Kotikutoinen luonnonjogurtti

Edit. Kotona valmistetun jogurtin (ainakin jos se valmistetaan kreikkalaisittain valuttamalla) pitäisi olla luontaisesti vähälaktoosinen. En ole vielä syventynyt asiaan perusteellisemmin, mutta aiheesta lisää ainakin täällä ja täällä.

Jogurtti ei ehkä taivu illalliseksi, mutta oivalliseksi jälkiruoaksi tai erinomaiseksi aamu- väli- tai iltapalaksi kylläkin. Kenenpä elimistö ei tykkäisi vatsaa hellivistä bakteereista säännöllisesti nautittuina? Tällä ohjeella syntyy niin samettista ja miellyttävän makuista jogurttia, että kaupan tehdasvalmisteiset vastaavat kalpenevat pahan kerran rinnallaan! Resepti ei vaadi minkäänlaista erikoisvälineistöä, sillä upea, paksuhko jogurtti syntyy vain kattilaa ja hellaa apuna käyttäen.

Kaikki sai alkunsa viikonloppuna, jolloin olimme puistossa pikku-piknikillä, kesän ensimmäistä kertaa!

Olin pakannut reppuuni Mireille Guilianon kirjan Ranskattaret eivät liho, yksi play.comista parilla eurolla tilaamistani käytetyistä kesäkirjoista. Kirjassa Mireille paitsi suosittelee lämpimin sydämin samppanjaan, kaviaariin ja ostereihin pohjautuvaa (!) ruokavaliota, myös tolkuttaa, kuinka tärkeää on huolehtia vatsan hyvinvoinnista. Ruoansulatus, digestione, on täällä Italiassakin usein kuultu sana, johon itse vasta näillä leveysasteilla olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota. Pohjoisessa taas puhutaan paljon kuiduista, proteiineista, vitamiineista ja hivenaineista. Täällä etelässä kysymykseen "Saatko riittävästi kalsiumia?" törmää huomattavasti harvemmin. Vitamiinien saannista on hyvä pitää huolta, mutta mielestäni yhtä tärkeää on terveellinen ruokailurytmi, säännölliset elämäntavat ja ennen kaikkea taju yhdistää ruoka-aineita toisiinsa. Sille, että cappuccino nautitaan yksinomaan aamulla, eikä missään nimessä lounaan jälkeen, on varmaankin olemassa omat järkiperäiset syynsä. Mireillen samppanja-ruokavaliota kokeilisin myös suurella mielenkiinnolla (ja luultavimmin suuren euforian vallassa), mutta opiskelijakeittiöstä käsin ylläpidetty blogi tarjoaa tällä erää reseptin, joka ei rasita kukkaroa nimeksikään.

Tähän väliin mahtunee myös pikakatsaus viikonlopun eväsleivistä.

Mozzarella, tomaatti ja rucola maistuivat, maustettuina ripauksella hienoa merisuolaa.

Jogurttipaja: Paksupohjainen kattila, litra maitoa, pari-kolme ruokalusikallista luonnonjogurttia, suuri kulho ja pieni kulho. Lusikka. Niillä mennään.

Maitoa kuumennetaan kattilassa matalalla liekillä. Sekoitetaan välillä, jottei pala pohjaan. Muista, että palaneen makua ei saa sitten millään pois jälkeenpäin! Kun maidon pinnasta nousee höyryä ja kattilan reunoille muodostuu pieniä kuplia, otetaan kattila levyltä ja maito kaadetaan suureen kulhoon jäähtymään. Kun maito on 45-asteista, eli kun pystyt pitämään puhdasta keskisormeasi upotettuna nesteeseen 20 sekunnin ajan, kaadetaan osa maidosta pieneen kulhoon, jossa jo odottelee se pari lusikallista jogurttia. Maito ja jogurtti sekoitetaan hyvin yhteen. Hyvin! Sitten seos kaadetaan kolmessa osassa takaisin isoon kulhoon, lopun maidon sekaan. Joka kerralla sekoitetaan huolella, jottei jogurttiin jäisi kovin paljon mykyjä ja jotta siitä tulisi paksua kauttaaltaan.

Lopuksi suuri kulho peitetään raskaalla pyyhkeellä (laitoin kaksi keittiöliinaa päällekkäin) ja kulho siirretään uuniin (tai muuhun lämpimään/vedottomaan paikkaan). Uuni lämpenee juuri sopivasti sekä myös pysyy lämpimänä laittamalla sinne kattilallinen kuumaa vettä. Tätä olen jo kokeillut kahdesti (kyllä vain, jogurtti katosi nopeasti parempiin suihin) ja hyvää on tullut! Annetaan jogurtin tekeytyä 6-8 tuntia (eilisen satsin annoin tekeytyä yli 9 tuntia ja mielestäni siitä tuli vieläkin paksumpaa). Tämän jälkeen jogurtti siirretään jääkaappiin hyytymään noin 8 tunniksi. Superpaksua jogurttia syntyy valuttamalla valmis tuote harsolla vuoratun siivilän läpi.

Edit. Uunia en kytkenyt lainkaan päälle, vaan vesikattila riitti pitämään sen mukavan lämpimänä koko 9 tunnin ajan!

Lopputulos on oikein samettinen, eikä läheskään yhtä hapan kuin kaupan jogurtit - ainakaan ne mitä täältä Italiasta löytää. Täällä ei olla jogurtti-ihmisiä, tai ainakaan niitä ei osata tehdä. Sinänsä mielenkiintoista, sillä Kreikka, jogurtin mekka, sijaitsee aivan tuossa naapurustossa. Tätä reseptiä kuitenkin suosittelen kaikille jogurtin ystäville! Ensi kerralla taidankin kokeilla kotijuuston tekoa.

Pollo alla Marengo - Marengon polloa

Eilisellä ostosreissulla mukaan tarttui tarjouslaarista niin kilo muhkeaa broilerinrintaa ja toinen pulleita herkkusieniä...

...kuin myös mehukkaita Sorrenton sitruunoita! Nämä viimeksimainitut ovat ainoaa laatuaan, sitruunoiden aatelia. Paksu, muhkea kuori kätkee sisäänsä vaaleankeltaisen, makealta tuoksuvan, mehevän (muttei kovin nestepitoisen) hedelmälihan, josta ei varmaankaan voi saada aikaan mitään mauttomaksi luonnehdittavaa. Olen pienestä asti tykännyt maistella sitruunaa raakana ja pakkohan ne hampaat oli upottaa myös tähän hedelmään. Maku oli - kyllä kyllä - hapan, mutta samaan aikaan erittäin makea ja kukkainen. Kesän maku.

Jaa millaisen illallisen ostoskoriin poimituista aineksista sitten saikaan loihdittua? Muutaman google-haun ehdin jo naputella, kunnes mieleeni muistui aikaa sitten kummastelemani resepti kananpojasta, johon legendan mukaan itse Napoléon Bonaparte hurmaantui voitokkaassa Marengon taistelussa. Spinetta Marengo on pieni piemontelainen kyläntapainen, joka sijaitsee Alessandrian maakunnassa, vähän Torinosta etelään. Siellä reilu kaksisataa vuotta sitten Napoleonin palveluksessa ollut kokki kehitteli taistelun päätteeksi vähistä saatavilla olleista raaka-aineista tämän erikoisen makuyhdistelmän, joka sittemmin on vakiintunut alessandrialaiseksi perinneherkuksi. 

Kuten perinneruokien laita yleensä on, sitä yhtä ainoaa ja alkuperäistä valmistustapaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Joka mamma keittää kasaan omanlaisensa version ja siispä naputtelen minäkin kaksi reseptiä, joista toinen on netissä laajemmin esiintyvä versio - toinen taas oma tekeleeni.

Giallozafferano neuvoo etenemään tällä tavoin (ainekset neljälle):

1 kokonainen kana

vähän vehnäjauhoja

4 herkkutattia (herkkusienet sopivat myös korvikkeeksi)

1 sitruuna

4 jokirapua (katkaravuilla voi korvata puuttuvat jokiravut)

lasillinen oliiviöljyä

4 siivua maalaisleipää

4 kananmunaa

500g tomaatteja

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja pippuria

persiljaa
puoli litraa valkoviiniä

Tämä resepti sisältää omaani verrattuna paljon enemmän aineksia. Omasta keittiökaapistani ei löytynyt leipää, ei munia, eikä liioin jokirapuja tai herkkutattejakaan. Jonakin päivänä kokeilisin mielelläni tätä runsaampaa ohjetta, niin erikoiselta se kuulostaa:

Kana leikataan kahdeksaan osaan, jotka kieritellään vehnäjauhoissa ja ruskistetaan öljyssä. Pannulle lisätään valkosipuli, kaltatut ja pilkotut tomaatit ilman siemeniään, sekä lasillinen valkoviiniä. Kun alkoholi on haihtunut, kansi suljetaan ja kanan annetaan kypsyä 20 minuuttia. Sillä välin puhdistetaan ja pilkotaan sienet, jotka lisätään pannulle. Koko soppa suolataan ja pippuroidaan ja keitetään vielä toisetkin 20 minuuttia. 

   Kuumennetaan 2,5 dl valkoviiniä pienessä kattilassa, jonne lisätään hieman suolaa ja kokonaiset jokiravut (toivon eläinten olevan jo henkensä heittäneitä, sillä noin pieni nestemäärä pääsee kyllä pahasti jäähtymään kun ravut sinne lisätään).

   Seuraavaksi otetaan kolmas ja neljäskin käsi taskusta ja paahdetaan yhdellä paistinpannulla öljyllä valeltu leipäsiivu  ja paistetaan toisella (laakealla) pannulla neljä munaa toisistaan erillään siten, että keltuaiset jäävät häränsilmiksi.

   Kun kana on kypsää, sille pöläytetään silputtu persilja ja puristetaan sitruunan mehu. Kansi suljetaan ja annetaan maustua vielä kolmen minuutin ajan. 

   Kana kananen asetellaan sitten vadille, jonka reunoille levitetään paistetulla munalla päällystetyt leipäsiivut. Kananpalojen päälle pannaan vielä jokiravut - et voilà! 

Itse leikkasin broilerin muhkeat rinnat pitkittäin paksuiksi puikoiksi, jotka kieritin jauhoissa. Ruskistin ne pannulla ja roiskin valkoviinillä. Lisäsin pataan jo valmiiksi kypsennetyn suikaloidun sipulin, sekä sipulin kanssa paistetut, siivutetut herkkusienet, nokareen kanaliemikuutiota, pippuria ja yhden suuren pieneksi pilkotun tomaatin. Suljin kannen, alensin liekin pienenpienelle ja varttitunnin verran odoteltuani padasta puuttui enää puserrus ihanaa sitruunaa ja pölläys silputtua persiljaa. Maista ja nauti!

Jauhoissa kierittely takaa mehukkaan ja murean lopputuloksen, edes Sitruunainen ei voi epäonnistua!

Erbaluce di Caluso, paikallista raikasta valkoviiniä nautittiin Marengon kanan kumppanina. Tässä kyökissä on kuukausikaupalla ruokailtu ilman viinejä ja täytyy sanoa, ettei erityisemmin ole tehnyt edes mieli. Tämä pullo tarttui kuitenkin matkaan naapurin irtoviinimyymälästä, josta kävimme kyselemässä sekä viini- että pakkausvaihtoehtoja tulevaa Suomen-lomaa varten. Tottakai matkalaukku on täytettävä paikallisilla rypälemehuilla, kuinkas muutenkaan! Viiden litran tyhjiöpakattu viinipönikkä maksaa, viinistä riippuen, 20-30 euroa. Kyseiset viinit ovat muuten laadukkaita. Ensi viikolla menemme maistelemaan loputkin laadut läpi ja ehkäpä voisin ottaa paikan päällä muutaman valokuvankin. Sitten kun minä olen vanha niin haluan juuri samanlaisen putiikin jossa puuhastella!

Välimerelliset paprikatöttöröt

Tautisen hyviä! Palkitsin itsemme (miehen siitä että on kärsivällisesti kestänyt ei-niin-miellyttävää seuraani viime aikoina - itseni siitä että jaksoin kuin jaksoinkin pusertaa kesän kahdeksan tenttiä kunnialla ja erittäin hyvällä menestyksellä läpi) ja tietysti lukijakuntani (toivottavasti tänne joku vielä eksyy toistuvista taukoiluistani huolimatta) uuden ja herkullisen reseptikokeilun merkeissä! 

Löysin ohjeen ihanasta Giallozafferanosta, jossa on muuten mainiot vaihekuvat, kannattaa vilkaista! Jos muuten joku sattuu löytämään sieltä (tai muualtakin) kivannäköisiä reseptejä ja olisi kiinnostunut suomennoksista, voin yrittää toteuttaa toiveita uusien postailujen muodossa. 

Takaisin kääröihin: 

paprikoiden sisältä löytyy: 

sardellifileitä (ne voi mainiosti korvata vaikka tonnikalalla tai jättää kokonaan pois), 

basilikaa, 

valkosipulia, 

lehtipersiljaa, 

mozzarellaa, 

kapriksia, 

pippuria, 

sekä niin halutessaan myös korppujauhoja. 

Juuston ja merenelävien liitto ei yleensä ole ihan paras mahdollinen idea, joten tätä todella hyvältä näyttävää ohjetta kokeiltiinkin suuren mielenkiinnon ja jännityksen vallitessa. Mozzarellan ja sardellin kimppa oli kuitenkin suuri positiivinen yllätys! Voin lämpimästi suositella reseptiä kaikille, jotka pitävät aromikkaista välimerellisistä mauista!

Alkuperäinen resepti neuvoo valmistamaan herkun uunissa. Meillä on lämpöasteita jo muutenkin aivan riittämiin (puhumattakaan sähkön korkeammasta hinnasta ennen iltaseitsemää - syömme yleensä ennen sitä) joten kokeilin valmistaa kääryleet pannulla. Hyvin meni silläkin lailla. Näin grillikaudella kannattaa myös ehdottomasti hyödyntää ulkosalla kokkailun suloja!

Uunissa: paista kokonaisia paprikoita 250 asteessa 20-25 minuutin ajan, käännellen niitä joka kyljelle. Tarkoitus on saada niiden pinta täyteen mustia laikkuja. Ota kasvikset uunista ja sulje muovipussiin muutamaksi minuutiksi, kunnes niiden kuori lähtee helposti vetämällä irti. Poista kanta sekä sisus, leikkaa muutamaan lohkoon pituussuunnassa.

Pannulla: öljyä lämmin pannu, pane jo lohkotut paprikat pannulle. Ripottele merisuolaa pintaan ja sulje kannen alle reiluksi toviksi: puoli tuntia menee ihan kevyesti siihen, että paprikat muuttuvat pehmeiksi ja kuoretkin osittain lähtevät irti. Muista heittää vettä pannulle silloin tällöin, etteivät vallan pala pohjaan.

Sekoita täytteen ainekset yhteen. Jos raaka valkosipuli tuntuu liian rankalta, tee niinkuin Sitruunainen: keitä kokonaista kynttä vedessä parin minuutin ajan, silppua se sitten. Antaa makua, muttei vatsanpuruja. Kokeilin täyttää puolet paprikoista muuten samalla massalla, mutta johon oli lisätty korppujauhoja. Oma suosikkini oli ilman, sillä korppujauhojen kanssa massasta tuli hieman liian mössöä. Kannattaa itse kokeilla! Täytteen määrät ovat ihan silmämääräisiä, sitähän voi maistella ennen paprikoiden täyttämistä. Yrttien kanssa ei kannata säästellä!! Kokonainen ruukku kumpaakin kolmea kokonaista paprikaa kohden on ihan hyvä.

Korppujauhottu täyte lepää paprikafileillä. Pinnalle ripotellaan mozzarellaa pieninä kuutioina ja homma rullataan kasaan. Jos ne paistetaan pannulla, kannattaa kiinnittää cocktailtikulla. Uunivuoassa ei ole pelkoa siitä että tötterö aukeaisi.

Hetkeksi pannulle, jotta ape lämpiää ja juusto sulaa. Uunissa rullia voi lämmittää 200 asteessa 10 minuutin ajan, esimerkiksi pienissä annosvuoissa. Ennen tarjoilua töttöröt valellaan nauhalla extra vergine oliiviöljyä.

Kyllä oli hyviä, on tehtävä toistekin. Mieskin oli ihan tyytyväinen, sekä herkuista, että siitä, että Sitruunainen oli vihdoin tullut takaisin. "Viikon transsista", kuulemma.

Voiko yhteen ainoaan tenttiin joutua lukemaan näin paljon eli 2000 sivua? Kyllä voi.

Parvekkeelle on kasvanut itsestään rehevä köynnöskasvi, edellisvuoden multaan pudonneesta siemenestä. Ensimmäinen kukka tervehti iloisesti ensimmäisen "lomapäiväni" kunniaksi! Ei tosin auta muu kuin alkaa valmistautua saman tien syyskuun tentteihin (täällä tenttikausia on kolme vuodessa), mutta onhan se mukavaa, että suraavaan kahteen kuukauteen ei ole muita päivämääriä kalenterissa kuin kahden viikon kauan odotettu reissu Suomeen! Ihanaa! Oikein ihanaa kesän jatkoa itse kullekin!

Fiini päärynä-purjosoppa (sosekeitto)

Aamulla loistavasti menneen talouspolitiikan tentin kunniaksi keittiörintamalla poissaolollaan loistanut bloggaaja palaa hetkeksi ruotuun. Kuulostaa pöhköltä, mutta tämä on minulle juhlaa - napsutella näppäimiä ja antaa ajatusten juosta. Tänään olen palkkioni ansainnut! Kävi nimittäin niin mainiosti, että löysin tämän keskeneräiseksi jääneen postauksen luonnosten joukosta - valokuvatietokonehan odottelee edelleen varaosaansa, taskukameran vallan pursutessa uusia kuvia ladattavaksi. 

Ei siis hullummin, sillä esittelemäni samettinen soppa kantaa raikkaita ja kesäisiä aromeja, tuoden pientä vaihtelua grillikauden keskelle. Erityisen hyvin voisin kuvitella keiton alkuruoaksi riistaruokien edelle - kannattaa laittaa korvan taa ja palauttaa mieleen viimeistään metsästyskauden alettua!

Toisinaan käy niin että älyttömät ideat osoittautuvat niiksi parhaiksi. Kevään tuomassa purjohurmiossa olin ostanut aimo tukun kyseistä vihannesta kotiin ja jotainhan siitä oli toteutettava. Koskapa jääkaapissani nökötti purjojen lisäksi kaksi hyvin kypsää päärynää, syttyi päässäni idealamppu: kaikkien jännittävien - mutta toimiviksi havaittujen - makuyhdistelmien joukosta on varmaankin löydyttävä myös päärynän ja purjon viehkeä liitto. Keittäjä, joka mieluummin oppii toisten virheistä, kuin kärsii itse kokeilujensa katalista seurauksista, suoritti sitten pientä salapoliisityötä internetin syövereissä. Reseptejä löytyi tosiaan joka lähtöön! Useimmat niistä sisältävät perunaa, jotkin myös kurpitsaa, mutta keittokomerostani ei löytynyt kumpaakaan ja siispä päätin testata sosekeittoa näin:

Panin kattilan pohjalle suurehkon kimpaleen voita, jonka annoin sulaa, lisäten sekaan silputun sipulin pienellä liekillä kannen alle kuullottumaan. Leikkasin muutaman purjon varresta sen valkoisemman osan rinkuloiksi ja panin kattilaan muhimaan noin 10 minuutiksi. Kuorin ja paloittelin pari kypsää williams-päärynää, jotka yhdistin pataan. Pyörittelin niitä hetken, nakkasin kanaliemikuution perään ja kaadoin kuumaa vettä päälle. Paketissa sanovat, että yhdestä liemikuutiosta syntyy puoli litraa lientä, mutta yleensä lisään tarvittaessa suolaa ja mausteita vasta sitten, kun keitto on viittä vaille valmista. Soppa saa kiehua puolikin tuntia - ainakin sipuli ja purjot ovat varmasti riittävän pehmeitä. Lopuksi koko hoito pyöräytetään vaikkapa sauvasekoittimella sileäksi ja lisätään sekaan kerma(vaahto)a, suolaa ja pippuria maun mukaan. Tuorejuusto tai vastaava voisi toimia oikein mainiosti myöskin! Pinnalle ripaisin persiljaa koristeeksi.

Arvosana (päivän teeman mukaisesti, jippii!) olisi ehdottomasti täysi kymppi - keitto oli aivan törkeän hyvää ja teemme sitä varmasti uudestaan sitten kun varpaita taas palelee. Vaikka idea ehkä kuulostaakin vähän omituiselta, takaan, että se toimii! Ehkä se on nimenomaan kanaliemi, joka tuo upean kontrastin päärynän makeuteen. 

Eräänä keväisenä iltana käveltiin keskustassa ja pysähdyttiin lipomaan ihania jäätelöitä sellaisen hörhelö-puodin eteen. Näyteikkunansa pursuavat erilaisia pienoismalleja sun muita keräilykohteita. Oli ilahduttavaa bongata kotoisia nimiä näyteikkunassa!

Barbien kokoinen nukke "Il Padrino" oli tarkkaakin tarkempi kopio Marlon Brandon esittämästä versiosta. Kaikkee ne keksii.

Näistäkin oli sitten otettava valokuva, sillä toisin kuin kuvasta saattaa päätellä, nuo kitarat ovat vartta lukuunottamatta tulitikkurasian kokoisia! Ja jokaista pientä yksityiskohtaansa myöten täydellisiä kopioita Hendrixin ja kumppanien kitaroista. Voisikohan niillä myös soittaa? Muistan kuinka päiväkodissa aikoinaan kaverini kertoi, että hänellä oli nukkekodissaan elävä nukke! Joka päivä hän kuvaili minulle, sinisilmäiselle, kuinka se pieni tyttö kävi pöntöllä, söi ruokaa ja "jos sitä pistäisi tikarilla sydämeen niin se kuolisi". Muutaman viikon kuluttua minulle paljastettiin tarinan olevan täyttä puppua - "Menit lankaan!". Mutta sellainen tyttö olisi varmasti ollut iloinen näyteikkunan kitarasta.

"Italian yhdistämisen vallankumouksen" museo Torinon keskustassa. 

Hauskalta näyttävä pikku puu. Kodittomia nukkumassa sen oksien alla.

Kesä!

Vaikka opinnot ja ryminällä startannut tenttikausi ovatkin hiljattain laittaneet bloggailun jäihin, halusin kuitenkin muistaa mahdollisia lukijoita toivottamalla kaikille oikein iloista ja rentouttavaa kesää! Uusia reseptejä ei ole tässä postauksessa tarjota, myöskään syystä, että "valokuvatietokoneen" verkkovirtalaite on sanonut itsensä irti ja varaosa on saatu vasta tänään tilattua, sekä toisesta, siitä että täällä on kuuma! Siten meillä puputetaan niitä samoja salaatteja päivästä toiseen, kenties välillä pastaakin, vaikka tuoreilla tomaateilla, tai kylmää riisisalaattia tonnikalalla, kapriksilla, kevätsipulilla, jne. Siis kaikkia ihania kesäherkkuja, mutta niin vaatimattomia, ettei niistä taida kehdata juurikaan bloggailla.

Olen varma siitä, että itse kullakin on tähän vuodenaikaan monta rautaa tulessa, eikä blogien lukeminenkaan varmasti maistu niinkuin talvella. Kesällä on mukavaa vaihtaa rytmiä, tutkia uusia polkuja ja huomata uusia asioita, joita muulloin ei tule edes huomattua. Löysin tältä "ei-valokuvakoneelta" ihania vanhoja Helsinki-aiheisia kesäkuvia, jotka on otettu Suomenlinnassa ja Katajanokalla.

Mitä enemmän aikaa muutosta kuluu, sen enemmän koti-ikävä kasvaa. Ei haikeassa mielessä, mutta nostalgisessa kylläkin. Ja hauskaa on, että myös italialaisella miehelläni on kova ikävä Suomea! Me olemme nähneet tämän maan kaikki kurjat puolet ja nyt muistelemme hyviä asioita pohjoisessa. Puhtaus! Rehellisyys! Sivistyneisyys! Lupsakkuus! Ja lisäksi yhtä monta muuta ihanaa asiaa kuin Suomessa on järviä! Aika kultaa muistot, tiedän. Mutta todellako voisin joskus yllättää itseni ikävöimästä Italiaa?

Onhan täälläkin hyviä asioita, ihanan lämpimän ilmanalan ohella kertakaikkisen maukkaat ja tuoreet raaka-aineet, johon päälle vielä roppakaupalla hekumallisia reseptejä. En ole hylännyt liesiä (tai siis juuri ne olenkin hylännyt, helteiden ajaksi nimittäin!) enkä bloggaamista, mutta saattaa olla, että paluu bloggeriin on tehtävä jonkin verran syksympänä. Toivotan siis todella ihanaa kesää kaikille!

Sienimetsän kaunotar (kananpoikaa herkkutateilla ja parmankinkulla)

Marsala-viinillä maustettu broilerinrinta herkkutateilla, emmental-juustolla ja parmankinkulla on takuuvarma napakymppi yltäkylläisistä aromeista pitäville kananpojanystäville. Toteutus on simppeli. Rakenne täydellinen. Maku hurmaava. Mikä tärkeintä, olo ruokailun jälkeen on mitä parhain (kokeiltu on, sillä sattuman kaupalla on tullut nautittua kyseistä ruokalajia peräti neljästi muutaman viikon sisällä!). Käykäämme oitis käsiksi tähän oivalliseen reseptiin!

Sienimetsän kaunotar kahdelle

kaksi broilerin ohuehkoa rintafileetä

ripaus vehnäjauhoja

yksi salottisipuli tai tavallinen sipuli

oliiviöljyä

tilkkanen Marsala-viiniä (luulen että Madeira, portviini tms. käy myös hyvin. Brandy tai sherry paremman puutteessa ajanee myös asian)

10-15 g kuivattuja herkkutatteja 15 minuutin ajan liotettuina vedessä (yksi tuore sieni riittää)

2-4 siivua ilmakuivattua kinkkua

2-4 siivua emmental-juustoa

kanaliemikuutio

pippuria

silputtua tuoretta persiljaa

Hernelisuke kahdelle

kaksi kourallista hyviä pakasteherneitä (tuoreet ovat ilman muuta sitäkin parempia)

2-3 suikaletta ilmakuivattua kinkkua tai pekonia

puolikas pieni sipuli

tilkka valkoviiniä

pippuria

liemikuutio tai suolaa

Broilerinfileet kieritellään jauhoissa. Kuullotetaan salottisipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä ja lisätään kananpojat pannulle kypsymään. Paistetaan ne molemmin puolin minuutin tai parin verran. Yleensä olen yrittänyt ruskistaa paistamani lihan kunnolla, eli korkealla liekillä. Tällä kertaa halusin kokeilla samaa miedolla lämmöllä ja täytyy sanoa, että kypsentäminen onnistui paremmin kuin koskaan aiemmin! Jos kuitenkin mielit käristää pinnan kuumalla pannulla, sipulit kannattaa ehkä siirtää syrjään, sillä ne kärähtävät helposti. Kun fileet on molemmin puolin kevyesti paistettu, pannulle lisätään liotetut sienet, sekä tilkka Marsala-viiniä. Viimeksimainittu on aromiltaan voimakkaan rusinainen tai kypsän luumuinen, alkoholipitoisuutensa noin 20% ja sen voi hyvinkin korvata jollakin vastaavalla viinillä.

Kun viini on menettänyt alkoholinsa parin minuutin aikana, lisätään kanoille mukillinen kuumaa kanalientä (pieni kulma liemikuutiosta on riittävästi kahdelle leikkeelle, sillä juusto ja kinkku ovat runsassuolaisia molemmat). Peitetään komeus kannella ja jätetään noin 10 minuutiksi hiljaa porisemaan. Kannattaa huolehtia siitä ettei kana pääse kuivumaan - lisää tarvittaessa nestettä - eli vettä. Pannulle syntyvä liemi on myös hyvää tarjoiltaessa.

Herneitä varten kuullotetaan pienen kattilan pohjalla suikaloitua sipulia, (jos käytät pekonia, lisää se nyt), lisätään herneet jäisinä ja kuullotetaan toinen tovi. Lisätään tilkka valkoviiniä ja annetaan alkoholin haihtua. Kaadetaan sekaan sopivasti kuumaa lientä ja peitetään kannella. Muutaman minuutin kuluttua herneet lienevät kypsiä - silloin ne maustetaan vielä pippurilla, suikaloiduilla parmankinkuilla ja mahdollisesti pöläyksellä silputtua persiljaa.

Kuvan broileri on kypsynyt kymmenen minuuttia kannen alla. Jauhetaan pippuria pintaan.

Broilereille levitetään siivu emmentalia, toinen parmankinkkua, nostetaan sienet koko komeuden päälle ja ripsaistaan persiljaa pintaan. Peitetään pannu kannella, muttei kuumenneta enää, vaan annetaan pelkästään juuston sulaa.

Nami hörskis! Herneet tarjoiltiin punasikurin kuppimaisista lehdistä. Lusikoi broiskujen päälle tilkka lientä aseteltuasi ne lautasille.

Herkkua on nautittu myös oliiviöljyssä paistettujen pitkien papujen ja porkkanatikkujen kera.

Oikein hyvää pääsiäistä!

Lemmikit on jo bongattu kukassaan!

Valentinon puistossa puutkin kukkivat...

...ja ankkalammessa kuhisee!

Kanoottikisat Po-joella

Junan ikkunasta tiirailtua Asti-Torino-akselilla

Villanova d'Asti

Torino