneenlämpöön. Sitten läpi koneen tai kaulinkäsittelyn. Apuna voi käyttää vehnäjauhoja ja niitä voi myös lisätä pastaan niin halutessaan. Kaulitun levyn ideaalinen paksuus - tai pikemminkin ohuus - on ehkäpä 1 mm verran. Siten, että levy on hieman läpikuultava. Kokeilemalla sekin selviää, sillä makujahan on monia.

Täyte syntyi puna-ahvenen lihasta (jonka tilalla yleensä ravioleihin käytetään turskaa, seitiä tai vastaavaa), jota 150 pastagrammaa (100g jauhoja+1 muna) kohden tarvitaan 100g. Sitä vastaan puolestaan tarvitaan yksi kananmuna, sekä esimerkiksi seuraavia mausteita: valkosipulia, chilipippuria, persiljaa, sekä halutessasi esim. osterikastiketta lisämakua tuomaan. Viimeksimainittua rahtaamme tänne Italiaan aina Suomessa käydessämme, enkä rajoita sen käyttöä vain itämaisiin ruokiin, vaan aina muistaessani tuikin sitä vähän joka pataan. Pyöritin kalaa oliiviöljyssä kuumalla pannulla yhdessä silputun valkosipulin ja chilin kanssa. Kun kala alkoi olla kypsähköä, maustoin sen vielä osterikastikkeella ja ruokalusikallisella persiljasilppua. Hieman viilenneeseen täytteeseen sekoitin yhden kananmunan.

Mikäli käytössäsi ei ole raviolimuottia, ei hätiä mitiä. Leikkaa pasta mieluisen levyisiksi suikaleiksi, kostuta ne vedellä pullasudin avulla, jaa pastasuikaleille täyte nokareina jättäen niiden väliin muutama sentti tilaa. Siirrä toinen suikale hatuksi tämän täyttämäsi päälle, sulje reunat täytteiden ympärillä sormilla painellen ja leikkaa lopuksi raviolit irti toisistaan. Siksak-taikinapyörä on oiva väline tässä tapauksessa.

Kuvan muotin takapuolella sai otettua taikinalevystä pyöreitä pastaläpysköjä, jotka sai kätevästi täytettyä ja suljettua muotin toisella puolella. Pastan reunat on yksitellen kostutettava, jotta ne saisi hyvin suljettua.

Ravioli on valmis.

Siirrä raviolit välittömästi hyvin (vehnä)jauhotetulle leivinpaperille, toisistaan erilleen, ripotellen jauhoja runsaasti niiden ylle myös. Yleensä tuorepastan on kuivattava parin tunnin ajan ennen keittämistä, mutta täytepastan suhteen asiassa on olemassa pieniä erimielisyyksiä. Joidenkin mielestä kostea täyte saattaa rikkoa pastakuoren, jos raviolit jättää pitkäksi aikaa pöydälle lepäämään. Itse tein, kuten monet perheenmammat täällä päin, jotka koko sunnuntain pyhittävät keittiössä häärimiselle ja tulevan viikon ruokien valmistamiselle. (Okei jossain raja kulkee!). Heitin raviolit siis pakastimeen. Mikäli mahdollista, ne kannattaa pakastaa tarjottimen päällä ja siirtää sitten muovipusseihin, siten säilyvät kauniimpina, mutta itse lähes sulloin ne liian ahtaaseen pakastimeemme ja lopputulos oli ihan kaunis kuitenkin. Jääkaapissa niitä ei voi säilyttää hetkeäkään, sillä ne todellakin lötkistyvät siellä, homehtuen äärimmäisen herkästi.

Kastike valmistui paahtamalla ensin kuivalla pannulla lusikallista pinjansiemeniä. Ne siirretään lautaselle osottamaan ja edetään kuullottamalla oliiviöljyssä samalla pannulla litistettyä valkosipulinkynttä sekä puolikasta chilipippuria. Lisäsin joukkoon muutaman sardellifileen sekä mustekalan silputtuja lonkeroita ja paistelin hieman. Lonkeroiden sijaan mikä tahansa kala, esim. kampela sopii hyvin, mutta ei ole välttämätön sekään. Lisäsin vähän valkoviiniä, haihdutin nesteen ja siirsin fisut lautaselle odottamaan ja poistin kynnen sekä pippurin. Annoin pannulla kypsyä sitten kourallisen verran pieneksi pilkottuja kirsikkatomaatteja. Ensi kerralla kokeilen ehkä pitkulaisia kastiketomaatteja (San Marzano -nimisiä täälläpäin), sillä kirsikkatomaateissa luonnollisesti on melko makea vivahde, josta mies piti, vaan itse en. Suomen talvitomaattien hinnat (ja maun) tuntien kehotan turvautumaan hyväksihavaitsemaasi tölkkituotteeseen. Kastike on valmis noin 10 minuutissa, jolloin sen voi maustaa silputulla lehtipersiljalla ja öhömm... oyster saucella, ken tykkää! Säästä muutama pinjansiemen koristelua varten, mutta yhdistä loput siemenet sekä lonkerot tomaatin sekaan odottamaan pastan kypsymistä.

Kun iso kattilallinen vettä iloisesti jo kiehuu, se suolataan pienellä kourallisella merisuolaa, valutetaan nauha oliiviöljyä ja (jäätyneet) raviolit kipataan sekaan. Keittoaikaa ei voi kuin itse tarkkailla: joskus pastan ollessa hyvin ohutta, riittää että raviolit pulpahtavat pintaan. Meidän suurehkot möllimme vaativat noin 10 minuutin keittoajan. Testaa minuutti minuutilta, tuntuuko lohkaisemasi raviolin kulma (pienenpieni reunanökäre riittää) hyvältä suussa, vai onko keittämistä jatkettava. Valmis pasta siivilöidään ja kaadetaan juuri kuumennetun kastikkeen sekaan. Koristellaan pinjansiemenillä ja hörkitään iloiseen napaan. 

Esittelen myös kokeilemamme raviolivariantin, jonka sisälle sekoitin pehmeää gorgonzola-sinihomejuustoa, ricottaa ja kananmunaa 1:3 mittasuhteessa. Kastikkeen valmistin kuumentamalla kastikekattilan pohjalla tilkan maitoa, jonka sekaan liuotin köntin brie-juustoa. Yhdistin kastikkeeseen voissa paistamani päärynäsiivut ja koristelin annoksen rosee-pippurilla.

Kananmunaa, ricottaa ja gorgonzolaa

Annos oli jäänyt mieleeni eräästä Oulxilaisesta trattoriasta, jossa pari vuotta sitten vierailimme isäni kanssa vuorilla ajellessamme. Muistan pastan parhaana koskaan maistamanani, en vaan saanut mieleeni, oliko alkuperäisessä brie raviolin sisällä ja sinihome kastikkeessa, vaiko toisinpäin. Mielestäni annos oli aivan taivaallinen, kiitos päärynöiden tuoman kontrastin, mutta mieheni piti enemmän seuraavana päivänä virittämästäni kevyemmästä kastikkeesta:

Varsiselleri, sipuli ja porkkana pilkotaan hakkelukseksi ja kuullotetaan hetki oliiviöljyssä salvian ja rosmariininoksan kanssa. Lisätään kasvislientä ja annetaan tekeytyä kastikkeeksi. Selleriä yhdistetään usein gorgonzolan kanssa esim. alkupaloja valmistettaessa, siitä syntyi tämä vaatimaton, mutta kieltämättä varsin maukas ja toimiva kastikeidea.

Aperitiivi proseccon voimin kustansi 5 euroa kulmabaarissa. Oikein nätti paikka, hyvät ja runsaat valikoimat ja mikä mukavinta, lautasen saa täyttää niin monesti kuin mieli tekee. Arvata saattaa, ettei kuvan osoittaman Tallink-tyylisen varustelun jälkeen santsille ollut enää tarvetta. Tämän käytännön toisin täältä mielelläni Suomeen, jossa iltaviiden ja -kahdeksan välillä kansa saisi pikkurahaa vastaan herätellä ruokahaluaan notkuvien baaritiskien äärellä.

Sisustuskankaita kaupan

Torino, città magica. Torinossa on taikaa, sanovat.

Via Romaa koristavat hauskat jouluvalot tänä vuonna.

Kotikutoista munapastaa + edit.

Lisäänpä tänne kuvien lomaan vihdoin ohjetta kotipastan valmistamiseksi. Jauhot näyttelevät pääosaa pastataikinassa. Itse olen kokeillut tavallisia valkoisia vehnäjauhoja - tulos ei ollut lainkaan mairitteleva, vaan liimamainen ja mauton. Paras tulos syntyy keltaisen värisillä pikkuruisilla "mannaryyneillä", joita kutsutaan italiaksi nimellä "semola". Myllyn parhaan sivuja tutkittuani totesin niiden olevan yhtä ja samaa kuin durum-vehnäjauhot. Edit. Eipäs ole! Durum-jauhot on jauhoa - tämä semola on kevyesti ryynimäistä, vähän mannaryyniä pienempää, mutta väriltään kellertävää. Niitä sekoitetaan yhteen kananmunien kanssa. Nyrkkisääntönä on yksi muna per ruokailija, mutta hieman viitettä antaa jostakin bongaamani mittasuhde 1 iso muna (noin 55-60 g)/noin 100 g jauhoja. Edit. taikinaan lisätään myös ripaus suolaa ja mahdollisesti myös e.v. oliiviöljyä, noin yksi teelusikallinen sataa jauhogrammaa kohden. Taikinasta tulee kimmoisaa, jahka sitä on hieman vaivattu ensin. Itse otan kellosta aikaa ja vaivaan massaa noin varttitunnin verran, kunnes taikina on muuttunut sileäksi. Sitten taikinapallo kääritään pyyhkeeseen tai muovikelmuun ja jätetään pöydälle lepäämään pariksi tunniksi. Sen jälkeen taikina on valmis kaulittavaksi: se pilkotaan paloihin ja mankeloidaan pastakoneen läpi - tai kuten allekirjoittanut: otetaan kaulin käteen ja hikoillaan! (Jos taikina ei ole liian tiukkaa, urakka ei ole mitenkään mahdoton).

Valmis pasta jätetään leivinpaperille keittiön pöydälle pariksi tunniksi kuivumaan (mikäli kyseessä ei ole täytepasta, se kun on sisältä kosteaa niin itse taikina uhkaa vettyä) ja se keitetään runsaassa, merisuolatussa vedessä sen verran, että tuntuu hampaissa hyvältä! Kokin on siis vahdittava padan ääressä koko ajan maistellen. Näin vältetään honkkelit.

Täytepastan täyte kannattaa valmistaa mahdollisimman kuivaksi, siten raviolit voivat jonkin aikaa odotellakin keittämistä. Itse olen aina vääntänyt ne rutkasti etuajassa valmiiksi ja pannut ne suoraan valmistamisen jälkeen pakastimeen. Sieltä ne sitten kipataan jäisinä kiehuvaan veteen - hyvää tulee!

Keitetty pasta kipataan valuttamisen jälkeen suoraan valmiiseen kastikkeeseen - ilman, että sen annetaan jäähtyä ja liisteröityä. Buon appetito!

p.s. Muistathan kertoa omista kokemuksistasi!

pappardelle

cavatelli