Papupata Bud Spencerin ja Terence Hillin tapaan

Näinköhän siellä Suomenmaalla jo ilmat ovat viilenneet? Täällä jo hieman syksyn orastelevaa raikkautta on aistittavissa, vaikka alle kahdenkymmenen ei elohopea taida vielä laskea. Tänäänkin olin jo aikeissa vetää villasukat jalkaani, mutta lopulta laiskuus vei voiton ja tyrkkäsin sen sijaan ikkunaa vähemmän raolleen. Mies ei voi ymmärtää miksi en sulje ikkunoita kokonaan silloin, kun nenänpääkin alkaa olla kohmeessa. Mielestäni en vaan voi hengittää, jos ilma ei vapaasti pääse kiertelemään nurkissa! Siitäköhän talviväsymys johtuukin? Papupata voisi pitää olon lämpimänä, mutta totta puhuen päivän postaus on kokattu ja kuvattu niinkin kauan sitten kuin männeen kesän korvilla. Pakastimesta oli silloin tuhottava appiukon pavut ennen superhelteiden saapumista ja nyt kun niitä alkaa taas olla ikävä, ollaan onnekseni keskellä kultaisinta sadonkorjuuaikaa ja appeni astilainen kasvimaa on tuottanut uutta papuva yllin kyllin (kuulemma vajaat kymmenen kiloa jo kerätty!). Sitäpaitsi, nyt kun näiden postausten saralla papujen makuun päästiin, niin sillä jatketaan!

Kuka muistaa takavuosien spaghettiwesternin tähdet Bud Spencerin ja Terrence Hillin? Entä heidän filmejänsä yhdistävän gourmet-tekijän, legendaarisen papupadan, jota filmeissä suoraan pannulta suuta kohden kauhotaan? Ette usko, kuinka kauan keittiössämme on laadittu suunnitelmia nimenomaisen herkun valmistamiseksi. Tämän on oltava odotetuin ruoka ikinä!

Pitkä odotus palkittiin kuninkaallisesti - padasta nimittäin tuli erinomaista. On hämmästyttävää, kuinka moni kuluneelta kuulostava klassikkoruoka (tai muuten vaan vastenmieliseltä tahi tylsältä aikoinaan vaikuttanut aines: maksa, linssi, kinkku...) on näiden kolmen kokkailupitoisen Italian-vuoden aikana osoittautunut kaikeksi muuksi kuin tylsäksi. Punaista lihaa olen oppinut arvostamaan vasta nelisen vuotta sitten - muita uusia ystävyyksiä solmitaan yhä aika ajoin. On ihanaa löytöretkeillä makujen maailmassa!

PAPUPATA

Ainekset:

• riittävästi valkoisia papuja, jos kuivattuja, liota niitä pakkauksen ohjeen mukaan, luultavasti yön yli.
• kourallinen pilkottua savupekonia
• saman verran silputtua sipulia, sekä puolikas sipuli yhtenä palana
• sellerinvarsi
• porkkananpätkä
• valkosipulia
  
• merisuolaa
  
• voita paistamiseen
• laakerinlehti
  
• laardia - täällä myydään esim. sellaista jonka pintaan on hierottu rosmariinia, nam. Siitä sitten palvelutiskin setä/täti höylää siivuja ja kääräisee ne kivasti pakettiin. Olin pitkään "melko" skeptinen kyseisen kulinaristisen elämyksen suhteen, mutta turhaan, täytyy sanoa. Jos tavara on priimaa, se ei edes oikeastaan maistu rasvaiselta. Jännä juttu.
• tomaattia missä tahansa muodossaan (murska on oikein hyvä, tuore tavara kelpaa oivallisesti myös)
  
• puoli lasillista valko- tai vaikka punaviiniä
• chiliä/katajanmarjoja/muskottipähkinää - maun mukaan
• paahdettuja maalaisleivän siivuja
• silputtua persiljaa "koristeluun"
  

Pavut keitetään merisuolalla, porkkanalla, sellerinpätkällä, valkosipulilla ja sipulinpuolikkaalla maustetussa vedessä. Käyttämäni pavut olivat tuoreita, tai pikemminkin pakastettuja, joten ne kypsyivät hujauksessa. Kuivattuja ja yön yli liotettuja papuja olen muistaakseni keittänyt painekattilassa noin 40 minuutin ajan.

Pannulle vipataan knölli voita (tai ihraa) ja siinä kuullotetaan silputtu sipuli (ripaus suolaa päälle ja kansi kiinni, annetaan muhia miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan ja lisätään tarvittaessa tilkkanen vettä). Lisätään laakerinlehti, pekonikuutiot, sekä mahdollisesti (paljon!) silputtua valkosipulia ja pyöritellään niitä siinä hetken ajan. Lisätään myös pavut ja heitetään sitten viini päälle. Liekki nostetaan korkeammalle, jotta alkoholi haihtuisi pois. Lisätään sitten tomaatti (pieniksi kuutioitu, mikäli käytetään tuoreita kasviksia), sekä maustetta maun mukaan (esim. chiliä, katajanmarjaa tai muskottipähkinää). Muistaakseni itse kaadoin papupataan lasillisen punaviiniä tässä tomaattivaiheessa vasta, taannoisen SUPERmaukkaan lihapullaspaghetin tyyliin. Luulen Bud Spencerille ja Terence Hillille itselleenkin tärkeintä olevan herkullinen lopputulos ja kuuma pannu, menetelmästä viis!

Papupadan annetaan muhia niin kauan kuin malttia riittää. Sitä voi silloin tällöin maistella (ei liikaa!) ihan vaan todetakseen kaiken olevan kunnossa, kuinkas muutenkaan.

Valmiina pata näyttää suunnilleen tältä. Vaihtoehtoisesti papujen voi antaa muhjaantua oikein kunnolla (liotetuille pavuille niin käyneekin), mutta kuvan pavut siis ovat tuoretta tavaraa ja siten pysyvät edelleen kasassa, vaikka läpikypsiä ovatkin.

Laardi (vai silavako se on nimeltään?) paistetaan pannulla (tai syödään paistamatta), nautitaan rapean leivän ja papupadan kera. Oikeaoppisesti herkku kauhotaan nassuun suoraan pannulta ja jano sammutetaan ilman muuta tuopillisella kylmää olutta. Kyllä oli muuten törkeän hyvää!

Halusin kovasti laittaa Suomen-lomalla räpsittyjä kuvia tänne blogiin, vaan liekö idea kovinkaan briljantti nyt, kun aikaakin on siitä jo vierähtänyt viikkokaupalla. Täällä kuitenkin mukavat muistot saavat kuvatekstin kylkeensä ja säilyvät siististi tiiviissä paketissa - ainakin jos ylitsepursuavaan kuva-arkistooni on vertaaminen. Joten eiköhän ne kuvat voi sitten tänne ripustaa! Tänään olkoon vuorossa lähtö. Oli nimittäin mukavin menomatka ikinä!

Lento oli mukavasti iltapäivällä, joten aamulla sitä ehti tehdä vaikka mitä. Olimme jo etukäteen päättäneet aloittaa päivämme niinkin ylellisissä tunnelmissa kuin nauttimalla aamiaisen kauniin piazza Solferinon varrella olevassa kahvilassa.

Ilmakin oli mitä kaunein, enkä muistanut, milloin viimeksi olisin kuljeskellut kadulla niin levollisin mielin, vailla kiirettä, määränpäätä tai muita mietteitä. Olin vihdoin lomalla!

Valitsemamme kahvila tarjosi mukavan terassin porttikäytävän suojissa. Monille tämä on arkipäivää, mutta me nautimme muromme ja puuromme aina kotona. Synttäriperinne on noutaa läheisestä leipomosta tuoreet voisarvet ja tuoda ne sankarille sänkyyn, mutta niiden nauttiminen kahvilassa - se vasta olikin juhlaa!

Oli ihanaa lueskella lehteä kaikessa rauhassa! Silloin kun jotakin asiaa odottaa todella hartaasti, voi käydä niin, että kuvittelee tulevan tilanteen täydellisenä, tiedättehän, että cappuccino oikeasti olisi höyryävää ja brioche yhä rapeaa, juuri uunista vedetty. Ei kaikkea voi saada. Olen saanut jo niin paljon. (Kaksi voisarvea ja kaksi cappuccinoa istumapaikoilla kustansi reilut 5€. Jotkut kahvilat lisäävät hintaan toisinaan suolaisenkin coperton, eli tarjoilumaksun, mikäli asiakas päättää istuutua pöytään. Baaritiskillä seisten nautittu aamiainen, ainakin baarissa, jossa ennen työskentelin, olisi normaalisti ollut 1,20€ cappuccinolta ja 1€ briochelta).

Metrolla matkattiin bussipysäkillemme. Tämäkin oli niin harvinaista herkkua, että halusin ehdottomasti ekaan vaunuun! Kuskittomasta metrosta on hienoa katsella valaistuun tunneliin ja kyseiset paraatipenkit ovatkin tarralappusen mukaan lapsille varattuja. Italiassa moni asia pätee vain teoriassa.



Milano Malpensan kentällä ehdittiin onneksi panna ruokaa napaan. Toisen kerroksen Sky Lounge on havaittu jo aiemmin loistavaksi lounaspaikaksi, nimittäin salaatit ovat tuoreita ja herkullisia! Pienet sievät sämpylät samoin. Meille opiskelijoille hinta on sallitun ylärajassa (noin 9 euroa per salaatti), mutta uskoisin työssäkäyvän valtaväestön olevan hinta-laatusuhteeseen vallan tyytyväinen. Meille tämäkin ateria oli osa harvinaista luksuspäivää, jolloin moni kielletty hedelmä sallitaan! (Paikka löytyy ennen check-in -pisteitä, liukuportaat ylös vasemmalle. Siellä on monenlaista ravintelia, pizzaa sun muuta, mutta tämä lounge on siitä hyvä, että siellä on siistiä, laadukasta ja rauhallista. Maisemaikkuna löytyy myös. Suosittelen!).



Peppu penkissä matkataan toista kotia kohti. Lomatunnelmia kotimaan kamaralta luvassa seuraavassa postauksessa.

Herneraviolit valkopapukreemissä

Onkin vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi tuli otettua osaa kuukauden ruokahaasteeseen. Elokuussa Pumpkin Jam aka Kurpitsamoska heitti peliin niin houkuttelevan aiheen, että pakkohan siihen oli osallistua. Herneestä saa aikaan vaikka mitä! Eniten meidän kyökissämme siitä kokataan lisukkeita, keittoja tai munakkaita, mutta tällä kertaa halusin valmistaa jotakin hieman.. hmm.. haastavampaa. Semola eli durumvehnäjauho odotti pastanvääntäjää keittiökaapin pölyyntyneellä hyllyllä ja kutkutteli mielikuvitustani siinä määrin, että päätin kokeilla jotakin aivan uutta. Tuorepastaa hernetäytteellä! Olisi ollut aivan mahtavaa päästä käsiksi tuoreisiin herneisiin, mutta täällä Po-joen laaksossa kokin on tyydyttävä pakastettuun tavaraan.

Lauantainen aamupäivä osoittautui epätavallisen äänekkääksi kadulla tapahtuneen putkivuodon vuoksi. Melua eivät tuottaneet yksinomaan porakoneet, pumput ja moottorit, vaan myös calabrialaiset työmiehet, joiden suureen ääneen oli ilmoitettava kulmakunnalle läsnäolostaan. Kuvassa näkyy ikkuna, jonka ääressä yleensä pakerran ja lienee sanomatta selvää, etteivät edes kuulosuojaimet olisi antaneet tarvittavaa opiskelurauhaa... joten... onko viikonlopun askartelu-paskartelu nyt perusteltua, häh?

RAVIOLIT

Valmista pastataikina tämän ohjeen mukaan. Suosittelen käyttämään 55 grammaa kananmunaa ja ruokalusikallisen e.v. oliiviöljyä 100 grammaa jauhoja kohden. Tee taikinasta pehmeää, etenkin, jos työskentelet kaulin kädessä. Pastakone on turha keksintö! ;)

TÄYTE

Kuullotin puolikasta sipulia voissa (ripottelin suolaa päälle ja annoin muhia kannen alla, kunnes olivat läpikuultavia), lisäsin pannulle kourallisen pekonisuikaleita ja vartin verran liotettuja herkkutatteja. Kun pekoni oli kypsän näköistä, kaadoin pussista pakasteherneitä muutaman kourallisen verran. Annoin niiden sulaa, jonka jälkeen nostin liekkiä ja lirautin sekaan valkoviiniä. Annoin sen haihtua, lisäsin vettä ja panin taas kannen kiinni, kunnes herneet olivat kypsiä. Maustoin persiljahakkeluksella ja mustapippurilla. Soseutin. Lisäsin tahnaan pari lusikallista ricotta-juustoa ja yhden munankeltuaisen. Tarkistin suolan.

Kaulin pastan niin ohueksi, että siitä näki läpi. Otin muotilla kiekkoja, jotka täytin ja joiden reunat kostutin, että tarttuivat hyvin kiinni. Panin ne paksulle vehnäjauhopedille lepäämään ja pakastin raviolit pussissa heti kun viimeisetkin olivat valmiita. Täytepastaa ei oikein voi kuivattaa huoneenlämmössä, kuten nauhapastalle on tehtävä. Jääkaapissakaan en suosittele säilyttämään, vaan pakkasessa. Täytteen kosteus saa nimittäin tuhoja aikaan. Täytepastaa perinteisesti valmistetaan myös ilman muottia, havainnekuvia löytyy täältä. Entä mitä tehdä rippeille? Itse leikkasin ne kahteen eri kasaan: vasemmalla suurimmat retaleet eli maltagliati, "huonosti leikatut". Niitä voi pakastimesta ottaa kiehumaan ja sekoittaa minkä tahansa pastakastikkeen sekaan. Oikeanpuolimmainen kasa koostuu pienimmästä silpusta, jonka niinikään pakastin. Sen aion keittää viileänä syksyisenä iltana ja nauttia kirkasliemisen kasviskeiton seassa. Ei ole olemassa ruokaa, jota ei voisi kierrättää!

VALKOPAPUKREEMI

Yön yli liotettuja valkoisia papuja keitetään painekattilassa noin 40 minuuttia. Keitin ne yhdessä porkkanan, sellerinvarren, puolikkaan sipulin, valkosipulinkynnen ja merisuolan kanssa. Rosmariininoksan voi sujauttaa myös kattilaan, ken muistaa. Jahka pavut ovat kypsiä ja ihania, pannaan paistinpannu liedelle, matalalle liekille ja nakellaan sille siivutettu valkosipulinkynsi, riivitty rosmariininoksa (tai kaksi tai kolme) ja hieman raastettua sitruunankuorta. Kun valkosipuli on kypsä, lisätään pavut ja oikeastaan kaikki muu, paitsi porkkana ja selleri. Valkoviiniä voi tällekin pannulle roiskia ja taisinpa itse lisätä sekaan vielä nokareen liemikuutiotakin. Ihan vaan hetken verran pyöritellään seosta pannulla, sitten se soseutetaan millä tahansa tavalla. Lisätään niin paljon kasvislientä, kermaa tai muuta, että koostumus on hyvä: riittävän notkea, pehmeä ja samettinen. Siivilöidään kastike, maustetaan tarvittaessa vielä suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, silputulla rosmariinilla, paitetulla pekonisilpulla, tms. Lisäsin nokareen voita valmiin kastikkeen sekaan. Idea: kastike tällaisenaan olisi aivan mahtavaa sosekeittoa, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Raviolit heitetään jäisinä iloisesti kiehuvaan suureen vesikattilaan (jossa paljon vettä, sekä riittävästi merisuolaa ja tilkka oliiviöljyä). Lorautin valmiin annoksen päälle vielä nauhan sitruunamehulla kirpakaksi maustettua neitsytoliiviöljyä. Mustapippuria ja silputtua tuoretta rosmariinia pintaan - ja ei kun kauhomaan!

Ilmakuva ja poikkileikkaus. Paketti, jonka maut sopivat todella hyvin yhteen.
Ja kokeilkaakin sitten sitä valkopapusosetta!

Loppuun lomakuvia Suomenlinnan lautalta. Kaunis, kauniimpi, Suomi!