Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikenne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikenne. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. lokakuuta 2009

Risotto kanssa Gorgonzolan, punasikurin ja Lagreinin. Vähän kuvia traffikista myös.





Yhtenä iltana kuluneella viikolla mies heitti essun kaulaansa ja valloitti hetkeksi takaisin jo aikaa sitten omimani paikan lieden ääressä. Hän minut alun perin tutustutti italokeittiön saloihin, kenties oveluuttaan, sillä innostuin touhusta niin, että nykyään minun tulee usein omittua kyökkitanner kuin itsestäänselvyytenä. Mikäs siipalle sen mukavampaa kuin saada lämmin ape parran alle, hyväntuulisen kokin padasta. Kokkaamisesta on tullut minulle tärkeä osa päivääni: saan luvan kanssa touhuta ja antaa aatosten lentää. Joskus pääsee unohtumaan, etten ehkä olekaan ainoa, joka mielellään soppakauhaa heiluttaa. Tämän risoton hörkittyäni tuumasin, että osia on sittenkin vaihdettava hieman aktiivisemmin - ruoka oli ihanaa!



Punasikuri tunnetaan Italiassa nimellä radicchio. Tämän risoton tavoin siinä maistuu eniten Koillis-Italian keittiö. Punasikuri tai punasalaatti on muuten myös ihanaa salaateissa, sekoitettuna vihreään salaattiin, rucolaan ja esimerkiksi ohueksi suikaloituun fenkoliin, kuorimaveitsellä suikaloituun porkkanaan, maissinjyviin, tomaatinlohkoihin ja tonnikalaan, maustettuina ripauksella suolaa, balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä. Nami! Mutta palatkaamme risottoon - ainekset kahdelle:

200-250 g risottoriisiä
1 punasikuri
pieni punasipuli
lasillinen punaviiniä (Lagrein on etelätirolilainen punkku)
0,5-1 litraa kasvislientä
mukavä klöntti Gorgonzola-sinihomejuustoa
tilkka oliiviöljyä
kukkuralusikallinen voita
laakerinlehti ja roseepippuria siipan versiossa, valinnainen





Kuullota kasarissa oliiviöljyssä silputtua sipulia ja punasikuria. Lisää hetken kuluttua riisi ja kuullota jonkin aikaa. Kaada viini sekaan ja nosta lämpötilaa. Sekoittele rivakasti ja lisäile kauhallinen kuumaa kasvislientä aina tarvittaessa, jatkaen keittelyä matalahkolla lämmöllä. Halutessaan mukaan voi laittaa laakerinlehdykän tai kaksi, sopi mielestäni hyvin. Kun riisi on kypsää, muttei vielä muhjua, ota kasari levyltä ja sekoita joukkoon homejuusto ja voi, sekä pippuria maun mukaan. Anna huilata kannen alla minuutin verran ja tarjoile. Tarjoa ruokajuomaksi samaa viiniä, jota käytit risoton valmistamiseen.




Buon appetito!




Loppukevennyksenä liikennetiedotus parvekenäkymän puitteissa:


Tanskan konsulaatin edustalla kärryt ovat vähän... epäjärjestyksessä. Allekirjoittaneen on ollut vaikeaa käsittää, miksi virkavalta ei ikinä puutu asiaan - ohi ajelee poliisia jos jonkinlaista, vaan miksi ne eivät sakota? Ekaksikin paikalliset sinivuokot on jaettu miljoonaan eri laitokseen, joista jokainen pitää huolen vain ja ainoastaan omista asioistaan. Metsäpoliisi, katupoliisi, valtionpoliisi, armeijan poliisi, rahapoliisi, santarmipoliisi, vankilapoliisi, lääninpoliisi, jnejne. Hätänumeroitakin on vaikka millä mitalla, ambulanssille, palomiehille, sekä tälle ja tolle poliisille omansa - kiva niitä sitten päivitellä hädän hetkellä. Parkkimaksujen puutteesta sakottavat kaupungin liikennelaitoksen smurffit. Eivät siis sakota autoja, joita ei ole parkkeerattu oikein ruutuun. Mutta kenen vastuulla tuo sekamelska sitten on? Polizia municipalen, eli kaupunkipoliisien, tottakai. Mikseivät ne sitten jumatsuka voi tehdä jotain? Sakkojen megalomaanisella tuotolla kustantaisi monelle sakottajalle työpaikan. Kysymykseeni hymähdellään, miten en voi tajuta? No vaalien takia, tietenkin! Jos kaupungin johto alkaisi ykskaks puuhata tehokkaampaa liikennevalvontaa, kuka niitä enää äänestäisi? Tämänhetkisestä järjestelystä kun hyötyvät kaikki.


Tuplariviä kerrakseen. Lukuunottamatta pinkillä korostettua autoa, kuvan kaikki muut kulkuneuvot pääsevät omin avuin loukosta pois.


Sama täällä


Vielä yksi maisemakuva Torinon povesta. Tuon kolossaalisen terveydenhoitoviraston tilalla oli vielä jokunen aika sitten puisto viemässä tuikitarpeellista tilaa aivan suotta. Onneksi keksivät ottaa tuikiturhan viheralueen hyötykäyttöön, tuoden modernia arkkitehtuuria muuten esihistorialliseen ja auttamattoman vanhanaikaiseen maisemaan. Torino kiittää seurastanne ja toivottaa rauhaisaa viikonloppua! Nauttikaa raikkaasta syksystä, värikkäistä vaahteranlehdistä, sytyttäkää paljon kynttilöitä, kääriytykää vilttiin ja uppoutukaa mieleisenne romaanin maailmaan!


maanantai 15. kesäkuuta 2009

Valokuvamaratoni - kohteena Genova





Rasti seinään: kaksi vuotta se vei, mutta nyt se merenranta on nähty! Lauantaina matkasimme Genovaan asti (170km, herranjestas) tapaamaan Abruzzon-mummoa. Hän on siellä evakossa tyttärensä luona. Mummonkin näin ensimmäistä kertaa ja jännitin jo etukäteen: "Puhuukohan hän vahvasti murteella? En kyllä varmasti ymmärrä mitään!". Kyllä oli herttainen mummeli, kuin pieni lintu, varpunen. Kohdatessamme ojensin hänelle käteni, kerroin nimeni ja sanoin, että on ilo tavata. Ja sitten: tajusin, etten ollut muistanut kysyä, onko minun annettava poskisuukkoja vai ei! Siinä se heikkojalkainen mummo jökötti tuolissaan, katsoi vain ja hymyili. Päätin antaa suukkojen olla. 

Onneksi minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia ymmärtää murretta, hän puheli pehmeästi ja hitaasti lausuen (vanhuuttaan kai ei jaksanut vouhkata niin kuin abruzzolaiset yleensä). Mummo seuraa jalkapalloa ja politiikkaa - minut jaksaa aina yllättää, kun tapaan vanhempia rouvia jotka sujuvasti juttelevat joukkueista, niiden pelaajista ja menneistä kisoista. (Itse kuulun siihen ryhmään, joiden mielestä pallo on vain pallo). Meidät jätettiin mummon kanssa jopa kaksin, kaikki muut vain katosivat ympäriltä! Siitäkin selvittiin mainiosti. Täytyy vielä kertoa, että hyvästellessä tuikkasin ne pusut poskiin. Jälkeenpäin käytännöstä kysyessäni minulle sanottiin että "Mitäs sinä murehdit, teet vain niin kuin itsestäsi tuntuu!". En siis edelleenkään tiedä, olisiko ne moiskut kuulunut antaa vai ei!


Genovan asema - tai yksi niistä.

Suuren joen levyinen sadevesiränni halkoo kaupunkia. Vettä ei ollut pisaraakaan.


Tädin parvekkeelta napattu kuva. Nuo harmaat puskat ovat oliivipuita.


Tädin toiselta partsilta näkee kattoja.


Genovassakin on vähän pylväskäytäviä - tämä kuva on Via XX Settembren varrelta.


Ainoa puhtoinen maisema, joka tuli vastaan kaupungin keskustassa. Pidän kuvan väreistä.


Siellä se välkkyy: minun sininen, suolainen mereni!


Sillit suolassa. Olisin kyllä pulikoinut mieluummin tuolla kameran toisella puolen kuin tepastellut hikisissä vaatteissa kuumalla kadulla.


Tuollakaan ei olisi ollut yhtään hassumpaa, keinua laineilla, merituuli kasvoilla.


Näkymä terassiltani! Uskoo ken tahtoo...


Tuolla se minun terassini häämöttää...


Nätti tölli. Huomaa romanttinen käytäväparveke!


Merellistä Genovaa: palmuja ja skoottereita.


Oikealla näkyy talkkarin mökki, kukkulalla nököttää isäntäväen asumus.


Tässä talossa kivat värit! Genovassa ikkunaluukut eroavat torinolaisista korkeista.


Täälläkin hallitaan parkkeeraamisen jalo taito.


Jaloakin jalompi taito!


Talojen välissä pilkistää... kuka tietää, mikä tuo on?