Fiini päärynä-purjosoppa (sosekeitto)

Aamulla loistavasti menneen talouspolitiikan tentin kunniaksi keittiörintamalla poissaolollaan loistanut bloggaaja palaa hetkeksi ruotuun. Kuulostaa pöhköltä, mutta tämä on minulle juhlaa - napsutella näppäimiä ja antaa ajatusten juosta. Tänään olen palkkioni ansainnut! Kävi nimittäin niin mainiosti, että löysin tämän keskeneräiseksi jääneen postauksen luonnosten joukosta - valokuvatietokonehan odottelee edelleen varaosaansa, taskukameran vallan pursutessa uusia kuvia ladattavaksi. 

Ei siis hullummin, sillä esittelemäni samettinen soppa kantaa raikkaita ja kesäisiä aromeja, tuoden pientä vaihtelua grillikauden keskelle. Erityisen hyvin voisin kuvitella keiton alkuruoaksi riistaruokien edelle - kannattaa laittaa korvan taa ja palauttaa mieleen viimeistään metsästyskauden alettua!

Toisinaan käy niin että älyttömät ideat osoittautuvat niiksi parhaiksi. Kevään tuomassa purjohurmiossa olin ostanut aimo tukun kyseistä vihannesta kotiin ja jotainhan siitä oli toteutettava. Koskapa jääkaapissani nökötti purjojen lisäksi kaksi hyvin kypsää päärynää, syttyi päässäni idealamppu: kaikkien jännittävien - mutta toimiviksi havaittujen - makuyhdistelmien joukosta on varmaankin löydyttävä myös päärynän ja purjon viehkeä liitto. Keittäjä, joka mieluummin oppii toisten virheistä, kuin kärsii itse kokeilujensa katalista seurauksista, suoritti sitten pientä salapoliisityötä internetin syövereissä. Reseptejä löytyi tosiaan joka lähtöön! Useimmat niistä sisältävät perunaa, jotkin myös kurpitsaa, mutta keittokomerostani ei löytynyt kumpaakaan ja siispä päätin testata sosekeittoa näin:

Panin kattilan pohjalle suurehkon kimpaleen voita, jonka annoin sulaa, lisäten sekaan silputun sipulin pienellä liekillä kannen alle kuullottumaan. Leikkasin muutaman purjon varresta sen valkoisemman osan rinkuloiksi ja panin kattilaan muhimaan noin 10 minuutiksi. Kuorin ja paloittelin pari kypsää williams-päärynää, jotka yhdistin pataan. Pyörittelin niitä hetken, nakkasin kanaliemikuution perään ja kaadoin kuumaa vettä päälle. Paketissa sanovat, että yhdestä liemikuutiosta syntyy puoli litraa lientä, mutta yleensä lisään tarvittaessa suolaa ja mausteita vasta sitten, kun keitto on viittä vaille valmista. Soppa saa kiehua puolikin tuntia - ainakin sipuli ja purjot ovat varmasti riittävän pehmeitä. Lopuksi koko hoito pyöräytetään vaikkapa sauvasekoittimella sileäksi ja lisätään sekaan kerma(vaahto)a, suolaa ja pippuria maun mukaan. Tuorejuusto tai vastaava voisi toimia oikein mainiosti myöskin! Pinnalle ripaisin persiljaa koristeeksi.

Arvosana (päivän teeman mukaisesti, jippii!) olisi ehdottomasti täysi kymppi - keitto oli aivan törkeän hyvää ja teemme sitä varmasti uudestaan sitten kun varpaita taas palelee. Vaikka idea ehkä kuulostaakin vähän omituiselta, takaan, että se toimii! Ehkä se on nimenomaan kanaliemi, joka tuo upean kontrastin päärynän makeuteen. 

Eräänä keväisenä iltana käveltiin keskustassa ja pysähdyttiin lipomaan ihania jäätelöitä sellaisen hörhelö-puodin eteen. Näyteikkunansa pursuavat erilaisia pienoismalleja sun muita keräilykohteita. Oli ilahduttavaa bongata kotoisia nimiä näyteikkunassa!

Barbien kokoinen nukke "Il Padrino" oli tarkkaakin tarkempi kopio Marlon Brandon esittämästä versiosta. Kaikkee ne keksii.

Näistäkin oli sitten otettava valokuva, sillä toisin kuin kuvasta saattaa päätellä, nuo kitarat ovat vartta lukuunottamatta tulitikkurasian kokoisia! Ja jokaista pientä yksityiskohtaansa myöten täydellisiä kopioita Hendrixin ja kumppanien kitaroista. Voisikohan niillä myös soittaa? Muistan kuinka päiväkodissa aikoinaan kaverini kertoi, että hänellä oli nukkekodissaan elävä nukke! Joka päivä hän kuvaili minulle, sinisilmäiselle, kuinka se pieni tyttö kävi pöntöllä, söi ruokaa ja "jos sitä pistäisi tikarilla sydämeen niin se kuolisi". Muutaman viikon kuluttua minulle paljastettiin tarinan olevan täyttä puppua - "Menit lankaan!". Mutta sellainen tyttö olisi varmasti ollut iloinen näyteikkunan kitarasta.

"Italian yhdistämisen vallankumouksen" museo Torinon keskustassa. 

Hauskalta näyttävä pikku puu. Kodittomia nukkumassa sen oksien alla.

Kesä!

Vaikka opinnot ja ryminällä startannut tenttikausi ovatkin hiljattain laittaneet bloggailun jäihin, halusin kuitenkin muistaa mahdollisia lukijoita toivottamalla kaikille oikein iloista ja rentouttavaa kesää! Uusia reseptejä ei ole tässä postauksessa tarjota, myöskään syystä, että "valokuvatietokoneen" verkkovirtalaite on sanonut itsensä irti ja varaosa on saatu vasta tänään tilattua, sekä toisesta, siitä että täällä on kuuma! Siten meillä puputetaan niitä samoja salaatteja päivästä toiseen, kenties välillä pastaakin, vaikka tuoreilla tomaateilla, tai kylmää riisisalaattia tonnikalalla, kapriksilla, kevätsipulilla, jne. Siis kaikkia ihania kesäherkkuja, mutta niin vaatimattomia, ettei niistä taida kehdata juurikaan bloggailla.

Olen varma siitä, että itse kullakin on tähän vuodenaikaan monta rautaa tulessa, eikä blogien lukeminenkaan varmasti maistu niinkuin talvella. Kesällä on mukavaa vaihtaa rytmiä, tutkia uusia polkuja ja huomata uusia asioita, joita muulloin ei tule edes huomattua. Löysin tältä "ei-valokuvakoneelta" ihania vanhoja Helsinki-aiheisia kesäkuvia, jotka on otettu Suomenlinnassa ja Katajanokalla.

Mitä enemmän aikaa muutosta kuluu, sen enemmän koti-ikävä kasvaa. Ei haikeassa mielessä, mutta nostalgisessa kylläkin. Ja hauskaa on, että myös italialaisella miehelläni on kova ikävä Suomea! Me olemme nähneet tämän maan kaikki kurjat puolet ja nyt muistelemme hyviä asioita pohjoisessa. Puhtaus! Rehellisyys! Sivistyneisyys! Lupsakkuus! Ja lisäksi yhtä monta muuta ihanaa asiaa kuin Suomessa on järviä! Aika kultaa muistot, tiedän. Mutta todellako voisin joskus yllättää itseni ikävöimästä Italiaa?

Onhan täälläkin hyviä asioita, ihanan lämpimän ilmanalan ohella kertakaikkisen maukkaat ja tuoreet raaka-aineet, johon päälle vielä roppakaupalla hekumallisia reseptejä. En ole hylännyt liesiä (tai siis juuri ne olenkin hylännyt, helteiden ajaksi nimittäin!) enkä bloggaamista, mutta saattaa olla, että paluu bloggeriin on tehtävä jonkin verran syksympänä. Toivotan siis todella ihanaa kesää kaikille!

Sienimetsän kaunotar (kananpoikaa herkkutateilla ja parmankinkulla)

Marsala-viinillä maustettu broilerinrinta herkkutateilla, emmental-juustolla ja parmankinkulla on takuuvarma napakymppi yltäkylläisistä aromeista pitäville kananpojanystäville. Toteutus on simppeli. Rakenne täydellinen. Maku hurmaava. Mikä tärkeintä, olo ruokailun jälkeen on mitä parhain (kokeiltu on, sillä sattuman kaupalla on tullut nautittua kyseistä ruokalajia peräti neljästi muutaman viikon sisällä!). Käykäämme oitis käsiksi tähän oivalliseen reseptiin!

Sienimetsän kaunotar kahdelle

kaksi broilerin ohuehkoa rintafileetä

ripaus vehnäjauhoja

yksi salottisipuli tai tavallinen sipuli

oliiviöljyä

tilkkanen Marsala-viiniä (luulen että Madeira, portviini tms. käy myös hyvin. Brandy tai sherry paremman puutteessa ajanee myös asian)

10-15 g kuivattuja herkkutatteja 15 minuutin ajan liotettuina vedessä (yksi tuore sieni riittää)

2-4 siivua ilmakuivattua kinkkua

2-4 siivua emmental-juustoa

kanaliemikuutio

pippuria

silputtua tuoretta persiljaa

Hernelisuke kahdelle

kaksi kourallista hyviä pakasteherneitä (tuoreet ovat ilman muuta sitäkin parempia)

2-3 suikaletta ilmakuivattua kinkkua tai pekonia

puolikas pieni sipuli

tilkka valkoviiniä

pippuria

liemikuutio tai suolaa

Broilerinfileet kieritellään jauhoissa. Kuullotetaan salottisipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä ja lisätään kananpojat pannulle kypsymään. Paistetaan ne molemmin puolin minuutin tai parin verran. Yleensä olen yrittänyt ruskistaa paistamani lihan kunnolla, eli korkealla liekillä. Tällä kertaa halusin kokeilla samaa miedolla lämmöllä ja täytyy sanoa, että kypsentäminen onnistui paremmin kuin koskaan aiemmin! Jos kuitenkin mielit käristää pinnan kuumalla pannulla, sipulit kannattaa ehkä siirtää syrjään, sillä ne kärähtävät helposti. Kun fileet on molemmin puolin kevyesti paistettu, pannulle lisätään liotetut sienet, sekä tilkka Marsala-viiniä. Viimeksimainittu on aromiltaan voimakkaan rusinainen tai kypsän luumuinen, alkoholipitoisuutensa noin 20% ja sen voi hyvinkin korvata jollakin vastaavalla viinillä.

Kun viini on menettänyt alkoholinsa parin minuutin aikana, lisätään kanoille mukillinen kuumaa kanalientä (pieni kulma liemikuutiosta on riittävästi kahdelle leikkeelle, sillä juusto ja kinkku ovat runsassuolaisia molemmat). Peitetään komeus kannella ja jätetään noin 10 minuutiksi hiljaa porisemaan. Kannattaa huolehtia siitä ettei kana pääse kuivumaan - lisää tarvittaessa nestettä - eli vettä. Pannulle syntyvä liemi on myös hyvää tarjoiltaessa.

Herneitä varten kuullotetaan pienen kattilan pohjalla suikaloitua sipulia, (jos käytät pekonia, lisää se nyt), lisätään herneet jäisinä ja kuullotetaan toinen tovi. Lisätään tilkka valkoviiniä ja annetaan alkoholin haihtua. Kaadetaan sekaan sopivasti kuumaa lientä ja peitetään kannella. Muutaman minuutin kuluttua herneet lienevät kypsiä - silloin ne maustetaan vielä pippurilla, suikaloiduilla parmankinkuilla ja mahdollisesti pöläyksellä silputtua persiljaa.

Kuvan broileri on kypsynyt kymmenen minuuttia kannen alla. Jauhetaan pippuria pintaan.

Broilereille levitetään siivu emmentalia, toinen parmankinkkua, nostetaan sienet koko komeuden päälle ja ripsaistaan persiljaa pintaan. Peitetään pannu kannella, muttei kuumenneta enää, vaan annetaan pelkästään juuston sulaa.

Nami hörskis! Herneet tarjoiltiin punasikurin kuppimaisista lehdistä. Lusikoi broiskujen päälle tilkka lientä aseteltuasi ne lautasille.

Herkkua on nautittu myös oliiviöljyssä paistettujen pitkien papujen ja porkkanatikkujen kera.

Oikein hyvää pääsiäistä!

Lemmikit on jo bongattu kukassaan!

Valentinon puistossa puutkin kukkivat...

...ja ankkalammessa kuhisee!

Kanoottikisat Po-joella

Junan ikkunasta tiirailtua Asti-Torino-akselilla

Villanova d'Asti

Torino

Keväänvihreä parsakeitto & muna paidassa

Nyt on nautittava keittokeleistä (täällä sataa vettä) ja hämmennettävä soppakauhaa oikein urakalla, sillä kesä se sieltä kiiruhtaa pikemmin kuin arvata saattaa. Kauden keitto valmistuu tottakai keväisistä kasviksista, niistä vihreistä, raikkaista ja puhdistavista. Ensimmäisten kuukausien aikana Italiaan muutettuani kartutin kielitaitoa kaikilla mahdollisilla konsteilla, joista ehkä mieluisin oli paikallisen Kokkisodan, Prova del cuocon, seuraaminen. Jo aiemminkin muistamani kyseisen ohjelman gastronomidinosaurus, Beppe Bigazzi, esitteli eräänä päivänä "maajussien kevätkeiton", jota mielelläni vielä joskus kokeilisin. Siihen laitettiin kaikenlaisia rehuja aina voikukanlehdistä nokkosen nuppuihin ja Beppe selitti maajussien valmistavan tätä elimistöä puhdistavaa keittoa keväisin siksi, että se saa tunkkaisen talven jälkeen olon tuntumaan niin hyvältä. Aikoinaan he eivät tienneet syytä keiton tuomaan hyvään oloon, mutta nykyään voidaan tieteen voimin osoittaa ainesosien terveyttävät vaikutukset. 

Parsakeitto ei ehkä puhdista elimistöä aivan yhtä paljon, mutta se on silti hyvin raikasta ja kuitenkin pehmeän makuista. Reseptin olen poiminut itse Jamien sivulta, jonne eksyin ensimmäistä kertaa ihmetellessäni mitä tehdä tarjouksesta ostetuilla tankoparsoilla. Suosittelen lämpimästi kaikkien sosekeittojen ystäville!

Tankoparsasosekeitto (kahdelle)

300g tuoretta tankoparsaa, josta puumaiset kannat on eliminoitu

puolikas sipuli

puolikas purjo (valkoinen pää on suloisemman makuista)

yksi sellerinvarsi

0,5-1 litraa kanalientä (eli puolikkaan ja kokonaisen liemikuution väliltä)

merisuolaa ja mustapippuria

kaksi tuoretta pientä kananmunaa (omani olivat jättisuuria!)

kaksi siivua ciabatta-leipää tai mitä vain

kaksi nokaretta voita

e.v. oliiviöljyä

Jamie laittaa soppaansa suhteessa vähemmän parsaa, mutta jo tekemälläni tavalla parsan maku oli melko mieto purjon ja sellerin rinnalla. Sanoisin siis, että parsan määrän voi halutessaan huoletta tuplatakin - tai keittää sen lisäksi vaikka pari pientä perunaa!

Sipuli, purjo ja selleri viipaloidaan ja kuullotetaan miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Parsatangoista leikataan nuput irti (laitetaan syrjään odottamaan), tangot pilkotaan ja ne lisätään sipuleiden joukkoon kypsymään. Kaadetaan kanaliemi joukkoon. Pannaan kasariin kansi päälle ja odotellaan 20 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Sitten kasvikset soseutetaan vaikka sauvasekoittimella, suolataan ja pippuroidaan, pannaan kasari takaisin levylle ja lisätään nuput pataan. Annetaan kypsyä vielä pari minuuttia, kunnes nuput ovat pehmenneet.

20 minuutissa, sopan kypsyessä, ehtii vaikka paahtaa leipäsiivut kuumalla pannulla.

Nuput lisätään pataan.

Muna paidassa valmistuu käden käänteessä: rikotaan munat suoraan kiehuvaan veteen, jossa valkuainen kääriytyy itsestään keltuaisen ympärille ja siten viimeksimainittu säilyy juoksevana. Pari minuuttia riittää. Mölleröt nostetaan vedestä lusikalla ja ne pannaan hetkeksi lautaselle, jossa niiden ylle sipaistaan nokare voita.

Valmiit mölleröt

Kasataan annokset: Kauhotaan soppa kulhoon tai mukiin ja nostetaan paahdettu leipäsiivu päälle. Sen ylle asetellaan muna, jonka kylkeen tuikataan veitsellä - siten keltuainen juoksee ihanasti soppaan. Lurautetaan nauha oliiviöljyä komeuden päälle, sekä ripaistaan myös hieman suolaa ja pippuria.

Nam, hyvää oli!

Tällaista täällä on!

Costigliole d'Asti

Lämpimiä kevätterveisiä Torinosta, jossa tänään lenkkeiltiin mukavissa 22 asteen lämpötiloissa! Marchettin jäätelöputiikkiin oli tullut uusia makuja (appelsiinikerma, kiivi, sitruuna, veriappelsiini) ja tokihan siellä oli poikettava kotimatkalla. Appelsiinikerma oli aivan älyttömän hyvää - jos jonain päivänä avaan jäätelöbaarin, niin SITÄ aion valmistaa myyntiin. Päivän postauksen aiheena on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin jäätelö, nimittäin tänään aion vihdoin julkaista kirjoituksen, jota on tullut jo varsin pitkään pähkäiltyä. 

Viime syksynä totuushaasteisiin vastatessani kävi ilmi, että lukijoiden joukosta toivottiin enemmän tosielämän tarinoita tänne keittiöjuttujen keskelle. Panin vinkin korvan taa ja joulun alla naputtelin seuraavanlaisen kirjoituksen, jota ei vaan ole tullut aiemmin julkaistua.

Etsiessäni tietoa luomuappelsiineista (jouluherkkuja niistä oli tarkoitus vääntää) ruudulleni aukesi ruoanlaittokeskustelu, jonka ajattelin täällä esitellä. Otos kuvaa välimerellistä yhteiskuntaa ja sen arvoja vallan mainiosti. Tarinan päähenkilö, Linda, on nimimerkistään päätellen ollut iältään 35-vuotias tapahtumahetkellä. Luetaanpas:

Linda70: Pyydän anteeksi jos tämä ei liity millään lailla keittiökeskusteluihin, mutta olen niin onnellinen että halusin jakaa kanssanne tämän hetken! Eilen illalla olen saanut mahtavan LAHJAN vanhemmiltani, he ovat ostaneet minulle uuden auton! Olen niin onnellinen!

Moka: Wow...wow...wow.....mikä lahja! Olet siis ollut kiltti! Minkä auton he antoivat sinulle?

roby66: Sinulla on upeat vanhemmat. Ja sinä olet hyvä tytär, muuten he eivät olisi antaneet sinulle tällaista lahjaa.

Cindy: Minkä auton olet saanut? Onneksi olkoon! Minä olisin pillahtanut itkuun onnesta. Sinulla on kaksi mahtavaa vanhempaa, Linda, onnea!

lallina: Olen iloinen puolestasi, Linda. Täytyy nauttia elämän pienistä iloista! Mutta mikä auto se on?

Linda70: Olen valinnut Yariksen! Laitan teille sitten pikku kuvasen tänne.

raffy: Miten ihanaa, Linda! Vietkö meidät sitten ajelulle ympäri Cataniaa?

Uccio: Viimeksi käydessäni Cataniassa yksi Viisisatanen (Fiat) ohitti minut. Itse kuljin tiellä, hän (Fiat) jalkakäytävällä.

Linda70: Raffy, mutta tottakai vien sinut ajelulle. Katsohan, kuinka kaunis! (näyttää kuvan autostaan).

Carmel@: Onnea uudesta autosta, Linda!

[...]

(Psst. Seuraavan liitteen alapuolelta löytyy Torino-katsaus!)

Topic: E' O.T. MA... VE LO DEVO PROPRIO DIRE !!!! linda70  Coquinario  Coquinario # 1682   Inviato 11-01-2005 09:01    Scusate vi prego se non c'entra niente con la cucina ma,sono talmente felice che volevo condividere con voi questo momento!Ieri sera ho ricevuto un meraviglioso REGALO,i miei genitori mi hanno comprato l'auto nuova! Sono felicissima  Messaggi: 3803 Registrato: Ott 2004 Moka  Coquinario  Coquinario # 1542   Inviato 11-01-2005 09:05    wow...wow...wow.....che regalone! Allora vuol dire che hai fatto la brava!...che macchinina ti hanno preso? ______________________________________________ Monica anno nuovo...VITA e girovita nuovi ....stiamo lavorando per voi ...MokaFoto Messaggi: 7587 Di: Sandrigo (VI) Registrato: Lug 2004 roby66  Coquinario  Coquinario # 68   Inviato 11-01-2005 09:07    Hai dei bravissimi genitori! e tu sei una brava figlia altrimenti non ti avrebbero fatto questo regalo. Messaggi: 2608 Registrato: Mar 2002 Cindy  vulcanica  Coquinario # 826   Inviato 11-01-2005 09:11    che auto hai ricevuto? Auguri!! Io mi sarei messa a piangere dalla gioia!Hai due genitori stupendi Linda, complimenti! ______________________________________________ Cinzietta Bedda Matrix (neera) Bedda Pasqua (Moka) Messaggi: 11927 Di: palermo Registrato: Feb 2003 lallina  forgiamps  Coquinario # 97   Inviato 11-01-2005 09:13    sono contenta x te linda! bisogna gioire delle piccole cose della vita!ma che auto è?   ______________________________________________ lallina forgiamps no amatriciana? no party! Messaggi: 10133 Di: roma - zona greenmount Registrato: Mar 2002 linda70  Coquinario  Coquinario # 1682   Inviato 11-01-2005 09:25    Ho scelto la YARIS ,poi vi metto la fotina!  Messaggi: 3803 Registrato: Ott 2004 raffy  cristallina e fedele  Coquinario # 85   Inviato 11-01-2005 09:27    che bello Linda, poi ci porti a fare un giro per Catania? ______________________________________________ Raffaella Messaggi: 13687 Di: Castelnuovo B Registrato: Mar 2002 Uccio ®  Casinista  Coquinario # 9   Inviato 11-01-2005 09:35    L'ultima volta che sono passato da Catania mi ha sorpassato una Cinquecento. Io ero sulla strada, lei sul marciapiede.    ______________________________________________ Io, come sempre, faccio quel che posso. (F.Guccini) Messaggi: 8859 Di: Contea di Brugfort Registrato: Mar 2002 linda70  Coquinario  Coquinario # 1682   Inviato 11-01-2005 15:40    cita: Inviato da: raffy: che bello Linda, poi ci porti a fare un giro per Catania? Raffy,ma certo che ti porto a fare un giro,ci mancherebbe  guarda che bella  io l'ho presa così ma BLUE AVIO METALLIZZATA,me la consegnano martedi al massimo,ciao!  Messaggi: 3803 Registrato: Ott 2004 carmel@  Coquinario  Coquinario # 1438   Inviato 11-01-2005 15:54    tanti auguri per la macchina nuova, Linda!  ______________________________________________ Socia del Club "Le Matte per la setteveli" Messaggi: 1546 Di: Randazzo (CT) Registrato: Apr 2004 linda70  Coquinario  Coquinario # 1682   Inviato 11-01-2005 16:21    cita: Inviato da: carmel@: tanti auguri per la macchina nuova, Linda!  Grazie mille!!!  Messaggi: 3803 Registrato: Ott 2004 Mirella  Coquinario  Coquinario # 1230   Inviato 11-01-2005 18:24    Auguri Linda    Messaggi: 2851 Di: Italo-Belga Registrato: Dic 2003 quack  OGM (Q)  Coquinario # 1596   Inviato 11-01-2005 18:31     e ora ti tocca pagare da bere   ______________________________________________ Ogni Giorno Modifico (Qualcosa) Non sono d'accordo con quello che dici ma darei la vita perché tu possa continuare a dirlo (Voltaire) Messaggi: 8351 Di: udine Registrato: Ago 2004 margherita  Coquinario  Coquinario # 1225   Inviato 11-01-2005 18:55    bella la yaris ,mi piace tanto!!! buona scelta     complimenti!!!!! ______________________________________________ Nessuno può saltare oltre il limite della propria ombra. M.Heidegger Messaggi: 2356 Di: milano Registrato: Dic 2003 meris  erbazzona  Coquinario # 727   Inviato 11-01-2005 19:03    Brava Linda mo complimenti!!!!! ______________________________________________ meris "il mio presente il mio futuro la luce dei miei occhi sono loro" *Giulia e Marco* Messaggi: 5826 Di: Reggio Emilia citta del tricolore Registrato: Dic 2002

Tällaista täällä. Italiassa auto tekee miehen. Sillehän onkin tarvetta maassa, jonka pinta-ala on Suomea pienempi ja väestö 12 kertaa suurempi. Tässä myös pieni katsaus Torinosta. Olen napannut idean Elegian, Itkupillin ja muistaakseni myös Susan Kulttuureja sekoitellen -blogista, mutta osan otsikoista olen itse lisännyt. 

Torino

Alle miljoonan asukkaan kaupunki Luoteis-Italiassa lähellä Ranskan rajaa. Italialaisten kesken tunnettu FIATin synnyinkaupunkina ja Italian tasavallan ensimmäisenä pääkaupunkina. Ulkomaalaisten kesken tunnettu... ei oikein kai mistään. No onhan täällä Juventus - ketä palloilu kiinnostaa. Lisäksi Torinosta voi löytää Jeesuksen käärinliinat, Euroopan suurimman egyptiläismuseon, sekä Euroopan suurimman piazzan. Mykistävää, juu. Itse koen kaupungin Euroopan Kainalona, eli syrjäisenä onkalona, joka kuitenkin maantieteellisesti on sydäntä lähellä. 

Posti

Syviä huokauksia ja palaneiden pinnojen käryä kantautuu postitoimiston kroonisesta kilometrijonosta, viikonpäivästä ja kellonajasta huolimatta. Laskujen maksamisen, antiikinaikaisin menetelmin suoritettavien lähetysten leimaamisen, sekä lukuisten ongelmien edessä olkapäiden kohauttelemisen lomassa odottavan aika on luvattoman piiiitkä. Muuten on sanottava, että Kusti polkee verrattain hyvin. Kerran minulle osoitettu kirje oli tosin avattu ja varovaisesti takaisin kiinni liimattu. Ei ollut Kusti löytänyt hynää kuoren lovesta, ei.

Asunnot

Talvella kylmempi kuin Suomessa (paitsi ehkä tänä vuonna) ja kesällä ehdottomasti kuumempi. Meidän asunnossamme ovien alla on n. 1,5 cm raot, joita parhaamme mukaan yritämme tilkitä. Ilmaston lämpeneminen on puolellamme, njäh. Yksilasiset ikkunat edellisen vuosisadan alkupuolelta (ellei suoraan 1850-luvulta, jolloin talo on rakennettu) kostuvat talvisin - lämmityksestä ja tuulettamisesta huolimatta. Vesi valuu noroina. Lattia on kiveä, joka kesällä pitää varpaat mukavasti vilpoisina. Kuten talvellakin. Asuntomme paksut kiviseinät ovat kylppäriä lukuunottamatta 3-4 metriä korkeita, joten on siinä mitä lämmittää pikku lämpöpattereilla, jotka puolestaan lämpenevät "kaasulämppärin" avuin. Viimeksimainittu sijaitsee pesukoneen yllä sisäpihan puoleisella parvekkeella, jonne niitä varten (?) on kyhätty hieman vaatekomeroa suurempi koppero. Mielenkiintoista, eikö?

Lämmitys voi olla myös taloyhtiön keskittämä. Asukkaat siis yhdessä päättävät milloin syksyllä hanat avataan ja milloin keväällä suljetaan. Siten lämmityslasku on aina vakio. Anoppilassa on näin ja vaikka heidän pattereissaan on normaalit hanat joilla voi lämmityksen ruuvata kiinni, mitä he tekevätkään kun asunto lämpenee liikaa? No avaavat tietysti ikkunat! "Ne patterit menee rikki jos niitä hanoja aletaan ruuvailemaan!". 

Omassa asunnossani plussaa on kookas kaasuliesi. Ja keskeinen sijainti keskustan tuntumassa, täsmälleen opinahjojemme puolimatkassa. Ja ennen kaikkea mukavat naapurit, onneksi. Esimerkiksi ylimmässä kerroksessa asuva calabrialais-sisilialainen vanhahko pariskunta, jonka miespuolinen, nimeltään Enzo, aloittaa toisinaan aamunsa huutamalla "huoooranpojat!" parvekkeeltaan. Ja seinän takana on bridge-kerho, jossa välillä remutaan ja toisinaan tapellaan myöhäisille pikkutunneille asti. Onneksi korvatulpat on keksitty!

Mitä tulee sisustamiseen noin niinkuin perinteisessä mielessä, niin jokseenkin tyypillistä on hankkia hienot huonekalut ja verhota joka ikinen joko vahakankaalla (keittiön pöytä), kangassuojuksella (keittiön tuolit) tai mikä pahinta, joskus jopa läpinäkyvällä muovilla (olohuoneen sohva!). Muutaman vuosikymmenen kuluttua kukaan ei enää muista miltä ne hienot huonekalut oikeasti näyttävät. 

Vuokra-asuntojen vuokraamisesta kerron sen verran, että ensinnäkin on haasteellista löytää vuokranantaja, joka vastuuntuntoisesti tekee sopimuksen kirjallisena, virallisena ja kaikkien sääntöjen mukaisena. Välitystoimiston kautta sellaisia kunnollisia vuokranantajia löytyy, mutta kaikkihan tuntevat välitystoimistojen nelinumeroiset palkkiot, eikö vain? Vaan ilman henkilökohtaisia suhteita se onkin ainoa vaihtoehto. Vuokrasopimuksen uusiminen ei ole ilmaista myöskään, vaan maksaa tilanteesta riippuen satasen tai pari molemmille osapuolille: niin vuokralaiselle kuin vuokranantajallekin. 

1900-luvulle tultaessa rakentamisen sekä esteettinen että käytännöllinen puoli on laskenut täällä kuin lehmänhäntä. Mikä tahansa "nykyaikainen" rakennus on aika karua katseltavaa (vetää hyvinkin vertoja makkaratalolle). Usein valtion/kunnan/kaupungin rakennushankkeet "kilpailutetaan", rakentaminen aloitetaan ja puolivälissä urakkaa pannaan pillit pussiin, lähetetään työmiehet kotiin ja otetaan ensimmäinen lento Karibialle. Vaan minne katoavat miljoonat? 

Täällä on myös torakkaongelma, which is nice. Kerran (juuri taloon asetuttuamme) löysinkin yhden pikkusormen kokoisen housuistani, jotka olivat juuri sillä hetkellä ylläni. Very nice.

Liikenne

Tämä aihe on varsinainen piikki lihassani ja tuskan minimoidakseni kirjoitan siitä mahdollisimman vähän. :D Julkiset kulkevat melko hyvin, käytössä on myös luontoystävällisiä busseja. Liikaa ekologisuutta tasapainottavat onneksi ne vanhemmat linjurit, joiden ansiosta ilmansaastepitoisuudet eivät pääse liikaa laskemaan. Torinon metro on oikein siisti ja hieno, linjan koko on Helsingin kaliiberia. Erona on se ettei metro jostakin käsittämättömästä syystä ulotu keskustaan asti, vaan päättyy rautatieasemalle. Autoja on yksinkertaisesti liikaa. Polkupyöriä silloin tällöin näkyy liikenteessä myös. "Mitä lie kommunisteja ynnä muita nuhjuisia vasemmiston pieruja".

Jätteet

Täällä jätepöntöt sijaitsevat kaduilla. Sisäpihat ovat ahtaita ja taloja on niin paljon, että homma olisi muulla tavoin hyvin haasteellista. Lajittelupisteitä on hieman harvemmassa, meiltä lähin löytyy muutaman korttelinvälin päästä. Aiemmin mainitsemani naapurimme, se calabrialainen pappa, on mm. sanonut: "Eeh, minä vippaan kaikki roskat tuonne tavalliseen pönttöön, ei sitä kukaan huomaa, vien ne sinne nopeasti". Arvata saattaa, kuinka moni italialainen järkeilee hänen laillaan. Lajiteltujen jätteiden jatkokäsittelystä en ole kylläkään niin varma, mielessäni siintää epäilys niiden lopullisesta sijoituspaikasta. Eräässä tv-ohjelmassa näytettiin, kuinka muuan italialaisessa kaupungissa yksi ja sama jäteauto imaisi sisuksiinsa niin seka- kuin erikoisjätteetkin. Helpointa on löytää paperijäteastia, muoviroskalaari, sekä yhdistetty pönttö metallille ja lasille. Biojätteitä Torinon tässä osassa ei käsitellä lainkaan, mutta naapurikunnassa kylläkin. Appiväki esimerkiksi kerää kiltisti maatuvat omaan pussiinsa ja heittävät pussin sitten biolaariin. Pussi on muovia.

Tuoksut

Pyöräilen päivittäin vilkkaan liikenteen seassa ja joka kerran satulaan noustessani suunnittelen ostavani hengityssuojaimen seuraavaksi kerraksi. Lisäksi kaduilla haisee (ja näkyy) usein kakka ja pissa. Tiedän että Torino on puhtoinen ja "elegantti" muiden saapasmaan kaupunkien rinnalla, mutta ero on suuri Suomeen verrattuna. Pikkuveljeni oli pari vuotta sitten täällä vierailulla ja yhden ainoan päiväkävelyn aikana rassukka tallasi kolmesti kakkaan. (Kerroinkohan tämän jo aiemmin?). Ulkona on siis syytä pitää katse maassa. Pakokaasut jäävät kuvuksi kaupungin ylle (asian voi vahvistaa kukkulalle nousten ja sieltä tähyillen) ja nokeavat rakennusten seinät mustiksi. Elegia muistaakseni mainitsi parfyymit - niistä pidän kyllä! Lisäksi kesäaikaan täällä on oma erityinen tuoksunsa, nimittäin etenkin asuintaloni porttikongissa tuoksuu kivi.

Pubit ja ravintolat

Mielestäni täällä kahvilat ja baarit ovat varsin erilaisia kuin Suomessa, jossa kesäisin nautiskellaan sydämen kyllyydestä terasseilla ja talvisin ehkä pelastaudutaan pimeästä ja pakkasesta kuppilan lämpöön. Mielestäni Suomessa on enemmän tunnelmaa! Italiassa ulos mennään näyttäytymään, ei niinkään vapaasti rupattelemaan kenen tahansa kanssa tai musiikkia kuuntelemaan. Lisäksi on mainittava, että pikkiriikkiset kahvila-baarit eivät juuri kosiskele asiakasta viihtymään, sillä baaritiskin ääressä holautettu euron hintainen kahvi tuplaa arvonsa pöydän ääreen istahtavan asiakkaan huulilla. Pitkään kuppilassa majaileva asiakas saa myös pahaa silmää niskaansa, viehän hän tilaa muilta mahdollisilta asiakkailta ja roskaakin vielä.

Ravintolat, mitä ruokaan tulee, osaavat nylkeä turisteja. Turisti on siis ihminen, joka ei ole vakkariasiakas. Turisteja huijataan. Heille syötetään mitä sattuu ja he saavat myös maksaa vakkareita enemmän. Fiducia, eli luottamus, on päivän sana. Jokaisella täällä on YKSI ainut lihamyyjä, leipäkauppias tai barista, joka on luotettava, liittoutunut ja joka saa asiakkaan tuntemaan itsensä erityiseksi. Sisäpiiriin kuuluvaksi. Asiakas on tunnettava nimeltä. Turisteista ei tarvitse välittää.

Tähän on lisättävä, että mukaviakin paikkoja on ilman muuta olemassa. Oma kokemukseni on rajoittunut ulkoruokinnan saralla, mutta esimerkiksi maaseudun agriturismot ovat yleensä mukavia: ruoka on hyvää ja viini virtaa! :) Tottakai kaupungeissakin on mukavia paikkoja ja esimerkiksi käytäntö nimeltä "aperitivo" on kerrassaan nerokas: noin iltaviidestä kahdeksaan kaffilat ja baarit tarjoavat notkuvan buffetpöydän mitä erilaisimpia pikkusuolaisia yhden viini- tai Campari-lasillisen hinnalla. Täällä yleensä ei juoda muuten kuin ruoan yhteydessä (paitsi ehkä yöelämässä, muttei sielläkään paljon), joten onkin luultavaa, että tilatessasi lasin kuohuvaa saat kylkiäisenä lautasellisen pikkupurtavaa.

Koulut

En tunne tämänhetkistä tilannetta riittävän hyvin siitä kertoakseni, mutta vuoteen 2006 asti oppivelvollisuus loppui vielä 14 ikävuoden kohdalla. Sittemmin systeemiä on uudistettu vuosittain. Lukio on venytetty viiteen lukuvuoteen, joten Suomen lailla tuore ylioppilas on täälläkin iältään 19-vuotias. Peruskoulu ei sisällä (ainakaan vuosikymmen sitten) monipuolista liikuntaa, terveystietoa, käsitöitä, kotitaloutta, yhteiskuntatietoa, jne. Sen sijaan koulussa opitaan mm. paljon antiikin historiaa ja kirjallisuutta. Koulussa ei syödä, vaan ruokatunnilla mennään kotiin lounastamaan. Lauantai on koulupäivä siinä missä muutkin, myös yliopistossa. 

Lukio ei ole yleissivistävä, kuten Suomessa, vaan on olemassa erilailla painotettuja lukioita: tieteellinen, klassinen, kielellinen, tekninen jne. Ammattikouluja on myös, nykyään niitä suositellaan oppilaille, jotka eivät halua suunnata yliopistoon. Muutama vuosi sitten useat 14-vuotiaat menivät peruskoulusta suoraan töihin (esim. apuriksi vanhempien baariin tai vihannespuotiin). Lukioissa, kuin myöskään yliopistoissa, ei juurikaan ole mahdollista räätälöidä omaa kurssitarjotinta, vaan koulutuslinjat ovat valmiita paketteja. Siitäpä syystä eräällä saattaa olla hyvä tuntemus kreikan ja latinan kielistä, mutta totaalinen aukko matematiikan saralla. Nuoria ei siis kannusteta itsenäisyyteen, päinvastoin. 

Yliopiston luennoilla, erityisesti ensimmäisen vuoden aikana, professorien työhön kuuluu alinomaan mölyävien opiskelijoiden ruotiminen. Aika noloa. Esseitä ei tunneta lainkaan (ainakaan omalla kohdallani), metodi on kirjavuorien pänttääminen ja enimmäkseen luokan edessä suullisesti tenttiminen. Kaikilla ylioppilailla on oikeus astua ilman pääsykoetta yliopistoon. Oma moka, jos ei pysy tahdissa mukana. Tosin yliopisto on pikemminkin nuorisoparkki, minne muuallekaan heidät sijoittaisi "aikuisten" tieltä. Ai vieraskielistä opetustako? Siis ulkomaalaisille vai? Haha no way! Ja kielten opiskeluhan on muutenkin vähän retuperällä.

Pienet koululaiset

Kantavat reppuja, jotka ovat isompia kuin he itse! Toinen osuva otos täällä. Ne ovat aina täyteen ahdettuja ja vaikuttavat hyvin painavilta. Siinä missä Suomessa pienille koululaisille kaupataan pieniä koululaukkuja ja isoille isompia, täällä suuntaus kulkee vastakarvaan. Koululaisilla ei ilmeisesti ole pulpetteja, joihin jättää osan kirjoistaan, vaan ne on kaikki raahattava päivittäin edestakaisin. Väite on vapaasti paikallisten lapsiperheiden vahvistettavissa: Ciacionia ja muut...? Trolley-tyyppiset koululaukut ovatkin yleistymässä, mutta monesti näkee äitejä ja isiä jättimäiset barbie-reput olallaan, jälkikasvu rinnallaan tallustamassa. Ja millaisia reppuja! Italialaisten sanotaan olevan tunnistettavissa maailmalla siitä, että heillä on aina aurinkolasit päässään, tilanteessa kuin tilanteessa. Vaan sitäkin varmemmin heidät tunnistaa aataminaikaisista repuistaan, katso vaikka! Huvittavaa kyllä, kyseiset laatikkomallit maksavat aivan älyttömiä summia, normaalisti hinnat pyörivät 70-90 euron välillä. Tosin eastpak (90-lukuisen nuoruuteni hitti) se alkaa pikkuhiljaa rantautua tännekin.

Eläkkeellä

Useat harmaahapset kävelysauvaan nojaavat eläkeikäiset jatkavat töiden tekemistä, esimerkiksi puodissaan tiskin takana tai muuallakin. Osittain huvin tai tottumuksen vuoksi, luulen. Toisaalta maassa, jossa minimieläke on 500 euroa kuussa ja vuokrat pohjoismaiden luokkaa, ymmärtää hyvin lisäansiolle olevan tarvetta. Takavuosina täällä jaeltiin hövelillä kädellä eläkkeitä sun muitakin valtion anteja (Craxin hallituksen aikaan, esmes), mutta nyt onkin hätä housuissa. "Pitäiskö alkaa harkita tämän kananmunien laadunvalvontaviraston jokaiseen pikkukaupunkiin sijoittamien toimipisteiden lakkauttamista tai yksityistämistä?".

Toisaalta on jokseenkin omituista, että maa, joka makaa korviaan myöten veloissa (pelkästään Torinon kunnan velka on aamulehden lööppien mukaan 5 miljardia euroa) ja jossa asuu rapiat 60 miljoonaa ihmistä, ylläpitää mm. 45 asukkaan KUNTIA! (Esim. Ingria, pieni vuoristokylä, joka kuuluu Torinon maakuntaan). Kunnassahan on ilman muuta oltava myös kunnanvaltuustot sun muut mukavuudet johtajineen päivineen. Myös Ingriassa.

Työelämä

Tänä päivänä on rankkaa kaikkialla, mutta täällä työttömäksi ei lueta sitä onnetonta, joka koskaan ei ole saanut työsopimusta käteensä elämänsä aikana. Suuri osa tavallisesta työstä on pimeää, etenkin rakennus- ja elintarvikealalla. Siispä jos minä, Limonata, syntyperäinen italialainen, opinahjostani valmistunut ja siitä lähtien töitä etsinyt, en yrityksestäni huolimatta koskaan hommia löytänyt (n. 10% valmistuneista löytää töitä täällä), niin kuinka minun käy? Huonosti. "Et ole koskaan ollut töissä? Jaa sitten et voi olla työtön". Loogista? Eipä sillä, työttömyystuki ei tietenkään vastaa suomalaista käsitystä edes oikeasti työttömien kohdalla.

WC:t

Kaikki varmaankin tuntevat "turkkilaiset vessat" eli ne, joissa on reikä lattiassa. Täällä niitä pidetään pyttyä hygieenisempänä, eikä ihme, sillä italialainen bakteerikammoinen (tai omassa uskossaan elävä) nainen ei pissaa istualtaan julkisissa vessoissa! Vaikka vessa olisi kuinka siisti tahansa ja vaikka rengas olisi huolellisesti verhottu. WC-pytyn reunat ovat yleensä virtsalla kuorrutettuja ja muistanpa kerran nähneeni myös mustat kengänjäljet renkulalla! Ja täällähän on tapana kävellä kengät jalassa sisälläkin. 

Meille suomalaisille opetetaan niin koulussa kuin kotonakin, kuinka toiletin rengas verhotaan paperilla ja sille voi huoletta istua. Eihän se arvokkain paikka mihinkään kosketa, on turvallisesti siellä ilmassa vaan. Italialainen nainen ei ole samaa mieltä kanssamme. Hänen jäljiltään WC on lattiaa myöten lainehtiva virtsalaari. "Hygieenistä".

Byrokratia

Just tällä hetkellä telkusta näytetään juttua konkurssiin menneestä lehmänkasvattajasta, jolla ei ole rahaa ruokkia 150 lehmäänsä. Eläimet on jo jokin aika sitten ilmiannettu (eli poliisi on tietoinen niiden olemassaolosta ja käynyt myös paikan päällä) mutta Italian hitaan byrokratian vuoksi jo kaksi lehmää ja kaksi vasikkaa ovat nääntyneet nälkään (ja niiden ruhot lojuvat paikallaan elossa olevien eläinten joukossa), loput niistä on järkyttävässä kunnossa, makaavat voimattomina ja sairaina omissa ulosteissaan ilman ruokaa ja juomaa! Uskomatonta... Poliisi seisoo kädet puuskassa ja sanoo että "valitettavasti meidän on odotettava virallista päätöstä ennen kuin voimme toimia".

Toisena esimerkkinä voisin mainita vaikka yliopiston kurssiarvosanojen rekisteröimisen. Jos tentti on suullinen, arvosana rekisteröidään välittömästi suorituksen jälkeen. Omaa tenttimisvuoroa saa toisinaan odotella kaksikin kokonaista päivää, jos opiskelijoita sattuu olemaan paljon - mutta siitä ei ollutkaan tarkoitus nyt puhua. Kun tentti on suoritettu kirjallisena, se on käytävä erikseen rekisteröimässä professorin byroossa. Tänään jonottelin vaivaiset kaksi tuntia saadakseni puumerkkinsä pikku arvosanakirjaseeni. Rohvessori puolestaan liimaa oppilaiden mukanaan tuomat tarralappuset kansioonsa, joka on oppilaan allekirjoitettava. Kansion hän kiikuttaa oppilaitoksen johtoportaan sihteeristöön ja kuka ties millaisia jatkotoimenpiteitä siellä vielä vaaditaan. Jonkun on tietysti naputeltava tarralappusilla oleva data tietokoneelle jne jne. Ihan kuin kivikaudella, nastaa! 

Summa summarum

Nähty on. Next, please!

Loppukevennys

Mennään kaikki ostamaan fantastista pimppaa!!!

Edit.

Verot

Vuoden 2009 verotietojen mukaan 50% italialaisista on ilmoittanut vuoden veronalaisiksi tuloikseen alle 15 000 euroa. 1/3 on ilmoittanut tulonsa olevan alle 20 000 euroa. Nihkeät 13% italialaisista on ilmoittanut tulonsa ylittäneen ko. vuonna 35 000 euroa. Tämän takana on kaksi selitystä: a) to-del-la moni kiertää veroja b) täällä ollaan todellakin suossa!

Eilen telkusta tuli juttua lounasseteleistä, joilla Italiassa voi (vaikkei pitäisi) tehdä kodin ruokaostokset, hankkia uuden television tai vaikkapa shoppailla itselleen uudet jalkineet. Idea on, että lounassetelit myydään työnantajalle, joka antaa sen edelleen työntekijälle. Tämä tulee palkankorotusta edullisemmaksi, sillä setelin arvon ollessa alle 5,29€ seteli on työnantajalle veroton. Työntekijän tulisi sääntöjen mukaan kuluttaa yksi seteli kerrallaan, mennä vaikka kulmabaariin haukkaamaan sämpylä lounastauollaan. Mitä tekee Mario, baarinpitäjä, nippu lounareita kassassaan? Lähettää ne setelit painaneelle yhtiölle, joka panee setelit silppuriin ja maksaa Mariolle niiden arvon rahana - miinus ennalta sovittu prosenttiosuus, joka yleensä kieppuu 10-15% välillä (eli lounassetelibisnestä pyörittävän yrityksen tuotto)?

Ehei, sillä Mario onkin furbo, viekas kettu ja käyttää kassassaan nököttäviä lounasseteleitä rahan tavoin ruokakaupassa. Osa lounareista siis välttää silppurin ja jatkaa elämäänsä kädestä toiseen - kukaan ei halua sitä lunastaa rahaksi, sillä se merkitsisi yli 10% "tappiota".

Aika velikultia!