perjantai 20. elokuuta 2010

Sienitäytteiset broileritaskut



Lomat on sitten lomailtu. Johan tässä ollaankin jo melkein viikon päivät ehditty pakertaa, niin että kyllä tämä elämä ihan rutiinilta taas maistuu. Syksy on tosin täällä päin siitä mukavaa aikaa, että gastronomisia maalaisjuhlia ja markkinoita riittää useammallekin viikonlopulle. Monet pippalot menevät meiltä ikävä kyllä sivu suun, sillä lukuvuoden viimeiset tentit odottavat tenttijäänsä vielä syyskuun lopussa. Myöhäissyksyn markkinahumua ollee kuitenkin luvassa parin seuraavan kuukauden sisällä!

Broileritaskuja väännettiin jo ennen lomalle lähtöä. Postaus jäi tänne keikkumaan kun aika ei antanut periksi saattaakseni sitä julkaisukuntoon. Niin oli maukasta, että päätin naputella tämän supersimppelin reseptin blogia koristamaan joka tapauksessa - olkoonkin vähän jälkijunassa.

Tällainen täytetty versiohan voi kätkeä sisäänsä ihan mitä tahansa - itse valitsin täytteeksi herkkusienimuhennoksen Emmental-juuston kanssa. Erikoisia uutuuksia ei siis ole luvassa, mutta simppeli ohje, jolla syntyy takuuvarmasti meheviä ja maistuvia broilerirullia. Varsisellerisoosi ansaitsee erityismaininnan: komppasi kanan makua sitten niin ihanasti, että!



Kuullota voissa silputtua sipulia, lisää sitten pilkotut sienet pannulle. Ruskista, kunnes neste on haihtunut. Sekaan voi pirskottaa myös viiniä niin halutessaan. Itse heitin sekaan tilkan rusinaista Marsala-viiniä. Mausta maun mukaan, esimerkiksi mustapippurilla, suolalla ja persiljalla. Leikkaa kokonaiseen broilerin rintafileeseen tasku, ripottele sille vähän suolaa ja pippuria, täytä se. Lisäsin siis mukaan vielä siivun Emmentalia.



Sulje rullat narulla tai cocktailtikuilla, jauhota ne ja paista välittömästi hyvin kuumalla pannulla siten, että pinnasta tulee kullanruskea. Lisää vihanneksia makua antamaan, esimerkiksi silputtua varsiselleriä. Heitä pinnalle vielä tilkka valkoviiniä ja anna alkoholin haihtua. Laske sitten lämpötilaa, lisää 1cm korkeudelle nestettä eli kanalientä ja sulje kannella. Anna kypsyä hiljaa pulputellen 10-15 minuutin ajan. Lisää tarvittaessa lientä. Käännä taskuja silloin tällöin!



Valmiit rullat maustetaan vaikka tuoreella persiljahakkeluksella ja nautitaan kauden kasvisten kera. Ripaus sitruunamehua tuo mukavan aromin broiskuille. Se myös sopii mainiosti varsisellerin ja persiljan kanssa yhteen.



Varsisellerikastike oli aivan ihanaa. Kannattaa valmistaa sitä runsaasti!



Keväisiä tankoparsoja pelastettiin lautaselle ennen pakastimen sulatusta.



Poikkileikkaus kanarullasta. Kuvan tarkoitus oli todistaa, että liha todellakin on mehevää sisältä.



Kuvia taas Torinon keskustasta.



Piazza San Carlolla etelästä aikoinaan tänne pohjoiseen muuttaneet papat viihdyttävät musisoinnillaan ohikulkijoita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti