Isän Pekoninekut, Siskon Maukkaat Makupalat & puoli Suomea kuvina

Päätinkin laittaa kerralla kaikki lomakuvat bloggeriin. Lähden liikkeelle kulinaarisissa merkeissä, mutta vain vihjaillen: pekoninekku kätkee sisäänsä jotakin hyvin herkullista - vaan mitä? Arvoitus selviää puolen tusinan lomakuvan jälkeen...

Elokuun alussa saimme viettää Suomessa ihanan, vaikkakin lyhyen kesäloman, jonka aikana ehdittiin vaikka mitä! Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Kuopiossa, jonne suunnattiin koko perheen voimin ihmettelemään asuntomessujen antia.

Vanhat talot ovat omaa sydäntäni lähellä ja kenties siksi sain päähäni raahata koko porukan Kuopion korttelimuseoon. Hieno paikka, museo koostuu useasta tönöstä ja vanhanaikaisesta pihapiiristä, jonka syreenien varjoissa nautimme myös herkulliset museokahvilan tarjoamat mustikkakukot. Otin valokuvankin, mutten muistanut ladata sitä tänne. Pahus.

Illallisen nautimme Kuopion keskustassa niinikään sijaitsevassa ravintola Kummisedässä, jonka annokset olivat maukkaita, terassi viihtyisä ja palvelu erittäin ystävällistä.

Suosittelen ravintolaa erityisesti kuvan suklaamarkiisin vuoksi - appelsiiniin vivahtava täyteläinen jälkiruoka oli syntisen hyvää. Ehdottomasti paras koskaan maistamani jälkiruoka!

Ruokaa sulateltiin käpöttelemällä satamaa kohti. Sieltä löytyikin kaunis ravintola Wanha satama, jonka takapihalta löytyy lapsille hieno kiipeilyteline ja jonka terassilla on isompienkin mukava istua ja "nautiskella sulosävelistä"... köh.. karaoken muodossa.


Seuraavan päivän vietimme asuntomessuhuumassa, itse ensimmäistä kertaa elämässäni. Osa taloista oli kyllä henkeäsalpaavan komeita, eikä vähiten kauniin sijaintinsa vuoksi.

Matkaevääksi oli ehdottomasti poikettava noutamaan "Kuopijon parhaat muikut" muikkuravintola Samposta. Paikka vaikuttaa olevan hyvin suosittu ja myönnettävä on, että varttitunnin odottelu autonpenkillä kannatti, sillä kuvan ruisjauhossa kieritellyt ja kaiketi voissa paistetut muikut olivat aivan järjettömän herkullisia! Ensikertalainen tämänkin kokemuksen suhteen on aivan myyty!

Kauniissa Kotkassakin ehdimme pyörähtää. Sadetta pidellen meni päivämme siellä, mutta se ei tunnelmaa latistanut! Kotkasta löytyy kalamiehille koski jos toinenkin, kauniita paikkoja. Me jätimme tällä reissulla onget kotiin ja keskityimme nauttimaan sen sijaan Siikakoskella eväsleipiä kaivokatoksen suojissa sateen ropinaa kuunnellen. Oikeanpuolimmainen kuva edustaa Katariinan meripuistoa, jossa lapset nauttivat uudenuutukaisista härveleistä ja kiipeilytelineistä sydämensä kyllyydestä.

Keittiötä en hylännyt lomani aikana. Keittiö hylkäsi puolestaan minut. Olin pitkään pyöritellyt mielessäni cannellonien tekoa. Anoppini niitä toisinaan tarjoilee ja hänen tekeminään ne ovat olleet aina todella herkullisia, siksi häneltä olen reseptinkin pyytänyt. Lomalla sitten päätin käydä tuumasta toimeen ja paistoin pikkuruisella paistinpannulla rapiat 120 lättystä (jotka oli tarkoitus täyttää mozzarellalla ja tomaattisoseella, ennen niiden paistamista uunissa). Paketoin letut yöksi jääkaappiin ja seuraavana päivänä kauhukseni huomasin niiden olevan täynnä mustia pisteitä! Ne eivät näyttäneet homeelta, vaan pieniltä pallukoilta, jotka ajan myötä kasvoivat aina vaan suuremmiksi. Vehnäjauhon olisi pitänyt olla tuoretta, mutta toisaalta pussi oli jo avattu, joten oli kai mahdollista, että jauhojen sekaan olisi kehittynyt jonkin sortin kasvustoa. Jauhot sinänsä näyttivät aivan normaalilta. Onko kenellekään käynyt samoin?

12-vuotias pikkusiskoni puolestaan yllätti meidät iloisesti toteuttamalla (ja toteututtamalla) peräti viiden ruokalajin illallisen! Kokonaisuus oli huolella suunniteltu ja sitä oli hiottu aikaisesta keväästä lähtien. Olin niin otettu! Meidän "vieraiden" oli odotettava puutarhassa, kunnes saimme astua ovesta sisään, jumalaisen tuoksun kutsumina. Löysimme eteisestä kyltin, jonka mukaan oli odotettava pöytiinohjausta. Pikkusiskoni vastasi omalla reseptillään uskomattoman herkullisesta alkupalasta, nimeltään M:n Maukkaat Makupalat (kuva yllä). Loput ruokalajit siskoni oli itse ideoinut, mutta niiden toteutuksesta hän oli nakittanut vastaamaan äidin ja isän! Alkuruoaksi nautimme samettista mustatorvisienikeittoa (aaahh...), pääruoaksi herkullista poronkäristystä, jota en ollut koskaan ennen edes maistanut! Juustolautaset saateltiin pöytään marmelaadipäällysteisten leipäkrutonkien ja omenanlohkojen seurassa. Jälkiruokajäätelölle ei kertakaikkiaan ollut enää tilaa ja niinpä nautimme sen myöhemmin iltapalan muodossa. Ei voi muuta sanoa kuin wau! Kyllä sisko osaa!

Haminan elomarkkinat osuivat sopivasti lomamme ajaksi. Mamma, eli isoäitini, vei meidät lapsenlapset monena syksynä kyseisille markkinoille, joten monen vuoden jälkeen tuntui oikein mukavalta nähdä lapsuudesta tuttuja paikkoja - ja etenkin tunnelmia. Markkinoilta palattiin kotiin perinteiseen tyyliin Viipurinrinkelit ja metrilakut kainalossa.

Pääkaupungissakin ehdimme pyöriä parin päivän verran. Saimme kunnian osallistua kummeina ristiäisiin (terveisiä kummipojalle!) ja nautiskella muun muassa Suomenlinnan kauniista maisemista.

Todella söpöä.

Ravintola Raffaello tuli myös testattua. Rafla.fi:n lahjakortti oli tarkoitus käyttää alunperin Königiin, mutta olimme liikkeellä sunnuntaina, jolloin Helsingissäkin ravintolatarjonta on valitettavan suppea. Kaikenkaikkiaan maukasta, erityismaininta lähtenee kuvan porolle, jota italiaanoni muistelee yhä lämmöllä.

Q-parkin sisäänkäyntiä (turhaan) etsiessämme näin elämäni ufoimmat myrskypilvet! Ne lipuivat niin matalalla, että taivas muuttui silmänräpäyksessä seesteisen kauniista synkän mustaksi - enkä ollut ainoa joka kamera kädessä heilui, kuin avaruuslaivuetta niiden lomasta odottaen. Independence Day ensinnä tuli mieleen. Suuntasimme ensimmäisestä löytämästämme ajorampista alas parkkihallin uumeniin, puhuria pakoon.

Pääsimme onneksi ehjin nahoin kotiin (vaikka matka salamoiden saattelemana tuntuikin varsin hurjalta). Kuvassa kissimirrini, nimeltään Nappi, on salaa livahtanut sängyllemme kehräämään. Koska mummelilla on ikää jo rapiat 16 vuotta, en raaskinut kovin paljon torua, vaan keskityin sen sijaan napsimaan valokuvia. Sori, äiti. :) Eikö teekin mieli mennä kuvan sisään nuttaamaan unesta lämmintä misua?

Kaiken edellämainitun lisäksi suuntasimme myös Keski-Suomeen mummulaan, josta kuvamateriaalia jäi käsiini loppupeleissä yllättävän vähän. Oli niin paljon muuta tekemistä! Ollaan käyty tätilässä, uimassa, saunomassa ja ratsastamassa. Olen möyrinyt puutarhan marjapensailla ja etsinyt mustikoita metsästä. Ollaan syöty sekä Valion että Ingmanin jäätelöt (joista viimeksimainitun vanhanajan mansikka ei kyllä maistunut yhtään miltään!). Hulinaa siis riitti kerrakseen! Mutta loma ei kai tuntuisi lomalta, ellei sillä olisi alku - ja ikävä kyllä - loppu. Järjestimme järven rannalla mukavan lomanpäätösillallisen, yltäkylläisen, sanoisin. Alkuun olin näperrellyt tonnari-kapris-täytteisiä grillattuja kesäkurpitsarullia...

...samankaltaisella massalla täytettyjä kananmunanpuolikkaita...

...jo aiemminkin blogissani esiteltyjä Välimeren paprikakääryleitä (raadin suosikki)...

...sekä grillattuja kesäkurpitsasiivuja Emmentalin ja Parmankinkun ympärille rullattuina.

Syntisen hyviä pekonitikkareita rullasi meille isäni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan herkku kasataan taittelemalla (jalattoman) herkkusienen sisään siivu cheddaria ja kääräisemällä lakki pekoniin. Ilmeisesti vähän pienemmät sienet (nämä olivät jättimäisiä) olisivat olleet kätevämpiä grillata. Joka tapauksessa lopputulos oli todella herkullinen!

Äitini puolestaan on mestari grillaamaan lihaa. Omasta mielestään liikaa kypsyneet (minun mielestäni törkeän hyvät) naudan sisäfileet saivat seurakseen kasvismuhennoksen, joka ratatouille-periaatteella keitellään, vaikka mausteekseen saakin "vähän suolaa, vähän etikkaa ja vähän siirappia". Erinomaista!

Kaikkien vatsat olivat jo aivan pinkeinä, mutta pannukahvin seurana, lakkojen ja leipäjuuston jälkeen, illallisseuruetta odottivat kaksi herkullista torttua, joiden reseptit oli suoraan kopioitu ChezJounin sivuilta. Ohjeen taikina riittää kahteen torttuun. Suklaakakku on aivan käsittämättömän jumalaista, en voi muuta kuin suositella! Maultaan rikkaan suklaista, mutta samalla vain vähän makeaa. Juuri niinkuin kuuluukin olla. Aion ehdottomasti leipoa sitä toisenkin kerran. Sitruunakakku oli puolestaan hieman omituinen, vaikkakin ihan syötävää: täytettä onnistuin saamaan aikaiseksi varmaan kymmenenkertaisen määrän itse piirakkavuokaan nähden, eikä siitä kovin kaunista sitten tullut. Kaiken kukkuraksi neljä sitruunaa yhteen kakkuun vaikuttaa aika... kirpsakalta!

Summa summarum: IHANA LOMA! Kiitos kaikille rakkaille siellä Suomessa! Täällä jatketaan tavanomaisissa merkeissä ja muistetaan lukijoita maaseudun ruokajuhla-aiheisin postauksin! Lauantaina suuntaamme Astin Douja d'or -viinimessuille sekä Sagre-juhlaan, jossa maakunnan kylät tarjoavat piazzalla perinneruokiaan polkuhintaan. Tästä linkistä voi ihastella markkinoiden ruokalistaa, hintoineen päivineen. Viimevuotisesta juhlasta onkin postaus täällä. Se vihreä kieli muuten voitti parhaan antipaston eli alkupalan palkinnon! Tänä vuonna olemme alustavasti ajatelleet seuraavanlaista menua: mieheni: carne cruda (raaka liha, maustettuna sitruunanmehulla ja oliiviöljyllä, yms); tagliatelle con tartufo (tagliatellet tryffelisienellä); bollito misto (perinteinen lihapata, jota perinteisesti tarjotaan erilaisten kastikkeiden ja salsojen kera); torta di nocciole (saksanpähkinäkakku). Sitruunainen: acciughe con bagnetto (sardellit eli Välimeren anjovikset liemessä, uumoilen kastikkeen sisältävän ainakin persiljaa ja valkosipulia sekä oliiviöljyä); agnolotti con il plin (paikalliset kuuluisat raviolin tapaiset); rane fritte (friteerattuja sammakoita); bunèt (amarettikeksien ja kaakaon makuinen piemontelaisvanukas).

Tällaiset pro loco -tilaisuudet ovat ruokamatkailijan helmiä, sillä 100% todennäköisyydellä tapahtumista löytää ainoastaan rautaisella ammattitaidolla - tai pikemminkin perinnetiedolla - kokattuja herkkuja, jotka äideiltä tyttärille opetetaan. Näiden emäntien rinnalla ravintolakokit kalpenevat pahan kerran! Esimerkiksi Torinon maakunnan ruokajuhlat on listattu täällä. Italiassa on 110 maakuntaa, joten matkailijalle on missä herkutella!

Papupata Bud Spencerin ja Terence Hillin tapaan

Näinköhän siellä Suomenmaalla jo ilmat ovat viilenneet? Täällä jo hieman syksyn orastelevaa raikkautta on aistittavissa, vaikka alle kahdenkymmenen ei elohopea taida vielä laskea. Tänäänkin olin jo aikeissa vetää villasukat jalkaani, mutta lopulta laiskuus vei voiton ja tyrkkäsin sen sijaan ikkunaa vähemmän raolleen. Mies ei voi ymmärtää miksi en sulje ikkunoita kokonaan silloin, kun nenänpääkin alkaa olla kohmeessa. Mielestäni en vaan voi hengittää, jos ilma ei vapaasti pääse kiertelemään nurkissa! Siitäköhän talviväsymys johtuukin? Papupata voisi pitää olon lämpimänä, mutta totta puhuen päivän postaus on kokattu ja kuvattu niinkin kauan sitten kuin männeen kesän korvilla. Pakastimesta oli silloin tuhottava appiukon pavut ennen superhelteiden saapumista ja nyt kun niitä alkaa taas olla ikävä, ollaan onnekseni keskellä kultaisinta sadonkorjuuaikaa ja appeni astilainen kasvimaa on tuottanut uutta papuva yllin kyllin (kuulemma vajaat kymmenen kiloa jo kerätty!). Sitäpaitsi, nyt kun näiden postausten saralla papujen makuun päästiin, niin sillä jatketaan!

Kuka muistaa takavuosien spaghettiwesternin tähdet Bud Spencerin ja Terrence Hillin? Entä heidän filmejänsä yhdistävän gourmet-tekijän, legendaarisen papupadan, jota filmeissä suoraan pannulta suuta kohden kauhotaan? Ette usko, kuinka kauan keittiössämme on laadittu suunnitelmia nimenomaisen herkun valmistamiseksi. Tämän on oltava odotetuin ruoka ikinä!

Pitkä odotus palkittiin kuninkaallisesti - padasta nimittäin tuli erinomaista. On hämmästyttävää, kuinka moni kuluneelta kuulostava klassikkoruoka (tai muuten vaan vastenmieliseltä tahi tylsältä aikoinaan vaikuttanut aines: maksa, linssi, kinkku...) on näiden kolmen kokkailupitoisen Italian-vuoden aikana osoittautunut kaikeksi muuksi kuin tylsäksi. Punaista lihaa olen oppinut arvostamaan vasta nelisen vuotta sitten - muita uusia ystävyyksiä solmitaan yhä aika ajoin. On ihanaa löytöretkeillä makujen maailmassa!

PAPUPATA

Ainekset:

• riittävästi valkoisia papuja, jos kuivattuja, liota niitä pakkauksen ohjeen mukaan, luultavasti yön yli.
• kourallinen pilkottua savupekonia
• saman verran silputtua sipulia, sekä puolikas sipuli yhtenä palana
• sellerinvarsi
• porkkananpätkä
• valkosipulia
  
• merisuolaa
  
• voita paistamiseen
• laakerinlehti
  
• laardia - täällä myydään esim. sellaista jonka pintaan on hierottu rosmariinia, nam. Siitä sitten palvelutiskin setä/täti höylää siivuja ja kääräisee ne kivasti pakettiin. Olin pitkään "melko" skeptinen kyseisen kulinaristisen elämyksen suhteen, mutta turhaan, täytyy sanoa. Jos tavara on priimaa, se ei edes oikeastaan maistu rasvaiselta. Jännä juttu.
• tomaattia missä tahansa muodossaan (murska on oikein hyvä, tuore tavara kelpaa oivallisesti myös)
  
• puoli lasillista valko- tai vaikka punaviiniä
• chiliä/katajanmarjoja/muskottipähkinää - maun mukaan
• paahdettuja maalaisleivän siivuja
• silputtua persiljaa "koristeluun"
  

Pavut keitetään merisuolalla, porkkanalla, sellerinpätkällä, valkosipulilla ja sipulinpuolikkaalla maustetussa vedessä. Käyttämäni pavut olivat tuoreita, tai pikemminkin pakastettuja, joten ne kypsyivät hujauksessa. Kuivattuja ja yön yli liotettuja papuja olen muistaakseni keittänyt painekattilassa noin 40 minuutin ajan.

Pannulle vipataan knölli voita (tai ihraa) ja siinä kuullotetaan silputtu sipuli (ripaus suolaa päälle ja kansi kiinni, annetaan muhia miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan ja lisätään tarvittaessa tilkkanen vettä). Lisätään laakerinlehti, pekonikuutiot, sekä mahdollisesti (paljon!) silputtua valkosipulia ja pyöritellään niitä siinä hetken ajan. Lisätään myös pavut ja heitetään sitten viini päälle. Liekki nostetaan korkeammalle, jotta alkoholi haihtuisi pois. Lisätään sitten tomaatti (pieniksi kuutioitu, mikäli käytetään tuoreita kasviksia), sekä maustetta maun mukaan (esim. chiliä, katajanmarjaa tai muskottipähkinää). Muistaakseni itse kaadoin papupataan lasillisen punaviiniä tässä tomaattivaiheessa vasta, taannoisen SUPERmaukkaan lihapullaspaghetin tyyliin. Luulen Bud Spencerille ja Terence Hillille itselleenkin tärkeintä olevan herkullinen lopputulos ja kuuma pannu, menetelmästä viis!

Papupadan annetaan muhia niin kauan kuin malttia riittää. Sitä voi silloin tällöin maistella (ei liikaa!) ihan vaan todetakseen kaiken olevan kunnossa, kuinkas muutenkaan.

Valmiina pata näyttää suunnilleen tältä. Vaihtoehtoisesti papujen voi antaa muhjaantua oikein kunnolla (liotetuille pavuille niin käyneekin), mutta kuvan pavut siis ovat tuoretta tavaraa ja siten pysyvät edelleen kasassa, vaikka läpikypsiä ovatkin.

Laardi (vai silavako se on nimeltään?) paistetaan pannulla (tai syödään paistamatta), nautitaan rapean leivän ja papupadan kera. Oikeaoppisesti herkku kauhotaan nassuun suoraan pannulta ja jano sammutetaan ilman muuta tuopillisella kylmää olutta. Kyllä oli muuten törkeän hyvää!

Halusin kovasti laittaa Suomen-lomalla räpsittyjä kuvia tänne blogiin, vaan liekö idea kovinkaan briljantti nyt, kun aikaakin on siitä jo vierähtänyt viikkokaupalla. Täällä kuitenkin mukavat muistot saavat kuvatekstin kylkeensä ja säilyvät siististi tiiviissä paketissa - ainakin jos ylitsepursuavaan kuva-arkistooni on vertaaminen. Joten eiköhän ne kuvat voi sitten tänne ripustaa! Tänään olkoon vuorossa lähtö. Oli nimittäin mukavin menomatka ikinä!

Lento oli mukavasti iltapäivällä, joten aamulla sitä ehti tehdä vaikka mitä. Olimme jo etukäteen päättäneet aloittaa päivämme niinkin ylellisissä tunnelmissa kuin nauttimalla aamiaisen kauniin piazza Solferinon varrella olevassa kahvilassa.

Ilmakin oli mitä kaunein, enkä muistanut, milloin viimeksi olisin kuljeskellut kadulla niin levollisin mielin, vailla kiirettä, määränpäätä tai muita mietteitä. Olin vihdoin lomalla!

Valitsemamme kahvila tarjosi mukavan terassin porttikäytävän suojissa. Monille tämä on arkipäivää, mutta me nautimme muromme ja puuromme aina kotona. Synttäriperinne on noutaa läheisestä leipomosta tuoreet voisarvet ja tuoda ne sankarille sänkyyn, mutta niiden nauttiminen kahvilassa - se vasta olikin juhlaa!

Oli ihanaa lueskella lehteä kaikessa rauhassa! Silloin kun jotakin asiaa odottaa todella hartaasti, voi käydä niin, että kuvittelee tulevan tilanteen täydellisenä, tiedättehän, että cappuccino oikeasti olisi höyryävää ja brioche yhä rapeaa, juuri uunista vedetty. Ei kaikkea voi saada. Olen saanut jo niin paljon. (Kaksi voisarvea ja kaksi cappuccinoa istumapaikoilla kustansi reilut 5€. Jotkut kahvilat lisäävät hintaan toisinaan suolaisenkin coperton, eli tarjoilumaksun, mikäli asiakas päättää istuutua pöytään. Baaritiskillä seisten nautittu aamiainen, ainakin baarissa, jossa ennen työskentelin, olisi normaalisti ollut 1,20€ cappuccinolta ja 1€ briochelta).

Metrolla matkattiin bussipysäkillemme. Tämäkin oli niin harvinaista herkkua, että halusin ehdottomasti ekaan vaunuun! Kuskittomasta metrosta on hienoa katsella valaistuun tunneliin ja kyseiset paraatipenkit ovatkin tarralappusen mukaan lapsille varattuja. Italiassa moni asia pätee vain teoriassa.



Milano Malpensan kentällä ehdittiin onneksi panna ruokaa napaan. Toisen kerroksen Sky Lounge on havaittu jo aiemmin loistavaksi lounaspaikaksi, nimittäin salaatit ovat tuoreita ja herkullisia! Pienet sievät sämpylät samoin. Meille opiskelijoille hinta on sallitun ylärajassa (noin 9 euroa per salaatti), mutta uskoisin työssäkäyvän valtaväestön olevan hinta-laatusuhteeseen vallan tyytyväinen. Meille tämäkin ateria oli osa harvinaista luksuspäivää, jolloin moni kielletty hedelmä sallitaan! (Paikka löytyy ennen check-in -pisteitä, liukuportaat ylös vasemmalle. Siellä on monenlaista ravintelia, pizzaa sun muuta, mutta tämä lounge on siitä hyvä, että siellä on siistiä, laadukasta ja rauhallista. Maisemaikkuna löytyy myös. Suosittelen!).



Peppu penkissä matkataan toista kotia kohti. Lomatunnelmia kotimaan kamaralta luvassa seuraavassa postauksessa.

Herneraviolit valkopapukreemissä

Onkin vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi tuli otettua osaa kuukauden ruokahaasteeseen. Elokuussa Pumpkin Jam aka Kurpitsamoska heitti peliin niin houkuttelevan aiheen, että pakkohan siihen oli osallistua. Herneestä saa aikaan vaikka mitä! Eniten meidän kyökissämme siitä kokataan lisukkeita, keittoja tai munakkaita, mutta tällä kertaa halusin valmistaa jotakin hieman.. hmm.. haastavampaa. Semola eli durumvehnäjauho odotti pastanvääntäjää keittiökaapin pölyyntyneellä hyllyllä ja kutkutteli mielikuvitustani siinä määrin, että päätin kokeilla jotakin aivan uutta. Tuorepastaa hernetäytteellä! Olisi ollut aivan mahtavaa päästä käsiksi tuoreisiin herneisiin, mutta täällä Po-joen laaksossa kokin on tyydyttävä pakastettuun tavaraan.

Lauantainen aamupäivä osoittautui epätavallisen äänekkääksi kadulla tapahtuneen putkivuodon vuoksi. Melua eivät tuottaneet yksinomaan porakoneet, pumput ja moottorit, vaan myös calabrialaiset työmiehet, joiden suureen ääneen oli ilmoitettava kulmakunnalle läsnäolostaan. Kuvassa näkyy ikkuna, jonka ääressä yleensä pakerran ja lienee sanomatta selvää, etteivät edes kuulosuojaimet olisi antaneet tarvittavaa opiskelurauhaa... joten... onko viikonlopun askartelu-paskartelu nyt perusteltua, häh?

RAVIOLIT

Valmista pastataikina tämän ohjeen mukaan. Suosittelen käyttämään 55 grammaa kananmunaa ja ruokalusikallisen e.v. oliiviöljyä 100 grammaa jauhoja kohden. Tee taikinasta pehmeää, etenkin, jos työskentelet kaulin kädessä. Pastakone on turha keksintö! ;)

TÄYTE

Kuullotin puolikasta sipulia voissa (ripottelin suolaa päälle ja annoin muhia kannen alla, kunnes olivat läpikuultavia), lisäsin pannulle kourallisen pekonisuikaleita ja vartin verran liotettuja herkkutatteja. Kun pekoni oli kypsän näköistä, kaadoin pussista pakasteherneitä muutaman kourallisen verran. Annoin niiden sulaa, jonka jälkeen nostin liekkiä ja lirautin sekaan valkoviiniä. Annoin sen haihtua, lisäsin vettä ja panin taas kannen kiinni, kunnes herneet olivat kypsiä. Maustoin persiljahakkeluksella ja mustapippurilla. Soseutin. Lisäsin tahnaan pari lusikallista ricotta-juustoa ja yhden munankeltuaisen. Tarkistin suolan.

Kaulin pastan niin ohueksi, että siitä näki läpi. Otin muotilla kiekkoja, jotka täytin ja joiden reunat kostutin, että tarttuivat hyvin kiinni. Panin ne paksulle vehnäjauhopedille lepäämään ja pakastin raviolit pussissa heti kun viimeisetkin olivat valmiita. Täytepastaa ei oikein voi kuivattaa huoneenlämmössä, kuten nauhapastalle on tehtävä. Jääkaapissakaan en suosittele säilyttämään, vaan pakkasessa. Täytteen kosteus saa nimittäin tuhoja aikaan. Täytepastaa perinteisesti valmistetaan myös ilman muottia, havainnekuvia löytyy täältä. Entä mitä tehdä rippeille? Itse leikkasin ne kahteen eri kasaan: vasemmalla suurimmat retaleet eli maltagliati, "huonosti leikatut". Niitä voi pakastimesta ottaa kiehumaan ja sekoittaa minkä tahansa pastakastikkeen sekaan. Oikeanpuolimmainen kasa koostuu pienimmästä silpusta, jonka niinikään pakastin. Sen aion keittää viileänä syksyisenä iltana ja nauttia kirkasliemisen kasviskeiton seassa. Ei ole olemassa ruokaa, jota ei voisi kierrättää!

VALKOPAPUKREEMI

Yön yli liotettuja valkoisia papuja keitetään painekattilassa noin 40 minuuttia. Keitin ne yhdessä porkkanan, sellerinvarren, puolikkaan sipulin, valkosipulinkynnen ja merisuolan kanssa. Rosmariininoksan voi sujauttaa myös kattilaan, ken muistaa. Jahka pavut ovat kypsiä ja ihania, pannaan paistinpannu liedelle, matalalle liekille ja nakellaan sille siivutettu valkosipulinkynsi, riivitty rosmariininoksa (tai kaksi tai kolme) ja hieman raastettua sitruunankuorta. Kun valkosipuli on kypsä, lisätään pavut ja oikeastaan kaikki muu, paitsi porkkana ja selleri. Valkoviiniä voi tällekin pannulle roiskia ja taisinpa itse lisätä sekaan vielä nokareen liemikuutiotakin. Ihan vaan hetken verran pyöritellään seosta pannulla, sitten se soseutetaan millä tahansa tavalla. Lisätään niin paljon kasvislientä, kermaa tai muuta, että koostumus on hyvä: riittävän notkea, pehmeä ja samettinen. Siivilöidään kastike, maustetaan tarvittaessa vielä suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, silputulla rosmariinilla, paitetulla pekonisilpulla, tms. Lisäsin nokareen voita valmiin kastikkeen sekaan. Idea: kastike tällaisenaan olisi aivan mahtavaa sosekeittoa, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Raviolit heitetään jäisinä iloisesti kiehuvaan suureen vesikattilaan (jossa paljon vettä, sekä riittävästi merisuolaa ja tilkka oliiviöljyä). Lorautin valmiin annoksen päälle vielä nauhan sitruunamehulla kirpakaksi maustettua neitsytoliiviöljyä. Mustapippuria ja silputtua tuoretta rosmariinia pintaan - ja ei kun kauhomaan!

Ilmakuva ja poikkileikkaus. Paketti, jonka maut sopivat todella hyvin yhteen.
Ja kokeilkaakin sitten sitä valkopapusosetta!

Loppuun lomakuvia Suomenlinnan lautalta. Kaunis, kauniimpi, Suomi!

Sienitäytteiset broileritaskut

Lomat on sitten lomailtu. Johan tässä ollaankin jo melkein viikon päivät ehditty pakertaa, niin että kyllä tämä elämä ihan rutiinilta taas maistuu. Syksy on tosin täällä päin siitä mukavaa aikaa, että gastronomisia maalaisjuhlia ja markkinoita riittää useammallekin viikonlopulle. Monet pippalot menevät meiltä ikävä kyllä sivu suun, sillä lukuvuoden viimeiset tentit odottavat tenttijäänsä vielä syyskuun lopussa. Myöhäissyksyn markkinahumua ollee kuitenkin luvassa parin seuraavan kuukauden sisällä!

Broileritaskuja väännettiin jo ennen lomalle lähtöä. Postaus jäi tänne keikkumaan kun aika ei antanut periksi saattaakseni sitä julkaisukuntoon. Niin oli maukasta, että päätin naputella tämän supersimppelin reseptin blogia koristamaan joka tapauksessa - olkoonkin vähän jälkijunassa.

Tällainen täytetty versiohan voi kätkeä sisäänsä ihan mitä tahansa - itse valitsin täytteeksi herkkusienimuhennoksen Emmental-juuston kanssa. Erikoisia uutuuksia ei siis ole luvassa, mutta simppeli ohje, jolla syntyy takuuvarmasti meheviä ja maistuvia broilerirullia. Varsisellerisoosi ansaitsee erityismaininnan: komppasi kanan makua sitten niin ihanasti, että!

Kuullota voissa silputtua sipulia, lisää sitten pilkotut sienet pannulle. Ruskista, kunnes neste on haihtunut. Sekaan voi pirskottaa myös viiniä niin halutessaan. Itse heitin sekaan tilkan rusinaista Marsala-viiniä. Mausta maun mukaan, esimerkiksi mustapippurilla, suolalla ja persiljalla. Leikkaa kokonaiseen broilerin rintafileeseen tasku, ripottele sille vähän suolaa ja pippuria, täytä se. Lisäsin siis mukaan vielä siivun Emmentalia.

Sulje rullat narulla tai cocktailtikuilla, jauhota ne ja paista välittömästi hyvin kuumalla pannulla siten, että pinnasta tulee kullanruskea. Lisää vihanneksia makua antamaan, esimerkiksi silputtua varsiselleriä. Heitä pinnalle vielä tilkka valkoviiniä ja anna alkoholin haihtua. Laske sitten lämpötilaa, lisää 1cm korkeudelle nestettä eli kanalientä ja sulje kannella. Anna kypsyä hiljaa pulputellen 10-15 minuutin ajan. Lisää tarvittaessa lientä. Käännä taskuja silloin tällöin!

Valmiit rullat maustetaan vaikka tuoreella persiljahakkeluksella ja nautitaan kauden kasvisten kera. Ripaus sitruunamehua tuo mukavan aromin broiskuille. Se myös sopii mainiosti varsisellerin ja persiljan kanssa yhteen.

Varsisellerikastike oli aivan ihanaa. Kannattaa valmistaa sitä runsaasti!

Keväisiä tankoparsoja pelastettiin lautaselle ennen pakastimen sulatusta.

Poikkileikkaus kanarullasta. Kuvan tarkoitus oli todistaa, että liha todellakin on mehevää sisältä.

Kuvia taas Torinon keskustasta.

Piazza San Carlolla etelästä aikoinaan tänne pohjoiseen muuttaneet papat viihdyttävät musisoinnillaan ohikulkijoita.