Sarjassa "joulumuistelot ja postauskiri". Bonuksena jouluhalko!

Jouluaattoa täällä ei niin hienosti juhlita kuin Suomessa, mutta jotakin (hyvin) pientä luksuksen tynkää yritimme vuoden 2010 aattoillalliselle keksiä. Perheemme kun asustavat Euroopan eri päissä, olemme ajatelleet reiluimmaksi viettää joka toisen Joulupäivän täällä Italiassa, vaikka molemmat olemme sitä mieltä, ettei se vedä missään mielessä vertoja suomalaiselle Joululle (tai suomalaiselle jouluseuralle). Kohtalonamme taitaa olla ikuisesti lennellä kahden maan väliä, missä ikinä itse asummekin.

Aattoiltaa vietettiin ihan kahteen pekkaan täällä kotona, pari lahjaa vaihdettiin ja nautiskeltiin illallisherkuista. Alkupaloiksi keksin paistaa jonkun rehuja (olisko ollut pinaattia vai rucolaa ehkä?) sisältävän munakkaan uunissa, leivinpaperilla vuoratuissa pienissä metallisissa leivosvuoissa. Niistä tuli oikein maukkaita makupaloja, jotka sivelin Philadelfialla ja koristelin Parmankinkulla.

Tuollainen alkupala voisi kenties käydä myös vhh-ruokavalioisille. En tosin tuosta tuorejuustosta tiedä, paljonko siinä sitten lie niitä hiilihydraatteja. Vaikka itse olemme tällaisia keskitien tallaajia, niin lisään silti kategorian VHH muuan karppaavan perheenjäsenen innoitamana. (Terkkujaa!) Toisaalta, mikä sitten on vähän ja mikä paljon - en mene takuuseen siitä liekö käsittämäni vhh sitä myös dieettiä noudattavien mielestä.

Taas alkuruoka (keitto, pasta tai riisi) jäi välistä (niistä tulee helposti turhan raskas olo), mutta pääruoaksi sitten broilerin fileet paistettiin tuoreiden herkkusienien, sipulin, pekonin ja rosmariinin kera pannulla. Vähän taisin valkoviinilläkin kastella keitosta. Hyvää tuli.

Talvisin tulee syötyä paljon tämän tyyppisiä kasviksia liharuoan lisukkeena. Kuvassa ruusukaaleja ja porkkanoita erittäin kuumalla pannulla käytettyinä ja valkoviinissä kypsennettyinä.

Jälkkäriksi maistelimme minikokoista (kämmentä pienempää) panettone-pullaa, jota kyllä söisi oikeastaan vuoden ympäri, niin hyvää se on. Joulun jälkeen suuntasimme Suomeen viettämään Joulun jälkilöylyjä ja matkalaukku senkun pullisteli panettoneista. Niitä vietiin pohjolaan tänä (eli sinä) Jouluna peräti kuusi kappaletta!

Ja illan bonuksena oli erilaisia konvehteja, italialaisia ja sveitsiläisiä. Voiko kesäkuussa tulla Joulua ikävä? No voi, slurps!

JOULUHALKO

Kyllä onkin tehnyt jo monta monituista Joulua mieli kokeilla tätä klassikkoherkkua - tehdä siis. Alkuperäisten ranskalaisten reseptien mukainen satsi voita ja sokeria tuo kylmän hien otsalle jo ajatuksen tasolla, mutta perinteenä halko on varsin mielenkiintoinen. Tykkään askarrella tällaisia mielikuvitusta kutkuttelevia juttuja ja pienillä muutoksilla päätin kokeilla reseptiä.

POHJA:

4 munaa (valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi)
100 g tomusokeria
100g jauhoja
1 pussi leivinjauhetta (täällä se myydään pusseissa, olisiko se noin 2 tl)
30 g voita

Keltuaiset ja sokeri vaahdotetaan. Lisätään jauhot siivilöiden ja nuolijalla käännellen. Lisätään sulatettu voi ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaadetaan taikina leivinpaperoidulle pellille ja paistetaan 200 asteessa. Kumotaan paistettu levy kahden kostean liinan väliin.

TÄYTE

No en muista enää. Olen raapustanut kyllä merkintöjä reseptivihkooni, mutta joka merkinnän perässä on kysymysmerkki! Pääroolissa olivat hasselpähkinät, jotka paahdoin pannulla ja hienonsin mikserissä. (Ne mössöytyivät siellä, eli niistä ei tullutkaan jauhetta, kuten kuvittelin). Pähkinöiden, manteleiden, sun muiden kevyt paahtaminen kuivalla paksupohjaisella pannulla saa niistä huumaavan aromin esiin, joten sitä ainakin suosittelen kaikille pähkinöistä kokkaileville. Lisäksi täytevaahto sisälsi mascarponea ja ehkä myös vaahdotettua kananmunaa, sekä ehdottomasti sulatettua suklaata, jonka kuvittelin kiinteyttevän massan, mutta toisin kävi. Muistaakseni menin viimeiseksi lisäämään Marsalaa seokseen ja sen seurauksena vaahdosta tuli ikävän juoksevaa. Jääkaapissa täyte jonkin verran kiinteytyi, mutta Joulupäivän lunssipöydässä rakenne taas notkistui hujauksessa. Ensi kerralla pyyhin kylmän hien otsaltani ja väännän tortun samasta tavarasta, jolla ranskalaisetkin sen täyttävät.

Täyte siis olisi voinut olla paljon kiinteämpi, mutta kokonaisuudessaan torttu miellytti maistajia - leipojaa ehkä lukuunottamatta. Tykkään lisätä makeisiin leipomuksiin pikkuriikkisen suolaa, sillä se tuo sokerin paremmin esiin. Tällä kertaa halusin välttämättä lisätä sitä myös täytteeseen, jonka seurauksena halossa oli melko lailla Snickersiä muistuttava maku, heh. Luulen että muu pöytäseurueeni ei ole koskaan kyseistä patukkaa tullut maistaneeksi (täällä makeisteollisuus ei yllä edes kymmenekseen siitä ylenpalttisuudesta, josta se Suomessa nauttii), joten minä olin sitten mielleyhtymineni ainoa jolle kakku ei oikein uponnut. Käärispohja oli maultaan ja rakenteeltaan mitä mainioin, mutta se kohosi turhan paksuksi paiston aikana, joten käärimisestä tuli varsinainen koitos.

Pohjalle levitin syksyllä keittämääni kirpsakkaa luumu-Marsala-hilloa (tuolla niitä olisi yhä ainakin neljä purkillista jäljellä, huoh). Silloin syksyllä hillonkeittelyaikaan täällä oli sesongissa luumujen lisäksi myös persikka-aprikoosit (percocca), jotka olivat paitsi älyttömän edullisia, myös uskomattoman maukkaita. Niiden hedelmäliha on persikkaa kiinteämpi, aprikoosin kaltainen, mutta koonsa puolesta ne muistuttavat persikkaa. Maku on ihana sekoitus molempia - niin ihana, että joka kauppareissulla ostin niitä valtavan säkillisen hillon keittämistä varten, mutta alta aikayksikön säkin sisältö olikin jo imaistu parempiin suihin! Jälkeenpäin tuli sitten todettua, että johan siinä luumuhillossakin olisi tarpeeksi tuhoamista. Jouluhalkoon palaten, sotkin hillon sekaan vähän kaakaojauhetta, jotta halon raidoista tulisi tarpeeksi tummia. Päälle reilu sivallus hasselpähkinätäytettä, sitten rullaus. Rullaa säilytin jääkaapissa leivinpaperiin hyvin käärittynä muutaman tunnin ajan, kunnes leikkasin molemmat päät oksantyngiksi ja kuorrutin halon suklaaganachella.

SUKLAAGANACHE

200 g suklaata
200 g kuohukermaa

Kiehauta kerma ja lisää kulhoon, jonka pohjalla odottelee pilkottu suklaa. Sekoittele hitaasti sekaisin. Jäähdytä. Vatkaa vaahdoksi. Sivele saman tien halon pinnalle.

Yön yli halko asusti jääkaapissa ilman hiostavaa kupua tai vastaavaa yllään. Öö, ainakin muistaakseni, siis. Olisinko noita leikkauskohtia suojannut jotenkin kuivumiselta? Kyllä taisin nyt kantapään kautta oppia postaamaan kokkailut oitis, kun ovat vielä tuoreessa muistissa!

Joulupäivänä junailimme miehen perheen luo lounastamaan ja veimme jouluhalon sinne. Aamulla ennen lähtöä porasin veitsenkärjellä koloja jähmettyneeseen ganacheen, joihin tuikin noita söpösiä marenkisieniä. Sienet olivat oikeasti paljon hienompia ja aidomman näköisiä, mutta menin sitten peittämään niiden kauniit ruskeat pilkut "lumisateella", eli siivilöidyllä tomusokerilla.

MARENKISIENET

3 isoa valkuaista
105 g sokeria
40 g tomusokeria
ripaus suolaa

Vaahdota kiiltäväksi marenkivaahdoksi. Jaa vaahto kahteen pursotuspussiin. Leikkaa toiseen pienempi reikä ja toiseen suurempi. Pienemmällä reiällä pursotetaan leivinpaperiarkille sienien varsia, jotka ovat noin 2 cm pitkiä, tyvestä reilu 1 cm leveitä ja kärjestä kapeampia. Suuremmalla reiällä pursotetaan sienen lakkeja, noin 3 cm leveitä ja 2 cm korkeita. Kostutetulla sormella voidaan kevyesti painaa niiden korkeita huippuja matalammaksi. Siivilöidään kaakaojauhetta lakkien ylle. Paistetaan vajaa tunnin verran reilu 100-asteisessa uunissa. Tarkoitus on jättää esim. siihen pienempireikäiseen pussiin marenkia myöhempää käyttöä varten. Säilytä pussi jääkaapissa, sillä aikaa kun sienet paistuvat uunissa.

Kun vajaa tunti on kulunut, ota pelti uunista ja ota terävä pieni veitsi käteen. Sillä porataan jokaisen lakin pohjaan pieni reikä, johon varret voidaan tuikata. Ne kiinnitetään lakkiin pursotuspussiin jäljelle jääneen marengin avulla (turauta sitä reikään ja tuikkaa jalan kapeampi pää perään). Aseta sienet takaisin pellille ja laita pelti uuniin vielä noin varttitunnin ajaksi. Muistaakseni useat sieneni vähän vääntyivät uunissa tuon viimeisen paiston aikana. Laitoin ne kyljelleen makaamaan. Kannattaa siis tehdä vähän ylimääräisiä sieniä, vaikka toisaalta eihän ne luonnossakaan aina ihan muotovalioita ole! Täällä Po-joen laaksossa on vuoden ympäri kosteaa, joten minä säilytin sieniäni ilmatiiviissä rasiassa. Suomen talvi-ilma ei taas varmaankaan marenkia tuhoa, luulen.

Vilkaisin äsken tuota yllä olevaa kuvaa ja jopa näin kesäkuussa siitä jotenkin tulvahti oikein suloinen jouluinen tunnelma! Johtunee tuosta tomusokeroidusta lumisateesta. Taidan olla varsinainen jouluhöperö!

Joulupäivällinen tai -lounas, niinkuin itse sitä nimitän (se nautittiin klassiseen tapaan kello 14), koostui vallan "arkisista" ruokalajeista. Alkupaloina nautimme vitivalkoisia paahtamattomia kolmioleipä(mössö)viipaleita, joiden ylle oli levitetty mascarponeen sotkettua kylmäsavulohihakkelusta. Alkuruoaksi söimme peruslasagnen, jota seurasi tavalliseen tapaan kasarissa haudutettu vasikanpaisti. Jälkiruoaksi tiramisù (ja jouluhalko) ja kaffet päälle. Lahjojen jako ruokapöydän ääressä istuen (italialaiset eivät vaikuta olevan sohvakansaa: olen jopa nähnyt suuria koteja ilman olohuonetta!), jonka jälkeen kukin katosi perinteiseen sunnuntaityyliin omille teilleen. Iltasella ennen junamme lähtöä perheenjäsenet palaavat kotiin, katsovat tv:tä, ratkovat sanaristikoita keittiön tuolilla istuen, tai katsovat parhaakseen käyttää ylimääräisen ajan kaivamalla oppikirjat esiin ja valmistautuen seuraaviin tentteihin. Kynttilöitä täällä poltetaan vain hautausmaalla (ja leikkokukkia koskee muuten sama sääntö). Sisätiloissa joulukoristeista ei näy vilaustakaan (appiukkoni tosin koristelee parvekkeelle suljettujen ovien taa sekä Vegas-tyylisen joulukuusen, että megalomaanisen jouluseimen, eli pöydän kokoisen sammalkentän, jolle hän asettelee miniatyyriukkoja, plus pienen tallin seimineen päivineen). Olisi kiva kuulla millaisia jouluperinteitä muilla täällä (ja muuallakin!) päin asuvilla on, tarkoitan, että onko minun tuntemani "italialainen joulunvietto" ihan vaan poikkeus, vai onko muuallakin pyhä yhtä arkinen? Suomalaista Joulua ei voi edes verrata tähän tuntemaani italialaiseen!

Joulupäivänä Astissa satoi vettä. Ei mitenkään romanttinen tunnelma, mutta siitä huolimatta kävimme keskustan kauniissa, roomalaisten rakentamassa kirkossa seuraamassa joulumessua. Kovin virallinen ja tavallaan "kolkko" tunnelma näissä synkissä mutta kauniissa kivikirkoissa. Itse tykkään enemmän puukirkkojen kotoisasta tunnelmasta, mutta se nyt onkin ihan luonnollista, että jokaista miellyttää usein asiat, joihin on tottunut. Toisaalta tällaisessa pimeän synkässä kirkossa on hyvin mystinen tunnelma. Mutta ei jouluinen, siinä mielessä kuin me pohjoisessa Joulun tunnemme. Ei pehmeässä kynttilänvalossa hehkuvia pakkasen punertamia poskia, ei pastorin päiväkotimaisen lempeää äänensävyä, eikä yhteisiä virsiä tai joululauluja. (Joululauluja Italiassa ei ilmeisesti ole muuten olemassakaan! Muutama englannista käännetty versio ehkä löytyy, mutta ei niitä kukaan tunne tai kuuntele. Ihmeen epäromanttinen kansa!). Täällä kirkossa kuuluu näyttää hartaalta, kärsivältä ja kunnioittavalta. En ole todellakaan asiantuntija kummankaan maan kirkollisten toimitusten suhteen, mutta kerran messussa käydessämme kuulin papin lausuvan sanat: "Syvällä sydämessään Italiassa kaikki ihmiset ovat hartaita katolisia" - siitä lähtien olen suhtautunut ikävän ennakkoluuloisesti kaikkeen siihen, mikä liittyy katoliseen kirkkoon. Okei, pedofiliakohusta nyt puhumattakaan, mutta kuitenkin...

Tämä on yksi Astin kauneimmista piazzoista.

Valaisu lisää dramatiikkaa.

Seimi taitaa olla yleisempi joulukoriste kuin kuusi, vaikka niitäkin joskus näkee. Seimen ideana on, että Joulua lähestyessä siihen lisätään hahmoja - viimeisenä Jeesus-lapsi ilmestyy seimeensä. Lisää joulukuvia edellisvuodelta löydät täältä.

Kattomaalaukset ovat kauniita, samoin jylhät kaaret ja pylväät.

Pollo alla Marengo - Marengon polloa

Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui tarjouslaarista niin kilo muhkeaa broilerinrintaa ja toinen pulleita herkkusieniä...

...kuin myös mehukkaita Sorrenton sitruunoita! Nämä viimeksimainitut ovat ainoaa laatuaan, sitruunoiden aatelia. Paksu, muhkea kuori kätkee sisäänsä vaaleankeltaisen, makealta tuoksuvan, mehevän (muttei kovin nestepitoisen) hedelmälihan, josta ei varmaankaan voi saada aikaan mitään mauttomaksi luonnehdittavaa. Olen pienestä asti tykännyt maistella sitruunaa raakana ja pakkohan ne hampaat oli upottaa myös tähän hedelmään. Maku oli - kyllä kyllä - hapan, mutta samaan aikaan erittäin makea ja kukkainen. Kesän maku.

Jaa millaisen illallisen ostoskoriin poimituista aineksista sitten saikaan loihdittua? Muutaman google-haun ehdin jo naputella, kunnes mieleeni muistui aikaa sitten kummastelemani resepti kananpojasta, johon legendan mukaan itse Napoléon Bonaparte hurmaantui voitokkaassa Marengon taistelussa. Spinetta Marengo on pieni piemontelainen kyläntapainen, joka sijaitsee Alessandrian maakunnassa, vähän Torinosta etelään. Siellä reilu kaksisataa vuotta sitten Napoleonin palveluksessa ollut kokki kehitteli taistelun päätteeksi vähistä saatavilla olleista raaka-aineista tämän erikoisen makuyhdistelmän, joka sittemmin on vakiintunut alessandrialaiseksi perinneherkuksi. 

Kuten perinneruokien laita yleensä on, sitä yhtä ainoaa ja alkuperäistä valmistustapaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Joka mamma keittää kasaan omanlaisensa version ja siispä naputtelen minäkin kaksi reseptiä, joista toinen on netissä laajemmin esiintyvä versio - toinen taas oma tekeleeni.

Giallozafferano neuvoo etenemään tällä tavoin (ainekset neljälle):

1 kokonainen kana

vähän vehnäjauhoja

4 herkkutattia (herkkusienet sopivat myös korvikkeeksi)

1 sitruuna

4 jokirapua (katkaravuilla voi korvata puuttuvat jokiravut)

lasillinen oliiviöljyä

4 siivua maalaisleipää

4 kananmunaa

500g tomaatteja

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja pippuria

persiljaa
puoli litraa valkoviiniä

Tämä resepti sisältää omaani verrattuna paljon enemmän aineksia. Omasta keittiökaapistani ei löytynyt leipää, ei munia, eikä liioin jokirapuja tai herkkutattejakaan. Jonakin päivänä kokeilisin mielelläni tätä runsaampaa ohjetta, niin erikoiselta se kuulostaa:

Kana leikataan kahdeksaan osaan, jotka kieritellään vehnäjauhoissa ja ruskistetaan öljyssä. Pannulle lisätään valkosipuli, kaltatut ja pilkotut tomaatit ilman siemeniään, sekä lasillinen valkoviiniä. Kun alkoholi on haihtunut, kansi suljetaan ja kanan annetaan kypsyä 20 minuuttia. Sillä välin puhdistetaan ja pilkotaan sienet, jotka lisätään pannulle. Koko soppa suolataan ja pippuroidaan ja keitetään vielä toisetkin 20 minuuttia. 

   Kuumennetaan 2,5 dl valkoviiniä pienessä kattilassa, jonne lisätään hieman suolaa ja kokonaiset jokiravut (toivon eläinten olevan jo henkensä heittäneitä, sillä noin pieni nestemäärä pääsee kyllä pahasti jäähtymään kun ravut sinne lisätään).

   Seuraavaksi otetaan kolmas ja neljäskin käsi taskusta ja paahdetaan yhdellä paistinpannulla öljyllä valeltu leipäsiivu  ja paistetaan toisella (laakealla) pannulla neljä munaa toisistaan erillään siten, että keltuaiset jäävät häränsilmiksi.

   Kun kana on kypsää, sille pöläytetään silputtu persilja ja puristetaan sitruunan mehu. Kansi suljetaan ja annetaan maustua vielä kolmen minuutin ajan. 

   Kana kananen asetellaan sitten vadille, jonka reunoille levitetään paistetulla munalla päällystetyt leipäsiivut. Kananpalojen päälle pannaan vielä jokiravut - et voilà! 

Itse leikkasin broilerin muhkeat rinnat pitkittäin paksuiksi puikoiksi, jotka kieritin jauhoissa. Ruskistin ne pannulla ja roiskin valkoviinillä. Lisäsin pataan jo valmiiksi kypsennetyn suikaloidun sipulin, sekä sipulin kanssa paistetut, siivutetut herkkusienet, nokareen kanaliemikuutiota, pippuria ja yhden suuren pieneksi pilkotun tomaatin. Suljin kannen, alensin liekin pienenpienelle ja varttitunnin verran odoteltuani padasta puuttui enää puserrus ihanaa sitruunaa ja pölläys silputtua persiljaa. Maista ja nauti!

Jauhoissa kierittely takaa mehukkaan ja murean lopputuloksen, edes Sitruunainen ei voi epäonnistua!

Erbaluce di Caluso, paikallista raikasta valkoviiniä nautittiin Marengon kanan kumppanina. Tässä kyökissä on kuukausikaupalla ruokailtu ilman viinejä ja täytyy sanoa, ettei erityisemmin ole tehnyt edes mieli. Tämä pullo tarttui kuitenkin matkaan naapurin irtoviinimyymälästä, josta kävimme kyselemässä sekä viini- että pakkausvaihtoehtoja tulevaa Suomen-lomaa varten. Tottakai matkalaukku on täytettävä paikallisilla rypälemehuilla, kuinkas muutenkaan! Viiden litran tyhjiöpakattu viinipönikkä maksaa, viinistä riippuen, 20-30 euroa. Kyseiset viinit ovat muuten laadukkaita. Ensi viikolla menemme maistelemaan loputkin laadut läpi ja ehkäpä voisin ottaa paikan päällä muutaman valokuvankin. Sitten kun minä olen vanha niin haluan juuri samanlaisen putiikin jossa puuhastella!

Keväänvihreä parsakeitto & muna paidassa

Nyt on nautittava keittokeleistä (täällä sataa vettä) ja hämmennettävä soppakauhaa oikein urakalla, sillä kesä se sieltä kiiruhtaa pikemmin kuin arvata saattaa. Kauden keitto valmistuu tottakai keväisistä kasviksista, niistä vihreistä, raikkaista ja puhdistavista. Ensimmäisten kuukausien aikana Italiaan muutettuani kartutin kielitaitoa kaikilla mahdollisilla konsteilla, joista ehkä mieluisin oli paikallisen Kokkisodan, Prova del cuocon, seuraaminen. Jo aiemminkin muistamani kyseisen ohjelman gastronomidinosaurus, Beppe Bigazzi, esitteli eräänä päivänä "maajussien kevätkeiton", jota mielelläni vielä joskus kokeilisin. Siihen laitettiin kaikenlaisia rehuja aina voikukanlehdistä nokkosen nuppuihin ja Beppe selitti maajussien valmistavan tätä elimistöä puhdistavaa keittoa keväisin siksi, että se saa tunkkaisen talven jälkeen olon tuntumaan niin hyvältä. Aikoinaan he eivät tienneet syytä keiton tuomaan hyvään oloon, mutta nykyään voidaan tieteen voimin osoittaa ainesosien terveyttävät vaikutukset. 

Parsakeitto ei ehkä puhdista elimistöä aivan yhtä paljon, mutta se on silti hyvin raikasta ja kuitenkin pehmeän makuista. Reseptin olen poiminut itse Jamien sivulta, jonne eksyin ensimmäistä kertaa ihmetellessäni mitä tehdä tarjouksesta ostetuilla tankoparsoilla. Suosittelen lämpimästi kaikkien sosekeittojen ystäville!

Tankoparsasosekeitto (kahdelle)

300g tuoretta tankoparsaa, josta puumaiset kannat on eliminoitu

puolikas sipuli

puolikas purjo (valkoinen pää on suloisemman makuista)

yksi sellerinvarsi

0,5-1 litraa kanalientä (eli puolikkaan ja kokonaisen liemikuution väliltä)

merisuolaa ja mustapippuria

kaksi tuoretta pientä kananmunaa (omani olivat jättisuuria!)

kaksi siivua ciabatta-leipää tai mitä vain

kaksi nokaretta voita

e.v. oliiviöljyä

Jamie laittaa soppaansa suhteessa vähemmän parsaa, mutta jo tekemälläni tavalla parsan maku oli melko mieto purjon ja sellerin rinnalla. Sanoisin siis, että parsan määrän voi halutessaan huoletta tuplatakin - tai keittää sen lisäksi vaikka pari pientä perunaa!

Sipuli, purjo ja selleri viipaloidaan ja kuullotetaan miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Parsatangoista leikataan nuput irti (laitetaan syrjään odottamaan), tangot pilkotaan ja ne lisätään sipuleiden joukkoon kypsymään. Kaadetaan kanaliemi joukkoon. Pannaan kasariin kansi päälle ja odotellaan 20 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Sitten kasvikset soseutetaan vaikka sauvasekoittimella, suolataan ja pippuroidaan, pannaan kasari takaisin levylle ja lisätään nuput pataan. Annetaan kypsyä vielä pari minuuttia, kunnes nuput ovat pehmenneet.

20 minuutissa, sopan kypsyessä, ehtii vaikka paahtaa leipäsiivut kuumalla pannulla.

Nuput lisätään pataan.

Muna paidassa valmistuu käden käänteessä: rikotaan munat suoraan kiehuvaan veteen, jossa valkuainen kääriytyy itsestään keltuaisen ympärille ja siten viimeksimainittu säilyy juoksevana. Pari minuuttia riittää. Mölleröt nostetaan vedestä lusikalla ja ne pannaan hetkeksi lautaselle, jossa niiden ylle sipaistaan nokare voita.

Valmiit mölleröt

Kasataan annokset: Kauhotaan soppa kulhoon tai mukiin ja nostetaan paahdettu leipäsiivu päälle. Sen ylle asetellaan muna, jonka kylkeen tuikataan veitsellä - siten keltuainen juoksee ihanasti soppaan. Lurautetaan nauha oliiviöljyä komeuden päälle, sekä ripaistaan myös hieman suolaa ja pippuria.

Nam, hyvää oli!