Sydämellistä nauhapastaa (taas) ja laajahko ympäristökatsaus

Jos kerrankin aloittaisin postauksen jollakin muulla kuin ruokakuvalla. Illansuussa kävimme näyttämässä fillareita puistotielle ja sattui silmääni tämä kaunis valo. Täällä on vielä melkoisen lämmintä ja pikkukärpäsiä pörräilee parvikaupalla puiston kätköissä. Hirrrveässä vauhdissa niitä saa sitten syljeksiä suusta ja minun silmäni etenkin ovat kuin magneetit niille pörriäisille. Tänään kärpäspaperisilmäni taas muutaman saikin pyydystettyä ja yksi niistä kirveli aivan valtavasti, mutta vaikutti lopulta kadonneen kuin tuhka tuuleen. Ei kuulemma näkynyt mitään, ei. Äsken mietin että vieläkö silputtu sipuli leijuu ilmassa kun ihan samalla lailla simmua kirveli. Tuik, raotin alaluomea ja siellähän se kärpäsen raato mötkötti, melkein kokonaisena, reilut kuusi tuntia luomen alla muhineena. Mukavaa. Kenellä vielä on nälkä? Muuten, ensi kerralla diivan elkein arskat päässä baanalle!

PAPPARDELLEJA TOMAATTI-ROSMARIINIKASTIKKEESSA TARJOILLUIN KANANMAKSOIN JA SYDÄMIN

 

Ulkoilun jälkeen oli tietysti aivan kaamea nälkä ja toinen meistä joka en ollut minä ilmaisi haluavansa huolehtia illan ruokahuollosta. Minut istutettiin tuolille ja joka kerralla kun hieman nostin takalistoani, kuului lieden tienoilta tiukka "Äääp!".

Mikäs siinä tuolilla nököttäessä, rennosta sammakkoperspektiivistä moisia maisemia ihaillessa ja lukuhommilla liiaksi rasitettuja aivoja lepuuttaessa. Nuuhkin yrttien huumaavaa tuoksua, joka ilmassa leijaili ja aina kokkikolmosen silmän välttäessä syöksyin zoomailemaan padalle päin.

Aloitetaan kuullottamalla sipulisilppua oliiviöljyssä, lisätään pätkä chilipaprikaa ja pienityt kananmaksat. Sydämet ovat pakostakin valinnaisia, sillä pienimuotoisen internettutkimuksen perusteella oletan niitä myytäneen Suomenmaalla vain pakasteena koiranmuonaksi. Ovat kuitenkin oikein maukkaita, ne viipaloitiin maksojen tavoin. Määrät ovat "sillai sopivasti". Lisätään pataan myös muutama laakerinlehti ja rosmariininoksa. Ruskistetaan lihat, ruikataan lasillinen punaviiniä niskaan ja paistetaan muutaman minuutin ajan. 

Siirretään sitten tavarat pois pannulta, lautaselle odottamaan. Tyhjennetään purnukka tomaattisosetta tyhjälle pannulle, nakataan sekaan maksojen kanssa paistetut yrtit ja keitellään sopivasti kasaan. Lopuksi kipataan maksat valmiiseen soosiin. Näin tehtiin siksi, etteivät maksat kypsyisi liikaa, jolloin se eivät enää ole mureita, vaan sitkeähköjä.

Keitetään mieleinen pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Leveä nauhapasta oli oikein herkullinen valinta, mutta myös suurikokoinen lysyt pasta ajaa asian.

Nautitaan kynttilänvalossa hyvällä ruokahalulla. Lopputulos oli sanoinkuvaamattoman herkullinen, suosittelen oikein sydämellä! Tässä vielä vähän maisemakuvia viimeisiltä ajoilta:

Lauantaiaamuna olimme oikein reippaita ja kipaisimme puistoon ihailemaan lokakuista aamuaurinkoa.

Muitakin oli liikkeellä, tepastelemassa Valentinon linnan juurella. Linnassa muuten on arkkitehtuurin tiedekunta tai osasto tai mikälie. Mahtavat puitteet, eikö?

Varmaan koko laakson ainoa puu, joka oli saanut ruskan värit ylleen. Kuva otettu tänään.

Sarjassamme "hei haloo?!" Asvaltointipuuhat olivat jääneet vähän kesken...

...vai mitä luulet?

Kumman ottais: vihreen joen vai ruskeen joen?

Sitruunainen on tässä kohtaa sanaton.

Tyttö näki sillalta kuinka pashaa, vesi oli alhaalla jossakii-in..

Torinoa ympäröivät Alpitpa ovatkin saaneet lumivaipan ylleen!

Vuoret taustalla siintää.. 

P.s. Minulle on heitetty kahdelta taholta sellainen haaste, jonka mukaan olisi kerrottava sen seitsemän jutskaa itsestäni... Mutta en tiedä mitä kertoa, oliskos toiveita jommallakummalla lukijallani? (Sitemeter rekisteröi eilisen kävijamääräksi peräti 2!). En kerro varmana en yhtään mitään ennen kuin heitetään seitsemän kysymystä tähän kommenttilootaan än yy tee nyt!  

Maxaboxi & Co.

Maxaboxi on osiin purettu vanha kunnon maksalaatikko, joskin mukaan on jujutettu muutamia uusia aromeja myös: rosmariini antaa aivan uuden ulottuvuuden riisille, joka yhdessä kurpitsan ja taleggio-juuston kanssa on veistetty neliskanttiseksi kakuksi. Marsala-viinissä kypsennetty naudanmaksa on muotoiltu niinikään kulmikkaaksi, laatikon hengessä, kuinkas muuten. Rusina ei voi maksiksesta puuttua: se onkin löytänyt paikkansa tornin huipulta, kastikkeen muodossa pinjansiemenien, marsala-viinin ja balsamiviinietikan kera.

   Pyrin sisällyttämään maxaboxiini alkuperäisen maksiksen perinteiset ainesosat, joita maksan ohella niin riisi kuin rusinatkin. Maksalaatikko maistuu suussani lapsuudelta, jolloin tein unohtumattoman maratonin syömällä vain ja ainoastaan kyseistä ruokalajia huimat 14 päivää putkeen. Viidentenätoista päivänä taisi olla maksalaatikkovitamiinit varastossa, kun oli alkanut kelvata vähän muunkinlainen ape. Oi äiti-parkaa! 

   Siispä osallistuisin boxillani mielelläni Tuulestatemmattua-blogin järjestämään syyskuun ruokahaasteeseen, mikäli tekemääni uudistusta ei katsota liian radikaaliksi. Onhan haasteen aiheena sentään lapsuuden paras kotiruoka. Haluan kuitenkin korostaa, että lapsuuteni kotiruokien ehdottomat ykköset olivat kaikki vanhempieni, isovanhempieni ja tätieni taikomat herkut: papan punaiset pavut (ärrävikaisen nelivuotiaan jokiravut), mamman makia makaroonilaatikko, lihapullat, rieskat, pullat ja piirakat, Emppa-mummun aamupirtelöt (jotka hän kantoi minulle tarjottimella sänkyyn), ihana perulaatikko, mannapuuro ja hedelmäkiisseli, Paapon noukkimat lakat, sekä mansikat suoraan penkistä, isin ihana hunajabroilerikastike ja pannukakku, sekä äidin valmistamat "Ellun einekset" (ainekset pyrex-vuokaan ja vuoka uuniin - luulin nappulana eineksen tarkoittavan samaa kuin elintarvike), unohtamatta tätsyjen ihania korvapuusteja, schnitzeleitä, paistettuja kaloja... kyllä lista voisi olla pitkä! Vaan palatkaamme illan aiheeseen ja käykäämme pöytään:

Syksyinen illallinen avattiin grillatulla polenta-viipaleella, joka oli kruunattu marsala-viinissä haudutetulla sipulilla ja rapealla rosmariinin makuisella laardilla. Huomaa laardin kauniin vaaleanpunainen sävy, joka kuultaa läpi valoa kristallin tavoin. Ruusukvatrsilaardi!

Illallisen päätti kauan mielessäni siintänyt bonèt, joka piemonteksi tarkoittaa hattua - aterian lakkia, eli päätöstä. Bonèt on amaretin ja rommin makuinen vanukas, joka useille paikallisille tuo mieleen lapsuuden päivälliset isoäidin luona. Siirtykäämme resepteihin, loogisessa järjestyksessä alkupalasta aloittaen.

Polenta valmistui pakkauksen ohjeen mukaan. 70 grammaa maissijauhoja on annos yhdelle hengelle, määrästä syntyi kymmenen alkupalaa (söimme ne kahteen pekkaan, suhteessa 7:3). Jauhojen sekaan raaputin muskottipähkinää, suolan liuotin puolestaan kiehuvaan veteen, ennen kuin ripottelin maissijauhot perään, samalla hyvin vispaten.

Pikapolenta kypsyi kolmessa minuutissa, jonka jälkeen kauhoin massan kahden leivinpaperin väliin. Kaulimen avulla muovasin puuron litteäksi levyksi.

Kas näin.

Hieman jäähdyttyään leivinpaperi irtoaa vaivattomasti ja polenta on helposti leikattavissa joko veitsen tai vaikka piparkakkumuottien avulla. Palat paistetaan parilalla rapeahkoiksi, kruunataan valikoiduilla täytteillä ja lämmitetään uunissa grillivastuksen alla.

Illan syksyiseen teemaan sopi mielestäni hyvin laardi, joka raakana näytti hieman niljakkaalta, mutta osoittautui kypsänä mahdottoman herkulliseksi, ollen reilusti suolattu ja rosmariinilla maustettu.

Polentacrostineja varten paistoin myös sipulirenkaita voissa, jotka kylvetin marsala-viinissä tummanpunaisiksi. Niiden ylle laskostin joko ohuen siivun laardia tai taleggio-juustoa.

Ta-daa!

Riisikuutiot valmistin suurilta osin jo etukäteen. Oikeastaan kyseessä on kurpitsarisotto, jonka annetaan jähmettyä jääkaapissa leikattavaan muotoon. Lopuksi tornit grillataan niinikään uunivastusten alla. Määrät ovat neljälle hengelle:

-200g risottoriisiä

-puoli lasillista marsala- tai valkoviiniä

-noin 50-100g haisevaa juustoa (taleggio-niminen pehmyt haisujuusto sopii oikein hyvin, samoin esimerkiksi sinihomejuusto, jne.)

-aimo keko parmesaania

-reiluhkosti voita (muutama lusikallinen)

-puolikas sipuli tai salottisipuli

-rosmariinin oksa

-litra kasvislientä, jossa on keitetty hetken verran 200g tuoretta kurpitsaa

Paistetaan nokareessa voita ja lurauksessa öljyä puolikas hakattu sipuli tai salottisipuli. Mukaan silputaan rosmariinia, itse laitoin myös kokonaisen oksan hetkeksi makua antamaan.

Lisätään 200g risottoriisiä, jonka annetaan kuullottua hetken verran. Lisätään lasillinen marsala-viiniä (valkkarikin sopii hyvin). Haihdutetaan alkoholi. Jatketaan kypsentämistä puulusikalla sekoittaen, lisäillen kuumaa kasvislientä aina tarvittaessa. Loppuvaiheessa mukaan lisätään kasvisliemessä keitetyt, soseutetut kurpitsat.

Riisin ei anneta täysin kypsyä, vaan jätetään "kypsentämisvaraa" myös uunissa paistamista varten. Kun riisi on pureskeltavaa, mutta vielä hyvin napakkaa hampaissa, otetaan kasari levyltä ja sekoitetaan riisin joukkoon juustot ja jäljelle jäänyt voi.

Risotto lastataan joko pieniin annosvuokiin tai yhteen suureen, joka pannaan jääkaappiin hyhmettymään. Leikataan varovasti kuutioiksi (tai kumotaan annosvuoista) ja nostetaan uunipellille pariksi minuutiksi paistumaan korkeassa lämpötilassa. 

Maksa puolestaan paistetaan kuumalla pannulla (voissa ja öljyssä) nopeasti molemmin puolin, lopuksi pannulle lisätään aimo tilkka marsala-viiniä. Annetaan kiehua kasaan ja nostetaan maksa lautaselle. Koristellaan nopeasti ja tarjoillaan välittömästi. Huomaa, että ylimmässä kuvassa esiintyvä maksa oli päässyt kypsymään liikaa - rakenne on parhaimmillaan lihan ollessa sisältä roosan vivahteista.

Kastike syntyi etukäteen liottamalla parin hetken ajan kourallista rusinoita lasillisessa marsala-viiniä. Sillä välin paahdetaan pannulla kourallinen pinjansiemeniä ja nostetaan ne syrjään odottamaan. Seuraavaksi rusinat lusikoidaan kuumalle pannulle yhdessä voinokareen kera. Lisäsin joukkoon myös ripauksen vehnäjauhoja, joiden annoin hieman ruskistua, kunnes kaadoin joukkoon viinin (jossa rusinat liotettiin). Keitellään kasaan ja lisätään ruilaus balsamiviinietikkaa sekä paahdetut pinjansiemenet.

Voilà! Tuo keltainen heltta on viipale pariloitua kurpitsanlihaa. Tässä vaiheessa mies meinasi jo kuukahtaa pöydän alle, eli hyvää kai oli! 

Oli muuten oscar-viini testissä ja myönnetään, että joskus voi rumankin etiketin takana lymyillä varsin mainio juoma. (Olen edelleen vakuuttunut, että normaaliolosuhteissa viini on valittava kauniin etiketin mukaan, vähän niinkuin raveissa on lyötävä vetoa sellaisen humman puolesta, jonka nimi on esimerkiksi Tähtituuli tai Auringonsäde, ei missään nimessä Jorkan koni tai Rillumarei). Martini&Sohnin Lagrein Cabernet vuodelta 2007 on todella hyvää, hedelmäistä ja miellyttävää suussa. 

Jälkiruokaan: Bonèt valmistuu seuraavista aineksista:

-100g amaretti-keksejä hienoksi jauhettuina

-15g tummaa kaakaojauhetta

-kolme kokonaista munaa ja kaksi keltuaista

-puoli litraa maitoa

-maun mukaan rommia tai vastaavaa, tosin meillä jatkettiin marsala-linjalla (0,5-1 dl)

-150g sokeria

Sain taannoin äidiltäni näin hienot leivosmuotit lahjaksi. Niitä oli päästävä kokeilemaan senkin uhalla, että sokerisiirappi ei ottanut millään tarttuakseen vuoan seinämiin. Ihan ensiksi pannaan uuni päälle, 160-180 asteeseen, riippuen uunin ärhäkkyydestä. Nostetaan ritilälle vedellä puoleenväliin täytetty suurempi uunivuoka, sellainen, mihin itse leivosvuoka mahtuu - tämä herkku on nimittäin valmistettava vesihauteessa. 

Puolet sokerista eli noin 75g sulatetaan kattilassa, mukaan voidaan lisätä tilkka vettä. Annetaan rieman ruskistua ja vuorataan siirapilla kakkuvuoka. Perinteisesti bonèt valmistetaan vuokaleipävuoassa, eli siinä pitkulaisessa pound cake (tai italialaisittain plum cake) -vuoassa. Pannaan karamellilla vuorattu vuoka sivuun ja valmistetaan täyte. Tämä on helppoa:

Ensin kuumennetaan omassa kattilassaan maito. Sillä välin isketään kananmunia vispilällä toisessa kulhossa ja lisätään sekaan jäljelle jäänyt sokeri, kaakao ja amarettijauhe. Sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja lisätään rommi/muu. Lopuksi sekaan kaadetaan kuuma maito, sekoitetaan hyvin ja kaadetaan seos vuokaan. Vuoka nostetaan varovasti kuumaan vesihauteeseen ja kypsennetään herkkua noin tunnin ajan, jonka jälkeen se jäähdytetään hyvin ja kumotaan tarjolle. Pitkulainen leivos leikataan siivuiksi. 

Niin herkullista, ettei sanotuksi saa. Bonèt on ihanaa seuraavana päivänä, joten sen voi huolella valmistaa edellisenä iltana. Me jatkoimme illanviettoa naapurilta saatujen teatterilippujen osoittamassa suunnassa. Näytöksen nimi oli... arvatkaa... IDEAALIVAIMO!

Pappardelleja sydämellä - kirjaimellisesti!

Uhmasin tänään keskipäivän varjossa väijyvää 37,4 asteen lämpötilaa sytyttämällä vienon sinisen liekin padan alle, liedelle. Uuh... Sen siitä saa, kun sortuu ostamaan kaiken maailman tarjousherkkuja, ajatellen, että kyllähän niistä nyt jotakin tulee kokattua! Useat hyvät jutut syntyvät vahingossa ja myönnettävä on, että makuelämys korvasi joka ikisen vuodattamani hikipisaran! Kyseessä on kaksi eri pastaa, joiden pääraaka-aineina komeilevat kanan maksat ja sydämet. Toisesta pastakastikkeesta valmistin tomaattisen ja rosmariinin tuoksuisen, toisen mausteina taas toimi lyömätön parivaljakko voi ja salvia. 

Torin anteja, joista pulitin yhteensä 1€. Teelusikka osoittaa rosmariini- ja salviakimpun koon. Tämä on ainoa hyvä syy uskaltautua kojun ääreen mummeleiden armoille - tökkivät kyynärpäillään poloista suomineitoa polviin. Joka kerralla vannon, etten koskaan enää palaa.

Kanan sydämiä ja maksoja, sekä hyvin kypsiä tomaatteja.

Vasemmalla pannulla silputtu sipuli, voinokare, liraus oliiviöljyä, sekä rosmariininoksa.

Oikealla pannulla 25g voita, 2 lusikallista oliiviöljyä, sekä 10 lehdykkää salviaa.

Salviainen versio: Ruskistetaan yllä mainitut ainekset, lisätään pannulle 8 kanan sydäntä ja yhtä monta maksaa, molemmat viipaloituina melko ohuiksi siivuiksi. Maustetaan merisuolalla ja mustapippurilla. Kun neste uhkaa haihtua, lisätään 2 dl kuivaa valkoviiniä. Itse lisäilin viinin osissa sitä mukaa, kun homma kutistui kasaan, mutta "kastiketta" ei ollut vielä syntynyt riittävästi. Keitellään yhteensä noin 5-10 minuuttia, jonka jälkeen siirretään sivuun odottelemaan pastan valmistumista.

Rosmariininen versio: Aloitetaan käristämällä ylempänä mainitut ainekset (kuvateksti). Lisätään pannulle 6 viipaloitua kanan maksaa, ruskistetaan ja kastellaan liha- tai kanaliemellä. Heitetään sekaan 4 silputtua, hyvin kypsää tomaattia (tai tölkillinen kuorittuja tai murskattuja). Keitellään keskilämmöllä, kunnes soosi vaikuttaa sopivalta. Noin 10 minuuttia menee tähänkin.

Kuvassa valmiit kastikkeet.

Sopivin pasta on munasta valmistettu nauhapasta: tajarin, tagliatelle, fettuccine, pappardelle, jne. Keitetään al dente, eli himpun verran ennen pakkauksessa mainittua valmistusaikaa. Mahdollisesti jäähtynyt kastike lämmitetään nopeasti tässä välissä. Pasta valutetaan ja heitetään pannulle soosin kaveriksi. Annostellaan lautasille, pöläytetään pintaan hienonnettua lehtipersiljaa ja hörkitään napaan.

Jaa että kumpi sitten oli parempaa? Emme päässeet minkäänlaiseen ratkaisuun, sillä molemmat veivät kielen mennessään. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia!

Rosmariininen ihanuus

Salviainen jumaluus

Illan loppukevennys on äsken kadulta kuultua. Asuntomme sijaitsee Tanskan konsulaattia vastapäätä ja italiaanolla konsulilla riittää vähän ymmärrystä kansalaisten tarpeelle parkkeerata autonsa konsulaatin ruutuun. Oli taas kutsunut poliisit paikalle. Syyllinen löytyi naapurissamme sijaitsevasta bridge-kerhosta: vanhempi mies, joka 10 minuuttia parvekkeella hoettuaan, että "konsuli on lomalla, se on lomalla, ei ne sitä ruutua tarvitse kun ovat lomalla", tuli hän viimein kadulle hokemaan: "konsuli on mun kaveri, hyvä kaveri, tunnetaan toisemme hyvin, ollaan kavereita". Poliisi tähän: "Hyvä herra, olen kovin pahoillani, mutta meidät on kutsuttu varta vasten paikalle. Luuletteko että meitä muuten huvittaisi tulla tänne asti perjantai-iltana tähän aikaan, vain parkkisakkoja kirjoittaaksemme?". Parinkymmenen metrin säteellä oli viisi autoa parkkeerattu kaksoisriviin (samaan malliin kuin tuo poliisiauto ylläolevassa kuvassa - otin sen Genovassa, itse poliisit olivat kahvilassa). Ehkä kuitenkin kannattaisi sakotella, vai mitä?