Papupata Bud Spencerin ja Terence Hillin tapaan

Näinköhän siellä Suomenmaalla jo ilmat ovat viilenneet? Täällä jo hieman syksyn orastelevaa raikkautta on aistittavissa, vaikka alle kahdenkymmenen ei elohopea taida vielä laskea. Tänäänkin olin jo aikeissa vetää villasukat jalkaani, mutta lopulta laiskuus vei voiton ja tyrkkäsin sen sijaan ikkunaa vähemmän raolleen. Mies ei voi ymmärtää miksi en sulje ikkunoita kokonaan silloin, kun nenänpääkin alkaa olla kohmeessa. Mielestäni en vaan voi hengittää, jos ilma ei vapaasti pääse kiertelemään nurkissa! Siitäköhän talviväsymys johtuukin? Papupata voisi pitää olon lämpimänä, mutta totta puhuen päivän postaus on kokattu ja kuvattu niinkin kauan sitten kuin männeen kesän korvilla. Pakastimesta oli silloin tuhottava appiukon pavut ennen superhelteiden saapumista ja nyt kun niitä alkaa taas olla ikävä, ollaan onnekseni keskellä kultaisinta sadonkorjuuaikaa ja appeni astilainen kasvimaa on tuottanut uutta papuva yllin kyllin (kuulemma vajaat kymmenen kiloa jo kerätty!). Sitäpaitsi, nyt kun näiden postausten saralla papujen makuun päästiin, niin sillä jatketaan!

Kuka muistaa takavuosien spaghettiwesternin tähdet Bud Spencerin ja Terrence Hillin? Entä heidän filmejänsä yhdistävän gourmet-tekijän, legendaarisen papupadan, jota filmeissä suoraan pannulta suuta kohden kauhotaan? Ette usko, kuinka kauan keittiössämme on laadittu suunnitelmia nimenomaisen herkun valmistamiseksi. Tämän on oltava odotetuin ruoka ikinä!

Pitkä odotus palkittiin kuninkaallisesti - padasta nimittäin tuli erinomaista. On hämmästyttävää, kuinka moni kuluneelta kuulostava klassikkoruoka (tai muuten vaan vastenmieliseltä tahi tylsältä aikoinaan vaikuttanut aines: maksa, linssi, kinkku...) on näiden kolmen kokkailupitoisen Italian-vuoden aikana osoittautunut kaikeksi muuksi kuin tylsäksi. Punaista lihaa olen oppinut arvostamaan vasta nelisen vuotta sitten - muita uusia ystävyyksiä solmitaan yhä aika ajoin. On ihanaa löytöretkeillä makujen maailmassa!

PAPUPATA

Ainekset:

• riittävästi valkoisia papuja, jos kuivattuja, liota niitä pakkauksen ohjeen mukaan, luultavasti yön yli.
• kourallinen pilkottua savupekonia
• saman verran silputtua sipulia, sekä puolikas sipuli yhtenä palana
• sellerinvarsi
• porkkananpätkä
• valkosipulia
  
• merisuolaa
  
• voita paistamiseen
• laakerinlehti
  
• laardia - täällä myydään esim. sellaista jonka pintaan on hierottu rosmariinia, nam. Siitä sitten palvelutiskin setä/täti höylää siivuja ja kääräisee ne kivasti pakettiin. Olin pitkään "melko" skeptinen kyseisen kulinaristisen elämyksen suhteen, mutta turhaan, täytyy sanoa. Jos tavara on priimaa, se ei edes oikeastaan maistu rasvaiselta. Jännä juttu.
• tomaattia missä tahansa muodossaan (murska on oikein hyvä, tuore tavara kelpaa oivallisesti myös)
  
• puoli lasillista valko- tai vaikka punaviiniä
• chiliä/katajanmarjoja/muskottipähkinää - maun mukaan
• paahdettuja maalaisleivän siivuja
• silputtua persiljaa "koristeluun"
  

Pavut keitetään merisuolalla, porkkanalla, sellerinpätkällä, valkosipulilla ja sipulinpuolikkaalla maustetussa vedessä. Käyttämäni pavut olivat tuoreita, tai pikemminkin pakastettuja, joten ne kypsyivät hujauksessa. Kuivattuja ja yön yli liotettuja papuja olen muistaakseni keittänyt painekattilassa noin 40 minuutin ajan.

Pannulle vipataan knölli voita (tai ihraa) ja siinä kuullotetaan silputtu sipuli (ripaus suolaa päälle ja kansi kiinni, annetaan muhia miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan ja lisätään tarvittaessa tilkkanen vettä). Lisätään laakerinlehti, pekonikuutiot, sekä mahdollisesti (paljon!) silputtua valkosipulia ja pyöritellään niitä siinä hetken ajan. Lisätään myös pavut ja heitetään sitten viini päälle. Liekki nostetaan korkeammalle, jotta alkoholi haihtuisi pois. Lisätään sitten tomaatti (pieniksi kuutioitu, mikäli käytetään tuoreita kasviksia), sekä maustetta maun mukaan (esim. chiliä, katajanmarjaa tai muskottipähkinää). Muistaakseni itse kaadoin papupataan lasillisen punaviiniä tässä tomaattivaiheessa vasta, taannoisen SUPERmaukkaan lihapullaspaghetin tyyliin. Luulen Bud Spencerille ja Terence Hillille itselleenkin tärkeintä olevan herkullinen lopputulos ja kuuma pannu, menetelmästä viis!

Papupadan annetaan muhia niin kauan kuin malttia riittää. Sitä voi silloin tällöin maistella (ei liikaa!) ihan vaan todetakseen kaiken olevan kunnossa, kuinkas muutenkaan.

Valmiina pata näyttää suunnilleen tältä. Vaihtoehtoisesti papujen voi antaa muhjaantua oikein kunnolla (liotetuille pavuille niin käyneekin), mutta kuvan pavut siis ovat tuoretta tavaraa ja siten pysyvät edelleen kasassa, vaikka läpikypsiä ovatkin.

Laardi (vai silavako se on nimeltään?) paistetaan pannulla (tai syödään paistamatta), nautitaan rapean leivän ja papupadan kera. Oikeaoppisesti herkku kauhotaan nassuun suoraan pannulta ja jano sammutetaan ilman muuta tuopillisella kylmää olutta. Kyllä oli muuten törkeän hyvää!

Halusin kovasti laittaa Suomen-lomalla räpsittyjä kuvia tänne blogiin, vaan liekö idea kovinkaan briljantti nyt, kun aikaakin on siitä jo vierähtänyt viikkokaupalla. Täällä kuitenkin mukavat muistot saavat kuvatekstin kylkeensä ja säilyvät siististi tiiviissä paketissa - ainakin jos ylitsepursuavaan kuva-arkistooni on vertaaminen. Joten eiköhän ne kuvat voi sitten tänne ripustaa! Tänään olkoon vuorossa lähtö. Oli nimittäin mukavin menomatka ikinä!

Lento oli mukavasti iltapäivällä, joten aamulla sitä ehti tehdä vaikka mitä. Olimme jo etukäteen päättäneet aloittaa päivämme niinkin ylellisissä tunnelmissa kuin nauttimalla aamiaisen kauniin piazza Solferinon varrella olevassa kahvilassa.

Ilmakin oli mitä kaunein, enkä muistanut, milloin viimeksi olisin kuljeskellut kadulla niin levollisin mielin, vailla kiirettä, määränpäätä tai muita mietteitä. Olin vihdoin lomalla!

Valitsemamme kahvila tarjosi mukavan terassin porttikäytävän suojissa. Monille tämä on arkipäivää, mutta me nautimme muromme ja puuromme aina kotona. Synttäriperinne on noutaa läheisestä leipomosta tuoreet voisarvet ja tuoda ne sankarille sänkyyn, mutta niiden nauttiminen kahvilassa - se vasta olikin juhlaa!

Oli ihanaa lueskella lehteä kaikessa rauhassa! Silloin kun jotakin asiaa odottaa todella hartaasti, voi käydä niin, että kuvittelee tulevan tilanteen täydellisenä, tiedättehän, että cappuccino oikeasti olisi höyryävää ja brioche yhä rapeaa, juuri uunista vedetty. Ei kaikkea voi saada. Olen saanut jo niin paljon. (Kaksi voisarvea ja kaksi cappuccinoa istumapaikoilla kustansi reilut 5€. Jotkut kahvilat lisäävät hintaan toisinaan suolaisenkin coperton, eli tarjoilumaksun, mikäli asiakas päättää istuutua pöytään. Baaritiskillä seisten nautittu aamiainen, ainakin baarissa, jossa ennen työskentelin, olisi normaalisti ollut 1,20€ cappuccinolta ja 1€ briochelta).

Metrolla matkattiin bussipysäkillemme. Tämäkin oli niin harvinaista herkkua, että halusin ehdottomasti ekaan vaunuun! Kuskittomasta metrosta on hienoa katsella valaistuun tunneliin ja kyseiset paraatipenkit ovatkin tarralappusen mukaan lapsille varattuja. Italiassa moni asia pätee vain teoriassa.



Milano Malpensan kentällä ehdittiin onneksi panna ruokaa napaan. Toisen kerroksen Sky Lounge on havaittu jo aiemmin loistavaksi lounaspaikaksi, nimittäin salaatit ovat tuoreita ja herkullisia! Pienet sievät sämpylät samoin. Meille opiskelijoille hinta on sallitun ylärajassa (noin 9 euroa per salaatti), mutta uskoisin työssäkäyvän valtaväestön olevan hinta-laatusuhteeseen vallan tyytyväinen. Meille tämäkin ateria oli osa harvinaista luksuspäivää, jolloin moni kielletty hedelmä sallitaan! (Paikka löytyy ennen check-in -pisteitä, liukuportaat ylös vasemmalle. Siellä on monenlaista ravintelia, pizzaa sun muuta, mutta tämä lounge on siitä hyvä, että siellä on siistiä, laadukasta ja rauhallista. Maisemaikkuna löytyy myös. Suosittelen!).



Peppu penkissä matkataan toista kotia kohti. Lomatunnelmia kotimaan kamaralta luvassa seuraavassa postauksessa.

Pollo alla Marengo - Marengon polloa

Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui tarjouslaarista niin kilo muhkeaa broilerinrintaa ja toinen pulleita herkkusieniä...

...kuin myös mehukkaita Sorrenton sitruunoita! Nämä viimeksimainitut ovat ainoaa laatuaan, sitruunoiden aatelia. Paksu, muhkea kuori kätkee sisäänsä vaaleankeltaisen, makealta tuoksuvan, mehevän (muttei kovin nestepitoisen) hedelmälihan, josta ei varmaankaan voi saada aikaan mitään mauttomaksi luonnehdittavaa. Olen pienestä asti tykännyt maistella sitruunaa raakana ja pakkohan ne hampaat oli upottaa myös tähän hedelmään. Maku oli - kyllä kyllä - hapan, mutta samaan aikaan erittäin makea ja kukkainen. Kesän maku.

Jaa millaisen illallisen ostoskoriin poimituista aineksista sitten saikaan loihdittua? Muutaman google-haun ehdin jo naputella, kunnes mieleeni muistui aikaa sitten kummastelemani resepti kananpojasta, johon legendan mukaan itse Napoléon Bonaparte hurmaantui voitokkaassa Marengon taistelussa. Spinetta Marengo on pieni piemontelainen kyläntapainen, joka sijaitsee Alessandrian maakunnassa, vähän Torinosta etelään. Siellä reilu kaksisataa vuotta sitten Napoleonin palveluksessa ollut kokki kehitteli taistelun päätteeksi vähistä saatavilla olleista raaka-aineista tämän erikoisen makuyhdistelmän, joka sittemmin on vakiintunut alessandrialaiseksi perinneherkuksi. 

Kuten perinneruokien laita yleensä on, sitä yhtä ainoaa ja alkuperäistä valmistustapaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Joka mamma keittää kasaan omanlaisensa version ja siispä naputtelen minäkin kaksi reseptiä, joista toinen on netissä laajemmin esiintyvä versio - toinen taas oma tekeleeni.

Giallozafferano neuvoo etenemään tällä tavoin (ainekset neljälle):

1 kokonainen kana

vähän vehnäjauhoja

4 herkkutattia (herkkusienet sopivat myös korvikkeeksi)

1 sitruuna

4 jokirapua (katkaravuilla voi korvata puuttuvat jokiravut)

lasillinen oliiviöljyä

4 siivua maalaisleipää

4 kananmunaa

500g tomaatteja

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja pippuria

persiljaa
puoli litraa valkoviiniä

Tämä resepti sisältää omaani verrattuna paljon enemmän aineksia. Omasta keittiökaapistani ei löytynyt leipää, ei munia, eikä liioin jokirapuja tai herkkutattejakaan. Jonakin päivänä kokeilisin mielelläni tätä runsaampaa ohjetta, niin erikoiselta se kuulostaa:

Kana leikataan kahdeksaan osaan, jotka kieritellään vehnäjauhoissa ja ruskistetaan öljyssä. Pannulle lisätään valkosipuli, kaltatut ja pilkotut tomaatit ilman siemeniään, sekä lasillinen valkoviiniä. Kun alkoholi on haihtunut, kansi suljetaan ja kanan annetaan kypsyä 20 minuuttia. Sillä välin puhdistetaan ja pilkotaan sienet, jotka lisätään pannulle. Koko soppa suolataan ja pippuroidaan ja keitetään vielä toisetkin 20 minuuttia. 

   Kuumennetaan 2,5 dl valkoviiniä pienessä kattilassa, jonne lisätään hieman suolaa ja kokonaiset jokiravut (toivon eläinten olevan jo henkensä heittäneitä, sillä noin pieni nestemäärä pääsee kyllä pahasti jäähtymään kun ravut sinne lisätään).

   Seuraavaksi otetaan kolmas ja neljäskin käsi taskusta ja paahdetaan yhdellä paistinpannulla öljyllä valeltu leipäsiivu  ja paistetaan toisella (laakealla) pannulla neljä munaa toisistaan erillään siten, että keltuaiset jäävät häränsilmiksi.

   Kun kana on kypsää, sille pöläytetään silputtu persilja ja puristetaan sitruunan mehu. Kansi suljetaan ja annetaan maustua vielä kolmen minuutin ajan. 

   Kana kananen asetellaan sitten vadille, jonka reunoille levitetään paistetulla munalla päällystetyt leipäsiivut. Kananpalojen päälle pannaan vielä jokiravut - et voilà! 

Itse leikkasin broilerin muhkeat rinnat pitkittäin paksuiksi puikoiksi, jotka kieritin jauhoissa. Ruskistin ne pannulla ja roiskin valkoviinillä. Lisäsin pataan jo valmiiksi kypsennetyn suikaloidun sipulin, sekä sipulin kanssa paistetut, siivutetut herkkusienet, nokareen kanaliemikuutiota, pippuria ja yhden suuren pieneksi pilkotun tomaatin. Suljin kannen, alensin liekin pienenpienelle ja varttitunnin verran odoteltuani padasta puuttui enää puserrus ihanaa sitruunaa ja pölläys silputtua persiljaa. Maista ja nauti!

Jauhoissa kierittely takaa mehukkaan ja murean lopputuloksen, edes Sitruunainen ei voi epäonnistua!

Erbaluce di Caluso, paikallista raikasta valkoviiniä nautittiin Marengon kanan kumppanina. Tässä kyökissä on kuukausikaupalla ruokailtu ilman viinejä ja täytyy sanoa, ettei erityisemmin ole tehnyt edes mieli. Tämä pullo tarttui kuitenkin matkaan naapurin irtoviinimyymälästä, josta kävimme kyselemässä sekä viini- että pakkausvaihtoehtoja tulevaa Suomen-lomaa varten. Tottakai matkalaukku on täytettävä paikallisilla rypälemehuilla, kuinkas muutenkaan! Viiden litran tyhjiöpakattu viinipönikkä maksaa, viinistä riippuen, 20-30 euroa. Kyseiset viinit ovat muuten laadukkaita. Ensi viikolla menemme maistelemaan loputkin laadut läpi ja ehkäpä voisin ottaa paikan päällä muutaman valokuvankin. Sitten kun minä olen vanha niin haluan juuri samanlaisen putiikin jossa puuhastella!

Välimerelliset paprikatöttöröt

Tautisen hyviä! Palkitsin itsemme (miehen siitä että on kärsivällisesti kestänyt ei-niin-miellyttävää seuraani viime aikoina - itseni siitä että jaksoin kuin jaksoinkin pusertaa kesän kahdeksan tenttiä kunnialla ja erittäin hyvällä menestyksellä läpi) ja tietysti lukijakuntani (toivottavasti tänne joku vielä eksyy toistuvista taukoiluistani huolimatta) uuden ja herkullisen reseptikokeilun merkeissä! 

Löysin ohjeen ihanasta Giallozafferanosta, jossa on muuten mainiot vaihekuvat, kannattaa vilkaista! Jos muuten joku sattuu löytämään sieltä (tai muualtakin) kivannäköisiä reseptejä ja olisi kiinnostunut suomennoksista, voin yrittää toteuttaa toiveita uusien postailujen muodossa. 

Takaisin kääröihin: 

paprikoiden sisältä löytyy: 

sardellifileitä (ne voi mainiosti korvata vaikka tonnikalalla tai jättää kokonaan pois), 

basilikaa, 

valkosipulia, 

lehtipersiljaa, 

mozzarellaa, 

kapriksia, 

pippuria, 

sekä niin halutessaan myös korppujauhoja. 

Juuston ja merenelävien liitto ei yleensä ole ihan paras mahdollinen idea, joten tätä todella hyvältä näyttävää ohjetta kokeiltiinkin suuren mielenkiinnon ja jännityksen vallitessa. Mozzarellan ja sardellin kimppa oli kuitenkin suuri positiivinen yllätys! Voin lämpimästi suositella reseptiä kaikille, jotka pitävät aromikkaista välimerellisistä mauista!

Alkuperäinen resepti neuvoo valmistamaan herkun uunissa. Meillä on lämpöasteita jo muutenkin aivan riittämiin (puhumattakaan sähkön korkeammasta hinnasta ennen iltaseitsemää - syömme yleensä ennen sitä) joten kokeilin valmistaa kääryleet pannulla. Hyvin meni silläkin lailla. Näin grillikaudella kannattaa myös ehdottomasti hyödyntää ulkosalla kokkailun suloja!

Uunissa: paista kokonaisia paprikoita 250 asteessa 20-25 minuutin ajan, käännellen niitä joka kyljelle. Tarkoitus on saada niiden pinta täyteen mustia laikkuja. Ota kasvikset uunista ja sulje muovipussiin muutamaksi minuutiksi, kunnes niiden kuori lähtee helposti vetämällä irti. Poista kanta sekä sisus, leikkaa muutamaan lohkoon pituussuunnassa.

Pannulla: öljyä lämmin pannu, pane jo lohkotut paprikat pannulle. Ripottele merisuolaa pintaan ja sulje kannen alle reiluksi toviksi: puoli tuntia menee ihan kevyesti siihen, että paprikat muuttuvat pehmeiksi ja kuoretkin osittain lähtevät irti. Muista heittää vettä pannulle silloin tällöin, etteivät vallan pala pohjaan.

Sekoita täytteen ainekset yhteen. Jos raaka valkosipuli tuntuu liian rankalta, tee niinkuin Sitruunainen: keitä kokonaista kynttä vedessä parin minuutin ajan, silppua se sitten. Antaa makua, muttei vatsanpuruja. Kokeilin täyttää puolet paprikoista muuten samalla massalla, mutta johon oli lisätty korppujauhoja. Oma suosikkini oli ilman, sillä korppujauhojen kanssa massasta tuli hieman liian mössöä. Kannattaa itse kokeilla! Täytteen määrät ovat ihan silmämääräisiä, sitähän voi maistella ennen paprikoiden täyttämistä. Yrttien kanssa ei kannata säästellä!! Kokonainen ruukku kumpaakin kolmea kokonaista paprikaa kohden on ihan hyvä.

Korppujauhottu täyte lepää paprikafileillä. Pinnalle ripotellaan mozzarellaa pieninä kuutioina ja homma rullataan kasaan. Jos ne paistetaan pannulla, kannattaa kiinnittää cocktailtikulla. Uunivuoassa ei ole pelkoa siitä että tötterö aukeaisi.

Hetkeksi pannulle, jotta ape lämpiää ja juusto sulaa. Uunissa rullia voi lämmittää 200 asteessa 10 minuutin ajan, esimerkiksi pienissä annosvuoissa. Ennen tarjoilua töttöröt valellaan nauhalla extra vergine oliiviöljyä.

Kyllä oli hyviä, on tehtävä toistekin. Mieskin oli ihan tyytyväinen, sekä herkuista, että siitä, että Sitruunainen oli vihdoin tullut takaisin. "Viikon transsista", kuulemma.

Voiko yhteen ainoaan tenttiin joutua lukemaan näin paljon eli 2000 sivua? Kyllä voi.

Parvekkeelle on kasvanut itsestään rehevä köynnöskasvi, edellisvuoden multaan pudonneesta siemenestä. Ensimmäinen kukka tervehti iloisesti ensimmäisen "lomapäiväni" kunniaksi! Ei tosin auta muu kuin alkaa valmistautua saman tien syyskuun tentteihin (täällä tenttikausia on kolme vuodessa), mutta onhan se mukavaa, että suraavaan kahteen kuukauteen ei ole muita päivämääriä kalenterissa kuin kahden viikon kauan odotettu reissu Suomeen! Ihanaa! Oikein ihanaa kesän jatkoa itse kullekin!

Takuumurea täytetty mustekala & pistaasikuorrutetut perunapatukat

Näin se uusi vuosi lähtee käyntiin bloggausrintamalla, täpärästi vielä helmikuun puolella! Rohkaisevat kommentit ja uudet lukijat houkuttelivat liikkeelle laiskistuneen bloggaajan, joka yrittää hyvittää viimeaikaisen poissaolonsa tällä jymyreseptillä, jolla aloittelevakin kalakokki saa ihmeitä aikaan. Resepti on peräisin maanmainion Giallozafferanon sivuilta. Leikkiin lähdetään kalastamalla ostoskärryyn kahta ruokailijaa kohden:

iso (n. 200g mielellään puhdistettu) "kalmari"mustekala - tai mitä tahansa lonkeroeläimiä, pienempiäkin, mutta riittävän suuria, jotta ne voidaan täyttää 

valkosipulia

persiljaa

pari sardellifileetä

parmesaania raasteena

1 kananmuna

kalafondia tai osterikastiketta

valkoviiniä

korppujauhoja tai kuivahkoa maalaisleipää

suolaa ja pippuria

e.v. oliiviöljyä

hammastikkuja tai puuvillalankaa

Pelin kulku: leikataan mustekalalta lonkerot, jotka pilkotaan pieniksi paloiksi. Irrotetaan pää ruumiista ja heitetään se veks. Kalamyyjä tosin vannoi kaiken muun olevan syötävää, paitsi pikkuinen musta nokka, joka löytyy lonkeroiden keskipisteestä. Vaan kun ne silmät alkoivat tursuilla sormieni välissä, sanoin jotta hiiteen koko kuuppa! Mustekalamme oli jo valmiiksi halkaistu pituussuuntaan ja luut oli poistettu, joten minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin täyttää otus.

Täyte oli uskomattoman herkullista. Se valmistetaan ruskistamalla pannulla lonkerohakkelusta yhdessä litistetyn valkosipulinkynnen kera. Roiskaistaan joukkoon valkoviiniä ja pari sardellifileetä, joiden annetaan ikäänkuin sulaa. Ei keitetä lonkeroita liikaa, jottei niistä tule sitkeitä. Yhdistetään ne persiljan, parmesaanin ja kananmunan kanssa, lisäten joukkoon sen verran korppujauhoja, että seos hieman kiinteytyy. Maustetaan täyte suolalla ja pippurilla. Ahdetaan mustekalan sisään ja suljetaan. Muistetaan jättää kuitenkin "kasvunvaraa" sillä kypsentäessä täyte paisuu ja uhkaa muuten räjäyttää kalaparan. Yksi idea on pistellä reikiä eläimen kylkeen ennen paistoa.

Kuullotetaan keskilämmöllä runsaassa oliiviöljyssä valkosipulinkynttä tai kahta, sekä täytettyä mustekalaa, jota aika ajoin käännellään. Roiskitaan valkoviiniä pintaan, kun kala on hieman ottanut väriä. Lisätään myös kalafondia tai osterikastiketta (me käytimme runsain mitoin jälkimmäistä - suurin menestyksin) ja annetaan mustekalan kypsyä 10-15 minuutin ajan kannen alla. Keittoaika riippuu eläimen koosta - 15 cm pituiset kypsyvät max 10 minuutissa, mutta meidän 200 gramman kolossikalmarimme vaati ainakin varttitunnin, jos ei jopa 20 minuutin kypsentämisen. Lopputulos oli pehmeänmureaa, eikä lainkaan sitkeää. Ah! Kun viimeisiä minuutteja viedään, pöläytetään kaloille vielä hyppysellinen silputtua persiljaa. 

Perunapatukat syntyivät keittämällä 5 lapsen nyrkin kokoista perunaa ja kuivaamalla ne talouspaperiin, jotta ylimääräisen nesteen saisi poistettua. Potut muussataan vaikka haarukalla, maustetaan suolalla, yhdellä kananmunan keltuaisella, silputulla persiljalla, muskottipähkinällä, mustapippurilla, sekä aimo annoksella parmesaaniraastetta ja ainakin yhtä aimolla möllillä voita. Lopuksi massa kiinteytetään korppujauhoilla.

Otetaan uunipellin kokoinen pala leivinpaperia, jolle sirotellaan reilulla kädellä persiljasilppua, parmesaaniraastetta, korppujauhoja ja rouhittua pistaasipähkinää. Lätkitään silpun päälle perunamassaa, jota kieritellään leivinpaperilla, kunnes ne ovat sopivasti kuorrutettuja. Siirretään pötkylät uunipellille ja paistetaan 200 asteessa keskitasolla noin 15 minuutin ajan. Kovin kuivaksi ei kannata paahtaa, muuten ovat aika jankkia syötävää.

Osterikastike ja valkoviini synnyttävät upean kastikkeen mustekalalle.

Herne-täytteinen versio mustekalasta, nautittuna leikkopapujen kera.

Riikka ja Ossi kiekaisevat terveiset Suomesta, jossa tuli vietettyä harvinaisen luminen joulu.

Hännänhuippu lähettää terveisensä myös.

Via Po:n jouluvalot on ilman muuta pakko esitellä - olkoonkin vähän jälkikäteen.